Rahankätkentää

Sven Gabriel Elmgren kertoo Karinaisten, Kosken Tl, Marttilan ja Tarvasjoen historiaa käsittelevässä kirjasessaan "Beskrifning öfver S:t Mårtens Socken" mm. yhteisten asioiden hoidosta seuraavaa (suomennos Esko Hallanheimo);

"Mitä tulee vuoden 1741 sotaan (Pikkuviha), joka muuten ratkesi suuremmitta vahingoitta Suomen asukkaille, löytyy Marttilan emäpitäjän kirkonkirjoissa sangen harvinaislaatuinen merkintä, että sodan aikana kirkon rahavarat olivat kaivettuina maahan kirkon lattian alla tynnyrinpuolikkaassa. Tästä piilopaikasta ne - surullista kyllä - otettiin ylös vasta vuonna 1748, siis useita vuosia rauhanpäätöksen jälkeen, ja silloin havaittiin, että rotat tai myyrät olivat nakertaneet reiän tynnyriin ja kuljettaneet pois osan rahoista.

Tapahtuneen vahingon tahtoi silloinen kirkkoherra kirjata kirkkoväärtin syyksi, mutta seurakunta vapautti hänet ja kiitti Herraa, ettei yksinomaan suurin osa rahoista, vaan myöskin messukasukuat sekä itse rakennus olivat säästyneet.

Syy, miksi rahoja ei heti rauhanteon jälkeen otettu Turkuun, sanotaan olleen sen, ettei ollut ainoatakaan vapaata rahakirstua, jossa niitä olisi voitu säilyttää."

Kaikki tämä todistaa S.G. Elmgrenin mielestä kunnallisten ja kirkollisten asoiden huolimatonta hoitoa. Tapa kaivaa arvotavarat maahan vihollisten lähestyessä oli jo esikristillinen. Vuosina 1756 ja 1757 Marttilan emäpitäjän kirkko ryöstettiin ja samalla menetettiin muutamia asiakirjoja. Elmgren katsoo tämänkin osoitteesen huolimattomuutta ja alkeellisia säilytystiloja.



Marttila Elmgren varkaus