Juhan suku-uutiset

Iisalmen kirkkoherran, rovasti Johan Lorenz Laguksen neljä vävyä muodostivat merkillisen seurueen. He kaikki olivat nimittäin mukana, kun 1800-luvun lopulla puuhattiin puhelinta seurakunnan asujaimille. Rovasti Lagus ei itse ehtinyt koskaan nähdä tätä tulevaisuuden ihmelaitetta, sillä hän kuoli vuonna 1881. Seuraavaksi kirkkoherraksi pitäjään tuli Juhani Aho isä, Theodor Brofeldt. Herra Brofeldt oli luonteeltaan perinteitä kunnioittava kansanmies eikä suostunut ottamaan pappilaansa edes sähkövaloa, puhelimesta puhumattakaan. Laguksen vävyistä iältään vanhin oli Muuruvedellä 1834 syntynyt Henrik Johan Aminoff, joka oli aloittanut työuransa maanmittaus- ja metsäylihallituksessa kartanpiirtäjänä. Vuonna 1857 hänet nimitettiin ylimääräiseksi alimetsäherraksi ja kahta vuotta myöhemmin titteli vaihtui metsäkonduktööriksi. Tuolloin hän työskenteli tilapäisenä "metsäherrana" Kuopion läänin Tiilikassa. Vuodesta 1865 Aminoff työskenteli vakituisena metsäherrana Iisalmen piirissä. Kolle

Halikon Ruuhikoskella asui 1770-luvulta alkaen sotilas Henrik Stenin perhe. Vuonna 1754 syntynyt Henrik oli mennyt naimisiin lokakuussa 1773 Noukkilan kylän piian, Maria Mikontyttären kanssa. Sotilaselämä oli Marialle tuttua jo lapsuudesta, sillä hänen vanhempansa olivat Karvalan rakuuna Mikko Yrjönpoika ja vaimonsa Elina Juhontytär. Maria oli miestään vuoden verran nuorempi. Ruuhikoskella Henrik ja Maria saivat peräti 11 lasta, joista esikoisena ja kuopuksena syntyivät kaksoset. Kummassakin tapauksessa toinen sisaruksista m enehtyi hyvin pienenä. Lapsista voisi mainita ainakin räätälin töissä aloittaneen Aleksanterin, joka sitten pääsi Ruuhikosken Sepän talon isännäksi naituaan talon tyttären, Kreetan. Myös Aleksanterin veli Juho pääsi samalla konstilla Ruuhikosken Simolan isännäksi. Hänen vaimonsa oli Simolan edellisen "bonden", Juho Juhonpojan tytär Maija Kreetta. Veljesten isä, entinen sotilas ja torppari Henrik Sten menehtyi vesitautiin Ruuhikosken Vähäkosken torpassa lo

Kesällä 1806 menivät naimisiin Marttilan Vättilän kylän Postin perillinen Mikko Matinpoika ja viereisen Prunkilan kylän Päärnin talon Maria Simontytär. Mikosta tuli sitten ns. kotivävy Päärnille, kunnes hän jo parin vuoden päästä oli talon isäntänä. Seuraavien reilun 20 vuoden kuluessa pariskunta sai yhdeksän lasta, joista osa menehtyi jo pienenä. Lisämurhetta perheelle toi poika Heikin ja tyttärien Julianan sekä Liisan kohtalo - kaikki kolme syntyivät sokeina. Noin kaksisataa vuotta sitten käytäntö Heikin ja Julianan kohdalla oli julma. Sisarukset joutuivat jo lapsena ruotuvaivaisiksi. Lyhyesti sanottuna ruotuvaivainen saattoi joutua asumaan joka vuosi er i taloon, aina sen mukaan, kuka halvimmalla hänet vaivoikseen vain huoli. Sisko Liisa oli kuollut parin vuoden iässä, joten hänen ei tarvinnut kärsiä tästä kurimuksesta. On tietysti mielenkiintoista pohtia, miksi samassa perheessä oli näinkin monta sokeaa lasta. Tilannetta voi tuskin laskea ympäristömyrkkyjen syyksi, koska mitään teo

Hyvin varhaisessa vaiheessa puhelimen keksimisen jälkeen astui valtiovalta kuvaan. Niinpä Suomessakaan ei kuka tahansa pystynyt perustamaan puhelinyhtiötä, vaan lupa oli haettava Hänen Keisarillisen Majesteettinsa senaatilta. Pääsääntöisesti lupa heltisi. Senaatti tosin pyysi näistä hakemuksista lausunnon kenraalikuvernööriltä. Esimerkiksi nykyinen Etelä-Satakunnan Puhelin Oy sai alkunsa karkkulaisen rusthollari, liikemies ja myöhempi valtiopäiväedustaja Karl Anselm Packalenin tehtyä anomuks en Tyrvään seudun puhelinyhteyksien organisoimista varten. Vaikka osakkaiksi perustettavaan Tyrvään Telefooni Osakeyhtiöön tuli toki muitakin herrasmiehiä, oli Packalenin osuus erittäin merkittävä. Kun lupa 8.6.1893 lopulta tuli, oli keskuksia suunniteltu Karkussa Palvialaan, Tyrväässä Marttilan kylään ja Kiikassa Kiikanojalle. Palvialasta oli määrä vetää haarajohto Mouhijärven Saikkalaan. Luonnollisesti oli äärimmäisen tärkeää pohtia Tyrvään alueen liittämistä vähintäänkin Poriin ja Tampereeseen.

Historiaa tämäkin - deittiohjeita 1950-luvun Amerikasta

Kun Ruotsin kuninkaana vuosina 1751-1771 ollut Adolf Fredrik teki matkan Suomen halki, pistäytyi hän myös Marttilassa. Tästä hiljaisen maaseutupitäjän oloissa ainutlaatuisesta tapahtumasta teki silloinen kirkkoherra Hortelius tarkan muistiinpanon pitäjänkokouksen pöytäkirjaan heinäkuun 10. päivänänä 1752. Alkuperäinen teksti on ruotsinkielinen ja sen on suomentanut marttilalainen opettaja Ansas seuraavaan tapaan; Sittekun kauvan toivottu tieto saatiin, että Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa, mei dä n nykyään hallitseva kaikkein armollisin kuninkaamme Adolf Fredrik, joka Jumalan kiitos äsken hyvin päättyneiden Valtiopäivien jälkeen on lähtenyt Tukholmasta meritse Helsinkiin ja sieltä Porvooseen ja sen jälkeen Hämeenlinnaan tulisi 10 p:nä kesäkuuta tänä vuonna Marttilan kautta matkustamaan Turkuun, sittenkun H.K. Majesteettinsa edellisen yön oli levännyt Majuri Martin de Pont -vainajan kartanossa Someron pitäjän Pitkäjärven kylässä niin lähti 9 p:nä samaa kuuta H.K. Majesteettiansa va

Kiskon Kajalan kylän Kaijan ja Tinon tilat olivat muodostuneet 1700-luvun lopulla ns. lampuotitiloiksi. Lampuoti voitaneen löyhästi käsittää vuokraviljelijäksi. Hän maksoi asumastaan talosta ja viljelimistään pelloista vuokraa talon varsinaiselle omistajalle. Kaija ja Tino olivat Ruotsin kruunun virkataloja ja yleisen käytännön mukaan lampuodit ovat maksaneet n. puolet tilan tuotoista veroina.Lampuodin joutui myös vastaamaan tilan kaikista veroista ja muista mahdollisista rasituksista. Kirkkojärven Uudenmaan puoleinen osa oli aikojen kuluessa joutunut lähes kokonaan suurmaanomistajille, joten siellä tavataan lampuotien lisäksi paljon torppareita. Kiskon ja Suomusjärven Historia – teoksessa arvellaan, että lampuodin ja torpparin asema ei noina aikoina juurikaan eronnut toisistaan. Marjaniemen ja Kajalan kylät kuuluivat 1700-luvulta lähtien Kosken ruukin maaomaisuuteen. Samoilla omistajilla olivat myös läheiset Lapin ja Aijalan rusthollit eli ratsutilat. Kaijan ensimmäinen tunnettu isänt

Marttilan pitäjän Mäntsälän eli Rounankoskeen rakennettiin joskus 1840-luvun lopulla vanutuslaitos eli falkki. Vaatekankaana käytetty kotitekoinen sarka ei itsessään ollut kovinkaan lämmin tai mukava. Se pitikin ensin vanuttaa paksummaksi ja samalla lämpimämmäksi. Ruotsinkielen pohjalta tuli käyttöön sana falkkaaminen ja näin Mäntsälän vanutusmyllyn oli kansan suussa pelkkä "falkki". Kyseisen falkin perustaja oli vaatetehtailija Gustaf Nilsson Turusta. Hän sai jo vuoden 1841 ensimmäisenä päivänä luvan Marttilan Mäntsälänkoskeen sijoitettavalle falkille. Vuoden 1849 lopulla Nilsson sitten haki lupaa padon rakentamiselle samaiseen paikkaan. Ilmeisesti syynä oli tarve hallita Paimionjoen veden juoksutusta mm. kevättulvien aikaan. Saman joen varrella oli useita myllyjä, jotka saattoivat joskus tuhoutua jäiden vietyä ne mukanaan. Itse laitos oli aikalaiskertomusten mukaan rakennettu seuraavalla tavalla; Kosken rannalle oli tehty kiviarkku ja sen päälle ja osittain ulkopuolelle p

Karkun pitäjän nimismiehen poikana vuonna 1816 syntynyt Fredrik Sebastin Juselius oli työskenteli 1830-luvun lopulla Turun kaupungissa maakanslian konttoristina. Fredrikin veljistä August Gabrielista tuli lopulta Karunan kappalainen, Karl Fredrikistä porilainen kauppias ja Bror Johanista Karkun Rikaisten kylän Ryömän talon lampuoti. Sisarista Karolina Vilhelmina oli naimisissa porilaisen kauppiaan, Mats Sjömanin kanssa. Näistä sisaruksia voidaan erikseen nostaa esiin Karl Fredrik. Hänen pojantyttärensä oli varhaisella iällä menehtynyt Sigrid Maria Juselius, jonka muistolle isä Fritz Arthur rakennutti tytön nimeä kantaneen hautakappelin Porin kaupungin hautausmaalle. Fredrik Sebastian Juseliukseen palataksemme, löydämme hänet vuoden 1839 ensimmäisenä päivänä Turun tuomiokirkosta, missä hänet vihittiin laivuri Mellbomin tyttären, Ulrika Vilhelminan kanssa. Parin seuraavan vuoden aikana pariskunnalle syntyivät lapset Fredrik Vilhelm "Ville" ja Augusta Matilda. Turusta pariskunta

Karjalohjan Lönnhammarin kylässä asui 1800-luvun alkupuolelta lähtien korpraali Daniel Lönn. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli rippikirjan mukaan eräs Lisa Johansdotter ja tämän kuoltua Daniel nai Kiskon Ylettylän Myötmäen talon tyttären, Helenan. Kuka sitten oli tämä Daniel, joka Karjalohjan rippikirjojen mukaan oli syntynyt 23. päivä syyskuuta vuonna 1772. Tuollaisella päivämäärällä ei lähiseuduilta löydy sopivaa poikalasta - etsintää on siis tarkennettava. Heti alkuunsa voi unohtaa tuon Lönn -sukunimen, koska se on mitä ilmeisemmin muodostettu asuinkylä Lönnhammarista. Ensimmäinen Karjalohjan rippikirjanide, mistä Danielin löytää, on vuosilta 1803-1806. Tuolloin miehemme mainitaan sotilaana ja hän asuu Lönnhammarin Pietmaan sotilasvirkatalon torpassa ensimmäisen vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Vaimon Lisan syntymäajaksi annetaan 1.12.1768. Lähipitäjien kastettujen luetteloita HisKin kautta tarkastelemalla hänen vanhemmikseen löytyvät Kiskon Jylyn kylän Jaakkolan ratsutilan torppa

Helsingin yliopiston fysiologisen kemian ja farmakologian professorinvirkaa hoiti vuosikymmenien ajan Vaasassa 9.12.1849 syntynyt Ernst Edvard Sundvik. Hän vastasi käytännössä yksin lääketieteellisen tiedekunnan kemian, fysiikan, farmakologian, farmakognosian ja kasvitieteen opetuksesta. Professori Sundvik uudisti maamme farmaseuttisen opetuksen perusteellisesti. Kaiken lisäksi hänen kontollaan olivat melkein 30 vuoden ajan maamme oikeuskemialliset tutkimukset. Asiantuntijoiden käyttö markkinoinnissa ei ole mikään uusi keksintö. Myös professori Erns t Edvard Sundvik valjastettiin 1890-luvulla kau pallisuuden palvelukseen. Tällöin tarvittiin luotettavaa tahoa kertomaan "Kathreiner Kneip'in Mallaskahvi" -nimisen kahvinlisäkkeen erinomaisuudesta suomalaiselle kuluttajalle. Ehkäpä professorimme oli todella tutkinut tätä mainiota tuotetta, koska hän antoi siitä seuraavan lausunnon. Pyydettynä lausumaan mielipiteeni herra Edv. Åströmin patentin saaneen Kathreinerin tavan mukaan

Pöytyän pitäjän Pajun kylän Fyryn talon vuonna 1735 syntynyt Simo-poika joutui parikymppisenä vaikeuksiin kirkollisen esivallan kanssa. Jokaisen piti oppia lukemaan edes jollain tapaa ja tätä taitoa tarkasteltiin vuoden pelätyimpänä päivänä lukukinkereillä. Kirjoitustaidosta ei ollut niin paljon väliä, koska lähes joka kylästä löytyi kirjoitustaidon omaavia henkilöitä virallisten papereiden ja kirjeiden tekemistä varten. Lukukinkerit merkittiin ensimmäisen kerran vuoden 1686 kirkkolakiin. Niiden pohjana olivat jo keskiajan papiston tekemät ripitysmatkat. Vuodesta 1686 pappien oli määrä kiertää pitäjäänsä ja kuulustella rahvaalta, mitä nämä olivat oppineet. Jos tuloksia ei edellisen kerran jälkeen ollut nähtävissä, oli seuraukse na nuhteita. Erikoisen hankalien tai oppimattomien seurakuntalaisten kohdalla saattoi tulla kysymykseen jalkapuussa istuttaminen kirkonmenojen aikaan. Lähistön Paattisilla joutui sai rangaistuksen, mikäli ei vielä 15 –vuotiaana osannut tavata eikä osannut Vähää

Helmikuussa 1895 kävi eräs lehtitoimittaja kiertomatkalla Länsi-Uusimaalla ja raportoi porvoolaisessa Uusimaa -sanomalehdessä seuraavaa; Kesämatkailija, jos polkusi milloinkaan osuu tänne etelän maille, niin poikkee Lohjalle, näkemään sen kuuluisaa kauneutta, sen merkillisyyksiä. Asemalta ei ole kuin joku kolme kilometriä kirko lle ja kirkonkylä on kuin pieni kaupunki. Siinä reservikasarmit, koulut, piirilääkärit, apteekit, kauppiaat, käsityöläiset, kaikki yhdessä rytäkässä, aivan kuin kaupungissa. Pienen kentän syrjässä seisoo Lohjan vanha kivikirkko, sisältä keskiajan maalauksia täynnä, jotka käsittelevät melkein kaikki Uuden Testamentin tapahtumat, vieläpä lisäksi joukon tuntemattomia pyhimystarujakin. Kirkonkylän eli Lohjannummen, kut en sitä joka päiväisessä puheessa tavataan sanoa, taitse kulkee Lohjan selkä, siellä reservipoikain pölyinen kenttä. Astelet tuota kenttää pitkin etelään päin, niin joudut kanervikkokankaalle, jota sanotaan "Neitsytlinnaksi". Kaunis on

Maaliskuun 27. päivän aamuna 1895 kuoli yllättäen kenraaliluutnantti Frithiof Alfred Neovius, joka oli syntynyt vuonna 1830 Sortavalan kaupungissa. Hänen vanhempansa olivat olleet Sortavalan kirkkoherrana kuollut Johan Adolf N. ja tämän toinen puoliso, opettajari Gustava Maria Charlotta Burgman. Frithiofin veljiä olivat Turun lukion lehtori Vilhelm Engelbert, piirilääkäri Karl Adolf ja Tammisaaren seminaatin lehtori, metsänhoitaja Teodor Fabian. Heistä viimeksi mainitun syntyessä oli isä Johan Adolf jo ehtinyt menehtyä varsin nuorella iällä. Frithiof Neovius astui Venäjän sotapalvelukseen suorittaen sota-akatemian oppijakson vuosina 1849-51. Sen jälkeen hän jatkoi eri sotakoulujen opettajana Venäjänmaalla ja yleni nopeaan tahtiin saaden jo 36 vuoden iässä everstin arvon. Vuoden 1871 paikkeilla hän tuli takaisin Suomeen, missä hänestä tuli Haminan kadettikoulun johtaja. virka vakinaistettiin neljää vuotta myöhemmin. Kymmenen vuoden kuluttua Neovius otti eron kadettikoulusta saaden sama

F isk Jubilee Singers lauluryhmä perustettiin Yhdysvalloissa, Fiskin yliopistossa ensimmäisen kerran vuonna 1871. Aluksi ohjelmistossa oli pelkkiä spirituaalisia laulujua, mutta vähitellen mukaan tuli myös "Amerikan musiikin isänä" tunnetun Stephen Fosterin sävellyksiä. Vuonna 2002 Yhdysvaltain Kongressin kirjasto talletti kunnianosoituksena "Swing Lo w, Sweet Chariot" -kappaleen Kansalliseen Äänitearkistoonsa. Nimensä tämä yhtye sai vanhasta Testamentista. Joka 50. vuosi oli erityinen juhlavuosi ja heprealaisen lain mukaan kaikki orjat piti tuolloin vapauttaa. Niinpä tämä yliopiston musiikillisen johtajan, George L. Whiten antama nimi tuntui sisällissodan jälkeisinä vuosina mitä parhaimmalta afroamerikkalaisten muodostamalle ryhmälle. Useimmat jäsenet olivat itseasiassa olleet alunperin orjia. Tämän reilusti yli sata vuotta toimineen yhteen ansioksi katsotaan afrikkalaispohjaisen spirituaalimusiikin tunnetuksen tekeminen Pohjois-Amerikan valkoihoiselle väestölle.

Hahl syntyi 13. kesäkuuta 1869 Raudussa lääninrovasti Anders Gustaf Hahlin perheeseen. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Viipurissa 1888 hän opiskeli Helsingin yliopistossa estetiikkaa ja kirjallisuutta. Hahl suoritti filosofian kandadaatin tutkinnon 1891 ja väitteli filosofian tohtoriksi 1897. Hän teki opintomatkoja Ranskaan, Saksaan, Italiaan ja Pohjoismaihin. Hän toimi Helsingissä suomalaisen normaalilyseon saksan ja ranskan kielen lehtorina 1909–1927 ja Helsingin yliopiston kirjallisuushistorian ja estetiikan dosenttina 1909–1929. Jalmari Hahl johti Ylioppilaskunnan laulajia 1892–1897. Hän johti muun muassa Helsingissä kantaesitykset Jean Sibeliuksen teoksista Venematka (opus 18/9) 6. huhtikuuta 1893, Saarella palaa (opus 18/4) 7. joulukuuta 1895 ja Laulu Lemminkäiselle (opus 31/1) 12. joulukuuta 1896. Hahl oli Suomen Kansallisteatterin johtaja ja ohjaaja maaliskuusta 1905 kevääseen 1907. Pesti jäi lyhyeksi kovan ryöpytyksen ja kampeamisen vuoksi, kun teatteria ja sen esityksiä käytetti

A graarimaailmassa talollisten ja torppareiden nuorimmilla pojilla ei ollut juuri muita mahdollisuuksia elannon hankkimiseen kuin ryhtyä rengiksi. Renkejä oli 1800-luvulla kaikkialla, yhtä hyvin torpissa kuin rustholleissa, virkamies- ja verotaloista puhumattakaan. Sopimus palveluksesta tehtiin vuosittain. Kesken vuotta ei siis ollut laillista lähteä muualle, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Pestaaminen tapahtui mm. Hämeen seudulla erityisillä pestuumarkkinoilla tai sitten vaikkapa kirkkoreissulla. Rengin pestuuraha 1900-luvun taitteessa oli 25 markan tienoilla piian saadessa puolet vähemmän. Palveluspaikasta toiseen vaihtaminen tapahtui kekrinä eli ensimmäisenä päivänä marraskuuta. Renki (ja piika) sai tuolloin palkan sekä erityisen eväspussin. Sen sisältö vaihteli sen mukaan, miten hyvänä työntekijänä lähtijää pidettiin. Parin viikon loman jälkeen oli vuorossa astuminen uuden isännän palvelukseen. Aina ei kaikki mennyt sopimusten mukaan ja tällöin isäntä joutui ottamaan ankarammat k

