Juhan suku-uutiset

Sammatin kirkkomaalta löytyy mm. torppari Gustaf Stordelln ja vaimonsa Eva Almin hauta. Pariskunta vihittiin syyskuussa 1876. Vuosien mittaan perheeseen syntyi kuusi lasta. Gustafin isoisän isoisä oli Nummella asunut komppanian kengitysseppä Christopher Stordell. Christopherin samanniminen poika jatkoi isänsä ammatissa ja oli naimisissa Tavolan Kuuston talosta kotoisin olleen Annan kanssa. Perheessä oli peräti 12 lasta, joista osa muutti torppareiksi Sammattiin. Sekä vanhempi että nuorempi Christopher laskettiin aikoinaan pitäjän harvalukuisen säätyläistön joukkoon. Stordell -suku ei kuulu varsinaisiin tutkimuskohteisiini, mutta heidän yhteytensä alueen moniin muihin sukuihin ovat moninaiset. Tästä syystä olen jonkin verran kartoittanut heidän vaiheitaan. Tässä yhteydessä olen saanut runsaasti tietoja T. Haatiolta. Stordell Sammatti Alm

Kiskon pitäjänseppä Erik Ajalin syntyi toukokuussa 1732 Aijalan kylässä. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Ylettylän Pitkän ratsutilan tytär Greta. Hänellä ja Erikillä oli lapset Erik ja Justina. Gretan kuoltua 1778 meni Erik naimisiin jo seuraavana vuonna Suomusjärven Kettulan kylän Sullan talosta kotoisin olleen Anna Eriksdotterin kanssa. Erikillä ja Annalla oli viisi lasta. Näistä vanhin, Elias, muutti vuonna 1813 Kosken Tl pitäjään. Siellä hän asettui perheineen Koivukylään. Isänsä tavoin Elias oli pitäjänseppä. Perheen perinteitä tässä ammatissa jatkoi esikoispoika, 28.3.1813 perheen vielä Kiskossa asuessa syntynyt Elias Eliasson Ajalin. Kiskoon jääneestä suvusta voidaan mainita 1766 syntynyt Erik Ajalin. Hän jatkoi isänsä jälkeen torpparina Ylettylän Kautmäen ratsutilan mailla. Erikin kuoltua nai hänen leskensä sepänkisälli Sundströmin Suomusjärveltä, josta sitten Kautmäki sai seuraavan torpparin ja sepän. Erik nuoremman ja Eliaksen sisko (sisarpuoli) Justina työskenteli koko ikän

Erehtyminen on inhimillistä ja rippikirjojen sekä kastettujen tai vihittyjen luettelon lukuvirheet yleisempiä kuin itse uskaltaa myöntää. Tällä kertaa kirves olisi osunut kiveen vuonna 1810 ja 1813 Kiskon Hongiston Kylä-rusthollissa syntyneiden Borenius-sisarusten kohdalla. Olin merkinnyt heidän äidikseen 1771 syntyneen Maja Lisa Zachrisdotter Ståhlin, kun oikea äiti oli hänen sijastaan Maja Lisa Lundborg. Tämä Maja Lisa oli syntynyt Kylän rusthollista. Isä Michelin ja veljien kuoltua tuli Maja Lisan ensimmäisestä puolisosta, Anders Willstedtistä talon uusi isäntä. Anders kuoli 1809 ja uudeksi puolisokseen Maja Lisa löysi Salon Kaukolan kylän Pomparin rusthollarin pojan, Abram Johanssonin. Tämä Abram käytti välillä sukunimeä Borenius, jonka pariskunnan vuonna 1813 syntyneet kaksoset omaksuivat. Nämä lapset olivat tytär Fredrika ja poika Abraham. Fredrikan tie vei Nummelle, jossa hänestä tuli Retlahden Keipin talon emäntä. Puolison nimi oli Jakob Eskolin. Veli Abraham taasen päätyi reng

Ruotsista Kiskon pitäjän Leilän kylään taivaltanut aatelissuku von Lund alkoi 1700-luvun lopulla menettää otettaan entisestä maineestaan. Toki suvun Turkuun ja Uuteenkaupunkiin sekä takaisin Ruotsiin lähteneillä sukuhaaroilla riitti varallisuutta ja mukavia porvarinpäiviä. Sen sijaan kotipitäjän Kiskoon jääneillä ei aina käynyt yhtä hyvä onni. Eräs heistä oli vuonna 1813 syntynut Justina Lundborg, jonka isä Israel oli tosin syntynyt Pöytyällä. Justina isoisä Gustaf oli tuohon aikaan ao. pitäjän nimismiehenä. Israel palasi sitten aikanaan Kiskoon, missä hänet mainitaan nimismiehenä. Hän asui perheineen Hongiston kylässä torpparina. Sieltä Justina lähti aikanaan Salon Moision kylän Meritaloon piiaksi. Meritalossa oli samaan aikaan renkinä muuan Gustaf Wilhelm Linden. Nuoripari tutustui ja vuonna 1842 vietettiin sitten häitä. Lapsia perheeseen ilmestyi neljä perheen asuessa ensin vuoteen 1846 Meritalossa, sitten Salon kauppalassa. Viimeistään vuodesta 1858 lähtien Gustaf mainitaan Nokan t

Erik Bertilsson omisti Pohjan Skitinbäckin, joka myöhemmin häveliäisyyden takia sai paljon valjumman nimen Nygård. Vuonna 1536 hänet mainitaan maankatselmusmiehenä. Aatelista ratsupalvelua hän suoritti vielä 1556 ja istui tutkintakäräjien jäsenenä kahdeksan vuotta myöhemmin. Hän kaatui taistelusssa, luultavasti Vännön luona Liivinmaalla. Tuolloin hän oli ylennyt ratsumestariksi. Erikin pojanpojanpoika Elias Grelsson Gjösenstierna haki aikanaan vuonna 1644 paikkaa Ruotsin Ritarihuoneelta. Sitä varten hän esitti jäljennöksen rälssikirjeestä, jonka kuningas Kristoffer Baijerilainen olisi antanut Eliaksen isoisän isoisän isoisälle vuonna 1444, sekä lisäksi Pohjan pitäjän tai Raaseporin kihlakunnanoikeuden 1643 vahvistaman sukupuun ("Gjösenstiernornas slägtlinia"). Näiden perusteella hän sai Ritarihuoneelta ”entisten Gjösien” paikan numerolla 279 (”uti de förriga Gjösarnas plats”). Sukupuun mukaan oli Erik Bertilssonin isä nimeltään Bertil Eriksson, mahdollisesti sama kuin Rostock

Jakob Olsson Skeper tai Scheper on ns. Gammal -suvun vanhin tunnettu jäsen. Hänet mainitaan Turussa kauppiaana ja laivurina 1500-luvun puolivälissä. Vuosina 1549-59 hänen laivansa purjehti teki vähintään kuusi kertaa; Turusta Rääveliin, Narvaan, Stralsundiin, Danzigiin ja pari kertaa Lubeckiin. Näiden lisäksi laiva saattoi kerran käydä Tanskassa. Vuonna 1554 mainittiin Jakob mainitaan raatimiehenä Turussa vuonna 1554 ja pormestarina esimerkiksi päivämäärillä 26.11.1561 ja 5.3. 1562. Jälkimmäisenä päivänä Juhana-herttua ja Jakob tekivät kauppakirjeen Luostarikortteli nro 8 paikalla sijainneesta tontista.Mainittu tontti sijaitsi torin ja sillan luona, aivan Aurajoen rannalla. Vuoteen 1583 mennessä Jakob oli jo kuollut. Vaimonsa Elin jatkoi miehen liiketoimintaa. Hän oli lähettänyt kuninkaalle viestin armollisesti pyytäen korvausta siitä laivasta, jonka oli menettänyt edellisvuonna kruunun sotaväen laivauksissa ("... och ödmjukeligen lathidt giffue oss tilkenne att hon skall i fiordh

Vaikka tämän blogin alustana toimiva ohjelmisto on viime aikoina hieman kiukutellut, tuli pikku kyselyyni muutamia vastauksiakin. Näillä näkymin linja tulee jatkossa painottumaan henkilö- ja sukutarinoihin, joita höystetään esi- ja jälkipolvitaulustoilla. Gallupista unohtui kokonaan kohta "hautakivet", mutta eiköhän sitäkin aihetta ole syytä jatkaa. Materiaalia on ainakin vaikka millä mitalla. Blogin ylä- ja sivureunaan on ilmestynyt pari mukavaa lisätoimintoa, kannattaa kokeilla. palaute

