analytics

Eräitä sukulinjoja herra Ångermanista



Taulu 1
I.   Eric Ångerman.  Talollinen.  Eric Ångerman, kutsumanimeltään Sursill, oli ylhäinen talonpoika Uumajassa ja hänellä oli paljon lapsia, joista viisi hajaantui Suomeen. Genealogia Sursiliana: Mahtava talonpoika, joka asui Uumajan pitäjän Tegin kylässä todennäköisesti jo ennen vuotta 1539, mutta varmasti viimeistään siitä vuodesta lähtien.Ilmeisesti lähtöisin Ångermanlannista. Varakas talollinen ja lautamies. Lienee kuollut iäkkäänä 1550-luvun alussa. Lisänimi Sursill (hapansilakka) oli ångermanlaisen ruoan mukaan annettu kutsumanimi. Lapset: Catharina, Magdalena, Östen, Carl, Margareta ja muita lapsia.Yllämainitut 5 lasta muuttivat Suomeen, ensimmäisenä Catharina.–Puoliso   Dordi.
II Lapset
 östen Sursill.  Talollinen,valtiopäivämies. (Taulu 2).
Taulu 2 (Taulusta 1)
II.   östen Sursill.  Talollinen,valtiopäivämies.  Talollinen Uumajan pitäjän Västertegin kylässä noin 1553-80. Valtiopäivämies. Seitsemän tytärtä, joiden mukaan Genealogia Sursillianaa on kutsuttu myös Sju Systrar Sursills Slägt-Register. Östenin seitsemästä tyttärestä kuusi muuta (paitsi Brita) menivät naimisiin Suomeen. Suomeen muuttanut Catharina Sursill otti luokseen myös tämän Östen veljensä lapsia. Isä (Taulu 1).–Puoliso   Malin Sursill.
III Lapset
 Christina Sursill. Kuollut  1632 Ii. (Taulu 3).
 Magdalena Sursill. Syntynyt  1580 Uumaja. (Taulu 73).
Taulu 3 (Taulusta 2)
III.   Christina Sursill. Kuollut  1632 Ii.  Alkuperäisen Genealogia Sursillianin mukaan Christina olisi ollut miehensä Johan Henrikinpoika Limingiuksen äidin sisar. Tämä ei olisi laillisesti ollut mahdotonta, mutta on esitetty näkemyksiä, joiden mukaan Christina olisikin Östen Sursillin lapsenlapsi.Tässä esityksessä hänet on merkitty Östenin tyttäreksi, kunnes uusia seikkoja tulee esiin. Isä (Taulu 2).–Puoliso   Johan Lithovius. Syntynyt  1570 Liminka. Kuollut  1634 Ii.  Kirkkoherra.  Syntynyt 1500 luvulla Limingassa. Lapset: Henrik, Magdalena, Catharina, Brita, Anna, Petrus (?) 1626, Henrik (?), Johan (?), Jakob (?), Dorde. Johanista tuli Limingan kappalainen vuonna 1593, samana vuonna jolloin allekirjoitti Uppsalan kokouksen päätöksenjolla hyväksyttin Augsburgin uskontunnustus, ja saatettiin luterilaisuus kirkon opin perustaksi. Hän toimi Oulun kappalaisena vuodesta 1609 alkaen ja oli Oulun ensimmäinen kirkkoherra vuodesta 1612 aina 1621 saakka.Limingan kappalainen 1593, jolloin allekirjoitti Uppsalan kokouksen päätöksen. Oulun pappina 1609- ja Oulun ensimmäinen kirkkoherra 1612-21. Kaarle IX määräsi Oulun papille "herra Jönssille", kuten muillekkin Pohjanmaan kirkkoherroille palkaksi 70 tynnyriä viljaa. Kirkkoherran palkkaa sittemmin useampaan kertaan lisättiin. Johanin toimesta järjestettiin Oulun kirkolliset olot ja papiston palkkaus. Pääsi 1610 vapaaksi sotaverosta eräiden muiden Pohjanmaan pappien kanssa. Palkka oli melko pieni, sai apulisänä 16 tynnyriä viljaa sotaväen kestitysvelvollisuutensa johdosta. Iin kirkkoherra 1620-34.( i Henrik Lithovius. Syntynyt  1550 Littoinen,Kaarina. Kuollut  1615 Liminka.  Kirkkoherra. ii Lauri Lithovius.  Talollinen.)
IV Lapset
 Anna Limingius. (Taulu 4).
Taulu 4 (Taulusta 3)
IV.   Anna Limingius.  Anna mainitaan Loimaan pappilassa 1640-1658. Äiti (Taulu 3).–Puoliso   Johannes Valstenius. Kuollut  1675 Loimaa.  Kirkkoherra.  Naantalin ja Loimaan kirkkoherra 1640 - 1658. Osti pari vuotta myöhemmin Vilvaisten kylästä itselleen ratsutilan, josta talonakin kutsutaan nimellä Walstenius. Lisäksi hän otti viljeltäväkseen Pesänsuon Louven. Kappalainen ja sijaiskirkkoherra Paraisilla,kirkkoherra Naantalissa 1633, kirkkoherra Loimaalla.Mainitaan Loimaan pappilassa 1640 - 1656 : lähde;Martti Strangin nettisivut Elgenstierna:( i Petrus.  Kirkkoherra.)
V Lapset
 Petter Valstenius. Kuollut  1675 Loimaa.  Kirkkoherra. (Taulu 5).
 Jakob Walstenius. Kuollut  06.11.1694 Turku.  Tuomari. (Taulu 16).
 Margareta Walstenius. Kuollut  1688. (Taulu 18).
 Katarina Valstenius.
 Anna Valstenius. Syntynyt  1634 Turku. Kuollut  25.07.1706 Loimaa. (Taulu 30).
Taulu 5 (Taulusta 4)
V.   Petter Valstenius. Kuollut  1675 Loimaa.  Kirkkoherra.  Loimaan kirkkoherra 1658-1675. Ensimmäinen Loimaan kirkkoherra, jonka osalta on varmoja tietoja myös yliopistossa suoritetuista opinnoista. Hän aloitti ne Upsalassa 1638, mutta siirtyi jo kahta vuotta myöhemmin vastaperustettuun Turun yliopistoon. Loimaalla hän toimi apupappina ja kappalaisena vuodesta 1643 lähtien. Petteri tuli kirkkoherraksi Loimaan vapaaherrakunnan aikana, mikä edellytti myös läänityksen haltijan myötävaikutusta ja hyväksyntää. Kreivi Leonard Johan Wittenberg antoi suosituksensa Petterinpuolesta, kun pitäjäläiset heti hänen isänsä kuoleman jälkeen lähettivät edustajansa tuomiokapituliiin anomaan tälläistä järjeestelyä. ÄHDE : Veikko Laakso : Suur-Loimaan Historia I lgenstiernasta: dliga ätten WALLENSTEEN, nr 1305, utdöd. dlad 1693-12-16, introd. 1697. Utdöd 1762-01-02. itteratur: Personhistorisk tidskrift, årg. 5, sid. 126-134. Petrus Johannis Walstenius. Kapellan i Loimijoki. Kyrkoherde därst. 1658- 1675. Gift med Helena Agricola, dotter av kontraktsprosten och kyrkoherden i Uskela pastorat Christiern Simonsson Agricola och Kerstin Svensdotter samt faster till landshövdingen Sven Agricola Åkerman, sedan Åkermarck, adlad eijonmarck, nr 1092. Äiti (Taulu 4).–Puoliso   Helena Agricola.  Uskelan kirkkoherran Christiern Agricolan ja vaimonsa Kerstin Svensdotterin tytär. Hänen veljensä oli Sven Agricola Åkerman, sittemmin Åkermack ja lopulta aateloituna Leijonmarck, aatelinen suku 1092.
VI Lapset
 Johan Valstenius. Kuollut  1729 Kemiö.  Valtiopäivämies,kihlakunnantuomari. (Taulu 6).
 Christiern Walstenius. Kuollut  11.06.1712 Vehmaa.  Kirkkoherra,rovasti. (Taulu 11).
Taulu 6 (Taulusta 5)
VI.   Johan Valstenius. Kuollut  1729 Kemiö.  Valtiopäivämies,kihlakunnantuomari.  Veikko Laakso : Suur-Loimaan Historia I Johanin opinnot Turun yliopistossa päättyivät 1671, kun hän ryöti hovioikeuden presidentin tyttären ja karkasi tämän kanssa. Myöhemmin hänestä kuitenkin tuli Rauman pormestari ja porvarissäädyn edustaja valtiopäivillä. 1693 hänet aateloitiin nimellä Walleensten. lgenstierna; Johan Walstenius, adlad Wallensteen. Student i Åbo 1662. Relegerad 1671. Borgmästare i Raumo 1679. Häradshövding i Piikkis och Halikko domsaga 1689-10-26. Adlad 1693-12-16 (introd. 1697 under nr 1305). Död 1729 på sin gård i Kimito socken. Ägde Viksberg (Hevonpää) i Pemars socken och Koskis i likanämnd kapellförsaml. av Södra Mårtens socken. Gift 1671 efter enlevering med friherrinnan Anna Maria Grass, begraven 1727-02-20 i Pargaskyrka, dotter av landshövdingen Gustaf Grass, friherre Grass, nr 91, och Margareta e la Motte. Isä (Taulu 5).–Puoliso  1671  Anna Maria Grass. Kuollut  20.02.1727 Kemiö.  Anna Marian vanhemmat olivat Pohjanmaan läänin maaherra ja vapaaherra Gustav Grass sekä vaimonsa Margaretha de la Motte.
VII Lapset
 Anna Helena Valstenius. Syntynyt  1686 Kemiö. Kuollut  02.01.1712 Piikkiö,Hevonpää. (Taulu 7).
 Petter Valstenius. Syntynyt  1684. Kuollut  12.12.1711 Tobolsk.  Luutnantti.  Elgenstierna; tudent i Åbo 1700. Korpral vid Åbo och Björneborgs läns kavalleriregemente 1702-03-01. Kvartermästare därst. 1703-04-04. Sekundkornett 1705-09-09. Premiärkornett s. å. 26/9. Sekundlöjtnant 1707-10- 24. Konfirm.fullm. 1708-05-22. Premiärlöjtnant 1709-06-03. Fången s. å. 30/6 på andra sidan Dnjepr och förd till Moskva s. å. 28/12. Död ogift 1711-12-12 Tobolsk.
 Gustaf Valstenius. Syntynyt  1672.  Ylioppilas Turussa 1688. Kuoli naimattomana Portugalissa.
 Christian Valstenius. Syntynyt  1690. Kuollut  1756.  Kihlakunnantuomari.
 Henning Johan Valstenius. Syntynyt  1682.  Ratsumestari.
 Isak Valstenius. Syntynyt  1692. Kuollut  1760.  Majuri.
 Margareta Valstenius. Syntynyt  1676. Kuollut  1722.–Puoliso  1696  Gabriel Juslenius. Syntynyt  1666. Kuollut  1724.  Professori.  Suomen kansallisbiografia; ilosofian ja teologian professori 
Turun akatemian filosofian ja teologian professori Gabriel Juslnius, piispa Daniel Jusleniuksen veli ja Porthanin äidinisä, joutui hoitamaan virkaansa vaikeuksien aikana, sillä yliopistokin joutui kärsimään 1700-luvun alun sotavuosista. Samalla hänen virkakautensa oli tieteellisen murroksen aikaa, kun latina sai väistyä ainoan sivistyskielen asemastaan, ja Raamatun auktoriteetin rrinnalle oli tulossa kokemus ja järki.
Taulu 7 (Taulusta 6)
VII.   Anna Helena Valstenius. Syntynyt  1686 Kemiö. Kuollut  02.01.1712 Piikkiö,Hevonpää.  Elgenstierna; Anna Helena, född 168(6), död 1712-01-02 på Viksberg i Pemars socken i Finland. Gift 1706-06-17 på Mainiemi i nämnda socken med häradshövdingen Abraham Paléen i hans 1:a gifte, född 1679, död 1738 och i ett senare gifte fader till lagmannen Erik Johan Paléen, adlad af Palén, nr 1996. Isä (Taulu 6).–Puoliso  17.06.1706 Paimio  Abraham Paleen. Syntynyt  20.12.1679 Uusikirkko.
VIII Lapset
 Anna Helena Paleen. Syntynyt  12.08.1709 Piikkiö. Kuollut  27.04.1754. (Taulu 8).
Taulu 8 (Taulusta 7)
VIII.   Anna Helena Paleen. Syntynyt  12.08.1709 Piikkiö. Kuollut  27.04.1754. Äiti (Taulu 7).–Puoliso  03.06.1729 Paimio  Jacob Johan Gjös. Syntynyt  08.09.1700 Nummi,Kovela.  Luutnantti.  Porin läänin jalkaväkirykmentin Kokemäen komppanian luutnantti.( i Jakob Gjös. Syntynyt  1674 Rövarnäs. Kuollut  1710 Riika. Ä Anna Margaretha Myhr. Syntynyt  1674 Parainen,Vannais. Äi Torsten Myhr Till Vannais. Kuollut  1686.  Everstiluutnantti. ÄÄ Katarina Lindelöf. Syntynyt  Parainen,Vannais. Kuollut  24.05.1691.)
IX Lapset
 Margareta Beata Gjös. Syntynyt  25.08.1730 Parainen,Rövarnäs. Kastettu  31.08.1730 Parainen.
 Jacob Johan Gjös. Syntynyt  1739.  Notaari,luutnantti. (Taulu 9).
Taulu 9 (Taulusta 8)
IX.   Jacob Johan Gjös. Syntynyt  1739.  Notaari,luutnantti.  Luutnantti sotilasarvoltaan, myös hovioikeuden notaari. Äiti (Taulu 8).–Puoliso  24.06.1760 Nummi,Immola  Kristina Katarina Rennerfelt. Syntynyt  25.06.1732 Nummi. Kuollut  01.06.1811 Vihti,I.  Kristinan isä oli Nummen pitäjässä asunut kapteeni Adam Johan Rennerfelt, jonka suku oli kotoisin Nummen Remalan kylästä.
X Lapset
 Adam Wilhelm Gjös. Syntynyt  26.01.1764 Parainen,Rövarnäs.  Luutnantti, nimismies. (Taulu 10).
 Carolus Christophorus Gjös. Syntynyt  01.11.1767 Parainen,Rövarnäs. Kastettu  04.11.1767 Parainen.
 Catharina Fredrica Gjös. Syntynyt  03.06.1769 Parainen,Rövarnäs. Kastettu  06.06.1769 Parainen.
 Jeana Henderica Gjös. Syntynyt  13.10.1772 Parainen,Rövarnäs.
Taulu 10 (Taulusta 9)
X.   Adam Wilhelm Gjös. Syntynyt  26.01.1764 Parainen,Rövarnäs. Kastettu  Parainen.  Luutnantti, nimismies. Isä (Taulu 9).–Puoliso  1790  Margareta Ulrica Ek. Syntynyt  1766. Kuollut  24.06.1796.
XI Lapset
 Ulrika Wilhelmina Gjös. Syntynyt  01.09.1794 Tukholma. Kastettu  Parainen. Kuollut  1880 Lappeenranta.–Puoliso  09.04.1812 Kuopion msrk  Anders Johan Forsten. Syntynyt  06.02.1785 Rautalammi. Kuollut  17.08.1856 Heinolan msk.  Nimituomari.  Henkikirjoittaja Karl Forstenin ja vaimonsa Katarina Stenfeltin tytär.
Taulu 11 (Taulusta 5)
VI.   Christiern Walstenius. Kuollut  11.06.1712 Vehmaa.  Kirkkoherra,rovasti.  Ylioppilas Turussa 1662/63. Nimi on kopioitu Albumista noin v. 1696 Satakuntalaisen osakunnan matrikkeliin [1662/63] Christiernus Wallstenius. | Philos. Magister, Rector Sch. Cath. Aboënsis postea Præp. et Pastor in Wemo meritissimus. obiit A:o 1712. Respondentti 1673 (Marklin), pr. Jakob Flachsenius 787. Ylioppilas Uppsalassa 15.7.1673 Christianus Wallstenius Finl. ex Acad. Aboënsi. Uudestaan ylioppilas Turussa 12.12.1676 Walstenius Christianus _ 127. Respondentti 15.12.1676, pr. Enevald Svenonius 132. Respondentti 25.10.1679 pro gradu, pr. Johan Flachsenius 981. FM Tuurussa 27.11.1679. Turun katedraalikoulun konrehtori 1677, rehtori 1682. Turun tuoiokapitulin jäsen 1683-85. Vehmaan kirkkoherra 1684. Lääninrovasti (1693). Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Turussaa 1691. Isä (Taulu 5).–Puoliso 1:o  1678  Katarina Schultz. Kuollut  1695 Vehmaa.–Puoliso 2:o  1696  Kristina Alander.
VII Lapset
1:  Katarina Walstenius. Kuollut  1757. (Taulu 12).
Taulu 12 (Taulusta 11)
VII.   Katarina Walstenius. Kuollut  1757. Isä (Taulu 11).–Puoliso   Anders Bange. Kuollut  04.08.1719 Tukholma.  Pastori.  Vht: Turun ja Porin läänin lääninkamreeri Anders Andersson Bange(† 1692) ja Anna Jakobsdotter Walstenius. 
Ylioppilas Turussa 1688/89 [Bange] Andr Aboens _ 178. Ehkä saarna-apulainen Narvassa 1693 (Väänänen 1987 mukaan "Prästvigd i Narva 1693", mutta maininnan on oltava virheellinen, koska Bange vihittiin papiksi vasta Turussa 1705). Alimman luokan stipendiaatti sl. 1694 - sl. 1697. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1698 - sl. 1700. Respondetti 14.6.1699, pr. Isak Pihlman 2136. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1701 - sl. 1703. Respondentti 4.7.1703, pr. Johan Rungius 2903. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.5.1705. Respondenntti 26.1.1707 pro gradu, pr. Torsten Rudeen U385. FM 17.6.1707. arvan katedraalikoulun vt. lehtori 1704. Pakeni sotaa Turun hiippakuntaan s.v. Apulaispappi (komminister) Turun ruots. seurakunnassa 1705, 1. kappalainen ja arkkidiakoni 1711. Pakeni sotaa Ruotsiin 1713. Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa. Katso myös 17.
VIII Lapset
 Karl Bange. Syntynyt  12.05.1717 Tukholma. Kuollut  09.12.1784 Laitila.  Pormestari. (Taulu 13).
Taulu 13 (Taulusta 12)
VIII.   Karl Bange. Syntynyt  12.05.1717 Tukholma. Kuollut  09.12.1784 Laitila.  Pormestari.  Turun katedraalikoulun oppilas 8.1.1731 (in cl. rect., Carolus And. Bange Carckuensis) - 29.5.1733 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1733 Bånge Carol. Boreal _ 344. Merkintä Indexissä [Båge] Caarol. Boreal _ 344 Tämä rivi on yliviivattu. Boreaalisen osakunnan jäsen 31.5.1733 [1733] d. 31 Maji. CaroluAndreæ Bange. | 1741 Auscultans in Dicast. Regio Aboëns. | Consul Civ: Nadendahl 1744. | Deposito munere Publico Oeconomiæ Directoris Titulo dignatus 1764. Turun hovioikeuden auskultantti 17441. Naantalin vt. pormestari 1744, vakinainen 1747, ero 1763. Taloutirehtööri s.v. Valtiopäivämies 1746-47 (valtakirjaa ei nähtävästi hyväksytty). Äiti (Taulu 12).–Puoliso 1:o  1747  Elisabet Humpeen. Kuollut  1765.–Puoliso 2:o  1765  Anna Katarina Öhrbom. Kuollut  1784.  Anna Katarina oli ollut jo aiemmin aviossa, mutta ensimmäinen puoliso oli kuollut.
IX Lapset
2:  Karl Kristoffer Bange. Syntynyt  21.03.1768 Naantali.  Kornetti. (Taulu 14).
Taulu 14 (Taulusta 13)
IX.   Karl Kristoffer Bange. Syntynyt  21.03.1768 Naantali. Kastettu  22.03.1768 Naantali.  Kornetti.  Kornetti aatelislipullisissa. Isä (Taulu 13).–Puoliso  30.10.1788 Laitila  Renata Östman. Syntynyt  22.02.1771 Rauma. Kastettu  23.02.1771 Rauma.  Kotoisin Raumalta, vanhemmat porvari Johan Ö. ja vaimonsa ReginaStåhle.
X Lapset
 Renata Carolina Bange. Syntynyt  11.10.1789 Rauma,Unaja. Kuollut  25.02.1856 Pöytyä. (Taulu 15).
Taulu 15 (Taulusta 14)
X.   Renata Carolina Bange. Syntynyt  11.10.1789 Rauma,Unaja. Kastettu  13.10.1789 Rauma. Kuollut  25.02.1856 Pöytyä.  Vanhemmat kornetti aatelislipullisessa Karl Kristoffer Bange ja vaimonsa Renata Östman. Isä (Taulu 14).–Puoliso  28.03.1813 Laitila  Karl Helenius. Syntynyt  18.12.1784 Yläne,Kirkonkylä. Kastettu  18.12.1784 Yläne. Kuollut  04.10.1855 Pöytyä.  Rovasti.  Turun katedraalikoulun oppilas 14.3.1801 (in cl. rect.) - 16.6.1803 (examen). Ylioppilas Turussa 17.6.1803 [Helenius] Carolus Borealis _ 898. Boreaalisen osakunnan jäsen 18.6.1803 [1803] Juniid: 18. Carolus Helenius natus d 18. Dec: 1784. | Sacri Ministerii Candidatus, in Seminario Theologico, cum laude approbatus, 1808. | Sacris initiatus et Adj. Past. in Lætala, eod. anno. Disp.pro exerc. d. III. Junii 1809, præs. S. S. Theol. Prof. et Licentiat. Jac. Bonsdorff. Eod. anno d. VIII Dec. Cand. phil. Clarissimus. | Disp. pro gradu d. 16 Maji 1810. Prom. phil. Mag. d. 6.Jul. ej. anni. | Disp. pro Cand. Theolog. d. VIII. Dec. 1810, præs. Theol. Prof. Mag. Gust. Gadolin. Candid. Theol. pronuntiatus d. XXVII Nov. 1812. | Concionator Extraord. 1:æ Leg. Fenn. 1813. | Curam Pastoris in Nystad gerens 1815. | Theolog. licent. 1818. | Cur. Past. Gerens in Pöijtis eod. a. | Pastor ibid. 1823. | Præpos. Hon. 1829. | Theol. Doctor 1830. Sacri ministerii candidat 14.6.1808. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 12.12.1808. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 14.12.1808. Respondentti 3.6.1809 pro exercitio, pr. Jakob Bonsdorff 9660. FK 8.12.1809. Respondentti 16.5.1810 pro gradu, pr. Johan Fredrik Wallenius 9531. FM 6.7.1810. Respondentti 8.12.1810 pro candidatura theologica, pr. Gustaf Gadolin 9990. TK 27.11.1812. TL 19.12.1818. TT 25.6.1831 (nim. 20.6.1830). Laitilan kirkkoherranapulainen 1808. Ylim. pataljoonansaarnaaja 1. Suomen jääkärirykmentissä (v:sta 1819 jalkaväkirykm.) 1813-24. Uudenkaupungin vt.kirkkoherra ja pedagogion tarkastaja 1815. Pöytyän vt. kirkkoherra 1818, vakinainen 1824. Rovasti 1829. Suomen kielen ja runoudden harrastaja. Suomen kielen ja suomalaisen runouden harrastaja, julkaisi TuruViikko-Sanomissa ja sitten erikseen arkkivirsinä eräitä »huvittavaisia lauluja» (1825, 1826). Ahkera virsien sepittäjä ja suomentaja, lähetti omia virsiehdotuksiaan 1817 asetetulle virsikirjakomitealle; kutsuttiin 1828 virsikirjakomitean jäseneksi. julkaisut: »Uudet Suomalaiset Kirkko-Wirret» (1826), »Uusi suomalaisenvirsikirja», täydellinen suomennos Ruotsin (J. O. Wallinin) virsikirjasta (1837), »Suomalainen ja ruozalainen sana-kirja» (18388). J. A. 3 1841. Genos 31/1960).( i Simon Helenius. Syntynyt  27.05.1755 Messukylä. Kuollut  02.11.1815 Mynämäki.  Kappalainen. Ä Christina Catharina Tallqvist. Syntynyt  11.04.1759 Laitila,Vahantaka. Kuollut  1816 Mynämäki. Äi Karl Daniel Tallqvist. Syntynyt  29.10.1726. Kuollut  ,Mantere.  Majoittaja. ÄÄ Margareta Kristina Belin. Syntynyt  20.01.1725. Kuollut  10.05.1776 Rauma,Unaja.)
