Eräs kaukainen serkkutyttöni oli nimeltään Elisabet. Hänen isänsä oli Karjalohjan Kourjoella noin vuonna 1660 syntynyt manttaalikomissaari Nils Abramsson, jonka sisko Elin on yksi 10. polven esiäideistäni. Elisabet Nilsdotter, kuten häntä rippikirjoissa nimitetään, oli naimisissa kirkkoherra Johan "Juhana" Deutschin kanssa.Deutsch, jonka suku oli luultavasti saksalaista syntyperää, syntyi Laitilassa vuonna 1707. Reilun 10 vuoden iässä hänestä tuli Turun katedraalikoulun oppilas. Opiskelut päättyivät ylioppilaaksi tuloon 1724 ja edelleen pappisvihkimykseen Viipurin hiippakunnassa syyskuussa 1730. Tässä vaiheessa Johan Deutsch oli Viipurin tuomiokapitulin notaari, mutta vuodesta 1732 lähtien hänet määrättiin Kivennavan kirkkoherraksi. Kivennavalta Deutsch siirtyi Hiitolan kirkkoherraksi peräti 35 vuoden ajaksi, aina kuolemaansa saakka 1774.
Elisabet Nilsdotter oli kuollut jo 1743 ja seuraavana vuonna Johan oli nainut Kristina Sofia Dannenbergin. Näistä kahdesta aviosta oli useita lapsia, kuten tuomari Nils Johan, viipurilainen raatimies David, kapteeni Karl Henrik ja isänsä seuraaja Hiitolan kirkkoherrana, Gustaf Fredrik. Hänen tyttäriensä Katarinan ja Dorotean puolisoita olivat Hiitolan kirkkoherra Johan August Krook ja Parikkalan kappalainen Petter Gustaf Stråhlman.
Kirkkoherra Johan Deutsch oli vuodesta 1750 lähtien Käkisalmen eteläisen rovastikunnan rovasti. Vaikka alueen asukkaat eivät hänen toimiaan aina ymmärtäneet tai eivät ainakaan arvostaneet, oli Deutsch "hurskas ja uuttera sielunpaimen". Hän harrasti kansanvalistusta tavalla, joka aiheutti myös vastustusta. Käytännön työn tiellä oli myös ankaria esteitä, esimerkiksi virsi- tai aapiskirjoja ei ollut saatavilla.
Kirkkoherra Deutsch yritti paikata näitä puutteita painattamalla omalla kustannuksellaan suomenkielisiä katekismuksia Tallinnassa ja Turussa. Hän pyrki tarjoamaan kansalle näitä opinkappaleita mahdollisimman halvalla ja voittoa tavoittelematta. Tietenkään näin jalo ajatus ei saanut mitenkään varauksetonta ihailua osakseen. Viipurilainen kirjansitoja Grönroth nosti kanteen Deutschia vastaan, sillä hänellä oli kaupungin maistraatin antama etuoikeus painattaa kirjoja. Tämä ei koskenut pelkästään kaupunkia, vaan Grönrothin mukaan myös koko lääniä.
Kirkkoherra sai puolustajan Viipurin konsistorista, joka sanoi Deutschin tehneen ainoastaan velvollisuutensa yrittäessään auttaa uskonnollisten kirjojen puutteessa elävää kansaa. Kirjat myytiin kolmannesta halvemmalla kuin Viipurin kirjannitojan luonat tehdyt ja tyystin ilman voittoa. Loppujen lopuksi Pietarin oikeus-kolleegi julisti Deutschin toimet laittomiksi. Hän joutui takavarikon uhalla antamaan kirjavarastonsa Grönrothin haltuun vain pientä, nimellistä korvausta vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti