John Eriksson, keksijä

Vuonna 1889 Yhdysvalloissa kuollut John Eriksson oli syntynyt 31.7.1808 Ruotsin Värmlannin maakunnassa, Långbanhyttanin rautaruukilla. Hänen isänsä oli kaivoksen omistaja, joka joutui vararikkoon. Tämän jälkeen isä sai työpaikan Götan kanavantyömaalta.

Johnilla oli vuotta vanhempi velipoika Nils. Nils Eriksson pääsi veljensä tavoin kanavalle töihin ja yleni nopeassa tahdissa. Molemmilla veljeksillä oli kuulemma "tavattoman hyvä pää". Nilsistä tuli pian insinööriluutnantti, sitten kapteeni ja lopulta eversti. Vuonna 1854 hänet aateloitiin ja kuningas Kaarle XV korotti hänet vapaaherrain säätyyn.

Nils Eriksson muistetaan Ruotsissa useiden kanavien ja maan ensimmäisten rautateiden rakentamisen johtajana. Suomessa hän johti Saimaan kanavan rakennusta vuosina 1849-1855. Nils kuoli jo 1870.

Johnista tuli kansainvälisesti vieläkin kuuluisampi. Jo 13 vuoden iässä hän johti Götan kanavalla peräti 600 miehen topparoikkaa. Työmaalla oli myös runsaasti sotilaita, joita johtaneita upseereita John ihaili. Hän päätti antautua sotilasuralle ja jo 20-vuotiaana John yleni upseeriksi. Lopulta voiton vei kuitenkin mielenkiintoa mekaanisiin töihin ja keksintöihin. Hän keksi lämpimällä ilmalla käyvän koneen, jota hän lähti näyttämään Englantiin vuonna 1826.

Kone ei herättänyt sen kummempaa mielenkiintoa, mutta John Eriksson päätti joka tapauksessa antautua koneen rakentajaksi ottaen eron armeijasta. Hän asettui asumaan Englantiin, tuohon "koneiden maahan".
Eräänlainen läpimurto Johnin uralla oli kilpailu, joka tapahtui Manchesterin ja Liverpoolin välisellä rautatiellä. Kyseisen rautatien johtokunta päätti palkita radan nopeimman veturin. Ainoastaan seitsemässä viikossa rakensi John höyrylokomotiivin, jolla hän peittosi itsensä höyryveturien keksijän, Stephensonin.
Toinen keksintö Johnilta oli laivanpropelli. Hän tarjosi ideaa turhaan Englannin hallitukselle, joka ei ymmärtänyt keksinnön arvoa. Ulkomaalaisena insinöörinä John sai tylyn kohtelun ja tästä kimmastuneena hän läksi Yhdysvaltoihin asuen siellä aina elämänsä loppuun saakka.

Amerikassa John Erikssonin keksinnöt saivat kaiken niille kuuluvat arvon ja hänen nimestään tuli laajalti tunnettu. Laivanpropellien keksiminen mullisti varsinkin sota-alusten rakentamisen ja niiden parissa John teki "ihmeitä". Yksi näistä ihmeistä oli "Monitor", Amerikan sisällissodan aikana pohjoisvaltojen laivaston pelastanut tornilaiva. Monitor onnistuisi tuhoamaan etelävaltojen panssarilaiva Merimacin 9. maaliskuuta vuonna 1863.

Muita keksintöjä oli mm. aurinkokone, jonka oli määrä käydä auringon lämmöllä. Tämän koneen toteutuminen jäi kesken John Erikssonin kuoltua 9.3.1889. Pienempiä ideointeja olivat esimerkiksi viilantekokone, etäisyyden mittari merelle ja lukuisat parannukset vetureihin.
John Eriksson ei koskaan unohtanut ruotsinkielen taitoaan ja avusti runsailla rahalahjoilla isänmaataan. Hänen tahtonsa oli myös lopulta tulla haudatuksi isänmaan multiin.

Johnin kuoltua Yhdysvaltain hallitus tahtoi osoittaa kiitollisuuttaan Monitorin rakentajalle, joka oli pelastanut pohjoisvaltain sotalaivaston ja siten vapauttanut neljä miljoonaa orjaa, kuljettamalla hänen ruuminsa yli valtameren Ruotsiin komealla "Baltimore" -laivalla.
Vainaja otettiin suurin juhlallisuuksin vastaan ja hänet haudattiin lähelle sitä paikkaa, missä hän oli syntynyt.

John Eriksson Baltimore Värmlanti

Säästöpankit perustajat

Kiskon pitäjään päätettin vuonn 1887 perustaa oma Säästöpankki. Säästöpankkiaatteen esitti ensimmäisenä ranskalainen Hugues Delestre jo vuonna 1611. Saman vuosisadan lopulla Englannissa levisi samankaltaisia ajatuksia. Maailman yleinen tila oli kuitenkin sellainen, että vasta 1700-luvun loppupuolella avautuivat ensimmäiset säästöpankit nykyisen Saksan maaperällä. Sieltä aate levisi ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja saavuttaen Pohjoismaat 1820. Tuolloin avattiin Kööpenhaminaan pankki ja vuotta myöhemmin oli Tukholman vuoro.

Suomeen säästöpankin toi vuorineuvos Johan Jacob von Julin, jolla oli läheiset suhteet Kiskoon. Hänen omistuksiinsa kuuluivat mm. naapurikunnassa sijainnut Fiskarsin tehdas sekä ennen kaikkea Orijärven kaivos. Julinin aloitteesta Suomen ensimmäinen säästöpankki avautui Turkuun jo 1822. Maalaiskunnista ensimmäiseksi ehätti Tenhola, jossa toiminta alkoi 1847.

Kiskon pitäjässä oli ollut harrastusta yhteiseen pankkitoimintaan jo 1870-luvun lopulla. Tuolloin kreivi Carl Magnus Creutz henkilökohtaisesti esitti kuntakokoukselle, voitaisiinko jokaisen kunnassa syntyneen lapsen hyväksi tallettaa Turun kaupungissa perustettuun Sampo-seuran nimellä toimivaan Elinkorkolaitokseen yksi markka. Tarkoitus oli, että lapsen vanhemmat tekisivät talletuksen ja heidän ollessa varattomia, hoitaisi kunta tämän tehtävän. Vilkkaan keskustelun jälkeen pitäjänkokous päättikin suostua ehdotukseen.

Kymmenen vuotta myöhemmin, joulukuun 30. päivä 1887 otettiin sitten vihdoin kantaa säästöpankin perustamiseen. Pöytäkirjassa asia ilmaistiin näin;

"Kysymys säästöpankin perustamisesta kuntaan, ratkaistiin siten, että asian valmistamista varten määrättiin komitea, jonka tulee tehdä siitä ehdotus tulevan Maaliskuun varsinaiseen kuntakokoukseen. Mainittuun komiteaan valittiin jäseniksi Herra Kirkkoherra J. Juselius, Kunnallislautakunnan esimies Adolf Viman ja Kauppias Hj. Hahnsson."

Vaikka kirjallista todistusaineistoa varsinaisesta aloitteen tekijästä ei ole, oli ajatuksen takana tiettävästi kirkkoherra Juselius.

Mainituista kolmesta henkilöstä kirkkoherra oli syntynyt Parkanossa, jossa hänen isänsä Nils Jakob Juselius oli ollut tuohon aikaan kirkkoherrana. Nils Jakob isä Jakob oli puolestaan ollut Oripään kappalainen vuodesta 1811 lähtien. Jakobin vanhemmat taasen löytyvät läheltä Kiskoa. Hän oli nimittäin syntynyt Pusulan Mäkkylän kylän Jussilassa, jossa isä Erik Henriksson oli isäntänä. Jakob oli perheen kahdestatoista lapsesta toiseksi nuorin.

Adolf Viman oli Kiskon Viiarin Sepän rusthollarin poika. Hänen esipolvitaulustonsa löydät tästä. Hjalmar Hahnsson oli tullut Kiskoon Pöytyältä, jossa hänen isänsä Karl Fredrik oli ollut kanttorina. Äiti Emerentia Forsgård oli syntynyt Vahdon Auvaisilla kruununnimismies Abraham F:n ja vaimonsa Maria Grönlundin perheeseen kesällä 1816.

Kuvissa ylhäältä alaspäin; kirkkoherra Juselius, maanviljelijä Adolf Viman ja maakauppias Hjalmar Hahnsson.

