Juhan suku-uutiset

Kiskon Viiarilla sekä myöhemmin Kirkonkylässä asuneen suutari Arvid Åhlstenin ja vaimonsa Anna Stina Lindstedtin lapsista vanhin oli Johan Gustaf. Hän syntyi kesäkuun puolivälissä 1824 Viiarilla, josta perhe muutti pian Kirkonkylään. Johan Gustaf lähetettiin Turun lukkarikouluun, mistä hän sai päästötodistuksen vuonna 1841. Tämä suoritus nousee arvossaan siitäkin syystä, että isä Arvid kuoli jo tammikuussa 1842. Jotenkin leskivaimo Anna Stina on onnistunut pitämään lapsensa koulussa ja hoitamaan perheen muutkin kolme lasta, joista nuorimmainen syntyi 1841. Lukkarin työtehtävien lisäksi Åhlsten sai opetusta myös haavansidonnassa. Ensimmäiseksi työpaikaksi Johan Gustaf löysi lukkarin ja kanttorin toimen Teijon tehdasseurakunnassa. Tämä tapahtui vuonna 1842. Toista työtä hänen ei koskaan tarvinnut etsiäkään, sillä 1893 Åhlsten palkittiin Suomen Talousseuran pronssisella kunniamerkillä 50 vuoden palveluksesta samassa seurakunnassa. Vihdoin syksyllä 1896 hän kirjaimellisesti täysin palv

Tämä luettelo, joka tehtiin vanhojen karttojen ja ikäihmisten muistitietojen perusteella, julkaistiin sanomalehti Länsi-Suomessa 5.8.1909. Klikkaamalla kuvaa saa sen näkymään täysikokoisena.

Maaliskuun toisena päivänä vuonna 1886 tapahtui Raumalla jotain, mitä ei muistettu tapahtuneen ainakaan viimeiseen sataan vuoteen. Tuona päivänä merimies Isak Nordlundin vaimo Katarina Grönvall synnytti kolmoset; yhden pojan ja kaksi tytärtä. Jo samana päivänä kastetut pienokaiset saivat nimet Johan Onni, Elna Katarina ja Ada Maria. Erityisen merkittäväksi tämän onnellisen perhetapahtuman teki se, että kaikki kolme lasta jäivät myös henkiin synnytyksessä. Ada Maria oli sisarusparven heikoin ja hän menehtyi pian, mutta Elna ja Johan selvisivät pahimman yli. Vuosien 1888-1897 Rauman rippikirjassa perheessä mainitaan lisäksi poika Frans Isak (s. 1878) sekä tytär Hilda Maria (s. 1887). Näistä jälkimmäinen kuoli vauvaiässä ja äiti Katarina helmikuussa 1890. Katarina oli syntynyt Raumalla vuonna 1850, kun taas merillä elantonsa ansainnut Isak oli kotoisin Eurajoelta. Hän oli puolisoaan kahdeksan vuotta nuorempi. Tosin Eurajoen kastetuista en onnistunut Isakia paikallistamaan. Nordlundin

Vuoden 1867 syksyllä ilmoiteltiin lehdissä nykyisen Tarvasjoen Liedonperän tai kuten tuolloin kylän nimi kirjoitettiin, Lietonperän Sipilän talon julkisesta huutokaupasta. Tilaisuuden tarkoituksena oli antaa talo maineen vuokralle 20 vuoden ajaksi. Sipilä oli tuolloin Turun maistraatin palkkatalona ja täten huutokauppailmoituksen allekirjoittivat pormestari sekä kaupungin neuvokset. Talon arvo oli 1/3 osa vanhaa ja uutta manttaalia. Peltoa tilalla oli noin 19, niittyä 127 ja metsämaata 176 tynnyrinalaa. Kaikki maat olivat ilmoituksen mukaan viljavia. Huutokauppaan osallistuvien tuli antaa tarjouksessaan riittävä takaus, sillä arenti eli vuokra oli maksettava erikseen mainittuina määräpäivinä. Kovin onnistuneesti ei asiaa saatu hoidettua, sillä jo kahden vuoden kuluttua, marraskuun alussa 1869 oltiin Sipilää jälleen antamassa arennille. Tilan tulisi saamaan haltuunsa korkeimman tarjouksen tehnyt. Tosin henkikirjoissa vuosina 1865 ja 1870 mainitaan Sipilän omistajana läheisessä Hunge

