Juhan suku-uutiset

Blogissa jälkeen pieni tauon paikka - päivitykset jatkuvat 6. elokuuta 2007!

On the grave of Ezekiel Aikle in East Dalhousie Cemetery, Nova Scotia: Here lies Ezekial Aikle Age 102: The Good Die Young. In a London, England cemetery: Ann Mann: Here lies Ann Mann, Who lived an old maid But died an old Mann. Dec. 8, 1767 In a Ribbesford, England, cemetery: Anna Wallace: The children of Israel wanted bread. And the Lord sent them manna. Old clerk Wallace wanted a wife, And the Devil sent him Anna. Ruidoso, New Mexico, cemetery: Here lies Johnny Yeast, Pardon me For not rising. Memory of an accident in a Uniontown, Pennsylvania, cemetery: Here lies the body of Jonathan Blake: Stepped on the gas Instead of the brake. In a Silver City, Nevada, cemetery: Here lays Butch. We planted him raw. He was quick on the trigger, But slow on the draw. In a Vermont cemetery: Sacred to the memory of my husband John Barnes who died January 3, 1803. His comely young widow, aged 23, has many qualifications of a good wife, a

Lisäsin taannoin kotisivuilleni Kiskon Viiarin kylän Sepän rusthollareina toimineen Viman -suvun tauluston. Kiskon kirkkomaalla sijaitsevassa pienessä hautarakennuksessa on heidän sukuhautansa. Siihen on haudattu vuodesta 1822 lähtien ainakin kuusi sukuun tavalla tai toisella kuulunutta henkilöä. Henrik Eliaanpoika Vimanin jälkeläisiä löytyy oheisesta taulustosta muutamia. Koko sukupuun löydät sivuiltani linkin "Kisko Wiman" -kohdalta. Tuo ensimmäisen kirjaimen käyttö sukunimessä on ollut horjuvaa. Hautakivessä se on tuplaveenä, mutta monissa muissa yhteyksissä yksinkertaisena. Viman Wiman Kisko

Matti Mäkelän omakustanne "Karjalohjan Kattelus" kertoo herra Carl Lönnqvististä seuraavaa; Carl saapui Kattelukseen Karjaalta 29.6.1849. Hän oli 1870-luvulla syytettynä kapakanpidosta. Yhteisessä kuntakokouksessa Karjalohjalla 21.11.1875 keskusteltiin, jos kunta "myöten antaisi vapaatorpparin poika Gustaf Lönnqvistille tilaisuutta harjoittaa maakauppaliikettä Ilmoniemen kylässä. Ajan asiasta väiteltyä, enemmistöllä kumottiin tykkänään mainittu pyyntö, tarkoitettuun paikkaan ilman sitä, että se luultavasti hämmentää jumalanpalvelustakin syystä että se on aivan lähellä kirkkoa mutta myöskin peläten on se turmeleva kasvavaa kansaa koska pikkulasten koulua pidetään samassa huonerivissä, jotka huoneet sanottu koulu puolinaisesti omistaakin." Kokouksessa siis kyseinen pyyntö hylättiin. Muihin kyliin hän olisi kyllä saanut asianomaisen luvan. Keväällä 1876 lupa kuitenkin myönnettiin ja Lönnqvist aloitti kauppapuodin pidon kolme viikkoa ennen joulua 1876. Muutti kotoaan I

Vapaaherratar Maria Katarina Armfelt, os. Wennerstedt oli Kustaa Mauritz Armfeltin äiti. Hän oli syntynyt vuonna 1728 ja kuoli 1803 Halikossa. Vuonna 1796 hän laati lahjakirjan Joensuun ja Viurilan kartanoiden omistajan muodossa. Lyhennettynä tämä asiakirja kertoo seuraavaa; " Minä Maria Katariina Armfelt , syntyisin Wennerstedt , teen tiettäväksi, että kun korkein Jumala on siunannut minulle niin paljon ajallista hyvää, että lapsiltani mitään puuttumatta voin tyydyttää sydämeni taipumuksia kasvattamalla hyviä, kunniallisia ja kristillisiä ihmisiä Jumalan kunniaksi, ja niin tuoda hänelle sen kiitollisuusuhrin, jota hänen ylenpalttinen siunauksensa vaatii, niin olen sen vuoksi ja myös säilyttääkseni muiston siitä kalliista ja toivottavasta päivästä, jolloin nuori kuningas, alamaistensa hellimmän rakkauden ja siunauksen seuraamana astuu valtaistuimelle (Kustaa Mauritz Armfelt oli Kustaa III:n innoikkaimpia palvojia), olen tahtonut perustaa koulun köyhän nuorison opettamiseksi kristi