Viman Juselius Hahnsson

Lohjantaipaleen Passi

Karjalohjan Lohjantaipaleen kylässä on aikain kuluessa sijainnut mm. Kattlan, Passin, Hakalan, Prunkan ja Ylhäisten talot. Näistä Passilla oli isäntä 1700 -luvun alussa muuan Henrik Eriksson puolisonaan Maria Jacobsdotter, joka oli kotoisin Ilmoniemen Rasvan rusthollista.

Heillä oli kaikkiaan 12 lasta, joista tosin osa kuoli pienenä. Muutamien lasten myöhemmistä kohtaloista ei taasen ole tietoa. Haudattujen luetteloista heitä ei tuntuisi löytyvän ja rippikirjoistakaan ei ole tämän kirjoittajalle ollut apua.

Ajan tyypilliseen tapaan vanhin pojista, Johan, tuli Passin isännäksi isänsä jälkeen. Hänen vaimonsa oli naapurin tyttöjä, vuonna 1701 Prunkalla syntynyt Karin Johansdotter. Johanilla ja Karinilla oli nuorena kuolleen pojan lisäksi kaksi tytärtä, joista vanhempi naitiin Salon pitäjään, Kaukolan kylän Knaapin rusthollin emännäksi. Nuorempi sisar Anna nai Sammatin Lohilammella 1731 syntyneen Petter Gabrielssonin, josta tämän avion kautta tuli Passin uusi isäntä. Talo säilyi Petterin ja Annan jälkeläisillä, jotka käyttivät sukunimenä Enqvist, aina 1900-luvulle saakka.

Palatakseni Henrikin ja Marian tusinaperheeseen; perheen tyttäristä Maria ja Lisa naitiin naapuritaloihin. Mariasta tuli Hakalan ja Lisasta Kattlan emäntä. Anna osaksi tuli emännyys Inkoon Västersohlbergin Mangsilla.

Vuonna 1717 Maria synnytti poika Erikin, joka rippikirjojen perusteella antautui sotilasuralle.

Toivo Haation juuri ilmestyneen selonteon mukaan Uudenmaan jalkaväkirykmentin Karjaan komppanian pääkatselmusrullissa esiintyy eräs Erik Loosten, jolle syyskuussa 1743 annetaan selkeä patronyymi Henriksson. Hänen syntymäaikanaan pysyy vuodesta toiseen 1717. Erik Loostenin puoliso oli Greta Gabrielsdotter, joka oli kotoisin Sammatin Lohilammelta. Kun perheeseen syntyy lapsia, esiintyvät näiden kummeina nimenomaan Lohjantaipaleen kylän talolliset ja sotilaat. Lisäksi kummeja täydentävät muutamat säätyläiset. Toivo Haation mukaan Passilla 1717 syntynyt Erik häviää kotitalonsa rippikirjamerkinnöistä samalla, kun aviopari Erik Loosten / Greta Gabrielsdotter ilmestyvät Lohjantaipaleen kylään.

Asian tekee hieman tavallista mielenkiintoisemmaksi se tosiseikka, että Erik Loosten oli Elias Lönnrotin isoisän isä. Loostenin syntyperästä ei tätä ennen ole ollut tarkempaa tietoa, mutta omasta mielestäni Haation selvitys on täysin vakuuttava. Toinen mielenkiintoinen asia on Loostenin perheen esikoispojan kohtelu genealogiassa. Tämän vuonna 1738 syntyneen Erikin kohtaloa ei ole selvitetty, vaikka velipojat Matti Lönnrot ja Johan Sylvander ovat saaneet palstatilaa runsaasti. Erik Eriksson antautui hänkin sotilasuralle ja käytti sukunimeä Pipare. Hänestä lähtee pieni sukuhaara, jonka jälkeläisiä tämänkin blogin tekijä on.

Tässä alapuolella on Passin talon jälkeläisiä kuuden sukupolven ajalta. Taulusto ei blogin muiden taulustojen tapaan ole mitenkään täydellinen. Olen myös lisännyt ao. tauluston kotisivuilleni.




Loosten Passi Lönnrot

Barckman -suku Kiskossa

Kiskon Leilän rusthollin mailla sijaitsi useita torppia. Yhdellä niistä oli nimenä Luhta, jonne joskus 1750-luvun lopulla saapui torppariksi Johan Barckman puolisonaan Maria Jönsdotter. Pariskunnalle syntyi Luhdalla ainakin kolme lasta, kaksi poikaa ja tytär. Pojista toinen lienee kuollut pienenä. Jälkeläisistä vuonna 1761 syntyneestä Danielista tuli torpan uusi isäntä.

Danielin ensimmäinen puoliso oli Perttelin Pöytiksen kylässä 1765 syntynyt Brita. Vihkimisen aikaan hänen vanhempansa Jakob Eriksson ja Beata Jöransdotter oli Kiskon Kirkonkylän Härän talon torppareina. Brita kuoli keväällä 1812 ja paria vuotta myöhemmin Daniel Barckman nai Pappilassa piikana tuolloin olleen Maria Matsdotterin. Pariskunta jatkoi Leilän torppareina aina miehen kuolemaan tammikuussa 1837.

Torpparina jatkoi sitten poika Fredrik, joka menehtyi 1842 keuhkotautiin. Muutama vuosi myöhemmin äitipuoli Maria kuoli Leilässä. Syytä hänen muuttoonsa Taivassalosta piiaksi Kiskoon en ole selvittänyt.

LISÄYS

H. Lintula on toimittanut ystävällisesti seuraavat lisäyksen;

Maria Matsdotterin tulosyy Taivassalosta oli minulle melko selvä ja ilmeisesti teoriani pitää paikkansakin, vaikka en sitä nyt ehdi tarkastaa tarkemmin:
Kiskon kirkkoherra 1813-1822 Gustaf Johan Tenlenius oli ennen Kiskoon tuloa
1786-92 Taivassalon pitäjänapulainen ja 1792-1811 Kustavin kappalainen. Maria
Matsdotter näyttäisi Hiskin mukaan syntyneen 21.2.1772 Kustavin eli Taivassalon
Kivimaan kappelin Laupusen (Löpö) Pietilässä. Eli kirkkoherra toi hyvän piian
mukanaan!

Kisko Barckman Leilä

Helene Schjerbeckin esivanhempia

Taiteilija Helene Schjerbeckin esivanhemmat muodostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden. Heidän joukostaan ei helpolla löydä ns. tavallista kansaa. Hänen isänsä ja isoisänsä olivat apteekkareita. Isoisän isä puolestaan Ruotsista tullut välskäri, samoin isoisän isän appi. Isänäiti puolestaan oli pietarsaarelaisen kauppiaan ja porvarin tytär, samoin tämän oma äiti. Taiteellisuutta voisi arvella olleen ainakin porilaisessa peruukintekijässä.

Äitinsä puolelta Helene sai suoniinsa hieman aatelisvertakin, koska hänen äidinisänsä isänäidin äiti oli muuan Johanna Catarina Jägerhorn af Storby. Lohjalla syntyneen Johannan esivanhempiin kuuluu lukuisa joukko Ruotsin-Suomen ja Baltian siniverisiä. Ruotsiin johtavat myöskin edellä mainitun isoisän suvun lisäksi Lietzenien juuret.

Alla olevassa esipolvikaaviossa on kuitenkin esitetty ainoastaan viisi ensimmäistä sukupolvea, niiltä osin kuin olen niitänyt selvittänyt. Kaavio ei ole millään muotoa täydellinen, mutt satunnainen lukija voinee täydentää sitä vaikka omien esisukulaistensa nimillä. Yllättäviäkin yhteyksiä voi syntyä aivan huomaamatta.

Helenen esivanhemmat löytyvät valtaosin maamme ruotsinkielisiltä alueilta. Perheet asustivat mm. Karjaalla, Inkoossa, Tammisaaressa, Pietarsaaressa ja Turussa. Olettaisinkin, että taiteilijamme suvussa ei ollut suomenkielisiä esivanhempia, ei ainakaan vuoden 1700 jälkeen, tuskin tätä ennenkään.

Oheinen lehtileike kertoo Helenen isoisän kuolemasta Pietarsaaressa loppuvuodesta 1833. Leskivaimo Sophia Elisabet Engman oli ainoastaan 21 vuotias jäädessään yksin poikansa Svanten kanssa. Tuolloin heidän esikoisensa oli jo myös menehtynyt. Sophia itsekin kuoli hyvin nuorena, tammikuussa 1841.

Pariskunnalta jäi siis poika Svante, jonka puoliso Olga Printz oli syntynyt Karjalohjalla. Heidän perheessään oli kolme lasta, joista esikoistytär Olga kuoli pienenä. Helenestä kehittyi Suomen ehkä kaikkien aikojen paras taidemaalari ja veli Magnuksesta erinomainen arkkitehti.