Tässä artikkelissa on käytetty lähteenä mm. Arno Forsiuksen sivuja ! Dysenteria eli punatauti oli yksi tappavimmista sairauksista entisajan Suomessa. Tämä bakteerin aiheuttama sairaus johtui yleensä huonoista hygieniaoloista. Esimerkiksi suojaamatta jääneet vesilähteet tai hoitamattomat ulkokäymälät antoivat tälle veristä ripulia aiheuttaneelle tappajalle erinomaiset elinympäristöt. Erityisen alttiita punataudille olivat liikkuvat sotajoukot ja jo vuodelta 480 eKr kerrotaan Persian kuninkaan menettäneen miehistöstään noin puoli miljoonaa erilaisten vatsatautien seurauksena, pahimpana nimenomaan dysenteria. Punatauti iski Suomeen epidemiana 1750-luvulla joitakin kertoja, mutta parikymmentä vuotta myöhemmin siitä tuli yleinen riesa noin sadaksi vuodeksi. Ei edes isorokko vetänyt vertoja tälle vatsakouristuksia, ripulia, oksennusta ja kuumetta aiheuttavalle taudille. Itämisaika oli vain nelisen vuorokautta. Erityisen vaaraalliseksi tilanne kehittyi pienten lasten ja vanhusten kohdal

Tämä blogi julistaa joulurauhan Lontoossa vuonna 1825 esiintyneiden italiaisten musikanttien voimin!

Nakkilassa vuonna 1821 syntynyt Esaias Antinpoika otti myöhemmällä iällään käyttöön sukunimen Sundholm. Hänen vanhempansa, renki Antti Antinpoika ja Kaisa Leena Juhontytär muuttivat perheineen Köyliön Kankaanpään kylään loppuvuodesta 1822. Antista tuli tämän kylän ensimmäisen torpan perustaja, kun hän rakensi mökkinsä Torkkelin talon maille. Nykyisen alueen nimenä on Vuorenmaa. Lopulta Antista kuitenkin tuli Karhian kylän Kossilan talollinen. Parikymppisenä Esais oli renkinä Kankaanpään Yskin talossa vieden vihille samassa paikassa tuolloin piikana olleen Leena Mikontyttären. Morsian oli miestään peräti 17 vuotta vanhempi. Vuoden 1843 syyskuussa syntyi pariskunnan ainoa lapsi, Kustaa Mauritz. Poika menehtyi jo seuraavana vuonna. Syksyllä 1878 kuoli Leena ja puuseppänä elantonsa hankkinut Esaias jäi yksin. Nämä perustiedot saattaisivat riittää monelle sukututkijalle itseni mukaan lukien. Onneksi Kansalliskirjasto on digitoinut vanhoja sanomalehtiä, sillä niiden avulla Esaias Sundhol

Lainlukija ja pitäjänkirjuri Sigfrid Jönsinpoika Vilken, joka omisti rälssitilan Vehkalahden Reitkallissa, kutsuttiin 1600-luvun alkupuolella Turun hovioikeuteen selvittämään verovapauttansa. Hänen jälkeläisensä alkoivat myöhemmin käyttämään nimeä Husgafvel (Huusgavel, Husgabel), vaakunansa mukaan. Vaakunassa oli tuluskivi sekä kulmikas, joka muistutti talonharjaa (ruots. "husgavel"; nykyruotsissa sana tarkoittaa "päätyä"). Varhaispolvet tunnettiin kuitenkin paremmin sukunimenomaisesti käytetyllä etunimellä Vilken (Wilcken, Wilkin, Wilken, Welcken). Vehkalahdessa asui siihen aikaan ryhmä (toisilleen enemmän tai vähemmän sukua olevia) sukuja, joita kutsutaan "Vehkalahden knaappeiksi". Vehkalahtelaissuvut katsoivat kuuluvansa ikiaikaiseen, verovapaaseen rälssisäätyyn. Husgafveleiden osalta tämän todistelu sujui hyvin: Sigfridillä oli esittää tietoja sekä 1390-luvulta että Kustaa Vaasan 1552 antama päätös tämän isoisälleen, jolloin kuninkaan puheilla käynee

