Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

30.12.2019

Konditorian sälli


Vuoden 1895 paikkeilla Yläneen Heinijoelle muutti Hämeenlinnan kaupungista ”konditoriasälli” Karl Albert Kristian Juslenius. Tämä tuolloin noin 27-vuotias nuorukainen oli syntynyt Jyväskylän maaseurakunnan Tikkamannilan kylän Räsälässä, jonka lampuoti eli tilanvuokraajana hänen isänsä tuolloin oli. Hämeenlinnan vuosina nuorukaisemme oli ollut kauppias ja leipuri Johan Sjöblomin opissa. Tämän herran talo sijaitsi tuolloisen kaupungin tontilla numero 88. Samassa paikassa olivat oppipoikana myös Karl Albertin serkku Alfrid Juslenius. Hän kuitenkin kuoli vain 18 vuoden iässä.
Heinijoelle tultuaan ei mennyt kauaa, kun Juslenius löysi oman rakkaansa pitäjäläisten keskuudesta. 

Sulhastaan tasan 10 vuotta nuorempi Sofia Vilhelmina oli Heinijoen räätälin, Juha Lindvallin ja tämän vaimon Miina Matintyttären järjestyksessä neljäs lapsi. Häitä nuori pari vietti joulukuussa 1898 ja ensimmäinen yhteinen lapsi, Frans Albert, syntyi jo tammikuussa seuraavana vuonna. Vuoteen 1902 mennessä syntyi vielä poika Yrjö Bernhard ja tytär Tyyne Ida Sofia. Poikien nimissä on havaittavissa selkeästä patriarkaalinen malli etunimien periytymisestä sukupolvelta toiselle.
Yläneellä tämä Keski-Suomen lapsi viihtyi vuoteen 1904 saakka. Tuolloin hän muutti perheensä kera Karjalaan, joka tässä tapauksessa ei tarkoittanut kovin pitkää matkaa. Kyseessä oli nimittäin entinen Mynämäen saarnahuonekunta, josta 1797 oli tullut kappeli. Itsenäiseksi seurakunnaksi Karjala tuli 1906 liittyen sitten 1977 uudelleen Mynämäen yhteyteen. Uudeksi asuinpaikaksi Jusleniusten perheelle tuli Laajoen Alirekolan alusmaat. Konditoriasälli ammattinimike muuntui muuton yhteydessä leipuriksi. Tämä työtä Juslenius teki Yläneelläkin, sillä varsinaisia konditorioita ei maaseudulla tuohon aikaan ollut.

Karjalassa Juslenius asuikin loppuelämänsä ajan ryhtyen jossain vaiheessa kauppiaaksi. Hänen täyttäessään 60 vuotta maaliskuussa 1928 oli Suomen Kuvalehden ”Muotokuvia” -palstalla kauppias Karl Albert Jusleniuksen kuva. Nuorekkaan oloisen miehen kasvoissa huomio kiinnittyy ennen kaikkea todella upean lennokkaisiin viiksiin.

Karl Albertin isä Karl Johan Bernhard Juslenius samoin kuin em. serkun ALfridin isä Edvard Fredrik Juslenius olivat molemmat syntyneet Uudenmaan Inkoon Hovgårdin Storgårdissa. Tämä vanha allodiaalisäteri oli tullut suvulle naimakaupan kautta 1700-luvulla. Jusleniusten sukuun kuuluivat mm. Viipurin hiippakunnan piispana 1734 ja uudelleen 1742-43 toiminut Daniel Juslenius, joka pikkuvihan aikaan pakeni Ruotsiin. Hän oli 1700-luvun alkupuolella Turun akatemiassa mm. kreikan ja heprean kielten professorina. Vielä ennen kuolemaansa tämä Karl Albertin isoisän isoisän isä ehti olla hetken Skaran hiippakunnan piispana. Jos menemme vielä yhden sukupolven taaksepäin, löydämme leipurimme esivanhemmista Mynämäen kirkkoherrana toimineen Daniel Jusleniuksen, jonka isä ja samalla suvun kantaisä oli Huittisten kirkkoherra, Juuselan talon omistanut Henrik Klemetinpoika. Samoin Karl Albertin sukujuurista löytyy turkulainen kauppias Jost Schultz, jonka poika, Karl Albertin esisetä toimi mm. Narvan kaupungin raastuvan- ja kämnerioikeuden asianajanana.

21.12.2019

Pappilan palo Marttilassa

Tekstissä mainittujen herrojen allekirjoituksia
vuoden 1778 piispantarkastuksen pöytäkirjassa

Vuosina 1738-1781 Marttilassa kirkkoherrana olleen Johan Horteliuksen synkin virkapäivä sattui kesällä 1772. Tuolloin Marttilan Pappila syttyi tuleen tuhoutuen melko perusteellisesti. Tästä tapahtumasta kuuluisa kasvitieteilijä Pehr Kalm kirjoitti ystävälleen Carl Fredrik Mennanderille heinäkuussa 1772 seuraavaa; ”Marttilan Pappila on näinä päivinä palanut niin perusteellisesti ja kokonaan, ettei vanha mies Johan Hortelius menetti koko omaisuutensa ja joutuu asumaan saunatuvassa. Tämä on vasta huhu.” Carl Fredrik Mennander oli paitsi pappissäädyn valtiopäivämies, myös Uppsalan arkkihiippakunnan piispa ja Uppsalan yliopiston varakansleri. Ruotsin tiedeakatemian jäsen hän oli ollut jo vuodesta 1744 lähtien. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi herra Kalm kirjoitti hänelle Marttilan ”huhuista”.


Seuraavan kerran Palm palasi eräässä kirjeessään asiaan vielä kuutisen vuotta myöhemmin. Tuolloin hän kertoili Paimiossa asuneen piispa Jacob Haartmanin halunneen käydä piispantarkastuksella Marttilassa, mutta tämän Hortelius torjui. Vanhan kirkkoherran mukaan hänellä ei ole tilaa piispalle, ei vuodevaatteita, ei kalusteita ja vaikka uusi pappila oli jo saatu pystyyn, sieltä puuttuivat liedet ja kakluunit. Näin ei edes ruokaa voitaisi tarjota arvoisalle piispalle.

Lopulta kaikki saatiin kuitenkin Horteliuksen viimeisinä virkavuosina kuntoon ja piispakin pääsi tekemään tarkastuksensa. Tarkalleen ottaen tämä tapahtui jo helmikuussa 1778. Tuolloin Jacob Haartmanin mukana Marttilan emäseurakunnan sekä Euran, Kosken ja Karinaisten asioita kävi läpi myös fysiikan professori, Paimion kirkkoherra Anders Planman. Tämä kirkkoherra oli maamme johtavia tähtitieteilijöitä 1700-luvulla. Hän teki Ruotsin tiedeakatemian toimeksiannosta havaintomatkan Kajaanin tarkkaillen Venuksen ylikulkua auringon editse vuosina 1761 ja 1769.  Piispa Haartman oli puolestaan ylimääräinen filosofian ja oppihistorian professori vuosimallia 1756 sekä neljäs teologian professori 1773. Jacob Haartman oli myös valtiopäivämiehenä 1778-1779 piispan virkansa takia.

Näiden oppineiden herrojen vierellä kirkkoherra Johan Hortelius ei voinut kilpailla opillisilla saavutuksillaan, sillä ennen Marttilaa hän oli ehtinyt olla Turun väliaikaisen tuomiokapitulin notaarina 1717-1722 sekä samalla saarnaajana Turun ruotsalaisessa seurakunnassa. Eräässä asiassa hän kuitenkin voitti Planmanin ja arvoisan piispa Haartmanin. Johan Hortelius oli syntynyt Keuruulla noin vuonna 1688, joten tarkastuksen aikaan hän saattoi olla jo 90 vuoden ikäinen. Hän onkin yksi pisimpään samassa seurakunnassa kirkkoherran virassa olleista pappismiehistä koko Suomessa.  Hänen ja vaimo Elisabet Walleniuksen kolmesta pojasta kaikki ehtivät kuolla ennen isäänsä, joka menehtyi elokuussa 1781. Isänsä apulaisena toiminut poika Johan Hortelius kuoli jo 1765, kihlakunnantuomari Josef Hortell 1784 ja Turun hovioikeuden ylimääräinen kanslisti Isak Hortelius 1780.

Marttilan nykyinen tai pitäisikö sanoa entinen nykyinen pappila ei ole tuo Horteliuksen aikaan rakennettu. Uusittu versio tehtiin aumakattoineen vuonna 1849.

