Laulusta ja soitosta

Marttilalaiset pitivät omaa pitäjäänsä vielä 1900-luvun alussa kaikin puolin kuivempana, niukempana ja rumempana kuin esimerkiksi maamme itäosia. Erityisesti oltiin sitä mieltä, että Länsi-Suomessa ei oltu annettu kansalle sitä laulunlahjaa, jota vaikkapa Kalevala edusti.

Kaikista köyhimmäksi laulupitäjäksi nimitettiin nimenomaan Marttila. Vanhoja lauluja oli sieltä saatu talteen vain muutamia, kun taas 1800-luvun lopulta ei ollut olemassa oikeastaan mitään. Joka tapauksessa ns. rekilauluja tiedettiin pitäjässä lauletun aivan yleisesti. Useimmat näistä olivat kulkeneet ihmisten mukana muualta Suomesta, mutta oli joukossa varmaan joku kotikutoinenkin värssy. Tekijöitä ei tosin tiedetty ja uudemmat viisut syrjäyttivät aina vanhemmat.

Tavallisesti rekilauluja laulettiin kesäiltojan piirileikeissä helavalkeilla tai muuten silloin, kun nuoriso kokoontui yhteen. Laulujen synty ei ole sidoksissa niiden esityspaikkaan. Kansanlaulut ovat saattaneet syntyä spontaanisti tilanteessa kuin tilanteessa ja kansan mielessä niiden tenho perustui juuri tähän; sanojen ja sävelien vaikutus on suuri, koska ne ovat vilpittömiä ja kotoisen oloisia.

Tyynenä kesäiltana alkunsa saaneet laulut ovat parhaita, kun ne myös esitetään samanlaisessa ympäristössä. Äänetön, metsäinen paikka ja yksinäinen laulaja kertomassa marjamiehestä tai karjaa kotiin ajavasta paimenesta saa kuulijan herkistymään esimerkiksi seuraaville, Marttilasta muistiin merkityille säkeille;

"Mitä minä muuta kun laulelen,
kun luontoni sitä vaatii
on mulla virttä entistä
ja metsä toista laatii.
Jos sinun kanssasi
elämän polkuja kuljeskella saisin,
isän, äidin, hylkäisin ja sinua rakastaisin."


Laulua ja soittoa arvostettiin ainakin sivistyneistön piirissä kansallisen heräämisen myötä. Sanomalehti Suomettaressa vedottiin 1852 mm. siihen, että jo Luther oli pitänyt näitä asioita ylhäältä päin annettuna lahjana. Suomalaisuusaatteen vankka kannattaja, toimittaja Fredrik Polen sanoi soiton olevan murheelliselle parhaan virvoittajan. Sen kautta ihmisen sydän tulee keveämmäksi, mieli leveämmäksi ja koko elämä ihanammaksi. Polenin mukaan jo kreikkalaiset kasvattivat lapsensa laululla ja soitolla. Näin heidän kauneuden tuntonsa heräsi ja sivistystaso kasvoi.

Kuva kirjasta "Huwi-lauluja Hämehestä - G. O. Wasenius 1842"