Suomessa ja miksei muissakin Euroopan maissa ilmenevän rasismin syyt ovat syvällä historiassa. Tämän voi todeta vaikka selaamalla vuonna 1882 ilmestynyttä "Kansan Ystävä" -sanomalehteä. Heinäkuun ensimmäisen päivän numerossaan se katsoi asiakseen valistaa lukijakuntaansa maapallomme viiden eri päärodun eroavaisuuksista. Unohdamme tällä kertaa "malaijit", "mongolit" ja "ameriikalaiset" ja keskitymme "kaukaasialaisiin" ja "afrikalaisiin". Tämä jako ei tietenkään vastaa enää nykyajan käsityksiä, mutta tuohon aikaan se oli yleisesti hyväksytty. Kaukaasialaisista Kansan Ystävä totesi seuraavaa; " Ensimmäiseen ja avarimpaan pääheimoon, jota on nimitetty kaukaasialaiseksi, syystä että luultiin voitavan todistaa Mustanmeren ja Kaspianmeren välistä vuoristoa tämän heimon alkuperäiseksi olopaikaksi, kuuluvat ne kansat, joilla on valkea iho, pyöreä pääkallki ja otsa, pitkänpuoleinen muoto ilman ulostuvia poskiluita tahi leukap

Vuoden 1871 alkupuoliskolla Halikon pitäjässä keskusteltiin kiivaasti kahden tärkeän instanssin perustamisesta; toinen oli kansakoulu ja toinen viinakauppa. Voittajaksi selviytyi tuolla haavaa " wiinapuoti ". Heinäkuun alkupuolella tiedettiin jo lehdistössäkin kertoa asiasta hieman enemmän; " Pitäjäläisiämme kiitetään siitä, että he ovat hankkineet viinapuodin pitäjäänsä, mutta kansakoulun perustamista vastustetaan kaikin voimin. Älköön myöskään unhoitettako, että kun viinapuoti toukokuun 25. päivän iltapuolella avattiin, oli levinnyt huhu, että se, joka ensiksi ostaisi viinaa, saisi puolen tuopin ilmaiseksi, joka huh oli paikalle tuonut ostajia useammista pitäjistä. " Vaikka kukaan ei saanut mitään ilmaiseksi, meni kauppa oivallisesti ja 100 markkaa karttui laatikkoon sinä päivänä. Helluntailauantaina pantiin viinaan 300 markkaa. Eikä siinä kyllin; naapuripitäjässä Uskelassa löytyy yksi virsta tästä toinen semmoinen puoti, kenties yhtä hyvällä menekillä."

Vuoden kääntyessä viimeisille päiville, on aika tarjota tilastonikkareille hieman ihmeteltävää. Tässä blogissa vieraili tammi-marraskuun aikana 2010 noin reilut 51,000 suomalaista kävijää. Oheinen karttapiirros kertoo tarkemmin mistä päin Suomea nämä vierailijat olivat. Tilasto perustuu kunkin lukijan internet-operaattorin antamiin verkkomäärityksiin eikä täten aivan mahdottoman tarkka. Joka tapauksessa ylivoimaisesti suurin osa eli 17,283 käyntiä tehtiin Helsingissä olevista koneista käsin. Seuraavina tulivat Turku, Salo ja Tampere. Lukijat viipyivät blogissa keskimäärin 2,12 minuuttia ja lukivat hieman alle kaksi sivua. Kaksi lukijaa kolmesta poistui kuitenkin saman tien eli luultavasti heidät oli tuonut sivuille joku hakukone ja sen antama tietyllä tapaa turha linkki.