13.12.2019

Rötöstelijä


Tarvasjoen Karhulan kylän Ali-Anttilan tai kuten taloa tuohon aikaan nimitettiin, Alisen Anttilan uudeksi isännäksi tuli 1875 herra Matti Matinpoika yhdessä vaimonsa Kustava Karoliina Tuomaantyttären kanssa. Matin sukujuuret veivät Satakunnan Lavian Suodenjoelle, kun taas Kustava oli kotoisin saman pitäjän Kallion yksinäistalosta. Pariskunta isännöi jonkin aikaa 1860-luvun taitteessa Karkun Heinoisten kylän Ala-Ellilää. Tarvasjoelle he tulivat Vampulasta, missä Matti oli omistanut Lintulan rusthollin. Yhteisiä lapsia oli tuossa vaiheessa siunaantunut jo kahdeksan kappaletta. Tarvasjoella syntyikin sitten vielä kaksi poikaa, mutta matkan varrella osa lapsista oli ehtinyt kuolla hyvin nuorena.

Marraskuussa 1886 isäntä Matti Matinpoika kuoli noin 57 vuoden iässä. Leski jälkeläisineen jäi vielä asumaan Ali-Anttilaan, jonka uudeksi omistajaksi tuli naapuritalo Yli-Anttilan isäntä Fredrik Jaakonpoika. Tämä oli kotoisin Paimiosta ja kolmen vuoden sisään jo kolmas talon omistaja.
Leski Kustava Karoliinan murheena oli jo miehensä eläessä ollut poika Kaarle Fredrikin, joka oli syntynyt Karkussa 1859, elämäntavat. Melko nuorella iällä hänestä tuli väkivaltaan taipuvainen pikkurikollinen nykytermein kuvattuna. Liedon välikäräjillä 1884 Kaarlea sakotettiin ihmisrääkkäyksestä, lepopäivän rikkomisesta ja tavallisesta rääkkäyksestä. Samalla napsahti kolmen vuoden kuritushuonetuomio. Kirkko hoiti vielä tähän päälle ripityksen samoista aiheista. Tämä ripitys tapahtui Helsingissä, minne Kaarle lähetettiin lukemaan tiilenpäitä.

Tämä ei kuitenkaan hillinnyt Kaarle Fredrikin menohaluja, sillä jo maaliskuussa 1887 hän oli vankilareissun jälkeen uudelleen oikeuden edessä. Tällä kertaa syyte tuli ensikertaisesta näpistelemisestä. Samoin Halikon käräjillä saman vuoden heinäkuussa tuli tuomio ensikertaisesta juoppoudesta yleisellä maantiellä. Tämän rötöksen sakkoina joutui Kaarle maksamaan 24 markkaa ja lisäksi tuli vuosi kuritushuonetta pahoinpitelystä. Kaiken huipuksi 1891 Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi miehemme pahoinpitelystä ja toiskertaisesta juoppoudesta jälleen vuodeksi vankilaan. Sakoiksi tuli taas 24 markkaa. Helsingin kuritushuoneessa vankilansaarnaaja ripitti Kaarlea vuonna 1892 ihmisrääkkäyksestä. Tässä vaiheessa Kaarle Fredrik Matinpoika häviää lopullisesti Tarvasjoelta.
Äiti Kustava Karoliina meni uusiin naimisiin vuoden 1900 toiseksi viimeisenä päivänä Kosken kappelista Tarvasjoelle muuttaneen Mesak Kaarlenpojan kanssa. Tavallista erikoisempi etunimi mainitaan Raamatussa, yhtenä Babylonin maakunnan hallinnon hoitajista.

Jos oli Ali-Anttilan emännällä murheita pojastaan, oli niitä myös itse tilanpidossa. Loppuvuodesta 1892 talon mailla, Paimionjoen rantamailla tapahtui iso maanvyörymä. Noin yksi tynnyrinala peltoa vajosi jokeen ja vyöryminen jatkui useita päiviä. Talosta ei heti huomattu maanvyörymän alkua, sillä se tapahtui öiseen aikaan. Kahden Härkätietä matkustaneen ulkopaikkakuntalaisen kuultiin myöhemmin olleen tuolloin vastakkaisella rannalla. He olivat kuulleet erikoisen huminan, joka oli pelästyttänyt kulkijoiden hevosetkin. Aamulla Ali-Anttilan väki saattoi todeta veden nousseen yli viisi syltä eli noin kolme metriä tavanomaisesta yön kuluessa, mutta lopulta Paimionjoki asettui taas entiseen korkeuteensa.


