Sysmän Saarenkylän Nujalan Alhiolla asui 1820-luvulta alkaen kirjanpitäjä Carl Jacob Lehnbom vaimonsa Maria Wilhelmina Holmstenin ja lapsiensa kanssa. Pariskunta oli vihitty Jyväskylän maaseurakunnassa 1825 ja Maria Wilhelmina olikin kotoisin ao. pitäjästä.
Jossain vaiheessa 1840- tai 1850-lukua herra Lehnbom muutti perheineen Jyväskylään, mutta kauaa hän ei siellä viihtynyt. Hän nimittäin lähti teille tietymättömille eikä kukaan tiennyt minne.
Samoihin aikoihin, Krimin sodan vielä riehuessa, palveli Jyväskylän komppaniassa aliupseerina eräs Sagulin -niminen mies. Mainittu komppania lähetettiin tositoimiin vuonna 1855, joten kovin kauaa ei Sagulin ehtinyt taisteluissa olla.
Kuten Lehnbom hieman aiemmin, katosi myös Sagulin. Kukaan ei tiennyt minne mies oli lähtenyt tai oliko hän joutunut esimerkiksi henkirikoksen uhriksi.
Vasta talvella 1870-71 asiaan saatiin molempien miesten osalta hieman selvyyttä. Tuolloin Saarijärven maanviljelysopiston johtaja, herra Wadenstierna sai yllättäen kirjeen Lehnbomilta. Kirjeessä kauan kadoksissa ollut mies pyytää saada tietää jotain sukulaisistaan.
Kirjeessään hän myös kertoo uskomattomasta tapahtumasta. Carl Jacob Lehnbom oli matkustanut aina Yhdysvaltoihin saakka ja antautunut sotilaspalvelukseen. Hän oli ylennyt everstiluutnantiksi ja sanoi joutuneensa kerran kahakkaan erään intiaanijoukkion kanssa. Taistelu päättyi ratsuväen voittoon ja osa intiaaneista sekä heidän päällikkönsä otettiin vangeiksi. Everstiluutnantin tutkiessa tätä päällikköä tarkemmin, huomasi hän tämän olevan valkoihoisen.
Kun miestä puhutettiin hieman aikaa, paljastui fantastinen totuus. Hän olikin Lehnbomin tuttu Jyväskylän ajoilta, kadonnut sotamies Sagulin. Näin veriviholliset huomasivatkin olevansa melkein kaksikymmentä vuotta erillään olleet ystävykset. Valitettavasti mikään lähde ei tunnu tietävän, miten tämä uskomaton tarina jatkui.
Kuva kirjasta Massacres of the mountains : a history of the Indian wars of the Far West by Jacon Piatt Dunn (1886)
analytics
Katso tästä kurssitarjontaani
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogitekstisuositus
-
Perhetausta Erland Andersson Lindelöf syntyi noin vuonna 1440. Hänen vanhempansa olivat Anders Henriksson Lindelöf (s. noin 1412 Abildgaard...
-
Tekoäly tuo tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia vanhojen valokuvien sisällön analysointiin. Toki se on jo pitkään ollut mahdollista, mutta...
-
Aviottomien lasten isien jäljittäminen tarjoaa kiinnostavia sukututkimuksellisia haasteita. Historialliset lähteet, kuten tuomiokirjat, kirk...
Ilmeisesti käyttämissäsi lähteissä ei myöskään ollut tietoa siitä millä nimellä Lehnbpom/Sagulin oli USA:n armeijassa kirjoilla?
VastaaPoistaEi ollut
VastaaPoistaNoh hoh, jopas oli :)
VastaaPoistaSinulla taitaakin olla hyvin mielenkiintoinen sukulainen :)
VastaaPoista