Bertill Hindrikinpoika esiintyi Porvoon henkikirjassa 1664-82 sekä Porvoon kaupungin tonttiluettelossa I/1696; jälkimmäisessä lisänimellä Smahl. Talon todellinen omistaja lienee jo silloin ollut hänen poikansa Henrik Bertilinpoika Smahl. Smahlit olivat mahdollisesti kauppiaita, joten nimi voi ehkä olla henkilökohtaisen ominaisuuden mukaan annettu lisänimi, kapea, hoikka, ruots. smal. Henrik Bertilinpoika Smahl mainittiin Porvoon henkikirjassa 1691 yhdessä vaimonsa Kirstinin kanssa, samalla paikalla kuin isänsä vuosina 1664-82. Vuonna 1700 Henrik myi Porvoon talonsa kollegalleen Lars Gillstadiukselle, joka lienee ollut kauppias. Vähän sen jälkeen ilmestyi Pernajalle saman niminen henkilö; Pernajan henkikirjassa 1706 on arentilainen, vuokralainen, Henrik Smahl. Nyt on vaimon nimi Lisa; Kirstin lienee kuollut ja Henrik on solminnut uuden avioliiton. Vuonna 1708 oli vaimon nimi edelleen Lisa, mutta 1711-12 Anna Petman. Henkikirja ei sen jälkeen enää mainitse Henrikiä ja leski Anna meni 1

Uusimmassa Tarvasjoen Kotiseutulehdessä on kakkososa Kailan suvusta kertovaan tarinaan. Sama teksti ilman kuvia ilmestyy nyt tässä blogissa.   JOHANSSON  - KAILA SUKU         Suomen nyt jo satojen sukuseurojen joukossa Kailan suku on kulttuurihistoriallisesti yksi merkittävimmistä.  Seuran selkeä rajaus kantavanhemmista aleneviin polviin tekee siitä helposti hahmotettavan ja hallittavan yksikön sukuseurojen kentässä. Kailan suvun historia liittyy kiinteästi Suomen historiaan ja maan kehitykseen viimeisen 200 vuoden aikana. Se kertoo kuinka nopeasti sääty-yhteiskunnan rajat murtuivat ja yhteiskunta demokratisoitui. Hämmästyttävintä tämän suvun historiassa on, kuinka kouluja käymättömästä agraaripolvesta noustiin jo kahdessa kolmessa sukupolvessa suomalaisen tieteen ja hengenkulttuurin huipulle.      Suvun historian tekee nyt ajankohtaiseksi se, että suvun kantaisän Gustaf Johanssonin syntymästä tulee 13.12.2010 kuluneeksi 200 vuotta. SKS:n kansallisbiografiassa sa

Tampereella ilmestynyt Tammerfors Aftonbladet julkaisi heinäkuussa 1888 pienen artikkelin Loimaan rautatieasemalla tapahtuneesta selkkauksesta. Tässä pienessä episodissa rauhaisa maalaispitäjä sai vieraakseen kerrassaan korkea-arvoisen henkilön, itsensä prinssi Alexander Petrovich of Oldenburgin. Kyseessä oli yksi Euroopan tärkeimmistä suvuista ja mm. nykyiset Tanskan kuningatar ja Norjan kuningas kuuluvat tämän 1400-luvulta lähtöisin olleen suvun jäseniin. Alexanderin oli järjestyksessä toinen isänsä, Peter Georgievich of Oldenburgin pojista. Sekä isänsä että äitinsä, suurherttuatar Catherine Pavlovna of Russian kautta hänellä oli sukulaisia suurin piirtein kaikissa itäisemmän Euroopan kuningashuoneissa. Alexander itse toimi keisari Aleksanteri kolmannen, Venäjän tuolloisen tsaarin henkilökohtaisena adjutanttina. Aikalaiset muistivat tätä vuosina 1844-1932 elänyttä sotilasta suurena hyväntekijänä. Vaimonsa, prinsessa Eugenia of Leuchtenbergin kanssa hän perusti kouluja, sairaaloita j

