Vaalitaiston tiimellyksessä

Alkuvuosi 1907 oli kiireistä aikaa nuorsuomalaisten puolueen aktiiveille Auranmaalla. Kuun puolivälin tienoilla oli Auran Kapulin talossa heidän iltamansa, joihin kokoontui jopa 70 henkeä. Tämä siitä huolimatta, että pitäjässä oli parit muutkin riennot samana iltana. Opettaja Leimu kertasi nuorsuomalaisen puolueen alkutaipaleita ja ylioppilas Linturi piti "kansanomaisen, selväpiirteisen" esitelmän laillisuus- ja kielikysymyksestä.  Rouva Aleksandra Simola oli tullut Helsingistä saakka puhumaan naisten vaalioikeudesta pitäen tätä erittäin tärkeänä tehtävänä tulossa olevissa äänestyksissä. Ilta päättyi Linturi esitykseen maakysymyksestä sekä lyhyestä kirkollisesta ohjelmasta. Erityisesti rouva Simolan puhe tempasi paikalla olleet mukaansa olivat nämä sitten miehiä tai naisia.

Samoihin aikoihin Marttilan Prunkilan kylän Katavan taloon kokoontui lähes 200 henkeä kuuntelemaan em. ylioppilas Linturin puhetta, joka käsitteli lähinnä puolueen vaaliohjelmaa. Yleisö oli hyvin tyytyväinen nuoreen puhujaansa, joka edusti maltillista linjaa. Seuraavana päivänä Tarvasjoen Juvan kartanolle ehti 70 kiinnostuneen hengen joukko suurin piirtein samaa esitystä kuuntelemaan.

Tästä vain päivä ja oltiin tuolloin Prunkkalan kappeliin kuuluneessa Jauholan kylässä, jossa Ali-Mängin saliin ahtautui yli 90 ihmistä ankarasta lumipyrystä huolimatta. Asialleen omistautunut Linturi puhui ensin tunnin verran laillisuus- ja kielikysymyksestä selvittäen myös maalais- ja uskontonäkökulmia. Väki jäi vielä esitelmän jälkeenkin keskustelemaan erityisesti maalaiskysymyksestä. Kerrotaan suomettarelaisten liikkuneen pitäjästä jo kolmesti, mutta heidän tapahtumiinsa ei osallistujia juuri tullut.

Sen sijaan suomettarelaiset ottivat ainakin omalle asialleen uskollisten lehtien palstoille ankaran niskalenkin nuorsuomalaisten Linturista ja hänen mukanaan kulkevista "vanhoista rouvista tai neideistä". Eräs puolueen kannattaja oli mennyt kuuntelemaan Linturia Oripäähän, jossa tämä esiintyi jo tammikuussa 1907. Suomalaiseen puolueeseen kuulunut herra Hurmerinta joutui tilaisuudessa kunnon julkiseen väittelyyn Linturin kanssa. Vaikka viimeksi mainittu luuli vetävänsä pidemmän korren tässä mittelössä, joutui hän pian huomaamaan Hurmerinnan etevämmäksi. Kielikysymyksessä Hurmerinta totesi suomalaisen puolueen ohjelman olevan huomattavasti jalomman ja paremman. Kun taas mentiin puhumaan eri puolueiden välisistä voimasuhteista ja liittoutumista, joutui Linturi lopullisesti alakynteen. Näin hänen "toinen lunastusmatkansa" Oripäähän sai hieman murheellisen lopun. Tilannetta ei pelastanut edes Linturin peesaajana ollut vanha rouva ja kaiken lisäksi ilmeni, että yleisö koostui lähinnä sosialistien kannattajista. Omaa väkeä ei ollut nimeksikään, joten vaalikiertue lienee päässyt kunnolla vauhtiin vasta kuukautta myöhemmin alemmalla Auranmaalla.

Eduskuntavaalit Marttilassa 1907

Näin tulevien eduskuntavaalien alla voi muistella hetkisen tapahtumia Marttilassa kevättalvella 1907. Tuolloin käynnissä olleiden vaalien ensimmäisenä iltana pitäjän itäisen äänestysalueen puheenjohtaja, Sjöman aikoi viedä vaalipaikkana toimineelta Ollilan kansakoululta vaaliuurnan entisen nimismiehen, Johan Edvard Sjömanin taloon. Siellä arvokas laatikko oli tarkoitus lukita talossa sijainneen Säästöpankin kassaholviin.

Tämä menettelytapaan ei oltu lainkaan tyytyväisiä siinä toiseen sataan kohonneessa väkijoukossa, mikä oli kerääntynyt vaalipaikan ulkopuolelle. Esimerkiksi Suomalaisen Puolueen kannattajat ajattelivat uurnan olevan paremmin turvassa, mikäli se jätettäisiin yksinkertaisesti paikalleen ja kukin puolue valitsisi keskuudestaan kaksi jäsentään sitä vartioimaan yön ajaksi.

Puheenjohtaja Sjöman ei ollut kaikkien marttilalaisten suosiossa tuohon aikaan ja kenelläkään ei ollut tullut edes mieleenkään, että hän veisi uurnan mennessään. Vaalilautakunta oli joka tapauksessa tämän päätöksen takana. Maaliskuisessa, pimenevässä illassa värjöttelevä yleisö ei omien sanojensa mukaan tiennyt mitään tästä asiasta ja Sjömanin tuodessa uurnaa ulos, alkoivat he kysellä mihin sitä ollaan viemässä.

Tähän kysymykseen ei saatu asiallista vastausta, vaan Sjöman kertomuksien mukaan alkoi rähistä ja kirkua "tapansa mukaan" huutaen "ei sitä nyt ainakaan mustasotnilaisille anneta!". Hän myös parjasi kyselijöitä roistoiksi. Tästä suuttuneena väki tiivistyi uurnaa kantaneiden ympärille ja ilmeisesti muutama henkilö pääsi myös koskettamaan tätä mieliä kuohuttanutta laatikkoa. Kukaan ei toki aikonut sitä ryöstää ja muutoin kohdella kaltoin. Väkijoukko vain halusi tietää, minne heidän äänensä sisältävä laatikko oli matkalla.

Apuun riensi opettaja Ansas, joka rauhoitti joukon kertoen uurnan menevän Säästöpankin holviin. Osa äänestäjistä lähti nyt kotiinsa, mutta muutamat seurasivat Sjömania ja uurnaa aina pankille saakka. Tästä kaikesta seurasi se, että Sjömanin mukaan vaaliuurna oli yritetty ryöstää. Tämä lähinnä nauratti läsnäolijoita, sillä jos ryöstöaikeita todella olisi ollut, uurna olisi myös viety. Miesylivoima oli ollut pienen mellakan aikaan melkoinen.

Agronomi Isak Edvard Sjöman nosti kuitenkin kanteen ryöstöyrityksestä ja asia siirtyi poliisitutkintaan. Loppujen lopuksi syytteen sai kuusi nimeltä mainittua henkilöä, joille yleinen syyttäjä vaati rangaistusta "yleisen järjestyksen häiritsemisestä vaalipaikalla". Syyttäjän todistajana oli mm. talollinen Yli-Eskola, joka kertoi olleensa kantamassa uurnaa koululta Säästöpankille ja tulleensa muutamien syytettyjen taholta estyneeksi tätä tekemään. Muut todistajat eivät tienneet ryöstöyrityksestä mitään.

Asiaa käsiteltiin useaan otteeseen ja maaliskuussa 1908 kihlakunnanoikeuden istunnossa todistajista Kalle Porthen jätti oikeudelle kirjallisen anomuksen, jossa hän kertoi äkkipikaisuuden puuskassa yhtyneensä ilmiantajiin ja pyysi, että hänet koko jutusta erotettaisiin. Tähän ei suostuttu ja lopulta koko asia alkoi kääntyä entistä pahemmin Sjömania vastaan. Useat todistajat, kuten Tiina Airo ja Kalle Markula sanoivat nähneensä ja kuulleensa Sjömanin vihanpurkaukset, mutta väkijoukon pysyneen koko ajan rauhallisena. Sjöman marssitti omasta puolestaan talollinen Uotilan todistamaan, mutta tämä ei sanojensa mukaan tiennyt koko asiasta yhtään mitään.

Loppujen lopuksi monista oikeudenkäynneistä oli seurauksena täydellinen nöyryytys Sjömanille, joka kuitenkin oli loppuun saakka väitti "että he (syytetyt) yleisen syyttäjän taitamattomuuden tähden tällä kertaa onnistuivat päästä koskettelematta". Vaalit saatiin Marttilassa järjestettyä loppuun saakka ilman muita ongelmia. Ilmari Kiannon "Punainen Viiva" ikuisti näiden vaalien tunnelmat osuvasti Topin ja Riikan suulla, joille suutari Raappana oli lähettänyt opaskirjan äänestämisestä;

"Arvasinhan minä, että sitä se on justiin sitä soli-sali rattia!” wirkkoi Topi tolkussaan ja käänsi lehteä.

Riikka palasi ja luki:

"Suomen suu-suuri ruhtinaan naamamaan waltio päiwille ko-koontuwa etuskunta etustaa Suomen kansaa."

Sitäpähän kuulostaa olewan, wakuutteli Topi mielissään. – Luehan vielä muuan roikka.


Riitta luki.

"Etus kunta on yksikamari nen. Siihen kuuluu ka kaksi sataa-sannoo-etustajaa."

Joo! pani Topi ylen wiisaan näköisenä. – Yksi siinä kamari tulee olemaan aiwan kuin pappilan kanahuoneessa.

Riitta luki eteenpäin:
"Oi oi keutettu walitse maan etus tajaa on jokainen Suomen kansa lainen sekä mies että nainen…"

Siinä sen nyt ite kuulet, jotta akatkin kelpaa, - selwitti Topi täydellisesti tyytyväisenä ikäänkuin itse olisi lukenut ja otti kirjan Riikalta pois sekä wei pöydälle. – huomenna päiwän valossa luetaan lisää. Joko alat uskoa?