11.12.2019

Punataudin satoa


Punataudin kreikankielisestä nimi dysenteria on peräisin Hippokrateen ajalta noin 2400 vuoden takaa. Ruotsin kielen termi rödsot sai nimensä taudin yleiskuvasta, joka on verensekainen ripuli. Antiikin ajoista lähtien tämä viheliäinen bakteerin aiheuttama sairaus on vienyt miljoonien ja taas miljoonien ihmisten hengen. Omassa maassamme punatauti lähti kulkemaan paitsi sotajoukoissa, myös siviiliväestön parissa 1770-luvulta eteenpäin. Erityisen paljon uhreja aiheuttivat sotavuodet. Isorokkokin jäi välillä toiseksi verrattuna kuolleiden määrään.

Kansan parissa, jossa ei vielä aikohin tiedetty bakteerien olevan syypäänä tappavaan tautiin, yritettiin keksiä tapoja ehkäistä sairastumista. Tartunnan epäiltiin saavan alkunsa esimerkiksi siitä, jos elonkorjuunaikaan kuuman päivän jälkeen erehtyy makaamaan kylmälle tahi kostealle maalle. Tosiasiassa tauti levisi huonosti hoidettujen käymälöitten ja yleisen epähygieenisyyden takia. Lisäksi leviämisaikaa oli nimenomaan loppukesä ja syksy. Punatautiin ei kehittynyt elinikäistä immuniteettia ja samat seudut saattoivat kärsiä epidemiasta perättäisinä vuosina.

Marttilaan punatauti levisi Suomen sodan melskeissä kesällä 1808. Se iski erityisen kovaa Hämeen Härkätien varrella sijaitseviin kyliin aloittaen tuhotyönsä elokuussa alussa Lovella. Sieltä tauti löysi pian tiensä Palaisille, Siutilaan, Heikolaan, Hirvakselle, Ollilaan, Huovaristolle ja Jutilaan. Ensimmäiseksi menehtyi Loven piika Tiina Simontytär, joka oli iältään hieman yli viisikymppinen. Elokuun loppuun mennessä punatautiin oli kuollut jo 20 henkeä. Suurin osa heistä oli lapsia, mutta myös Ruskolaisten Tyyrin vanha emäntä Maria kuoli tähän ankaraan sairauteen. Toinen iäkäs vainaja oli Palaisten Paltan rusthollarin tytär Tiina.

Murheellisimpia tapauksia olivat Huovariston rusthollin isännän, Kustaa Bergin kolmivuotiaina menehtyneet kaksoset Liisa ja Juho. Ollilan kylässä asuneen renki Antti Ristonpojan ja vaimonsa Tiina Björkin viidestä lapsesta kuolivat peräkkäisinä päivinä kahdeksanvuotias Risto ja yksivuotias Juho. Kirkkoherralle ja tietenkin koko pitäjälle elokuun 21. päivä oli erityisen raskas. Tuolloin siunattiin haudan lepoon peräti yhdeksän punataudin uhria. Tasan viikkoa aiemmin oli haudattu neljä vainajaa samalla kuolinsyyllä.

Tauti niitti satoa vielä seuraavan vuoden tammikuussakin rauhoittuen vähitellen enemmän tai vähemmän satunnaiseksi vieraaksi Marttilassa. Seuraava suurempia epidemia koettiin vuonna 1814, jälleen syksystä. Elokuun ja marraskuun välillä ympäri pitäjää kirjattiin parikymmentä uhria, etupäässä lapsia. Toisaalta 1830-luvulta alkaen punatauti kävi aina vain harvinaisemmaksi eikä vastaavan mittaluokan katastrofeja enää koettu. Viimeinen koettelemus punataudin osalta Marttilassa oli alkusyksystä 1854.

Tietoja kuolinsyistä on kirjattu haudattujen luetteloihin kattavammin vasta vuodesta 1749 lähtien, kun ns. väkilukutaulukot tulivat kirkkoherrojen käyttöön. Tosin kuolinsyyt olivat pitkään pikemminkin oireenmukaisia kuin todellisia.