Boga- ja Piil -sukujen kantaisään Joen Olofssoniin liitettiin joskus lisänimi Smålänning, smoolantilainen; toisten tietojen mukaan hänen isänsä olisi ollut suomalainen talonpoika Lars. Tämä kuulostaa tietysti oudolta, koska Joenin patronyymin mukaan hänen isänsä olisi ollut Olof. Joenin puoliso oli Agneta Torstensdotter Ram. Agnetaa syytettiin 1552 siitä, että hän olisi myrkyttämällä ja noituudella ottanut hengiltä Måns Ivarssonin, mutta hänet todettiin 1553 syyttömäksi sen jälkeen kuin se "trollkrona" jota hän olisi käyttänyt avukseen tähän rikokseen, vähän ennen mestaustaan vapautti Agnetan kaikesta osallisuudesta tuohon tapahtumaan. Agneta sai 1566 äidiltään lahjoituskirjeen Mynämäen Ranjoen ja Vehmaan Kimokallion tiloihin. Hän kuoli vuoden 1580 paikkeilla. Joenista ja Agnetasta alkanut suku tunnetaan sen eri haarojen käyttämillä nimillä Boga ja Piil, sillä poika Johanilla oli vaakunassaan kaksi jousipyssyä ja nuolta, hänen veljellään Salomonilla vastaavasti oli kolme jous

Vuonna 1634, lokakuun 22. päivä kokoontui Turun raastuvanoikeus kuulustelemaan mm. erästä yleistä naista nimeltään Agneta Tuomaantytär. Tavan mukaan hänet todennäköisesti tuomittaisiin ensin seisomaan esimerkiksi kaularaudassa ja sen jälkeen karkoitettavaksi kaupungista. Oikeus halusi kuitenkin tietää Agnetan lapsista lisää, koska niitä oli siunaantunut peräti puoli tusinaa. Lasten syntyperä osoittautuikin vähintäänkin sekavaksi. Ensimmäinen heistä oli laadittu yhdessä erään Huittisissa asuneen talonpojan kanssa, toinen taasen merisotilas Klemetti Mikonpojan kanssa. Kolmannen kohdalla Agneta ei osannut sanoa oliko isä Torsten Stålhandsken vai tämän jo kuolleen veljen Lydikin. Hetken asiaa mietittyään Agnes kertoi oikeudelle; "Lapsi on sen, jolla heistä oli isompi parta!" Neljäs lapsi oli raatimies Gottfried Rosskampin ja viiden merisotilas Matti Mällin. Kuudennen pienokaisen isäksi Agneta ilmoitti alimaaherra Erik Antinpojan. Lisäksi Agneta ilmoitti olevansa taas raskaana. Me

Euran kappelin eli nykyisen Tarvasjoen saarnaajana toimi 1850-luvulla Turussa syntynyt Adolf Lindman. Hänen isänsä oli ollut kaupungin muurareiden vanhin. Lähdettyään opintielle vuonna 1834 valmistui hän lopulta ylioppilaaksi Helsingissä vuoden 1846 helmikuussa. Kolme vuotta myöhemmin Adolf vihittiin papiksi Turun hiippakuntaan Porvoon tuomiokirkossa. Tämän jälkeen hän oli hetken aikaan pappina Paattisilla sekä Karjalohjalla. Vuodesta 1850 lähtien hän toimi sitten Tarvasjoen saarnaajana, vaikka varsinainen virka hänelle myönnettiin vasta kolmea vuotta myöhemmin. Tarvasjoelta tie vei uudelleen Paattisille, tällä kertaa kappalaiseksi. Sieltä hän siirtyi Turkuun, tyttöalkeiskoulun opettajaksi 1860. Kahta vuotta myöhemmin Adolf onkin sitten kaupungissa vankilasaarnaajana. Samana vuonna hänestä tuli varapastori. Turussa Adolf myös kuoli vuoden 1874 loppupuolella. Ilmeisesti jo Karjalohjalla ollessaan Adolf Lindman oli tutustunut ao. pitäjän silloisen kirkkoherran, Gustaf Adolf Geddan tyttä

Tamperelaisen teurastajan, Karl Herman Lindfeldtin ja vaimonsa Justina Lithanuksen kesäkuussa 1817 syntynyt poika, isänsä kaima, opiskeli paikallisessa pedagogiossa vuosina 1825-28. Sieltä hänet lähetettiin Porin triviaalikouluun elokuun lopulla vuonna 1828. Porista Karl Herman jatkoi opintietään Hämeenlinnaan ja edelleen Helsinkiin, jossa hän kirjoitti ylioppilaaksi joulun alla 1836. Hänet vihittiin kolmen vuoden kuluttua papiksi Turun hiippakunnassa ja seuraavina vuosina hän toimi pappina Vampulan ja Akaan pitäjissä. Sieltä hän muutti Marttilan pitäjän Euran kappelin eli nykyisen Tarvasjoen saarnaajaksi vuonna 1846. Hän myös kuoli Tarvasjoella neljä vuotta myöhemmin. Vuodesta 1840 lähtien Karl Herman oli ollut naimisissa Vampulan kappalaisen tyttären, Johanna Fredrika Liliuksen kanssa. Johanna Fredrika eli miehensä kuoleman jälkeen leskenä peräti 41 vuotta ja tuli haudatuksi Tarvasjoen kirkon viereen miehensä kanssa samaan paikkaan. Massiivisen muistomerkin juurelle on haudattu myös

Sauvon keskiaikaisen kivikirkon päätyseinälle on koottu kauniiseen rivistöön entisaikojen kirkkoherrojen ja heidän perheidensä hautakiviä. Joukosta löytyy mm. Turussa heinäkuussa 1811 papiksi vihitty Gabriel Fortelius. Hän oli isänsä kaima. Tämä vanhempi Gabriel F. oli ollut naimisissa Maria Lovisa Amnorin kanssa. Sauvon kirkkoherrana vuodesta 1777 lähtien toiminut Fortelius vanhempi kuoli kesällä 1796. Tämän jälkeen Maria nai pitäjän seuraavan kirkkoherran, Mårten Johan Tolpon. Gabriel Fortelius nuoremmalla oli lukuisia sukusiteitä moninaisiin tutkimiini sukuihin. Isänsä kautta hänen esivanhempiinsa kuului mm. Erik Alftanus ja tätä Uudenmaan Brenner -suku. Gabriel nuoremman puolisoina taasen olivat Lovisa Aejmelaeus ja Johanna Lilius. Näiden kautta päädytään vaikkapa Lietzen -sukuun sekä tietysti Liliuksiin. Mårten Johan Tolpon ja hänen tytärpuolensa takorautaristi sijaitsee muutaman metrin päässä Gabrielin hautakivestä. Helsingin Yliopiston matrikkelista löytyy helposti sukulaisu

Sauvon kirkon hautausmaalta löytyy eräitä hyvin vanhoja ja samalla erittäin suuria hautakiviä. Osa on jo niin pahoin kuluneita, ettei niiden kaiverruksista saa ainakaan kunnolla selvää. Yksi näistä muistomerkeistä kuuluu vuonna 1795 kuolleelle Ulrica Catharina Wittfoothille. Hän oli syntynyt 1733 Turussa ja mennyt vuonna 1762 naimisiin kruununvouti Jakob Johan Hedmanin kanssa. Kihlakunnankomissaarinakin toiminut Hedman omisti Sauvossa Vartsalan maatilan. Hän eli lähes kymmenen vuotta leskenä ja kuoli Sauvossa helmikuussa 1804. Hedman Wittfooth Sauvo

It seems that Fransican friars built the Church of the Holy Cross at the end of 15th century. It was located on the northern shore of the Rauma river. The city of Rauma was founded in 1442. Among Turku, Ulvila, Porvoo, Viipuri and Naantali it is one of the oldest cities in Finland. This church became a Lutheran church in 1640. It is like to have served as a Lutheran one soon after the departure of the monks a century earlier. The paintings on the inner walls and the vaults date from the Middle Ages and present a summary of the biblical history of salvation. The paintings were made during the time Bishop Arvid Kurki who carried out an inspection in Rauma on the day of the Exaltation of the Holy Cross on 14th of September, 1512. It is presumed that the church was completed at that date. The brass candelier in the middle aisle was donated by Johannes Veilanus from Rauma. According to the inscription on the magnificent 24-branched chandelier it was acquired in 1648 to decorate the church

Tämä rapistunut vartiopaikan jäänne löytyy Virosta, Itämeren rannalta, entiseltä sotilasalueelta. Vielä 1980-luvulla kyseisillä rannoilla ei saanut kävellä lainkaan kello 22.00-06.00 välisenä aikana. Joka ilta kaunis hiekkaranta haravoitiin tarkkaan, jotta aamulla voitaisiin tarkistaa mahdollisten rannalle yrittäneiden liikkeet. Koiran ulkoiluttamisesta tuli välillä ongelmia läheisen pitäjän asukkaille. Toisaalta rannat säilyivät tuon militaristisen käytön takia ehkä paremmassa kunnossa kuin muutoin olisi ollut mahdollista. Kuinkahan paljon aikaa tarvittaisiin tähän maailmaan, jotta tämä sinänsä mahdollisimman ruma ja täydellisesti ympäristöönsä sopimaton historiallinen kohde saisi jonkun innostumaan sen suojelusta........Onko kyse merkittävästä kohteesta vai voidaanko yksi aikakausi täydellisestä tuhota ja unohtaa? Mitä sanoisi arkeologi tai historioitsija vaikkapa 200 vuoden kuluttua? Soviet bunker military Estonia

Huomaathan myynti-ilmoituksen sivun oikeassa reunassa!

Liedon Kahlojan kylän Eskolan talossa syntyi 11. kesäkuuta vuonna 1818 poikavauva, joka sai nimen Antti. Hänen vanhempansa olivat Eskolan silloinen isäntä Juho Matinpoika ja tämän vaimo, Liisa Mikontytär. Juho oli talon edellisen isännän, Matti Simonpojan poika. Äiti oli ollut Riitta Jaakontytär. Isä Matti kuoli, kun Juho oli alle 10-vuotias. Äiti Riitta meni lähes saman tien naimisiin lampuoti Juho Joonaksenpojan kanssa. Pikaiset avioliitot puolison kuoleman jälkeen olivat ehkä enemmän käytännön sanelemia kuin suuria rakkaustarinoita. Perheessä oli jo kolme lasta, joten leivän saanti oli turvattava. Antti Juhonpoika Eskola meni naimisiin vasta reilusti yli 30-vuotiaana. Tuolloin hän oli jo "ylennyt" yhdeksi pitäjän lautamiehistä ja niinpä oli soveliasta, että puolisoksi tuli herastuomari Jaakko Jaakonpojan tytär Fredrika Eufrosyne Kaskalan Ali-Poron ratsutilalta. Häitä vietettiin kesäkuun lopulla 1854. Fredrikan vanhemmat olivat asuneet 1830-luvulta lähtien Raukkalan Kallion

Eräs ensimmäisistä suvuista, joihin parissa aloitin tämän harrastuksen, oli lähtöisin Salon Hakostaron kylän Hiiskan talosta. Koosteni oli lähinnä yksinkertainen esipolvitaulu, jossa en ollut huomioinut perheiden muita lapsia enkä varsinkaan tyttäristä lähteneitä sukuhaaroja. Muutama päivä sitten ilmestyivät Digiarkiston sivulle ensimmäiset Salon rippikirjat ja mikä parasta, sisällysluetteloiden kera. Näin tietojen hakeminen on kerrassaan helppoa. Mieluinen yllätys oli myös se, että paikallisten pappien kynänjälki on selkeää, jos kohta niukkaa. Nyt onkin aiheellista paneutua tähän taloon ja sen jälkeläisiin uudelleen. Ohessa on vaatimaton jälkeläisluettelo siitä, mitä parikymmentä vuotta sitten tuli tehtyä. Lisäyksiä ja korjauksiä otan luonnollisesti vastaan mielelläni. Salo Hakostaro Hiiska

Tarvasjoen virolaisen ystävyyskunnan, Novan, merkittävin kulttuurillinen nähtävyys on noin vuonna 1750 rakennettu puinen kirkko. Kirkkorakennus on pyhitetty Pyhälle Olaville. Tämän lisäksi Virossa on vain kaksi tälle norjalaiselle pyhimyskuninkaalle omistettua kirkkoa. Vaatimattoman kokoisen rakennuksen erikoisuuksia ovat puinen ratasristi 1800-luvulta ja vuodelta 1836 oleva lasinen alttaritaulu. Nämä molemmat ovat koko maata ajatellen ainutlaatuisia. Novan seurakunta on pyrkinyt restauroimaan hautausmaan vanhoja takorautaisia muistomerkkejä ja sijoittanut niitä uudelleen kirkkomaalle. Pyhän Olavin kirkko muodostaakin syrjäiselle sijainnillaan herkän kokonaisuuden, joka tekee satunnaiseen ohikulkijaan rauhoittavan vaikutuksen. Hautausmaalla on muistomerkki myös vuoden 1918 vapaussodassa kaatuneille novalaisille. Estonia Nova vald kirik

Pienen Haapsalun kaupungin merkittävin kulttuurimonumentti on roomalais/goottilainen Pyhän Nikolauksen kirkko. Se on samalla Viron suurin yksilaivainen kirkko, jonka pinta-ala on 425 neliömetriä ja lakikorkeus sisätiloissa 15,5 metriä. Kirkon rakentaminen lienee aloitettu noin vuonna 1260. Tyyliltään rakennus on eräänläinen siirtymä roomalaisen ja goottilaisen arkkitehtuurin välillä. Rakennustyössä noudatettiin sisteriläistä muotoa; kirkossa ei ole kellotornia, kuorihuone on karu ja oven päällä on " ruusuikkuna ". Kirkon sisäseiniä kiersivät alttarit, jotka olivat omistettuja sisteriläisluostarille. Lattian alle haudattiin säätyläisiä ja virkamiehiä. 1300- ja 1400-lukujen aikana kirkkoon lisättiin pyöreä kappelirakennus. Täysikuun aikaan elokuussa Valkean Neidon hahmo ilmestyy kappelin sisäseinälle.Legendan mukaan munkkiin rakastunut nainen olisi lemmenhuumassa astunut sisälle luostariin, vaikka tämä oli naisilta ankarasti kielletty. Rangaistuksena neito olisi muurattu kappel

Vuonna 1228 perusti Riian arkkipiispa uuden hiippakunnan, johon kuuluivat nykyisestä Virosta Läänemaa, Saarenmaa ja Hiidenmaa. Piispaksi nimitettiin Dunamunden Sisteriläisluostarin apotti Gottfrid. Tuoreen hiippakunnan ensimmäiseksi pääpaikaksi tuli Lihula. Piispanistuin sijaitsi vuosina 1242-51 Lihulan linnavuorella. Liivinmaan sodassa tämä linnoitus tuhottiin. Nykyisin siitä on nähtävillä muutamia muurin osia. Vuonna 1279 piispa Herman I antoi Haapsalulle kaupunkioikeudet. Samalla alkoivat Piispanlinnan rakennustyöt. Nykyisellään se on yksi merkittävimmistä Viron keskiajan muistoista. Linna leviää peräti kolmen hehtaarin kokoiselle alueella. Linnoitusta rakennettiinkin useamman vuosisadan aikana ja lopullisen muotonsa se sai piispa Johannes IV Kievelin aikaan, joka oli virassa 1515-1527. Massiivisten muurien ohella linnoitus käsitti jykeviä tykkitorneja ja vallihaudan. Muurin paksuus on paikoin lähes kaksi metriä. Liiviläissodan aikaan 1558-82 Piispanlinna koki historiansa ankarimmat

Muinaisilla virolaisilla oli lukuisia pyhiä paikkoja. Joskus ne olivat korkeita kallioita, joskus taas isoja kiviä tai lehtoja. Kuvassa oleva puu on ollut Paliveren pyhä paikka. Se sijaitsee Haapsalusta Tallinnaan johtavan tien varrella, Paliveren paikallistien risteyksessä. Se on siitä harvinainen pyhä puu, että se mainitaan myös kirjallisissa dokumenteissa. Nigulan kirkonkirjassa vuodelta 1644 sen kerrotaan olevan "hiienpuun". Puun juurelta on toisaalta kaivettu esiin kolikoita, joista vanhimmat on painettu 1564. Perimätiedon mukaan puulla olisi ikää jo reilut tuhat vuotta. Todennäköisimmin se on ainakin 500 vuotta vanha. Puun oksille sidotuilla nauhoilla on pyydetty onnea vaikkapa naimakaupoille tai perheen elannolle. Löydetyt kolikot ovat myös olleet uhrilahjoja. Näin ollen tämä puu on paikallisten ihmisten palvontapaikkana jo vähintäänkin neljän sadan vuoden ajan. Oksilla liehuvat nauhat olivat osin tänä kesänä siihen ilmestyneitä. Muinaisille uskomuksilla on siis vankk