Juhan suku-uutiset

Entisaikain maailmaan kuului paljon ammatteja ja toimia, jotka on täydellisesti hävinneet nykypäivän ihmisten elämästä. Paimioon kuuluneen Pyhän Jaakobin kappelin kirkkoraati joutui 1900-luvun alussa täyttämään yhden mielenkiintoisen toimen kirkossa. Tätä tehtävää oli hoitanut nuorukainen Juha Henrik Kajander, mutta hän joutui suorittamaan asevelvollisuuttaan. Tilalle valittiin kiertokoulunopettaja Aksel Sjöblom Vistan kylästä. Akselin isä oli taasen Paimion kirkonvartija. Akselille päätettiin maksaa samaa palkkaa kuin armeijaan menneelle Kajanderille. Tämä erikoinen työ oli edelläveisaaja . Kyseessä lienee ollut eräänlainen synonyymi lukkarille. Suomen kirkoissa veisattiin pitkään ilman urkujen säestystä tahdin ollessa erittäin hitaan. Kerrotaanpa kansantarinaa siitä, miten erääseen pienen pitäjän kirkkoon oli vihdoin saatu urut. Eräs iäkkäämpi seurakuntalainen rouva oli kotiin tullessaan ihmetellyt; ”koneella siellä nyt veisattiin ja vaikka kuinka yritin, niin lopussa oli kaksi säk

Suomessa ensimmäiset kirjalliset maininnat myllyistä ovat 1300-luvulta. Seuraavien parin vuosisadan ajalta voidaan koota tietoja noin sadasta vesimyllystä, joista suurin osa sijaitsi Hämeessä. On melko todennäköistä, että meikäläisen myllyn malli on tullut lännestä. Muinaisruotsin sanat Möllu ja Myllu muistuttavat äänteeltään kovasti suomen vastaavaa sanaa. Toisaalta möllu / myllu sekä mylna -sanat korvautuivat Ruotsissa noin 1200-luvun lopulla germaaniperäisiin kvaern ja quarn -sanoihin. Näillä tarkoitettiin alunperin vain käsimyllyä, joten vesimyllyn on täytynyt jo ennen tätä aikaa kotoutua maahamme. Paimionjokeen oli Koskella rakennettu ainakin neljä myllyä jo 1500-luvun lopulla; Tuimalaan, Patakoskelle, Myllykylään ja Koivukylään. Niissä kaikissa oli yksi kivipari eli ne olivat jalkamyllyjä. Vuonna 1588 mainitaan Sorvastolla mylly ja 1643 kartanonomistaja Gustaf Grass rakennutti uuden laitoksen. Kosken kartanoa lukuun ottamatta myllyt olivat osuuskuntien omistuksessa. Jokaisell

Isoäitini mtDNA on selvitetty, mutta kovin läheisiä osumia ei tule. Toki tulee geneettisellä etäisyydellä 0 olevia kaukaisia sukulaisia, joilla on yhteinen kantaäiti on isoäitini kanssa. Mutta se ei nyt olekaan tämän lyhyen pohdinnan aihe. Tarkoituksena on kertoa mikä muu kuin mtDNA:ssa harvaan tapahtuvat mutaatiot voi selittää läheisten osumien puutetta äitilinjan testissä. Jokaiseen sukupolveen syntyy satunnaisesti tyttöjä ja poikia. Soluelimen eli mitokondrion DNA siirtyy seuraavalle sukupolvelle aina naisen kautta. Jos äidillä on pelkkiä poikia, katkeaa linja heihin. Poikien mahdolliset omat lapset saavat mtDNA:nsa omalta äidiltään. Tarkastelin muutamia sukupolvia taaksepäin isoäitini Esterin suoraa äitilinjaa ja sain kokoon oheisia tietoja. Esteristä eteenpäin äitilinja jatkuu tällä hetkellä yhden henkilön, serkkuni tyttären voimin. Täten tässä  matriarkaalisessa jälkipolvitaulussa tapahtuva naislinjojen "kato" jatkuu vieläkin! Tämä sukutaulusto kertoo siis sen, että vuo

  Taulu 1 I.    Elias Suohas. Syntynyt   04.04.1765 Kisko,Kurkela. Kastettu   10.04.1765 Kisko.   Torppari.   Kiskon Kurkelan Pipon Suohaksen torppari.–Puoliso   24.06.1792 Kisko   Stina. Syntynyt   25.07.1770 Kisko,Kurkela. Kuollut   20.02.1829 Kisko,Kurkela.   Piika.   Stina oli vihkimisen aikaan piikana miehensä kotitalossa, KiskonKurkelan Pipon rusthollissa. II Lapset   Eva. Syntynyt   19.01.1794 Kisko, Kurkela, Pipo.   Piika. (Taulu 2).   Stina Pihlstedt. Syntynyt   21.10.1796 Kisko,Kurkela. Kastettu   22.10.1796 Kisko.   Greta. Syntynyt   04.10.1800 Kisko,Kurkela. Kastettu   05.10.1800 Kisko. Kuollut   16.11.1800 Kisko.   Helena Pihlstedt. Syntynyt   25.12.1802 Kisko,Kurkela. (Taulu 4).   Johanna Pihlstedt. Syntynyt   14.12.1804 Kisko,Kurkela. Kuollut   05.02.1875 Karjalohja,Tammisto. (Taulu 5).   Salomon Pihlstedt. Syntynyt   15.05.1808 Kisko,Kurkela. Kastettu   15.05.1808 Kisko.   Pitäjänsuutari.   Asusti Kiskon Kurkelan Pipon rusthollin torpassa ja toim

Eräs esi-isistäni oli Kiskon pitäjän Wikarsin l. Viikarin talossa vuonna 1719 syntynyt Johan Mårtensson, joka otti myöhemmällä iällä käyttöön sukunimen Wikström. Hän lähti jo varhain kotoaan, sillä Kiskon vanhimmasta, vuonna 1735 alkavasta rippikirjasta häntä ei enää tapaa.  Ensimmäinen merkintä, josta hänet aikuisiällä löytää, on henkikirja Pohjan pitäjän Antskogin ruukilta vuodelta 1747. Kyseisessä dokumentissa Johan Mårtensson ja mainittu tittelillä ”klensmed”.  Vaimona on jo tuolloin Anna. Neljää vuotta myöhemmin eli 1751 Johanin sukunimeksi on tullut em. Wikström. Pariskunta muuttaa Antskogista Karjalohjalle viimeistään vuonna 1755. Heidät löytää ruuki henkikirjoista vielä 1754, mutta ei enää seuraavana vuonna.  Karjalohjan hieman repaleisten rippikirjojen mukaan Wikströmit asuvat ensin Lohjantaipaleen Passin talon mailla, jonka jälkeen muuttavat Puujärven kylään. Lopulta Johan Wikström päätyy asumaan Ilmoniemen Pussin talon mailla sijainneeseen torppaan. Herra Wikströmin ammatti

 

Piikkiön Rungon kylän Pietilän eli Yli-Rungon palstatilan omistajaksi tuli 1890-luvulla Lapin Tl pitäjässä syntynyt Fredrik Vahlroos. Hän oli naimisissa lietolaisen Maria Sofia Grönlundin kanssa. Fredrik oli ollut Rungon kylän taloissa renkinä tavatessaan Maria Sofian, joka taasen oli ollut piikomassa Kosken puustellissa. Vuonna 1866 syntynyt Fredrik ja häntä viisi vuotta vanhempi morsian vihittiin 1888. Seuraavana vuonna syntyi esikoispoika Karl Aksel Fredrik. Hän sai vuoteen 1900 mennessä seuraa Juha Jalmarista, Otto Vilhelmistä, Kustaa Ilmarista, Hilda Maria Aleksandrasta ja Naima Elina. Viimeksi mainittu tyttönen tosin kuoli parin kuukauden ikäisenä vuonna 1900. Perheen lapsista Kustaa Ilmari lähti sisällissotamme aikana sotilaaksi ollen vuonna 1919 Santahaminassa. Tuohon aikaan Santahaminan vankileirillä tapahtui erittäin traagisia em. sotaan liittyviä asioita, mutta viranomaisilla oli muitakin murheita. Metyylialkoholia myytiin monin paikoin epätoivoisille janoisille kohtalokkain

 Auranmaan harvalukuisten kartanoiden joukkoon kuuluva Kosken kartano veti puoleensa väkeä pitkienkin matkojen takaa. Samalla sen luomat yhteydet toivat Kosken kappeliin hyvinkin erilaista väkeä Ruotsista saakka. Eräs perhe, jonka sukujuuria voi seurata entisen emämaamme puolelle, on Vähä-Sorvaston sahan ”puukhollari” eli kirjanpitäjä, entinen puuseppä Anders Gedda. Hän oli syntynyt vuonna 1725 ja 1750-luvun alussa hänet tapaa Someron Åvikin lasiruukin puuseppänä.  Tämän laitoksen oli perustanut Sillanpään kylään kartanonomistaja Jacob Reinhold de Ponti 1748.  Myöhemmin herra Gedda siirtyi Pitkäjärven kartanonvuokraajaksi.  Åvikin lasitehdas perusti 1761 Kosken kappeliin, mukavien kulkuyhteyksien päähän, sahan. Tämän tarkoituksena oli ensisijaisesti tehostaa polttoaineen eli puun tuotantoa tehtaan tarpeisiin. Tätä menikin suunnattomia määriä, sillä parhaimmillaan Åvik työllisti noin 300 henkeä. Tehtaan tarina päättyi rajuun tulipaloon toukokuussa 1833. Sen jälkeen oli pystyssä ainoasta

Sotilaspuustellit eli virkatalot ovat tuoneet moniin Auranmaan pitäjiin muuttajia lähialueelta, mutta myös kauempaa. Yksi näistä virkataloista oli aikanaan Tarvasjoen Liedonperän Isotalo, jonka vuokraajaksi tuli 1895 Halikosta herra Anders Hjalmar Rönnmark. Hän ehti hoitaa taloa noin 10 vuoden ajan ennen avioitumistaan pöytyäläisen Fredrika Josefina Erkintytär Ristimäen kanssa. Ikäeroa pariskunnalla oli 15 vuotta, sillä sulhanen oli syntynyt Turussa kevättalvella 1864, kun taas morsian syksyllä 1881. Fredrika Josefina oli tullut vuoden 1903 lopussa piiaksi Isotaloon. Hänen vanhempansa Erkki Matinpoika Ristimäki ja Eeva Liisa Kallentytär olivat Kaulanperän kylän itsellisiä. Fredrika Josefinan sisko Anna Katarina tuli Isotaloon samoihin aikoihin piiaksi. Anders Hjalmarin vanhemmat olivat puolestaan turkulainen satulaseppämestari Anders Reinhold Rönnmark ja vaimonsa Maria Elisabet Antintytär. Maria Elisabet oli kotoisin Kemiöstä, kun taas satulaseppämestarimme isä oli ehta turkulainen, pu

Ruskon ja Vahdon (entisen Vähän-Ruskon) asukkaitten oli määrä rakentaa itselleen yhteinen kirkko [i] , mutta he eivät voineet sopia sen paikasta. Vahtolaiset olisivat tahtoneet sen rakennettavaksi Melttilän metsään lähelle sitä paikkaa, jossa nykyään on mainittujen pitäjien yhteinen osuusmeijeri, kun taas Ruskolaisten kirkonpaikka oli Ruskon kirkon nykyinen. Riita jätettiin kuninkaan ratkaistavaksi ja kummastakin ehdotetusta paikasta vietiin hänelle pussillinen santaa nähtäväksi. Ruskolaisten santa oli karkeata ja rumaa, vahtolaisten taas hienoa ja kaunista. Mutta kummankin seurakunnan lähetystöjen matkatessa yhdessä kuninkaan luo vaihtoivat Ruskon miehet salaa yöllä santapusseja ja näyttivät kuninkaalle vahtolaisten santaa omanaan. Seuraus oli, että kuningas määräsi kirkon rakennettavaksi Ruskolle. Myöhemmin olivat sitten vahtolaiset alkaneet rakentaa itselleen omaa kivikirkkoa. Mutta kovat sotavuodet olivat keskeyttäneet rakennustyön ja köyhtynyt seurakunta oli pyytänyt ja saanut

Oululaisen kauppiaan ja raatimiehen, Gabriel Vhaelin ja vaimonsa Elisabet Krögerin poika Barthold syntyi vuoden 1667 vaiheilla [i] . Hän pääsi ylioppilaaksi Turun Akatemiasta joulun alla 1684. Jatko-opiskelujen jälkeen hänet vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1689. Seuraavien vuosien aikana hän oli hyvin monipuolisissa työtehtävissä, sillä hän oli mm Oulun triviaalikoulun ylempi kollega, konrehtori ja laulunopettaja vuosien 1689-1694 välisenä aikana. Tämän jälkeen hänet nähtiin mm. rykmentinpastorina Riiassa, mistä Barthold Vhael palasi Ilmajoen kirkkoherraksi vuonna 1699. Isovihan alussa hän joutui pakenemaan 1714 Länsipohjaan, mutta joutui kuitenkin venäläisten vangiksi 1717. Samana vuonna hänet määrättiin Vaasan kirkkoherraksi ja Turun väliaikaisen tuomiokapitulin toimesta Pohjanmaan lääninrovastiksi. Kun rauha saatiin vihdoin aikaiseksi, palasi Vhael Ilmajoelle kirkkoherraksi. Hän edusti säätyään Tukholman valtiopäivillä 1723, mutta kuoli niiden aikana tammikuussa 1723. Hän

Vuoden 1899 lopulla Halikon Hajalan rautatieaseman tai kuten sitä tuolloin nimitettiin, Hajalan pysäkkeen hoitajaksi tuli Maariassa syntynyt Johan Emil Lindgren [i] . Mukanaan hän toi vaimonsa Hilja Vesaniemen, joka oli syntynyt Urjalassa [ii] . Herra Ingren oli päässyt  ylioppilaaksi Turun klassisesta lyseosta ja antautunut sitten rautateiden palvelukseen. Hiljan kanssa hän oli mennyt vihille marraskuussa 1898, noin vuotta ennen Hajalaan tuloaan. Lapsia pariskunnalle ei koskaan syntynyt. Morsian syntymäkuntaa ei pidä ihmetellä, sillä ennen Hajalaan Ingren oli ollut kirjurina Urjalan asemalla. Hajalan asema rakennettiin 1890-luvun lopulla Bruno Granholmin piirustusten pohjalta ja sitä laajennettiin asemapäällikön asunnolla 1904. Oheinen kuva on otettu kesäkuussa 1906 ja se on Suomen Rautatiemuseon kokoelmista. Johan Emil Ingren ei ehtinyt tätä laajenusta nähdä, sillä hän muutti puolisonsa kanssa jo tammikuussa 1906 Laukaaseen [iii] , jossa hänestä tuli sikäläisen aseman päällikkö. Ik

 Kimon ruukilla Pohjanmaalla tapahtui työsuhderintamalla vuonna 1768. Päähenkilö tässä tapauksessa on vasaraseppämestari Petter Starck, jonka sukutaulu tekstissä alimpana. Lähdeviitteet ovat taulussa mukana ja viittaat Ruotsin puolen arkistoihin ao. seurakunnissa sekä edelleen Suomessa. Vuorikäräjät oli 1700-luvun Ruotsin tapa hallita ruukkeja ja yleensäkin raudantuotantoa. Rautahallintoa johti vuorikollegio, kaivosalan keskusvirasto joka sijaitsi Tukholmassa. Paikallisvalta kuului vuorimestareille, jotka jakoivat maan vuorimestaripiireihin. Suomessa oli kolme vuorikäräjäpiiriä: Uudenmaan, Hämeen sekä Turun- ja Porin läänit muodostivat ensimmäisen piirin, toisen Vaasan ja Oulun läänit sekä kolmannen Viipurin, Kuopion ja Mikkelin läänit. Vuorimestari tarkasti ruukkien toiminnan ja toimi vuorikäräjien puheenjohtajana kussakin ruukissa kerran vuodessa. Käräjät käsittelivät oikeudellisia, hallinnollisia ja tuotannollisia kysymyksiä. Suomen siirryttyä Venäjän valtaan 1809 jäi vuorikäräjil