Seuraavien päivien aikana tämä blogi hengähtää hetken ja pitää kesälomaa. Selaile sen aikana yli 300 kirjoituksen arkistoa tai käy kotisivuillani! Hauskaa kesää - jatkan taas muutaman päivän päästä!

Maaherran käskystä tutkittiin vuonna 1640 kihlakunnanoikeudessa niitä tekoja, joita Erik "På Jumala" oli harjoittanut Halikon kihlakunnassa. Silloin astui ensin esille hyvinoppinut Halikon kappalainen Juhana ja väitti, että jollei Erik saa niin paljon kuin hän haluaa, niin sanoo hän heti pahan sanan ja levittelee käsiään; sen jälkeen useimmiten tapahtuu vahinkoja; miltä menee käyttämispanos hukkaan, miltä pedot syövät karjan, miltä elukat äkkiä muuten vain kuolevat. Myös rahvas todisti samaa; Erik tekee vain pahaa, ei lainkaan hyvää. Niinpä läheisen Teijon kartanon vouti Sigfrid Grelsinpoika Titus myönsi, että Erik oli turmellut häneltä kolme käyttämispanosta. Malin Pentintyttärelle Paimion Anttilasta oli Erik luvannut vasikanonnea, mutta heti olivat kaikki kuolleet ja vielä lisäksi 8 vuohta. Tämä siitä huolimatta, että Erik oli jo saanut palkaksi juustoja, sianlihaa ja kakkuja. Maria Erikintytär Muntolan kylästä valitti Erikin luvanneen hänelle riihionnea, oli juonut hänen l

Halikossa on sijainnut kuuluisa kaalikaupunki, Rikala. Se, mistä paikkakuntalaiset tuon lempinimen ovat keksineet, ei ole enää tiedossa. V.J. Kallion vuonna 1930 julkaisemassa Halikon historiassa epäillään sanalla voineen olla joku kytkös Gotlantiin, jonka kanssa Rikalalla oli kiinteät kaupankäyntisuhteet. Rikala oli itseasiassa Kihisten-, Puotilan-, Kirkon- ja Rikalanmäen muodostama kauppapaikka, jonka satama lienee sijainnut Rikalanmäen alapuolisella joenrannalla. Alueelta on tehty runsaasti löytöjä, mm. puolisensadan tutkitun haudan kätköistä on saatu esiin aseita, hopearahoja, tekstiilien fragmentteja ja tietysti aseita. Se, voidaanko Rikalan sanoa olleen varsinainen kaupunki, lienee mielipidekysymys. Todennäköisemmin on ollut kyse vilkkaasta satamasta, jonka läheisyydessä ilmeisen varakkaat kauppiaat ovat asuneet. J. R. Aspelin antoi jo 1880-luvulla tietoja eräästä hyvin mielenkiintoisesta näkökohdasta. H. A. Reinholmin tietoihin perustuen hän kertoo 1800-luvun alussa Rikalanmäel

