Kummallinen ammatti

Entisaikain maailmaan kuului paljon ammatteja ja toimia, jotka on täydellisesti hävinneet nykypäivän ihmisten elämästä. Paimioon kuuluneen Pyhän Jaakobin kappelin kirkkoraati joutui 1900-luvun alussa täyttämään yhden mielenkiintoisen toimen kirkossa. Tätä tehtävää oli hoitanut nuorukainen Juha Henrik Kajander, mutta hän joutui suorittamaan asevelvollisuuttaan. Tilalle valittiin kiertokoulunopettaja Aksel Sjöblom Vistan kylästä. Akselin isä oli taasen Paimion kirkonvartija. Akselille päätettiin maksaa samaa palkkaa kuin armeijaan menneelle Kajanderille.

Tämä erikoinen työ oli edelläveisaaja. Kyseessä lienee ollut eräänlainen synonyymi lukkarille. Suomen kirkoissa veisattiin pitkään ilman urkujen säestystä tahdin ollessa erittäin hitaan. Kerrotaanpa kansantarinaa siitä, miten erääseen pienen pitäjän kirkkoon oli vihdoin saatu urut. Eräs iäkkäämpi seurakuntalainen rouva oli kotiin tullessaan ihmetellyt; ”koneella siellä nyt veisattiin ja vaikka kuinka yritin, niin lopussa oli kaksi säkeistöä jäljessä”.

Sjöblomien perheen yhteiskunnallinen asema oli nousujohteessa, sillä Akselin isoisä Efraim Sjöblom oli ollut Knut Felixin syntymän aikaan renkinä Salon Ruotsalan kylän Heinulla. Akselin lisäksi kiertokoulunopettajana työskenteli myös hänen veljensä, joka kuitenkin menehtyi vain 20 vuoden iässä. Akselin sisaria olivat Alma, Amanda ja Elviina. Perheen äiti oli Pakarlan rusthollarin tytär Amanda Matilda.

Aksel Sjöblom astui edelläveisaajan toimeensa vuoden 1899 lopulla, mutta hän ilmoitti jo 1901 luopuvansa työstään vappuun mennessä. Näin kirkkoraati joutui taas etsimään voimakasäänisen veisaajan ja sellaisen he löysivät Kustaa Laaksosesta, Hevonpään eli Wiksbergin kartanon jyvärengistä. Tämä oli tullut Halikosta 1890 vaimonsa Beda Josefinan kanssa Hevonpäähän oltuaan tätä ennen saharenkinä – luultavasti Ruuhikoskella.

Samoihin aikoihin eli vuonna 1901 Jaakobin kappelikirkon edelläveisaaja sai pienen palkankorotuksen. Kirkonkokous katsoi, ettei entinen maksu kolme markkaa enää riittänyt. Sen sijaan jatkossa kultakin ripillä käyvältä seurakuntalaiselta, paitsi köyhiltä, kannettaisiin lisäksi 25 penniä. Maksun kerääjäksi määrättiin Hevonpään kartanon pehtoori J.K. Rantala, kun taas kirkkoväärti Karlstedtin tehtäväksi tuli tehdä asianmukaiset tilit näistä rahoista.