XI Lapset
 Karl Helenius. Syntynyt  11.11.1813 Uusikaupunki. Kuollut  18.04.1869 Helsinki.  Kirkkoherra.  Opiskeli teologiaa ja filosofiaa v:een 1836. Ruotsalaisen Katariina-koulun opettajaksi Pietariin kesäk. 1836. Määrättiin 17.1.1837 Skuoritsan ja Ropsun kirkkoherranapulaiseksi, 11.4.1838 Pietarin suom. seurakunnan vt. saarnaajaksi, 12.12.1840 Türin kirkkoherranapulaiseksi, 18.2.1841 Kronstadtin kirkkoherranapul:ksi, 18.10. s.v. ruotsalaiseksi, suomalaiseksi ja eestiläiseksi saarnaajaksi Narvaan, missä samalla toimi sotilassairaalan ja vankilan saarnaajana. Valittiin 28.9.1844 Viron Pyhän Katarinan eli Tristferin seurakunnan kirkkoherraksi, astui virkaan 17.12. s.v., saipyynnöstä eron 1.5.1864 muuttaen Helsinkiin, missä k. 18.4.1869. - Puoliso Wilhelmina Hebert, k. leskenä ennen v. 1880, alkuaankotoisin Sveitsistä, tuli Eestiin erään nimeltä tuntemattoman perheen ottotyttärenä.
Taulu 16 (Taulusta 4)
V.   Jakob Walstenius. Kuollut  06.11.1694 Turku.  Tuomari.  Vht: Loimaan kirkkoherra Johan (Johannes Petri, k. 1658) ja Annna Johansdotter Limingius. Mainitaan ylioppilaana konsistorin pöytäkirjassa 9.11.1642. Resondentti 18.4.1649, pr. Mikael Gyldenstolpe U8. Respondentti 19.11.1651, pr. Axel Kempe 168. Turun hovioikeuden auskultantti 16551. Turun hovioikeuden notaari 1654, sihteeri 1672, aatelittomien luokan asessori 1684, ero 1685. Piikkiön ja Halikon kihlakuntien tuomiokunnan tuomari 1689, eros.v. Äiti (Taulu 4).–Puoliso  1657 Turku  Elisabet Klöfverskjöld. Kuollut  1693.
VI Lapset
 Anna Walstenius. (Taulu 17).
Taulu 17 (Taulusta 16)
VI.   Anna Walstenius. Isä (Taulu 16).–Puoliso   Anders Bange. Kuollut  1692.  Lääninkamreeri.  Toimi Turun ja Porin läänin lääninkamreerina.
VII Lapset
 Anders Bange. Kuollut  04.08.1719 Tukholma.  Pastori.  Vht: Turun ja Porin läänin lääninkamreeri Anders Andersson Bange(† 1692) ja Anna Jakobsdotter Walstenius. 
Ylioppilas Turussa 1688/89 [Bange] Andr Aboens _ 178. Ehkä saarna-apulainen Narvassa 1693 (Väänänen 1987 mukaan "Prästvigd i Narva 1693", mutta maininnan on oltava virheellinen, koska Bange vihittiin papiksi vasta Turussa 1705). Alimman luokan stipendiaatti sl. 1694 - sl. 1697. Keskimmäisen luokan stipendiaatti kl. 1698 - sl. 1700. Respondetti 14.6.1699, pr. Isak Pihlman 2136. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1701 - sl. 1703. Respondentti 4.7.1703, pr. Johan Rungius 2903. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.5.1705. Respondenntti 26.1.1707 pro gradu, pr. Torsten Rudeen U385. FM 17.6.1707. arvan katedraalikoulun vt. lehtori 1704. Pakeni sotaa Turun hiippakuntaan s.v. Apulaispappi (komminister) Turun ruots. seurakunnassa 1705, 1. kappalainen ja arkkidiakoni 1711. Pakeni sotaa Ruotsiin 1713. Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa.–Puoliso  1707  Sara Bergius. Kuollut  1714. Katso myös 29. –Puoliso   Katarina Walstenius. Kuollut  1757. Katso myös 11, 12.
Taulu 18 (Taulusta 4)
V.   Margareta Walstenius. Kuollut  1688.  Isä Loimaan kirkkoherra Petter W. ja äiti Helena Agricola. Äiti (Taulu 4).–Puoliso  1654  Petter Bergius. Syntynyt  19.01.1612 Husby,Berga. Kuollut  1691 Taivassalo. Haudattu  02.02.1692 Taivassalo.  Kirkkoherra.  Vht: peltomies, seppä, puuseppä ja sorvari Husbyn pitäjän Bergan kylässä Södermanlandissa Anders Mattsson ja Brita Eriksdotter.Turun katedraalikoulun oppilas 1628. Nyköpingin koulun oppilas 1630. Strängnäsin lukion oppilas 1632 Petrus And. Husb:. Turun lukion oppilas 1635. Ylioppilas Turussa sl. 1640 Bergius Petr. Andreæ _ 1. Deponoitu ensimmäisessä depositiossa, joka tapahtui piispa Isak Rothoviuksen talossa. Ylimmän luokan stipendiaatti (kl. 1644) sl. 1649. Respondentti 17.10.1646 pro exercitio, pr. Mikael Gyldenstolpe U8. Respondentti 3.3.1647 pro gradu, pr. Nils Nycopensis U20. FM 4.5.1647. Vihitty papiksi Turun hiippakunnasssa 23.1.1653. Uusmaalaisen osakunnan inspehtori 1655 (ei enää 1665). Tukholman ja Södermanlandin maakunnan inspehtori 1665. il. tiedek. promoottori 1664.  Turun akatemian 2. filosofian apulainen 1649, kreikan ja hepreakielten professori 1652 (virkavahvistuskirja 1654), ero 1671. Akatemian rehtori 1659-60 ja 1669-70. Samalla Turun tuomiokapitulin jäsen 1657-71, palkkapitäjänsä Liedon kirkkoherra 1660-62 ja Piikkiön 1669-71. Lääninrovasti 1666. Taivassalon kirkkoherra 16671 Petterin ensimmäinen puoliso oli Elin Henriksdotter Carsten, joa kuoli 1652.
VI Lapset
 Petter Bergius. Syntynyt  03.02.1671 Taivassalo. Kuollut  1697.  Rovasti. (Taulu 19).
 Anders Bergius. Syntynyt  21.04.1661 Turku. Kuollut  18.09.1724 Taivassalo.  Kirkkoherra,valtiopäivämies. (Taulu 29).
Taulu 19 (Taulusta 18)
VI.   Petter Bergius. Syntynyt  03.02.1671 Taivassalo. Kuollut  1697.  Rovasti.  Ylioppilas Turussa 1680/81 [Bergius] Petrus Petri _ 148. Respondentti 29.10.1687, pr. Anders Wanochius 2021. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa (Rymättylässä) 24.7.1692. 
Apulaispappi Taivassalossa 1692.  Rymättylän kappalainen 1693. Rovasti. Äiti (Taulu 18).–Puoliso  01.01.1693 Rymättylä  Kristina Fontelius. Kuollut  1700.  Kristinan toinen puoliso oli Rymättylän kappalainen Krister Sievonius (k. 1719).
VII Lapset
 Maria Bergius. Syntynyt  1694 Rymättylä. Kastettu  06.05.1694 Rymättylä.
 Margareta Bergius. Syntynyt  1695 Rymättylä. Kastettu  22.09.1695 Rymättylä.
 Petter Bergius. Syntynyt  1697 Rymättylä. Kuollut  1741 Bromarv,Kansjärvi.  Rusthollari. (Taulu 20).
 Johannes Bergius. Syntynyt  1699 Rymättylä. Kastettu  22.06.1699 Rymättylä.
Taulu 20 (Taulusta 19)
VII.   Petter Bergius. Syntynyt  1697 Rymättylä. Kastettu  22.03.1697 Rymättylä. Kuollut  1741 Bromarv,Kansjärvi. Haudattu  21.06.1741 Bromarv.  Rusthollari.  Asui myös Kiskon Haapaniemessä 1720- ja 1730-luvuilla. Toimi tuolloin kruununvoutina. Bromarvin Kansjärven rusthollari. Isä (Taulu 19).–Puoliso   Helena Tenell. Syntynyt  1702. Kuollut  1746 Bromarv,Kansjärvi. Haudattu  14.03.1746 Bromarv.
VIII Lapset
 Petter Bergius. Syntynyt  12.06.1723 Kisko,Haapaniemi.  Rusthollari. (Taulu 21).
 Anders Johan Bergius. Syntynyt  23.01.1725 Kisko,Haapaniemi. Kastettu  26.01.1725 Kisko.
 Anna Margareta Bergius. Syntynyt  09.01.1727 Kisko,Haapaniemi. Kastettu  12.01.1727 Kisko.
 Nils Bergius. Syntynyt  21.12.1728 Kisko,Haapaniemi. Kastettu  26.12.1728 Kisko.
 Kristoffer Bergius. Syntynyt  12.05.1730 Kisko,Haapaniemi. Kastettu  18.05.1730 Kisko. Kuollut  verensyöksy,vesitauti 27.05.1810 Bromarv,Kansjärvi. Haudattu  28.05.1810 Bromarv.  Tykkijunkkari,ylisapööri.  Ylioppilas Turussa kl. 1745 [Bergius] Christophor. Nyl _ 404. Tykkijunkkari Viaporin tykistössä, ylisapööri kersantin palkalla 1764, ero luultavasti 1782. sui vuodesta 1783 Bromarvin Kansjärvellä.–Puoliso  30.10.1763 Tenhola  Maria Elisabet Träbom. Kuollut  1766.  Maria Elisabet esiintyy sukunimellä Trabohm vihittyjen luettelossa. Oli kotoisin Tenholan Gretarbystä. Isä luultavasti kirjanpitäjä Johan Träbohm.
 Christina Elisabet Bergius. Syntynyt  22.08.1733 Kisko,Haapaniemi. Kuollut  24.04.1792 Bromarv,Rekuby. (Taulu 25).
 Emanuel Bergius. Syntynyt  1737 Bromarv,Kansjärvi. Kuollut  verensyöksy 13.10.1778 Vihti,Kirvelä.  Luutnantti. (Taulu 27).
Taulu 21 (Taulusta 20)
VIII.   Petter Bergius. Syntynyt  12.06.1723 Kisko,Haapaniemi. Kastettu  19.06.1723 Kisko.  Rusthollari.  Isänsä jälkeen Bromarvin Kansjärven rusthollarina viimeistään vuodesta 1749 lähtien. Isä (Taulu 20).–Puoliso 1:o  11.11.1746 Tenhola  Maria. Syntynyt  1731. Kuollut  lapsivuode 1754 Bromarv,Kansjärvi. Haudattu  24.11.1754 Bromarv.  Talollisen tytär Tenholan Pärskanbölestä.–Puoliso 2:o  15.11.1757 Bromarv  Maria Helena Wichtman. Syntynyt  1736 Vihti,Oravala. Kuollut  vesitauti 24.12.1799 Bromarv,Kansjärvi. Haudattu  12.01.1800 Bromarv.  Asui vihittäessä Bromarvin Rilaksin kylän kartanossa. 
Vanhemmat Vihdin Oravalassa Johan Wichtman ja Anna Christina Grass. Vihdin kastettujen luettelossa on isän etunimenä virheellisesti Jacob - tämä oli Johanin velipuoli ja naimisissa Margareta Lunderbergin kanssa.
IX Lapset
1:  Anna Lisa Bergius. Syntynyt  02.11.1749 Bromarv,Kansjärvi. Kastettu  02.11.1749 Bromarv. Kuollut  Lapsivuode 21.06.1793 Bromarv, Kansjärvi.–Puoliso  18.10.1770 Bromarv  Hans Mallenqvist.  Seppä.  Hans oli ammatiltaan seppä.
1:  Petter Bergius. Syntynyt  28.08.1752 Bromarv,Kansjärvi. Kastettu  30.08.1752 Bromarv. Kuollut  tuntematon sairaus 1755 Bromarv. Haudattu  02.07.1755 Bromarv.
1:  Margareta Bergius. Syntynyt  11.11.1754 Bromarv,Kansjärvi. Kastettu  11.11.1754 Bromarv.
1:  Christina Bergius. Syntynyt  11.11.1754 Bromarv,Kansjärvi. Kastettu  11.11.1754 Bromarv.
2:  Johan Fredrik Bergius. Syntynyt  05.10.1758 Bromarv,Kansjärvi. Kastettu  10.10.1758 Bromarv. Kuollut  tuntematon sairaus 1762 Bromarv. Haudattu  28.02.1762 Bromarv.
2:  Adolph Bergius. Syntynyt  17.10.1760 Bromarv,Kansjärvi.  Kirjuri. (Taulu 22).
2:  Hedvig Stina Bergius. Syntynyt  01.04.1763 Bromarv,Kansjärvi. (Taulu 23).
2:  Christopher Bergius. Syntynyt  28.06.1766 Bromarv,Kansjärvi. Kastettu  02.07.1766 Bromarv. Kuollut  tuntematon sairaus 21.03.1771 Bromarv. Haudattu  30.03.1771 Bromarv.
Taulu 22 (Taulusta 21)
IX.   Adolph Bergius. Syntynyt  17.10.1760 Bromarv,Kansjärvi. Kastettu  19.10.1760 Bromarv.  Kirjuri.  Muutti Fagervikin ruukille vuonna 1780 ja toimi siellä kirjurinaa ja kirjanpitäjänä. 1792 muutti sieltä Tenholan Skogbyn ruukille vaimonsa, kolmen lapsen ja piian kera. Noin vuoden 1800 tienoilla lapsista Johanna ja Johan Adolf maintaan Suomusjärven Laidikkeen kylän Eerolan talon kohdalla rippikirjassa. Isä (Taulu 21).–Puoliso  30.09.1787 Fagervik  Ulrika Grönmark. Syntynyt  22.06.1766.  Asui Fagervikin kartanossa vihkimisen aikaan vuonna 1787. Toinen puoliso 14.6.1795 ruukin kirjanpitäjä Berendt Johan Stenan, joka oli syntynyt 19.9.1767.
X Lapset
 Johanna Helena Bergius. Syntynyt  1788 Fagervik.
 Johan Adolph Bergius. Syntynyt  07.04.1790 Fagervik.
 Gustaw Bergius. Syntynyt  1791 Fagervik.
Taulu 23 (Taulusta 21)
IX.   Hedvig Stina Bergius. Syntynyt  01.04.1763 Bromarv,Kansjärvi. Kastettu  04.04.1763 Bromarv. Isä (Taulu 21).–Puoliso  29.05.1792 Bromarv  Anders Bredenberg. Syntynyt  Bromarv,Bredvik. Kastettu  Bromarv.  Porvari.  Kotoisin Bromarvin Bredvikistä. Asui Kansjärven Eknäsissä ja mainitaan porvarina. Viimeistään 1803 mainitaan Hangon linnaseurakunnassa kestikievarinpitäjänä.
X Lapset
 Christopher Bredenberg. Syntynyt  17.09.1792 Bromarv,Kansjärvi. Kastettu  20.09.1792 Bromarv.
 Gustaf Bredenberg. Syntynyt  28.10.1794 Tammisaari. Kuollut  1871.  Tullivalvoja. (Taulu 24).
 Lovisa Bredenberg. Syntynyt  03.05.1797 Tammisaari. Kastettu  04.05.1797 Tammisaari.
 Anders Bredenberg. Syntynyt  02.03.1800 Bromarv,Kansjärvi. Kastettu  07.03.1800 Bromarv.
 Hedvig Bredenberg. Syntynyt  02.05.1803 Hanko,Linnaseurakunta. Kastettu  04.05.1803 Hanko.
Taulu 24 (Taulusta 23)
X.   Gustaf Bredenberg. Syntynyt  28.10.1794 Tammisaari. Kastettu  29.10.1794 Tammisaari. Kuollut  1871.  Tullivalvoja.  Gustaf asui vihittäessä Hankoniemellä, Tenholan pitäjässä. Äiti (Taulu 23).–Puoliso  31.10.1826 Rymättylä  Carolina Elisabeth Bäckwall. Syntynyt  01.04.1804 Vihti,Veikkola. Kastettu  04.04.1804 Vihti.( i Adolph Bäckvall. Syntynyt  1768 Vihti,Niuhala. Kuollut  02.01.1828 Rymättylä.  Kappalainen. ii Johan Oxenius. Syntynyt  1710 Vihti,Niuhala.  Rusthollari. iÄ Anna Elisabeth Wichtman. Syntynyt  1729 Vihti,Oravala. Kuollut  vesitauti 05.12.1789 Vihti,Niuhala. Ä Hedvig Sophia Willebrand. Syntynyt  1766. Kuollut  1859.)
XI Lapset
 Emil August Bredenberg. Syntynyt  03.10.1827 Bromarv. Kuollut  15.12.1885 Janakkala.  Pappi.  Turun triviaalikoulun oppilas 23.8.1836. Turun lukion oppilas 233.8.1845 - 14.6.1849 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 21.6.1849 (arvosana approbatur cum laudeäänimäärällä 18). Länsisuomalaisen osakunnan jäsen 9.10.1849 9/10 1849 Emil AugusBredenberg 3/10 1827 Hangöudd ... ... Teologisk dimissionsexamen V.T. 1851. [Afgång från Afdelningen:] V.T. 1851 med vitsorden:: hedr. o. berömv. uppf. nöjaktig flit. Merkitty teologisen tiedekunnan nimikirjaan 10.10.1849. Vihittypapiksi Turun hiippakunnassa 19.11.1851. Pappina Pohjassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa. Janakkalan kapalainen 1858. Varapastori 1869.–Puoliso  13.07.1858 Nummi  Aurora Fredrika Holm. Syntynyt  27.11.1832 Kirkkonummi,Överby. Kastettu  07.12.1832 Kirkkonummi. Kuollut  1899.  Isä luutnantti Fredrik Holm ja äiti Fredrika Cavonius. urora asui vihkimisen aikaan Mäntsälän kartanossa Nummella.
 Sofia Nathalia Helena Bredenberg. Syntynyt  14.05.1838 Turku,Ruots. srk.
Taulu 25 (Taulusta 20)
VIII.   Christina Elisabet Bergius. Syntynyt  22.08.1733 Kisko,Haapaniemi. Kastettu  26.08.1733 Kisko. Kuollut  24.04.1792 Bromarv,Rekuby. Haudattu  06.05.1792 Bromarv. Isä (Taulu 20).–Puoliso  10.07.1753 Bromarv  Magnus Erling. Kuollut  1762.  Kirjanpitäjä.  Skogbyn ruukin kirjanpitäjä Tenholassa.
IX Lapset
 Fredrik Magnus Erling. Syntynyt  11.04.1754 Bromarv,Rekuby. Kuollut  20.01.1792 Bromarv. (Taulu 26).
 Erik Johan Erling. Syntynyt  14.11.1755 Bromarv,Rekuby. Kastettu  23.11.1755 Bromarv. Kuollut  07.11.1808 Bromarv,Rekuby. Haudattu  20.11.1808 Bromarv.  Tilanomistaja.  Turun katedraalikoulun oppilas 21.2.1767 (in cl. conrect., Tenallens. 11 ann.) –-15.6.1771 (examen). lioppilas Turussa kl. 1771 Erling, Er. Joh. Tav. _ 529. ilanomistaja Bromarvin Rekubyssä.
 Carl Gustaf Erling. Syntynyt  15.01.1758 Bromarv,Rekuby. Kastettu  24.01.1758 Bromarv.
 Carl Adolf Erling. Syntynyt  20.09.1760 Bromarv,Rekuby. Kastettu  28.09.1760 Bromarv.
Taulu 26 (Taulusta 25)
IX.   Fredrik Magnus Erling. Syntynyt  11.04.1754 Bromarv,Rekuby. Kastettu  15.04.1754 Bromarv. Kuollut  20.01.1792 Bromarv. Haudattu  27.01.1792 Bromarv.  Tilallinen Bromarvin Söderstrandista. audattujen luettelon mukaan hän kuoli murheellisella tavalla. Hans död och ihjälfrusen på vägen emellan Kansjerfvi och Södersrand 22/1 1792 sedan han d. 20 nästföregående mot aftonen gådt frisk och sund från Kansjerfvi. i tanke at gå till Söderstrand der han bodde, kölden och vintern var ganska sträng den dagen, förrdeles emotnatten, och hans ögon voro felaktiga. Perheen ainoa lapsi synty vajaa kuukausi tämän onnettoman tapahuman jälkeen. Äiti (Taulu 25).–Puoliso  18.03.1789 Bromarv  Elisabet Borgman. Syntynyt  1761. Kuollut  19.11.1828 Bromarv,Söderstrand. Haudattu  07.12.1828 Bromarv.  Bromarvin vihittyjen luettelon mukaan taloudenhoitaja. Ensimmäisen miehensä kuoleman jälkeen nai 8.5.1794 laivuri JonaBifäldtin.
X Lapset
 Lovisa Erling. Syntynyt  22.04.1789 Bromarv,Söderstrand. Kastettu  23.04.1789 Bromarv.
 Fredrika Erling. Syntynyt  06.02.1792 Bromarv,Söderstrand. Kastettu  10.02.1792 Bromarv.
Taulu 27 (Taulusta 20)
VIII.   Emanuel Bergius. Syntynyt  1737 Bromarv,Kansjärvi. Kastettu  10.07.1737 Bromarv. Kuollut  verensyöksy 13.10.1778 Vihti,Kirvelä. Haudattu  20.10.1778 Vihti.  Luutnantti.  Sotilasarvoltaan luutnantti. sui perheineen 1760-luvulta lähtien Vihdin Kirvelässä. Isä (Taulu 20).–Puoliso  07.10.1766 Vihti  Maria Eleonora Rennenfelt. Syntynyt  20.12.1747 Vihti,Kirvelä. Kastettu  24.12.1747 Vihti.  Vanhemmat Vihdin Kirvelästä kornetti Henrik Ludvig Rennenfeldt ja vaimonsa Anna Catarina Aimelaeus.
