Siirry pääsisältöön

Testamentin tiimoilta

Tammikuussa 1905 käytiin Sauvon Kirkonkylän Winterin majatalossa ns. välikäräjiä. Yhden käsiteltävän asian esitteli Sauvon seurakunnan puolesta urkuri Otto Ljungqvist tuoden mukanaan pöytäkirjanotteen edellisen vuoden lokakuussa pidetyiltä käräjiltä. Sen mukaan seurakunta oli valvonut edesmenneen Kaarle Kustaa Kaarlenpoika Mäkikartanon testamenttiasiaa Koutbölen yksinäistilalta.

Tämä herra oli vajaata vuotta ennen kuolemaansa tehnyt testamentin, jossa hän jätti 5000 markkaa Sauvon seurakunnan diakonaattilaitokselle sekä 1000 markkaa urkurahastoon. Oikeus kuuli erikseen kolmea todistajaa asiaan tiimoilta; rusthollari Anshelm Holmbergia ja hänen poikaansa, Augustia sekä maakauppias Gustaf Törnqvistiä. Nämä kaikki todistavat Mäkikartanon omakätisesti kirjoittaneen mainitun testamentin kotonaan, jonka jälkeen lokakuun puolivälissä 1903 oli pyytänyt em. herroja vahvistamaan asiakirjan omakätisesti. Samalla todistajat totesivat Kaarle Kustaa Mäkikartanon toimineen ”täydellä järjellä ja vapaalla tahdolla”.

Testamentissa määrättiin edellä mainittujen summien lisäksi 5000 markkaa Suomen lähetysseuralle. Urkuraha oli tarkoitettu Sauvon kirkon silloisten urkujen korjaamista varten siten, että pääoma pidettäisiin aina samana. Tämän pääoman korot käytettäisiin tarvittaessa korjauksiin.

Oikeus antoi seurakunnalle tämän käsittelyn jälkeen tiedoksi, että sen piti painattaa oikeuden pöytäkirja maan virallisissa lehdissä. Tämän jälkeen lähimmillä perillisillä oli aikaa vuosi ja yksi yö testamentin moittimiseen.

Kaarle Kustaa Kaarlenpoika Mäkikartano oli kuollessaan noin 92 vuoden ikäinen, sillä hän syntyi maaliskuussa 1822 Koutbölen yksinäistalossa. Siellä hän myös asui koko ikänsä. Kaarle Kustaan vaimo (Jo)Hanna Lovisa Kaarlentytär oli kuollut paria vuotta aikaisemmin. Ajalle tyypilliseen tapaan ikävätkin asiat merkittiin muitta mutkitta rippikirjaan. Hanna Lovisan kerrotaan vuodesta 1891 lähtien olleen mielisairaan. Hänen kuolinsyykseen on kirjattu halvaus, kun taas Kaarle Kustaan vei manalle kuumetauti.

Kaarle Kustaa oli luopunut isännyydestään Koutbölessä jo 1879. Koutbölen kruununtilan uudeksi isännäksi tuli paimiolainen Kaarle Kustaa Juhonpoika ja 1890 marttilalainen Juho Juhonpoika Renvall. Viimeksi mainittu oli torpparin poika Purhalan kylästä. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Stubbet Inkoosta

Sinetti Inkoosta; Kansalliarkiston pergamenttikokoelmasta vuodelta 1447 Länsi-uusimaalainen Inkoon pitäjä (ruots. Ingå) mainittiin nimeltään ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1335. Nimen arvellaan tullen siitä, että joku Inge sai joen nimettyä itsensä mukaan, Inge å, Ingen joki. 1400-luvulla löydetään Inkoosta eräs suku, joka myöhemmin käytti samanlaista lenkistä roikkuvaa metsästys-torvivaakunaa, kun naantalilainen Jägerhorn af Storby –suku. Tapio Vähäkangas arvelee, että suvuilla voisi olla yhteinen esi-isä, sillä Jägerhorn af Storbyn kantaisä oli eräs Jowan (Jöns) Filpunpoika, rälssimies joka mainittiin Maskussa 1405, samoihin aikoihin, kun Inkoossa mainittiin eräs Olof Filpunpoika. Tämä Olof Filpunpoika osti Inkoossa 1400 1,5 veromarkan maat, jonka myyjä halusi takaisin 1409. Tutkintakäräjillä 1405 Olofilta peruutettiin (otettiin verolle) Inkoon Kullasta rälssimaata 3,5 veromarkan edestä. Suvun ensimmäinen tunnettu jäsen Olof Andersinpoika (tai Andreaksenpoika) main

Skitinbäck - Nygård

Esimerkiksi Juha Sinivaaran nettisivuillaan esittelemä aateloitu Giös -suku oli kotoisin nykyisen Raaseporin kaupungin, entisen Pohjan pitäjän Nygårdin tilalta. Tilan alkuperäinen nimi oli Skitinbäck päärakennuksen takana virranneen pienen puropahasen mukaan. Luultavasti elokuussa 1444 aateloidun suvun myöhemmät herrat eivät katsoneet hyvällä tätä rahvaanomaista nimeä. Niinpä kartano sai uuden, täysin neutraalin nimen Nygård. Kun kuningas Kristoffer antoi Jösse Olofinpojalle rälssikirjeen Tukholmassa 1444, mainittiin samalla miehen omistukset. Näin tuo Skitinbäckin tilan voidaan sanoa olleen olemassa jo lähes 600 vuoden ajan. Nykyisen päärakennuksen etupuolen pihamaalla on kivirivi, joka luultavasti on jäänne jostain varhemmasta rakennuksesta. Kivien muoto ja koko viittavat tämän olleen rakennetun ennen 1700-lukua. Saman vuosisadan alussa katosivat Giös -sukuiset omistajat Skitinbäckiltä. Heidän jälkeensä talo oli lampuotien hallussa jaettuna useampaan eri osaan. Vasta vuosisadan lo

Kolmen suurmiehen sukulaisuus

Maassamme ilmestyi 1910-luvun lopulla hetken aikaa Genealogica -niminen aikakauslehti, johon alan asiantuntijat sekä harrastajat kirjoittivat sukuselvityksiä. Lisäksi mukaan mahtui paikallishistoriaa, yleistä Suomen historiaa sekä pohdiskelua sukututkimuksen tekemisestä arkistojen järjestelyä myöten. Näistä lehdistä voi pongata monta mielenkiintoista asiaa, joista tähän alle olen napsinut yhden - Osmo Durchmanin tekemän koosteen "kolmen ylipäällikö sekä entisen valtionhoitajamme keskinäinen sukulaisuus". Muistettakoon, että herra Durchmanilla ei luonnollisesti ollut mitään tietoa siitä, että ratsuväenkenraali Carl Gustaf Emil Mannerheimista sekä senaattori Per Evind Svinhufvudista tulisi vielä joku päivä tasavallan presidenttejä.