Kiikalan seurakunnan 600 -vuotisjuhlilta

Varsinais-Suomen Kiikalassa järjestettiin vuonna 1932 pitäjän 600 -vuotisjuhlallisuuksia. Kiikalan kirkossa niihin oli yhdistetty uudistusjuhlat, sillä korjattu pyhättö oli saanut mm. uudet kirkkotekstiilit. Niinpä kirkkosali oli ääriään myöten täynnä väkeä lauantaina 15. päivä lokakuuta.

Juhla aloitettiin laulamalla virsi 177 ja alttaripalveluksen suorittivat kirkkoherrat Hjalmar Alve ja liturgina E. Kiviluoto. Tervehdyspuheen piti kirkkoherra Alve käyttäen pohjana psalmin sanoja "Sinä, Herra, pysyt aina samana, eikä vuotesi lopu". Aluksi mainitsi Alve, että Jumala on aina sama, jotavastoin ihmisten kesken on toisin. Me kaikki muutumme ja katoamme. Tämän jälkeen huomautti puhuja, kuinka monien vaiheittein alaisena on Kiikalankin seurakunta aikain saatossa ollut.

Siunattu hetki oli varmaankin, kun kirkko valmistui ja siunatut ovat olleet, ne hetket, kun siinä on Jumalaa lähestytty. Nyt on seurakunnan vanha pyhättö uusittu ja harras toivomme on, että se saisi edelleenkin opettaa seurakuntaa etsimään ikiaikojen Jumalaa.

Puhuja lausui lopuksi kaikki vieraat ja seurakuntalaiset tervetulleiksi Herran huoneeseen ja seurakunnan vuosisataisjuhlille. Tämän jälkeen oli vuorossa agronomi Sulho Rantasalon esittämä yksinlaulu kanttori Leinon säestäessä uruilla.

Seuraavaksi tuli Suomusjärven kirkkoherran, rovasti J. H. Pulkin puhe, jossa hän käytti tekstinään Johanneksen ilmestyskirjaa. Rovasti kuvaili, että meidän on aina tämän elämän taisteluissa ja eri vaiheissa luotava katseemme siihen päämäärään, joka on meille asetettu. Hän toivoi Kiikalan seurakunnalle monia siunauksen hetkiä kauniissa, uudistetussa temppelissään.

Puheita seurasi normaali alttaripalvelus ja lehtori V. J. Kallion mielenkiinnolla seurattu esitelmä Kiikalan seurakunnan synnystä ja kehityksestä. Juhla päättyi "Isänmaan virteen".

Ylemmässä kuvassa kirkon vuoden 1932 uusittu alttari, jolle antependumin oli suunnitellut tekstiilitaiteilijatar Elsa Kallio. Alttariliina oli myös valmistettu hänen ateljeessaan. Alemmassa kuvassa uusi messukasukka, joka oli samoin Elsa Kallion sommittelema. Kutomistyön oli tehnyt taiteilijatar Karin Rydman. Kangas oli sinipunertavaa silkkiä, joka oli koristeltu mustalla silkillä ja oikealla kullalla.

Hyvää tarkoittanut kirkkoherra Deutsch

Eräs kaukainen serkkutyttöni oli nimeltään Elisabet. Hänen isänsä oli Karjalohjan Kourjoella noin vuonna 1660 syntynyt manttaalikomissaari Nils Abramsson, jonka sisko Elin on yksi 10. polven esiäideistäni. Elisabet Nilsdotter, kuten häntä rippikirjoissa nimitetään, oli naimisissa kirkkoherra Johan "Juhana" Deutschin kanssa.

Deutsch, jonka suku oli luultavasti saksalaista syntyperää, syntyi Laitilassa vuonna 1707. Reilun 10 vuoden iässä hänestä tuli Turun katedraalikoulun oppilas. Opiskelut päättyivät ylioppilaaksi tuloon 1724 ja edelleen pappisvihkimykseen Viipurin hiippakunnassa syyskuussa 1730. Tässä vaiheessa Johan Deutsch oli Viipurin tuomiokapitulin notaari, mutta vuodesta 1732 lähtien hänet määrättiin Kivennavan kirkkoherraksi. Kivennavalta Deutsch siirtyi Hiitolan kirkkoherraksi peräti 35 vuoden ajaksi, aina kuolemaansa saakka 1774.

Elisabet Nilsdotter oli kuollut jo 1743 ja seuraavana vuonna Johan oli nainut Kristina Sofia Dannenbergin. Näistä kahdesta aviosta oli useita lapsia, kuten tuomari Nils Johan, viipurilainen raatimies David, kapteeni Karl Henrik ja isänsä seuraaja Hiitolan kirkkoherrana, Gustaf Fredrik. Hänen tyttäriensä Katarinan ja Dorotean puolisoita olivat Hiitolan kirkkoherra Johan August Krook ja Parikkalan kappalainen Petter Gustaf Stråhlman.