Halikon kirkkoherrana oli vuosina 1751-80 Viikerlän talossa, ao. pitäjässä vuonna 1708 syntynyt Erik Widenius. Hän tuli ylioppilaaksi 1729 ja kotiseurakuntansa papin apulaiseksi 1731. Yhdeksää vuotta myöhemmin hänet valittiin vaaleilla Halikon kappalaiseksi ja lopulta 1750 kirkkoherraksi. Rovastin arvon Widenius sai 1777. Hän oli naimisissa Margareta Limneliuksen kanssa (1714-1777). Heidän poikansa Henrik oli se Turun akatemian kamreeri, jonka tekemästä lahjoituksesta kirjoittelin pari päivää sitten. Heidän tyttärensä Hedvig oli puolestaan naimisissa kapteeni Frasierin kanssa, jonka sukulinnasta olen myös kirjoitellut . Tällä kertaa otan Erikin ja Margaretan lapsista esiin vuonna 1750 syntyneen Efraimin. Isänsä kuoltua Efraim nimittäin julkaisi 9 säkeistöä käsittäneen, suomenkielisen muistorunon isänsä kunniaksi. Sen nimi oli seuraava; "Walitus- Wirsi, Koska Se eläisäns Korkiast kunnioitettava ja Korkiast oppenut Halikon Seurakunnan Prowasti ja kirkkoherra, Herr Erik Widenius HER

Turun Akatemian kamreeri Henrik Widenius testamenttasi 24.1.1792 päivätyllä lahjakirjalla Halikon pitäjälle 333 taalaria ja 16 killinkiä käytettäväksi vaivaiskassan hyväksi. Hän ja hänen puolisonsa Johanna Charlotta Mesterton olivat tähän lahjoitusajatukseen johtuneet ensiksikin siitä, että Henrik Wideniuksen isä Erik W. oli ollut seurakunnassa pitkän ajan kirkkoherrana ja nauttinut sinä aikana suuressa määrässä pitäjäläisten ystävyyttä. Toisena motiivina näyttää olleen vakava halu lievittää köyhien lähimmäisten hätää. Testamentissa lausuttiin, että varoja oli käytettävä erittäinkin leskille ja turvattomille lapsille, jotka ovat tarpeessa, mutta eivät saa ruotuavustusta eivätkä halua kerjätä. Kamreeri jakaa avustuksen pastorin kanssa yhdessä siten, että ensiksi ovat oikeutettuja Viikerlän talon sukulaiset. Sitten Metsäkulman yökunnan lapsista se, joka parhaiten lukee sisältä, saa virsikirjan ja paras ulkolukija 24 killinkiä. Etusijalla pidetään aina sitä, että eniten puutteessa olevat

Vuonna 1686 kirkkolaki määritteli lukkarin tehtävät seuraavalla tavalla; "Luckari pitä samalla muoto Kirckoherrald ja Seuracunnald walittaman; waan ei ilman Tacausmiehiä wastan otettaman. Hänen pitä oleman cunniallisen / uscollisen ja wiriän / Kirjantaitawan / ja taitaman weisata ja kirjoitta / nijn että hän sijnä Seuracunnas Nuorta Cansa opetta taita. Hänen pitä myös oleman Kircolle uscollisen / ja Kirckoherral ja Seuracunnal cuuliaisen / murhen pitämän soittamisest ja kläppämisest / cullakin ajallans / laitta Stundikelloja / nijn myös ottaman wisun warin / ja hywin tallella pitämän caickia mitä hänen halduns annettu ja uscottu on. Nijn pitä hänen myös Papille Jumalan Palweluxes / Rippisialla / ja cosca käsketän / Pitäjän Asioilla / nijn myös muusa Kircon palweluxes / käsillä oleman ; waan ei millän muoto Kirckoherra oman palweluxen cautta rasitettaman / estettämän eli poispidettämän sijtä welwolisudest / cuin hänen tule caikel wireydell ja uscollisudella Lasten opettamisen pääll

Isovihan aika Vihdissä. Kirkon hopeiden ja kassan kohtalo oli surullinen. Ne olivat alkuaan kätketyt muutamaan Vanjärven metsään vuorenkoloon. Mutta Uuden Vuoden aattona 1713 oli rovasti Thauvonius käskenyt kappalainen Johan Oxeniuksen tuomaan pienemmän kalkin ja molemmat pateenit takaisin, mutta hopeakannu ja suurempi kalkki saivat jäädä kesään asti piilopaikkaansa, kunnes maa paljastuisi. Mutta samana iltana, kun mainitut esineet oli ehditty tuoda kappalaisen pappilaan, oli komendannti Bils y.m. seuruetta saapunut Vanhalaan. He ajoivat pappilan väen tuvasta, niin ettei kukaan talonväestä saanut sinä yönä nukkua. Tuodut kirkonesineet oli kyllä saatu talon omien kalleuksien (s.o. muutamien hopealusikkojen ja kahden pikarin) kanssa kätketyiksi kirstuun lattian alle. Aamulla kuitenkin, kun yöpyjät olivat talosta poistuneet, havaittiin, että tuolta kätköstä oli varastettu molemmat pateenit sekä pikarit kuin myös pari lusikkaa, mutta kalkki ja muutamia lusikoita oli jätetty kirstuun. Kome

