Rengin sukulaiset

Kosken kappeliseurakunnan Tauselan kylässä asuneella pitäjänräätäli Kustaa Löthmanilla ja hänen vaimollaan Leena Matintyttärellä oli kaksi lasta. Esikoispoika Kustaa Robert syntyi Tauselassa toukokuussa 1840 ja tytär Amanda Josefina kesäkuussa kahta vuotta myöhemmin. Tyttösen kohtaloksi koitui joku tuntematon sairaus jo saman vuoden elokuussa.

Murhetta seurasi lisää 1845, kun kaatumatautia eli epilepsiaa sairastanut äiti Leena kuoli jättäen Kustaa Löthmanin leskeksi. Leena ja Kustaa oli vihitty Marttilassa 1838. Tuolloin pitäjänräätäli asui Kosken Jättälän kylän Anttilan torpassa. Sieltä hän myös oli ollut kotoisin, sillä isä Antti Juhonpoika oli ollut Jättälän Kraatarin torpparina poikansa syntymän aikaan 1800. Kraatarin torpassa asui 1830-luvulla Kustaa iäkäs äiti Maria Matintytär ja torpparina oli Kustaan veli Matti.

Kustaa Robert Löthman oli vain kahdeksan vuoden ikäinen, kun hänen isänsä kuoli kovaan kuumeeseen joulun alla 1848. Poikanen työllisti itsensä nopeasti renkinä mm. Liipolan Ylitalossa. Sieltä hän 18 vuoden iässä muutti Turun kaupunkiin. Siellä hän oli myös renkinä ensimmäisen kaupunginosan korttelin numero 16 talossa numero kaksi.

Kovin kauaa hän ei kaupungissa viihtynyt, sillä seuraavaksi palveluspaikaksi vuonna 1860 tuli läheisen Maskun pitäjän Humikkalan kylän Krouvilan talo. Sieltä hän muutti naapuriin, Humikkalan Seppälään, jossa isäntänä oli Kustaa Jaakobinpoika Seppälä. Ikävä kyllä työsuhteesta ei tullut kovin pitkää, sillä Kustaa Robert Lötman, kuten nimi sanomalehdessä tuolloin kirjoitettiin, kuoli vain 28 vuoden iässä kesällä 1867. Isäntä Kustaa Seppälä joutui hankalaan välikäteen, sillä rengin vähäisen omaisuuden jakamiseen olisi tarvittu omaisia. Näistä ei kuitenkaan Maskun Humikkalassa ollut mitään tietoa, joten Seppälä panetti Sanomia Turusta -lehteen kolme kertaa ilmoituksen perillisten etsimistä varten.

Kansalliskirjasto - Sanomalehtiarkisto

Omaa perhettä Kustaa Robert Löthmanilla ei ollut enää aikoihin ollut, sillä ainoa sisko kuoli pienenä ja sairaudet veivät sekä isän että äidin pojan ollessa kovin nuori. Serkkuja hänellä tosin oli elossa, sillä isän veli oli aikoinaan jäänyt torppariksi Jättälän kylään.  Heitä olivat isän puolelta Joosepppi, Juho ja Kustaa Matinpojat, joiden isä oli em. torppari Matti Antinpoika. Joosepppi lähti nuorukaisena Karinaisiin ja Juho Marttilaan. Kustaa Matinpoika otti käyttöön sukunimen Linden työskennellen setänsä tavoin pitäjänräätälinä. Hänen asuinpaikkansa oli Kupin Mäkelän torppa Partelan kylässä. Vaimokseen pitäjänräätäli löysi Isosorvaston Sillanpään torpparin tyttären, Anna Lovisan. Pariskunnalla oli ainakin viisi lasta, joista yksi kuoli pienenä. Näin Humikkalassa kuolleelle rengille saattoi löytyä perinnönjakajia, mikäli heistä joku sattui lukemaan Sanomia Turusta -lehteä. Siitä, olivatko vainajan omaiset lukutaitoisia ei itselläni ole tietoa. Ehkäpä Kosken kappelin tuolloinen kappalainen, Viktor Magnus Hellsten tiedotti asiasta seurakuntalaisilleen ja rengin kokoama omaisuus saatiin jakoon.

Humikkalan Seppälä ja viereinen Krouvila yhdistettiin 1900-luvun alussa yhdeksi tilaksi. Vuoden 1932 Suomen maatilat -kirjan mukaan tämän kokonaisuuden pinta-ala oli noin 159 hehtaaria. Krouvila jäi aikakirjoihin paikallisesti mm. siitä, että Maskun Maamiesseura perustettiin siellä 1878.

Birgitta Jakobintytär 1400-luvulta

Birgitta Jakobintytär, s. noin 1440-luvulla, oli naimissa jo 1460-luvulla. Hän esiintyy vain kerran asiakirjoissa. Sukuasema on selvä, vaikka isännimeä ei mainita. Birgitta omisti 1/3 Nousiaisten Nyynäisistä. Myös Sauvon Päisterpäässä ja Lemun Mannassa sekä Nousiaisten Köönikkälässä hänellä oli perittyä maata.
Birgitan ensimmäinen puoliso 1460-luvulla oli Jöns Olofinpoika (Skytte), Sääksmäen kihlakunnan tuomari, joka tunnetaan ajalta 1466–73. Birgitan toinen mies oli Henrik Tavast. Tämä avioliitto on jäänyt lyhytaikaiseksi, sillä Jöns Olofinpoika eli vielä 1473, mutta kuoli ennen vuotta 1477, ja Henrik Tavast tunnetaan viimeksi elossa olevana 1474. Henrik Tavast oli ollut aviossa Johanna Bengtsdotterin kanssa 1453–65 ja hänen seuraavan vaimon nimi on ollut Anna. Aikaisintaan 1474 hän on voinut solmia avioliiton Birgitan kanssa, edellyttäen, ettei Jöns Olofinpoika elänyt viimeksi tunnetun esiintymisvuotensa 1473 jälkeen ja että Henrik Tavast puolestaan on elänyt vuoden 1474 jälkeen.

Birgitan kolmas puoliso oli Jeppe Folmarinpoika eli Jakob Valdemarinpoika. Jeppe Folmarinpojan ura alkoi Naantalista päin. Hän asui joko kaupungissa tai sen lähellä, sillä hän oli helposti saatavilla luostarin saantokirjeiden sinetöijäksi vuosina 1492–97. Hänestä käytettiin heti ensimmäisestä tapauksesta lähtien nimitystä ”a wapen”, ts. hänet tunnustettiin rälssimieheksi. Jeppe tunnetaan Ylä-Satakunnan kihla-kunnantuomarina 1500–18. Hän osti 28.9.1505 Maskun kihlakunnantuomari Didrik Hansinpojalta ja tämän sisaren lapsilta Nokian kartanon, jolle sai valtionhoitaja Sten Sturelta 1512 omistusvahvistuksen. Kevättalvella 1517 hän joutui lähtemään Venäjälle neuvottelumatkalle Jöns Laurensinpojan kanssa. 1.3.1529 Jeppe luovutti kaiken ostomaansa ja irtaimistonsa tyttärelleen Barbrolle ja vävylleen. Jeppe oli ostanut myös Kangasalan Vääksystä siellä olleen ainoan rälssimaan, jonka hän sitten myi Jöns Vestgötelle. Jeppe oli elossa vielä 1530, jolloin valtuutti tyttärensä Barbron myymään Jöns Vestgötelle Rajametsän, mutta lienee kuollut pian tämän jälkeen.

Jepen vaakunassa oli kilven yläosassa heraldinen lilja, alaosassa pyyntirauta. Hänen hautamuistomerkki lienee Nokian kartanon puistossa sijaitseva kivi, jossa 1800-luvun alkupuolella oli näkyvissä lilja ja ympyrä (pyyntirauta?) sekä liljojen välissä ristissä olevat kädet.

Täyttä selvyyttä Birgitan lapsistaan ei ole saatavissa, koska mitään perinnönjakosopimuksia ei ole säilynyt. Piispa Martinus Skytten sisarusparveen kuuluivat vanhojen sukukirjojen mukaan piispa itse (Mårten), Hebla, Margareta, Kristina, Jöns, Barbro ja Elseby, mutta niissä ei ole ilmaistu, mistä Birgitan avioliitoista he olivat. Ensimmäisestä liitostaan Jöns Olofinpojan kanssa olivat varmasti Mårten ja Margareta sekä ristimänimestä päätellen myös Jöns. Barbro ja Elseby lienevät Birgitan viimeisestä avioliitosta.

1.    Martinus Skytte (saman niminen setä toimi 1485–88 Turun kaniikkina), teki laajoja ulkomaisia opintomatkoja, valittiin Turun piispaksi 1528 ilman paavin vahvistusta.
2.    ?Hebla.
3.    Margareta Jönsintytär, eli leskenä 1534 Lammin Vanhassakartanossa, jonka hän oli saanut ensimmäiseltä mieheltään huomenlahjana, ei elänyt enää 1557. 1.pso. Måns Henrikinpoika Tavast (tavallaan Margaretan velipuoli: he ovat asuneet samassa perheessä, mutteivät olleet keskenään verisukulaisia, koska molemmilla oli eri vanhemmat - siksi kanonisen oikeuden avioesteet eivät ole koskeneet heitä), 2.pso. ennen 1503 Bengt Nilsinpoika (Hakoisten sukua), Hattulan kihlakunnan tuomari 1503–09. Kummastakaan avioliitosta ei syntynyt lapsia, koska piispa peri sisarensa.
4.    ?Kristina.
5.    ?Jöns, mainitaan Kokemäen kirkkoherrana.
6.    Elseby Jakobintytär, s. viimeistään 1490, puoliso ennen vuotta 1515 Peder Siffridinpoika, pariskunnalla oli rälssimaata Sauvon Päisterpäässä, joka lienee ollut Elsebyn perin-tömaata.
7.    Barbro Jakobintytär, mainittiin Jeppe Folmarinpojan tyttäreksi 1.3.1529, jolloin tämä luovutti kaiken ostomaansa ja irtaimen omaisuutensa tyttärelleen Barbrolle ja vävylleen, 1.pso. Måns Pederinpoika, ei ollut rälssimies, koska häntä ei nimitetä jalosukuiseksi vaan ”ärlig sven”,  2.pso. ennen vuotta 1529 Olof Larsinpoika, talonpoikaista syntyperää, kotoisin Pirkkalan Sikoisista, oli ilmeisesti toiminut Nokian kartanossa renkivoutina, koska sai omakseen palvelunsa perusteella osan Nokiasta.

Nousiaisten kirkolla

Tänään vierailemme Nousiaisten keskiaikaisen harmaakivikirkon luona. Video on kuvattu heinäkuussa 2011 Samsung Galaxy S-puhelimella.

Nousiaisten Allenius/Alleen -suvun tarina jatkuu

Myös Gustavin ja Marian vanhin poika Johannes Allenius tähtäsi papinvirkaan Nousiaisissa. Hän syntyi Nousiaisten Santamalan kylässä 7.10.1673 ja oli Turun katedraalikoulussa 1686-1691, ylioppilaaksi hän tuli 1691. Pappisvihkimyksen hän oli saanut viimeistään silloin, kun hänet 2.6.1695 nimitettiin Nousiaisten pitäjänapulaiseksi, apupapiksi.
Johannes avioitui Naantalissa 6.3.1697, morsian oli nimeltään Katarina Fordell Katarina oli Släktbok I mukaan syntynyt Kemiön Nyckelborgissa 3.6.1679, hänen vanhempansa olivat Johan Mattsinpoika Fordell (23.1.1619 Kemiö? – 19.1.1691 Merimasku) ja Brigitta Jakobintytär (16.4.1649 Laitila? – 16.4.1694 Merimasku). Johanneksen ja Katarinan häissä toimi sulhasen äiti morsiamen pukijana ja hän oli lainannut tehtäväänsä varten majoitusmestari Fälbomin leskeltä Sannaisista kruunun ja muita koristuksia. Naantalista morsiamen saattue ajoi Nousiaisiin, jossa ilmeisesti pidettiin toiset pidot morsiusparin kunniaksi.

Släktbok I antamien tietojen mukaan olisi Katarinan isä Johan ollut 30 vuotta vaimoaan vanhempi ja jo 60-vuotias Katarinan syntyessä. Tuo edellä mainittu “Nyckelborg” –niminen paikka, isä Johan Mattsinpojan kotipaikka, on sekin hieman ongelmallinen, sillä sen nimistä taloa tai kylää ei Kemiössä tai koko Suomessakaan ainakaan enää löydy. Ratkaisu ongelmaan saattaa mutkan -joskin pitkän sellaisen- kautta löytyä Ruotsista. Katarina Fordellin ja Johannes Alleniuksen pojan Gustafin puolison Anna Katarina Florinin mahdollisen pikkuserkun, inspehtori Blomin, leski Greta asui 1740-luvulla Nyckelberg-nimisella tilalla Ruotsissa. Johan Mattssinpoika Fordell asutti ehkä kyseistä Nyckelberg(a) –nimistä kartanoa 1600-luvun lopulla. Johan Mattssinpoika Fordell ilmaantui Merimaskun Tammisaareen nähtävästi arrendaattoriksi 1682 ja esiintyi siellä perheineen vuoteen 1691 asti, jolloin Brita-vaimo mainitaan leskenä. Leski Brita mainittiin itse vainajana 1694. Hänen muistotaulunsa, epitaafi, on esillä Merimaskun kirkossa. Siinä lukee (vapaasti kännettynä):

”TÄÄLLÄ KUKAAN EI OLE POIKKEUS. Maallinen Vaikerrus/ Puhku ja Pakko/ Taivaalliseksi Voitto-Lauluksi/ Vaihtui; Kun Hyväsukuisen Jumalaapelkäävän ja Kunnollisen Matronan, Vaim. Brita Jakobin Tyttären/ Aiemman Vouti Nyckelborgilla/ Hyväsukuisen ja Uskollisen Aut. JOHAN MATTSIN POJAN FORDHELLIN/ Lesken ja Rakkaan Vaimon/ Joka 43 vuoden Iässä vanhurskaalla hetkellä tämän Maailman Huolet/ ja Pakon vanhurskaasti 2 Helmikuuta Anno 1694 jätti hyvästit, Hengetön Ruumis Kunnioittavalla Hautakulkueella, ja Hienolla Seurueella hänen Paikkaansa ja Lepoon Merimaskun Kirkkoon seuraavana 18 Maaliskuuta laskettiin/ siellä odottamaan Pelastajamiehen JESU Kristuksen ilmestystä Herran viimeisenä Päivänä"

Avioiduttuaan viljeli Johannes Allenius Killaisten Pajalaa 1697-1716 ja Sukkisen kartanoa 1697-1735. Ensimmäinen lapsi, isänsä nimen saanut Johannes Allenius, 1699-1746, oli Nousiaisten pitäjänapulainen 1725-30 ja Valkjärven kirkkoherra 1730-46; hänen vaimokseen tuli 1724 Sara Stenudd. Toinenkin lapsi oli poika, Gustaf Allenius, josta hänestäkin tuli pappi. Gustafista enemmän alempana. Kolmas lapsi, tyttövauva Katarina syntyi 1702, mutta kuoli jo pienenä. Kruunu luovutti Nousiaisten kappalaisen pappilaksi 1702 Killaisten Tuorin ja Lapilan autiotalot, joiden tonteille seurakunta rakensi 1703 tarvittavat rakennukset. Samoihin aikoihin Johannes nimitettiin kappalaiseksi, joten hänestä tuli näin ensimmäinen Nousiaisten kappalainen, joka asui kirkkoherran tavoin oikein virkatalossa.
Seuraavat lapset syntyivät lienevät sitten syntyneet virkatalossa. Poika Erik Alléen, 1703-69, vielä 1743 Allenius, oli posti-inspehtori Turussa ja hänen puolisonsa 1737 oli Brita Sofia Schenbeck. Myös Emanuel Alléen, 1706-64, vielä 1732 Allenius, muutti Turkuun, missä hän ansaitsi elantonsa kauppiaana. Emanuel omisti Brinkkalan talon sekä Uittamon rusthollin Kaarinassa. Hänen ensimmäisen vaimonsa 1736 oli Kristina Möller ja toinen Maria Elisabet Fithie.


Sen jälkeen syntyi tytär Susanna Allenius, 1708-40, jonka mieheksi vihittiin 1735 Messukylän kappalainen Gabriel Hellsten ja poika Jakob Alléen, 1711-83, vielä 1748 Allenius. Isoveljensä tavoin hän oli porvari Turussa, ensimmäinen puoliso vuonna 1748 Anna Mooliis, toinen 1756 Maria Grään ja kolmas 1759 Helena Katarina Lydeman. Poika Kristoffer Alléen syntyi 1713; hänestäkin tuli kauppias. Hän muutti Poriin 1781 ja katoaa sen jälkeen kirjoista - puolison nimeksi tiedetään Maria Fontenia.
Vuonna 1700 alkaneen, huonosti sujuneen Suuren Pohjan sodan aikoina saapuivat venäläiset miehitysjoukot Nousiaisiin eräänä lokakuun sunnuntaina 1713. Lukuunottamatta niitä, jotka olivat päässeet lähtemään Ruotsiin asti, lienee koko pitäjän väki paenneet metsiin. Alleniusten silloinen kaksivuotias Jakob-poika kirjoitti myöhemmin aikuisiällä perheensä piileskelleen silloin Kytöisten kylän takamailla Möörönjoen niityllä. Tämä ensimmäinen venäläisten käynti ei kestänyt enempää kuin pari, kolme päivää. Vasta myöhemmin syksyllä he tulivat takaisin pysyäkseen aina vuoteen 1721 asti.
Vuosien 1716-21 ison vihan miehitysaikana oli Johannes seurakunnan sijaiskirkkoherra ja veli Gustaf oli sijaiskappalainen. Näinä aikoina syntyivät vielä lapset Katarina Allenius, 1715-16, Elias Allenius, 1717-17 ja Katarina Allenius, 1719-19. Johannes kuoli 17. ja 18. päivän välisenä yönä maaliskuussa 1735. Vaimo Katarina kuoli Turussa 9.4. 1751.


lähteitä


ERIC SÖDERSTRÖM, En bortglömd gren Blom av stammen Blom - Florinus – Florin, Genos 29 (1958), s. 29-45,
http://www.suku.fi/genos/29/29_29.htm


Brita Jakobintyttären epitafista ilmenee, että Johan Mattssinpoika Fordell oli toiminut Nyckelbergin voutina. Eric Söderströmin lähteen mukaan Nyckelberg sijaitsi Roslagenissa. Lännan pitäjässä tunnetaan kuitenkin Rocklänna-niminen kylä tai alue, joka lienee sekaantunut Roslageniin. Rocklänna sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä Tukholman länsipuolella ja siellä on ollut Nyckelberga-niminen kartano. Kartano muuttui perintötilaksi 1600- ja 1700 -lukujen vaihteessa. Koska kyseessä näyttää olleen ruukkipitäjä, on Nyckelberga voinut toimia esim. ruukinpatruunan asuinkartanona. Johan Mattssonpojan vaimon synnyinpaikka Länna on saattanut sekaantua Letalan eli Laitilan kanssa-


SAY, Suomen Asutuksen yleisluettelo. Poika Jakob Johaninpoika mainitaan v. 1696, hänen veljensä Henrik Johanin-poika (pso. Lisa) vuonna 1697, ja tytär Katarina vuosina 1695 ja 1696.


"NEMO HIC EXCIPITVR. Jordisk Jämmer/ Pust och Twång/ Til een Himmelsk Seger-Sång/ Förwäxladt; Då den Ehre-borne Gudfruchtige och Dygdesamme Matronans, Hust. BRIITA Jacobs Dotters/ Fordom Befalnings-Mans på Nyckel-berg/ Ehreborne och Wälbetrodde Sal. JOHAN MATTS SONS FORDHELLS/ Effterlefwerskas och Kärälskelige Makas/ Hwilken uppå sit 43 åhrs Ålder uthi en salig stund denne Werldennes Oroo/ och Twång saligen den 2 Februarij Anno 1694 valedicerade, Andelöse Lekamen med Hederlig Lijk Process, och Förnämbligt Medföllie til des Lägerställe och Hwijlorum uthi Merimasko Kyrckia den 18 Martii dereffter nidsattes/ där at förvänta Frelsarmannens JESU Christi Up-penbarelse på sidsta HERrans Dagh."




jatkuu

Laukka l. Allenius Nousiaista

Henrik Georgii Lauck tuli Nousiaisten kappalaiseksi 1631 mennessä. Hän oli mahdollisesti Nousiaisten kirkkoherran Gregorius Henricin, k. 1630, poika.
Gunanr Suolahden arvion mukaan  tuli sukunimi turkulaisesta porvarisukunimestä Kynsilaukka. Turussa asuikin sopivasti 1500-luvun lopulla eräs Henrik Jakobinpoika Kynsilaucka, jonka tyttären muuten tiedetään avioituneen viimeistään 1622 Vihdin tulevan kirkkoherran, Jacobus Petri Boteruksen kanssa, joka ajallisesti saattoi olla Gregorius Henricin opiskelukaveri.

Henrik Georgiin jälkeläiset käyttivät sukunimeä Allenius, joka perustuu sanamuunnokseen laukka eli sipuli, lat. allium. Laukka-nimi lienee kuitenkin johdos keskiajan suosituimmasta pyhimysnimestä Laurentiuksesta. Sukunimi Laukka voisi mahdollisesti liittyä myös Perniön Laukan kylään tai Liedon (Auran) Laukkaniityn kylään. Henrikillä oli nimettömäksi jäävä sisko, joka ensin oli naimisissa turkulaisen räätälin Kristoffer Enckellin kanssa (2 lasta) ja myöhemmin, nähtävästi 1636 räätälimestari Erik Helgenpojan kanssa (2 lasta). Sisko kuoli n. 1643, jonka jälkeen Henrik mainittiin lasten holhoojana.
   
Henrik Georgii otti viljeltäväkseen Koljolan kylän Mäkilän autiotilan 1633-1647 ja 1640 Mikkolan tilan Kärmelän kylässä. Hän avioitui n. 1639-42, puolison nimi oli Karin Bertelintytär. Henrik mainittiin 1644 olleen tuomiokapitulin määräyksestä väliaikaisesti suljettu virastaan, sillä hän oli juovuspäissään ensin pahoinpidellyt ja solvannut Lemun kirkkoherraa Jakob Staffaninpoikaa ja sitten käyttäytynyt sopimattomasti esimiestään, Nousiaisten kirkkoherraa Matias Benedictiä kohtaan tämän yrittäessä pitää hänelle sen johdosta puhuttelua. Tämä välikohtaus ei kuitenkaan estänyt Henrikin nousua kappalaisesta Nousiaisten kirkkoherraksi, jona hänet mainitaan 1649-1663. Henrikillä oli ainakin viisi tai jopa kuusi lasta.
Pojista oli Johannes Allenius Nousiaisten kirkkoherra 1665-1669 ja hän viljeli aikaisemmin autiona ollutta kruununtilaa Killaisten Pajalaa vuosina 1667-1669. Johanneksen vaimo oli Anna Johanintytär, pari oli lapseton. Tytär Brita Henrikintytär syntyi 1646, viljeli Killaisten Pajalaa ja kuoli naimattomana Nousiaisissa 1714 tai 1715. Gustaf Allenius oli isänsä ja isoveljensä tavoin pappi; hänestä lisää myöhemmin. Maria Henrikintytär eli leskenä vielä 1726, sitä ennen hänen puolisonsa oli ollut torvensoittaja Ernest Stekelborg Urjalan Mennoisten rusthollista. Katarina Henrikintytär kuoli 1730-luvulla, hänen miehensä sitä ennen oli ollut Petrus Albert Spensenius, Nousiaisten kappalainen 1688-1702. Lisäksi Turun katedraalikouluun oli 1677 kirjattu eräs Jakob Allenius, joka saattoi kuulua sisarusparveen.
Henrik Georgii kuoli 1663, vaimo Karin n. 1679.

***

Henrikin poika Gustaf Allenius oli ylioppilas 1664 ja stipendiaatti 1667-72. Alleniuksille olivat Nousiaisten seurakunnan virat, kuten tapana usein oli, lähes perinnöllisisä. Vuonna 1669 oli Gustaf armonvuoden saarnaajana Nousiasissa veljensä Johanin kuoleman jälkeen. Vuonna 1670 tai 1673 hänet nimitettiin kappalaiseksi ja kirkkoherraksi 1688.

Gustaf avioitui 7.1.1673. Morsian oli Maria Jägerhorn af Storby, ja häät pidettiin morsiamen kotitilalla Naantalin Luonnonmaan Isokylässä. Samana vuonna syntyi vielä vanhin poika Johannes, josta hänestäkin aikanaan tuli Nousiaisten kirkkoherra. Hänen jälkeen syntyi tytär Katarina Allenius, jonka puoliso oli Vanajan kappalainen Axel Pacchalanius. Axel oli sitä ennen ollut armovuodensaarnaja appensa kuoleman jälkeen. Vuonna 1679 syntyi vielä poika Gustaf Allenius, kappalainen Nousiaisissa ja Hinnerjoella. Tämän vaimo oli 1702 Anna Regina Botus.
Gustaf ja Maria viljelelivät Killaisten Pajalaa vuosina 1678-89 ja morsiamen suvun Sukkisen kartanoa 1690-93. Gustaf kuoli 1693, jonka jälkeen Maria vastasi Sukkisesta aina vuoteen 1697. Hän eli vielä 1709.

Lähteitä;


Perhe- ja yleistiedot: Aulis Oja, Nousiaisten historia 1 (1977), s. 244; Atle Wilskman (utg.), Släktbok 1, Skrifter utgiv-na av Svenska Litteratursällskapet i Finland 107 (1914), p. 313 alk.


Gunnar Suolahti, Finlands prästerskap på 1600- och 1700-talen (1927), s. 9.


Veli-Pekka Toropainen, Tietoja 1600-luvun turkulaisten sukulaisuusuhteista, Genos no. 2 (2003), s. 106 (alkulähde TKO 9.9.1653).


Pirjo Mikkonen – Sirkka Paikkala, Sukunimet (2000), s. 296. Laukka esiintyy jo varhain koko maassa etu-, suku- ja talojen niminä, esim. Hauholla 1486 Lars Laukoi, Viipurissa 1543 Per Lauckan, 1650 Pyhäjoella OL Erich Lauka, Kurkijoella 1651 Laukka Ifuanof ja Ilomantsissa 1642 Laucka Larsson hämäläinen. Myöhempinä aikoina on sukunim-ityyppi Alén/Alenius/Alléen/Allenius/Ahlén ollut jokseenkin yleinen sekä Suomessa että Ruotsissa. Osa näistä saattaa olla samalla lailla sipulista tai Laurentiuksesta johdettuja, mutta suurin osa kuitenkin lepästä (ruots. al, ahl) ja osa Alli/ Hallila/Alitalo –tyyppisistä talon nimistä. Osa lienee myös sattumanvaraisia sotilasnimiä.


Eino Välikangas, Släkten Enckells äldsta led i Finland, Genos 31 (1960), s. 51-54.


Jully Ramsay, Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden (1909-16), s. 222.

Pohjanmaalla eli 1500-luvulta lähtien laaja ja vaikutusvaltainen Fordell-niminen vouti- ja kauppiassuku. Myös Tukholmassa nimi esiintyy jo 1485, kun eräs Knut Fordell sai sakkoja yöllisestä häiriköinnistä. Katarinan suvun mahdollista yhteyttä näihin muihin Fordelleihin ei tiedetä.


tarina jatkuu.....

Maskun Stenbergan linnavuorelta

Aloitin omien laskujeni mukaan vuonna 1981 Etelä-Suomen muinaislinnoihin tutustumiseni Raaseporista ja Junkarsborgista Uudellamaalla. Tämän vuoden elokuun ensimmäisenä maanantaina sain vihdoin päätökseen pitkän reissuni ja viimeinen kohteeni saa esittelynsä tässä.

Maskun Stenbergan linnavuoren tai pikemminkin kallion historiasta on heikosti dokumentoitua tietoa. Juhani Rinteen mukaan tälle vain kymmenisen metriä korkealle kalliolle olisi pystytetty jokin puolustusvarustus jo 1100-luvulla. Rinne sai vuonna 1908 mahdollisuuden kaivaa Stenbergan laella. Tutkimusten perusteella mäellä sijaitsi 1200-luvulla harmaakivinen linna, joka oli varustettu kahdella tornilla.

Näistä kallion luoteiskulmassa olleen tornin koko oli 13*13 metriä, kun taas vastakkaisessa päädyssä, kaakossa, oli 9*7 metrinen puolustustorni. Muurien paksuus olisi Rinteen mielestä ollut noin kaksi metriä. Edelleen hän sai selville, että viimeistään 1300-luvulla linnassa oli tehty isoja korjauksia. Näissä oli käytetty myös tiiltä rakennusmateriaalina.

Rinteen jälkeen uskottiin vuosikymmeniä, että Stenberga olisi ollut silloista Nousiaisten piispankirkkoa ja täten Suomen ensimmäisiä piispoja palvelut linnoitus. Todennäköisemmin Stenberga oli 1200-luvulla alkunsa saanut linnoitettu kruununkartano. Ensimmäinen kirjallinen maininta kartanosta on vuodelta 1398. Tuona vuonna sen omistaja Jakob Abramsson Djäkn lähti maanpakoon.

Ruotsin valtaneuvosto lahjoitti Stenbergan Suomen perusteilla olleelle birgittalaisluostarille ja tämä omistikin sen aina uskonpuhdistukseen saakka 1556. Tuolloin se palautui reduktion yhteydessä kruunun omistukseen.

Itse linna tuhoutui vuosien 1438 ja 1556 välisenä aika. Vaikka häviämisen varsinaista syytä ei tiedetä, arvellaan linnoituksen tulleen puretuksi ja rakennusmateriaalien käytetyn Naantalin nousseeseen luostariin. Onpa väitetty, että Stenbergan kiviä vietiin Turun linnan korjaustöihin 1500-luvulla.

Itseasiassa Stenbergaan oli tarkoitus rakentaa koko tuleva luostari ja tätä varten aloitettiin työtkin 1438. Ne lopetettiin viitisen vuotta myöhemmin, kun birgittalaissisaret päättivätkin asettua Raision Ailostenniemeen eli tulevaan Naantaliin. Kaupunkioikeudet ja luostarisääntö vahvistettiin Kööpenhaminassa 1443.

Museoviraston nettisivujen mukaan Stenbergan linnan olisi rakennuttanut vasta em. Jakob Djäkn vuosina 1377-99. Museovirasto ei myöskään mainitse torneja, vaan puhuu ainoastaan huoneista. Lisätietona mainitaan kaivon jäännös, jonka paikka tosin jätetään kertomatta. Varsinainen Stenbergan kartano oli luonnollisesti tasaisella maalla, heti kallion juurella. Aikojen mittaan se jakautui Stenbergan Itä- ja Länsitaloksi. Ne molemmat ovat edelleen jäljellä, minkä lisäksi Stenbergassa on useita muita asuintaloja.

Kuten jo etukäteen tiesinkin, ei Stenberga ole mikään erityisen kiinnostava matkakohde. Tosin se sijaitsee kauniissa maaseutumiljöössä, mutta linnavuoren laelta ei voi parhaalla tahdollakaan löytää merkkejä siellä noin 700-800 vuotta sitten olleessa varustuksesta. Kallion laki on lähes paljas, mutta oletettujen tornien paikalla on vähintäänkin 20-30 senttinen multakerros ja puustoa. Näin mitään käsitystä muureista tai linnoituksen rakenteesta ei voi saada. Tämä sama ongelmahan on mm. Liedon Vanhalinnassa, jossa tosin edes osa varustuksista erottuu jollain tapaa mäen rinteillä.

Ylempi kuva on otettu Stenbergan laelta Maskunjoen suuntaan. Tuo joki on näin kuivaan aikaan melko vähävetinen. Näin ei silmien eteen ainakaan heti piirry kuva piispoja mahdollisesti uhanneista vihollislaivastoista. Toisesta kuvasta saa jonkinlaisen käsityksen Stenbergan "linnavuoren" vaatimattomasta koosta.


Kun lähes 30 vuotta kestänyt urakka on vihdoin ohi, saattaa luvassa olla lisää linnavuoria, niihin liittyviä tarinoita ja ainakin joitain valokuvia ynnä videoita - kaikkea mitä matkan varrella on tullut koottua.