Vanhoja sanomalehtiä selatessa huomaa monesti juttujen moralisoivan voimakkaasti sekä yhteiskuntaa että varsinkin yksittäisiä henkilöitä. Erityisen huomion kohteena olivat "wiinamäen" miehet ja naiset. Tuossa vaiheessa lehdistömme ilmeisesti piti itseään kansakunnan moraalinvartijana. Näin ollen tarkat kuvaukset alkoholin käytön vaaroista olivat hyvin yleisiä, melkeimpä jokapäiväisiä. Tässä niistä yksi. Mäntsälän pitäjän Sälinkään kylän Vuotavan torppari Erik Willberg ja vaimonsa Greta Löf saivat helmikuussa 1831 poikalapsen, jolle antoivat nimen Johan. Kastettujen luettelossa isä Erikin sukunimenä vilahtaa myös Willmanstrand. Mäntsälän torppien nimiä selatessa suu vääntyy väkisin hymyyn, sillä Sälinkäältä löytyvät mm. Meksiko, Aleksandria, Mokka, Kaino ja Pariisi. Johan Willberg ei näistä hienoista paikoista paljoa perustanut, vaan lähti poikasena rengiksi naapuripitäjä Pornaisiin. Sieltä hän palasi takaisin Mäntsälään. Vuonna 1854 hän asui vaimonsa Karolina Matintyttären ka

Kuhmalahden lukkarin, Johan Simonsson Pendolinin ja vaimonsa Christina Gabrielsdotterin toiseksi nuorin lapsi Adolf syntyi maaliskuun lopulla 1762. Kymmenen vuoden iässä poika lähetettiin Turun katedraalikouluun. Ilmeisen menestyksekkäiden opintojen jälkeen Adolf pääsi ylioppilaaksi kesällä 1781. Tämän jälkeen hän jatkoi opiskelua saaden pappisvihkimyksen Viipurin hiippakunnassa vuonna 1787. Samoin tein hänestä tehtiin Viipurin tuomiorovastin apulainen ja tuomiokapitulin notaari. Varapastorin arvon hän sai jo 1791. Kolme vuotta myöhemmin Adolfista tuli Viipurin luostarikirkon kappalainen l. diakoni. Samana vuonna hänet nimitettiin tuomiokapitulin jäseneksi. Rovastin arvon Adolf Pendolin sai 1801. Hän sai nimityksen Sortavalan kirkkoherraksi 1805, mutta tuohon virkaan hän ei koskaan mennyt. Vuodesta 1817 hän oli Viipurin ensimmäisenä kappalaisena. Samassa kaupungissa hän myös kuoli 1834. Adolf mainitaan satakuntalaisen osakunnan jäsenenä 18.6.1781 ja tuolloin hän jo käytti sukunimeä Pen

Huhtikuussa 110 vuotta sitten sanomalehti Sawonlinna sekä Länsisuomen Työmies raportoivat silloisen Säämingin pitäjässä tapahtuneesta, lähes makaabereja piirteitä saaneesta rikoksesta. Loinen Pekka Holm ja vaimonsa Henriika Kutvonen olivat saaneet syytinkiläiseksi Henriikan isän, pitäjänhoitolainen Juhana Henrik Kutvosen. Pariskunta asui Juhanan kanssa Pääskylahden kartanon mailla, nykyisen Savonlinnan kaupungin liepeillä. Sawonlinna -lehden tietoon oli tullut, että Juhanaa oli rääkätty ja muutoinkin kohdeltu huonosti. Sawonlinna julkaisi tämän tiedon ja sen perusteella pitäjän nimismies aloitti poliisitutkinnan. Tutkinnassa selvisi raskauttavia todisteita ja nimismies haastoi syylliset kihlakunnanoikeuteen 28. päiväksi huhtikuuta. TYönjohtaja Petter Koikkalainen kertoi, että kun hän viime elokuun (1898) lopulla tahi syyskuun alkupäivinä meni Pääskylahden maanviljelyskoulun oppilaitten kanssa eräälle kauravainiolle ja kulki Holmin asunnon ohi, kuuli hän sieltä hätähuutoja sekä voivotus

Teutarin kylät Lohjan ja Inkoon rajamailla olivat aikanaan selkeästi ruotsinkielisiä. Melko pian Teutarin pohjoispuolelta alkoi sitten suomenkielisen, lähinnä hämäläis- ja varsinaissuomalaisen asutuksen alue. Kylän länsipuolella levittyi Inkooseen ja Karjaaseen kuulunut ruotsinkielinen tie noo, jonka asutus lienee ollut suurelta osin peräisin Ruotsista. Vähä-Teutarin kylän Vällin (ruots. Wällans) talon rusthollariksi tuli 1 700-luvun lopulla Claes Tötterman, joka oli Iso-Teutarista lähtenyttä sukua. Osa tästä suvusta aateloitiin aikanaan nimellä Adlercreutz. Suvun vanhin tunnettu esi-isä on Erik Markusson, joka kuoli vuonna 1654. Hänen poikansa Thomas käytti sukunimenä Teuterström ja Tötterman -nimisten sanotaan olevan samaa sukua. Yhteinen linkki näiden kahden suku haaran välillä on hävinnyt historian hämäriin - jos se on ylipäätänsä olemassa. Claes Tötterman oli syntynyt Vällin talossa tammikuussa 1765. Hänen isänpuoleinen sukunsa oli hallinnut taloa viimeistään vuodesta 1637 lähtie

Niin kauan kuin kauppaa on harjoitettu, on myös yritetty tehdä erilaisia välistä vetoja. Näin kävi Turun tullikamarilla marraskuussa 1895, kun höyrylaiva Sofia toi tarkastettavaksi tukholmalaisenkauppiaan, herra Straussin lähettämät 93 tynnyriä "bresslingiä", pikkusilakoita. Niiden arvoksi sanottiin tarkalleen 2.139 markkaa. Tullitarkastuksessa huomattiin nopeasti tynnyreiden sisältävänkin tavallisia, suolattujan sillejä. Niiden tullimaksu oli aivan toista luokkaa kuin pikkusilakoiden. N äin ollen Turun tullikamari haastoi sekä kauppias Straussin että tynnyreiden ostajan, turkulaisen kauppias Johan Robert Hartzellin oikeuteen tullikavalluksesta. Samalla kalat otettiin takavarikkoon. Sekä raastuvanoikeus että hovioikeus vapautti vastaajat kaikesta edesvastuusta, mutta keisarillinen senaatti, jonne tullikamari oli valittanut asiasta, antoi langettavan päätöksen. Sen mukaan kauppias Strauss sai 300 markan sakot ja menetti sillit valtiolle. Tämän jälkeen Hartzell puolestaan haas

Eilen kirkon kellojen kumea ääni ja lippu puolitankoon wedettynä tehtaan konsulin talossa ilmoittiwat kaupunkilaisille surusanoman. Wilhelm von Nottbeck syntyi 1816 Tammik. 23 p:nä muutti Tampereelle 1836, ottaen tehtaan hoidon toimeliaisiin käsiinsä. Hänen waikutuksensa, työnsä ja toimensa tehtaan edistämiseksi, sen työwäen hywäksi, köyhäin, orpojen ja turwattomien auttamiseksi, owat suuret ja monipuoliset. Turwalaitos lastenkodit, koulu, lukusali, kirkko työwäkeä warten, tehtaan liikkeen suuri laajentaminen puhuwat toimensa ja armeliaisuutensa puolesta. Monet kansalaisemme ja tuhannet alustalaisensa muistawat häntä kiitollisella ja hartaalla kaipauksella, kohottaen siunauksen huokauksia korkeuteen. Sydämellistä murhetta ja surua tuotti jalolle wainajalle wiime aikoinansa rakkaan puolisonsa sekä sitä ennen armaan poikansa surullinen kuolema. Häntä surewat wiisi poikaa, kolme miniää, yksi weli ja yksi sisar. Siunattu olkoon jalon wainajan muisto ja rauha hänen lewollensa.