Tekstin yläreunan linkki vie Karjaan Högbenin kylän Påstgårdeniin, jossa Ruotsista tullut välskäri Schjerbeck perheineen asui. Samassa taloudessa vietti vanhuuden päiviään hänen anoppinsa Greta Lisa Synnerberg, joka oli syntynyt Turussa 1748.

Schjerbeck Lietzen
Willstedt

Öfverströmien poika hukkui!

Finlands Allmänna Tidning -lehden numerossa 233, joka ilmestyi 7.10.1861, kerrottiin lyhyesti Gustaf Ferdinand Öfverströmin onnettomasta kohtalosta.

Hän oli lähtenyt vesille Hämeenlahdelle, Kirkkonummen edustalle, elokuun 8. ja 9. päivän välisenä yönä. Ilmeisesti tuulenpuuska oli kaatanut veneen ja Gustaf sai surmansa hukkumalla. Vainaja löydettiin seuraavana aamuna.

Gustaf Ferdinand oli syntynyt Stor-Estbyn Hommaksen rusthollissa 1835. Hänen isoisänsä Johan Ö. oli aloittanut työuransa sepän ammatissa, mutta naituaan Hommaksen rusthollarin tyttären, tuli hänestä appensa jälkeen talon uusi isäntä. Johanin puoliso Eva Boström oli myös kokenut onnettoman kuoleman. Kesällä 1831 hän mielenhäiriössä kuristi itsensä hengiltä.

Johan Öfverströmin ja Eva Boströmin lapsia oli mm. Israel Ö, joka meni naimisiin Salossa syntyneen Anna Juslinin kanssa. Heidän pojantyttärensä oli nykyisen Tasavallan Presidentin, Tarja Halosen isoäiti, vuonna 1881 syntynyt Ida Öfverström.

Oheisesta taulustosta löytyy osa Gustaf Ferdinandin isänpuoleisesta esivanhemmista.

Öfverström Hommas Boström

Erik Johan Stålhanen leskelle eläke

Luutnanttina kuollut Erik Johan Stålhane oli naimisissa Sammatissa 15.9.1768 syntyneen Anna Christina Lönnrothin kanssa. Anna oli veli oli Fredrik L., professori Eliaksen isä.

Stålhanella ja Anna Christinalla oli ainakin kaksi lasta, tytär Margareta ja poika Nils Johan.

He syntyivät parin vuoden välein Pusulassa ja Sammatissa 1790-luvulla. Pitäjien kastettujen luettelossa heidät on merkitty aviottomiksi lapsiksi. Erik Johanin ja Annan vihkimerkintää ei löydykään ao. seudun luetteloista, joten tuossa vaiheessa he ilmeisesti olivat avopari. Oheisesta rippikirjaotteesta (Pusula, Seppälä, Pietin talo) selviää, että samassa taloudessa oli piikana myös Lena Lönnroth, Annan sisar.


Erik Johan Stålhane muutti sitten Sammattiin Anna Christinan seuratessa perässä. Hän kuoli 1817 ja 1830-luvulla poika Nils Johan S. asuu perheineen Luskalassa. Rippikirjan mukaan hän oli tuolloin arvoltaan vänrikki. Puoliso Greta Techtonius oli löytynyt Nummen Haarlan ratsutilalta, missä hän oli syntynyt heinäkuun lopulla 1801.

Lönnroth Stålhane leskeneläke

Bartold Festing, Lyypekki

Bartold Festing oli lyypekkiläisen porvarin Mattaeus Festingin ja hänen vaimonsa Margareta Rossenin poika. Hän syntyi Lyypekissä 23.7.1634 ja muutti Turkuun toukokuussa 1651, ollen ensin kauppa-apulaisena Jochim Schultzin silkki- ja kangaspuodissa.

Kuten Bartold, oli työnantaja Jochimkin Lyypekistä kotoisin. 27.3.1662 Bartold avioitui Jochimin noin 1645 syntyneen tyttären Elin Schultzin kanssa. Itsenäiseksi kauppiaaksi Bartold mainittiin 10.5.1662 ja myöhemmin hänestä tuli Turun rikkain porvari. Vuoden 1665 henkikirjan mukaan Festingien huonekunta koostui yhdeksästä aikuisesta henkilöstä, joista yksi oli renki, kaksi kauppapalvelijoita ja neljä piikoja. Alaikäisten määrä ei henkikirjasta selviä.

Vuosikaudet oli “Troohet” (ruots. trohet, suom. uskollisuus) turkulaisten ainoa iso laiva . Kun se alkoi käymään vanhaksi, rakennutti joukko valtakauppiaitta Wismarissa tammilaudoitetun 180 lästin aluksen nimeltään “Charitas” (sitä kutsuttiin myös nimellä “Die Liebe”). Bartold omisti 3/16-osuuden laivasta. “Charitasta” ei kuitenkaan koskaan nähty Turussa. Neitsytmatkansa se teki Norjaan 1672 ja sieltä se jatkoi Ranskan Nantesiin, josta palasi Itämerelle keväällä 1673 tuoden suolaa Riikaan. Toisen matkan suunnaksi tuli Lontoo. Taas seuraavana kesänä se palasi Itämerelle suolalastissa, nyt Ruotsin Karlshamniin. Syksyllä Charitas otti jälleen kurssin kohti Lontoota, josta sen piti jatkaa Portugaliin. Merenkäynnin vuoksi se jäi kuitenkin Lontooseen. Koska alus oli varustettu myös sota-alukseksi, joutui se myöhemmin kruunun palvelukseen ja jostain syystä myytiin pian Englantiin. Kauppasumma jäi kruunulle. Asiasta riideltiin vielä 1690, jolloin omistajat vaativat laivastaan 40.000 hopeataaleria.

1675 oli Bartold valtiopäivämies. Vuonna 1680 hän sai yksinoikeuden tuoda ja myydä 12000 kyynärää (7200 m) kangasta Turun maarykmenttien väreissä. Tämä herätti suurta valitusta muissa kauppiaissa, joka sai Bartoldin lopulta vähentämään määrään 9000 kyynärään.

1678 Bartold osti hautapaikan itselleen ja perheelleen Turun tuomiokirkon ristikuorista. Vuonna 1681 hän lahjoitti tuomiokirkolle mustasta marmorista ja alabasterista tehdyn kastemaljan, arvoltaan 1000 taaleria, “toiseksi arvokkain Euroopassa paavi Innocentuiksen kastemaljan jälkeen aikalaisten mukaan”. Se sijoitettiin tuomiokirkon urkulehterin alle, mutta sai myöhemmin vaurioita salamaniskusta 1702 ja hävisi venäläisten ryöstösaaliina ison vihan aikana 1716.

Bartold kuoli 8.3.1692. Jälkimaailmalle on kuitenkin jäänyt talteen Bartoldin tilikirja vuosilta 1699-1710, joten ilmeisesti leski Elin jatkoi miehensä kauppatoimintaa (tai mahdollisesti poika Bartold nuorempi). Tilikirjasta käy ilmi, että esim. Kaarinan säätyläiset olivat Festingien asiakkaita. Nimiä, joita tilikirjassa näkyy ovat esim. Asessori Daniel Pfeiff, eversti Bernhard Rehbinder, maaherra Lorentz Creutz, kapteenit Lorentz Creutz ja Johan Eneskiöld sekä professorit Matias Sweder ja Johannes Flachsenius. Kyseisten säätyläisten tilit nousivat vuosien kuluessa tuhansiin taalereihin, vaikka he koittivat suorittaa velkojaan vähitellen takaisin. Festingeillä oli kiinteä asiakssuhde myös esim. Hauhon pappiin Johan Gååsmaniin. Hänen velkansa tilikirjan alussa oli 582 taaleria, mutta jo vuoden 1701 heinäkuussa summa oli kasvanut 675 taaleriin; siinä välissä Gååsman oli myös lyhentänyt velkaansa 1.070 taalerilla. Suola, kankaat ja juomat kasvattivat tilivelkaa niin, että se parin vuoden kuluttua oli 1.383 taaleria. Gååsmanin ostoksia voi seurata yli kymmenen vuoden ajalta. Tavaraa vaihdettiin tavaraan ja luottosuhde säilyi. Gååsmanilla oli kuitenkin rästejä jatkuvasti, vaikka hän koitti maksaa laskujaan viljalla ja muilla veljelystuotteilla.

1700-luvulla maksettiin ylellisyysveroa mm. tulisijoista. Leski Elinillä todettiin 1712 talossaan Luostarikorttelissa olevan 16 tulisijaa; yli 15 tulisijan taloa oli Turussa vain 4. Koska tuli oli riehunut Turussa edellisenä vuonna, on mahdollista että Festingien talo joko säästyi onnettomuudelta tai että Elin oli rakennuttanut sen uudelleen. Elin eli koko iso vihan miehitysajan, hän kuoli vasta 1724.

Lubeck Lyypekki Festing

Kolmas jalka

Turun Lehti julkaisi numerossaan 33 (ilm. 18.3.1890) seuraavan tarinan;

Kuolleella kolme jalkaa.

Karttulan pitäjän Punnonmäen kylästä eräs köyhä vaimo kuului kuolleen äskettäin Kuopion läänin sairashuoneessa. Poikansa kun sen kuulivat, menivät hakemaan äitivainajansa ruumista, jolle oli jo sairaalasta piakkoin hautaamista varten tehty arkku. Siis pojat saivat äitivainajansa arkkuinensa mukaansa.

Mutta kotona he teettivät uuden, paremman arkun ja muuttivat ruumiin siihen. Mutta kuuluivat huomanneen silloin, että entiseen arkkuun jäi vielä poikki katkaistu ihmisen jalka, siis kolmas jalka yhden kuolleen osaksi.Kotvasen mietittyään, mitä tehdä tuolle liialle jalalle, antoivat he sen vainajata seurata samasta arkusta Karstulan kalmistoon.

Vainajan poika kyllä oli tuon liian jalan ensin heittänyt tuvan katolle lausuen; eipä minun äidilläni ollut eläissäänkään kolmea jalkaa, ei se niitä tarvitse kuoltuakaan; vaan muilta kehoitettuna sulki samaan arkkuun.

Karstula hautaus

Tarvasjoen Tuomarila

Tarvasjoen Tuomarilan ratsutilan isäntä Matti Wilhelm Tuomarila syntyi helmikuussa 1842. Isä Juho Erkinpoika oli talon edellisen isännän poika ja äiti Liisa Heikintytär rusthollarin tytär Halikon pitäjän Vaskionmäeltä. Avion myötä Liisa muutti Tuomarilaan 16. päivä joulukuuta 1826, vaikka vihkiminen olikin tapahtunut jo saman vuoden kesäkuussa.

Matti Wilhelmillä oli viisi vanhempaa sisarusta sekä yksi nuorempi sisko.

Avioliiton satamaan Matti Wilhelm purjehti Liedossa marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1865. Puoliso Gustava oli syntynyt Pyhältön Kalloisten talossa tammikuussa 1846. Gustavan isä Henrik Matsson oli tuolloin tilallisena ao. talossa, josta hän muutama vuosi myöhemmin siirtyi Kaurinkosken Etutalon isännäksi. Gustavan äiti oli hänen kaimansa - Gustava Johansdotter.

R. Saarisen antamien tietojen mukaan Juho Erkinpojan (s. 1798 - k. 1855) veli oli Ali-Tuomarlan isäntä Heikki Erkinpoika (s. 1794 - k. 1864). Hänen suora jälkeläisensä on kokoomuksen ensimmäisen kauden kansanedustaja Petteri Orpo.



Tuomarila Tarvasjoki Kaurinkoski

Laakspohja - Laxman

Lohjan Laakspohjan kartanossa työskenteli renkinä 1700-luvun loppupuolella muuan Erik Laxman, jonka puolisona oli Nummen Remalan kylän Paakkalan talon tytär Anna.

Heillä oli ainakin neljä lasta, joista ainoa poika Gustaf, oli isänsä tavoin työssä kartanolla, kunnes hänestä jossain vaiheessa tuli yksi Laakspohjan kymmenistä torppareista. Vuonna 1800 kartanossa oli ollut 33 torppaa ja vielä 1900 niitä löytyi 23.

Laakspohjan kartanon omistajien lista on vaikuttava. Sen alkupäästä löytyvät mm. Juhana herttua, Nils Boije ja Måns Ivarsson Stiernkors. Gustafin ollessa torppansa "isäntä", olivat kartanon valtiaina kenraalimajuri Karl Gustav Ehrnrooth, rovasti Anders Collin, everstiluutnantti Erik Magnus Ehrnrooth, kamariherra Axel Mauritz Piper ja Gustafin kuollessa 1845 henkikirjuri Gustav Bohm.

Kartanon nykyinen päärakennus on vuodelta 1914. 1800-luvun torppareiden asuntoja ei tiettävästi ole säilynyt, vaikka Laakspohjan johtavan kauniin tien lähettyvillä vielä muutama vuosi sitten olikin tuon aikakauden jäänteitä. Ne on sittemmin purettu.

Gustaf Laxmanin vaimo oli todennäköisesti Nummelta tullut torpparintytär Eva Christiansdotter. Heillä oli kuusi lasta, joista kolmella oli omaa perhettä. Näistä poika Adolfin (s. 1822) oma poika Johan Laxman syntyi 1851. Hänen puolisonsa oli Karolina Villig, jonka esipolvet isänpuolelta vievät mm. Lohjan Varolaan ja Nummelle.




Laakspohja Laxman Lohja

Aron Gustaf Borg

Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen äidin setä oli tuomiorovasti ja jumaluusopin tohtori Aron Gustaf Borg, joka kuoli vuonna 1883. Helsingin Wiikko-Sanomia -lehden numerossa 51, joka ilmestyi 21. joulukuuta 1883, oli hänen lyhyt muistokirjoituksensa kuvan kera.

Toimittaja muistelee tätä ansioitunutta kirkonmiestä seuraavaan tapaan;

"Tuomiorovasti ja tohtori y.m. oli syntynyt w. 1810 toukokuun 11 päivänä Wihannin kappelissa, tuli w. 1826 ylioppilaaksi, w. 1832 filosofian kandidaatiksi, w. 1838 lisensiaatiksi ja w. 1839 dosentiksi; samana wuonna wihittiin hän papiksi ja w. 1840 jumaluusopin tohtoriksi, w. 1841 nimitettiin hän Turun lukion lehtoriksi seuraawana wuonna professoriksi raamatunselitysopissa; oli useissa seurakunnissa sielunpaimenena. Wuodesta 1857 oli hän Kuopion tuomiorowastina ja kirkkoherrana siksi kun hän nukkui kuolemaan wiime kesänä heinäkuun 28 päiwänä. Paitsi sitä toimi hän paljon kirjallisellakin alalla, oli pappissäädyn jäsenenä waltiopäivillä sekä useissa waliokunnissa. Lehtemme tämän wuoden 31 numerossa on laweampi selitys wainajan jalosta ja uutterasta waikutuksesta."

Borg -suvun muista vaikuttajapersoonista saanee verkossa parhaiten tietoa Sibeliuksen nettisivuilta.

Sibelius Borg

Ruukkisuku Vendelin

Tenholan Kelkkalan l. Kälkalan kylän Mellangårdin isäntä oli 1700-luvun puolivälin tienoilla muuan Abraham Abrahamsson puolisonaan Maria Johansdotter. Molemmat olivat syntyneet Tenholassa, Abraham 1713 ja Maria 1729.
Abrahamin vanhemmat olivat löytäneet toisensa ilmeisesti jossain Kiskon ja Perniön rajamailla, koskapa isä Abraham Michelsson asui vihittäessä Kosken ruukilla ja äiti Lisbeta Matsdotter Aijalan kylässä. Nämä paikat sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan.

Abrahamin ja Marian jälkeläisistä olen seurannut hieman kahden pojan vaiheita. Molemmat viihtyivät ruukkien tuomissa tehtävissä. Abraham Vendelin työskenteli Kullaan ruukilla myllärinä ja veljensä Erik renkinä sekä ainakin apuseppänä Marieforsin eli Kellokosken ruukilla.
Ensiksi mainitun veljen vaimo Hedvig Stark oli hänkin ruukkityöläisten lapsia, kun taas pariskunnan kolmen lapsen tiet veivät Kiskon ja Suomusjärven talojen isänniksi ja emänniksi. Abrahamin ja Hedvigin pojasta, Anders Johanista tuli loppuvuodesta 1864 Suomusjärven Arpalahden ikivanhan ratsutilan isäntä. Tosin hän jo nelisen vuotta aiemmin erästä protokollaa allekirjoitettaessa edusti tätä taloa.

Eric Vendelin, joka oli syntynyt 1768, asusti taasen useissa eri paikoissa pitkin ja poikin Uuttamaata. Vaimokseen Eric sai Kiskon Kavaston rusthollin tyttären, Stina Lisa Holmbergin. Pariskunnan esikoinen, äitinsä kaima syntyi Tenholassa. Muutamaa vuotta myöhemmin tytär saa leikkikaverin velipoikien ja siskojen syntyessä Kellokosken ruukilla, Tuusulassa. Kellokoski tunnettiin tuohon aikaan paremmin nimellä Mariefors.

Jostain syystä vuonna 1813 perhe muuttaakin Kellokoskelta jonnekin löytyäkseen seuraavan kerran Sipoosta vuonna 1820. Siellä tytär Stina Lisa menee naimisiin kalastaja Georg Lindmanin kanssa ja siskonsa Anna Lovisa renkimies ja lampuoti Carl Fredrik Dahlgrenin kanssa. Carl Dahlgren ja appivanhemmat muuttavat sitten vielä kerran pitäjää ja sekä Eric Vendelin että Stina Lisa Holmberg kuolevat Porvoon Brattnäsin kylän Stor-Korsnäsin torpassa 1840-luvun puolivälissä.



Vendelin Wendelin Dahlgren

Synkkä päivä Kylmäkoskella elokuussa 1852

Akaan Kylmäkoskella, Taipaleen kylän Ruokolan ratsutilalla oli vuosina 1846-49 isäntänä vänrikki Fredric Ferdinand von Pfaler puolisonaan Sara Fredrica Granfelt. Heidän poikansa Berndt Gustaf Ferdinand oli syntynyt Lempäälän Sotavallan kylässä 26.5.1823 ja hänestä tuli Ruokolan uusi isäntä vuonna 1851.

Tammikuun alussa 1851 Berndt solmi avioliiton Punkalaitumen kirkkoherrana kuolleen Gustaf Tallqvistin (s. 1759 Sammatissa) tyttären, Marian kanssa. Marian äiti oli ollut Märtha Woivalen, joka oli syntynyt Nummen pitäjän Kovelan kartanossa, Riddarvikissä.

Gustaf Tallqvistin toinen vaimo Märthan kuoltua oli ollut Anna Gustava Hallström, kersantti Jonas H:n ja Justina Gustava Bergin tytär. Anna Gustava syntyi Kemiössä, mutta vihittäessä hän asui Punkalaitumella.

Näistä kahdesta aviosta Gustafilla oli yhteensä 11 lasta. Lapsista neljä meni tahoillaan naimisiin muiden kuollessa joko lapsina tai lapsettomina. Pojista Henrik meni naimisiin mäntsäläläisen Antoinette Stjernvallin kanssa ja toimi kirkkoherrana Eurassa ja Kangasalla sekä sopimusrovastina Porissa. Henrik T. oli myös mukana Raamattuseuran ja Evankelisen Yhdistyksen toiminnassa.

Henrikkiä 18 vuotta nuorempi velipuoli Johan Stefan teki myös elämäntyönsä kirkon piirissä. Hänestä tuli lopulta Noormarkun kirkkoherra 1873 ja rovasti 1880. Hän kuoli Noormarkussa vuonna 1908.

Gustafin ja Märthan tytär Ulrika syntyi kesällä 1815 ja noin 30 vuoden iässä hän nai Mikael Paleniuksen. Tämä oli Kangasalan Palon kylästä kotoisin ollut rusthollarin poika. Lankojensa tavoin Mikael pääsi ylioppilaaksi Turussa (1826) ja vihittiin papiksi kesällä 1836. Hän toimi pappina Kangasalla, Messukylässä, Ruovedellä, Punkalaitumella ja Kauvatsalla. Akaan pitäjänapulaiseksi hän tuli 1845 toimipaikkanaan Kylmäkosken rukoushuonekunta. Sieltä hän siirtyi 1851 Luvian kappalaiseksi saaden viran virallisesti 1853.

Tytär Marian puoliso oli siis edellä mainittu Berndt von Pfaler. Avioliitosta syntyi maaliskuussa 1852 poika Carl Gustaf. Tämän perheen kohtalo oli lopulta hyvin onneton. Saman vuoden kesällä perheeseen iski ajalle tyypillinen vitsaus, punatauti. Punatauti aiheuttaa verensekaisen ripulin, joka hoidon puuttuessa johti lähes vääjäämättä kuolemaan. Elias Lönnrotin mukaan (1837) punataudin "saapi epätasaisesta elämästä tahi muusta huolettomuudesta lämpiminä kesinä ja syyspuolella, warsinki iltawilusta lämpimäin päiwäin perästä, ensimäisen alkunsa ja lewenee siitä pian kulkutaudiksi".

Suurimpia syitä tautiin olivat kuitenkin huonot käymäläolosuhteet, suojaamattomat tai likaiset vesilähteet sekä ylipäätänsä huono hygienia. Myös kärpäset levittivät tehokkaasti punatautibakteereja elintarvikkeisiin. Arno Forsiuksen kokoamien tietojen mukaan tauti kehittyi epidemian asteelle usein juuri loppukesästä. Nimenomaan vuonna 1852 oli yksi viimeisistä suurista punatautiepidemioista. Suomen lääkintätoimen pääjohtaja kehotti tuolloin lääkäreitä kokoamaan mahdollisimman paljon tietoa taudista. Sitä pidettiin koko maan pahimpana kulkutautina, joka aiheutti suuria tuhoja yhteiskunnalle.

Herra von Pfalerin perheelle punatauti oli katastrofi. Elokuun 7. päivä vuonna 1852 kuolivat sekä isä Berndt Gustaf Ferdinand että poika Carl Gustaf. Murheen murtama äitikin sairasti samaa tautia ja kuoli 10 päivää myöhemmin. Samana päivänä haudattiin Akaan kirkonkirjojen mukaan isä ja poika von Pfaler äiti Marian tullessa haudatuksi syyskuun puolivälissä.

Ruokolan ratsutilan omistus siirtyi tämän jälkeen pois von Pfaler -suvulta. Oheisesta ilmoituksesta, joka koskee tämän Tallqvist -perheen konkurssiasioista, löytyvät mukavasti kaikki Maria Tallqvistin lähipiiriin kuuluneet henkilöt.

Perheen muita sukulaisia löytyy kotisivuiltani sekä Tallqvist että Jägerhorn af Storby sukujen kohdalta.












von Pfaler Tallqvist Woivalen

Maria Spensenia Turusta

Eräs kaukainen esiäitini, Maria Spensenia löytyy Lempäälän Ahtialan kylän Hävältilän rusthollista. Hän oli tullut taloon avioiduttuaan isäntä Juho Bromanin kanssa, joka tosin mainitaan 1710-luvulla myös pitäjänräätälinä.

Lempäälän säilyneet rippikirjat alkavat vuodesta 1730 ja tuolloin Hävättilässä rusthollissa asuivat isännän ja emännän lisäksi tyttäret Maria, Anna, Lisa ja Helena. Seuraavana vuonna joukkoon liittyi vävy Mats Andersson Anttila, joka oli nainut juuri 18 vuotta täyttäneen Marian maaliskuussa lopulla. Vuosikymmenen lopulla Matsista tuli sitten Hävättilän uusi rusthollari, vaikka appi Broman kuolikin vasta 1744.

Maria Spensenia asui tyttärensä perheessä, mutta eri lähteistä keräämieni tietojen mukaan hän kuoli vuonna 1758 Uudessakaupungissa. Lempäälän rippikirjassa 1749-53 Maria syntymävuotena on 1693, mutta Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelon mukaan hän syntyi Turussa jo edellisen vuoden toukokuussa. Saman lähteen mukaan Juho Broman oli syntynyt 1681. Ensimmäisessä säilyneessä rippikirjassa ei ole vielä mainittu henkilöiden syntymäaikoja ja seuraavan sarjan alkaessa Juho oli jo kuollut.

Rouva Broman, os. Spensenia näyttäisi kaikesta päätellen olleen 1650-luvulla syntyneen turkulaisen tullikirjurin, Erik Spenseniuksen tytär. Erik oli tullut Turun katedraalikoulun oppilaaksi 1670 ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuosien 1673/74 aikana. Tullikirjuri Erikin isä puolestaan oli Nousiaisten kirkkoherra Albert Davidsson Spensenius, joka oli aloittanut uransa mm. Johan Wittenbergin ratsuväkirykmentin saarnaajana jo vuonna 1644.

Juho Bromanin ja Maria Spensenian jälkeläiset hallitsivat Hävältilän ratsutilaa pitkälle 1800-luvulle. Heidän vaiheitaan en ole selvittänyt. Sen sijaan mielenkiintoni on kohdistunut tytär Annaan (s. 1714) ja hänen mieheensä, Akaan lukkari Heikki Lagreniin. Kahden heidän lapsensa sukua muutti 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa Pusulaan, Länsi-Uusimaalle.

Oheinen taulusto lähtee Maria Spenseniasta ja on Lempäälän osalta kovasti vajavainen.

Spensenius Broman Lempäälä

Sorttilan Alhainen Kiskossa

Vuoden 1742 paikkeilla Kiskon Sorttilan kylän Alhaisten talon isännäksi tuli Kurkelan Liuhdolta muuan Simo Sigfredsson. Vaimo Regina Johansdotterin isä oli ollut Jylyn kylän Kauppilan rusthollari. Pariskunta vihittiin syksyllä 1736 ja heidän ensimmäinen asuntonsa oli miehen kotitalo. Siellä syntyivät myös perheen kaksi vanhinta lasta, kaksoset Helena ja Anna. Erikoista heidän kastemerkinnöissään on se, että he syntyivät eri päivinä, tosin peräkkäisinä!

Sortin talossa perheeseen syntyi vielä seitsemän lasta, joista tosin ainakin kaksi kuoli pienenä. Isä Simon ikääntyessä siirtyi talon hallinta ensin tytär Helenan miehelle, sepän ammattiakin harjoittaneelle Michel Henrikssonille. Helenan nuorempi, vuonna 1746 syntynyt veli Jonas otti aikuistuessaan ohjat käsiinsä. Michel katoaa perheineen pitäjänsepäksi Suomusjärvelle ja Jonas yhdessä vaimonsa, Kurkelan Arkkilan rusthollarin tyttären, Justina Johansdotterin kanssa isännöi Alhaisten taloa.

Jonaksella ja Justinalla on viisi lasta, joista neljällä vanhimmalla on omaa perhettä. Esikoispoika Johan saa talon haltuunsa 1790-luvulla ja löytää vaimonsa Helenan naapuritalosta, Sorttilan Sortilta. Helena kuolee vuonna 1815 synnytettyään sitä ennen kahdeksan lasta vuosien 1793-1812 välisenä aikana. Johan Jonasson katoaa Alhaisilta samaan aikaan yhdessä kotona vielä asuneiden lasten kera.

Alhaisten uudeksi isäntäpariksi tulevat Anders Johan Wendelin ja Hedvig Sofia Starck. Anders Johanin ja Hedvig Sofian sukujuuret löytyvät Tenholan Kälkalasta sekä Pohjan pitäjän Fiskarsin ruukilta.
Ohessa alkuvaiheessa oleva jälkipolvitaulusto Simon ja Reginan jälkeläisistä. Täydennyksiä sekä korjauksia otan luonnollisesti mielelläni vastaan.

Pinola Sorttila Alhainen

Nimismies Johan Smahl

Johan Smahl, Pernajan nimismies ison vihan jälkeen 1721-39, mainitaan henkikirjassa 1724. Hän oli naimisissa Pernajan edellisen nimismiehen tyttären, Katarina Andersdotter Boxbergin kanssa. Johan osti Gammelbyn Pungarsin ratsutilan, Hagabölen augmenttitilan sekä puolet Gislomin Baijarsista, johon hän myöhemmin liitti toisenkin puoliskon sekä v. 1734 lopuksi vaimonsa suvun ratsutilan kirkonkylässä, jonka hän lunasti verotilaksi.

Omistajan luvalla hän vielä pystytti asuinrakennuksen Degerbyn talon kirkontupatontille, joka herätti pitäjän kirkkoherran, Serlachiuksen suuttumuksen. Pitäjänkäräjien mukaan oli joka tapauksessa oikeudenmukaista, että nimismiehen asunto sijaitsi nimenomaan kirkonkylässä.

Virkamiesuransa loppupuolella Johania syytettiin siitä, että hän oli huolimattomuudellaan päästänyt yhden vangin karkaamaan putkasta. Toisella kertaa valittivat Lapinjärven varapastori ja kirkkolautakunta, että Johan ei ollut nostanut syytettä sellaisia henkilöitä vastaan, joita lautakunta piti rikollisina. Muilta osin Johanin nimismies kausi lienee mennyt hyvin.

Pernajalla esiintyi samoihin aikoihin myös eräs siltavouti Aron Smahl (alkaen 1726, hän kuoli 50 vuoden iässä 5.9.1752, joten hän oli synt. noin 1702) Torsbyn Nallaksessa. Tämä Aron oli mahdollisesti Johanin veli, sillä Johan oli siltavouti Aronin tyttären kummi 27.5.1739.

Johan kuoli kirkonkylän Baijarsissa helmikuussa 1757 ja vaimo Katarina alkusyksystä 1761. Luettelo heidän lapsista jää ehkä vajanaiseksi, mutta vuonna 1726 syntyneen pojan Samuelin lisäksi heillä oli ainakin toinen poika Henrik Johan ja tytär Eva. Tämä tytär kuoli kuitenkin lapsena.

Vaimo Katarinan isä ja isoisä olivat olleet nimismiehiä. Isoisä Samuel Persson pyysi talvikäräjillä v. 1701 eroa tehtävistään. Hän oli lähes 20 vuotta hoitanut virkaa ja halusi nyt poikansa Andersin nimittämistä seuraajakseen. Lautakunta ja yleisö olikin sitä mieltä, että Anders oli viime syksystä lähtien ollut isänsä hyvänä apuna pitäjän läpi kulkevien sotajoukkojen kyyditysten järjestämisessä sekä muissa nimismiehen tehtävissä ja hänet tunnettiin raittiina ja taitavana ihmisenä. Hän osasi vielä sekä lukea että kirjoittaa, joten häntä oli sopiva suositeltavaksi maaherralle nimismiehen tehtävään. Henkirjan perusteella isoisä Samuelin vaimo oli nimeltään Karin.

Poika Anders Samuelssonista tuli siis seuraava nimismies. Siihen aikaan nimismiehen virka oli enemmän luottamustoimi ja talonpojat valitsivat keskuudestaan siihen parhaiten sopivan henkilön. Useimmiten valituksi tuli sellainen isäntä, joka yleisen luottamuksen lisäksi myös omisti tarpeeksi ison talon, koska virkaan kuului myös matkustajien ja läpikulkevien sotilasjoukkojen majoitus ja kestitys.

Juuri tämän vuoksi olikin Pernaja sen ajan vaativimpiin nimismiespiireihin koko Suomessa. Venäläisiä vastaan alkanut suuri Pohjan sota liikutteli suuria sotajoukkoja itään päin pitkin rannikkotietä ja nimismiehen tehtäviin kuului järjestää joukkojen muonitus ja sujuva eteneminen omalla alueellaan. Kirkonkylän Baijarsin nimismiehentila, joka samalla oli kestikievari, sai kokea näiden joukkojen aiheuttaman tuhon monta kertaa. Huonosti sujuneen sodan jälkeen vihollisen miehitysjoukot tunkeutuivat maahan vuonna 1713, Baijars tuhottiin ja Anders perheineen joutui ainakin väliaikaisesti lähtemään pakoon. Vaikka vuosina 1716-17 olikin kirkonkylän Svarvarsin Isak Lindeman merkitty nimismieheksi, lienee Anders kuitenkin hoitanut vaativaa tehtäväänsä miehityksen muina aikoina. Rauhan solmimisen jälkeen tuli vävystä Johan Smahlista uusi nimismies ja nimismiehen tehtäviin kuulunut kievarinpito jäi pojalle, Katarina Andersdotterin veljelle, Anders Anderssonille, joka oli alkanut käyttää nimeä Boxberg.

Anders Samuelsson esiintyi henkikirjassa ainakin vuodet 1691-1726. Vuonna 1693 mainitaan hänen vaimonsa Maria Buller, joka kuoli haudattujen luettelon mukaan toukokuussa vuonna 1737.

Pienessä kuvassa on Johan Smahlin allekirjoitus eräästä verotusasiakirjasta vuodelta 1726.

Pernaja Smahl Boxberg

Tuomittu Erika

Sammatin Luskalan Alitalon eli nykyisen Harjurannan rusthollarina oli 1800-luvun puolivälissä Erik Enqvist. Tämä Enqvist -suku oli lähtöisin Tenholasta. Erikin puoliso oli Leikkilän kylän Piekan talon tytär Maria Boman. Vuonna 1865 syntynyt Erika oli tämän kuusilapsisen perheen nuorimmainen.

Vuonna 1889 tytär järkytti pitäjäläisiä salavuoteudellaan ja tästä seuranneella sikiön kätkemisellä. Asian tultua ilmi joutui Erika käräjille. Lopulta kihlakunnan oikeus antoi tuomionsa. Sikiön salaamisesta hänet tuomittiin 24.8.1889 kuudeksi kuukaudeksi vankilaan. Sanomalehti Hämäläinen uutisoi jutun etusivullaan lehtensä numerossa 70, joka ilmestyi 31. päivä elokuuta.

Sovitettuaan rikoksensa maallisen vallan edessä joutui nuori nainen kohtaamaan vielä kirkollisen kurinpalautuksen. Vasta 4.4.1891 hän sai synninpäästön salavuoteudestaan sekä sikiön salaamisesta Sammatin kirkkoherralta.

Muutama vuosi näiden tapahtumien jälkeen Erikan tarina saa onnellisemman jatkon. Hän avioituu torpparin poika Mikael Edvard Silenin kanssa ja muuttaa perheineen Pohjan pitäjään vuosisadan viimeisen vuoden lokakuun viimeisenä päivänä. Mukana on kaksi vuotta aiemmin syntynyt tytär Matilda Emilia. Tämän esipolvitauluston lähtöhenkilönä onkin juuri Matilda Emilia.

Enqvist Boman Silen

Puolalainen Suomessa

Vuonna 1794 Somerolla vihittiin "drg. rys" Petter Nassanoff ja Somerniemen Kopilan kylässä asunut Maria Johansdotter. Tuosta tittelistä päätellen Venäjältä Suomeen tullut Petter työskenteli renkinä Somerniemellä. Siellä asuessaan heille syntyi ainakin kaksi lasta; pojat Elias ja Petter.

Kiskon Orijärven kaivos tarvitsi tuohon aikaan runsaasti työvoimaa. Malmia löytyi runsaasti ja niinpä Helsingfors Tidningarissa julkaistun tiedon mukaan vuosina 1785 - 1817 Orijärveltä saatiin sitä 12171 leiviskää (lispund) ja 12 naulaa (skålpund). Malmin jatkokäsittelyä tapahtui mm. Kärkelän kuparihytillä, Antskogin ruukilla ja Perniön Kosken ruukilla.

Petter Nassanoff siirtyikin Orijärvelle kaivosrengiksi 1800-luvun alkupuolella. Kiskon rippikirjaan on hänen kohdalle merkitty syntymävuodeksi 1783 ja nimen perään lisätty "polak". Tämän perusteella Petterin syntymämaa olisi ollut Puola.

Petterin ja Marian poika, isänsä kaima, meni vuonna 1818 naimisiin Suomusjärven Nummijärven kylän Uron talosta kotoisin olleen Helena Eriksdotterin kanssa. Helenalla oli ollut vauvana kuollut avioton poika vuoden vaihteessa 1808-09. Yhteisiä lapsia pariskunnalle ilmaantui kaksi. Tytär Maija Stina syntyi 1819 ja poika Gustaf kolme vuotta myöhemmin. Petter nuoremmasta käytetään rippikirjoissa sukunimeä Ahlberg.
Tytär Maija Stinan puoliso oli Tenholasta Kiskoon tullut renkimies, myöhempi muonatorppari Carl Enoch Svenskberg. Poika Gustaf häviää rippikirjoista vuonna 1842. Valitettavasti kyseiseen tapahtumaan liittyvä selitys on vielä tulkitsematta.

Itselleni tämän asian on tehnyt mielenkiintoiseksi Helena Eriksdotterin sukuperä. Hän kuuluu moniin tutkimiini sukuihin ja on kaukainen (hyvin kaukainen) serkkuni. Oheinen esipolvitaulusto lähtee Maija Stina Pettersdotter Ahlbergista.

puolalainen Nassanoff Orijärvi

Onnnitteluruno vastavihityille

Tammelan pitäjänapulaisena ja kappalaisena toimi 1700-luvun alkupuolella muuan Johannes Barck, joka oli vihitty 25.2.1709 samaisen pitäjän kirkkoherran tyttären, Kristina Gottlebenin kanssa. Vihkimisen yhteydessä julkaistiin ajalle tyypillinen vihkonen, joka sisälsi kolme runoelmaa tuoreen avioparin "kunniaksi".

Vihon nimi oli vähintäänkin mahtipontinen;

Då adjunctus ministerii uthi Tammela;

wördig och wällärde Herr JOHAN BARCK Brudgummen:

med Ehreborne och Dygderijka Jungfrun Jungfru CHRlSTINA GOTTLEBEN Bruden;

Ett Fast och oryggeligt Ächta-Förbund med hwarannan beslöt

På Prästegården i Tammela den 25 Februari 1709.

Itse asiassa runoissa oli kyse hyväntahtoisesta pilkasta sulhon nimen kustannuksella. Runojen tekijöinä olivat sulhasen lankomies, maisteri Johan Zidbeck, morsiamen serkku, maisteri Johan Haartman ja vääpeli Gabriel Gottleben. Tämä vihon alkuperäinen kappale on nykyään Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa, mutta Helsingin Yliopiston kirjastosta löytyy sen valokopio.

Vääpeli Gottlebenin runoili vihkoon tähän tapaan;

Hwad är thet som iag will skrifwa’?

Fast min plicht mig wil nu drifwa

At fullgiöra detta här:

Sij! min Fiäder är så klener

Och iag sielf så trög och sener
At fullfölja mitt begär.
Doch så wiI iag mig fördrista
Med förönskan at utbrista:
Meer knapt fordras lär af mig:
Gud han af ett nådigt sinne
Hafwe altijd Ehr i minne;
Tage Ehr och sidst til sig.

Således sin Broderliga skyldighet

sökt at effterkomma

Johannes Barck kuoli vuonna 1749, "70 -vuotiaana". Kristinan kuolinaika ei ole tiedossani. Pariskunnalla oli ainakin kuusi lasta, joista tytär Kristinan puoliso oli apupappi Johan Avellan, poika Gabrielin 1. puoliso Beata Sonck ja toinen Beata Jägerhorn af Storby. Toisesta pojasta, Gustavista tuli pitäjänapulainen.

Barck Gottleben Haartman

Käärmesuku?

Ensimmäinen maininta Rötger Ingessonista löytyy Karjaalta 3.9.1392. Silloin hän, Uudenmaan alilaamanniksi kutsuttu, vahvisti sinetillään asiakirjan, jossa Olof Ingesson Rösundissa hyväksyi, että hänen pikkuserkkunsa Gesta Kristin, Gästersön Kristin, möi osuutensa Karjaan (nyk. Bromarvin) Sandnäsistä Nils Ingessonille.

Rötgerin vaimo oli nimeltään Lucia ja yllä mainittu ostaja Nils Ingesson oli hänen todennäköinen veljensä. Gesta Kristin ja Olof Ingesson olivat mahdollisesti jotain sukua Rötgerille hekin. Yrjö Koskinen (Hist. Ark. VIII, 25) kutsui Rötgerin ja Nilsin sukua heidän vaakunansa perusteella nimellä "Käärmesuku", "Ormsläkten", mutta paremmin heidät tunnetaan kirjallisuudessa nimellä "Ingenpojat" tai "Diekn, Ingen-poikien suku".

Unioniajan alussa joutuivat rälssin tilat tarkastuksen alaiseksi ja edellisen kuninkaan Albrekt Mecklenburgilaisen kaudella 1364-89 verottomiksi otettuja rälssitiloja laitettiin takaisin verolle. Paimion Vistalla 18.3.1405 pidetyillä oikaisukäräjillä tuomittiin Rötgerin tiloja Sauvon Hallialassa, Saustilassa ja Paimiolla palautettavaksi verotiloiksi. Kyseessä oli kaksi tilaa Sillankorvassa, yksi Hallialassa sekä yksi savu, talo Saustilassa ("tw j Sildinkorwe oc eet j Hallelaby oc een rök j Saustelaby"). Sauvon tilat olivat Poutajoen rannalla, Halliala nykyisen kirkonkylän kohdalla ja Saustila siitä vähän matkaa pohjoiseen.

Kruunulle peruttiin silloin Sauvosta kaikkiaan 45 rälssitilaa. Suurtakaan vahinkoa tästä tuskin koitui Rötgerille, sillä useimmat maassamme silloin tehdyt peruutukset lienee muutaman vuoden kuluttua otettu takaisin rälssitiloiksi. Lisättäköön vielä, että Rötger itse istui neljäntenä käräjälautakunnassa.
Vuosina 1407–23 esiintyi Rötger Turun tienoilla usein ensimmäisten asemiesten joukossa (sinetöintijärjestys oli hyvin tärkeä) tutkintakäräjillä ja katselmuksissa. Rötger Ingesson mainittiin viimeisen kerran v. 1423.

Rötgerillä oli 7 lasta, 2 poikaa ja 5 tytärtä. Ajan mukaan on lapset lueteltu ensin pojat ikäjärjestyksessä ja sen jälkeen tyttäret ikäjärjestyksessä; poikien ja tyttöjen keskinäinen ikäjärjestys ei ole selvillä:

1. Knut Rötgersson lähti maasta isän ja äidin vielä eläessä, eikä tullut takaisin.

2. Hans Rötgersson kuoli vähän ennen vanhempiaan.

3. Greta Rötgersdotter, pso. mahd. (Haga-suvun) rälssimies Valdemar Magnusson.

4. Karin Rötgersdotter, pso. Turun porvari ”Vilmar” (joka eri arvailujen mukaan mahdollisesti oli joko Hyvikkälän Diekn-suvun Valdemar Djäkn, Turun porvari ja myöhemmin Hämeenlinnan vouti, tai Garp-suvun Valdemar ?Hartviksson.

5. Märta Rötgersdotter, pso. Turun porvari Hans van Kampen, main. 1415.

6. Elin Rötgersdotter, pso. mahdollisesti rälssimies Magnus Fleming.

7. Kristin Rötgersdotter, 1.pso kihlakunnantuomari, Olof Skelge (heidän tyttärensä oli Lucia Olofsdotter Skelge, 2.pso. Turun porvari Hans Hostad.

Rälssimiehille naitetut tyttäret Greta, Elin ja Kristin saivat maatiloja myötäjäisinä (”vtgiffne med godz”), Turun porvareille naitetut Karin ja Märta kultaa ja rahaa (”Kaderin och Maertha, the wortho vtgiffne til Abo stadh met gull oc peninga”). Rahat käteismyötäjäisiin Rötger oli saanut panttaamalla Hallialan tilan 70 englannin noobelista (70x 7g = 490g kultaa) Raaseporin voudille Kort Gartzille . Rötgerin ja Lucian vävy, rälssimies Olof Skelge, lunasti myöhemmin pantin ja se kulki mutkien kautta Kristinan ja Olof Skelgen tyttärelle Lucia Olofsdotter Skelgelle, joka aikanaan katsoi tämän tilan isänperinnökseen.

Vuosikymmeniä myöhemmin myötäjäisjaosta syntyi kuitenkin mehevä riita, kun Märtan tyttärenpoika Rötger Olofsson (ks. Rötger Olofssonin suku) vaati edellä mainitulta Lucia Olofsdotter Skelgeltä perinnönjaon korjausta.

Rötgerin erittäin todennäköinen veli Nils Ingesson Diekn mainittiin asiakirjoissa Länsi-Uudenmaan laamanniksi v. 1395 sekä v. 1405 rälssimaanomistajaksi Karjaan pitäjässä, jossa hän v. 1392 oli ostanut Sandnäsin (nyk. Bromarvissa) ja missä hän omisti Domarbyn. Hän omisti mahdollisesti myös Pohjan Gumnäsin. Nils sai v. 1412 Kalmarissa unionikuningas Eerik Pommerilaiselta rälssioikeuden ”omistaakseen ikuisina aikoina kaikkia tilojaan, kuten muutkin ritarit Ruotsissa”. Käytännössä tämä lienee lähinnä tarkoittanut oikeuden vahvistamista jo aiemmille rälssitiloille.

Kahden pystykäärmeen vaakunaa käytti myös Sääksmäen kihlakunnantuomari Hakon (Håkan) Knutsson . Etunimillä oli taipumus toistua suvuissa yhä uudelleen; Rötgerin pojan nimi oli myös Knut, joka seikka ei ainakaan puhu sitä vastaan, että Rötgerin ja Hakonin isät Inge ja Knut ehkä olivat veljeksiä. Hakonkin oli kotoisin Sauvosta, jossa häneltäkin v. 1405 oikaisukäräjillä peruttiin tiloja. Hakonin sisko Ingeborg Knutsdotter oli aviossa Nils Olofsson Tavastin kanssa.

Tiedot Luciasta, Rötgeristä ja heidän lapsistaan perustuvat pelkästään tyttärentyttären Lucia Olofsdotter Skelgen kirjeisiisin 1470-luvulta. Hän ei niissä valitettavasti kuitenkaan kerro Lucian tai Rötgerin vanhempien nimiä. Tiedot edellistä polvista jäävät siis lähinnä arvailun asteelle. Silti näkee usein mitä optimistisempia arvailuja Lucian ja Rötgerin vanhemmista. Mainittakoon tässä muutamia näistä villeistä arvailuista, vaikka niillä ei ole muuta kuin kuriositeettiarvoa. Lucian isä olisi näiden arvailujen mukaan saattanut olla Hendrik Clausson, valtaneuvos Jöns Andersson (Garp), tai hän olisi voinut olla Jägerhorn af Spurila -sukua.

Rötgerille ehdotetaan isäksi mm. Inge Diekniä, joka oli 1320-luvulla Uudenmaan ensimmäinen tunnettu laamanni, legifer Nylandiae. Inge Diekn oli ilmeisesti sama kuin uplantilainen Inge Allesson Diekn (vaakunassa palkin sisällä kolme kuusisakaraista tähteä) ja poistui dokumenteista jo saman vuosikymmenen lopulla. Tämä Inge Diekn oli aivan liian vanha ollakseen Rötgerin ja Nilsin isä, sillä hän oli todennäköisesti syntynyt 1280/1290-luvuilla, vähintään 60 vuotta ennen Rötgeriä ja Nilsiä.

Veljesten isäksi on myös ehdotettu Ingolf Diekniä, joka oli Länsi-Uudenmaan laamanni 1409, Porvoon kihlakunnantuomari 1413 sekä lisäksi Nilsin naapuri Karjaalla. Ingolf taas oli liian nuori tähän rooliin, sillä hän oli veljesten aikalainen, todennäköisesti nuorempikin, ja pikemmin Nilsin ja Rötgerin veli tai serkku, kuin isä.
Arvailuja on myös esitetty siitä, että Rötger olisi ollut Turun porvaristosta lähtöisin tai että hänellä saksalaisesta etunimestään päätellen (alasaksan ja hollannin Rötger, yläsaksan Rüdiger ja englannin Rodger ovat sama nimi) ehkä oli siteitä siihen lukuisaan saksalaisperäiseen asemiehistöön, joka 1300 -luvun jälkipuoliskolla muodosti Suomen linnanväen rungon. Isän nimi Inge toisaalta on periruotsalainen.

Hyvin yleinen nimenantotapa oli, että vanhin poika sai isänisänsä etunimen, toinen poika äidinisänsä, kolmas setänsä jne., joten on mahdollista että Rötgerin isän juuret vie Ruotsiin ja äidin Saksaan.

Rötgerin tärkeimmät maaomistukset Saustila ja Halliala sijoittuivat Sauvon pitäjän suomalaisen asutuksen sydämeen . Rötger-niminen mies olisi siellä epätodennäköinen maanperijä tai ainakaan maat eivät ole voineet olla suvun omistuksessa kovin monta polvea. ”Käärmesuvun” maanomistus keskittyi itäiseen Varsinais-Suomeen ja läntiselle Uudellamaalle: Rötger Ingesson omisti maita Sauvossa sekä mahdollisesti Paimiossa, Siuntiossa ja Karjaalla; veli Nils Ingesson Karjaalla ja Bromarvissa sekä mahdollisesti Pohjassa; Hakon Knutsson Sauvossa. Pikkuserkut Bromarvin Olof Ingesson ja Gesta Kristin vuoden 1392 asiakirjasta olivat nekin ehkä samaa sukuryhmittymää. 1457 möi eräs Ingrid Frödgersdotter maata Karjaan Mustiolta ja nimestään päätellen on arveltu hänen mahdollisesti olleen Rötger Ingessonin tytär (Frödgersdotter = Rötgersdotter; tämä on kuitenkin aika epätodennäköistä, koska Lucia Olofsdotter Skelge ei häntä mainitse, eikä mikään viittaa siihen, että ainakaan Rötgerillä olisi ollut maanomistuksia Mustiolla).

Eräs Karin Ingelsdotter, joka ehkä oli Ingenpoikien sukua, möi maata Pohjan Borgabyssä 1451. Pohjan pitäjän kylä Dekenby on mahdollisesti saanut nimensä Nilsistä ja häneltä, ”Niklis Diekn”iltä, peruttiin mahdollisesti tiloja Pohjan Skiöldarabystä 1405 .