analytics

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pappi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pappi. Näytä kaikki tekstit

Pappien koulutus 1700-luvun Suomessa

1700-luvun Suomessa pappien koulutus oli pitkä ja vaativa prosessi, joka tähtäsi luterilaisen opin syvälliseen hallintaan ja seurakuntatyöhön. Koulutusjärjestelmä oli peräisin Ruotsin vallan ajalta, ja se oli vahvasti sidoksissa kirkkoon ja yliopistoon.

Koulutuspolku:

Tulevan papin opintie alkoi usein jo lapsena kotikasvatuksessa, jossa painotettiin luku- ja kirjoitustaitoa sekä kristillisiä arvoja. Tämän jälkeen opinnot jatkuivat triviaalikoulussa, jossa opetettiin latinaa, kreikkaa, hepreaa ja muita klassisia aineita. Triviaalikoulun jälkeen lahjakkaimmat oppilaat pääsivät Turun akatemiaan opiskelemaan teologiaa.

Yliopisto-opinnot kestivät useita vuosia ja niihin sisältyi luentoja, tenttejä ja väitöskirjan kirjoittaminen. Opiskelijoiden tuli osoittaa hallitsevansa Raamatun ja luterilaisen opin lisäksi myös filosofiaa, historiaa ja muita tieteenaloja.

Yliopistosta valmistumisen jälkeen tuleva pappi suoritti pastoraalitutkinnon, joka testasi hänen käytännön taitojaan seurakuntatyössä. Tämän jälkeen hän sai vihkimyksen papiksi ja oikeuden toimittaa jumalanpalveluksia ja muita kirkollisia toimituksia.

Koulutuksen haasteet:

1700-luvun Suomessa pappien koulutuksessa oli myös omat haasteensa. Yksi suurimmista ongelmista oli koulutuksen saavutettavuus. Maaseudulla asuvien lasten oli usein vaikea päästä triviaalikouluun, ja yliopisto-opinnot olivat kalliita. Tämä johti siihen, että papisto koostui pääosin yläluokan edustajista.

Toinen haaste oli koulutuksen sisältö. 1700-luvulla teologiassa painotettiin dogmaattista opetusta ja klassisia kieliä. Käytännön seurakuntatyöhön liittyviä taitoja, kuten sielunhoitoa ja opetusta, ei opetettu yhtä paljon. Tämä johti siihen, että jotkut papit olivat teoreettisesti hyvin koulutettuja, mutta heillä oli vaikeuksia soveltaa oppimaansa käytännössä.

Koulutuksen kehitys:

1700-luvun lopulla pappien koulutuksessa alkoi tapahtua muutoksia. Yliopisto-opetuksessa alettiin kiinnittää enemmän huomiota käytännön taitoihin, ja maaseudulle perustettiin uusia kouluja, jotta useammilla lapsilla olisi mahdollisuus kouluttautua. Nämä uudistukset loivat pohjaa 1800-luvun koulutusjärjestelmälle, jossa pappien koulutus oli entistä saavutettavampaa ja käytännönläheisempää.

Lisätietoa:

Huomautus: Tämä on lyhyt yhteenveto pappien koulutuksesta 1700-luvun Suomessa. Aiheesta on saatavilla paljon lisätietoa esimerkiksi yllä mainituista lähteistä.

Papin taulu Ahvenanmaalta

Tuntematon taiteilija, Turun museokeskus

101 -vuotias

Turkulaisen merimiehen, Anders Birkelin pojasta, Mikaelista tuli Rymättylän ns. armovuodensaarnaaja vuonna 1786. Muutamia vuosia myöhemmin hän pistäytyi kirkkoherran apulaisena Kokemäellä vain palatakseen takaisin Rymättylään 1799. Hän oli ensin naimisissa Katarina Maria Juslenin kanssa. Tämän kuoltua 1802 vei Mikael jo seuraavana vuonna vihille Maria Sofia Lööfin. Sukunimensä Mikael kirjoitti muotoon Birckelin.

Mikaelilla oli useita lapsia kahden vaimonsa kanssa. Pojista Anders Joakim ja Pehr Mikael Adrian olivat Turun Akatemian opiskelijoita isänsä tavoin. Anders Joakim hyväksyttiin ylioppilaaksi 1823, mutta hän ei antautunut sen kummemmin akateemiselle alalle. Kävi lähes päinvastoin, sillä nuorukainen pestautui merille. Sinne hän myös katosi ja eräiden tietojen mukaan Anders Joakim Bircklin olisi kuollut Lontoossa. Kuolinajasta ei ole tietoa.