Huhtikuussa 2008 esittelin lyhyesti Lohjan Laakspohjan kartanonseppänä ja Sammatin pitäjänseppänä toimineen Johan Palinin sukua. Sattumalta löysin tähän sukuun yhden uuden perheen, kun huomasin Kiskon vihittyjen luettelossa olleen virheen. Lokakuun ensimmäisenä päivänä 1844 Kiskossa vihittiin Johan Ståhlström ja Anna Sofia Palin - näin siis seurakunnan vihittyjen luettelo väittää. Kuitenkin tuo Viiarin kylän Sepän rusthollissa tuolloin piikana ollut nuori nainen oli Sammatin Myllykylässä asunut sepäntytär Ulrika Sofia Palin, joka oli muuttanut Kiskoon kolmisen vuotta aiemmin. Asian voi helposti tarkistaa rippikirjoista, mutta vihittyjen luetteloon on pitäjänpedagogi, sittemmin papillisen vihkimyksen saanut Gabriel Nesten onnistunut kirjoittamaan morsiamien etunimen väärin. Itselleni tämä pieni löytö osoitti jälleen kerran HisKin nopean käytön vaarat; on katsottava jokaisen sellaisen tapauksen perään, jossa on edes minimaalinen mahdollisuus osua kaukaiseen sukulaiseen tai hänen puol

Syyskuisena aamupäivänä 1909 oli Yläneen Uudenkartanon väki elonkorjuussa lähellä Yläneenjokea sijaitsevilla pelloilla. Sattumalta joku huomasi joen pohjassa hevosen rattaineen. Yksissä tuumiin kuollut elikko ja kulkupeli nostettiin rannalle. Siellä niiden huomattiin kuuluneen torppari Kustaa Ylioja-Sarinille, jonka vaimon tiedettiin edellisenä päivänä käyneen Turussa mainitulla kyydillä. Koska Yläneellä oltiin jo tuohon aikaan valveutuneita, pystyttiin torpparilta kysymään "telefoonilla" oliko tämän puoliso jo palannut matkaltaan. Vastaukseksi saatiin tietoa, että torpparin vaimo Serafiia oli kateissa. Nyt lähdettiin välittömästi naaraamaan Yläneenjokea hevospelin löytöpaikan kohdalta molempiin suuntiin. Pian etsijät tekivätkin pelätyn löydön; Serafiia makasi hukkuneena joen pohjassa. Vainaja oli ollut edellisenä päivänä viemässä teurastaja Vihtori Eklöfin lihakuormaa Turun kaupunkiin. Paluumatkalla Serafiia oli nauttinut ns. miestä väkevämpää runsain mitoin ja Yläneelle

Marttilan Rekoisten kylän Isotalon mailla asui 1860-luvulta lähtien pitäjänsuutari Kustaa Adolf Nummelinin perhe. Hänen vaimonsa Karoliina Vilhelmiina Heikintytär oli kotoisin Rekoisten Kraappalasta, kun taas Kustaa Adolfin isä oli lautamies ja Laurilan kylän Vanhatalon rusthollari Kustaa Kustaanpoika. Viimeksi mainitusta, murhan uhrina kuolleesta isännästä olen kirjoitellut pari vuotta sitten. Yksi pitäjänsuutari Nummelinin ja Karoliina Vilhelmiinan lapsista oli marraskuussa 1872 syntynyt tytär Vilhelmiina. Koska maaseutupitäjä Marttila ei pystynyt tarjoamaan työtä kaikille, lähti Vilhelmiina turkulaiseen tehtaaseen töihin. Turussa hän myös sai aviottoman tyttären, joka syntyi marraskuussa 1900. Noin kuukautta myöhemmin Vilhelmiina pidätettiin epäiltynä tämän lapsen murhasta. Seuranneissa poliisikuulusteluissa Nummelin tunnusti synnyttäneensä lapsen aikaisin aamulla marraskuun 13. päivänä Samppalinnan mäellä yksinään. Heti tytön synnyttyä oli Vilhelmiina pitänyt kättään tämän suu