Karjalohjan Lönnhammarin kylässä tapahtui keskiviikkona, syyskuun kolmantena päivänä vuonna 1879 murha. Uhriksi joutui Mustlahden kylän Ylhäisten talon torppari Gustaf Lundborg. Sukunimestään huolimatta hän ei näyttäisi olleen sukua Kiskon Leilän kylästä lähteneelle ja laajalle levinneille Lundborgeille (von Lund). Gustaf oli itseasiassa Kiskon Jylyn Kauppilan talon Grönkullan torpparintyttären avioton poika. Hän oli mennyt 1861 naimisiin Karjalohjan Puujärven Frääsän talon torpassa syntyneen Christina Ilmenin kanssa. Avioliitosta syntyi kaksi lasta, lapsena kuollut Carl Gustaf ja myöhemmin torppari Johan Klipan kanssa avioitunut Mathilda Gustava. Huvudstadbladet kertoi syyskuun 10. päivä murhatapauksessa oheisessa artikkelissa. Jo viisi päivää aiemmin oli eräässä toisessa lehdessä kerrottu murhaajan henkilöllisyys. Hän oli ollut itsellinen Johan Wilhelm Berglund, muonatorppari Johan August Berglundin ja vaimonsa Engla Lönnin vuonna 1845 syntynyt esikoinen. Isä Johan August oli puoles

Kansallissankari Väinämöisen ensimmäinen esiintyminen sanomalehtiemme palstoilla tapahtui maaliskuussa 1820. Ahmaksen Kukkolassa 25.3.1770 syntynyt Pekka Jaakonpoika Kukkonen, myöh. Gullsten, oli eräs Kalevalan syntyyn merkittävästi vaikuttaneista runonlaulajista. Pekka toimi lukkarina Rovaniemellä ja tuohon aikaan ammatissa tarvittiin myös välskärintaitoja. Pekan opettajana toimi häntä kymmenkunta vuotta nuorempi lääketieteen opiskelija Sakari Topelius vanhempi. Ollessaan rokottamassa Kemin seudulla kuuli Topelius näitä runoja merkitsi niitä sitten muistiin. Jotain kautta tieto runollisesta lukkarista kiiri aina Turun Yliopistoon saakka ja siellä suomenkielen tutkija Reinhold von Beckerin korviin. Vuonna 1819 von Becker lähti käymään Rovaniemelle kuullakseen omin korvin lukkarimme runolaulelmia. Matkan aikana hän merkitsi muistiin mm. runot Kanteleen synty, Ilman Immen Kosinta ja Väinämöisen polvenhaava. Ilman Immen Kosinta runo on nykyisin näkyvillä mm. Rovaniemen kirjastotaloon sij

Muutama päivä sitten esittelin Suomusjärven Arpalahden ratsutilan isännäksi 1800-luvun loppupuoliskoll a tulleen Karl Vigiliuksen. Hänen puolisonsa Ida Maria Vendelin oli taasen Arpalahtea virallisesti vuodesta 1864 lähtien hallinneen Anders Johan Vendelinin tytär. Anders Johan oli aikoinaan Karjalohjan Kärkelän ruukilla mm. raudanvääntäjänä olleen isänsä, samoin Anders Johanin nimeä kantaneen Kiskon Sorttilan kylän Alhaisten talollisen poika. Tätä Vendelin -sukua voidaan seurata 1600-luvun lopulle saakka. Abraham Michelssonin poika Abraham oli 1700-luvun puolivälin tienoilla Tenholan Kälkalan kylän Mellangårdin isäntänä. Äitinsä puolelta Ida Maria oli Arpalahden aiemman isäntäväen, Alenien sukua. Hänen äitinsä isoisän isä Elias Andersson oli tullut kotivävyksi Arpalahden tilalle ja lopulta appensa jälkeen sen isännäksi vuosiksi 1763-1787. Elias oli kotoisin Suomusjärven kylän Alhaisten talosta ja hänen vaimonsa Greta oli ollut Arpalahtea jo vuodesta 1540 hallineen suvun jälkeläinen