IX Lapset
 Petter Ludvig Bergius. Syntynyt  1767 Vihti,Kirvelä. Kastettu  27.09.1767 Vihti.
 Anna Lovisa Bergius. Syntynyt  1769 Vihti,Kirvelä. Kastettu  09.04.1769 Vihti.
 Maria Elisabet Bergius. Syntynyt  04.10.1771 Vihti,Kirvelä. Kastettu  09.10.1771 Vihti.
 Sophia Magdalena Bergius. Syntynyt  19.02.1773 Vihti,Kirvelä. Kastettu  24.02.1773 Vihti.
 Helena Charlotta Bergius. Syntynyt  11.06.1776 Vihti,Kirvelä. Kuollut  05.01.1845 Kisko,Ylettylä. (Taulu 28).
Taulu 28 (Taulusta 27)
IX.   Helena Charlotta Bergius. Syntynyt  11.06.1776 Vihti,Kirvelä. Kastettu  16.06.1776 Vihti. Kuollut  05.01.1845 Kisko,Ylettylä.  Eräiden tietojen mukaan Helena Charlotta olisi syntynyt Tammelassa, mutta ainakin Vihdin kastettujen luettelon mukaan hän olisi syntynyt Kirvelässä. Oli kahdesti naimisissa; ensin Gabriel Karenin ja sitten Fredrik Magnus Lagerstedtin kanssa. uoli Kiskon Karan l. Åvikin rusthollissa. Isä (Taulu 27).–Puoliso 1:o  11.03.1800 Vihti  Gabriel Karen. Syntynyt  1763 Vihti,Oravala. Kastettu  Vihti. Kuollut  keuhkotauti 10.02.1804 Vihti,Kirvelä. Haudattu  21.02.1804 Vihti,Kirkko.  Kirjanpitäjä.  Luultavasti Vihdin Oravalan rusthollarin ja kirjanpitäjän Gabrieel Karenin poika. sui perheineen Kirvelässä, vaimonsa kotitalossa. audattiin kirkon lattian alle.( i Jacob Kareen. Syntynyt  18.07.1712 Karjalohja,Lohjantaipale. Kuollut  vanhuus 26.06.1802 Vihti,Oravala.  Kirjanpitäjä. Ä Ester Wichtman. Syntynyt  1726 Vihti,Oravala. Kuollut  halvaus 31.12.1801 Vihti,Oravala. Äi Jakob Wichtman. Syntynyt  1696 Vihti,Oravala. Kuollut  1772 Vihti,Oravala.  Rusthollari. ÄÄ Margareta Lunderberg. Syntynyt  14.02.1698 Suomusjärvi. Kuollut  1769 Vihti,Oravala.) Fredrik Magnus Lagerstedt. Syntynyt  15.10.1767 Vihti,Lahnus. Kastettu  Vihti.  Leif Boströmin nettisivujen mukaan; Armeijan laivaston furiiri 22.07.1790, Uudenmaan jalkaväkirykmetin 2. majurin komppanian furiirina 26.05.1791, ylennetään everstiluutnantin komppanian vääpeliksi ja on tässä toimessa vielä 1801, mutta saa eron myöhemmin (poistettu aliluutnanttina armeijanlaivastosta 22.07.1805), kun on käyttänyt sotilaita työssä omassa virkatalossaan. Hämeen jalkaväkirykmentin jääkäripataljoonan vääpeli 30.06.1804 ja pataljoonan adjutantti 29.06.1807. Erosi armeijan palveluksesta 25.01.1808 säilyttäen oikeutensa eläkkeeseeen. Muuti jo vuonna 1805 Tammelasta Vihtiin, jossa omisti Kirvelän 1/22 manttaalin suuruisen säteritilan ja jossa seurakunnallisenlautakunnan jäsenenä otti uutterasti osaa kunnan monipuoliseen toimintaan. Myi Kirvelän 1837 ratsutilalliselle Kristoffer Karanderille ja muutti Kiskon Ylötkylän Karan l. Åvikin talon omistajaksi. Jäätyään leskeksi muutti vielä vanhoilla päivillään Helsinkiin 22.05.1847.( i Anders Magnus Labbart. Syntynyt  1718 Vihti. Kuollut  16.01.1790 Vihti,Lahnus.  Rusthollari. Ä Johanna Procopaeus.)
X Lapset
1:  Henrik Karen. Syntynyt  25.11.1800 Vihti,Kirvelä. Kastettu  02.12.1800 Vihti.
1:  Gabriel Karen. Syntynyt  26.04.1802 Vihti,Kirvelä. Kastettu  30.04.1802 Vihti.
2:  Carl Magnus Lagerstedt. Syntynyt  12.01.1806 Vihti,Kirvelä. Kastettu  17.01.1806 Vihti.
2:  Hedvig Charlotta Lagerstedt. Syntynyt  25.09.1807 Vihti,Kirvelä. Kastettu  30.09.1807 Vihti. Kuollut  01.08.1831 Vihti,Kirvelä.
2:  Fredrika Karolina Lagerstedt. Syntynyt  15.03.1809 Vihti,Kirvelä. Kastettu  21.03.1809 Vihti.
2:  Fredrik Wilhelm Lagerstedt. Syntynyt  31.05.1810 Vihti,Kirvelä. Kastettu  05.06.1810 Vihti.
2:  Sophia Magdalena Lagerstedt. Syntynyt  27.01.1812 Vihti,Kirvelä. Kastettu  02.02.1812 Vihti. Kuollut  1845.
2:  Johanna Maria Lagerstedt. Syntynyt  31.05.1813 Vihti,Kirvelä. Kastettu  04.06.1813 Vihti.
2:  Lars Gotthard Lagerstedt. Syntynyt  14.12.1814 Vihti,Kirvelä. Kastettu  18.12.1814 Vihti.
Taulu 29 (Taulusta 18)
VI.   Anders Bergius. Syntynyt  21.04.1661 Turku. Kuollut  18.09.1724 Taivassalo.  Kirkkoherra,valtiopäivämies.  Ylioppilas Turussa 1670/71 [Bergius] Ericus [Aboens _ 103]. Respondentti 4.2.1682 pro gradu, pr. Johan Flachsenius 981. FM 7.122.1682.  Varrontavaltakirja Taivassalon kirkkoherraksi isänsä eläessä 166 (virkaan 1692). Vt. lääninrovasti. Pakeni isonvihan ajaksi Ruotsiin (1714), Turun tuomiokapitulin lisäjäsenenä siellä 1716-20,palasi rauhanteon jälkeen vanhaan virkaansa. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1690 ja 1703, synodaaliväitöksen preeses 1705. Valtiopäivämies 1713-14 ja 1719. Äiti (Taulu 18).–Puoliso   Sara Wärdh. Kuollut  1732.
VII Lapset
 Sara Bergius. Kuollut  1714.–Puoliso  1707  Anders Bange. Kuollut  04.08.1719 Tukholma.  Pastori. Katso myös 12, 17.
Taulu 30 (Taulusta 4)
V.   Anna Valstenius. Syntynyt  1634 Turku. Kuollut  25.07.1706 Loimaa. Haudattu  1706 Loimaa.  Loimaan Ryngön kylän kirjoissa 1662. Ensimmäisestä avioliitosta 5 (Brunlöf) lasta ja toisesta 7 (Rungius). Äiti (Taulu 4).–Puoliso 1:o  1662  Mathias Rungius. Syntynyt  1640 Loimaa, Onkijoki. Kuollut  1715 Loimaa.  Kirkkoherra.  Opiskelija Turussa 1658,Loimaan pitäjän adjutantti 1662, kappalainen 1675 ja kirkkoherra vuodesta 1693. Hankki 1686 kirkkoon punaista vaatetta. Piispa Gezelius vieraili hänen luonaan 1695. Olisuurina nälkävuosina Narvassa. Rynkö oli kestikievarina kunnes isännäksi tuli Matias Rungius, jolta piispa kielsi kestikievarinpidon 1679. Alastarolaiset vaativat koko seurakunnan palkan joka kuului Matias Rungiukselle - puoli tynnyriä viljaa talolta - maksettavaksi Jakob Levoniukselle. Loimaalla 1688 piispantarkastuksessa vaadittiin ettei papin palkkaaminen saanut heikentää Matiias Rangiuksen etuja. lähde:Martti Strangin nettisivut Loimaan ensimmäinen virallinen pitäjänapulainen. Mainitaan epävirallisena apupappina jo 1650-luvulla. Juhana Gezelius nuorempi toimitti Rungiuksen juhlallisen virkaaasettamisen Loimaan kirkossa ja sama piispa piti myös ruumissaarnan Rungiuksen puolison, Anna Walsteniuksen kuoltua vuonna 1706.. Isonvihan aikana kirkkoherra ei lähtenyt pakosalle Ruotsiin. Kikkoherra Rungius kuoli 1715 ja osatekijänä tapauksessa vaikutti varmaan myös venäläisten miehittäjien kovakouraisuus häntä kohtaaan. Venäläiset vaativat nimittäin häneltä suurta määrää lampaita. Kn Rungius apulaisineen ei saanut tarpeeksi eläimiä kokoon, löivät venäläiset apupappi Anders Gummerusta (Rungiuksen vävy) piiskalla ja pakottivat Andersin seisomaan lumihangessa avojaloin. Kirkkoherra Rungiusta hakattiin ja viillettiin puukolla kasvoihin. Ilmeisesti juuri nämä viillot koituivat hänen kuolemakseen hiemaan myöhemmin. Vuoden 1713 varallisuusveron maksun yhteydessä kirkkoherra Runguksen ja hänen vävynsä, apupappina Gummeruksen yhteenlaskettu varallisuus oli 3000 kuparitalaria. Rungiuksen ja hänen oman poikansa, Ryngön asuneen kappalainen Henrikin kanssa omaisuutta oli vvielä 500 kuparitalaria. Samaan aikaan Loimaan talollisten keskiarvo-omaisuus oli n. 155kuparitalaria ja rusthollareitten 355. Kirkon paikkajaossa vuonna 1686 Rungius istui kolmannen rivin päädyssä. Lääninrovasti Gabriel Fortelius antoi Rungiukselle sukuoikeudenhautaan, jonka tämä oli rakennuttanut Loimaan kirkon länsisivun eteishuoneen alle. Loimaan Historia -teoksen mukaan tämä eteisesssä ollut hautakammio oli todennäköisesti puusalvoksilla tuettu. ähde : Veikko Laakso : Suur-Loimaan Historia I.( i Heikki Rynkö.  Ratsutilallinen. Ä Beata.) Johan Brunlöf. Kuollut  1661 Loimaa.  Talollisen poika Loimaan pitäjästä. Vihittiin Annan kanssa juhannuspäivänä vuonna 1653.
VI Lapset
2:  Anna Brunlöf. Syntynyt  Loimaa.–Puoliso   Erik Giers.  Kirjanpitäjä.–Puoliso   Johan Ehrnberg.  Kotoisin Ruotsissa, ylioppilaaksi Turussa 1678.
1:  Henrik Rungius. Kuollut  1720 Loimaa.  Kappalainen,pastori. (Taulu 31).
1:  Jakob Rungius. Kuollut  1723 Loimaa.  Rovasti. (Taulu 38).
2:  Michael Brunlöf. Syntynyt  1656 Loimaa. Kuollut  1720 Tukholma. (Taulu 41).
1:  Margareta Rungius. Syntynyt  1669 Loimaa,Onkijoki. Kuollut  13.02.1741 Alastaro,Mökköinen. (Taulu 45).
1:  Maria Rungius. Syntynyt  1682 Loimaa,Onkijoki. Kuollut  1736 Säkylä,Pappila. (Taulu 71).
Taulu 31 (Taulusta 30)
VI.   Henrik Rungius. Kuollut  1720 Loimaa.  Kappalainen,pastori.  Tuli 1686 Loimaalle pitäjänapulaiseksi ja isänsä noustua kirkkohherraksi seurasi tätä kappalaisena vuosina 1695-1720.  Vuoden 1713 verotustietojen mukaan pastori Rungiuksen kiinteist, Onkijoen Rynkö, oli Loimaan pitäjän arvokkain yhdessä Henrik Lindeqvistin Niinijoensuun Pietilän kanssa. Molempien arvo oli yyli tuhat kuparitalaria. Äiti (Taulu 30).–Puoliso  09.06.1689 Loimaa  Elisabeth Collina. Syntynyt  1670. Kuollut  06.08.1731 Loimaa,Onkijoki. Haudattu  26.09.1731 Loimaa.
VII Lapset
 Annika Rungius. Syntynyt  1694 Loimaa,Onkijoki. Kuollut  lapsivuode 25.03.1739 Loimaa,Kurittula. (Taulu 32).
 Elisabeth Rungius. Syntynyt  1701 Loimaa,Onkijoki. Kastettu  10.01.1701 Loimaa. Kuollut  03.03.1778 Loimaa. Haudattu  15.03.1778 Loimaa,Kirkko.–Puoliso  13.06.1740 Loimaa  Johan Brummerus.  Kappalainen.  Loimaan kappalainen.–Puoliso  05.10.1725 Loimaa  Petter Sahlstein. Syntynyt  1700. Kuollut  hukkui 17.09.1731 Marttila.  Lippumies.
 Christina Rungius. Syntynyt  29.08.1709 Loimaa. Kastettu  01.09.1709 Loimaa. Kuollut  1709 Loimaa,Onkijoki. Haudattu  19.09.1709 Loimaa.
 Johan Rungius. Syntynyt  09.03.1697 Loimaa,Onkijoki. (Taulu 34).
 Christer Rungius. Syntynyt  1691 Loimaa. Kastettu  04.08.1691 Loimaa.
 Andreas Rungius. Syntynyt  1692 Loimaa. Kastettu  28.10.1692 Loimaa.
 Christina Rungius. Syntynyt  1690 Loimaa. Kastettu  11.04.1690 Loimaa.
Taulu 32 (Taulusta 31)
VII.   Annika Rungius. Syntynyt  1694 Loimaa,Onkijoki. Kastettu  03.12.1694 Loimaa. Kuollut  lapsivuode 25.03.1739 Loimaa,Kurittula. Haudattu  20.05.1739 Loimaa. Isä (Taulu 31).–Puoliso   Mats Pisku. Syntynyt  1704. Kuollut  25.06.1770 Loimaa,Kurittula. Haudattu  01.07.1770 Loimaa,Kirkko.  Talollinen.  Talollinen Loimaan pitäjästä.
VIII Lapset
 Greta. Syntynyt  12.06.1723 Loimaa,Kurittula. Kastettu  14.06.1723 Loimaa.
 Gabriel. Syntynyt  06.04.1736 Loimaa,Kurittula. Kuollut  mielt.sj. 15.01.1802 Loimaa,Kurittula.  Talollinen. (Taulu 33).
 Anna. Syntynyt  23.03.1739 Loimaa,Kurittula. Kastettu  26.03.1739 Loimaa. Kuollut  25.05.1739 Loimaa,Kurittula. Haudattu  27.05.1739 Loimaa.
Taulu 33 (Taulusta 32)
VIII.   Gabriel. Syntynyt  06.04.1736 Loimaa,Kurittula. Kastettu  Loimaa. Kuollut  mielt.sj. 15.01.1802 Loimaa,Kurittula. Haudattu  31.01.1802 Loimaa.  Talollinen.  Isänsä jälkeen Loimaan pitäjän Kurittulan kylän Piskun talon isäntä. Äiti (Taulu 32).–Puoliso  13.10.1771 Loimaa  Maria. Syntynyt  16.12.1746 Loimaa,Kojonperä. Kastettu  17.12.1746 Loimaa. Kuollut  hivuttava sairaus 12.12.1803 Loimaa,Kurittula. Haudattu  26.12.1803 Loimaa.  Loimaan pitäjän Kojonperän Framin talollisen tytär.
IX Lapset
 Hinrich. Syntynyt  29.09.1772 Loimaa,Kurittula. Kastettu  30.09.1772 Loimaa.
 Thomas. Syntynyt  31.10.1774 Loimaa,Kurittula. Kastettu  02.11.1774 Loimaa.
 Eva. Syntynyt  28.01.1777 Loimaa,Kurittula. Kastettu  Loimaa.
 Johannes. Syntynyt  12.04.1779 Loimaa,Kurittula. Kastettu  Loimaa.
 Matthias. Syntynyt  09.02.1782 Loimaa,Kurittula. Kastettu  Loimaa.
 Andreas. Syntynyt  17.11.1784 Loimaa,Kurittula. Kastettu  18.11.1784 Loimaa.
 Gabriel. Syntynyt  01.01.1788 Loimaa,Kurittula. Kastettu  02.01.1788 Loimaa.
Taulu 34 (Taulusta 31)
VII.   Johan Rungius. Syntynyt  09.03.1697 Loimaa,Onkijoki. Kastettu  11.03.1697 Loimaa. Isä (Taulu 31).–Puoliso   Elisabet Elg. Syntynyt  23.07.1704. Kuollut  23.03.1741 Loimaa,Onkijoki.  Vnht: Huittisten kappalainen Johan Elg ja vaimonsa Christina Gummerus.
VIII Lapset
 Henrik Rungius. Syntynyt  01.11.1728 Loimaa,Onkijoki. Kuollut  hukkunut 15.11.1773 Kumlinge,Lappvesi.  Pastori. (Taulu 35).
 Johan Rungius. Syntynyt  29.09.1730 Loimaa,Onkijoki. Kuollut  hukkui 16.03.1791 Kangasala.  Komissiomaanmittari.  Turun katedraalikoulun oppilas 22.10.1744 (in cl. syntact., Loimmjokiens.) - 14.6.1750 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1750 [Rungius] Johann. Satac _ 429. Satauntalaisen osakunnan jäsen 20.6.1750 [1750] d. 20 Junii Johanness Rungius Loimijokiensis  Studium Geometriam arripuit et deinceps constitutus Geometra 1759. Diplomate Regio. Todistus maanmittausopinnoista pöytäkirjassa 14.6.1757. Maanmittaritutkinto 1755(7?).  omissiomaanmittari Uudenmaan ja Hämeen läänissä 1759.
Taulu 35 (Taulusta 34)
VIII.   Henrik Rungius. Syntynyt  01.11.1728 Loimaa,Onkijoki. Kuollut  hukkunut 15.11.1773 Kumlinge,Lappvesi.  Pastori.  Drunknade på hemväg från Stockholm i Kumlinge Lappvesi 15/11 1773 (GSÅ XXXI, s. 53, och R. HAUSEN, En olycksfärd på Lappvesi 17773. Åland IV). Hans hustru Maria Casselius föddes i Sibbo 29/10 1730 och avledi Loimaa 15/9 1820. Fyra månader före hennes födelse hade hennes far, kapellanen i ibbo Ericus Sigfridi Casselius (Castelius) avlidit där 23/6 1730. Han var hemma från Hindsby Nabbis i Sibbo och gifte sig först med sin företrädares Johan Königs änka Gertrud Herkepaeus samt, efter hennes död, i Pyttis 6/6 1723 med Marias mor Kristina Printz i hennes första gifte, f. i Pyttis 19/8 1704 och död i Mäntsäälä 29/10 1745. Hon var i sin tur dotter till Pyttis-kyrkoherden Jakob Printz oh Maria Hoppenstång, som var »elskad af alla som på jorden gå, stora som små» (Genos 1938, s. 47). Kristina Printz gifte om sig i Sibbo 24/6 1732 med slutligen kyrkoherden i Mäntsälä Johan Elgg, d. i Mäntsälä 5/11 1749. Isä (Taulu 34).–Puoliso   Maria Casselius. Syntynyt  29.10.1730 Sipoo. Kuollut  15.09.1820 Loimaa.  Vanhemmat: Sipoon kappalainen Ericus Casselius (Castelius) ja toinen vaimonsa Kristina Printz.
IX Lapset
 Maria Catharina Rungius. Syntynyt  06.01.1751 Mäntsälä. (Taulu 36).
 Lovisa Henrika Rungius. Syntynyt  03.06.1754 Loimaa,Onkijoki. (Taulu 37).
 Eva Johanna Rungius. Syntynyt  20.06.1762 Sauvo,Pappila.
 Johan Henrik Rungius. Syntynyt  18.09.1766 Sauvo,Pappila. Kastettu  21.09.1766 Sauvo.
Taulu 36 (Taulusta 35)
IX.   Maria Catharina Rungius. Syntynyt  06.01.1751 Mäntsälä. Isä (Taulu 35).–Puoliso  18.08.1774 Sauvo  Simon Ringbom.  Pastori.  Rykmentinpastori.
X Lapset
 Maria Elisabeth Ringbom. Syntynyt  21.05.1775 Sauvo,Pappila.
Taulu 37 (Taulusta 35)
IX.   Lovisa Henrika Rungius. Syntynyt  03.06.1754 Loimaa,Onkijoki. Isä (Taulu 35).–Puoliso  10.05.1781 Loimaa  Johan Tillberg.  Insinööri.
X Lapset
 Johan Reinchold Tillberg. Syntynyt  07.04.1781 Loimaa,Onkijoki.
Taulu 38 (Taulusta 30)
VI.   Jakob Rungius. Kuollut  1723 Loimaa.  Rovasti.  Papiksi valmistuttuaan toimi ensi eskadroonansaarnaajana, sittenvuoteen 1704 asti Inkerinmaalla Synoritzin eli Skuoritsn seurakunnan ja sen jälkeen Längelmäen kirkkoherrana. Isonvihan alkaesssa hän pakeni Ruotsiin.  Tuomiokapituli esitti hra Rungiusta loimaalaisten sielunpaimenesi heti hänen isänsä kuoltua vuonna 1716, mutta valtakirjan kuninkaalta hän sai tähän toimeen vasta venäläismiehityksen päätyttyä vuonna 1721. Kuoli ennen vuotta 1728, koska tuolloin kuoli "leski" Anna Lang. Äiti (Taulu 30). Anna Lang. Syntynyt  1667. Kuollut  07.11.1728 Loimaa,Mökköinen. Haudattu  15.12.1728 Loimaa.
VII Lapset
 Johan Rungius.  Ratsumestari. (Taulu 39).
Taulu 39 (Taulusta 38)
VII.   Johan Rungius.  Ratsumestari.  Kuoli ennen vuotta 1749, koska leskensä kuoleman yhteydessä Johaan mainitaan edesmenneenä. rvoltaan ratsumestari. Isä (Taulu 38).–Puoliso   Hedvig Möller. Syntynyt  01.08.1712. Kuollut  kuume 03.06.1749 Kemiö,Viksvidja. Haudattu  06.06.1749 Kemiö.  Ratsumestari Bengt Fabian Möllerin ja vaimonsa Anna Byggen tytär. Ratsumestari Möller omisti Kemiössä sijaitsevan Viksvidjan rusthollin.
VIII Lapset
 Anna Helena Rungius. Syntynyt  1742. Kuollut  1810. (Taulu 40).
Taulu 40 (Taulusta 39)
VIII.   Anna Helena Rungius. Syntynyt  1742. Kuollut  1810. Isä (Taulu 39).–Puoliso   Johan Hollmen. Syntynyt  1729 Kemiö.  Nimismies.  Rusthollarin poika Kemiön pitäjästä, myöhemmin nimismiehenä kotipitäjässään. Asui Trottbyn Nedergårdissa.