Velipuoli Pehr Mikael Adrian pääsi ylioppilaaksi 1826 Turussa. Hän opiskeli maanmittausta saaden varamaanmittarin arvon 1839. Pehr oli naimisissa Hedvig Segercrantzin kanssa, mutta kuoli melko nuorena 1842 Viipurissa.

Perheen tyttäristä Katarina Elisabet Bircklin oli vuodesta 1826 lähtien naimisissa toimitusvouti Lars Lydenin kanssa, joka asui Huittisissa. Toisen tyttären, Sofia Vilhelminan tie vei aikanaan Paimioon. Vuonna 1805 syntyneen Sofian äiti oli em. Maria Sofia Lööf. Isä Mikael kuoli jo 1810.  Sofia Vilhelminalle ei koskaan löytynyt puolisoa, vaan asusti Rymättylässä naimattomana ja lapsettomana muuttaen vasta heinäkuussa 1892 Paimioon.

Paimiossa hän asettui Pappilaan, mikä oli aina hyvä valinta säätyläis- tai pappisneidille ikään katsomatta. Paimioon muuttaminen käy heti mielekkäämmäksi, kun tietää tuolloisen kirkkoherra Aksel Richard Creutleinin puolison nimen. Tämä oli Katharina Maria Sofia Lyden, jonka isä oli em. toimitusvouti Lars. Kirkkoherran puolison äiti taasen oli Sofia Vilhelminan sisko Katarina Elisabet Bircklin. Näin vanhus pääsi omien lähisukulaisten turviin.

Sofia Vilhelmina Bircklin kuoli Paimion Pappilassa vasta tammikuussa 1907 erittäin korkeassa 101 vuoden iässä. Hänen kerrottiin olleen viimeiseen asti virkeän ja reippaan. Vain muutamia vuosia aiemmin hän oli jaksanut vielä liikkua ulkosallakin ottaen osaa paikalliseen seuraelämään. Ennen kuolemaansa hän ehti sairastaa noin viikon ajan. 


Kuva: Turun Sanomat, 06.11.1906, nro 555, s. 2, Kansalliskirjasto


Pelastava lause

Käytännöllisen teologian professorin C.G. von Essenin aikana piti laatia latinankielinen väitöskirja pastoraalia varten. eräs iällinen pappi, joka ei ollut uskaltanut lähteä suorittamaan pastoraalia, sai olla huonosti palkatussa ylimääräisessä pappisvirassa. Professori tavattuaan kerran miehen kysyi tältä, miksi hän ei ollut suorittanut tutkintoa.

Toinen ilmoitti syyksi sen, ettei kyennyt laatimaan latinankielistä väitöskirjaa. Von Essen lupasi auttaa miestä mäessä ja laati yksin tein sen hänelle valmiiksi. Mutta vieläkään pappi ei uskaltanut mennä tuomiokapituliin suorittamaan tutkintoa. Professorin tutkailuun pappi selitti, että väitöskirjaa piti myös puolustaa latinaksi ja siihen hän ei pystynyt.

Professori von Essen lupasi nyt onnettomalle sorvata sopivan latinankielisen lauseen, joka sopi vastaukseksi mihin paikkaan tahansa.

Tutkinto alkoi sitten aikanaan piispan ja tuomiokapitulin herrojen läsnäollessa. Kaikki sujui hyvin ja toisinaan korkeat kuulustelijat vetivät suunsa hymyyn kuullessaan tuon professorin keksimän lauseen. Pappi selviytyi joka tapauksessa koitoksesta moitteetta.

Pappismiehemme ei ollut kuitenkaan ottanut etukäteen selkoa, mitä lause merkitsi ja von Essen oli käyttänyt outoja sanankäänteitä. Tuo latinankielinen lause kuului käännettynä suurin piirten näin;

"Heikkohan tämä väitöskirja on joka kohdassa, mutta armahtakaa minua. Olen isoperheinen ja tarvitsen vakinaisen viran."




