Häpeärangaistus Pöytyällä

Pöytyän pitäjän Pajun kylän Fyryn talon vuonna 1735 syntynyt Simo-poika joutui parikymppisenä vaikeuksiin kirkollisen esivallan kanssa. Jokaisen piti oppia lukemaan edes jollain tapaa ja tätä taitoa tarkasteltiin vuoden pelätyimpänä päivänä lukukinkereillä. Kirjoitustaidosta ei ollut niin paljon väliä, koska lähes joka kylästä löytyi kirjoitustaidon omaavia henkilöitä virallisten papereiden ja kirjeiden tekemistä varten.

Lukukinkerit merkittiin ensimmäisen kerran vuoden 1686 kirkkolakiin. Niiden pohjana olivat jo keskiajan papiston tekemät ripitysmatkat. Vuodesta 1686 pappien oli määrä kiertää pitäjäänsä ja kuulustella rahvaalta, mitä nämä olivat oppineet. Jos tuloksia ei edellisen kerran jälkeen ollut nähtävissä, oli seurauksena nuhteita. Erikoisen hankalien tai oppimattomien seurakuntalaisten kohdalla saattoi tulla kysymykseen jalkapuussa istuttaminen kirkonmenojen aikaan. Lähistön Paattisilla joutui sai rangaistuksen, mikäli ei vielä 15 –vuotiaana osannut tavata eikä osannut Vähää katekismusta ulkoa. Eräissä tapauksissa oli kirkko ymmärtäväinen; jos kyse oli kykenemättömyydestä oppimiseen eikä haluttomuudesta, saattoi jalkapuulta välttyä.

Simo Jaakonpoika Pajun kylän Fyryltä (myöh. Tryyki) tuli haastetuksi kirkonkäräjille lukutaitonsa takia. Pöytyällä pidetyn kirkonkokouksen pöytäkirjaan kirjasi pitäjän kirkkoherrana vuosina 1741-1760 ollut Antti Lizelius asian seuraavalla tavalla:

Pajun Föryn poica Simon joca huolimattomudensa tähden , Kirjan opettelemisa , oli nyt myös tähän Kircon Käräjän hastettu , ei andanut yhtäkän vastausta , vaicka mitä häneldä olis kysytty ; ja että hän , nijncuin hänen vanhembi veljensä ja veljellensä cosca he händä käskevät taicka lukemaan , taicka Kirckoon ja rippi Schouluun , nijn langetettiin hän myös jalkapuu curituxeen ensimmäis Sunnuntaixi , varoituxella , että hän itze siehen tule , ettei händä Cruunun Palveliain cautta tarvitaisi noudatetta.

Kokonaan eri asia onkin sitten se, miten paljon hyötyä tuosta häpeärangaistuksesta oli. Mahtoiko Fyryn poika koskaan oppia aapiskirjaansa vai saiko kirkkoherra jatkossakin nähdä edessään tämän kylänsä murheenkryynin. Ainakin pitäjäläisillä oli luultavasti hauskaa, kun he pääsivät pilkkaamaan jalkapuussa viruvaa onnetonta nuorta miestä.

Jalkapuu otettiin Turun hiippakunnan kirkoissa käyttöön pappeinkokouksen päätöksellä vuonna 1660. Lopullisesti tästä rangaistusmuodosta luovuttiin Suomessa 15. päivä toukokuuta vuonna 1848. Kuten Lizeliuksen pöytäkirjasta ilmenee, tuli mm. pitäjän nimismiehen avustaa vastahakoisten tuomittujen jalkapuuhun pistämisessä.