6.12.2019

Spoof


Spoof-suku, joka tuli Lempäälän pitäjään 1600-luvun lopulla, katsoi saaneensa alkunsa eräästä Matti Erikinpojasta. Tämä oli toiminut Turun linnankirjurina sekä Ylisen Satakunnan henkikirjurina. Hänen kolmesta pojastaan Erik omisti Kukkolan ja Kuljun tuolloiset ratsutilat Lempäälässä. Hänestä tuli aikanaan kruununvouti sekä Spoof-suvun jatkaja. Veli Joonaksella oli vain tyttäriä ja toisella veljellä, Johanilla ei ollut miespuolisia lapsenlapsia. Toisaalta hän perusti Sotavallan kartanon Lempäälään ja sai virka-ansioistaan aatelisarvon nimellä Spofvenhielm.

Erikin pojanpoika Joonas nuorempi oli Spoof -suvun varsinainen kantaisä. Hän omisti Kukkolan rusthollin ja laittoi poikansa Jonaksen opintielle. Tämä valmistui maanmittariksi, vaikka lopulta työskenteli tilityskomissaarina kotiseudullaan. Toisella pojalla, Mathiaksella oli peräti kahdeksan lasta, joiden joukosta löydämme mm. kappalaisen, sotilaan ja turkulaisen kauppiaan. Perheen kuopus Sophia Margareta tuli avioliiton kautta ruustinnaksi Hämeenkyröön.

Edellä mainittujen lisäksi voidaan esitellä perheen järjestyksessä seitsemäs lapsi, Anders Wilhelm, joka värväytyi klarinetinsoittajaksi Porin läänin jalkaväkirykmentin Vesilahden komppaniaan. Suomen sodan jälkeen 1809 hän asettui asumaan Tarvasjoen Mäentaan Junnilan rustholliin. Sotaväessä hän oli ylennyt vänrikiksi. Tarvasjoen vuosina hän kävi Kangasalan pitäjässä naimassa korpraali von Hausenin tyttären, Sofia Elisabetin. Pariskunnalle syntyi vuosien 1820-1832 välillä yhteensä seitsemän lasta. Tosin vain osa kastettiin Tarvasjoella, sillä perhe asui välillä myös Kangasalalla.

Tästä pesueesta on mielenkiintoista nostaa esiin kevättalvella 1821 syntynyt Karl Kristian, jota tosin ei löydy sen kummemmin Euran kappelin kuin Kangasalan kastettujen luetteloista. Hän seilasi merillä vajaan 20 vuoden iässä. Hän pestautui laivaan Turussa ja mitä sopivimmin laivan nimi oli Åbo.

Naituaan Someron Talvisillan kylän Yli-Nikkarin talosta kotoisin olleen Kristiina Katariinan, tuli hänestä hetkeksi 1850-luvun alussa mainitun tilan omistaja. Sen jälkeen perhe asui lähinnä Tarvasjoen Juvan kylässä, tosin vieraillen ainakin kerran Paattisilla. Karl Kristian Spoof kuoli helmikuussa 1899. Hänen viimeisinä vuosinaan jonkinasteinen seikkailijan veri veti häntä tien päälle, sillä mies mainitaan mm. Atle Wilskmanin ”Släktbok II” -teoksessa kulkurina.
Kristina Katarinan kanssa hänellä oli viisi lasta, joista kaksi ehti kasvaa aikuisiksi. Tytär Maria Karolina sai aviottomat pojat Juho Vernerin ja Ilmari Edvinin. Sisko Vendla Sofian vei vihille raisiolainen seppä Henrik Lindgren.

Kuten edellä käy ilmi, oli Karl Kristianin isä väessä klarinetinsoittajana. Vielä enemmän musiikkia taisi harrastaa Karl Kristianin setä Erik Ulrik Spoof, joka veljensä tavoin palveli Vesilahden komppaniassa. Hänen nuottikirjansa on säilynyt meidän päiviimme saakka ja 1969 siitä teki väitöskirjansa suomalainen musiikintutkija ja filosofian maisteri Eero Nallinmaa. Paitsi nuotteja, sisältyy Erik Ulrikin nuottikirjaan vieraskirjasivu vuodelta 1822. Tämän perusteella saadaan hyvä käsitys vesilahtelaisista musiikkipiireistä 1820-luvun alussa. Kaiken kaikkiaan kirjasessa on peräti 128 viulusävelmää.

2.12.2019

Tukholmasta Tampereelle


Vanhoissa asiakirjoissa törmää vähän väliä ruotsiksi kirjoitettuihin käsitteisiin, joita saattaa olla vaikea kääntää nykysuomeksi. Yksi näistä tulkinnanvaraisista termeistä löytyy Auran eli silloisen Prunkkalan kappeliseurakunnan vihittyjen luettelosta. Nimismies Christian Oseenin ja vaimonsa Sophia Starckon tytär Catharinan vei lokakuussa 1773 vihille tukholmalainen ”klensmed” Erik Öhrling.