IX Lapset
 Johan Hollmen. Syntynyt  13.08.1773 Kemiö,Trotby. Kastettu  14.08.1773 Kemiö.
 Vilhelm Hollmen. Syntynyt  04.03.1776 Kemiö,Trotby. Kastettu  07.03.1776 Kemiö.
 Ulrika Sofia Hollmen. Syntynyt  07.05.1782 Kemiö,Trotby. Kastettu  09.05.1782 Kemiö.
Taulu 41 (Taulusta 30)
VI.   Michael Brunlöf. Syntynyt  1656 Loimaa. Kuollut  1720 Tukholma.  Ylioppilas satakuntalaisesta osakunnasta vuonna 1669. Uudenkirkon T.L. kirkkoherra 1698. Kuoli Tukholmassa ollessaan paossa Isovihaa. Äiti (Taulu 30).–Puoliso   Maria Wärdh. Syntynyt  1659. Kuollut  1732 Uusikirkko T.l.
VII Lapset
 Emanuel Brunlöf. Syntynyt  22.10.1686 Kustavi. Kuollut  20.05.1758 Uusikirkko T.l.  Kirkkoherra. (Taulu 42).
Taulu 42 (Taulusta 41)
VII.   Emanuel Brunlöf. Syntynyt  22.10.1686 Kustavi. Kuollut  20.05.1758 Uusikirkko T.l.  Kirkkoherra.  Uudenkirkon T.l kirkkoherra 1721. Isä (Taulu 41).–Puoliso 1:o    Binman. Elisabet Walstenius. Syntynyt  01.05.1693. Kuollut  27.09.1754.  Vhmt: Christian Walstenius ja Catharina Schultz. Elisabet Wallring. Syntynyt  1730. Kuollut  11.04.1791 Turku.  Elisabet Wallringin toinen puoliso Emanuel Brunlöfin kuoleman jälkeen oli ruukkitarkastaja Mårten Almström.
VIII Lapset
2:  Johan Brunlöf. Syntynyt  1713 Kalanti. Kastettu  21.08.1713 Kalanti.
2:  Immanuel Brunlöf. Syntynyt  13.06.1723 Kalanti. Kastettu  14.06.1723 Kalanti. Kuollut  1724.
2:  Karl Fredrik Brunlöf. Syntynyt  1725 Kalanti. Kastettu  Kalanti. Kuollut  1725.
2:  Ulrika Elisabet Brunlöf. Syntynyt  08.09.1727 Kalanti. (Taulu 43).
2:  Johanna Charlotta Brunlöf. Syntynyt  28.11.1732 Kalanti. (Taulu 44).
Taulu 43 (Taulusta 42)
VIII.   Ulrika Elisabet Brunlöf. Syntynyt  08.09.1727 Kalanti. Kastettu  13.09.1727 Kalanti. Isä (Taulu 42).–Puoliso   Jacob Lönnroth.  Kirjanpitäjä.  Asui perheineen ainakin vuonna 1759 Tammisaaressa ja toimi kirjanpitäjänä.
IX Lapset
 Jacob Immanuel Lönnroth. Syntynyt  15.02.1759 Tammisaari. Kastettu  18.02.1759 Tammisaari.
Taulu 44 (Taulusta 42)
VIII.   Johanna Charlotta Brunlöf. Syntynyt  28.11.1732 Kalanti. Kastettu  03.12.1732 Kalanti. Isä (Taulu 42).–Puoliso   Johan Christopher Stockmann. Syntynyt  1729. Kuollut  22.08.1782 Turku,Ruots. srk. Haudattu  25.08.1782 Turku.  Notariaatti.  Asui perheineen Kalannissa, Haarikkalan kylässä.
IX Lapset
 Catharina Elisabet Stockman. Syntynyt  26.02.1760 Kalanti,Haarikkala. Kastettu  29.02.1760 Kalanti.
 Maria Charlotta Stockman. Syntynyt  13.04.1761 Kalanti,Haarikkala. Kastettu  15.04.1761 Kalanti. Kuollut  ripuli 1761 Kalanti,Haarikkala. Haudattu  14.09.1761 Kalanti.
 Anna Lisa Stockman. Syntynyt  23.04.1763 Kalanti,Haarikkala. Kastettu  23.04.1763 Kalanti. Kuollut  17.06.1763 Kalanti,Haarikkala. Haudattu  18.06.1763 Kalanti.
Taulu 45 (Taulusta 30)
VI.   Margareta Rungius. Syntynyt  1669 Loimaa,Onkijoki. Kuollut  13.02.1741 Alastaro,Mökköinen. Haudattu  07.06.1741 Loimaa.  Kuoli puolisonsa jälkeen, koska mainitaan apupapin leskeksi kuollessaan. Äiti (Taulu 30).–Puoliso  22.10.1695 Loimaa  Anders Gummerus. Kuollut  01.04.1716 Loimaa.  Pitäjänapulainen,varapastori.  Pääsi ylioppilaaksi 1690, Loimaan pitäjänapulaisena 1695 ja myöhhemmin Loimaan varapastorina. Kuoli venäläisten pahoinpitelemänä huhtikuussa 1716, noin vuosiappensa jälkeen.( i Henrik Gummerus. Kuollut  1682 Orivesi.  Kirkkoherra. ii Josef Gummerus. Kuollut  1663 Orivesi.  Kirkkoherra. iÄ Skolastika. Kuollut  01.10.1670 Orivesi. Ä Christina Lilius. Äi Henrik Lilius. Syntynyt  Karkku,Rainio. Kuollut  03.03.1657.  Kirkkoherra. ÄÄ Sofia.)
VII Lapset
 Johan Gummerus. Syntynyt  1696 Loimaa. Kuollut  1697 Loimaa.
 Henrik Gummerus. Syntynyt  08.08.1697 Loimaa. Kastettu  10.08.1697 Loimaa.
 Anders Gummerus. Syntynyt  18.08.1698 Loimaa. Kastettu  21.08.1698 Loimaa.–Puoliso  18.06.1723 Loimaa  Christina Lignipeaus.
 Johan Gummerus. Syntynyt  01.11.1699 Loimaa. Kastettu  1699 Loimaa. Kuollut  1700 Loimaa. Haudattu  30.11.1700 Loimaa.
 Annika Gummerus. Syntynyt  09.02.1701 Loimaa. Kastettu  10.02.1701 Loimaa. Kuollut  1709 Loimaa. Haudattu  21.09.1709 Loimaa.
 Jacob Gummerus. Syntynyt  04.10.1704 Loimaa.
 Maria Gummerus. Syntynyt  11.03.1707 Loimaa. Kuollut  1743 Loimaa. (Taulu 46).
 Christina Gummerus. Syntynyt  26.07.1709 Loimaa. Kuollut  1759 Turku. (Taulu 69).
Taulu 46 (Taulusta 45)
VII.   Maria Gummerus. Syntynyt  11.03.1707 Loimaa. Kuollut  1743 Loimaa. Äiti (Taulu 45).–Puoliso   Olof Elgfoth. Kuollut  1743 Alastaro.  Kappalainen.  Vht: Skuoritsan kirkkoherra Bengt Elgfooth 2837 (yo 1680, † 1695) ja Anna Lang tämän 1. avioliitossa. Ylioppilas Uppsalassa 29.6.1719 Olaus Elgfoth Gothob.‹!› Sub priv. inf. mag. Erici Burman. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1.11.1722. 
Alastaron kappalainen 1722.( i Benedictus Elgfooth. Kuollut  1696 Skuoritsa.  Kirkkoherra. ii Olaf Elgfooth. Syntynyt  Vadsbo. Kuollut  1669.  Kirkkoherra. iÄ Maria Franck. Ä Anna Lang. Syntynyt  1667. Kuollut  07.11.1728 Loimaa,Mökköinen.)
VIII Lapset
 Andreas Elgfoth. Syntynyt  28.03.1725 Alastaro,Mökköinen. Kuollut  hypoconder 30.06.1784 Säkylä.  Kirkkoherra. (Taulu 47).
 Kristina Elgfoth. Syntynyt  06.05.1727 Alastaro,Mökköinen. Kuollut  rintakuume 04.01.1798 Loimaa. (Taulu 53).
 Margareta Elgfoth. Syntynyt  05.05.1733 Loimaa,Mökköinen. Kuollut  vanhuuden heikkous 30.04.1819 Tammela,Ojainen. (Taulu 63).
 Gustavus Elgfoth. Syntynyt  27.08.1740 Alastaro,Mökköinen. Kastettu  04.09.1740 Alastaro. Kuollut  04.03.1741 Loimaa. Haudattu  1741 Loimaa.
Taulu 47 (Taulusta 46)
VIII.   Andreas Elgfoth. Syntynyt  28.03.1725 Alastaro,Mökköinen. Kastettu  31.03.1725 Alastaro. Kuollut  hypoconder 30.06.1784 Säkylä.  Kirkkoherra.  Säkylän kirkkoherra puolisonsa isän, Henrik Laihianderin jälkeen. Äiti (Taulu 46).–Puoliso   Katarina Laihiander. Syntynyt  05.11.1725 Säkylä. Kuollut  24.11.1796 Säkylä.  Katarinan isä oli Säkylän edellinen kirkkoherra, Henrik Laihiander. Katso myös 71.
IX Lapset
 Johanna Elgfooth. Syntynyt  09.04.1748 Säkylä. Kuollut  vanhuus 1824 Kullaa. (Taulu 48).
 Maria Ulrika Elgfooth. Syntynyt  14.12.1749 Säkylä. Kuollut  vanhuus 09.09.1830 Ahlainen,Nederby. (Taulu 50).
 Anders Henrich Elgfooth. Syntynyt  10.04.1751 Säkylä. Kuollut  1751 Säkylä. Haudattu  18.06.1751 Säkylä,Kirkko.
 Caisa Gretha Elgfotth. Syntynyt  02.02.1753 Säkylä. Kastettu  04.02.1753 Säkylä. Kuollut  vanhuus 26.03.1843 Säkylä. Haudattu  02.04.1843 Säkylä,Kirkkotarha.
 Beata Christina Elgfooth. Syntynyt  03.02.1755 Säkylä. Kastettu  05.02.1755 Säkylä. Kuollut  tuntematon lastensairaus 23.05.1755 Säkylä. Haudattu  25.05.1755 Säkylä,Kirkko.  Isä on kirjoittanut haudattujen luetteloon "min egen d. Beata Stina Elgfooth".
 Clara Elisabeth Elgfooth. Syntynyt  29.07.1756 Säkylä. (Taulu 52).
 Andreas Elgfooth. Syntynyt  18.10.1758 Säkylä. Kastettu  20.10.1758 Säkylä. Kuollut  02.08.1761 Säkylä. Haudattu  04.08.1761 Säkylä.
 Johan Jacob Elgfooth. Syntynyt  13.07.1761 Säkylä. Kastettu  17.07.1761 Säkylä.
 Anna Fredrica Elgfooth. Syntynyt  17.06.1763 Säkylä. Kastettu  18.06.1763 Säkylä. Kuollut  rokko 21.10.1767 Säkylä. Haudattu  08.11.1767 Säkylä,I egen graf.  Isä kirjoittanut Säkylän haudattujen luetteloon "mitt egit b. Anna Fridrica Elgfooth" - haudattiin omaan hautaan.
 Andreas Elgfooth. Syntynyt  17.01.1766 Säkylä,Pappila. Kastettu  17.01.1766 Säkylä. Kuollut  17.01.1766 Säkylä. Haudattu  19.01.1766 Säkylä,i egen graf.  Kuoli vain tunnin vanhana ja haudattiin omaan hautaansa.
Taulu 48 (Taulusta 47)
IX.   Johanna Elgfooth. Syntynyt  09.04.1748 Säkylä. Kuollut  vanhuus 1824 Kullaa. Haudattu  06.05.1824 Kullaa.  Vihittiin yhtäaikaa sisarensa Johannan kanssa. Isä (Taulu 47).–Puoliso  13.10.1774 Säkylä  Georg Monten. Syntynyt  1740. Kuollut  flusfeber 1800 Kullaa. Haudattu  16.02.1800 Kullaa.  Kappalainen.  Kullaan kappalainen. Kuollessa mainitaan iäksi 59v 11kk 3pv.
X Lapset
 Lovisa Monten. Syntynyt  1777 Kullaa. Kuollut  vanhuus 01.02.1847 Kullaa. Haudattu  09.02.1847 Kullaa.
 Elias Monten. Syntynyt  31.10.1780 Kullaa.  Kappalainen,apupappi. (Taulu 49).
 Joseph Monten. Syntynyt  05.03.1783 Kullaa. Kastettu  06.03.1783 Kullaa.
 Gustava Monten. Syntynyt  22.06.1785 Kullaa. Kastettu  23.06.1785 Kullaa. Kuollut  keuhkotauti 1812 Kullaa. Haudattu  16.11.1812 Kullaa.
 Fredrica Monten. Syntynyt  31.07.1787 Kullaa. Kastettu  02.08.1787 Kullaa. Kuollut  tuntematon lastensairaus 1787 Kullaa. Haudattu  16.08.1787 Kullaa.
 Beata Stina Monten. Syntynyt  29.01.1789 Kullaa. Kastettu  01.02.1789 Kullaa. Kuollut  tuntematon lastensairaus 1789 Kullaa. Haudattu  14.03.1789 Kullaa.
 Jacob Fredric Monten. Syntynyt  18.09.1790 Kullaa. Kastettu  19.09.1790 Kullaa. Kuollut  hosta och bröstvärk 1791 Kullaa. Haudattu  27.01.1791 Kullaa.
Taulu 49 (Taulusta 48)
X.   Elias Monten. Syntynyt  31.10.1780 Kullaa. Kastettu  02.11.1780 Kullaa.  Kappalainen,apupappi.  Suodenniemellä ja Humppilassa apupappina ja kappalaisena. Äiti (Taulu 48).–Puoliso 1:o  13.10.1807 Suodenniemi  Hedvig Christina Andell. Syntynyt  1786. Margareta Emerentia Mexberg. Syntynyt  1797.
XI Lapset
1:  Matthias Elias Monten. Syntynyt  03.01.1808 Suodenniemi. Kastettu  06.01.1808 Suodenniemi. Kuollut  18.03.1808 Suodenniemi. Haudattu  1808 Suodenniemi,Uudenkartanon hauta.
1:  Johanna Madgalena Monten. Syntynyt  09.03.1809 Suodenniemi. Kastettu  12.03.1809 Suodenniemi.
1:  Johan Elias Adrian Monten. Syntynyt  12.04.1811 Suodenniemi. Kastettu  17.04.1811 Suodenniemi.
1:  Georg Mauritz Monten. Syntynyt  06.05.1813 Suodenniemi. Kastettu  12.05.1813 Suodenniemi.
1:  Carl Ulric Monten. Syntynyt  17.03.1815 Suodenniemi. Kastettu  24.03.1815 Suodenniemi.
2:  Isaac Joseph Monten. Syntynyt  10.04.1826 Humppila,Koivisto. Kastettu  11.04.1826 Humppila. Kuollut  12.11.1826 Humppila.
2:  Nils Leonard Monten. Syntynyt  28.09.1827 Humppila,Koivisto. Kastettu  30.09.1827 Humppila.
2:  Maria Sophia Monten. Syntynyt  20.12.1833 Humppila,Koivisto. Kastettu  28.12.1833 Humppila.
2:  Constantina Elisabeth Monten. Syntynyt  22.07.1837 Humppila,Koivisto. Kastettu  30.07.1837 Humppila.
2:  Knut Oscar Monten. Syntynyt  29.10.1838 Humppila,Koivisto. Kastettu  08.11.1838 Humppila.
Taulu 50 (Taulusta 47)
IX.   Maria Ulrika Elgfooth. Syntynyt  14.12.1749 Säkylä. Kuollut  vanhuus 09.09.1830 Ahlainen,Nederby. Haudattu  1830 Ahlainen.  Vihittiin yhtäaikaa sisarensa Maria Ulrikan kanssa. Isä (Taulu 47).–Puoliso  13.10.1774 Säkylä  Johan Gråå. Syntynyt  06.08.1742. Kuollut  röötfeber 22.08.1787 Ahlainen,Nederby.  Kappalainen.  Kappalainen Ahlaisissa, isä Johan Martininpoika Gråå ja äiti Margareta Frondelius.
X Lapset
 Anders Johan Gråå. Syntynyt  12.10.1775 Ahlainen.
 Anna Lovisa Gråå. Syntynyt  02.11.1777 Ahlainen.  Asui Turussa 26.3.1806-24.10.1806.
 Beata Ulrika Gråå. Syntynyt  02.11.1777 Ahlainen. Kuollut  vanhuus 01.02.1853 Ahlainen,Nederby. Haudattu  06.02.1853 Ahlainen.  Naimaton koko ikänsä - mainitaan kuollessaan kappalaisen vaivaiseksi tyttäreksi.
 Benjamin Gråå. Syntynyt  23.04.1780 Ahlainen.
 Sophia Albertina Gråå. Syntynyt  13.11.1784 Ahlainen. Kuollut  vanhuus 14.02.1866 Ahlainen. (Taulu 51).
Taulu 51 (Taulusta 50)
X.   Sophia Albertina Gråå. Syntynyt  13.11.1784 Ahlainen. Kuollut  vanhuus 14.02.1866 Ahlainen. Haudattu  25.02.1866 Ahlainen.  Sophia muutti 3.9.1805 Uuteenkaupunkiin ja sieltä takaisin 6.10.1806 ja edelleen Huittisiin 5.10.1809. Äiti (Taulu 50).
XI Lapset
 Johan Elias Gråå. Syntynyt  26.12.1817 Ahlainen,Nederby.
Taulu 52 (Taulusta 47)
IX.   Clara Elisabeth Elgfooth. Syntynyt  29.07.1756 Säkylä. Kastettu  01.08.1756 Säkylä. Isä (Taulu 47).–Puoliso  09.11.1779 Säkylä  Jacob Lilljewall. Syntynyt  22.07.1734. Kuollut  kihti 30.10.1789 Säkylä,Iso-Säkylä. Haudattu  05.11.1789 Säkylä,Kirkkotarha.  Apupappi.  Vihittäessä Säkylän pitäjän apupappi tai vastaava.
X Lapset
 Elisabeth Gustava Lilljewall. Syntynyt  15.12.1780 Säkylä. Kastettu  17.12.1780 Säkylä.
 Sophia Juliana Lilljewall. Syntynyt  20.01.1786 Säkylä. Kastettu  22.01.1786 Säkylä. Kuollut  vatsakivut 10.02.1786 Säkylä. Haudattu  16.02.1786 Säkylä,Kirkon kuoriin.
Taulu 53 (Taulusta 46)
VIII.   Kristina Elgfoth. Syntynyt  06.05.1727 Alastaro,Mökköinen. Kastettu  09.05.1727 Alastaro. Kuollut  rintakuume 04.01.1798 Loimaa. Haudattu  11.01.1798. Äiti (Taulu 46).–Puoliso  08.12.1744 Alastaro  Gabriel Tenlenius. Syntynyt  06.11.1718 Lappi. Kuollut  15.04.1774 Janakkala.  Kirkkoherra.  Oli mm. Loimaan kappeliseurakunnan, Alastaron, kappalainen, myöhhemmin Janakkalan kirkkoherra. lioppilasmatrikkelin mukaan: Ylioppilas Turussa kl. 1740 Tenleen Gabr Bor _ 382. Boreaalisenosakunnan jäsen 24.1.1740 1740. Jan. 24. Gabriel Tenleen Lappoënsis. | Concionator A: G: i Lojmijokj. | 1744. Sac: ibid. A:o 1770: Pastor in Janackala constitutus. Vihitty papiksi Turun hiippaakunnassa 28.2.1743.  Armovuodensaarnaaja Lapissa 1743. Alastaron kappalainen 1744. Jnakkalan kirkkoherra 1770. Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Turussa 1773.
IX Lapset
 Elisabeth Tenlenius. Syntynyt  22.10.1745 Alastaro,Mökköinen. Kuollut  1803 Kiikka. (Taulu 54).
 Maria Tenlenius. Syntynyt  06.08.1747 Alastaro,Mökköinen. (Taulu 56).
 Gabriel Daniel Tenlenius. Syntynyt  21.01.1750 Loimaa,Pärnäinen. Kastettu  23.01.1750 Loimaa.
 Greta Stina Tenlenius. Syntynyt  31.12.1751 Loimaa,Pärnäinen. Kuollut  kihti 18.01.1800 Loimaa,Hirvikoski. (Taulu 58).
 Magdalena Tenlenius. Syntynyt  21.06.1754 Loimaa,Pärnäinen. Kastettu  24.06.1754 Loimaa. Kuollut  01.05.1788 Loimaa,Hirvikoski. Haudattu  13.05.1788 Loimaa.  Kuollessaan mainitaan merimiehen puolisoksi Turusta.–Puoliso  23.11.1786 Turku  Jacob Kerkolin.  Merimies.  Mainitaan vihittäessä merimieheksi.
 Gustaf Johan Tenlenius. Syntynyt  04.01.1757 Loimaa,Pärnäinen. Kastettu  05.01.1757 Loimaa. Kuollut  08.04.1822 Kisko,Pappila. Haudattu  1822 Kisko.  Kirkkoherra.  Ylioppilas Turussa 15.2.1774 [Tenlenius] Gust. Joh. Satac. _ 545. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 22.2.1774 [1774] Die 22 m: [Feebr:] Gustawus Johannes Tenlenius Janackalaensis Nat: 175|4| Sacris initiatus ordinibus 1779. | Contracts Prost och Kyrkoherde i Kisko. Död 1822. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattan registratuurassa 14.12.1779. Vihitty papiksi Turun hiippakunnaassa 15.12.1779.  Janakkalan kirkkoherran (isänsä) apulainen 1779, pitäjänapulainn siellä 1781. Taivassalon pitäjänapulainen 1786. Kustavin kappalainen 1792. Varapastori 1810. Kiskon kirkkoherra 1813. Lääninrovasti 1815.–Puoliso  1789  Kristina Charlotta Ehrenstolpe. Syntynyt  12.03.1757. Kuollut  21.05.1832 Kisko,Kirkonkylä,Pappila.  Syntymäaika Kiskon rippikirjasta.
 Eva Ulrica Tenlenius. Syntynyt  13.11.1759 Loimaa,Pärnäinen. Kuollut  28.04.1809 Loimaa,Seppälä. (Taulu 61).
 Joseph Tenlenius. Syntynyt  06.03.1764 Loimaa,Pärnäinen. Kastettu  09.03.1764 Loimaa.
 Israel Tenlenius. Syntynyt  14.06.1765 Loimaa,Pärnäinen. Kastettu  16.06.1765 Loimaa.  Lukkari.  Toimi Hämeenlinnan kaupungissa lukkarina ainakin 1790-luvulla.–Puoliso  28.08.1791 Hämeenlinna  Margareta Hultin.  Emäntä.  Asui Hämeenlinnan kaupungissa vihkimisen aikaan.
 Samuel Adolph Tenlenius. Syntynyt  31.05.1768 Loimaa,Pärnäinen. Kastettu  02.06.1768 Loimaa.
Taulu 54 (Taulusta 53)
IX.   Elisabeth Tenlenius. Syntynyt  22.10.1745 Alastaro,Mökköinen. Kuollut  1803 Kiikka. Äiti (Taulu 53).–Puoliso   Johan Lilius. Syntynyt  20.09.1726 Pöytyä. Kuollut  05.12.1801 Kiikka.  Kappalainen.  Toimi kappalaisena Alastarolla 1771, Kiikassa 1789. Loimaan pitäjänapulainen 1760. Vihittiin alunperin papiksi 1755. Oli valmisttunut ylioppilaaksi jo 1746. Vaimo oli häntä 19 vuotta nuorempi. Isä Pöytyän nimismies ja Kolkin talon rusthollari Johan Lilius,joka kuoli vuonna 1733 ja äiti Anna Bergius. lioppilasmatrikkelin mukaan; Vht: Pöytyän nimismies ja Kolkin rusthollari Johan Lilius (k. 1733) ja Anna Bergius.  Turun katedraalikoulun oppilas 5.10.1738 (in cl. etymol., Pöyty.) 17.6.1746 (examen). lioppilas Turussa kl. 1746 [Lilius] Joh. Austral _ 409. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.7.1755. Todistus ordinaation hakemista varten kirjattu pöytäkirjaan 14.7.1755.  Pöytyän kirkkoherran apulainen 1755. Loimaan pitäjänapulainen 160. Alastaron kappalainen 1771, Kiikan 1789.( i Juhana Lilius. Kuollut  1729.  Nimismies. ii Johan Lilius. Kuollut  1719.  Kappalainen.)
X Lapset
 Johan Gabriel Lilius. Syntynyt  30.09.1764 Alastaro,Mökköinen. Kuollut  11.12.1807.  Pappi.  Tuli ylioppilaaksi Turussa 1782. Vihittiin papiksi 1790 isänsä apulaiseksi. Loimaan pitäjänapulainen vuodesta 1799.–Puoliso   Anna Johanna Asp. Syntynyt  03.08.1770. Kuollut  27.02.1837 Hattula,Nikkilä.
 Gustaf Wilhelm Lilius. Syntynyt  24.06.1766. Kuollut  08.08.1812.  Ylioppilas.  Tuli ylioppilaaksi 1783. Löydettiin elokuun kahdeksas päivä kuolleena metsästä.
 Johanna Kristina Lilius. Syntynyt  03.06.1772. Kuollut  17.03.1849. (Taulu 55).
 Karl Fredrik Lilius. Syntynyt  13.05.1773. Kuollut  26.03.1846.  Kappalainen,pappi,nimipastori.  Tuli ylioppilaaksi 1791 ja vihittiin papiksi ja isänsä apulaiseksi 1798. Kirkkoherranapulaisena Kuortaneella 1801, armovuoden saarnaaja samoin Kuortaneella 1807. Euran kappelin eli Tarvasjoen saarnaaja 17.6.1807-1.5.1808. Kappalainen Metsämaassa 1809-10 sekä Urjalassa 1815. Edelleen kppalaisena Ulvilassa 1823 sekä Ylistarossa 1827.
 Anders Lilius. Syntynyt  20.10.1775. Kuollut  12.07.1832.  Pappi.  Vanhemmat: Kiikan kappalainen Johan Lilius 7207 (yo 1746, k. 1801) ja Elisabet Tenlenius. Ylioppilas Turussa 27.5.1791 [Lilius] Andr. Satac _ 716. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 28.5.1791 [1791 D. XXVIII Maji] Andreas Lilius Tyrvensis, natus 1774. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 11.7.1801. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 15.7.1801. — Kiikan kappalaisen (isänsä) apulainen 1801. Längelmäen kirkkoherran apulainen 1804.Lohjan kappalaisen apulainen 1810. Metsämaan kappalainen 1816.–Puoliso  20.02.1818 Lohja  Sara Regina Bergheim. Syntynyt  01.01.1769 Lohja,Routio. Katso myös 84.
 Anna Lisa Lilius. Syntynyt  1779. Kuollut  1789.
 Eva Lovisa Lilius. Syntynyt  17.08.1782.
 Fredrika Gustava Lilius. Syntynyt  29.02.1784. Kuollut  1847.  Kärsi mielisairaudesta.
 Adolf Lilius. Syntynyt  1786. Kuollut  1830.  Lukkari.  Toimi Harjavallassa lukkarina.
 Anna Greta Lilius. Syntynyt  06.05.1791. Kuollut  07.11.1791.
Taulu 55 (Taulusta 54)
X.   Johanna Kristina Lilius. Syntynyt  03.06.1772. Kuollut  17.03.1849. Äiti (Taulu 54).–Puoliso  13.12.1810  Clas Gustaf Munck. Syntynyt  04.05.1785. Kuollut  14.04.1846 Kiikka.  Kersantti.  Porin rykmentin kersantti. Kuului aateliseen sukuun n:o 6.
XI Lapset
 Johan Wilhelm Munck. Syntynyt  26.03.1812 Kiikka. Kastettu  30.03.1812 Kiikka.
 Adolf Fredrik Munck. Syntynyt  02.05.1814 Kiikka. Kastettu  04.05.1814 Kiikka.
Taulu 56 (Taulusta 53)
IX.   Maria Tenlenius. Syntynyt  06.08.1747 Alastaro,Mökköinen. Kastettu  Alastaro.  Asui vihittäessä Janakkalan pappilassa. Äiti (Taulu 53).–Puoliso  29.08.1774 Janakkala  Jacob Alander. Syntynyt  14.07.1745 Turku. Kuollut  03.02.1809 Loppi.  Kirkkoherra;kappalainen.  Vht ehkä (Matinolli 1963): turkulainen puuseppä Anders Henriksson ja Anna Mattsdotter. Turun katedraalikoulun oppilas 14.5.1759 (in cl. infim., Aboëns. 14 ann.) – 4.6.1767 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1767 Alander, Jacob, Ab. _ 507. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 1.1771. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.1.1771. — Tammelan kirkkoherran apulainen 1771. Maarian pitäjänapulainen 1774. Punkalaitumen kappalainen 1777. Lopen kirkkoherra 1795. 
Puolisot: 1:o 1774 Maria Tenlenius († 1783); 2:o 1784 Eva Juliana Stengrund († 1788); 3:o 1789 Katarina Favorin tämän 2. avioliitossa († 1814).
X Lapset
 Jacob Johan Alander. Syntynyt  27.07.1777 Punkalaidun,Mäenpää. Kuollut  1860.  Kruununnimismies.  Vihittäessä oli Somerolla kruununnimismiehenä.–Puoliso  30.08.1812 Loppi  Sophia Gustava Kåhe. Syntynyt  1779.  Vihittäessä nimitetään talollisen tyttäreksi ja kruununvoudin leskeksi Lopen pitäjästä. Ensimmäinen puoliso oli kruununnimismiesNils Viander, joka kuoli 17.10.1805.
 Christina Sophia Alander. Syntynyt  19.04.1779 Punkalaidun,Mäenpää. Kuollut  kohtaus 13.08.1838 Loppi. Haudattu  1838 Loppi.  Nimitetään kuollessaan "mademoiselle", joten ilmeisesti pysyi naimattomana koko ikänsä.
 Anna Lovisa Alander. Syntynyt  22.08.1781 Punkalaidun,Mäenpää. Kuollut  lapsivuode 01.06.1810 Pälkäne. (Taulu 57).
 Gustaf Adolph Alander. Syntynyt  27.06.1783 Punkalaidun,Mäenpää. Kuollut  07.07.1783 Punkalaidun,Mäenpää.
Taulu 57 (Taulusta 56)
X.   Anna Lovisa Alander. Syntynyt  22.08.1781 Punkalaidun,Mäenpää. Kuollut  lapsivuode 01.06.1810 Pälkäne. Haudattu  07.06.1810 Pälkäne.  Oli puolisonsa serkku. Äiti (Taulu 56).–Puoliso   Adolph Johan Alander. Syntynyt  05.06.1776 Pälkänen,Tommola. Kuollut  28.02.1817 Akaa,Kylmäkoski. Haudattu  12.03.1817 Akaa.  Kappalainen.  Vht: Pälkäneen kappalainen Anders Alander 7978 (yo 1757, k.1816)) ja Anna Katarina Mennander. Turun katedraalikoulun oppilas 9.3.1791 (in cl. rect.) - 1792 (sine testim. vitae e cl. rect.). Ylioppilas Turussa 15.12.1792 [Alander] Adolphus Joh. Tavastl _735:. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 25..7.1800. ihitty papiksi Turun hiippakunnassa 26.7.1800.  Pälkäneen kappalaisen (isänsä) apulainen 1800. Akaan pitäjänapuainen 1808.
XI Lapset
 Nils Adrian Alander. Syntynyt  13.02.1807 Pälkäne,Tommola. Kuollut  keuhkotauti 19.10.1832 Helsinki. Haudattu  21.10.1832 Helsinki.  Kultaseppäkisälli.  Kuollessaan kulta- ja hopeaseppäkisälli Helsingin kaupungissa.
 Sophia Wilhelmina Alander. Syntynyt  12.09.1808 Pälkäne,Tommola.
 Berndt Christian Alander. Syntynyt  05.03.1810 Pälkäne,Tommola. Kuollut  ripuli 17.06.1810 Pälkäne,Tommola. Haudattu  20.06.1810 Pälkäne.
Taulu 58 (Taulusta 53)
IX.   Greta Stina Tenlenius. Syntynyt  31.12.1751 Loimaa,Pärnäinen. Kastettu  03.01.1752 Loimaa. Kuollut  kihti 18.01.1800 Loimaa,Hirvikoski. Haudattu  07.02.1800 Loimaa. Äiti (Taulu 53).–Puoliso   Johan Ahlstedt. Syntynyt  1741 Piikkiö. Kuollut  12.02.1804 Loimaa.  Kappalainen.  Oli Loimaan kappalainen ja asui perheineen Loimaan Hirvikoskella. Isänsä oli piikkiöläinen rusthollari, Tuomas Aro.
X Lapset
 Johanna Christina Ahlstedt. Syntynyt  25.04.1773 Loimaa,Kankare. (Taulu 59).
 Fredrika Ahlstedt. Syntynyt  09.09.1774 Loimaa,Kankare.
 Johan Fredrik Ahlstedt. Syntynyt  25.10.1776 Loimaa,Kankare. Kuollut  21.12.1823.  Professori.  Tuli ylioppilaaksi 1776 ja maisteriksi kaksi vuotta myöhemmin. Puhtaan matematiikan dosentti 1802. Yliopiston sihteeri vuodesta 1808, vaikka saikin virallisen valtuuskirjan vasta 1811. Matheosprofessor 5.7.1812. Julkaisi 12 väitöskirjaa.
 Carl Gustaf Ahlstedt. Syntynyt  12.12.1778 Loimaa,Hirvikoski. Kuollut  01.11.1833.  Rovasti.  Tuli ylioppilaaksi 1800 ja viisi vuotta myöhemmin filosofian maisteriksi. Vihittiin papiksi 1806 ja toimi Loimaan pitäjänapulaisena 1808 sekä kappalaisena 1815. Liedon kirkkoherra vuodesta 1826 ja rovasti 1829.–Puoliso  25.03.1810 Turku  Margareta Helena Alan.
 Joseph Ahlstedt. Syntynyt  16.04.1781 Loimaa,Hirvikoski.
 Christian Adolph Ahlstedt. Syntynyt  07.12.1782 Loimaa,Hirvikoski.
 Nils Christian Ahlstedt. Syntynyt  20.09.1785 Loimaa,Hirvikoski.  Rovasti.  Tuli ylioppilaaksi 1802 ja vihittiin papiksi 1810. Pöytyän pitäjänapulainen 1817, Liedon kirkkoherra veljensä jälkeen 1835. Rovasti 1839. Painatti kirjan "Tal hållet v. Evangeliska Sällskapetsallm. sammankomst i Åbo" vuonna 1833.
 Gabriel Ahlstedt. Syntynyt  09.06.1787 Loimaa,Hirvikoski.
 Samuel Adolph Ahlstedt. Syntynyt  30.04.1789 Loimaa,Hirvikoski.
 Ulrica Lovisa Ahlstedt. Syntynyt  29.11.1791 Loimaa,Hirvikoski. Kuollut  04.03.1831 Pietari. (Taulu 60).
 Eva Gustava Ahlstedt. Syntynyt  18.05.1793 Loimaa,Hirvikoski. Kuollut  1814 Loimaa.  Kuoli naimattomana ja lapsettomana.
 Jacob Wilhelm Ahlstedt. Syntynyt  04.06.1796 Loimaa,Hirvikoski.
Taulu 59 (Taulusta 58)
X.   Johanna Christina Ahlstedt. Syntynyt  25.04.1773 Loimaa,Kankare. Äiti (Taulu 58).–Puoliso   Mats Rosenberg. Syntynyt  1776. Kuollut  kohtaus 06.01.1817 Loimaa,Kojonperä. Haudattu  1817 Loimaa.  Kirjanpitäjä.  Sahankirjanpitäjä - asui perheineen Loimaan Kojonperällä.
XI Lapset
 Adolf Mats Rosenberg. Syntynyt  13.09.1800 Loimaa,Kojonperä.
 Johan Kristian Rosenberg. Syntynyt  02.07.1802 Loimaa,Kojonperä.
 Karl Fredrik Rosenberg. Syntynyt  23.02.1804 Loimaa,Kojonperä.
 Katarina Matilda Rosenberg. Syntynyt  19.05.1806 Loimaa,Kojonperä.
Taulu 60 (Taulusta 58)
X.   Ulrica Lovisa Ahlstedt. Syntynyt  29.11.1791 Loimaa,Hirvikoski. Kuollut  04.03.1831 Pietari. Äiti (Taulu 58).–Puoliso  16.07.1816 Turku  Erik Gustaf Ehrström. Syntynyt  29.05.1791 Luoto. Kuollut  25.04.1835 Pietari,Ruots. srk.  Rovasti.  Vht: Kruunupyyn kappalainen Anders Ehrström 8764 (yo 1768, k.18222) ja hänen 2. puolisonsa Anna Maria Reinius. Ylioppilas Turussa 4.2.1807 [Ehrström] Gust. Er. Ostrob. _ 942.Pohjalaisen osakunnan jäsen 12.2.1807 [1807]  Etunimet Gustavus Ericus on vaihdettu järjestykseen Ericus Gustvus.Ehrström, die 12 Febr: 1807. Natus die 29 Maji 1791. | Philosophiæ Doctor 1815. Kyrkoherde i Tenala 1824. Prost 1826. Rysk Språklärare och Docens vid Åbo Universitet 1816. Kyrkoherde vid Svenska Lutherska Församlingen i Petersburg 1826; Ledamot af St. Wladimirs Ordens 4:de Class och af St. Stanislai Ordens 2:dra Class. Dog 1835 25/4. | Utgaf Jemte C. G. Ottelin (sedermera Biskop i Borgå) en Rysk Språklära jemte Chrestomathie samt ensam: S:tCatharinæ Svenska och S:t Mariæ Finska Församlingars i Petersburg historia. Pedagogian tutkinto 2.6.1807. Respondentti 27.4.1811 pro exercitio, pr. Fredrik Bergbom 11668. Todistus viranhakua varten registratuurassa 4.9.1811 Gustaf Eric Ehrström. Venäjän kieliopintoja Moskovassa 1812-13. Todistus viranhakua varten registratuurassa 17.9.1813. Respondentti 23.6.1815 pro gradu (Ryska språkets bildning. I s. 1-32), pr. Johan Henrik Avellan 10546. FM 13.10.1815. Preeses 19.6.1816 pro venia docendi. Vihitty papikksi Turun hiippakunnassa 25.2.1824. ohjalaisen osakunnan kunniajäsen (1818). Turun hovioikeuden ja lääninhallituksen venäjän kielen kääntäjä1813. Turun akatemian Venäjän historian ja kirjallisuuden sekä venäjän kielen dosentti 1816. Tenholan kirkkoherra 1824. Pietarinruots. Katarinan seurak. kirkkoherra 1825. Rovasti 1826. Pietarin lut. tuomiokapitulin jäsen. Suomalaisuusmies. Saarnaaja pappeinkokouksessa Turussa 1825.
XI Lapset
 Anna Lovisa Ehström. Syntynyt  19.04.1817 Turku. Kuollut  1861.–Puoliso   Alexander Ferdinand Borenius. Syntynyt  26.12.1807 Uusikirkko. Kuollut  03.04.1881 Porvoo.  Lehtori,rovasti.  Vht: Kivennavan kirkkoherra Henrik Borenius 10239 (yo 1786, k.18841) ja Sofia Stråhlman. Viipurin piirikoulun oppilas. Viipurin lukion oppilas 2.9.1822 9.7.1825. Ylioppilas Turussa 5.10.1825. Viipurilaisen osakunnanjäsen 5.10.1825 5/10 1825 Alexander Borenius 7/1 1808 Prost Kivinebb Uttog betyg d. 2 Febr. 1828 för att bli Prest i Ingermanland. | Fortsatt sedermera sina studier, Phil. Cand. d. 6/6 1831, uttog betyg samma dag. Utnämnd Lector vid Gymn. i Borgå om våren1833. Promov. d. 20 Juni 1832. Mathematum Lector i Borgå 1833. Todistus registratuurassa 7.2.1828. Respondentti 10.6.1829 pro exercitio, pr. Gabriel Rein 13056. Stipendiaattiteesi 10.6.1829, pr. Nathanael Gerhard af Schultén 12860. FK 6.6.1831. FM 21.6.18832. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 27.5.1837.  Viipurin lukion vt. kreikan kielen yliopettaja 1833. Porvoon luion matematiikan lehtori s.v., virkavapaa 1870, ero 1873. Samalla palkkapitäjänsä Lapinjärven kirkkoherra 1852. Rovasti 1843. Vtt. lääninrovasti 1865-69. Porvoon tuomiokapitulin jäsen 1870. Valtiopäivämies 1863-64, 187, 1872 ja 1877-78.
 Emma Christina Ehström. Syntynyt  06.10.1820 Turku.–Puoliso   Nils Fredrik Perander. Syntynyt  09.11.1816 Liperi. Kuollut  09.04.1854 Kuopio.  Pormestari.  Vht: Liperin kirkkoherra Niklas Johan Perander 9665 (yo 1779, k.1831) ja Gustava Charlotta Savenius. Kuopion triviaalikoulun oppilas 18.2.1826 - 10.12.1831. Porvoon lukion oppilas 4.2.1832 - 25.2.1834 (skiljebetyg). Maanmittausoppilas 12.5.1834. Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 29.9.1835 (arvosana approbatur ccum laude äänimäärällä 16).  Savokarjalaisen osakunnan jäsen Nils Fredrik Perander | Synt. 911 1826. Liperissä. Isä: Nils Johan, Rovasti, kuoll. Äiti: Gustafva Charlotta Savenius. Tuli Kuopion kouluun 1826, talv. erosi 1831. Tuli Porvon Lukioon (Gymn.) 1832. Helmikuussa. erkeni /2 1834. Oppija (Stud.) /6 1835. Toistimella (Vittnesb.) Viisausopin Majisterilta, H. S. Saveniukselta. Peätös 16. huutoa tai Approbaatur cum Laude. Kotip. Kuopio.  erkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 20.6.1839. Tuomarintutkinto 13.6.1842. Vaasan hovioikeuden auskultantti 21.11.1842. aratuomari 1845. Kuopion pormestari 1847.
 Carl Gustaf Ehström. Syntynyt  17.03.1822 Turku. Kuollut  23.10.1886 Helsinki.  Prokuraattori.  Helsingin yksityislyseon oppilas 1835 - 1840. Ylioppilas Helsingissä 22.6.1840 (arvosana laudatur äänimäärällä 32). Eteläpohjalaaisen osakunnan jäsen 5.2.1842. Nimi on kopioitu 1844 Eteläpohjalaisen osakunnan matrikkelista hdistyneen Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin Carl Gustaf Ehrström, son till Prosten och Kyrkoherden vid Svenska Församl. i Petersburg E. G. Ehrström, född den 17 Mars 1822, inskrifven i Syd-Österb. Afd. den 5:te Februari 1842. | Philos. Candidat 1846. Afddelningens Bibliothekarie och Protokollist 1844-45. Respondentti 25.2.1843, pr. Adolf Moberg 14605. FK 28.5.1846. Mrkitty oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan 10.10.1846. Stipendiaattiteesi 30.4.1851, pr. Johan Philip Palmén 14354. MOK 14.6.1852. Turun hovioikeuden auskultantti 19.6.1852. Väitöskirja18.10.1854, pr. Johan Philip Palmén 14354. MOL 20.11.1854. Väittöskirja 14.5.1859 pro munere. MOT 31.5.1860. Pohjalaisen osakunnan kirjastonhoitaja ja sihteeri 1844-45. Oikustieteellisen tiedekunnan kuraattori 1855, vt. dekaani 1872-73,, dekaani 1877. Helsingin yksityislyseon opettaja 1843 ja 1850-52. Senaatin oikusosaston ylim. kopisti 1853. Helsingin raastuvanoikeuden ja maistraatin pöytäkirjanpitäjä eli apulaisjäsen 1853-58. Varatuomari1853. Helsingin maistraatin notaari 1855. Yliopiston konsistorin notaari 1856, vt. yliopistonsihteeri 1859-60, rikoslainopin jaoikeushistorian professori 1860, siviilioikeuden ja roomalaisenoikeuden vt. professori 1867-70, kameraalioikeuden ja valtio-oiikeuden vt. professori 1872-73. Senaattori senaatin oikeusosastossa s.v. Suomen asiain komiteanjäsen Pietarissa 1880-82. Senaatin prokuraattori 1886. Valtiopäivämies yliopiston valitsemana 1872 ja 1877-78.–Puoliso  1863  Fredrika Ottilia Amalia Orrman. Syntynyt  10.02.1839 Porvoo. Kastettu  18.03.1839 Porvoo. Kuollut  1916.  Isä porvoolainen kauppias Otto Wilhelm O., äiti Fredrika Lovisa Bastman.
 Maria August Ehström. Syntynyt  04.12.1823 Turku,Ruots.srk.
 Alexander Otto Ehrström. Syntynyt  21.01.1826 Porvoo. Kastettu  05.02.1826 Porvoo.  Alexander syntyi Porvoon kaupungissa äidin ollessa muuttomatkalla Tenholasta Pietariin.
Taulu 61 (Taulusta 53)
IX.   Eva Ulrica Tenlenius. Syntynyt  13.11.1759 Loimaa,Pärnäinen. Kastettu  15.11.1759 Loimaa. Kuollut  28.04.1809 Loimaa,Seppälä. Äiti (Taulu 53).–Puoliso  21.09.1777 Loimaa  Daniel Johan Elers. Syntynyt  30.10.1746 Loimaa,Seppälä. Kastettu  31.01.1746 Loimaa. Kuollut  flunssakuume 20.11.1797 Loimaa,Seppälä.  Apupappi.  Ylioppilaaksi 1769 Turussa. Vihittiin siellä papiksi ja tuli Loimaan kirkkoherranapulaiseksi 1772. Asui perheineen Loimaan Seppälän Alitalossa.