Sven Gabriel Elmgren kertoo Karinaisten, Kosken Tl, Marttilan ja Tarvasjoen historiaa käsittelevässä kirjasessaan "Beskrifning öfver S:t Mårtens Socken" mm. yhteisten asioiden hoidosta seuraavaa (suomennos Esko Hallanheimo); "Mitä tulee vuoden 1741 sotaan (Pikkuviha), joka muuten ratkesi suuremmitta vahingoitta Suomen asukkaille, löytyy Marttilan emäpitäjän kirkonkirjoissa sangen harvinaislaatuinen merkintä, että sodan aikana kirkon rahavarat olivat kaivettuina maahan kirkon lattian alla tynnyrinpuolikkaassa. Tästä piilopaikasta ne - surullista kyllä - otettiin ylös vasta vuonna 1748, siis useita vuosia rauhanpäätöksen jälkeen, ja silloin havaittiin, että rotat tai myyrät olivat nakertaneet reiän tynnyriin ja kuljettaneet pois osan rahoista. Tapahtuneen vahingon tahtoi silloinen kirkkoherra kirjata kirkkoväärtin syyksi, mutta seurakunta vapautti hänet ja kiitti Herraa, ettei yksinomaan suurin osa rahoista, vaan myöskin messukasukuat sekä itse rakennus olivat säästyneet.

Marttilan Historia -teoksessaan Aulis Oja tekee selkoa mm. pitäjän varhaisimmista nimismiehistä. Aina 1700-luvun alkuun saakka nimismiehinä pystyivät toimimaan myös talonpojat. Sen jälkeen virkaan valittiin vain hallintokoulutuksen saaneita henkilöitä. Marttilan 1600-luvun nimismiesten joukossa on eräs hyvin harvinainen henkilö, Kaisa Martintytär Sassi. Hän oli Krouvin kylän Sassin talon emäntä, jonka ensimmäinen puoliso oli ollut vuosien 1615-17 ja 1618-1629 nimismies Tapani Kreunpoika, samaisen talon isäntä. Tapanin kuoltua 1629 meni leski Kaisa uusiin naimisiin Perttelin Valkjärveltä kotoisin olleen luutnantin, sittemmin kapteenin, Simo Heikinpojan kanssa. Kaisa Martintytär Sassi hoiti Marttilan nimismiehen tointa vuosina 1629-32. Sen johdosta, ettei maaherra halunnut naisen hoitavan tällaista tointa ja että Ollilan kylän Knuutilan isäntä Knuutti Simonpoika oli tehnyt maaherralle kantelun Kaisan pitäjältä kokoomasta laittomasta verosta, Marttilan käräjillä joulukuussa 1631 käsitelt

Suomusjärven Alhaisten talon rusthollarina oli 1700-luvun alkupuolella muuan Anders Andersson. Isä Anders Henriksson oli ollut tilan aiempi isäntä ja äiti Brita Gustafsdotter oli puolestaan kotoisin Laperlan kylästä. Anders Anderssonin lapsenlapsista osa otti käyttöön sukunimen Falkstedt. Suvun jälkeläiset olivat rusthollareina, talollisina ja torppareina mm. Suomusjärven, Kiskon ja Nummen pitäjissä. Oheisessa taulustossa on muutamia Andersin jälkeläisiä. Otan mielelläni vastaan korjauksia ja lisäyksiä. <br> <FRAME SRC="http://www.varola.fi/temp/falks.html" width="400" height="300"&a