Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2011.

Mies joka halusi takaisin Pöytyälle

Pöytyän Kumilan kylän Nikulan eli Rantalan rusthollin perillisen, Juho Juhonpojan ja hänen vaimonsa Maria Kaapontyttären ensimmäinen lapsi syntyi joulun alla 1793. Tuomas-poika sai vuoteen 1811 mennessä seuraa Liisasta, Mariasta, Riitasta, Justiinasta, Johannasta, Ulrikasta ja Leenasta. Vaikka ratsutilalta olikin syntyisin, ei isä-Juhosta koskaan tullut rusthollaria, vaan renki ja torppari kotitalonsa maille.

Juho menehtyi vanhuuden heikkouteen kesällä 1842 ja leski Maria kuoli samasta syystä syksyllä 1846. Esikoispojan kohtalo luultavasti suretti molempia aina hautaan saakka, sillä vuonna 1814 Tuomas rahdattiin Pöytyältä Sveaborgiin eli Suomenlinnan vankilaan. Syynä oli varkaus, josta hänet tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Useita vuosikymmeniä myöhemmin eli marraskuun puolivälissä 1870 Pöytyän yhteinen kunnankokous sai pohdittavakseen erikoisen anomuksen. Kruununvoudin antamalla määräyksellä kokoukselta kysyttiin kunnan halua "takasin ottaa elinaikais-vangia Tuomo…

Evitskogin Ajalin

Kirkkonummen Evitskogin kylässä asuneen torppari Fredrik Ajalin syntymäpitäjäksi on 1850-luvun rippikirjoissa merkitty Kisko. Koska luulin jo keränneeni talteen kaikki kiskolaiset Ajalinit, olinkin hieman hämmästynyt tästä yllättävästä löydöstäni.

Fredrikin ensimmäinen puoliso oli Maria Christina Velin oli peräti 24 vuotta miestään vanhempi. Edellä mainitussa rippikirjassa Maria Christinan sukunimenä on tosin Eklund, joka oli hänen ensimmäisen puolisonsa nimi. Evitskogin torppari Erik Eklund kuoli "mahakramppeihin" loppusyksystä 1837. Kaksi vuotta myöhemmin silloinen kaivostyöläinen Fredrik "Ojalin" nai sitten lesken. Vihittyjen luettelossa tuoreen sulhasen nimi on siis väärin.

Yhteisiä lapsia Fredrikille ja Maria Christinalle ei syntynyt, varmastikin morsiamen korkean iän takia. Maria Christina menehtyi rintakuumeeseen maaliskuussa 1854 ja noin vuoden päästä Fredrik vei vihille niin ikään kiskolaisen Eeva Lovisa Abramintyttären, joka oli ollut jonkin aikaa piikan…

Storfinnaksen sukua Sipoosta

Uudenmaan saaristossa kalastaneet virolaiset saivat viikinkiaikana (800 - 1050 aaj.) kilpailijoikseen hämäläiset, jotka alkoivat tehdä kalastus- ja metsästysretkiä rannikolle, mm. nykyisen itä-uusimaalaisen Sipoon alueelle. Sipoonjoki toimi kulkuväylänä Suomenlahden rannikolle, jossa hämäläiset saattoivat käydä kauppaa esim. turkiksilla.

1200- ja 1300-luvulla ruotsalaiset uudisasukkaat purjehtivat Sipoonjokea ylös ja perustivat asuinpaikkansa Sipoonjoen ja sen sivujokien hedelmällisiin laaksoihin. Syy ruotsalaisten maahanmuuttoon oli väestöpaine ja toisaalta mahdollisesti ylhäältä organisoitu, järjestelmällinen muutto. Ruotsalaisten asettuessa asumaan Sipooseen siellä oli jo jonkin verran suomenkielistä asutusta, joka oli peräisin todennäköisesti Hämeestä. Hämäläiset harjoittivat kaskiviljelyä ja asettuivat sen vuoksi asumaan metsäisille alueille Sipoon itä-, koillis- ja lounaisosiin. Myös virolaisia muutti Sipooseen.
Sipoo mainittiin aikakirjoissa Porvoon emäseurakuntaan kuuluvana ka…

Nuoren naisen päiväkirjasta, osa 2

24.5.1900 jatkuu...


.........."Suomen Laulun" konsertti oli mahtava. He lauloivat sydämellisesti antaumuksella. Paikalla oli tosi paljon väkeä. Kun kävelimme Madden kanssa konsertin jälkeen Espalla, näimme jälleen Totten. Haluaisin toivottaa hänet sinne missä pippuri kasvaa, mutta mitäs se auttaisi - kohteliaisuudesta minun täytyy lähteä hänen kanssaan.

Luulen tulevani ilkeäksi (jälleen), mutta ei ei, se ei saa tapahtua! Mitäs siitä nyt, etten tänään saanut spaseerata rappukäytäväihastukseni kanssa. Korjaan tilanteen joku toinen päivä.

Ehkä olikin vain ihan hyvä, että se sai nähdä, ettei ole ainoa, joka nauttii minun seurastani. Yhden asian päätin; nimittäin sen, etten lyö enää. Pois se minusta, olen päättänyt.

Ajatella, tuskin viikkoa enää ja sitten adjö kolmeksi kuukaudeksi. Mutta en ajattele sitä nyt, nämä viimeiset päivät haluaisin pitää oikein hauskaa. Toivottavasti kaikki menee niin kuin toivon!



Kiitos GM!

Nuoren naisen päiväkirjasta, osa 1

Suomalaisen aatelissuvun jälkeläinen, neiti Helene von Haartman piti ahkerasti päiväkirjaa ainakin 1900-luvun alussa. Yksi näistä pienistä, vahakantisista vihkosista ajautui haltuuni nettituttavani Jaana Hietalan kautta. Kiitos kovasti tästä mahdollisuudesta kurkistaa reilu vuosisata sitten eläneen, aikuisuuden kynnykselle ehtineen neitosen henkilökohtaiseen elämään. Erittäin kauniilla käsialalla kirjoitettu vihkonen kertoo hänen vaiheistaan 24.5-5.10.1900. Huolellisesti numeroituja sivuja mahtuu tähän jaksoon peräti 107 kappaletta. Julkaisen tässä blogissa näitä päiväkirjamerkintöjä aina lauantaisin seuraavan parin kolmen kuukauden ajan ellei eteeni tule ylivoimaista estettä. Kirjoitukset etenevät kronologisesti ja suomennokset ovat itseni tekemiä - alkuperäisteksti on ruotsiksi. Olen stilisoinut samalla sisältöä diskreetisti.

24.5.


Kello yhdeksän aikaan soitin Sylville ja sain tietää, ettei hän ollut lähdössä merelle tänään. Lähdinkin Madden luo ja päätimme yhdessä mennä ulos kuuntele…

Murha Tarvasjoella

Vuoden 1872 tammikuulta Marttilan seurakunnan haudattujen luettelosta löytyy Rekoisten torpparin leski Anna Kaisa Jaakkola, jonka kuolinsyyksi on merkitty "mördad", murhattu. Kuka tämä uhri oikein oli ja miksi hänet murhattiin?

Marttilan rippikirjoista käy selville, että Anna Kaisa oli jo yli 76 vuoden ikäinen joutuessaan verityön uhriksi. Rippikirjojen mukaan hän syntyi 1.1.1796 Pöytyällä, mutta tuolla päivämäärällä ei Auranmaan eikä varsinkaan Pöytyän kastetuista löydy sopivaa henkilöä. Rippikirjoja on nykyään helppo selailla netissä ja näin Anna Kaisan vaiheita ennen murheellista loppua on helppo selvittää.

Hänen aviomiehensä, renki, muonatorppari ja lopulta Rekoisten kylän Uudentalon Jaakkolan torppari Jaakki Heikinpoika kuoli jo helmikuussa 1856 vanhuuden heikkouteen. Pariskunta oli mennyt naimisiin 1816. Tuolloin Jaakko oli renkinä Krouvin kylässä, kun taas Anna Kaisa mainitaan vain Kaisa Antintyttärenä. Kun perhe muuttaa hetken päästä Heikolaan, ilmestyykin vaimon ni…

Kappalainen Brander

Mikkelissä 22.4.1822 syntyneestä Fredrik Wilhelm Branderista tuli vuonna 1860 luovutetun Karjalan alueella olleen Kaukolan pitäjän kappalainen. Hän hoiti tätä tointa menestyksellisesti aina kuolemaansa saakka 20.3.1899. Ehtipä hän 1866-69 olla myös seurakuntansa virka- ja armovuodensaarnaaja.