X Lapset
 Johan Fredrik Elers. Syntynyt  30.09.1778 Loimaa,Seppälä. Kuollut  hukkui 29.05.1812 Loimaa. (Taulu 62).
 Eva Gustava Elers. Syntynyt  22.10.1781 Loimaa,Seppälä. Kuollut  23.05.1809 Loimaa,Seppälä.
 Karl Daniel Elers. Syntynyt  29.03.1784 Loimaa,Seppälä. Kuollut  10.07.1839 Loimaa.  Kamarikirjoittaja.  Tukholman Kamarikollegion sihteeri - opiskeli tätä ennen Turun katedraalikoulussa vuosina 1794-1803. Oli naimaton ja lapseton.
 Maria Fredrika Elers. Syntynyt  03.12.1786 Loimaa,Seppälä. Kuollut  26.05.1793 Loimaa,Seppälä.
 Johanna Kristina Elers. Syntynyt  04.01.1789 Loimaa,Seppälä. Kuollut  09.10.1789 Loimaa,Seppälä.
 Daniel Elers. Syntynyt  05.07.1789 Loimaa,Seppälä. Kuollut  08.09.1789 Loimaa,Seppälä.
 Gustav Wilhelm Elers. Syntynyt  17.10.1790 Loimaa,Seppälä.  Katoaa kirkonkirjoista, joten ilmeisesti kuollut lapsena.
 Margareta Elisabet Elers. Syntynyt  01.04.1793 Loimaa,Seppälä. Kuollut  07.09.1807 Loimaa,Seppälä.
 Klas Henrik Elers. Syntynyt  10.03.1795 Loimaa,Seppälä. Kuollut  11.06.1795 Loimaa,Seppälä.
 Efraim Elers. Syntynyt  16.04.1796 Loimaa,Seppälä. Kuollut  18.06.1799 Loimaa,Seppälä.
Taulu 62 (Taulusta 61)
X.   Johan Fredrik Elers. Syntynyt  30.09.1778 Loimaa,Seppälä. Kuollut  hukkui 29.05.1812 Loimaa.  Tiedustelija venäläisten puolella vuonna 1803. Loimaan Seppälän kylän rusthollari. Hukkui Loimijokeen Loimaalla. Äiti (Taulu 61).–Puoliso  09.04.1807 Loimaa  Valpuri. Syntynyt  1785 Alastaro. Kuollut  09.10.1834 Loimaa.
XI Lapset
 Karl Johan Elers. Syntynyt  29.08.1811 Alastaro.  Opiskeli Turun Katedraalikoulussa.
Taulu 63 (Taulusta 46)
VIII.   Margareta Elgfoth. Syntynyt  05.05.1733 Loimaa,Mökköinen. Kuollut  vanhuuden heikkous 30.04.1819 Tammela,Ojainen. Haudattu  19.05.1819 Tammela.  Asui loppuelämänsä tyttärensä perheessä Tammelan Portaan kylän Turpon sahalla, jossa hänen vävynsä työskenteli. 
Syntymäaika Huittisten rippikirjasta JK1068. Äiti (Taulu 46).–Puoliso   Anders Lagerbom. Syntynyt  22.12.1711 Kiukainen. Kuollut  tyrä 20.09.1774 Huittinen,Huittisten kylä. Haudattu  23.09.1774 Huittinen.  Pitäjänapulainen,kirkkoherran apulainen.  Syntymäaika Huittisten rippikirjasta JK1068. 
Lähetettiin Turun pappiskouluun, jonka jälkeen toimi Kokemäen kirkkoherran apulaisena 1754-67, sittemmin Huittisten pitäjänapulaisena 1767-1774. Valitettiin tehtäväänsä seurakuntalaisten pyynnöstä ilman vaalia. Vuonna 1761 pyrki Kauvatsan kirkkoherraksi, mutta hävisi vaalin niukimmalla mahdollisella erolla. Oli hyvin sairaalloinen ennen kuolemaansa. 
Ylioppilasmatrikkelin mukaan; Porin triviaalikoulun oppilas 7.2.1727 – 1738. Ylioppilas Turussa kl. 1739. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 23.1.1739 [1739. d. 23. Januarii] Andreas Johannis Lagerbohm Euraënsis | Adjunctus Præpositi Cumoensis ordinatus 1754. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen pöytäkirjassa 25.5.1754 Johan Lagerbom. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 27.5.1754. — Kokemäen kirkkoherran apulainen 1754. Tukholman suom. seurak. vt. kappalainen jonkin aikaa v. 1758. Huittisten pitäjänapulainen 1767.( i Juho Jaakkola. Kuollut  1736 Kiukainen.  Rusthollari. ii Juho Jaakkola. Riitta. Ä Valpuri. Kuollut  1730 Kiukainen.  Emäntä. Äi Martti.)
IX Lapset
 Anders Lagerbom. Syntynyt  04.10.1758 Kokemäki.  Klarinetinsoittaja. (Taulu 64).
 Margareta Elisabet Lagerbom. Syntynyt  17.04.1761 Huittinen.  Asui ainakin 1800-luvun alkupuolella Tammelan Portaan kylän Suojoella.
 Clara Christina Lagerbom. Syntynyt  27.03.1764 Huittinen. Kastettu  01.04.1764 Huittinen.
 Johan Joseph Lagerbom. Syntynyt  09.02.1767 Huittinen. Kastettu  12.02.1767 Huittinen.
 Anna Fredrika Lagerbom. Syntynyt  04.10.1769 Huittinen.
 Eeva Sofia Lagerbohm. Syntynyt  18.05.1772 Huittinen,Pappila. Kuollut  Rntakuume 21.11.1850 Vihti, Hultila, Norrkulla. (Taulu 67).
Taulu 64 (Taulusta 63)
IX.   Anders Lagerbom. Syntynyt  04.10.1758 Kokemäki.  Klarinetinsoittaja.  Huittisten pitäjänapulaisen poika. Äiti (Taulu 63).–Puoliso   Juliana. Syntynyt  16.08.1750 Akaa,Toijala. Kastettu  18.08.1750 Akaa. Kuollut  vanhuuden heikkous 25.03.1828 Pusula,Kaukela. Haudattu  01.04.1828 Pusula.  Asui vanhuuden päivänsä sukulaistensa lähettyvillä Pusulassa.( i Heikki Lagren. Syntynyt  25.12.1709 Akaa,Rättö. Kuollut  30.07.1776 Akaa,Toijala.  Lukkari. ii Lauri Huovila. Syntynyt  1667 Akaa,Rättö. Kuollut  16.06.1731 Akaa,Rättö.  Talollinen. iÄ Annika. Syntynyt  1660 Akaa. Kuollut  29.09.1730 Akaa,Rättö. Ä Anna. Syntynyt  19.03.1714 Lempäälä,Achtiala. Kuollut  rintavesitauti 11.01.1774 Akaa,Toijala. Äi Juho Broman. Syntynyt  1681. Kuollut  08.05.1744 Lempäälä,Ahtiala.  Rusthollari,pitäjänräätäli. ÄÄ Maria Spensenia. Syntynyt  1692 Turku. Kuollut  30.04.1758 Uusikaupunki.)
X Lapset
 Eva Kaisa Lagerbom. Syntynyt  04.09.1780 Huittinen. Kuollut  vanhuus 10.12.1865 Pusula,Kaukela.  Piika. (Taulu 65).
 Anna Sophia Lagerbom. Syntynyt  1783 Huittinen. Kastettu  13.01.1783 Huittinen.
 Margaretha Lagerbom. Syntynyt  1785 Huittinen. Kastettu  26.04.1785 Huittinen.
 Justina Lagerbom. Syntynyt  19.02.1787 Huittinen. Kuollut  mahakivut 20.04.1850 Nummi,Raatis. (Taulu 66).
Taulu 65 (Taulusta 64)
X.   Eva Kaisa Lagerbom. Syntynyt  04.09.1780 Huittinen. Kastettu  06.09.1780 Huittinen. Kuollut  vanhuus 10.12.1865 Pusula,Kaukela. Haudattu  14.12.1865 Pusula.  Piika.  Muutti Pusulaan Nummelta, Hyrsylän Langin talosta, muuttokirja nnro 4, pvm 5.2.1810. Eva Kaisa löytyy mm. Pusulan rippikirjasta, vuosilta 1805-1810 sivulta 215 - Kaukela, Vanha Sippala - oli piikana siellä, kunnes meni naimisiin sotilas Simo Skarpin kanssa. Asui ennen kuolemaansa tyttärensä Maija Stina Skarpin perheessä.  Merkitty kuollessaan ruotuvaivaiseksi. Isä (Taulu 64).–Puoliso  01.03.1812 Pusula,Kaukela,Sippala  Simon Skarp. Syntynyt  07.10.1783 Somerniemi,Vesanoja. Kastettu  09.10.1783. Kuollut  bröstfeber 08.06.1847 Pusula,Kaukela. Haudattu  10.06.1847 Pusula.  Sotilas,torppari,itsellinen.  Syntyisin Somerniemen Vesanojan Takalassa. 9.10.1806 muuttaa "res.drg. Simon Karp" Pusulan muuttokirjojen mukaan Hirvijoen Ylimäeltä "Nyhkölän Anttilaan". Asui perheineen Nummen Kramilla sekä Kaukelan Vanha-Sippalassa ja Börtilässä. Nuorimman lapsensa syntymän aikaan mainitaan itselliseksi ja entiseksi reserviläiseksi. Simonin kummeina mainitaan Somerniemen kastettujen luettelossa eserviläinen Anders Ståhl, hänen vaimonsa Caisa Lisa Henriksdotter, Petter Pettersson Erkkalasta ja piika Maria Olofsdotter Oinaasjärven Jusolasta. Anders Ståhl asui Vesanojalla ja Petter oli Vesanojan Erkkalan alon isäntä,.( i Johan. Syntynyt  30.05.1734 Somerniemi,Vesanoja.  Talollinen. ii Mats. Syntynyt  03.09.1714. Kuollut  1742 Somerniemi,Vesanoja.  Talollinen. iÄ Anna. Syntynyt  13.09.1702. Kuollut  pistos 26.04.1777 Somerniemi,Vesanoja. Ä Maria. Syntynyt  30.03.1745 Somero,Sylvänä. Äi Mats. Syntynyt  02.08.1716 Somero,Ollila.  Talollinen. ÄÄ Kirstin.)
XI Lapset
 Fredric Skarp. Syntynyt  24.03.1812 Pusula,Nummi. Kastettu  24.03.1812 Pusula,Nummi. Kuollut  keuhkotauti 27.11.1832 Pusula,Kaukela.
 Johannes Skarp. Syntynyt  03.04.1815 Pusula,Kaukela. Kastettu  05.04.1815 Pusula,Kaukela. Kuollut  03.02.1833 Nummi,Kovela. Haudattu  10.02.1833 Nummi,Köyhien multa.
 Eeva Sofia Skarp. Syntynyt  24.05.1818 Pusula,Kaukela. Kastettu  24.05.1818 Pusula,Kaukela. Kuollut  tuhkarokko 10.07.1822 Pusula,Kaukela. Haudattu  14.07.1822 Pusula.
 Maria Christina Skarp. Syntynyt  16.08.1822 Pusula,Kaukela. Kastettu  1822 Pusula. Kuollut  keuhkotauti 28.07.1864 Pusula,Kaukela. Haudattu  07.08.1864 Pusula.  Syntyi torpparin tyttärenä Pusulan Kaukelan kylän Börtilässä. uoli muonatorpparin leskenä samassa paikassa heinäkuussa 1864.–Puoliso  19.10.1845 Pusula  Erik Lindström. Syntynyt  28.01.1810 Pusula,Yli-Öysti. Kastettu  29.01.1810 Pusula. Kuollut  keuhkotauti 15.04.1848 Pusula,Kaukela. Haudattu  21.04.1848 Pusula.  Torppari,itsellinen.  Asui vihittäessä Pusulan Öystin Ylitalossa eli syntymäkodissaan. 
Kuollessaan mainitaan itselliseksi Pusulan Kaukelan Börtilässä. 
Oli avioton lapsi, joten sukujohto hänen isänsä puolelta jää arvoitukseksi.  Käytti isäpuolensa sukunimeä.( Ä Lena. Syntynyt  02.11.1787 Pusula, Öysti. Kuollut  rintatauti 22.02.1841 Pusula, Kouvola. Äi Johan. Syntynyt  02.10.1750 Pusula,Öysti. Kuollut  keuhkotauti 25.04.1815 Pusula,Öysti.  Talollinen. ÄÄ Anna. Syntynyt  27.11.1752 Pusula,Ahonpää. Kuollut  vanhuus 14.04.1823 Pusula,Öysti.)–Puoliso  30.11.1850 Pusula  Erik Johan Salin. Syntynyt  28.04.1818 Pusula,Seppälä. Kastettu  29.04.1818 Pusula. Kuollut  vanhuus 25.04.1889 Pusula,Kaukela. Haudattu  28.04.1889.  Renki,itsellinen,muonatorppari.  Syntyisin Pusulan Seppälän kylän Hirven talosta, jossa hänen isänsä Elias Johansson oli renkinä. Äiti Anna Stina Matsdotter. He kuolivat itsellisinä Kaukelan kylän Kauhalassa. Asui vihittäessä Nummen Mettulan Markulassa, merkitty kuollessan itselliseksi.
Taulu 66 (Taulusta 64)
X.   Justina Lagerbom. Syntynyt  19.02.1787 Huittinen. Kastettu  19.02.1787 Huittinen. Kuollut  mahakivut 20.04.1850 Nummi,Raatis. Haudattu  1850 Nummi.  Oli kirjoilla Pusulassa, mutta kuoli ja haudattiin Nummelle. Isä (Taulu 64).–Puoliso  13.07.1817 Pusula  Anders. Syntynyt  1768. Kuollut  vanhuuden heikkous 08.12.1828 Pusula,Kaukela. Haudattu  29.12.1828 Pusula.  Renkivouti,renki.  Renkivouti Pusulan Kaukelan kylän Sokalan talossa. Ilmeisesti kappalaisen palveluksessa, koska tämän virka-asuntona toimi juuri Sokala. Syntymäaika arvioitu kuoliniän perusteella.
XI Lapset
 Johannes. Syntynyt  20.05.1818 Pusula,Kaukela. Kastettu  20.05.1818 Pusula. Kuollut  ripuli 07.08.1818 Pusula,Kaukela. Haudattu  09.08.1818 Pusula.
 Carolina. Syntynyt  26.05.1819 Pusula,Kaukela. Kastettu  26.05.1819 Pusula. Kuollut  tuntematon sairaus 02.06.1819 Pusula,Kaukela. Haudattu  06.06.1819 Pusula.
 Carolina Sofia. Syntynyt  19.07.1820 Pusula,Kaukela. Kastettu  20.07.1820 Pusula.–Puoliso  23.04.1847 Nummi  Jakob Johan Kalroth. Syntynyt  01.04.1823 Karjalohja,Härjänvatsa. Kastettu  02.04.1823 Karjalohja.  Torppari.  Nummen Raatiksen kylän Grönkullan torppari. UOM : Vanhemmat korjattu 19.10.2006: Isä Sammatin Myllykylän Arvelan renki Johan Andersson, joka olitullut Lohjalta naituaan Arvelan piian Lovisa Hermanin 19.5.18233.
 Gustava Lagerbom. Syntynyt  02.10.1823 Pusula,Kaukela. Kastettu  03.10.1823 Pusula.–Puoliso  10.11.1848 Nummi  Carl Gustaf Olin. Syntynyt  15.06.1826 Vihti,Olkkala. Kastettu  18.06.1826 Vihti.  Muonatorppari.  Nummen pitäjän Raatiksen kylän Pakasen muonatorppari. Isä Vihdin Olkkalan kylän Solbackan torppari Michel Eriksson jaäiti vaimonsa Eva Stina.
 Anders Johan. Syntynyt  26.11.1826 Pusula,Kaukela. Kastettu  26.11.1826 Pusula. Kuollut  tuntematon 27.04.1828 Pusula,Kaukela.
Taulu 67 (Taulusta 63)
IX.   Eeva Sofia Lagerbohm. Syntynyt  18.05.1772 Huittinen,Pappila. Kuollut  Rntakuume 21.11.1850 Vihti, Hultila, Norrkulla. Haudattu  24.11.1850 Vihti.  Mainitaan kuollessaan itsellisen vaimoksi. Äiti (Taulu 63).–Puoliso   Samuel Hammarberg. Syntynyt  17.09.1777 Kiikala. Kastettu  18.09.1777 Kiikala. Kuollut  1851 Vihti, Hulttila.  Sahanasettaja,kirjanpitäjä,mylläri.  Toimi Tammelan pitäjässä, Portaan kylässä, sahanasettajana 1805, myllärinä 1807 ja sahan kirjanpitäjänä 1809-1817.  Asui perheineen Turpon torpassa ainakin vuodesta 1809 lähtien. 
Muutti Tammelasta Vihdin Kotkanniemeen 31.5.1819 vaimonsa ja lastensa kanssa. Muutti seuraavana vuonna Niemenkylään ja edelleen 1825 Härkälään, jossa työskenteli seppänä. 
Härkälästä muutti vaimonsa ja Eva-tyttärensä kera takaisin Niemenkylään, josta vuonna 1849 Lusilaan. Sieltä 1850 Hulttilaan, missä sitten sekä Samuel että vaimo Eva Sofia kuolivat. 
Syntynyt Kiikalassa. Vanhemmat seppä Erik Hammarberg ja vaimonsa Sofia Matsdotter.
X Lapset
 Sofia Ulrica Hammarberg. Syntynyt  28.04.1807 Tammela,Kuhala. (Taulu 68).
 Maria Christina Hammarberg. Syntynyt  18.03.1809 Tammela,Porras. Kuollut  rokko 14.05.1824 Vihti,Niemenkylä. Haudattu  23.05.1824 Vihti.
 Samuel Hammarberg. Syntynyt  20.05.1814 Tammela,Porras. Kuollut  kova kuume 14.11.1817 Tammela. Haudattu  23.11.1817 Tammela.
Taulu 68 (Taulusta 67)
X.   Sofia Ulrica Hammarberg. Syntynyt  28.04.1807 Tammela,Kuhala. Äiti (Taulu 67).–Puoliso  26.06.1836 Vihti  Henrik Sandberg. Syntynyt  1813 Karjaa.  Seppä.  Seppänä Vihdissä, asuen ainakin Härkälässä ja Tervalammen kartanossa. 
Syntyi ilmeisesti Karjaalla. Tuli Vihdin Andersbergin sahalle Helsingistä vuonna 1836. 
Samalla sahalla oli toimessa myös hänen tuleva appensa, Samuel Hammarberg.
XI Lapset
 Wilhelmina Sandberg. Syntynyt  13.02.1837 Vihti,Härkälä. Kastettu  19.02.1837 Vihti.
 Anders Johan Sandberg. Syntynyt  19.11.1838 Vihti,Tervalampi. Kastettu  25.11.1838 Vihti.
Taulu 69 (Taulusta 45)
VII.   Christina Gummerus. Syntynyt  26.07.1709 Loimaa. Kuollut  1759 Turku. Haudattu  12.04.1759 Turku.  Syntyi yöllä 26-27.7.1709 Loimaalla. Äiti (Taulu 45).–Puoliso  28.01.1729 Turku  Jacob Julinus. Syntynyt  1700 Turku. Kuollut  29.08.1762 Turku.  Saarnaaja,opettaja.  Tuli ylioppilaaksi Turussa jo 1713. Turun katedraalikoulun opettajana 1728-38 (collega infimus) ja Turun sairashuoneen saarnaajana 1738-1761. Lähde : Pihkala-Gummeruksen sukukirja.
VIII Lapset
 Margareta Sophia Julin. Syntynyt  16.06.1736 Turku,Ruots.srk. (Taulu 70).
 Johan Julin. Syntynyt  31.08.1739 Turku,Hospitaalin srk.  Köydenpunoja.  Tästä ilmoittaa vapaaherra Tor Carpelan seuraavaa. Köydenpunoja Johan Julinille 1764 annettu »Bördebrev af Borgmästare och Råd isjö- och stapelstaden Åbo» mainitsee tämän syntyneen 31.8.1739 »jämlikt ett verificerat utdrag ur härvarande stadshospitalsförsamlings kyrkobok». Johan Julinia ei tavata Turun ruotsalaisen eikä suomalaisen seurakunnan syntyneitten luetteloissa. Edellisen kuolleitten luettelojen mukaan äiti Kristina Gummerus haudattiin12.4.1759. Tällöin ei tämän kohdalta kuolinpäivää ole merkitty,kuten muista (isä hospitaalin saarnaaja Johan Julin sensijaan on Turun suomalaisen seurakunnan kuolleitten luettelojen mukaan kuollut 29.8.1762). Tämä viittaa siis siihen, että perhe oli merkittynä erikoiseen (hospitaalin) kirkonkirjaan. Hospitaali perustettiin 1688 (vrt. suomalaisen seurakunnan historiakirjain alkua)ja teoksessa C. H. Strandberg, Åbo stifts herdaminne I, Åbo 1832, s. 65, sanotaan saarnaajanviran lakkautetun n. 1771, jolloin rahastot siirrettiin Seilin hospitaalille.  Lähde : Osmo Durchman : Turun vanhemmat kirkonkirjat Genos 6(1935), s. 172-177.
Taulu 70 (Taulusta 69)
VIII.   Margareta Sophia Julin. Syntynyt  16.06.1736 Turku,Ruots.srk. Äiti (Taulu 69).–Puoliso   Anders Hägg.  Vahtimestari.  Turun tupakkatehtaan vahtimestari.
IX Lapset
 Maria Lovisa Hägg. Syntynyt  20.05.1765 Turku,Suom. srk. Kastettu  21.05.1765 Turku.
Taulu 71 (Taulusta 30)
VI.   Maria Rungius. Syntynyt  1682 Loimaa,Onkijoki. Kuollut  1736 Säkylä,Pappila. Haudattu  1736 Säkylä,Kirkon kuori. Äiti (Taulu 30).–Puoliso  26.07.1706 Loimaa  Henrik Laihiander. Syntynyt  28.10.1682 Eura,Sorkkinen. Kuollut  03.06.1750 Säkylä,Pappila. Haudattu  ,Pappila.  Kirkkoherra.  Euran kappalaisen ja Sorkkisten kylän Björnin talon isännän, Johan Thomasson Laihianderin poika. Äiti Brita Antintytär. Johan Laihiander oli kotoisin Kiukaisten Laihialta.
VII Lapset
 Elisabet Laihiander. Syntynyt  22.11.1707 Rauma. (Taulu 72).
 Johan Laihiander. Syntynyt  27.11.1709 Rauma. Kuollut  1710.
 Maria Laihiander. Syntynyt  30.08.1712 Säkylä,Pappila.
 Henrik Laihiander. Syntynyt  14.02.1715 Säkylä,Pappila.
 Johan Laihiander. Syntynyt  07.06.1717 Säkylä,Pappila.
 Carl Laihiander. Syntynyt  22.01.1719 Säkylä,Pappila.
 Johan Laihiander. Syntynyt  30.04.1720 Säkylä,Pappila.  Euran rippikirjan mukaan Johan olisi syntynyt jo 12.10.1718. Tämä ei voine pitää paikkaansa, koska veli Carl syntyi tammikuussa 1719.
