Erään automerkin historiaa Suomessa

Malli A 1903-1904

Fordin yli satavuotinen matka suomalaisen autoilun ja yhteiskunnan muovaajana on värikäs tarina rohkeudesta, yrittäjyydestä ja kansakunnan pyörien päälle nostamisesta. 

Tarinan alkusysäys koettiin vuonna 1904, aikana, jolloin hevoset hallitsivat vielä vankasti Suomen teitä. Helsingin Stockmannin tavaratalo myi tuolloin maan ensimmäisen Fordin. Ostaja oli edistyksellinen apupappi Walter Lampén, joka hankki alleen uudenlaisen "konehevosen" 5 000 markalla. Kauppaan kuului myös autonkuljettaja, sillä ajotaito oli tuolloin harvinaista herkkua. Tämä yksittäinen automobiili oli enne tulevasta, symboli uudesta ajasta, joka kolkutteli jo oven takana.

Varsinainen Fordin valloitus alkoi kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin. Vuonna 1911 kokkolalaiset Nybergin veljekset perustivat Suomen ensimmäisen Ford-liikkeen, ja seuraavana keväänä maahan saapui kolme ikonista T-Fordia. Tämä yksinkertainen, kestävä ja ennen kaikkea edullinen auto oli juuri sitä, mitä suomalaiset tarvitsivat. T-Ford, lempinimeltään "Pelti-Liisa", ei ollut ainoastaan auto; se oli lupaus vapaudesta ja mahdollisuudesta liikkua aivan uudella tavalla. Se oli työkalu, joka kesti kuoppaiset tiet ja palveli niin maanviljelijöitä, kauppiaita kuin lääkäreitäkin.

Oma yhtiö ja kansakunnan kumppanuus

Fordin kysyntä kasvoi Suomessa niin suureksi, että vuonna 1926 perustettiin oma tytäryhtiö, Ford Motor Company of Finland O/Y. Tämä oli merkittävä askel, sillä Ford oli ensimmäinen autonvalmistaja, joka perusti oman yhtiönsä Suomeen. Perustajina olivat itse Henry Ford ja hänen poikansa Edsel. Yhtiö sitoutui nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan, ja jo vuonna 1929 osakkeita tarjottiin suomalaisille sijoittajille. Vuonna 1938 Oy Ford Ab listautui Helsingin pörssiin ensimmäisenä automaahantuojana, mikä sinetöi sen aseman suomalaisena toimijana.

Sotavuodet olivat koettelemus koko kansakunnalle, ja myös Ford kantoi kortensa kekoon. Helsingin Hernesaareen perustetussa kokoonpanotehtaassa koottiin ja kunnostettiin kuorma-autoja puolustusvoimien käyttöön. Erityisesti Ford V8 -kuorma-autosta, lempinimeltään "Hävittäjä", tuli elintärkeä osa Suomen huoltoa ja puolustusta. Sodan jälkeen, jälleenrakennuksen aikana, Fordin kuorma-autot ja traktorit olivat avainasemassa maan pyöriessä jälleen eteenpäin.

Samaan aikaan Fordson-traktorit mullistivat Suomen maataloutta. Ne korvasivat hevosia pelloilla, tehostivat työtä ja toivat kaivattua apua ruoantuotantoon. Fordsonista tuli niin yleinen näky suomalaisilla pelloilla, että siitä muodostui lähes maatalouden koneellistumisen symboli.

Kuplavolkkarin haastajasta koko kansan autoksi

Sotien jälkeen Suomi alkoi vaurastua, ja henkilöautojen kysyntä kasvoi. Autotuonnin vapautuminen 1960-luvulla avasi portit uusille malleille, ja Ford oli valmiina vastaamaan huutoon. Englannissa valmistetut Ford Angliat ja Cortinat nousivat valtavaan suosioon. Erityisesti takaviistoisesta takaikkunastaan tunnettu Anglia oli monen suomalaisen perheen ensimmäinen "oikea" auto. Cortinasta taas tuli luotettava ja tilava perheauto, joka näkyi katukuvassa vuosikymmeniä.

Saksassa valmistetut Ford Taunukset vahvistivat merkin asemaa entisestään 1970-luvulla. Taunus oli moderni, tyylikäs ja tarjosi hyvät ajo-ominaisuudet, mikä teki siitä yhden aikakautensa myydyimmistä autoista Suomessa. Se oli auto, joka sopi niin arkeen kuin juhlaankin.

1980- ja 1990-luvuilla Fordin menestystarina jatkui. Ford Escort ja Sierra olivat suosittuja perheautoja, ja erityisesti Escortin urheilulliset versiot, kuten RS Cosworth, sytyttivät rallikansan sydämet. 

Auto vuodelta 1936

Tämä kuva on kesältä 1936. Mikä mahtaa olla auton merkki ja vuosimalli?

Kuormurin historia

Henkilöhistorian lisäksi on itseäni alkanut viime vuosina kiehtoa yhä enemmän esineiden menneisyys. Mihin tiettyä tavaraa tarvittiin, kuka sen perheelle hankki, mitä se maksoi, mistä se ostettiin, miten saatiin ylipäätänsä maksettua, missä ja miten sitä käytettiin sekä lopuksi se kaikista mielenkiintoisin asia; miksi kyseinen esine tai laite hävitettiin, unohdettiin, rikottiiin tai hukattiin.

Esimerkkinä voisi olla tämä kotipitäjän metsässä makaava kuormurin ohjaamo. Chevrolet-merkkinen auto on varmasti kustantanut aikaan ihan merkittävän summan, mutta nyt siitä on jäljellä vain kasa ruosteista metallia ja muutama muovin palanen. Kuka tietäisi ensimmäisen ja viimeisen kuskin nimen, kuormurin reitin ja mitä sillä aikanaan kuljetettiin.

Autoharrastajat auttanevat tunnistamaan tarkemman vuosimallin - lisää kuvia täällä!

Matkuri, Huima vai Tulivaunu

Vuoden 1907 joulukuussa "Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti" julkaisi tulokset kilpailustaan, jossa automobiilille oli keksittävä suomalainen nimi. On todella harmi, ettei mikään näistä loistavista ehdotuksista vakiintunut kieleemme pysyvästi;

"Pikavaunu", koska se on nopea kulkuneuvo
"Pikaliikkuja", kuten yllä
"Pikuri", koska esim. lokomotivia sanotaan veturiksi
"Sähköhepo", koska se on nopealiikkeinen
"Vinhake", koska se kulkee vinhasti
"Huima", koska huima on suomalainen sana ja koska kielessämme käytetään sellaisia sanoja kuin "huimaa kyytiä" ja "huimaa vauhtia". Karjalassa sanotaan vauhtipyörää huimaksi
"Tulihepo", koska sanotaan esim. höyryhepo ja koska vaikuttamassa on räjähtävä kaasu (=tuli) samoin kuin höyry vaikuttaa höyryhevossa
"Tulivaunu", koska vaunu kulkee tulen avulla
"Matkamylly", koska esim. maitoseparaattoria sanotaan maitomyllyksi ja sahaa sahamyllyksi
"Matkuri", koska esim. tuulesta sanotaan puhuri ja vihuri, hevosesta, joka alamäessä rennosti juoksee myötyri ja mäkyri, vikuri, potkuri jne
"Tulivie", koska tuli sitä kuljettaa
"Tuliähky", koska se ähkyen kulkee tulen avulla

Suomen Auto- ja Ajokalutehtaan korjausosasto 1921

Muita ehdotuksia olivat hajuvaunu, hajumylly, hajuneuvos, kulkunopeuskone, kuramylly ja puskuri - kaikki esitettynä pilke silmäkulmassa.

Ehdotuksista eniten ääniä sai "Pikavaunu". Vaikka kyseinen aviisi tätä sanaa ehdotti jatkuvaan käyttöön ulkomaalaisen automobilin sijaan, jäi tämä uusi kulkuneuvo yksinkertaisesti autoksi. Oma suosikkini yllä esitellystä listasta on ehdottomasti "Matkuri"!

Paineilma-autosta

Suomenkin lehdistössä uutisoitiin reilut kaksi vuotta sitten ranskalaisen autoinsinööri Guy Negren keksinnöstä, paineilmalla toimivasta autosta. Negre ja intialinen autonvalmistaja Tata sijoittivat hankkeeseen 20 miljoonaa euroa. Negren MDI yhtiö rakensi Nizzan lähellä oleville tehtaillaan muutamia prototyyppejä. Auton tankkaukseen oli tarkoitus käyttää paineilmapulloja ja sadan kilometrin ajon hinnaksi Negren laski noin 75 senttiä.

Guy Negre ei ollut ensimmäinen, joka sai ajatuksen ilmalla toimivista autoista. Jo heinäkuussa 1900 uutisoitiin Suomessa Bostonissa asuneen, ruotsalaissyntyisen insinööri Renstiernan vastaavasta tuotteesta. Hänen suunnitelmansa herättivät aikaan suurta huomiota ja ideasta otti vaarin myös pohatta Wanderbilt. Aikanaan maailman rikkaimpiin miehiin kuulunut miljardööri perusti eräiden muiden herrojen kera erillisen yhtiön Renstiernan ajatusta kehittämään.

Kun asiasta kerrottiin suomalaisissa lehdissä, todettiin "uudella automobiilillä olevan joukon teknillisesti sivistymättömällekin henkilölle helposti tajuttavia etuisuuksia siihenastisiin automobiilikoneisiin werrattuna" - Uusi Aura 15.7.1900, sivu kolme.

Renstiernan auton istuimen alle sijoitettu kone oli 2,5 hevosvoimainen. Käynnistäminen tapahtui yhdellä kammen vetäisyllä mekaanisesti. Käyttökustannuksiksi laskettiin noin viisi penniä peninkulmalta.

Moottorin kokoonpano oli aivan erilainen kuin 1800-luvun lopun muissa automalleissa. Kahteen pystysuorassa olevaan sylinteriin pumpattiin vuorotellen ilmakuplia, jotka tätä ennen olivat kulkeneet kaasua synnyttävää nestettä sisältäneen säiliön kautta. Nämä ilmakuplat räjähtivät vaihdellen männän painaessa ne sylintereihin. Käyttövoima oli hajutonta eikä se synnyttänyt lämpöä. Kahteen koneessa olleeseen säiliöön pystyttiin tankkaamaan ilmaa 300 peninkulman matkaa varten. Keksintöä varten haettiin tusinan verran patentteja.

Silloiset alan ammattilaiset pitivät Renstiernan hanketta parhaimpana, mitä siihen asti oli automobiiliteollisuudessa nähty. Uusien autojen oli tarkoitus tulla Bostonissa katuliikenteeseen muutamien viikkojen kuluessa, mutta historian hämäriin nämä insinööritaidon näytteet tuntuisivat jääneen.

Tämän tarinan kuvituksen on kaivoksissa käytetty veturimalli, joka myös toimi paineilmalla. Tämä oli hyvin kätevää maanalaisissa käytävissä, missä höyryvoimaa ei käytännön syistä voitu hyödyntää.

Sähköautot tulevat

Muutama aika sitten lehdistössämme kerrottiin Uudenkaupungin autotehtaan saavaan urakakseen norjalaisten sähköautojen valmistamisen. Tämä luvattiin varmistavan työpaikat isolle joukolle ammattilaisia. Sähköautojen markkinoiden oletettiin samassa yhteydessä kasvavan merkittävästi.

Historiallisesti ajatellen voisi väittää, että ”jo on aikakin”. Nimittäin jo kesäkuussa 1907 suomalainenkin lehdistö uutisoi Atlantin takana tapahtuvista ihmeistä;

”Näyttää siltä kuin automobiilikin kävisi läpi saman kehitysjakson kuin polkupyöräkin, joka noin 20 vuotta sitten oli ylellisyys- tai urheilutavaraa, mutta nyt jo on halpa kulkuneuvo, jonka voivat muutkin kuin rikkaat hankkia itselleen. Niin tulee myös käymään automobiilin, jos Edisonin uusin keksintö tällä alalla toteutuu. Tämä uusi keksintö kohdistuu akkumulaattoripatteriin, joka tulee muuttamaan koko automobiiliteollisuuden niin, että jokainen voi hankkia itselleen automobiilin, sillä se ei tule kalliimmaksi kuin 250 markkaa.

Kaksi suurta tehdasta moottoripatterien valmistamista varten on jo Edisonin ulotteesta tekeillä ja tulemat pian valmiiksi ja lupaa Edison, että ennen vuoden loppua voi jokainen näillä koneilla ajaa New Yorkin läpi suuremmitta kuluitta kuin ennen sähköraitiotievaunulla. Tästä akkumulaattoripatterista, joka saa niin suuria muutoksia aikaan, ei Edison vielä halua kertoa, vaan tulee se hyvin kestäväksi ja maksamaan ainoastaan noin 45 markkaa.

Sen voimapitoisuus on niin suuri, että voi kulkea 100,000 peninkulmaa, ilman että sen voima vähenee. Kaksikymmentä elementtiä tarvitaan pieneen automobiiliin ja kuusikymmentä suurimmalle kuorma-automobiilille. Noin 980 markalla voi hankkia itselleen sellaisen voimalähteen, jota ei 15 vuotena tarvitse uudistaa.

Niin uskomattomilta kuin nämä uutiset tuntuvatkin, täytyy kumminkin uskoa Edisonin ilmoituksiin, kun hän on kolmen vuoden aikana koekäyttänyt 25,000 patteria, jotka kaikki omat täyttäneet toiveensa."

Mikä auto?

Metsässä kulkiessa voi löytää vaikka mitä! Tunnistaisiko joku tätä umpimetsästä löytynyttä ajoneuvoa, joka lienee nähnyt parhaat päivänsä jo vuosikymmeniä sitten? Tämän auton moottori on melko ehjä..


Entäs tämä toinen, joka on sentään säilynyt hieman ehompana?



car