Vaikka Brander oli oppinut ja varmasti viisaskin mies (hän taisi seitsemää kieltä), istui hän myös paljon herraseurassa nauttimassa totilaseja. Kaukolaan oli kerääntynyt jonkin verran eläkkeellä olevia virkamiehiä ja heidän kanssaan kappalainen kävi vilkkaita keskusteluja elämän eri alueilta.

Joskus lauantai-illat tahtoivat venyä tarpeettoman myöhään, joten sunnuntaiset kirkkoonlähdöt olivat välillä vaikeita. Kerran Branderille kävi se unohdus, että jo viikolla valmiiksi kirjoitettu saarna jäi lähtötohinoissa kotiin. Saarnastuoliin noustuaan miehemme alkoi etsiä tuota paperia, mutta ei tietenkään löytänyt. Brander suorastaan tulistui;

"Jeesus, Perkele!


joka käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeu…

Sika pankkiirina

Tarvasjoen Seppälän kylässä tapahtui ulkopuolisten silmissä naurettavan hauska episodi syksyllä 1908. Eräs kylän pientilallisista ei luottanut pankkeihin, vaan halusi pitää rahat itsellään turvassa. Niinpä hän oli koonnut omaisuutensa pieneen rahakukkaroon ja kätkenyt sen patjansa olkiin kertomatta koko asiasta mitään vaimolleen.

Kun tilallisemme sitten kerran olisi tarvinnut hieman rahaa, olikin kätköpaikka tyhjä. Saman tien mies kävi utelemaan vaimoltaan, olisiko tämä löytänyt kukkaron ja pannut sen sitten jonnekin muualle talteen.

Vaimo ei tiennyt rahoista mitään, mutta sanoi vaihtaneensa patjojen oljet vähän aikaa sitten. Vanhat, käytetyt oljet hän oli vienyt pahnoiksi talon sikolättiin.

Niinpä mies pisti pystyyn täydellisen "kotitarkastuksen" sikalassa, mutta ikävä kyllä rahat ja kukkaro pysyivät kateissa. Pakon edessä lahdattiin nyt itse sika, koska olihan ilmeistä, että elukka oli pistellyt parempiin suihin miehen säästöt.

Possun vatsasta löytyikin muutamia kolikoita,…

Kaisa itkee....

Karjaan harmaakivinen pitäjänkirkko vihittiin vuonna 1470, mutta samalla paikalla on luultavasti sijainnut jonkinlainen pyhättö jo saman vuosisadan alussa. Tätä ennenkin on Karjaalla täytynyt olla joku merkittävä kirkkorakennus, sillä 1352 siellä sijaitsi länsi-uusimaalainen hallintoistuin eli kuninkaallinen pastoraatti. Toisaalta vuonna 1373 pidettiin Karjaalla suuri kokous, jossa piispa neuvotteli kansan ja Uudenmaan papiston kanssa kirkonverosta. Tämä ensimmäinen kirkko oli puurakenteinen, eikä sen sijainnista toistaiseksi ole löydetty arkeologisia todisteita.

Vanhoissa tarinoissa tuo kirkko on sijoitettu mm. Lepinjärven läheisyydessä sijaitsevalla Sutarkullan peltomäelle, jossa on yhä vieläkin näkyvillä kivistä muurirakennetta. Pohjoisemmalla Karjaalla, Kasabyn Enboskassa kerrotaan olleen ikään kuin vajonneiden hautojen kuoppia. Näistä ei 1900-luvulle tultaessa ollut enää mitään tietoa.

Kirkkojärven rannalla olevaan nykyiseen kirkkoon liittyy kansanuskomus, jonka mukaan sen olisi …

Nikulan sukua Pornaisista

Pornainen (ruots. Borgnäs), vanhoina aikoina myös Porneesi ja Kirveskoski (nykyinen kirkonkylä), oli vuoteen 1729 asti osa Porvoon emäseurakuntaa, josta lähtien se oli omaa kirkkoa ja pappia ylläpitävä kappeliseurakunta. Itsenäinen kirkkoherrakunta Pornaisista tuli 1896.
Pitäjän pohjoispää muodostuu Halkian kylästä ja Kupsenkylästä. Halkia (ruots. Halkis) mainittiin jo 1471 (Halkis) ja 1540 (Halkisby). Keskellä Halkian kylää kohisee Halkiankoski eli Ryöpyn koski, joka pitäjän alueella on suurin Mustijoen kymmenestä koskesta - putouskorkeus on noin 12 m. Aikojen saatossa on kosken rannalla toiminut mm. saha, mylly sekä sähkölaitos.

Halkian talojen nimiä olivat Nikula, Erikas, Frantsila (Fransila), Halla, Huovila, Kippilä, Monsola, Penttilä, Poteri ja Silli eli Seppä. Vehmaalla kumpareella maantien vieressä sijaitsevasta Nikulasta sanotaan, että se oli Halkian ensimmäinen talo. Kuka tämä Niku oli joka antoi nimensä tilalle, jää tietämättä, mutta 1730-luvulla siellä oli isäntäparina Sim…

Uhr, josta tuli Wikström

Kansallisarkiston Digitaaliarkisto löytyy mukavasti mm. Karjaan pitäjässä tehtyjä perukirjoja. Eräs niistä koskee vuonna 1846 kuollutta Nybyn kestikievarissa asunutta Carl Erik Wikströmiä, joka jätti jälkeensä leski Sophia Johansdotterin sekä kaksi lasta, Sofian ja Carl Augustin. Koska he olivat vielä alaikäisiä, toimi heidän setänsä, lampuoti Johan Fredrik Uhr edunvalvojana tältä osin.

Vaikka rippikirjassa 1840-luvulla ilmoitetaan Carl Erik syntymäajaksi 12.8.1815 Pohjan pitäjässä, ei tämä pidä paikkaansa. Kestikievarinpitäjämme syntyi jo tasan puoli vuotta aiemmin, helmikuussa. Paikkana oli Bockbodan ratsutilan, jonka lampuotina isä Anders Uhr tuohon aikaan oli. Miksi sitten Carl Erik käytti sukunimeä Wikström eikä isänsä ja setänsä kunniakasta, valloniperäistä nimeä. Nämä vallonit olivat lähtöisin nykyisen Belgian Vallonian maakunnasta, mistä heitä lähti Ruotsiin vuosien 1615-1650 välillä noin tuhat henkeä rautateollisuuden palvelukseen.

Carl Erikin isä Anders oli lokakuussa 1796 n…

Mies joka ei luottanut pankkeihin

Virolahden Kallfjerdin eli Sydänkylän Malmin talossa 21.7.1833 syntynyt Kristian Martinpoika asui koko ikänsä syntymäkodissaan. Hän kuoli vatsakatarriin lokakuun toisena päivänä vuonna 1901. Jälkeen jättämässään testamentissa Kristian osoittautui sydämelliseksi hyväntekijäksi, sillä hän oli määrännyt 7,000 markkaan nousseen omaisuutensa jaettavaksi seuraavalla tavalla;

Pakanalähetykselle 4,000 markkaa
Eräälle vaimolle 1,500 markkaa
Veljenpojalle 1,500 markkaa.
Kristian Malmi eli Korpela oli ansainnut ensimmäiset markkansa renkinä ja sitten uutteruudellaan sekä säästäväisyydellään kartuttanut varallisuuttaan pitkin ikäänsä. Hän ei uskonut rahojaan pankkien tai rahalaitosten huostaan, vaan kätki setelinsä tuolinsa istuimen alle rakennettuun laatikkoon. Pankkeja Korpela karsasti sen takia, että epäili niiden vain petkuttavan rahat tavalliselta ihmiseltä. Tietysti omaisuus olisi entisestään paisunut, mikäli rahat olisivat olleet pankissa korkoa kasvamassa.

Nykyistä, eurooppalaista taloudelli…

Ellisen perheestä

Toukokuussa 1823 syntyi Pöytyän Ellisten kylässä yksi pitäjän harvoista ylioppilaaksi 1800-luvulla päässeistä henkilöistä. Tuolloin saivat Ritarin rusthollin isäntä Simo Matinpoika ja hänen vaimonsa Maria Jaakontytär pojan, jolle antoivat nimen Erik. Nuorukainen kävi Turun lukiota 1845-1847 saaden yksityistodistuksen ja valmistuen ylioppilaaksi Helsingissä 1849. Helsingissä sen takia, että hieman Turun palon jälkeen oli koko entisen pääkaupungin yliopisto siirretty sinne. Helsingin Yliopisto oli ruotsinkielinen ja vasta vuonna 1920 Turku sai oman, suomenkielisen laitoksensa.

Opiskeltuaan kolmisen vuotta teologisessa tiedekunnassa oli Erik, joka tässä vaiheessa käytti sukunimeä Ellinen, valmis papiksi vihkimiseen. Tämä juhlallinen toimitus tapahtui Turussa maaliskuun viimeisenä päivänä 1852. Hänen ensimmäiset työpaikkansa olivat Nousiaisten ja Karjalohjan seurakunnissa.

Viimeksi mainitussa pitäjässä Erik Ellinen työskenteli vt. pitäjänapulaisena sekä kirkkoherran apulaisena. Nousiaisis…

Lyhyt lisä Wilstadius-sukuisiin

Mattias Wilstadius oli auskultantti 1703, vänrikki 1712 ja kapteeni 1722. Hänen pso. oli Margareta Forsman, s. 1667 . Margareta mainittiin 1715 pakolaisluettelossa Ruotsissa. Vuonna 1716 hänet mainittiin taas, nyt hänellä oli nimismies Weckströmin seitsemän lasta, tyttärenlapsensa, huolettavanaan.
Härnösandin tuomiokapitulin pakolaisluettelossa, Säbron seurakunnasta, keskisen Ruotsin itäran-nikolla, mainittiin pakolaisluettelossa 1718-20, että kapteeni Mattias Wilstadius oli tullut vihollisen ryöstämäksi Sundsvallin tienoolla, “Matthias Wilstadius, Capitain fr: Nykarleby i: Säbro förs. af fienden plundrat vid Sundsvald”.

Mattiaksella ja Margaretalla oli ainakin tytär Ebba Kristina Wilstadius.

***

Ebba Kristina Wilstadiuksen puoliso oli nimismies(?) Johan(?) Weckström. Weckströmin etunimi, kuten juurensa ja kotipaikkansakin, jäävät ikuisiksi ajoiksi salaisuudeksi. Erään nimismies Johan Weckströmin 7 orpolasta mainittiin pakolaisluetteloissa 1713-15. Mahdollisesti oli Weckström Vehkal…

Wilstadiuksista

“Eräällä Wilstadiuksella, mahdollisesti konsuli Wurmsistä”, oli lapset:

1. Jakob Villstadius, asianajaja Turussa 1645, prokuraattori 1656, pormestari Vaasaa 1657, k. 1668. Pso. Maria Henrikintytär.
2. Laurentius Wilstadius, oikeuspormestari Turussa, k. 1703, ks. alla.
3. Brita Wilstadius, pso. Maalahden khra Jacobus Martini Laxenius.
4. Petter Wilstadius, raatimies Vaasassa, k. 1704, pso. tuntematon.

***

Laurentius Wilstadius opiskeli Turun akatemiassa 1668-69, kuuluen smoolantilaiseen osakuntaan. Hänet mainittiin toisena niistä kahdesta asianajajasta, jotka toimivat Turussa 1670-luvulla; Laurentius toimi etupäässä hovioikeuden asianajajana, mutta hänellä oli myös paljon riita- ja muita oikeusjuttuja ajettavanaan alemmissakin oikeusasteissa. Hän oli notaari Turussa 1681, sihteeri 1683 sekä varakihlakunnantuomari Ylisessä Satakunnassa 1687. Vuonna 1690 Laurentius toimi hetken jopa varamaaherrana.
Laurentius osti talon Napaturukadulta Kirkkokorttelissa, joka vastaa nykyistä Henrikinkat…

Mun(c)kin jäljillä

Eilinen kirjoitukseni käsitteli Elias Lönnrotin veljenpoikaa. Samassa yhteydessä katselin laajemminkin tämän suvun Karjalohjalla ja Sammatissa asuneita esivanhempia päätyen lopulta vuonna 1792 syntyneeseen Maija Liisa Petterintyttären. Hänen vanhempansa olivat rakuuna Petter Ek ja vaimonsa Maria Björk. Maija Liisa oli syntynyt Pyölin kylässä ja mennessään naimisiin torpparina myöhemmin toimineen Jacob Johan Munkin kanssa 1822 hän työskenteli piikana Lohjantaipaleen Prunkan talossa.

Sulhanen taasen oli tuohon aikaan renkinä Mailan talossa. Vuosien 1818-1824 rippikirjat Karjalohjan osalta ovat kadonneet ja niinpä torppari Munkin sukuperän etsintä osoittautuu hieman hankalaksi. Rippikirjat vuodesta 1824 alkaen antavat syntymäajaksi Jacob Johanille päiväyksen 6.9.1794. Kyseiseen aikaan ei Karjalohjan tai sen kappeliseurakuntana olleen Sammatin kastettujen luettelosta löydy yhtään lasta.

Jos sitten lähdetään tutkimaan vuosien 1812-1818 kirjoja Mailan Norrvikin rusthollin osalta, löytyy se…

Hullutusta Facebookissa

Facebookissa täytyy kuulemma tehdä kaikkea hullua, joten täältä pesee; lupaan seuraaville 28 Juhan suku-uutisten FB-tykkääjälle "Rahvaaseen vajonneet" -kirjan sähköisessä pdf-muodossa. Lahjoitan samalla itse jokaisesta pdf-kirjasta yhden euron Tarvasjoen Lions Clubin paikalliseen hyväntekeväisyystyöhön eli yhteensä 28 euroa. Summa käytetään kokonaisuudessaan avustuksiin tai stipendeihin.

Joten kun "tykkäät", niin lähetä samalla sähköposti osoitteella palaute (at) varola.fi - pistä viestiin otsikoksi FB ja saat paluupostissa 30.11.2011 mennessä linkin, mistä voit ladata tuon hyväntekeväisyyskirjan.

Suku-uutisten FB-sivulle pääset tästä!


Paperisena versiona kirjan painos on jo loppunut! Tarjous voimassa vain 28 ensimmäiseksi ehtineelle :)

Frans Fredrik Lönnroth, suuren Eliaksen veljenpoika

Elias Lönnrotin veljenpojan, Frans Fredrik Lönnrothin elämästä ei ainakaan netin välityksellä löydy kovin kummoisia kuvauksia.Tämä on ikävää, sillä Sammatissa vuonna 1830 syntynyt kirkonmies ehti palvella Ristijärven seurakuntaa yhtämittaisesti peräti 47 vuoden ajan.

Frans Fredrikin vanhemmat olivat sekä pitäjänräätälinä että siltavoutina toiminut Henrik Johan Lönnrot ja hänen vaimonsa Kristina Björklund. Hän menetti vanhempansa hyvin nuorena, mutta jo kuuluisuuten noussut ja erittäin hyväsydäminen Elias otti veljenpoikansa huostaansa.Nuorukainen kävi Kuopion yläalkeiskoulua päästen ylioppilaaksi Helsingissä kesällä 1850. Savonmaalle Frans Fredrik oli päätynyt juuri setänsä mukana, sillä tämä toimi tuohon aikaan piirilääkärinä Kajaanissa. Seuraavana keväänä Lönnrothista tuli Pohjalaisen osakunnan jäsen, kun hän aloitti opiskelunsa teologisessa tiedekunnassa. Pappisvihkimyksen Frans Fredrik sai jo joulukuussa 1853, jonka jälkeen hän työskenteli pappina Kiimingissä, Kemijärvellä, Karungi…

Miten piruilla menestyksellisesti

Uusi Suometar -sanomalehden kesäkuinen numero vuodelta 1879 avaa pienen kurkistusreiän suomalaiseen kansanluonteeseen, jossa ns. "piilopottuilu" on aina ollut arvossaan. Tietysti tuolle termille on olemassa paljon rahvaanomaisempikin synonyymi, mutta jääköön kirjoittamatta näin avoimessa blogissa.

Kesäkuun kuudentena päivänä 1879 tuhoutui nimittäin tulipalossa maakauppias Viktor Wilhelm Löfmanin vuokraama Munkkilan talo Vihdin Ojakkalassa. Herra Löfman lähetti tämän johdosta katkeran tiedotteen puettuna kiitoksen muotoon;


"Kun Munkkilan asuinrakennus Ojakkalan kylässä Vihdin pitäjässä, jossa allekirjoittaja vuokralla asui, tämän kuun 6:na p:nä paloi poroksi, oli tilaisuudessa paljon ihmisiä läsnä, joiden seassa myöskin suuri joukko vallassäätyläisiä; mutta kun ei kukaan muut läsnäolijoista, paitsi kaksi miest, nimittäin kuusamolainen laukkukauppias Oskar Michelsson ja ratavartija Tamelander, rohjenneet vähintäkään apuansa antaa, ei edes niinkään paljoa että olisivat pela…

Eräs Hartzellien hautakivi Raisiosta

Aivan liian kesäisellä vaatetuksella tehdyllä Raision kirkkomaan kierroksella tuli jo kolmannen kerran katsastettua tätä vilkkaiden liikenneväylien muodostamaan kolmioon jäänyttä hautausmaata. Päätettyäni jo lähteä pois, satuin vilkaisemaan olkani yli ja huomasin samalla tutun nimen kirkon pääoven lähellä olleessa haudassa.

Siihen oli haudattu pariskunta Kustaa Hartzell (6.4.1862-7.3.1944) ja Edla Sofia (4.6.1867-30.6.1954). Koska tähän mennessä kaikki Hartzell-sukuiset ovat olleet Kiskon Klockarsin eli Lukkarin talon rusthollarina vuonna 1739 kuolleen Zachariaksen jälkeläisiä, oli oletettavaa, että myös Kustaa kuului heihin. Onneksi Digitaalisessa arkistossa ovat Raision kastettujen luettelot aina vuoteen 1871.

Sieltä selvisi helposti, että Kustaa todellakin oli syntynyt 6.4 1862 Raisiossa, Paavolan talossa. Hän oli avioton lapsi, jonka äiti oli piika Agnetha Vilhelmiina Hartzell. Agnetha oli syntynyt Länsi-Uudenmaan Pusulan pitäjän Hattulan kylän Nikkarilla ja tullut Raisioon vanhem…

Väärän rahan jäljillä

Alkuvuodesta 1889 Helsingissä löydettiin usealta henkilöltä väärennettyjä rahoja. Poliisin tutkimusten perusteella leivättömän pöydän eteen joutuivat muurari Erik Konstantin Nikander, entinen tarkk'ampuja Reinhold Korhonen, muurari Anders Åkerman, entinen tarkk'ampuja Gustaf Sundström, työmies Klaes Henrik Lindholm ja naimaton nainen Hilma Charlotta Wahlroos. Tuohon aikaan oikeudesssa kutsuttiin virkavallan edustajaa ilmiantajaksi ja tässä roolissa raastuvanoikeuden istunnossa oli paikalla etsiväkonstaapeli Mandelin. Virallisena syyttäjänä istui viskaali Albrecht.

Kun syytetyt tuotiin oikeuden eteen, todettiin heistä seuraavaa;

Nikander tunnusti suoraan rikoksensa. Hän kertoi saaneensa tammikuussa Sundströmiltä Sörnäisissä sijainneen Kaukosen huvilan edustalla kahdeksan kappaletta vääriä markkoja. Ne hän oli erään jo edesmenneen toverinsa, Frimanin, kanssa kaupitellut eri puoteihin heittäen samalla muutaman pois. Maaliskuussa Nikander sanoi tavanneensa Kauppatorilla tarkk'…

Episodi vankilasta

Turun lääninvankilassa sattui kuolemaan johtanut puukotus syyskuisena torstaipäivänä vuonna 1901. Vanginvartija Emil Helenius ja vanki Frans Grönroos menivät kello kuuden maissa illan suussa vankikoppiin, jossa istui August Albin Björklund. Raunistulan kylässä, silloisessa Maarian pitäjässä asunut, parikymppinen Björklund oli tuomittu yhden vuoden kuritushuonerangaistukseen toiskertaisesta varkaudesta.

Kun Helenius ja Grönroos astuivat koppiin, hyökkäsi Björklund täysin yllättäen heidän kimppuunsa lyöden veitsellä ison haavan viimeksi mainitun kylkeen ja vasempaan käsivarteen. Tämän jälkeen nuorukainen iski Heleniuksen rintaan, sydämen tienoille, ammottavan haavan. Helenius yritti paeta ikkunalaudalle, mutta Björklund onnistui katkaisemaan veitsellään tämän pikkusormen lähes poikki. Hetkistä myöhemmin oli vanginvartijamme hengetön. Tässä vaiheessa muut vartijat olivat ehtineet paikalle metelöinnin takia. Yksi heistä löi käteen sattuneella hammaspuulla Björklundia päähän. Kuitenkin enn…

Torvisoittoa ja suutareita

Marttilan pitäjän voimakastahtoinen nimismies Edvard Sjöman omasi silmää ja korvaa myös kulttuurille. Hän julkaisi ensimmäisen historiakirjan omasta kotikunnastaan ja 1885 hän oli jo ehtinyt perustaa kymmenmiehisen torvisoittokunnan Marttilaan.

Sjöman kustansi omasta kukkarostaan orkesterin tarvitsemat soittimet, opettajan sekä orkesterinjohtajan. Hän näki lisäksi kovasti vaivaa saadakseen yhtyeensä esiintymään ja harjoittelemaan ahkerasti. Sjömanilla oli onni tai taito saada orkesterin ensimmäiseksi johtajaksi entinen Turun pataljoonan signalisti Juho Forth. Soittamisen lisäksi Forth hoiti jonkin aikaa siltavoudin tehtäviä Marttilassa. Tämä taitava mies oli kysytty alan ammattilainen sillä hän johti myöhemmin mm. Rauman torvisoittokuntaa. Tämän lisäksi Forth hoiti laulunopetusta Rauman alkeiskoulussa ainakin lukukautena 1889-1890. Samalla hän ehti raittiusseuran "lauluköörin" johtajaksi.

Raumalta hän haki ja pääsi Jyväskylän torvisoittokunnan johtajaksi vuonna 1891. Valitet…

Hieman lisää Gammal-suvusta Pohjanmaalla

Mathias oli naimissa edellisen kirkkoherran tyttären kanssa. Hänen nimensä oli Brita Jakobintytär Wiloides. Britan isä, Jacobus Martini Wiloides, oli mahdollisesti hänkin syntynyt Turussa, jossa eräs porvari Mårten Wiloi oli merkitty aikakirjoihin 1548-1557. Jacobus oli ollut laivaston saarnaajana 1566-68, Mustasaaren kappalainen 1568-73 ja Vöyrin kirkkoherra 1573-1601. Eteläisen Pohjanmaan sopimusrovasti hän oli vuodesta 1587 alkaen ja allekirjoitti ns. 1593 Upsalan kokouksen päätöskirjan.

Nuijasodan Santavuoren taistelun jälkeen voittaja marski Klaus Fleming piti Pohjanmaan papeille puhuttelun Kyrön pappilassa talvella 1597. Läsnä olivat Isonkyrön kirkkoherra Simon Slurck, Lohtajan Erik Jakobonpoika, Kaarlepyyn Karl Erikinpoika, Pedersören Erik Johanneksenpoika Tenalensis ja Vöyrin Jakob Mårteninpoika Wiloides. Marskin kaikki värikkään sotilaan sanavaraston sisältämät haukkumasanat satelivat pappein ylle. Marski syytti heitä majesteettirikoksesta: he olivat pettäneet uskollisuuslupa…

Suntio-räätäli Heerman

Helmikuun lopulla 1905 menehtyi Karjalohjan Ilmoniemen Hakosen eli Rasvan talon mailla pitäjän entinen suntio ja räätäli Niilo Gabriel Heerman. Hän oli syntynyt naapuritalo Pukkilan ratsutilalla elokuussa 1825 itsellismies ja torppari Gabriel Heermanin ja vaimonsa Ulrika Tallgrenin esikoisena. Seuraavina vuosina pieni Niilo Gabriel sai seuraa veli Henrik Johanista ja sisko Eeva Lovisasta. Isä Gabrielin isoveli Jeremias oli tuohon aikaan Pukkilan rusthollarina puolisonaan Ulrika Tallqvist.

Niilo Gabriel opiskeli vuodesta 1842 lähtien ammattiinsa Kärkelän kuparihytin räätälin, Nils Gustaf Andströmin johdolla asuen tämän perheessä tässä pienessä teollisuustaajamassa Jylynjärveen laskevan Kärkelänjoen varrella. Sieltä palasi muutaman ajan päästä Ilmoniemen Pukkilan torppaan, joka kuitenkin sijaitsi rippikirjan mukaan Rasvan tilan mailla.

Vuonna 1851 räätälimme, joka nyt mainitaan myös suntiona, meni naimisiin Pappilassa piikana olleen Maja Lisa Johansdotterin kanssa. Tämä oli syntynyt rip…