Nyt päästään vihdoin varmoihin tietoihin. Ericus Erici Alftanus, Erik Erikinpoika Alftanus, oli mahdollisesti sama kuin se Ericus Erici Helsingus, joka kirjattiin Upsalan yliopistoon 1599 ja mahdollisesti, keskeytettyään opinnot Upsalassa, oli teininä Turun katedraalikoulussa 1601, jolloin eräs Ericus Erici -niminen henkilö kuittasi Turun entisen linnankirjuri Henrik Hanssonin muonan. Ericuksesta tuli vuonna 1609 Helsingin koulumestari. Nähtävästi siellä ollessaan hän avioitui n. 1609-12, morsian oli Helena Mårtenintytär, Uudenmaan Brenner-sukua. Päivämäärällä 15.5.1614 Ericus sai vahvistuksen koulumestarin virkaansa, kun itse kuningas vieraili Helsingissä. Vuonna 1618 Ericus oli Turun katedraalikoulun teologian lehtori ja tuomiokapitulin jäsen. Vuodesta 1623 alkaen hän oli Taivassalon kirkkoherra. Ericus oli Turun papiston edustajana valtiopäivillä syksyllä 1635 Tukholmassa. Hän omisti taloja Turussa sekä sai 1627 vahvistuksen Huukasten ratsutilaan Taivassalossa. Ericuksen sineti

Kävin viime keväänä esitelmöimässä paikallisella koululla aiheesta "Mitä sukututkimus on?". Mikäli haluat itse käydä levittämässä sukututkimuksen ilosanomaa paikkakuntasi koululla, löydät käyttämäni taustamateriaalin tästä .

Vaatimaton nettituttavani RR on tehnyt eri lähteistä mainion koosteen paljon keskustelua herättäneestä Alftan-suvusta ja ennen kaikkea sen alkuperästä. Julkaisen tekstin kahdessa osassa tänään ja huomenna. Kiitos RR! 1600-luvun alussa eläneet Ericus Erici Alftanus ja hänen vaimonsa Helena olivat vanhimmat varmasti tunnetut esivanhemmat niille suvuille, jotka myöhemmin kantoivat nimiä Alftan, Alfthan ja von Alfthan. Ericuksen esipolvista on kuitenkin esitetty monia teorioita. Hattulan kirkkoherra Abraham Alftanuksen vuodelta 1695 kirjattujen muistiinpanojen perusteella julkaistiin Alftanien sukukronikka 1770-luvulla Samuel Loenbomin teoksessa Upplysningar i Svenska Historien. Suvun kantaisä oli kronikan mukaan Hans Erikinpoika, vahtimestari Tukholman linnassa (kuninkaan sihteeri) ja kuningatar Kaarina Maununtyttären veljen vävy. Mahdollista sukulaisuutta Kaarina Maununtyttäreen on kuitenkin mahdotonta todeta, sillä aikakauden asiakirjoista ei löydy tällaista Hans Erikinpoikaa ollen

Chydenius -nimeä käyttäneen pappissuvun varhaisin tunnettu esi-isä oli muuan Anders Chydenius, joka oli kotoisin Varsinais-Suomen eteläosasta. Sukunimen sanotaan tulleen Boreaaliseen osakuntaan kuuluneen Kalannin Kytämäen latinankielisestä muodosta. Andersin äiti oli Elin Henriksdotter, joka kuoli Rymättylssä vuonna 1725. Anders oli luultavasti ylioppilas jo 1690-luvun alussa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Maria Flachsenius, joka menehtyi 1709. Seuraavana vuonna Anders Chynedius otti toiseksi puolisokseen Maria Fellbomin. Anders kuoltua Rymättylässä keväällä 1711 meni Maria naimisiin Euran kirkkoherrana kuolleen Olof Lauraeuksen kanssa. Andersin ja Maria Flachseniuksen jälkeläisistä yksi oli siviilioikeuden professori Jakob Wilhelm Chydenius, joka eli vuosina 1863-1926. Hän tuli tunnetuksi erikoisista opetusmetodeistaan, joista on jäänyt jälkimaailmalle lukuisia humoristisia tarinoita. Eräs näitä kulkee otsikolla " Draamallista lakitiedettä ". "Chydeniuksella oli