Lähde : Oppineita herroja - kaskuja Helsingin yliopiston kuuluisuuksista, koonnut Tauno Karilas, WSOY 1940

Papit ja nykyaika

Vuoden 1897 tienoilla venäläisissä lehdissä keskusteltiin kiivaasti tärkeästä uskonnollisesta kysymyksestä; oliko papin soveliasta ajaa polkupyörällä?

Lopputuloksena väittelystä oli, että maaseutukylissä pappi saattoi ajella tällä uutuusvehkeellä, mutta kaupungissa sen ei katsottu olevan tarpeellista. Siellä oli nimittäin aina saatavilla jos jonkinlaista hevoskyytiä.

Ratkaisematta jäi enää se ongelma, miten papinkaavun kanssa saattoi käytännössä nousta polkupyörän selkään. Jotkut ehdottivat kirkonmiehille naisten pyöriä, kun taas joidenkin mielestä oli harkittava kolmipyöräistä vaihtoehtoa. Lopullista päätöstä tästä seikasta ei sitten saa
tukaan aikaiseksi.

Muutkin tekniset uutuudet saivat kirkon ja seurakuntalaiset hämmenyksiin. Kun 10.9.1926 radioitiin ensimmäinen jumalanpalvelus Suomessa Yleisradion toimesta, herätti se eräissä piireissä huolta. Arveltiin, että mokoma aparaatti ikäänkuin halvensi jumalan sanan kuulemista. Eräs piispoistamme ehdotti näitä pohdintoja kuultuaan, että radioon pitäisi ripustaa liperit. Näin poistuisi tuokin ongelma.

Jumalanpalvelukset jäivät radion vakio-ohjelmistoon ja ovat pitäneet pintansa vuosikymmenestä toiseen. Nykyään ei kuitenkaan taideta kotioloissa nousta seisomaan asiaan kuuluvissa kohdissa, kuten paikan päällä kirkossa oleva väki tekee.

Edellä mainittu maamme ensimmäinen lähetys jumalanpalveluksesta kuultiin Tampereen tuomiokirkosta ja samana päivänä saatiin ilmoille Helsingin Johanneksen kirkosta ruotsinkielinen palvelus. Vuodesta 1934 alkoi tapa radioida jumalanpalvelukset eri puolilta Suomea.

Yleisradio on useammin kuin kerran suunnitellut ennakkosensuuria saarnojen ja hartauspuheiden suhteen. Varsinkin viime sodan jälkimainingeissa YLE:n johdossa ollut Hella Vuolijoki joutui ongelmiin alaistensa kanssa vaatiessaan puheita tarkistettavaksi etukäteen. Episodi johti ohjelmapäällikön eroon.


Papeille olisi saattanut sopia kuvassa oleva kolmipyörä. Polkupyöräilyn varhaishistoriasta löydät tietoa tästä kirjasta, josta myös yo. kuva on.

Saxen Salosta

Perniöön kuuluvan Yliskylän kirkon lukkarina ja kirkonisäntänä oli 1700-luvun lopulta lähtien Johan Saxen, joka oli toisessa aviossaan naimisissa erään Anna Eriksdotterin kanssa. Tästä liitosta syntyi 13.5.1781 poika Erik Johan, joka lähetettiin opin tielle Turun katedraalikouluun syksyllä 1796. Siellä hän viihtyi ilmeisen hyvin ja kirjoitti ylioppilaaksi kesällä 1801. Tämän jälkeen olivat vuorossa jatko-opiskelut, jotka johtivat pappisvihkimykseen Turun hiippakunnassa toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 1806. Samana päivänä papiksi tulivat myös useat muut kirkollisen uran valinneet nuorukaiset;

11213
Bergroth, Nils Aron, Sahalahden kirkkoherra (yo 1798, † 1833)
11231

Törnqvist, Gustaf, FM, Lempäälän kappalainen (yo 1798, † 1827)
11234
Moberg, Fredrik, Turun kappalainen (yo 1798, † 1815)
11278
Lagus, Jonas, Taivassalon kappalainen (yo 1799, † 1828)
11293

Fraser, Gustaf Fredrik, Lumparlandin kappalainen (yo 1799, † 1866)
11294
Bergroth, Alexander Reinhold, Noormarkun kappalainen (yo 1799, † 1836)
11312
Helenius, Anders, apulaispappi (yo 1799, † 1830)