 Susanna Laihiander. Syntynyt  15.02.1723 Säkylä,Pappila.
 Katarina Laihiander. Syntynyt  05.11.1725 Säkylä. Kuollut  24.11.1796 Säkylä.  Katarinan isä oli Säkylän edellinen kirkkoherra, Henrik Laihiander.–Puoliso   Andreas Elgfoth. Syntynyt  28.03.1725 Alastaro,Mökköinen. Kuollut  hypoconder 30.06.1784 Säkylä.  Kirkkoherra. Katso myös 46, 47, 47, 47, 47, 47, 47, 47, 47, 47, 47.
 Annika Laihiander. Syntynyt  15.11.1730 Säkylä,Pappila. Kuollut  1731 Säkylä,Pappila. Haudattu  1731 Säkylä.
Taulu 72 (Taulusta 71)
VII.   Elisabet Laihiander. Syntynyt  22.11.1707 Rauma. Äiti (Taulu 71).–Puoliso 1:o  1727  Josef Faberman. Kuollut  29.07.1730 Lieto. Haudattu  08.08.1730 Lieto.  Pitäjänapulainen.  Pitäjänapulainen Liedossa - kotoisin ilmeisesti Uudestakaupungista. Meni naimisiin Elisabetin kanssa ennen vuotta 1728. Ei yhteisiä lapsia hänen kanssaan. Johan Corpolander. Syntynyt  01.05.1693. Kuollut  02.09.1760 Loimaa,Kesärlä.  Kersantti,kenttävääpeli.  Henkivartijarykmentin kersantti , myöhemmin kenttävääpeli Ruotsin armeijassa.
VIII Lapset
2:  Elisabet Maria Corpolander. Syntynyt  07.01.1733 Huittinen,Huittistenkylä.
2:  Anna Katarina Corpolander. Syntynyt  02.08.1734 Huittinen,Huittistenkylä.
2:  Hedvig Sofia Corpolander. Syntynyt  20.09.1736 Loimaa,Kesärlä.
2:  Jakob Johan Kolkkala. Syntynyt  23.03.1738 Loimaa,Kesärlä.  Rusthollari.  Loimaan pitäjän Kuninkaankylän Kolkkalan rusthollari.   Corpolander.
2:  Kristina Susanna Corpolander. Syntynyt  25.03.1740 Loimaa,Kesärlä. Kuollut  01.08.1741 Loimaa,Kesärlä.
2:  Henrik Corpolander. Syntynyt  28.08.1742 Loimaa,Kesärlä. Kuollut  1785 Kiikka,Raukko.  Rakuuna,rummunlyöjä.  Rummunlyöjä ja rakuuna - kuoli Kiikan pitäjän Raukolla.
2:  Elias Daniel Corpolander. Syntynyt  17.07.1745 Loimaa,Kesärlä. Kuollut  1799 Noormarkku.  Ylioppilas Turussa 18.9.1758 Corpolander El. Dan. Satac _ 461. Satakuntalaisen osakunnan jäsen 19.9.1758 [1758] die XIX Septembr: Elias Daniel Corpolander Loimijok: | Sacris initiatus ordinibus 1774. | Sacellanus in Norrmark 1777. | Obiit 1799. Matkapassi lyhyttä Tukholman-matkaa varten pöytäkirjassa 1.10.1761. Respondentti 6.3.1773, pr. Gustaf Chronander 7738. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 24.9.1774. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 26.9.1774. — Porin kirkkoherran apulainen 1774. Noormarkun kappalainen 1777.  Kappalainen.
2:  Kristina Beata Corpolander. Syntynyt  01.12.1747 Loimaa,Kesärlä.
2:  Abraham Corpolander. Syntynyt  04.09.1749 Loimaa,Kesärlä. Kuollut  1749 Loimaa,Kesärlä.
2:  Anders Berent Corpolander. Syntynyt  29.09.1753 Loimaa,Kesärlä. Kuollut  1753.
Taulu 73 (Taulusta 2)
III.   Magdalena Sursill. Syntynyt  1580 Uumaja. Isä (Taulu 2).–Puoliso   Petrus Arctophilacius. Syntynyt  1575 Lohtaja.   Matinmikko.
IV Lapset
 Sara Arctophilacius. Syntynyt  Kalajoki. Kuollut  1694 Kalajoki. (Taulu 74).
Taulu 74 (Taulusta 73)
IV.   Sara Arctophilacius. Syntynyt  Kalajoki. Kuollut  1694 Kalajoki.  Elää 1694 Kalajoella. Olavin kuoltua maaherra valtuutti Saara-lesken hoitamaan toistaiseksi nimismiehen virkaa. Saara järjesti Marttilan talossaan kruunun käräjät 1670-75. Muut nimismiehen tehtävät hoitivat Saaran vt. nimismiehiksi palkkaamat kaksi lankomiiestään, Sipi Sipsson Laurila ja Benjamin Tapansson. Äiti (Taulu 73).–Puoliso   Olavi Laurila. Syntynyt  1610 Kalajoki. Kuollut  1670 Kalajoki.  Toimi voudin apulaisena ja vt. voutina 1646-48. Kotitalon Laurilan jäätyä veljelle osti 1651 300 kuparitaalarila Pohjankylän Marttilan talon n:o 2, joka oli 2/3 manttaalin perrintötila. Piti tilalla myös majataloa 1661-73. Toimi eri virkatehtävissä, mm. aloitti pikkutullin kantamisen Klajoen markkinoilla 1651 (pikkutullia kerättiin talonpoikien markkinoille myytäviksi tuomista tavaroista). V. 1655 oli vapaaherran valtuuttama silakkaveron perijä. Kalajoki muodosti 1652 lähtien Ikalaporin vapaaherrakunnan, josta kruununverot kerättiin läääninherralle. Kruununvouti palkkasi Olavin Kalajoen nimismiehen sijaiseksi 165-56, ja maaherra nimitti hänet nimismieksi 1656-70. Hänet tunnettiin toimeliaana ja rehellisenä miehenä. Edellinen nimismies oli ollut röyhkeä ja virkaansa kelvoton, mutta talonpoikia tuntevaOlavi suoriutui hankalistakin tehtävistään hyvin.Valittiin talonpoikien edustajaksi v. 1655 valtiopäiville. Ajoi 1660-luvulla Rahjan, Evijärven ja Reisjärven siirtämistä Lohtajan nimismieskunnnasta Kalajokeen. Ikalaporin vapaaherra Rosenhahne halusi hyötyä myös pitäjässä hrjoitetusta kalastuksesta. Vuonna 1655 hän antoi Olaville valtakirjan kantaa silakkaveroa Kallan kalastajilta, sekä talonpojiltaettä Kokkolan porvareilta. Vero oli laiton, ja talonpojat onnistuivat ilmeisesti kumoamaan sen. Vuonna 1657 vapaaherra suunnitteli oman lohipadon rakentamista Kalajokeen. Olli Laurila ja muutpitäjäläiset vastustivat tätä, koska se olisi vähentänyt heidänsaaliitaan. Lopuksi vapaaherra luopui sekä lohipadosta että senn sijalle suunnitellusta lohiverosta. Ikalaporin vapaaherrakunta oli rauhallisempi kuin monet muut Sumen läänitysalueet. Tähän oli ilmeisesti syynä sekä vapaaherra Rosenhahnen maltillisuus että oloja tuntevat paikalliset virkamiehet. Talonpoikia puolusti myös pitäjän arvostettu rovasti Jooseff Mathesius, joka lienee ollut Olavi Laurilan lanko. Lapsia: Gabriel 1649, Olavi, Kaarina (Katariina), Joosef, Juho,Kristiina. Olavin kaikki neljä täysikasvuisiksi elänyttä poikaa opiskelivat Turun Akatemiassa. Poika Olavi oli 1681 ehdolla professorin virkaan Turussa ja oli myöhemmin Oulun triviaalikoulun rehtori. Joosefista tuli Oriveden kirkkoherra ja valtiopäivämies.Johannes lienee kuollut opiskelijana. Koulutus Turussa oli hyvin kallista, joten siinä lienee auttanut Saaran perintö rovasti-isältään. Katariinan mies nimismies Iisakki Ilken (Ilkka-sukua) omisti Marttila n:o 2:n 1676-1705 ja piti siellä myös majataloa 11681-95.
V Lapset
 Olavi Laurila. Syntynyt  1655 Kalajoki. Kuollut  13.05.1690 Oulu. (Taulu 75).
Taulu 75 (Taulusta 74)
V.   Olavi Laurila. Syntynyt  1655 Kalajoki. Kuollut  13.05.1690 Oulu. Haudattu  29.05.1690 Oulu.  Ylioppilas Turussa (pohj.) 1668. Filosofian maisteri 1679. Ouluntriviaalikoulun ensimmäinen rehtori 1681. Äiti (Taulu 74).–Puoliso   Anna Forsman. Syntynyt  1664. Kuollut  1725 Oulu. Haudattu  20.01.1726 Oulu.  Isä Johan Forselius, joka oli syntynyt Ruotsin Västerbottenin Noordmalingissa. iti Susanna Pictorius.
VI Lapset
 Johan Lauraeus. Syntynyt  1686 Oulu. Kuollut  1737 Merimasku.  Kapteeni,taloudenhoitaja. (Taulu 76).
Taulu 76 (Taulusta 75)
VI.   Johan Lauraeus. Syntynyt  1686 Oulu. Kuollut  1737 Merimasku. Haudattu  09.01.1737 Merimasku.  Kapteeni,taloudenhoitaja.  Ylioppilas Turussa (pohj.) 1703. Ruotsi-Suomen armeijan kapteenii 1726. Turun tuomiokirkon taloudenhoitaja. Isä (Taulu 75).–Puoliso  04.07.1711 Merimasku  Christina Detloff. Syntynyt  1687. Kuollut  1742 Merimasku. Haudattu  10.10.1742 Merimasku.
VII Lapset
 Anna Margareta Lauraeus. Syntynyt  07.08.1713 Merimasku. Kuollut  1760 Lohja,Routio. (Taulu 77).
 Alexander Lauraeus. Syntynyt  16.11.1725 Merimasku. Kuollut  07.01.1788 Turku.  Pappi. (Taulu 93).
Taulu 77 (Taulusta 76)
VII.   Anna Margareta Lauraeus. Syntynyt  07.08.1713 Merimasku. Kuollut  1760 Lohja,Routio. Haudattu  01.10.1760 Lohja,Kirkko.  Mainitaan vihittäessä nuoreksi neidiksi Hiittisten kylästä Lohjaan pitäjässä. Isä Johan Olofsson Lauraeus, s. 1686 Oulussa, äiti Christina Renholdsdotter Detloff, s. 1687. Isä (Taulu 76).–Puoliso  04.06.1739 Lohja  Abraham Rautell. Syntynyt  1714 Lohja,Routio. Kuollut  vanhuus 07.06.1799 Lohja,Routio. Haudattu  13.06.1799 Lohja.  Rusthollari.  Isänsä jälkeen Lohjan Roution rusthollin isäntänä.( i Henrik Rautell. Syntynyt  1688 Lohja,Routio. Kuollut  14.02.1754 Lohja,Routio.  Rusthollari. ii Michel. Syntynyt  Lohja,Routio. Kuollut  04.10.1696 Lohja,Routio.  Rusthollari. iÄ Kirstin. Syntynyt  1657 Nummi,Oittila. Kuollut  1740 Lohja,Routio. Ä Kirstin Myrberg. Syntynyt  1692 Siuntio,Myyry. Kuollut  1715 Lohja,Routio.)
VIII Lapset
 Henrik Rautell. Syntynyt  13.02.1741 Lohja,Routio. Kuollut  1742 Lohja,Routio. Haudattu  24.08.1742 Lohja,Kirkko.
 Christina Ulrika Rautell. Syntynyt  1743 Lohja,Routio. (Taulu 78).
 Eva Maria Rautell. Syntynyt  19.09.1745 Lohja,Routio. Kuollut  1748 Lohja,Routio. Haudattu  08.05.1748 Lohja.
 Fredrika Rautell. Syntynyt  01.07.1747 Lohja,Routio. Kuollut  vanhuus 06.10.1815 Lohja,Routio. (Taulu 84).
 Eva Helena Rautell. Syntynyt  17.07.1750 Lohja,Routio. Kuollut  16.04.1813 Naantali. (Taulu 89).
 Maria Elisabet Rautell. Syntynyt  1753 Lohja,Routio. Kuollut  1789. (Taulu 91).
 Anna Lovisa Rautell. Syntynyt  09.08.1758 Lohja,Routio. Kuollut  syöpä 08.02.1799 Lohja,Routio. (Taulu 92).
Taulu 78 (Taulusta 77)
VIII.   Christina Ulrika Rautell. Syntynyt  1743 Lohja,Routio. Kastettu  29.07.1743 Lohja. Äiti (Taulu 77).–Puoliso  08.11.1759 Lohja  Henrik Uggelberg. Syntynyt  14.08.1736 Tenhola.  Renki.  Rusthollarin poika Tenholan pitäjän Westankiärrin kylästä - vihittäessä Henrikkiä nimitetään Lohjan Roution rusthollariksi, muttta jo paria vuotta myöhemmin asui Tenholassa. Myöhemmin asui perheineen Melsarbyn rusthollissa, jossa Henrik oli renkinä ainakin vuonna 1779 poikansa syntymän aikoihin.
IX Lapset
 Alexander Magnus Uggelberg. Syntynyt  31.08.1762 Tenhola.
 Johan Uggelberg. Syntynyt  30.11.1765 Tenhola.
 Abraham Michael Uggelberg. Syntynyt  29.03.1769 Tenhola,Melsarby.
 Gustav Adolph Uggelberg. Syntynyt  01.02.1772 Tenhola,Melsarby.
 Henric Reinhold Uggelberg. Syntynyt  12.03.1775 Tenhola,Lunckböle. Kuollut  1814 Loppi.  Sahankirjuri. (Taulu 79).
 Carl Wilhelm Uggelberg. Syntynyt  09.02.1779 Tenhola,Melsarby. Kuollut  27.05.1852 Karjalohja,Ilmoniemi.  Lukkari. (Taulu 81).
Taulu 79 (Taulusta 78)
IX.   Henric Reinhold Uggelberg. Syntynyt  12.03.1775 Tenhola,Lunckböle. Kastettu  14.03.1775 Tenhola. Kuollut  1814 Loppi. Haudattu  1814 Helsinki.  Sahankirjuri.  Asui perheineen Lopen pitäjän Topenon kylässä ja toimi sahankirjurina. Äiti (Taulu 78).–Puoliso  01.01.1810 Loppi  Eva.  Talollisen tytär Lopen pitäjän Topenon kylän Suutarin talosta.
X Lapset
 Wilhelmina Uggelberg. Syntynyt  08.04.1811 Loppi,Topeno. Kuollut  21.04.1811 Loppi,Topeno.
 Maja Lisa Uggelberg. Syntynyt  08.04.1811 Loppi,Topeno. (Taulu 80).
 Seraphia Uggelberg. Syntynyt  30.01.1813 Loppi,Topeno.
Taulu 80 (Taulusta 79)
X.   Maja Lisa Uggelberg. Syntynyt  08.04.1811 Loppi,Topeno. Isä (Taulu 79).
XI Lapset
 Hedvig. Syntynyt  16.09.1834 Loppi,Viulahti. Kuollut  03.04.1838 Loppi.
Taulu 81 (Taulusta 78)
IX.   Carl Wilhelm Uggelberg. Syntynyt  09.02.1779 Tenhola,Melsarby. Kastettu  10.02.1779 Tenhola. Kuollut  27.05.1852 Karjalohja,Ilmoniemi. Haudattu  1852 Karjalohja.  Lukkari.  Asui perheineen Karjalohjan Ilmoniemen Pukkilassa ja toimi pitäjän lukkarina. Äiti (Taulu 78).–Puoliso   Maja Lisa Levan. Syntynyt  14.04.1781 Karjalohja. Kastettu  15.04.1781 Karjalohja. Kuollut  08.01.1854 Karjalohja,Ilmoniemi. Haudattu  1854 Karjalohja.  Mainitaan kuollessaan lukkarin leskeksi Karjalohjan Ilmoniemestä.
X Lapset
 Lovisa Wilhelmina Uggelberg. Syntynyt  28.04.1808 Karjalohja,Ilmoniemi. (Taulu 82).
 Carl Wilhelm Uggelberg. Syntynyt  05.07.1810 Karjalohja,Ilmoniemi.
 Gustaf Adolf Uggelberg. Syntynyt  23.02.1813 Karjalohja,Ilmoniemi.
 Eva Christina Uggelberg. Syntynyt  01.12.1815 Karjalohja,Ilmoniemi.
 Amandus Amatus Uggelberg. Syntynyt  14.12.1818 Karjalohja,Ilmoniemi.  Lukkari. (Taulu 83).
Taulu 82 (Taulusta 81)
X.   Lovisa Wilhelmina Uggelberg. Syntynyt  28.04.1808 Karjalohja,Ilmoniemi. Kastettu  29.04.1808 Karjalohja. Isä (Taulu 81).–Puoliso  15.07.1834 Karjalohja  Gustaf Leman.  Pitäjänsuutari.  Gustaf Le(h)man oli Karjalohjan pitäjänsuutarina 1830-luvulta 1840-luvulle ja asui perheineen Mustlahden ja Lohjantaipaleen kyliissä noihin aikoihin. Vihkimisen aikaan Gustaf asui Sammatin puolella sijainneessa Nimenkylässä.
XI Lapset
 Amalia Josepha Lovisa Leman. Syntynyt  01.01.1835 Karjalohja. Kastettu  03.01.1835 Karjalohja.
 Carl Gustaf Leman. Syntynyt  03.07.1839 Karjalohja,Mustlahti. Kastettu  04.07.1839 Karjalohja.
 Elvira Christina Leman. Syntynyt  17.07.1842 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu  18.07.1842 Karjalohja.
Taulu 83 (Taulusta 81)
X.   Amandus Amatus Uggelberg. Syntynyt  14.12.1818 Karjalohja,Ilmoniemi. Kastettu  21.12.1818 Karjalohja.  Lukkari.  Karjalohjan lukkari kuten isänsäkin Carl Uggelberg. Isä (Taulu 81).–Puoliso  25.02.1845 Karjalohja  Eva Ulrica Nyberg. Syntynyt  13.09.1818 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu  14.09.1818 Karjalohja.( i Henric Johan. Syntynyt  09.09.1783 Sammatti,Kaukola. Kuollut  13.03.1847 Karjalohja, Lohjantaipale, Kattla.  Talollinen. ii Johan. Syntynyt  29.10.1745 Sammatti, Kaukola. Kuollut  19.05.1823 Sammatti, Kaukola.  Talollinen. iÄ Kreetta Warell. Syntynyt  06.04.1750 Lohja. Kuollut  14.05.1788 Sammatti,Kaukola. Ä Greta. Syntynyt  16.07.1789 Karjalohja,Lohjantaipale.)
XI Lapset
 Gustaf Werner Uggelberg. Syntynyt  30.12.1845 Karjalohja,Ilmoniemi. Kastettu  31.12.1845 Karjalohja.
 Mathilda Josephina Uggelberg. Syntynyt  03.03.1847 Karjalohja,Ilmoniemi. Kastettu  Karjalohja.
 Carl Amandus Uggelberg. Syntynyt  16.03.1849 Karjalohja,Ilmoniemi. Kastettu  Karjalohja.
 Henric Vitalis Uggelberg. Syntynyt  14.04.1852 Karjalohja,Ilmoniemi. Kastettu  Karjalohja.
 Wilhelm Vitalis Uggelberg. Syntynyt  24.01.1854 Karjalohja, Ilmoniemi. Kastettu  26.01.1854 Karjalohja.  Ainakin 1870-luvulla Wilhelm Vitalis oli renkinä Siuntion Kockiksen Patursin rusthollissa.  Renki.
Taulu 84 (Taulusta 77)
VIII.   Fredrika Rautell. Syntynyt  01.07.1747 Lohja,Routio. Kastettu  22.07.1747 Lohja. Kuollut  vanhuus 06.10.1815 Lohja,Routio. Haudattu  21.10.1815 Lohja.  Fredrikan isä oli Lohjan Roution rusthollari - isän kuoltua tulipuoliso Magnus Eliaksesta tilan uusi rusthollari. Äiti (Taulu 77).–Puoliso  1764 Lohja  Elias Magnus Bergheim. Syntynyt  1743 Karjaa. Kuollut  halvaus 20.04.1820 Lohja,Routio. Haudattu  28.05.1820 Lohja.  Rusthollari.  Kotoisin Karjaan pitäjästä, syntymäaika Lohjan rippikirjasta. ohjan Roution ratsutilan isäntä appensa jälkeen.
IX Lapset
 Eva Katharina Bergheim. Syntynyt  01.12.1764 Lohja,Routio. Kastettu  19.12.1764 Lohja.–Puoliso  26.11.1793 Lohja  Jacob Växström. Syntynyt  12.07.1763 Tammisaari,Skåldö. Kastettu  13.07.1763 Tammisaari.  Porvari.  Mainitaan Lohjan vihittyjen luettelossa tammisaarelaiseksi porvaariksi. Isä Hans Jacobsson oli Tammisaaren Skåldön saaren Västergårdin tilan isäntä, äiti Anna Eriksdotter. 1800-luvun alussa isäntänä Västergårdissa oli Jacob Växström, jnka puoliso oli Anna Kopparström. Kopparström suvulla on siteitää Rautell-suvun Pohjan/Tenholan haaraan. Eva Bergheimin vaiheista Tammisaaressa ei ole tietoa toistaiseki (21.06.2006).
 Johannes Bergheim. Syntynyt  1766 Lohja,Routio. Kuollut  1793 Lohja,Routio.
 Anders Bergheim. Syntynyt  1767 Lohja,Routio.
 Sara Regina Bergheim. Syntynyt  01.01.1769 Lohja,Routio. Kastettu  20.01.1769 Lohja.–Puoliso  20.02.1818 Lohja  Anders Lilius. Syntynyt  20.10.1775. Kuollut  12.07.1832.  Pappi. Katso myös 54.
 Maria Elisabetha Bergheim. Syntynyt  20.04.1771 Lohja,Routio. Kastettu  21.04.1771 Lohja. Kuollut  punatauti 1779 Lohja,Routio. Haudattu  29.09.1779 Lohja.
 Elsa Bergheim. Syntynyt  08.03.1774 Lohja,Routio. Kastettu  10.03.1774 Lohja. Kuollut  keuhkotauti 07.11.1797 Lohja,Karnainen. Haudattu  1797 Lohja.
 Carl Gustava Bergheim. Syntynyt  01.10.1776 Lohja,Routio. Kastettu  24.10.1776 Lohja. Kuollut  punatauti 1779 Lohja,Routio. Haudattu  Lohja.
 Maria Lovisa Bergheim. Syntynyt  30.06.1782 Lohja,Routio. Kastettu  30.06.1782 Lohja. Kuollut  keuhkotauti 21.10.1810 Lohja,Routio. Haudattu  01.11.1810 Lohja.  Kuoli naimattomana kotitalossaan, Lohjan Roution rusthollissa.
 Carl Elias Bergheim. Syntynyt  01.02.1785 Lohja,Routio. Kastettu  16.02.1785 Lohja. Kuollut  keuhkotauti 18.02.1816 Lohja,Routio. Haudattu  24.03.1816 Lohja.  Kuoli naimattomana kotitalossaan talvella 1816.