Kirkkoherra Johan Deutsch oli vuodesta 1750 lähtien Käkisalmen eteläisen rovastikunnan rovasti. Vaikka alueen asukkaat eivät hänen toimiaan aina ymmärtäneet tai eivät ainakaan arvostaneet, oli Deutsch "hurskas ja uuttera sielunpaimen". Hän harrasti kansanvalistusta tavalla, joka aiheutti myös vastustusta. Käytännön työn tiellä oli myös ankaria esteitä, esimerkiksi virsi- tai aapiskirjoja ei ollut saatavilla.

Kirkkoherra Deutsch yritti paikata näitä puutteita painattamalla omalla kustannuksellaan suomenkielisiä katekismuksia Tallinnassa ja Turussa. Hän pyrki tarjoamaan kansalle näitä opinkappaleita mahdollisimman halvalla ja voittoa tavoittelematta. Tietenkään näin jalo ajatus ei saanut mitenkään varauksetonta ihailua osakseen. Viipurilainen kirjansitoja Grönroth nosti kanteen Deutschia vastaan, sillä hänellä oli kaupungin maistraatin antama etuoikeus painattaa kirjoja. Tämä ei koskenut pelkästään kaupunkia, vaan Grönrothin mukaan myös koko lääniä.

Kirkkoherra sai puolustajan Viipurin konsistorista, joka sanoi Deutschin tehneen ainoastaan velvollisuutensa yrittäessään auttaa uskonnollisten kirjojen puutteessa elävää kansaa. Kirjat myytiin kolmannesta halvemmalla kuin Viipurin kirjannitojan luonat tehdyt ja tyystin ilman voittoa. Loppujen lopuksi Pietarin oikeus-kolleegi julisti Deutschin toimet laittomiksi. Hän joutui takavarikon uhalla antamaan kirjavarastonsa Grönrothin haltuun vain pientä, nimellistä korvausta vastaan.

Kirkkoherra August Hilden Marttilasta

Marttilan kirkkoherrana vuosina 1876-1908 olleen August Hildenin ammatinvalinta ei ollut millään tavalla sattuman kauppaa. Hänen mieslinjainen esipolvensa alkaa oululaisesta kauppiaasta, Henrik Värtöstä, jonka poika Matias otti käyttöön sukunimen Hilden. Matias toimi vuosikausia Kemin kappalaisena ja varapastorina. Hänen kolmas vaimonsa oli Limingan kirkkoherran tytär Susanna Fellman ja tästä aviosta syntyi poika Karl Konstantin, joka päätti pitkän virkauransa Vesilahden kirkkoherrana.

Karl Konstantin oli kaksi kertaa naimisissa ja ensimmäisestä aviosta Kemin kirkkoherran tyttären, Maria Helena Castrenin kanssa syntyi Limingan pitäjässä August Hildenin isä Erik Niklas. August Hilden taasen näki päivänvalon ensi kerran Temmeksen kappeliseurakunnan Pyhäjoella heinäkuussa 1834.

Erik Niklas Hilden oli pappina Uudessakaarlepyyssä ja Lappajärvellä sekä Temmeksen kappalaisena. Akaan kirkkoherra hänestä tuli 1845 ja rovastin arvo hänelle annettiin 1854. Vuosina 1860-74 Hilden oli lisäksi vt. lääninrovastina. Hän kuoli Akaassa 1882.

Augustin äiti oli Erikin ensimmäinen vaimo Maria Antoinette Lilius. Tämän kuoltua meni hän naimisiin tämän sisaren, Karoliina Elisabet Liliuksen kanssa. Myös Liliukset olivat tunnettua pappissukua, jonka katsotaan polveutuvan Längelmäen kirkkoherrasta, Henrik Raineniuksesta, joka eli 1600-luvun lopulla.

August Hilden tuli Marttilaan 1876 ja viihtyi seurakunnassaan kunnioitettuna ja arvostettuna sielunpaimenena. Hänen vaimonsa oli tullijohtaja Olof Henric Holmbergin ja Josepha Gustava Federleyn tytär Hilda Aleksandra, joka oli syntynyt Helsingissä toukokuussa 1836.

Hilda Aleksandra Hilden menehtyi pitkälliseen sairauteen syyskuun viimeisenä päivänä 1907. Ehkä rakkaan vaimon kuolema verotti iäkkään kirkkoherran voimia, sillä August Hilden kuoli työnsä ääressä sydänkohtaukseen seuraavan vuoden syksyllä. Lokakuun viimeisenä päivänä samana vuonna pidetyistä hautajaisista muodostui yksi suurimmista surujuhlista mitä Marttilan pitäjässä oli koskaan koettu.