Klensmed -termin voi kääntää useallakin tavalla, joista yksi on hienotaeseppä. Tämä tuntuu hieman erikoiselta ainakin omiin korviini, joten on syytä turvautua 1800-luvun sanakirjoihin. Nordlundin sanakirja vuodelta 1889 kääntää termin muotoon kaluseppä, kun taas kuuluisa Knut Cannelin käännöskirja 1900-luvun alkupuolelta puhuu käsitaesepästä.  Käytännössä Erik Öhrling lienee tehnyt esimerkiksi avaimia ja lukkoja sekä muita pienikokoisia rautaesineitä. Pääsääntöisestä näitä herroja löytyi ruukeilta, mutta myös itsenäisinä ammatinharjoittajina.

Gyldenin kaupunkikartta 1841
Kun Erik Öhrling ja nuorikkonsa Catharina Oseen olivat avioituneet, he ei eivät suinkaan muuttaneet Ruotsiin. Erik sen sijaan hankki perheelle kodin Pöytyältä ja siellä syntyi heidän poikansa Laurent kesällä 1775. Tosin hänen nimensä kirjoitetaan myöhemmin muotoon Lorentz. Hieman myöhemmin pariskunta otti suunnan kohti Pirkanmaata ja Tammerkoskea. Tampereen kaupungin oli perustettu syrjäiselle takamaalle kuningas Kustaa III:n määräyksellä lokakuun ensimmäisenä päivänä 1779. Vielä vuonna 1809 oli uudessa kaupungissa vain vajaat tuhat asukasta.


Öhrlingien perhe asettui tontille numero 65. Lorentzin lisäksi Erikin ja Catharinan lapsia olivt Gustaf Erik, Anna Lovisa ja Ulrika Sophia. Leski menehtyi ”vanhuuteen” helmikuussa 1801. Tosin ikää hänelä oli vasta 58 vuotta. Seppä Erik Öhrling oli kuollut jo 1790. Hänen hautausmerkintänsä löytyy kuitenkin Messukylän historiakirjoista, ei suinkaan Tampereen.

Esikoispoika Lorentz, joka nyt sittemin mainitaan etunimellä Lars, on 1800-luvulle tultaessa päässyt yhdeksi kaupungin porvareista. Hän asui perheineen edelleen talossa 65. Lars Örlingillä (sillä myös sukunimen kirjoitusmuoto vaihtui aikanaan) oli useita lapsia vaimonsa Annan kanssa. Näistä eräs menehtyi Teiskon suunnalla Suomen sodan aikaan, sillä äiti oli lapsineen lähtenyt Venäjän joukkoja pakoon maaseudulle. Sen sijaan Larsin ja Annan poika Lars Reinhold muutti Poriin värjärinkisälliksi 1820-luvun lopulla palaten nopeasti takaisin kotiseudulleen. Värjärinkisällinä hän myös menehtyi keväällä 1844 Karkussa.

Larsin velipoika Gustaf Eric ei menestynyt elämässään yhtä hyvin. Hän kuoli punatautiin keväällä 1812 kaupunginköyhänä. Toisaalta toinen veli Gustaf Adolf löysi työpaikan viinanpolttimolta, jossa hän yleni vajaassa kymmenessä vuodessa työnjohtajaksi. Ensimmäinen puolisokin Hedvig Simontytär oli polttimon työntekijöitä. Tämä kuoltua nai Gustaf Adolf erään Albertinan ja hänenkin kuoltuaan Maria Justina Nymanin. Lopulta lavantauti vei miehemme joulukuussa 1867.

Näin siis auranmaalaisen nimismiehen tyttären jälkeläiset olivat rakentamassa Tampereen hyvinvointia jo kauan ennen herra Finlaysonin ilmestymistä tähän tulevaan suurkaupunkiin oman maamme mitta-asteikolla. Edellä mainittu Lars (Lorentz, Laurent) Örling kuoli matkoilla ollessaan Iitin Kimolassa 1819.

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus

Carlos II de España. Juan Carreño de Mirand via Wikimedia Commons Genin avulla voi tietyin varauksin tarkastella mielenkiintoisia asioit...