11328
Granqvist, Johan, Punkalaitumen kirkkoherra (yo 1799, † 1851)
11361
Rosengren, Erik, Vehmaan kappalainen (yo 1800, † 1852)
11393
Montén, Elias, Tammelan ent. pitäjänapulainen (yo 1800, † 1845)
11408
Nordman, Johan, pappismies (yo 1800, † 1824)
11411
Snellman, Efraim Vilhelm, Rantsilan kappalainen (yo 1800, † 1853)
11426
Engelberg, Anders, Pulkkilan kappalainen (yo 1800, † 1852)
11513
Hällstén, Johan Gabriel, ylim. pataljoonansaarnaaja (yo 1801, † 1809)
11530
Saxén, Erik Johan, Uskelan kirkkoherra (yo 1801, † 1857)
11564
Kranck, myöh. Krank, Johan, Rovaniemen kirkkoherra (yo 1801, † 1834)
11627
Lilljestrand, Benjamin, Vesilahden kirkkoherra (yo 1802, † 1857)

11685
Tarckén, v:sta 1806 Ekvall, Daniel, Karjalohjan kirkkoherra (yo 1802, † 1835)
11707
Damstén, Henrik, Maksamaan kappalainen (yo 1803, † 1834)
11737
Sonck, Johan, Karijoen saarnaaja (yo 1803, † 1842)
11758
Cavonius, Henrik, Vahdon pitäjänapulainen (yo 1803, † 1824)
11869
Forsell, Anders, Alatornion kappalainen (yo 1804, † 1819)


Erik Johan nimitettiin samantien armovuodensaarnaajaksi Nauvoon ja seuraavana vuonna hänet löytää kirkkoherran apulaisen toimessa Sauvosta. Paraisten armovuotta hän saarnasi 1808 ja vuotta myöhemmin Saxenin saarnoja kuuntelivat Kakskerran seurakuntalaiset. Sieltä tie vei Kemiön kappalaiseksi 1813. Kemiön vt. kirkkoherrana Erik Johan oli vuodet 1822-24. Vuodesta 1831 lähtien Saxen sai nimityksen Uskelan kirkkoherraksi ja perheen asuinpaikaksi tuli pitäjän pappila. Rovastin arvo hänelle myönnettiin 1840 ja pitkä ura päättyi vasta Erik Johanin kuolemaan joulun alla 1857. Vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa Saxen ehti toimia tarmokkaasti Uskelan vuonna 1832 valmistuneen kivikirkon uudistamiseksi. Hän panetti virkansa puolesta sanomalehtiin ilmoituksia sopivan mestarin löytämiseksi kirkontornin rakentamista varten.

Erik Johan Saxen oli mennyt naimisiin vuonna 1809 Kemiön nimismiehen tyttären, Karolina Kustava Forsströmin kanssa. Tästä aviosta oli useita lapsia, joista vanhin oli FM, Turun kappalainen Karl Johan S. Hänen pikkuveljensä Frans Ludvig päätyi metsänhoitajaksi Kankaanpäähän. Tyttäristä Emma Gustava nai alikapteeniksi lopulta ylennetyn August Lundströmin ja Karolina Lovisa oli naimisissa rovasti Anton Gabriel Dahlin kanssa tämän ensimmäisessä aviossa. Karolina kuoli jo 1847, kymmenen vuotta ennen isäänsä. Koko Erik Johan Saxenin sukupiiri oli kovin kirkollinen, koska hänen vaimonsa veli Ulrik Magnus Forsström oli myös kirkkoherra seurakuntanaan Ahvenanmaan Saltvik.

Uskelan todella korkean kirkonmäen rinteillä on Erik Johanin ja vaimo Karolina Kustavan punakivinen hautamuistomerkki. Sen vieressä on kooltaan puolet pienempi kivi, joka kertoo heidän poikansa Viktor Wilhelmin hautapaikan. Tämä oli syntynyt huhtikuussa 1815 perheen asuessa Kemiön Engelsbyssä. Ehkäpä meren läheisyys kotipitäjässä sai Viktor Wilhelmin lähtemään merille ja kuollessaan vuonna 1844 hänet mainitaan Turun ruotsalaisen seurakunnan kirjoilla olleena perämiehenä. Salon rippikirjasta selviää lisäksi, että hän kuoli merimatkalla.


Blogitekstisuositus

Kidnapattu kreivi – 1700-luvun uskomaton perintöriita