Kristillinen Kotimaa -lehti kuvaili päivän kulkua suurin piirtein seuraavasti;

Kun vainajaa lähdettiin kantamaan pois kodistaan, Marttilan Pappilasta, puhui ensin ruumispaarien ääressä pastori Räsänen Pöytyältä. Kodista kirkkoon arkun kantoivat vainajan poika, filosofian maisteri Arvid Hilden, vainajan veljet sekä seurakunnan neljä kappalaista. Surusaattoa oli seuraamassa yli 5oo pitäjäläistä ja heistä kirkko tulikin täpötäyteen.

Siunaus tapahtui kirkossa, jossa ruumissaarnan piti vainajan lähin apulainen, pastori Juho Heininen. Heininen muisteli lämmöllä Hildenin 33 -vuotista elämäntyötä Marttilan seurakunnassa. Alttaripalveluksen tilaisuudessa pitivät yhdessä em. neljä kappalaista. Varsinainen ruumiinsiunauksen toimitti pastori Heininen. Kun seurakunnan kappalaiset olivat lukeneet kukin itse valitsemansa kohdan raamatusta vainajan muistolle, lähtivät emäseurakunnan kirkkoneuvoston jäsenet kantamaan Hildeniä kohti viimeistä leposijaa.

Kun hauta oli luotu umpeen, alkoi seppeleiden lasku. Ensin haudalle tuotiin Marttilan kirkkoneuvoston ja Marttilan sekä Kosken seurakuntalaisten kukkalaitteet. Karinaisten seurakuntalaisten puolesta ilmoitettiin, että seppeleen sijaan he olivat perustaneet pikkukoulurahaston, joka kantaa vainajan nimeä.

Perniön rovastikunnan puolesta seppeleen toi rovasti Troberg, joka samalla lausui muutaman sanan vainajan suhteesta virkaveljiinsä. Nahkuri Rinne laski seppeleen Marttilan, Kosken, Euran ja Karinaisten seurakuntain ensimmäisten kansakoulujohtokuntain puolesta, joissa kaikissa Hilden oli ollut ensimmäisenä esimiehenä. Paikallisen Säästöpankin puolesta kukkalaitteen toi kamreeri Sjöman, joka kiitti vainajaa tämän yli 30 vuotta kestäneestä työstä pankin hyväksi. Tilaisuudessa lauloi tilapäinen "surukööri" kanttori Järvenpään johdolla.

Laguksen vävyt - osa yksi

Iisalmen kirkkoherran, rovasti Johan Lorenz Laguksen neljä vävyä muodostivat merkillisen seurueen. He kaikki olivat nimittäin mukana, kun 1800-luvun lopulla puuhattiin puhelinta seurakunnan asujaimille. Rovasti Lagus ei itse ehtinyt koskaan nähdä tätä tulevaisuuden ihmelaitetta, sillä hän kuoli vuonna 1881. Seuraavaksi kirkkoherraksi pitäjään tuli Juhani Aho isä, Theodor Brofeldt. Herra Brofeldt oli luonteeltaan perinteitä kunnioittava kansanmies eikä suostunut ottamaan pappilaansa edes sähkövaloa, puhelimesta puhumattakaan.

Laguksen vävyistä iältään vanhin oli Muuruvedellä 1834 syntynyt Henrik Johan Aminoff, joka oli aloittanut työuransa maanmittaus- ja metsäylihallituksessa kartanpiirtäjänä. Vuonna 1857 hänet nimitettiin ylimääräiseksi alimetsäherraksi ja kahta vuotta myöhemmin titteli vaihtui metsäkonduktööriksi. Tuolloin hän työskenteli tilapäisenä "metsäherrana" Kuopion läänin Tiilikassa.

Vuodesta 1865 Aminoff työskenteli vakituisena metsäherrana Iisalmen piirissä. Kollegiasihteerin arvon hän sai 1865 ja asesssorin 1897. Vihdoin 1899 Henrik Johan Aminoff erosi virastaan täysin palvelleena.

Työuransa lisäksi Aminoff sai hoitakseen monia luottamustoimia. Hän oli kuntakokouksen esimiehenä sekä kunnallislautakunnan varaesimiehenä Iisalmen pitäjässä vuosina 1883-1885. Aminoff oli perustamassa pitäjän ensimmäistä kansakoulua ollen myöhemmin sen johtokunnan puheenjohtajana yhtäjaksoisesti peräti 36 vuotta. Samoin hän oli mukana, kun Kuopion läänin maanviljelysseuraa perustettiin.

Henrik Johan Aminoff oli naimisissa Anna Maria Laguksen kanssa vuodesta 1868 lähtien asuen Ahmonsaaren valtionpuustellissa. Tämä tila löytyy Iisalmen maaseurakunnan rippikirjoissa Ulmalan kylän numero seitsemästä. Myös "herrojen perheessä" saattoi joskus tapahtua hyvin arkisia asioita, joista osoituksena oheinen lehtileike maaliskuulta 1898.