 Claes Magnus Bergheim. Syntynyt  07.06.1788 Lohja,Routio. (Taulu 85).
Taulu 85 (Taulusta 84)
IX.   Claes Magnus Bergheim. Syntynyt  07.06.1788 Lohja,Routio. Kastettu  08.06.1788 Lohja. Äiti (Taulu 84).–Puoliso  25.09.1817 Siuntio  Eva Elisabetha Lindberg. Syntynyt  07.09.1796 Siuntio,Kockis. Kastettu  11.09.1796 Siuntio. Kuollut  12.06.1863 Lohja,Routio.  Vanhemmat Siuntion Kockiksen rusthollari Anders Lindberg ja vaimonsa Ulrica Forsman.
X Lapset
 Anders Magnus Bergheim. Syntynyt  17.08.1818 Lohja,Routio. Kuollut  15.05.1868 Suomusjärvi,Ahtiala.  Talollinen,torppari. (Taulu 86).
 Wilhelm Selim Bergheim. Syntynyt  1821 Lohja,Routio. Kastettu  17.09.1821 Lohja.
 Alexander Amandus Bergheim. Syntynyt  13.09.1823 Lohja,Routio. Kastettu  16.09.1823 Lohja.
 Johan Berndt Bergheim. Syntynyt  1826 Lohja,Routio. Kuollut  03.10.1857 Lohja,Routio.  Rusthollari. (Taulu 87).
 Claes Edvard Bergheim. Syntynyt  1828 Lohja,Routio.  Rusthollari. (Taulu 88).
 Eva Carolina Wilhelmina Bergheim. Syntynyt  1833 Lohja,Routio. Kastettu  05.06.1833 Lohja. Kuollut  03.10.1853 Lohja,Routio.
 August Bergheim. Syntynyt  13.03.1836 Lohja,Routio. Kastettu  14.03.1836 Lohja.
Taulu 86 (Taulusta 85)
X.   Anders Magnus Bergheim. Syntynyt  17.08.1818 Lohja,Routio. Kastettu  18.08.1818 Lohja. Kuollut  15.05.1868 Suomusjärvi,Ahtiala. Haudattu  1868 Suomusjärvi.  Talollinen,torppari.  Lohjan Vappulan kylän Sunin talon isäntä 1840-luvulla. Sieltä muutti Hermalan Niklaksen eli Nikkilän isännäksi. 
Lopulta talollinen ja torppari Suomusjärven Ahtialan Pirkkalassa viimeistään 1850-luvulla. Isä (Taulu 85).–Puoliso 1:o  04.10.1838 Lohja  Karolina Charlotta Sofia Gardberg. Syntynyt  19.01.1819 Vihti, Kaharla. Kuollut  Keuhkotauti 27.03.1846 Lohja, Vappula, Suni.  Isä Vihdin Kaharlan Jaakkolan isäntä Erik Johansson Gardberg, äiti Johanna Ärlig.–Puoliso 2:o   Ulrika Serafia Jusell. Syntynyt  02.07.1826 Lohja. Kuollut  21.03.1902 Suomusjärvi, Ahtiala, Pirkkala.
XI Lapset
1:  Claes Wilhelm Bergheim. Syntynyt  23.08.1839 Lohja,Vappula. Kastettu  25.08.1839 Lohja.
1:  Augusta Carolina Bergheim. Syntynyt  24.10.1840 Lohja,Vappula. Kastettu  26.10.1840 Lohja.
1:  Berndt Wilhelm Bergheim. Syntynyt  09.12.1841 Lohja,Vappula. Kastettu  11.12.1841 Lohja. Kuollut  1842.
1:  Berndt Wilhelm Bergheim. Syntynyt  21.01.1843 Lohja. Kastettu  24.01.1843 Lohja.  Asui vihittäessä Suomusjärve Ahtialan Pirkkalassa ja mainitaan entisen torpparin pojaksi.–Puoliso  18.04.1876 Suomusjärvi  Amanda Vilhelmina Olin. Syntynyt  27.06.1850 Suomusjärvi,Rautsuo. Kastettu  28.06.1850 Suomusjärvi.  Amandan toinen puoliso oli 26.8.1883 Kiskon Jylyn kylästä torppari ja leskimies Johan Wilhelm Nyström.( i Karl Johan. Syntynyt  29.07.1825 Suomusjärvi,Rautasuo. Kuollut  20.12.1869 Suomusjärvi,Rautsuo.  Talollinen,torppari. ii Karl. Syntynyt  25.03.1794 Suomusjärvi,Rautasuo. Kuollut  21.04.1867 Suomusjärvi,Rautasuo.  Talollinen. iÄ Eva Carolina Tectonius. Syntynyt  22.12.1797 Suomusjärvi,Ahtiala. Ä Eva Lovisa Olin. Syntynyt  25.12.1829 Suomusjärvi,Kitula. Kuollut  20.01.1876 Suomusjärvi,Rautsuo. Äi Henrik Olin. Syntynyt  15.11.1798 Pohja. Kuollut  19.06.1849 Suomusjärvi.  Rusthollari. ÄÄ Maria Christina Pakalin. Syntynyt  01.12.1801 Nummi,Tavola. Kuollut  19.08.1868 Suomusjärvi,Kitula.)
1:  Johanna Wilhelmina Bergheim. Syntynyt  17.11.1844 Lohja. Kastettu  17.11.1844 Lohja. Kuollut  14.07.1856 Suomusjärvi, Ahtiala, Pirkkala. Haudattu  1856 Suomusjärvi.
2:  Amanda Karolina Berghem. Syntynyt  01.03.1849 Lohja.–Puoliso  26.08.1883 Suomusjärvi  Johan Vilhelm Nyström. Syntynyt  20.05.1853 Kisko, Jyly.  Torppari.  Kiskon Jylyn kylän Jaakkolan talon Frantsilan torppari. 
Ensimmäinen puoliso Helena Sofia Grönlund (1854- 1883).
2:  Johan Edvard Berghem. Syntynyt  24.02.1850 Lohja.  Torppari;Kauppias.  Muutti Kiskosta Suomusjärven Koorlan kylän Heikalle vuonna 1876 ja sieltä edelleen 1877 l torppariksi Suomusjärven Ahtialan Haraldin taloon.–Puoliso   Klara Kristina Backman. Syntynyt  02.05.1856 Kosken tehdas.  Vanhemmat Kosken tehtaan työntekijä Anders Adrian Backman ja vaimonsa Lovisa Josefsdotter.
2:  Fredrik Vihtori Berghem. Syntynyt  07.12.1852 Lohja, Hermala, Nikla.  Lampuoti.  Muutti ensin kotivävyksi Kiskon Lapin kylän Sortille ja sieltä vuonna 1880 lampuodiksi Kiskon Kajalan kylän Kaijan taloon. 
Vuodesta 1897 lähtien talollisena Sorttilan kylän Alhalla. 
Suomusjärven rippikirjan mukaan sai Turun kaupungissa sakot maaliskuussa 1855 häiriköityään kadulla.–Puoliso   Erika Aurora. Syntynyt  15.08.1858 Kisko, Lappi, Sortti.( i Karl Magnus. Syntynyt  30.09.1828 Kisko,Haapaniemi.  Lampuoti, renki. ii Johan. Syntynyt  03.10.1788 Kisko,Haapaniemi. Kuollut  mahakivut 15.07.1860 Kisko,Haapaniemi.  Lampuoti,torppari. iÄ Loviisa. Syntynyt  18.01.1796 Kisko,Kajala. Ä Maja Stina. Syntynyt  12.01.1826 Kiikala, Rasvala.)
2:  Karl August Berghem. Syntynyt  11.03.1855 Suomusjärvi, Ahtiala, Pirkkala.  Lampuoti.  Veljensä jälkeen lampuotina Kiskon Lapin kylän Sortin talossa.–Puoliso  08.04.1884 Kisko  Josefa Carolina. Syntynyt  09.05.1862 Kisko, Lappi, Sortti.  Vanhemmat Kiskon Lapin kylän Sortin lampuoti Karl Magnus Johansson ja vaimonsa Maja Stina Johansdotter.( i Karl Magnus. Syntynyt  30.09.1828 Kisko,Haapaniemi.  Lampuoti, renki. ii Johan. Syntynyt  03.10.1788 Kisko,Haapaniemi. Kuollut  mahakivut 15.07.1860 Kisko,Haapaniemi.  Lampuoti,torppari. iÄ Loviisa. Syntynyt  18.01.1796 Kisko,Kajala. Ä Maja Stina. Syntynyt  12.01.1826 Kiikala, Rasvala.)
2:  Ida Matilda Berghem. Syntynyt  03.03.1863 Suomusjärvi, Ahtiala, Pirkkala. Kuollut  02.02.1865 Suomusjärvi, Ahtiala, Pirkkala.
Taulu 87 (Taulusta 85)
X.   Johan Berndt Bergheim. Syntynyt  1826 Lohja,Routio. Kastettu  09.02.1826 Lohja. Kuollut  03.10.1857 Lohja,Routio.  Rusthollari.  Isänsä jälkeen Lohjan Roution rusthollin isäntänä. Isä (Taulu 85).–Puoliso  03.10.1848 Vihti  Maria Aquilina Korander. Syntynyt  12.01.1826 Vihti,Niuhala. Kastettu  14.01.1826 Vihti.  Vihdin Niuhalan kylän Liukkaan talon isännän tytär. Marian ensimmäinen puoliso oli Lohjan Roution rusthollari JohanBergheim. Johanin kuoltua hän nai Karjalohjan Ilmoniemen Rasvan rusthollarin pojan, Gustaf Gabriel Cavenin. Tämä oli Sulo Vuorelan isän kaukainen sukulainen.
XI Lapset
 Maria Vilhelmina Bergheim. Syntynyt  23.04.1857 Lohja,Routio. Kastettu  26.04.1857 Lohja.  Marian kummeina olivat Hiittisen rusthollin isäntä Henrik Johan Wikström, tämän vaimo Henrika ja tytär Amalia. Lisäksi Sedolan rusthollari Rönnberg ja tyttärensä Engla.–Puoliso  28.08.1873 Lohja  Selim Wilhelm Wikström. Syntynyt  16.10.1849 Karjalohja,Särkijärvi. Kastettu  21.10.1849 Karjalohja.  Rusthollari.  Mainitaan vihittäessä rusthollarin pojaksi Karjalohjalta. ohjan Roution rusthollin isäntä ainakin 1870-80 -luvuilla.( i Vigilius Wikström. Syntynyt  13.07.1819 Bromarv,Brutuböle. Kuollut  19.03.1868 Suomusjärvi,Salittu.  Rusthollari. ii Henrik Wikström. Syntynyt  16.01.1773 Tenhola,Lappvik. Kuollut  vanhuus 11.04.1845 Lohja,Hiiden kartano.  Tilanomistaja,kuudennusmies. iÄ Anna Lovisa Hyven. Syntynyt  11.03.1783 Nurmijärvi,Hyvinkää. Kuollut  16.05.1834 Lohja,Hiiden kartano. Ä Lena Salonius. Syntynyt  29.09.1823 Suomusjärvi,Salittu. Kuollut  21.09.1873 Lohja. Äi Efraim Salonius. Syntynyt  25.10.1782 Suomusjärvi,Salittu. Kuollut  murhattu 25.12.1851 Suomusjärvi.  Rusthollari. ÄÄ Lovisa. Syntynyt  15.11.1794 Kisko,Tieksmäki. Kuollut  15.12.1878 Suomusjärvi,Salittu.)
Taulu 88 (Taulusta 85)
X.   Claes Edvard Bergheim. Syntynyt  1828 Lohja,Routio. Kastettu  11.05.1828 Lohja.  Rusthollari.  Viimeistään vuodesta 1850 alkaen Karjalohjan Härjänvatsan Pellinrusthollari. Isä (Taulu 85).–Puoliso  06.09.1849 Karjalohja  Edla Amanda Stark. Syntynyt  16.02.1829 Karjalohja,Härjänvatsa.  Isän suutari ja myöhempi Pellin rusthollari Carl Gustaf Stark ja äiti Amalia Procopaus Karjalohjan Härjänvatsalta.
XI Lapset
 Amalia Ulrika Bergheim. Syntynyt  1850. Kuollut  näivetystauti 19.05.1853 Karjalohja,Härjänvatsa. Haudattu  03.06.1853 Karjalohja.
 Carl August Bergheim. Syntynyt  11.12.1853 Karjalohja,Härjänvatsa. Kastettu  22.12.1853 Karjalohja.
 Hilda Carolina Bergheim. Syntynyt  15.09.1855 Karjalohja,Härjänvatsa.
 Johan Edvard Bergheim. Syntynyt  11.08.1857 Karjalohja,Härjänvatsa. Kastettu  17.08.1857 Sammatti.  Johan Edvardin kaste löytyy myös Sammatin kirjoista.
 Gustaf Amandus Bergheim. Syntynyt  04.09.1859 Karjalohja,Härjänvatsa.
Taulu 89 (Taulusta 77)
VIII.   Eva Helena Rautell. Syntynyt  17.07.1750 Lohja,Routio. Kuollut  16.04.1813 Naantali. Haudattu  1813 Naantali.  Käyttää myöhemmin nimeä Eva Helena, vaikka Lohjan kastettujen kirjoihin on merkitty vain Eva. Äiti (Taulu 77).–Puoliso  01.10.1782 Piikkiö  Josef Weckman. Syntynyt  1724 Ulvila. Kuollut  04.04.1792 Piikkiö. Haudattu  1792 Piikkiö.  Kappalainen.  Kappalainen ja pitäjänapulainen Josef Weckman oli ollut aiemmin aviossa 1781 kuolleen Greta Elisabetha Blomin (20.10.1728 Kalanti-25.9.1781 Naantali) kanssa. Tästä avioliitosta oli muutamia lapsia.
IX Lapset
 Helena Charlotta Weckman. Syntynyt  08.10.1784 Piikkiö. (Taulu 90).
 Carl Fredrik Weckman. Syntynyt  13.08.1787 Piikkiö. Kastettu  15.08.1787 Piikkiö.
Taulu 90 (Taulusta 89)
IX.   Helena Charlotta Weckman. Syntynyt  08.10.1784 Piikkiö. Kastettu  11.10.1784 Piikkiö. Äiti (Taulu 89).–Puoliso   Esaias Zander. Syntynyt  30.01.1779 Naantali,Lotila. Kastettu  31.01.1779 Naantali. Kuollut  rintavesitauti 06.07.1844 Tampere,Tuomiokirkkoseurakunta. Haudattu  18.07.1844 Tampere.  Laivuri.  Porvari Jacob Zanderin ja Maria Magdalena Wechterin poika Naantaalin Lotilasta. Viimeistään vuodesta 1806 mainitaan Kulmalan porvarina samassa aupungissa. Osti kaupungin keskustassa sijaitsevan Hallan talon 1810, mutta myi sen jo 1814 tehtaanomistaja Henrik Johan Söderströmille. Asui kuolleessaan Tampereen tuomiokirkkoseurakunnassa ja mainitaan laivurina. Nimi Zander on saksaa ja tarkoittaa kuhaa.
X Lapset
 Carl Esaias Zander. Syntynyt  28.12.1806 Naantali,Kulmala. Kastettu  29.12.1806 Naantali.
 Maria Wilhelmina Zander. Syntynyt  08.08.1808 Naantali,Kulmala. Kastettu  09.08.1808 Naantali.  Muutti Tampereen tuomiokirkkoseurakunnasta Helsinkiin 5.9.1832 ja takaisin Tampereelle 30.11.1832. Muutti edelleen Turkuun 17.11.1836.
 Catharina Charlotta Zander. Syntynyt  17.04.1811 Naantali,Kulmala. Kastettu  18.04.1811 Naantali.
 Agatha Amalia Zander. Syntynyt  06.01.1814 Naantali,Kulmala. Kastettu  08.01.1814 Naantali.
Taulu 91 (Taulusta 77)
VIII.   Maria Elisabet Rautell. Syntynyt  1753 Lohja,Routio. Kastettu  12.02.1753 Lohja. Kuollut  1789.  Avioliitto Magnus Malleniuksen kanssa oli ilmeisesti lapseton. Vihkimistä vuonna 1784 ei löydy Lohjan kirjoista. Äiti (Taulu 77).–Puoliso  1784  Magnus Mallen. Syntynyt  31.07.1755 Tenhola,Malarby.  Nimismies.  Vht: Tenholan Malarbyssä asunut laivuri Elias Eriksson (k. 1785)ja Hedvig Uggelberg. Turun katedraalikoulun oppilas 24.10.1769 (in cl. infim., Tenala. 14 ann.) (6.1772, testim. e cl. syntact.). Ylioppilas Turussa 10.6.1776 [Mallenius] Magnus Eliæ Nyl. _ 560. Todistus lääninhallinnon viranhakua varten registratuurassa 25.10.1788. Tenholan nimismies 1789-93. Elossa 1810. enholassa asui Giermonsbyn Backan talossa. Magnuksen toinen puoliso oli 1791 Helena Vendelin, joka kuoli 110. Tästä avioliitosta oli viisi lasta.   Mallenius.
IX Lapset
 Abraham Mallen. Syntynyt  14.07.1784 Turku,Ruots. srk.
Taulu 92 (Taulusta 77)
VIII.   Anna Lovisa Rautell. Syntynyt  09.08.1758 Lohja,Routio. Kastettu  1758 Lohja. Kuollut  syöpä 08.02.1799 Lohja,Routio. Haudattu  11.03.1799 Lohja.  Miehensä kuoleman jälkeen muutti takaisin kotitaloonsa, Lohjan Roution rustholliin ja kuoli siellä samana vuonna kuin isänsä. Äiti (Taulu 77).–Puoliso   Johan Lodman.  Nimismies.  Mainitaan nimismiehenä Kirkkonummella - oli tullut Tenholasta vuonna 1793. Johanin ensimmäinen puoliso oli ollut Maria Christina Salin, jonka kanssa hänellä oli useita lapsia.  Asui toisen vaimonsa kanssa Kantvikin kylässä, jossa hänen tyttärensä Wendela asui yhdessä miehensä, nimismies Efraim Samuel Tenlenin kanssa. Nämä tosin kuolivat molemmat vuonna 1789. Oli Kirkkonummen viimeinen teloitettu ja teilattu. Hän oli murhannut Kantvikin lampuodin, Anders Matssonin.
IX Lapset
 Carl Fredrik Lodman. Syntynyt  28.09.1793 Kirkkonummi,Kantvik. Kastettu  29.09.1793 Kirkkonummi.
Taulu 93 (Taulusta 76)
VII.   Alexander Lauraeus. Syntynyt  16.11.1725 Merimasku. Kuollut  07.01.1788 Turku.  Pappi.  Tuli ylioppilaaksi Turussa 1740 ja vihittiin papiksi vuonna 17466. ainitaan Turun tuomiokirkon taloudenhoitajana 1773. Isä (Taulu 76).–Puoliso  31.07.1755 Turku  Märtha Catharina Frosterus. Syntynyt  02.11.1737 Turku. Kuollut  18.08.1788 Turku.  Märthan ensimmäinen puoliso oli ollut 18.12.1753 Gabriel Henrikinpoika Tolpo, joka oli syntynyt 22.9.1720 Punkalaitumella.
VIII Lapset
 Alexander Lauraeus. Syntynyt  25.07.1758 Turku. Kuollut  11.02.1832 Lohja.  Rovasti. (Taulu 94).
Taulu 94 (Taulusta 93)
VIII.   Alexander Lauraeus. Syntynyt  25.07.1758 Turku. Kuollut  11.02.1832 Lohja.  Rovasti.  Ylioppilaaksi Turussa 1774 ja vihittiin papiksi 1777. Filosofian maisteri 1778 ja rovasti 1813. Lohjan kirkkoherraksi1816, teologian tohtori vuotta myöhemmin. Isä (Taulu 93).–Puoliso  19.11.1808 Turku  Fredrika Ziervogel. Syntynyt  1781.
IX Lapset
 Hedvig Carolina Lauraeus. Syntynyt  02.12.1809 Lohja. Kuollut  19.06.1864 Lohja. (Taulu 95).
 Agatha Matilda Lauraeus. Syntynyt  25.01.1811 Turku. (Taulu 96).
Taulu 95 (Taulusta 94)
IX.   Hedvig Carolina Lauraeus. Syntynyt  02.12.1809 Lohja. Kuollut  19.06.1864 Lohja. Isä (Taulu 94).–Puoliso  30.06.1836 Nummi  Abraham Johan Axelson. Syntynyt  27.03.1808 Lohja. Kuollut  28.01.1840 Mustio.  Opettaja,pappi.  Pääsi ylioppilaaksi Turussa 1828, vihittiin papiksi kolmea vuottta myöhemmin. ustion ruukkiseurakunnan saarnaaja ja opettaja vuonna 1837.   Saukkola.
X Lapset
 Alexandra Axelson. Syntynyt  13.02.1837 Karjalohja. Kuollut  06.04.1907 Joensuu.
 Axel Johan Julius Axelson. Syntynyt  20.06.1838 Mustio. Kuollut  07.06.1913 Helsingin pitäjä,Korso.–Puoliso  30.07.1868 Helsinki  Helene Sofie Sundvall. Syntynyt  01.07.1841 Helsinki. Kuollut  09.02.1908 Tsaritsyn.
 Frans Wilhelm Axelson. Syntynyt  20.05.1839 Mustio.
Taulu 96 (Taulusta 94)
IX.   Agatha Matilda Lauraeus. Syntynyt  25.01.1811 Turku. Kastettu  30.01.1811 Turku. Isä (Taulu 94).–Puoliso  25.07.1839 Nummi  Fredric Eric Mårten Malmstedt. Syntynyt  30.08.1813 Pusula,Vörlö.( i Jacob Johan Malmstedt. Syntynyt  03.12.1776 Vihti,Pakasela. Kuollut  vesitauti 14.11.1843 Helsinki.  Kruununnimismies. ii Eric Johan Malmstedt. Syntynyt  1755 Vihti,Pakasela. Kuollut  vanhuuden heikkous 15.08.1822 Vihti,Pakasela.  Rusthollari. iÄ Eva Catharina Oxenius. Syntynyt  1756 Vihti,Niuhala. Kuollut  vesitauti 12.09.1828 Vihti,Pakasela. Ä Agneta Printz. Syntynyt  1773 Vihti, Vanhala. Kuollut  02.05.1861 Pusula, Vörlö. Äi Fredrik Printz. Syntynyt  1736. Kuollut  31.12.1795 Vihti,Wanhala.  Vänrikki. ÄÄ Ebba Helena Procopaeus. Syntynyt  1735 Vihti,Wanhala. Kuollut  30.12.1818 Vihti,Wanhala.)
X Lapset
 Fritiof Alexander Malmstedt. Syntynyt  13.06.1840 Pusula,Wörlö. Kastettu  15.06.1840 Pusula.

1 kommentti:

  1. Hei Juha, Naantalin pormestarin ja taloustirehtöörin, Carl Bangen, toisen vaimon sukunimi on Örbom. Öhrbom on kirjoitusvirhe vihittyjen luettelossa. Isä on upseeri, Anders Örbom.

    Terv. Juhani HElenius

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus