Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

4.4.2018

Suomen tarkk'ampujapataljoonan seurakuntalainen

Hakkapeliitta 23.1.1926 - Kansalliskirjasto
Suomen tarkk'ampujapataljoonan seurakunta perustettiin vuonna 1846. Tämän pataljoonan sotilaat olivat kotoisin hyvin eri puolilta Suomea ja täten myös auranmaalaisia löytyy runsaasti. Vuoteen 1857 saakka se toimi Turun Sirkkalan kasarmilla, jossa se alkujaan sai sijansa entisestä köyhäintalosta. Itseasiassa yksikön nimenä oli alkujaan Turun krenatööritarkk'ampujapataljoona.


Vuosikymmenten mittaan nimi vaihtui useamman kerran; Suomen tarkk'ampujapataljoona (1846–1848), Suomen krenatööritarkk'ampujapataljoona (1848–1856), Suomen harjoitustarkk'ampujapataljoona (1856–1857), Suomen opetustarkk'ampujapataljoona (1857–1859), Suomen opetustarkk'ampujakoulu ja opetustarkk'ampujakomppania (1859–1860).

Yksi sen tarkk’ampujista oli vuonna 1825 Pöytyän Juotolan Keskitalon silloisen rengin, Simo Henrikinpojan ja vaimonsa Leena Matintyttären toiseksi vanhimpana lapsena syntynyt Kustaa. Isosisko Anna oli pari vuotta vanhempi ja pikkuveljet Kaarle kaksi sekä Efraim kuusi vuotta nuorempia. Kaikki lapset syntyivät perheen asuessa Juotolassa. Isä Simo oli ollut Juotolan puustellin renkinä mennessään 1821 naimisiin Leena kanssa. Asuinpaikkana heillä oli Kujanpään torppa Juotolassa.

Kustaa karisti Pöytyän tomut jaloistaan vuonna 1847 lähtien rengiksi silloiseen Maarian pitäjään kuuluneeseen Raunistulaan Yli-Lontin talon rengiksi. Tämä pesti kesti kuitenkin vain yhden vuoden, sillä vuoden vaihteessa 1848/1849 Kustaa, joka tässä vaiheessa omaksui sukunimen Trygg, värväytyi Sirkkalan kasarmilla Suomen tarkk’ampujapataljoonan muonavahvuuteen. Hänestä leivottiin ensimmäisen komppanian tarkk’ampuja numero 185. Edellinen herra 185 oli kuollut vuoden 1848 helmikuussa. Heinäkuussa 1849 Kustaa Simonpoika Trygg sai siirron toiseen komppaniaan ja uudeksi numerokseen hänelle kirjattiin 230. Sotilaan elämä on jatkuvaa epävarmuutta ja seuraavien vuosien aikana tarkk’ampuja Trygg löytyy milloin mistäkin komppaniasta. Hänen palvelusvuosiinsa osuu myös Krimin eli kotoisammin Oolannin sota, mutta Kustaa osallistumisesta siihen ei ole ainakaan suoria todisteita.

Sen sijaan miehemme pääsi vierailemaan loppuvuodesta 1858 sotaoikeudessa osallistuttuaan katutappeluun. Sakkojakin tuli ja ehkä tämä episodi vaikutti myös siihen, että 1859 Kustaa Trygg palasi siviiliin Hämeenlinnasta. Vaikka pataljoonan muuttaneiden luetteloon on kohteeksi merkitty Maarian pitäjä, palasi Trygg kotiseudulleen Pöytyälle asettuen Kaulansuun kylään. Samalla löytyi elämänkumppaniksi loimaalainen Eeva Maria Mikontytär. Yhdessä he muuttivat Kaulansuusta Jalkalan Anttilan talon maille. Esikoistytär Maija Stiina kuoli aivan pienenä näkemättä sisaruksiaan Emiliaa ja Mariaa. Perhe-elämä loppui keskikesällä 1870 Kustaa Tryggin kuolemaan. Leskivaimo Eeva Maria odotti säädyllisen ajan, kunnes 1871 meni naimisiin tyrvääläisen Juho Kaarle Matinpojan kanssa. Tämä oli vaimoaan noin 16 vuotta nuorempi.

Trygg -sukuisia oli samoihin aikoihin Lounais-Suomessa useita eikä heillä ollut aina sukuyhteyttä keskenään. Eeva Maria Mikontytär kuoli 10 vuotta ensimmäisen aviomiehensä jälkeen eikä kumpikaan pariskunnan lapsista käyttänyt vastaisuudessa Trygg nimeä, sillä se kuoli Kustaan mukana.

2.4.2018

Vistolassa


Pöytyän Vistolan luutnantinpuustelli on paikka, josta saisi tehtyä ihan oman pienen kirjasen. Tämä Aurajoen rantamilla sijaitseva tila oli ns. kruununpuustelli, jossa omistajat vaihtuivat 1800-luvun aikana useasti. Vuosisadan alkaessa isäntänä oli ollut virkansa mukaisesti luutnantti, paroni Carl Gustaf Rehbinder. Hän muutti vuoden 1805 paikkeilla Kalantiin Vistolan jäädessä lampuotien hoitoon hetkeksi. Suomen sodan päätyttyä kapteeniksi ylennetty Carl Herman Finkenberg saapui puustelliin. Vuonna 1807 tehdyn kartan mukaan taloon kuului tuolloin mm. melko laaja puutarha, joka sijoittui maantien ja joen väliin suorakaiteena.

Finkenberg lähti synnyinpitäjäänsä Nauvoon 1822 ja Vistolaan tuli arrendaattori eli tilanvuokraaja Juho Jaakonpoika. Hän oli kotoisin Kaulansuun Mikkolasta. Sekä Juho että vaimonsa Anna Mikontytär menehtyivät 1838, joten Vistolaan tarvittiin uusi isäntä. Mies löytyi melko läheltä, sillä vain 20 -vuotias Kustaa Juhonpoika Yläneeltä muutti taloon. Hän olikin Vistolassa kuolemaansa saakka 1853. Seuraava arrendaattori oli hänkin Pöytyältä, kun 23 -vuotias Juho Juhonpoika aloitti oman työuransa Vistolassa. Hänen isänsä oli ollut mm. Raatikaisissa lampuotina.

Näiden herrojen jälkeen vuokraajana oli vuodesta 1867 alkaen hetken Otto Erkinpoika, mutta hän kuoli j0 1868. Nyt tilalle tuli pöytyäläinen Fredrik Lindberg, joka kuitenkin muutti 1874 Angelniemelle. Jälleen kerran vuokraaja vaihtui, kun Matti Kallenpoika Juotolasta otti Vistolan hallintaansa. Matti oli perheineen talossa kymmenisen vuotta, kunnes 1884 Turusta tuli kapteeni ja ritari Knut Otto Schauman, josta kirjoittelin viime vuoden puolella. Hänen kuoltuaan 1888 vuokraajien sarja jatkui ja tällä kertaa sellainen löytyi aina Orimattilasta asti. Matti Matinpoika Laupiainen oli tämän miehen nimi. Matin kuoltua Pöytyä sai Vistolaa hoitamaan nauvolaisen Armas Olivier Johannes Holländerin.

Armas -etunimeään käyttänyt Holländer kirjattiin rippikirjaan 1890-luvun Pöytyällä maanviljelijä-tittelillä, mikä oli todella uusi asia. Hän hoiti Vistolaan parhaan kykynsä mukaan 1900-luvun alkuun saakka, kunnes 1904 muutti kotipitäjäänsä Nauvoon. Siellä ollut surullisenkuuluisa Seilin mielisairaala tarjosi Holländerille uuden työpaikan, kun hänet nimitettiin laitoksen taloudenhoitajaksi.
Armas Holländerin nimi vilahtelee vanhoissa sanomalehdissä useasti. Lehtijutuista selviää mm. hänen vaimonsa Ainan nimi. Kesällä 1911 Seilissä kuollut nahkurimestari Matti Lindström. Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä olleen ilmoituksen mukaan yksi oikeudenomistajista oli taloudenhoitaja Armas Holländerin lisäksi hänen vaimonsa Aina. Eräästä toisesta perinnönjakoon liittyvästä jutusta neljää vuotta myöhemmin selviää Armaksen siskon olleen Maria Auroran, jonka puoliso oli Päivälehden perustajan ja Helsingin Sanomien ensimmäisen päätoimittajan Eero Erkon. Lempinimellä Maissi tunnetuksi tullut Maria Aurora oli tärkeä yhteiskunnallinen vaikuttaja maamme itsenäistymisen aikoihin.

Mainittakoon vielä lopuksi, että Armaksen ja Maissin isällä, Johan Fredrik Holländerillä oli aikanaan ammattina apulaislääninrahastonhoitaja. Ei siis ihme, että poika hoiti menestyksellisesti Seilin taloutta vuosikausia.

30.3.2018

Kaupanhoitaja Turpeinen

Uusi Aura 9.2.1907 - Kansalliskirjasto
Tarvasjoen silloinen Osuuskauppa sai uuden kaupanhoitajan vuonna 1907 aina kaukaa Savonmaalta,
kun Leppävirralla 1879 syntynyt Nestor Turpeinen aloitti toimessaan. Saman tien löytyi puolisoksi Rautalammilta kotoisin ollut Olga Kristiina Koljonen.  Melko pian häiden jälkeen heille syntyi poika Toivo Nestor ja vain reilua vuotta myöhemmin toinen poika Aimo Olavi. Kovin kauaa ei Euran kappelin osuuskauppa saanut nauttia Turpeisen palveluksista, sillä jo 1910 hän suuntasi perheineen Päijät-Hämeen Asikkalaan. Tarvasjoella viihtyivät jonkin aikaa myös edellä mainittujen henkilöiden lähisukulaiset, kauppa-apulaiset Varma Helena Sakarintytär Turpeinen ja Iida Maria Koljonen. Nestor Turpeinen oli ensin Euran kylässä maakauppiaana ja paikkakunnalle hän muutti Vehmaalta. Vehmaalta oli tullut myös tuleva puoliso Olga Koljonen. Vuosisadan alussa Euralla toimi myös ruoveteläinen kauppias Kustaa Kaseva. Sukunimi Kaseva merkitsee muuten ”kelvollista, pystyvää ja/tai kätevää ihmistä”!

Osuuskaupan nimi oli tosiaan alkujaan Euran kappelin osuuskauppa, sillä Tarvasjoki -nimen pitäjä sai vasta vähän Turpeisen ajan jälkeen. Vuonna 1907 oli kaupalle hankittu jo oma kiinteistö aivan pitäjän keskustasta. Vähitellen osuuskauppa avasi sivuliikkeitä Suurilan, Mäentaan ja Jauholan kyliin vuoteen 1928 mennessä. Osuuskaupalla oli vuosien mittaan kaikenlaista toimintaa, sillä esimerkiksi joulun alla 1906 se antoi vuokralle ”hyvällä liikepaikalla” sijainnen leipuriliikkeen. Kesällä 1909 puolestaan osuuskauppa järjesti Tarvasjoella Lounais-Suomen maanviljelysseuran kaksipäiväisen kasvitarhakurssin.

Liikkeenhoitajina olivat ehtineet toimia Turpeisen lisäksi herrat Järvinen, Helo ja Haapanen. Nestor Turpeinen löysi myöhempinä vuosina tiensä Sumiaisiin, jossa hänen johtamansa liike teki konkurssin 1922. Tuosta alkoi ikävä tapahtumakierre, kun kihlakunnanoikeus määräsi konkurssipesäluettelon tekijöiksi poliisi Kustaa Kauton ja varatuomari Aatto Kaunon. Heidän tekemänsä luettelo ei jostain syystä kelvannut Turpeiselle, joten hän laati omansa. Nämä molemmat pesäluettelot esitettiin oikeudelle, mutta täysin epäselväksi jäi, kumpi niistä oli Turpeisen oikeaksi vannoma. Kauppias nosti kanteen Kauttoa ja Kaunoa kohtaan, mutta tästäpä kihlakunnanoikeus ei pitänyt lainkaan tuomiten tämän vuodeksi kuritushuoneeseen ja olemaan kolme vuotta kansalaisluottamusta vailla. Syynä oli väärän syytteen nostaminen vastaajia vastaan.

Nestor Turpeinen ei tätä suvainnut, vaan valitti asiasta hovioikeuteen. Se käsitteli tapausta alentaen linnatuomion kahdeksaan kuukauteen ja palauttamalla kansalaisluottamuksen. Seuraava valituskierros vei asian korkeimpaan oikeuteen, joka katsoi aiheelliseksi tuomita kauppias Turpeisen vain yhden kuukauden vankeuteen. Tämäkin ratkaisu tuntui konkurssiin menneestä kauppiaastamme epäoikeudenmukaiselta ja hän vetosikin oikeuskansleriin saadakseen vapauttavan tuomion. Oikeuskansleri ilmoitti, ettei asia anna aihetta minkäänlaisiin toimenpiteisiin.

Mainittakoon vielä, että Nestorin ja kauppa-apulainen Varman isä oli Vehmaan seurakunnan kanttori Sakari Turpeinen, joka oli kotoisin Vesannolta. Perhe tuli Vehmaalle 1882 ja sieltä lapset hajaantuivat eri puolille maata. Vaikka Nestor syntyi Leppävirroilla, oli Varma Vehmaan tyttöjä. Edellä mainittu Olga Koljonen oli tullut Turpeisten pariskunnan mukana Vehmaalle piiaksi. Kun isä Sakari Turpeinen täytti 75 vuotta 1926, oli hän edelleen ”uupumaton seurakunnan laulunjohtaja”.

19.3.2018

Alastalon isäntä

Sanomia Turusta 26.10.1858
Piikkiön Aron kylän Alastalon nuorena isäntänä aloitti joskus 1850-luvun vaiheilla Kustaa Antinpoika, joka oli syntynyt vuonna 1823. Hänen vanhempansa olivat Alastalon edellinen isäntäpari, Antti Antinpoika ja Leena Antintytär. Äiti Leena kuoli 1857. Isä Antti oli tuohon aikaa jo lähes 80-vuotias, sillä hän oli syntynyt Kaarinan pitäjässä kesällä 1770. Kustaa oli sisarussarjansa vanhin. Hänellä oli veli Fredrik sekä siskot Ulla, Vilhelmiina ja Kustava Tiina.

Vaimokseen Kustaa Antintytär löysi Paimion Sievolan silloisen rusthollarin, Fredrik Fingerroosin tyttären, Maria Karoliinan. Hän oli miestään kuutisen vuotta nuorempi. Pariskunta vihittiin kesäkuun lopulla 1856 ja seuraavan vuoden syksyllä syntyi perheen esikoinen, tytär Amanda Karoliina. Toinen tytär, Edla Kustava syntyi kesällä 1860, mutta tässä välissä isän asiat olivat menneet hieman sekaisin.
Paimion käräjäkunnan syyskäräjillä lokakuussa 1858 jouduttiin käsittelemään Kustaan alkoholin ja rahan käyttöä. Suomen Julkisia Sanomia lehdessä raportoitiin asiasta. Sen mukaan ”tuhlaawainen ja wiinaan menewä rusthollari Kustaa Antinpoika Alastalo” julistettiin ”toisen waltaan pantawaksi”.

Käytännössä hän joutui holhouksen alaiseksi. Holhoojiksi oikeus määräsi vaimo Maria Karoliinan sekä rusthollari Antti Antinpojan Askalan kylästä. Viimeksi mainitun herran holhoojaksi asettaminen lienee johtunut siitä, että hänen vaimonsa Johanna Vilhemiina Fingerroos eli Maria Karoliinan sisko.
Holhoukseen asettaminen tapahtui jo vuonna 1774 annetun kuninkaallisen asetuksen perusteella. Sen teki käräjäoikeus kuunneltuaan todistajia. Holhoojia ei aina löydetty vapaaehtoisesti ja näin ollen heidät jouduttiin joskus määräämään oikeuden toimesta. Asiakirjoja näistä tapahtumista löytyy tätä nykyä Kansallisarkiston Digitaaliarkistosta, joka kaikkien vapaassa käytössä. Oikeustapaukset jaettiin kahteen pääryhmään, varsinaisiin ja ilmoituisasioihin. Esimerkiksi holhoukset ja kiinteistöihin liittyvät tapaukset käsiteltiin ilmoitusasioina. Pahoinpitelyt, varkaudet ja muut rötökset olivat sitten kirjaimellisesti varsinaisia asioita.

Holhous ei jatkunut automaattisesti henkilön loppuelämän ajan. Sen tarvetta arvioitiin ja oikeus saattoi purkaa holhoustoimen. Kustaa Antinpoikakin taisi saada elämänsä kokoon, sillä hänet mainitaan 1860-luvulla Alastalon rusthollarina. Perheeseen syntyivät lisäksi tyttäret Emilia ja Iida vuosina 1862 ja 1863. Kustaa kuoli kesän 1875 lopulla. Edla Kustavan miehestä, Juha Kustaa Heikinpojasta tuli aikanaan Alastalon uusi isäntä

18.3.2018

Päisterpään säterikartanolta


Vesilahden kirkkoherran, David Wegeliuksen ja hänen vaimonsa Margareta Hornborgin pojista yksi oli nimeltään Joakim Gabriel Wegelius. Wegeliusten sukua voi seurata ajassa taaksepäin Seinäjoen Uppalan talolliseen, Tuomas Jaakonpoikaan 1600-luvun alkupuoliskolle saakka. Suvussa on ollut valtava määrä pappeja ja virkamiehiä. Joakim Gabriel Wegelius ei ilmeisesti tuntenut vetoa näihin ammatteihin, sillä hän otti keväällä 1775 matkapassin Johan Ludvig Eskolinin ohjaaman Turku-nimisen laivan mukaan. Kohteena tällä aluksella oli tuolloin Välimeri. Joakim Gabriel Wegelius palasi tältä matkalta syksyllä 1776 varmasti monta kokemusta rikkaampana. Merielämä vetosi häneen niin paljon, että lopulta Wegeliuksesta tuli kauppalaivuri.

Vaimonsa Johanna Richterin kanssa he muuttivat Karunan Päisterpään säterikartanoon, jonka kauppalaivurimme oli ostanut hieman aiemmin. Säterikartanon omistaminen myös porvareille ja pappismiehille oli tullut mahdolliseksi vuodesta 1723 lähtien. Tätä ennen vain aatelisilla oli oikeus omistaa näitä kartanoita, joiden tuli olla esikuvana alueensa maatiloille.
Ennen Karunaan tuloaan Wegelius oli asunut Turussa ja sieltä löytyi myös em. puoliso. Johannan isä oli parkitsijamestari Hans Gottfrid Richter ja äiti Brigitta Sophia Lydeman.  Joakim Gabrielin ja Johannan kahdeksasta lapsesta ainoastaan kuopus Agata Christina syntyi Päisterpäässä muiden nähdessä päivänvalon ensimmäisen kerran Turussa. Pojista kolme lähti isänsä tavoin hakemaan oppia Turun akatemiasta.

Karl Gabriel pääsi ylioppilaaksi 1814 ja työskenteli myöhemmin leimapaperikonttorin kassanhoitajana. Hän oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäisen vaimonsa Anna Lovisa Leistenin kanssa syntyneistä lapsista peräti viisi opiskeli Helsingin yliopistossa Turun akatemian tultua siirretyksi uuteen pääkaupunkiin. Näistä lapsista korkeimmalla yhteiskunnalliselle tasolle nousi Karl Theodor Alexander Wegelius, joka oli aikaan senaattorina ja valtiopäivämiehenä.
Karl Gabrielin nuorempi veli Adolf Vilhelm ansaitsi elantonsa mm. yliopistonkamreerina. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli musiikinopettajatar Charlotta Mozelli. Pariskunnan pojista kolme oli akateemisesti koulutettuja. Äitinsä oppeja seurasi heistä ainakin Martin Wegelius, josta tuli musiikkiopiston johtaja Helsingissä.

Päisterpäässä asuneista veljeksistä kolmas ylioppilas oli Turun kappalaisena toiminut David Johan Wegelius. Hän työskenteli hetken aikaan tuomiokirkon vt. taloudenhoitajana ja oli naimisissa Ulrika Öhrnbergin kanssa. Tällä pariskunnalla ei ollut lapsia.

Johanna Richter kuoli Päisterpäässä keväällä 1820. Joakim Gabriel eli lapsineen leskenä Karunassa vielä vuoteen 1836 muuttaen tuolloin Helsinkiin. Siellä hän kuoli jo seuraavana vuonna.

13.3.2018

Rekirikko

Turun kaupungissa syntyi 1795 ajuri Henrik Himmelroosille ja Tiina Antintyttärelle poika Esaias, josta aikuisiällä kuoriutui taitava ammattimies, seppä. Hän asui lemulaisen vaimonsa Sofian kanssa mm. Huukaisten kylässä. Myös Esaiaksen poika Juho Joel työskenteli seppänä. Tämän Juho Joelin tytär oli Amanda Miina, jonka nimi kylläkin Askaisten kastettujen luettelossa on Amanda Wilhelmina. Tyttönen syntyi vanhempiensa asuessa Louhisaaren kartanossa vuonna 1845.
Noin yksitoista vuotta aiemmin oli Prunkkalan kappelissa eli Aurassa syntynyt avioton poikalapsi, jolle äiti antoi nimen Antti. Tämä äiti, Maria Antintytär, oli poikansa syntymän tienoilla piikana Pitkäniityn kylän Kyläkrookan talossa.  Muutamia vuosia myöhemmin äidin vei vihille paimiolainen Kustaa Juhonpoika, joka sai palkkansa toimimalla peltovahtina Uotilan rusthollin mailla. Sieltä hän vei perheensä 1841 Liedon Kurkelan kylään, josta viisihenkiseksi kasvanut perhe sai kotinsa Ruuhenojan torpasta.

Aikuisiällä molemmat edellä mainitut nuoret, Antti ja Amanda Miina lähtivät palvelukseen muille. Vuonna 1875 Antin löytää renkinä Kurkelan Knaapilta, kun taas Amanda Miinan piikana Rähälän Mäyrän talosta. Maaliskuussa 1875 nämä kaksi saivat toisensa Liedossa. Nuori pari asui ensin Liedossa, jossa syntyivät lapset Olga Maria ja Antti Hemmi. Vuodesta 1882 lähtien asuinpaikaksi tuli Prunkkalassa Karviaisten Uotilan Vanhatalon mökki. Siellä perhe kasvoi vielä kolmella lapsella; Frans Johannes, Kalle Leonard ja Juho Leander.

Vaikka Antti tunnettiin ensin Aataminpoikana, joka oli yleinen nimitys aviottomalle pojalle, alkoi hän myöhemmin käyttämään sukunimeä Rekirikko, josta tuli myös perheen asuman torpan nimi. Torppari Antti Rekirikko kuoli vuonna 1895, mutta leskivaimo Amanda Miina Himmelroos jäi edelleen asumaan samaan paikkaan nuorimpien lastensa kanssa. Olihan heistä kuopus vasta noin seitsemän vuoden ikäinen.

Uuden vuosisadan puolella, tarkemmin 1905 lähti tytär Olga Maria miehelään aina Helsinkiin saakka. Velipoika Kalle Leander otti käyttöön sukunimen Honkasalo ja pisti siskoaan paremmaksi lähtien peräti Amerikkaan. Samoihin aikoihin rippikirjaan merkittiin Antti Hemmin olevan asepalvelukseen kelpaamattoman. Tosin ei häntä tuolloiseen asevelvollisuusarmeijaan olisi otettukaan, sillä Antti Hemminki oli perheen ainoa työkykyinen mies.

Rekirikon talo on edelleen olemassa nykyisen Auran kunnan alueella. Vanhoista sanomalehdistä löytyy muutamia mainintoja edellä kuvatusta perheestä. Vuonna 1920 herra H. Rekirikko ilmoitteli lappalaiskoiransa ”Pekan” kadonneen. Tuntomerkeiksi hän antaa ”toisen korvan olevan pystyn ja toisen vähän alhaalla”. Palkkiokin oli luvassa lemmikin löytäjälle. Muutamia vuosia myöhemmin Rekirikon Juholta vietiin 800 markan arvoinen, jonkin verran rikkinäinen polkupyörä. Tämän anastanut henkilö saatiin myöhemmin kiinni. Lehdistä selviää myös se, että Hemmi Rekirikko valittiin Karviaisten koulun johtokuntaan syksyllä 1928.

Mainittakoon lopuksi, että Rekirikko nimisiä paikkoja on aikojen saatossa ollut myös esimerkiksi Loimaan Virtsanojalla ja Forssassa. Torppien ja torppareiden kohdalla voi aina myös pohtia sitä, antoiko mies nimensä torpalle vai torppa miehelle. Tässä tapauksessa niitty antoi nimen torpalle ja se edelleen miehelle. Auran Karviaisten kylän isojakokartassa 1779-1784 mainitaan eräs niitty nimellä Räkiricko!

8.3.2018

Yllätyslöytö vanhasta mökistä

Tarvasjoen kotiseutuyhdistyksen omistamalla Kertun Tuvalla on käynyt vilske jo kolmisen vuotta, kun mökkiä on remontoitu kuntoon meidän kaikkien tarvasjokelaisten iloksi. Kunnostustyö on vaatinut runsaasti hankintoja ja olisimmekin iloisia, jos mahdollisimman moni liittyisi yhdistykseemme jäseneksi osoitteessa www.tarvasjoki.fi - teemme pyyteettä työtä kotipitäjämme eteen.

Muutama viikko sitten Kertun Tuvan talkoolaiset yllättyivät kunnolla, kun mökin toisen päätyhuoneen kattorakenteita purettiin.Sisäkattoon olikin liimattu kymmenittäin erittäin vanhoja asiakirjoja, ilmeisesti estämään välikaton eristyksessä käytettyjen purujen valuminen alakertaan. Nämä asiakirjat on pääosin laadittu ruotsiksi ja osa on niin huonossa kunnossa, ettei niiden lukeminen enää onnistune. Onneksi löytyy myös suuri määrä papereita, joista saa selvääkin.

Näiden joukossa näyttäisi olevan nopeasti katsottuna ainakin perukirjoja, kauppasopimuksia sekä erilaisia virallisia ilmoituksia. Muutamia henkilöiden nimiäkin löytyy, joista yhtenä voidaan mainita "rusthhållarehustrun Anna Andersdotter Duomarlta". Tuollainen henkilö löytyykin Tuomarilan rusthollin emäntänä 1800-luvun alkupuolelta. Anna oli syntynyt Paimion Episten kylässä 5.12.1772 rakuuna Anders Falckin ja Maria Juhontyttären perheeseen. Hänen puolisonsa Juho Ristonpoika oli ollut Tuomarilan puolikkaan tilan rusthollin isäntänä, mutta kuollut joulupäivänä 1844. Anna menehtyi neljä vuotta myöhemmin, toukokuun 17. päivänä 1848.

Kotiseutuyhdistys kuvaa katon kauttaaltaan ennen kuin se peitetään pinkopahvilla. Tarkoituksena on jättää osa dokumenteista näkymään lasin alle kehyksissä. Dokumenttien sisällön perkaamisessa saattaakin sitten kulua tovi!


6.3.2018

Rengin sukulaiset

Kosken kappeliseurakunnan Tauselan kylässä asuneella pitäjänräätäli Kustaa Löthmanilla ja hänen vaimollaan Leena Matintyttärellä oli kaksi lasta. Esikoispoika Kustaa Robert syntyi Tauselassa toukokuussa 1840 ja tytär Amanda Josefina kesäkuussa kahta vuotta myöhemmin. Tyttösen kohtaloksi koitui joku tuntematon sairaus jo saman vuoden elokuussa.

Murhetta seurasi lisää 1845, kun kaatumatautia eli epilepsiaa sairastanut äiti Leena kuoli jättäen Kustaa Löthmanin leskeksi. Leena ja Kustaa oli vihitty Marttilassa 1838. Tuolloin pitäjänräätäli asui Kosken Jättälän kylän Anttilan torpassa. Sieltä hän myös oli ollut kotoisin, sillä isä Antti Juhonpoika oli ollut Jättälän Kraatarin torpparina poikansa syntymän aikaan 1800. Kraatarin torpassa asui 1830-luvulla Kustaa iäkäs äiti Maria Matintytär ja torpparina oli Kustaan veli Matti.

Kustaa Robert Löthman oli vain kahdeksan vuoden ikäinen, kun hänen isänsä kuoli kovaan kuumeeseen joulun alla 1848. Poikanen työllisti itsensä nopeasti renkinä mm. Liipolan Ylitalossa. Sieltä hän 18 vuoden iässä muutti Turun kaupunkiin. Siellä hän oli myös renkinä ensimmäisen kaupunginosan korttelin numero 16 talossa numero kaksi.

Kovin kauaa hän ei kaupungissa viihtynyt, sillä seuraavaksi palveluspaikaksi vuonna 1860 tuli läheisen Maskun pitäjän Humikkalan kylän Krouvilan talo. Sieltä hän muutti naapuriin, Humikkalan Seppälään, jossa isäntänä oli Kustaa Jaakobinpoika Seppälä. Ikävä kyllä työsuhteesta ei tullut kovin pitkää, sillä Kustaa Robert Lötman, kuten nimi sanomalehdessä tuolloin kirjoitettiin, kuoli vain 28 vuoden iässä kesällä 1867. Isäntä Kustaa Seppälä joutui hankalaan välikäteen, sillä rengin vähäisen omaisuuden jakamiseen olisi tarvittu omaisia. Näistä ei kuitenkaan Maskun Humikkalassa ollut mitään tietoa, joten Seppälä panetti Sanomia Turusta -lehteen kolme kertaa ilmoituksen perillisten etsimistä varten.

Kansalliskirjasto - Sanomalehtiarkisto


Omaa perhettä Kustaa Robert Löthmanilla ei ollut enää aikoihin ollut, sillä ainoa sisko kuoli pienenä ja sairaudet veivät sekä isän että äidin pojan ollessa kovin nuori. Serkkuja hänellä tosin oli elossa, sillä isän veli oli aikoinaan jäänyt torppariksi Jättälän kylään.  Heitä olivat isän puolelta Joosepppi, Juho ja Kustaa Matinpojat, joiden isä oli em. torppari Matti Antinpoika. Joosepppi lähti nuorukaisena Karinaisiin ja Juho Marttilaan. Kustaa Matinpoika otti käyttöön sukunimen Linden työskennellen setänsä tavoin pitäjänräätälinä. Hänen asuinpaikkansa oli Kupin Mäkelän torppa Partelan kylässä. Vaimokseen pitäjänräätäli löysi Isosorvaston Sillanpään torpparin tyttären, Anna Lovisan. Pariskunnalla oli ainakin viisi lasta, joista yksi kuoli pienenä. Näin Humikkalassa kuolleelle rengille saattoi löytyä perinnönjakajia, mikäli heistä joku sattui lukemaan Sanomia Turusta -lehteä. Siitä, olivatko vainajan omaiset lukutaitoisia ei itselläni ole tietoa. Ehkäpä Kosken kappelin tuolloinen kappalainen, Viktor Magnus Hellsten tiedotti asiasta seurakuntalaisilleen ja rengin kokoama omaisuus saatiin jakoon.

Humikkalan Seppälä ja viereinen Krouvila yhdistettiin 1900-luvun alussa yhdeksi tilaksi. Vuoden 1932 Suomen maatilat -kirjan mukaan tämän kokonaisuuden pinta-ala oli noin 159 hehtaaria. Krouvila jäi aikakirjoihin paikallisesti mm. siitä, että Maskun Maamiesseura perustettiin siellä 1878.

5.3.2018

Furiirin eli majoittajan puustelli

Karkun pitäjässä 1791 vihityt kersantti Adolf Fredri Schmidt ja ”mademoiselle” Juljana Sofia von Hausen muuttivat pian naimisiinmenonsa jälkeen Marttilan Karvelan puustelliin eli furiirin virkataloon. Tästä pariskunnasta olen kirjoitellut jo vuosia sitten. Todettakoon vain, että Adolf Fredrik Schmidt menehtyi Suomen Sodassa. Leskivaimo lapsineen muutti Turkuun 1813 ja hetkeksi Karvelan vieläkin jotenkuten pystyssä seisovaan puustelliin muutti tarkastaja Petter Johan Loss Somerolta, mutta hän riensi jo vuoden päästä Ulvilaan.

Tämän jälkeen talossa asui hetken aikaa Marttilan pitäjänapulaisena toiminut Johan Fredrik Engström yhdessä vaimonsa Anna Heurlinin kanssa. Engström kuoli kesällä 1821. Hänen leskelleen kävi onnettomasti, sillä Turun ruotsalaisen seurakunnan haudattujen luettelon mukaan Anna kuoli alkuvuodesta 1847 läänin  hullujenhuoneella.

Engströmin kuoltua Karvelan otti vuokralle maanmittari Gabriel Lindroos. Vaikka talo säilyi sotilaspuustellina, ei siellä enää koskaan nähty upseereita asukkaina. Lindroos oli kotoisin Uskelasta, kun taas puoliso Eeva Kustaantytär oli Halikosta. Karvelassa pariskunnalle syntyi neljä lasta vuoteen 1832 mennessä. Ikävä kyllä kolme lapsista kuoli tuhkarokkoon syyskuussa 1835. Myös kuopus menehtyi lapsena seuraavan vuosikymmenen alussa. Samoihin aikoihin rippikirjoissa mainitaan puustellin nimenä Vähätalo. Arrendaattori eli vuokraaja Lindroos asui Härkätien varrella sijaitsevassa puustellissa kuolemaansa saakka. Lopulta rippikirjaan ilmestyy merkintä siitä, että Gabriel Lindroos oli taistellut Suomen Sodan aikaan Hörneforsin taistelussa lähellä Uumajaa. Maininta tehtiin sen takia, että Lindroos sai urhoollisuudestaan tuossa taistelussa muistomitalin.

Gabriel kuoli Karvelassa 1869 ja leskivaimo Eeva 1874. Uudeksi vuokraajaksi tuli pariskunnan poika Henrik Reinhold Lindroos. Isänsä tavoin hän haki vaimon Halikosta, erään VIlhelmina Joosefintyttären. Pariskunnalla ei ollut omia lapsia, mutta sen sijaan he ottivat kasvatikseen 1885 Halikossa syntyneen Kaarle Anselmi Kustaanpojan. Tosin Kalle oli tuossa vaiheessa iältään jo 20-vuotias ja muutamia vuosia myöhemmin hänestä tulikin Vähätalon uusi vuokraaja. Henrik Reinhold ja Vilhelmina ottivatkin toisenkin kasvatin, tällä kertaa marttilalaisen Aukusti Miinanpojan.
Kaarle Anselmi otti käyttöön sukunimen Rannikko ja hänen johdollaan Karvelan Vähätalo siirtyi 1900-luvulle. Näin koko 1800-luvulla ei Vähätalon puustellilla ollut kuin muutama vuokraaja.

Koska kyseessä oli viime kädessä virkatalo, kaikki vuokraajan vaihdokset piti hoitaa asianmukaista kautta. Esimerkiksi 1865 ja 1867 näistä ilmoitettiin Finlands Allmänna Tidning ja Åbo Underrättelser -sanomalehdissä. Vuokramäärä oli 10 tynnyriä viljaa, kun taloa tarjottiin arennille talvella 1867.
Suurin tragedia edellä mainitun kolmen lapsen kuoleman lisäksi oli vuonna kesäkuun lopulla 1837 roihunut tulipalo. Se tuhosi erityisesti Vähätalon tiluksia vieden metsää, kasvavaa viljaa sekä rakennuksia.

Oheinen komea kuva on puolestaan Kansallisarkiston Maanmittaushallituksen uudistusarkistosta. Kyseessä on Karvelan isojakoa koskeva asiakirja, josta näkyvät selkeästi eri pelto-, niitty- ja tonttilohkot.

27.2.2018

Sysmäläinen

Kosken kappelin tuli 1800-luvun alkupuolella muuttoliikettä jatkuvasti, mutta pääsääntöisesti tulijat olivat lähiseudulta. Renkejä ja piikoja saapui aina syksyisin pestuuviikon jälkeen mm. Tammelasta, Loimaalta, Somerolta sekä Auranmaan puolelta. Kovin pitkää matkaa ei kukaan kotiseudultaan tehnyt, ellei oteta lukuun kappeliseurakuntaa palvelleita kirkonmiehiä sekä Kosken kartanon väkeä. Myöhemmin esimerkiksi Wingon saha veti puoleensa ammattimiehiä kauempaakin. Muuttoja tapahtui siis jatkuvasti ja niitä voi seurata Kosken kappelista vuodesta 1805 lähtien melko helposti. Mainittuna vuonna nimittäin alkavat muuttaneiden luettelot, joihin kirkonmiehet huolellisesti kirjasivat jokaisen sisään—ja ulosmuuttaneen. Jokainen muuttaja toi mukanaan ns. muuttokirjan, jossa oli henkilötietojen lisäksi mainintoja kristinopin osaamisesta, rokotuksista, ripille pääsystä sekä esteettömyydestä vaihtaa asuinpaikkaa tai mennä naimisiin. Näitä muuttokirjoja on Koskella Tl säilynyt vuodesta 1812 lähtien.

Yksi mielenkiintoisimmasta 1800-luvun ensimmäisen puoliskon sisään muuttaneista on herra Aukusti Antinpoika tai kuten ruotsia virkakielenään pitäneet pappismiehet hänet rippikirjoihin merkitsivät, August Andersson. Hän saapui Jättälän Perttulaan l. Uuteentaloon syksyllä 1839 Someron Sarjalan kylän Syrjän torpasta. Somerolle tämä renkinä työskennellyt Aukusti oli tullut vuonna 1822, vain kymmenvuotiaana poikasena. Hän oli syntyisin peräti Sysmästä saakka, jossa hänen isänsä Antti Eliaksenpoika oli ollut poikansa syntymän aikaan torpparina Saaren Seppälän talon Saparon mökissä. Sysmän hieman epäselvästi kirjoitetut lasten- ja rippikirjat eivät kerro syytä sille, miksi Aukusti lähti näin pitkälle matkalle. Ehkä hän lyöttäytyi niiden pitäjäläisten mukaan, jotka tuolta Hämeen ja Savon rajamailta matkustivat Turun markkinoille.

Sarjan Syrjälän torpasta Jättälän kylään tullut miehemme löysi pian morsiamen itselleen. Tämä tapahtui vuonna 1844 Aukustin ollessa renkivoutina Tuimalan Sulkalan puustellissa. Hän on ollut ilmeisen tarmokas ja osaava mies, koska pääsi näinkin haastavaan asemaan. Renkivouti toimi nimittäin renkien ja piikojen käskyttäjänä määräten päivittäisen työnjaon jokaiselle. Vaimo Maria Juhontytär oli miestään noin yhdeksän vuotta nuorempi. Tosin rippikirjassa 1840-luvulla hänelle on merkitty koko lailla mahdoton syntymäpäivä, 31. helmikuuta!

Rippikirjoja seuraamalla voi virheen huomata helposti. Jossain välissä maaliskuu on vaihtunut helmikuuksi. Täten Marian syntymäpaikaksi paljastuu Jättälän kylän Seppälän talon Nikkarin torpassa. Isä Juho Jaakonpoika ja Maria Simontytär olivat tämän naisen vanhemmat.
Aukusti Antinpoika ja Maria Juhontytär eivät koskaan saaneet yhteisiä lapsia. Pariskunta asettui lopulta Halikkolan kylän Jolkin talon maille, Kujanpään torppaan. Tosin hyvin pitkään Maria kirjattiin rippikirjassa eri sivulle. Tämän syy ei ole tiedossa, mutta rippikirjat tietävät kertoa jotain muutakin kuin pelkkiä päivämääriä ja paikkoja. Aukustin toisen käden kerrotaan olleen jollain tapaa viallisen. Tarkempaa tietoa tästä ei kuitenkaan ole.

Aukustin ja Marian yhteiselo päättyi syyskuussa 1861 viimeksi mainitun kuolemaan. Uuden puolison Aukusti löysi Talolan kylän Maunun Kankaanpään torpasta, jossa Johanna Juhontytär oli piikana 1860-luvun alussa. Hän oli kotoisin Talolan Kettulasta, jossa isä Juho Aataminpoika asui tyttärensä syntymän aikaan 1821 itsellisenä.

Aukusti ja Johanna eivät saaneet hekään yhteisiä lapsia, ehkä jo iästäkin johtuen.  Pariskunta asui jatkuvasti Kujanpäässä, jossa Johanna kuoli elokuussa 1894. Sysmästä aikanaan Someron kautta Koskelle Tl tulleen Aukusti Antinpojan lokakuun ensimmäisenä päivänä 1899 Kujanpäässä. Hän oli tuolloin asunut pitäjässä melko tarkalleen tasan 60 vuotta.

7.2.2018

Ranskalaisia visiittejä

Auranmaalla asui 1800-luvulla paljon henkilöitä, jotka tulivat muualta, piipahtivat täällä hetken ja jatkoivat taas matkaansa. Eräs tällainen tapaus on värjärikisälli Carl Sylvester Westerholmin ja Euphemia Hellstedtin ranskalainen visiitti Kosken kappeliseurakunnan Partelan kylässä. Rymättylän Valtaisten kylässä 1825 syntynyt Carl Sylvester oli päätynyt 1850 Länsi-Uudenmaan Nummelle, Mäntsälän Åvikin vaatetehtaalle värjärikisälliksi. Samaan aikaan kylässä asui myös ”mademoiselle” Euphemia Hellstedt, jonka isä, kersantti Erik Hellstedt oli asunut perheineen Someron Terttilässä tyttärensä syntymän aikaan vuonna 1800. Avioparilla oli siis ikäeroa neljännesvuosisata.

Tästä johtuen ei heillä ollut yhteisiä lapsia. Kosken Partelaan he tulivat Turusta 1856 asuttuaan tätä ennen mm. Tammisaaressa. Sinne heidät oli luultavasti kutsunut värjäri Gustaf Weckström, joka oli aiemmin työskennellyt Åvikissa. Eikä asiaa tietenkään haitannut se tosiseikka, että Weckströmin vaimo Renata Hellstedt oli Euphemian pikkusisko. Tämä sanan suurimassa merkityksessä, sillä siskosten ikäero oli 17 vuotta.

Partelaan tullessaan Westerholm toi mukanaan virallisen muuttotodistuksen, joka sisälsi normaalien muodollisuuksien lisäksi maininnan vuoden 1851 episodista. Tammisaaressa värjärikisällimme sekaantui jonkinlaiseen tappeluun palveluspaikassaan. Tästä seurasi sakkoa neljä ruplaa ja 80 kopeekkaa. Tämän tiedon Kosken Tl kappalainen kirjasi asianmukaisesti myös rippikirjaan.  Partelassa asui samoihin aikoihin toinenkin hieman kauempaa tullut, nimittäin pitäjänräätäli Elias Lindroos Paraisilta.

Euphemia Hellstedt tai kuten hänen nimensä väliin kirjoitetaan, Eufemia kuoli elokuun alussa 1859. Seuraavana vuonna leski Carl Sylvester muutti Turkuun. Näiden kahden avioliiton motiivia on tietysti hauska pohtia. Oliko kyseessä puhtaasti rakkausliitto, vai saavuttiko kumpikin jotain taloudellista hyötyä yhteiselolla? Luultavasti kyse on ollut ainakin morsiamen puolelta myös jälkimmäisestä, sillä ilman vakituisia tuloja olevan vanhan piian kohtalo ei ollut aina kovin kaunis.
Merkillistä kyllä, vuodenvaihteessa 1860/1861 Carl Sylvester Westerholmin lisäksi Partelasta muutti toinenkin henkilö Turkuun. Kyseessä oli avioliiton satamaan purjehtinut Paavolan talon tytär, Vilhelmina Eufrosyne. Hänet vei vihille puuseppäkisälli Anders Adolf Nyman Turusta. Edellä mainittu pitäjänräätäli Elias Lindroos tuli asumaan ilmeisesti samaan mökkiin kuin missä Westerholm oli asunut. Hän viihtyi Partelassa yhdessä lietolaissyntyisen vaimonsa Liisa Kustaantyttären kanssa vain vuoden verran, sillä jo 1862 perhe muutti Turkuun. Mukana kulki Kaarinassa syntynyt poika Kustaa Adolf ja Kaarinasta Lindroosit olivat Partelaan tulleetkin.

Saman ajan muita käsityöläisiä Partelan kylässä olivat mm. seppäoppilas Samuel Ahlgren Tammelasta sekä seppä Antti Heikinpoika Sundström samoin Tammelasta. Ensin mainittu kiiruhti 1870 Länsi-Uudenmaan Kirkkonummelle jättäen mökin Sundströmille, joka tuli samana vuonna Somerolta Partelaan. Hän viihtyi pidempään Koskella Tl työskennellen pitäjänseppänä viimeistään 1870-luvun puolivälin jälkeen.

25.1.2018

Helsingin kaupunginarkisto

Kävin tänään vierailulla Helsingin kaupunginarkistolla. Reissu oli hyvin antoisa. Tässä ihan ranskalaisilla viivoilla arkiston sisältöä;
Perustettu 1945
Kallion Virastotalo paikkana
Kaupungin kanslian alainen
Selvityksiä voidaan tehdä vain viranomaisille
Vanhin asiakirja 1569
Asiakirjasarjat alkavat varsinaisesti vasta vuodesta 1720
16000 hyllymetriä arkisto

Sukututkijalle;

Poliisilaitoksen osoiterekisteri
Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat
Oppilasmatrikkelit
Liitosalueiden asiakirjat
Olympialaiset
Henkirahojen kantokirjat 1750-1925

Tietoa voi hakea Sinetti-palvelun kautta

1.3 miljoonaa sivua digitoituna
5000 karttaa
15000 rakennuspiirustusta
Vain 1% materiaalisti on vasta digitoituna!

Kaupunginhallituksen mietinnöt vuosilta 1875-2004 julkiseksi keväällä
Kertomukset kaupungin kunnallishallinnosta 1875-1983

Family Search yhteistyön kautta arkistoon on saatu noin 500 000 sivua TIFF-tason digikuvia vuosilta 1720-1870. Näitä ovat mm.

Maistraatin pöytäkirjat
Helsingin merimieshuone 1764-1871
Huutokauppakamari 1707-1860
Kämnerioikeuden pöytäkirjat 1741-1868
Raastuvanoikeuden pöytäkirjat 1813-1860












Tappelusmies Samsten

Venäläinen sotilaskartta
Hörneforsin taistelusta
Pöytyän Lankkisten kylän sepälle, Juho Antinpojalle ja vaimo Valpuri Tuomaantyttärelle syntyi syyskuussa 1790 poika, jolle he antoivat nimen Mikko. Isä Juho mainitaan myöhempinä vuosina sukunimellä Samsten ja tätä samaa nimeä myös Mikko alkoi aikuisena käyttämään. Isä Juho kuoli vuoden 1800 paikkeilla. Mikko lähti 1806 rengiksi Kantolaan ja sieltä edelleen Haverin torpparin rengiksi.

Suomen Sodan 1808-1809 alkaessa Mikko Samsten värväytyi armeijaan. Ensimmäinen taistelu, johon Samsten joutui, käytiin Kaarinan Yli-Lemun kartanon mailla. Ruotsin armeijan vahvuus oli n oin 2800 miestä, joita vastaan Venäjä asetti reilut 3600 miestä. Kaksipäiväisen ankaran taistelun jälkeen ruotsalaisten joukoista oli kaatunut yksi upseeri ja 59 miehistöön kuulunutta. Haavoittuneita oli toista sataa. Taistelu tai kuten näitä tapahtumia 1800-luvun puolella nimitettiin, tappelus päättyi ruotsalaisten vetäytymiseen.  Mikko Samsten kuului luultavasti luutnantti von Vegesackin johtamiin vapaaehtoisiin tarkka-ampujiin. Sodan kuluessa Mikko taisteli Kaskisissa, Lapväärtin pitäjässä ja monessa muussa paikassa. Dramaattisimpia hetkiä Mikon elämässä saattoi olla Hörneforsin taistelu heinäkuussa 1809 nykyisen Ruotsin puolella. Venäjän armeija oli edennyt aikaisemmin Länsi-Pohjasta Uumajan suuntaan valloittaen kaupungin toukokuun lopulla.

Sodan loputtua lähti Samsten vielä kaueammaksi. Hän osallistui Saksassa Guterbockin ja Leipzigin taisteluihin. Viimeksi mainitussa tappeluksessa hän haavoittui ”ristiluitten” kohdalle. Saatuaan eron sotapalveluksesta vuonna 1813 Mikko Samsten palasi kotimaahan toimien Suomen tarkka-ampujapataljoonan sairashuoneen päällysmiehenä. Vihdoin 1833 sai Samsten ”Suomen sotamiesten huoneen” varoista vajaan seitsemän hopearuplan vuosittaisen eläkkeen 22 vuoden uskollisesta palveluksesta. Mikko Samsten onnistui siis sujuvasti siirtymään Ruotsin armeijasta Venäjän suuriruhtinaskunnan Suomen armeijaan. Huomattavasti korkeammalla tasolla sen teki Auranmaalla a mm. Tarvasjoen Juvan kartanossa syntynyt Kustaa Mauritz Armfelt.

Eron saatuaan asettui Mikko Yläneen Uudenkartanon Ristimäen torppaan. Vuonna 1825 hän meni naimisiin Magdaleena Henrikintyttären kanssa, joka oli sotilas Henrik Friskin lapsi Vesilahdelta, Pirkanmaalta. Yläneelle tuli myös Magdaleenan iäkäs äiti Kreetta Juhontytär.

Mikolla ja Madgaleenalla saivat Yläneellä kuusi lasta, Juho Mikon, Magdaleenan, Johannan, Kaarle Kustaan, Jeremiaan ja Tapanin. Mikko elätti perhettään räätälin työllä, mutta oli vanhemmiten hyvin sairaalloinen. Hän kuoli 1859. Leski Magdaleena asui Ristimäellä leskenä ja menehtyi vanhuuden heikkouteen syksyllä 1876. Lapsista pojat Kaarle Kustaa ja Tapani olivat jo 1850-luvun alkupuoliskolla muuttaneet Tammelaan. Jeremiaan tie vei ensin Uudenkartanon rengiksi ja sieltä 1849 isänsä syntymäpitäjään Pöytyälle.  Nuorukainen alkoi tienata omaa leipäänsä Knaapin talon renkinä ja vuotta myöhemmin Mustanojan Lallilla samoissa töissä.

13.1.2018

Kunnanlääkäri Palkonen

Kansalliskirjaston
Sanomalehtiarkisto
Suomen Kuvalehti
5.1.1918
Tampereelta muutti Pöytyälle vuonna 1896 kunnanlääkäriksi herra Kaarlo Anton Palkonen. Hänen oli syntynyt 1868 silloisessa Messukylän seurakunnassa leipuri Kaarle Palkosen ja Erika Markuntyttären perheeseen. Pariskunta muutti lapsineen Messukylästä Tampereelle 1875. Molemmat olivat kotoisin Kangasalan pitäjästä. Ylioppilaaksi ilmeisesti älykäs nuori mies Kaarl Anton pääsi Hämeenlinnan lyseosta 1892 ja vain neljää vuotta myöhemmin hänestä tuli lääketietieteen lisensiaatti. Täten hänen ensimmäinen varsinainen työpaikkansa oli nimenomaan Pöytyällä.

Pöytällä Kaarlo Anton meni myös naimisiin raumalaisen Fanny Dagmar Grönbergin kanssa, joka saapui paikkakunnalle vuonna isänsä myöntämän naimaluvan kera. Fanny Dagmarin isä Erik Wilhelm oli yksi Rauman kaupungin kauppiasta, mutta hänen sukujuurensa ovat mm. Fiskarsin ja Teijon ruukeilla. Miten Kaarlo Anton ja Fanny Dagmar sitten olivat löytäneet toisensa? Syynä lienee se, että morsiamen äiti Johanna Blom oli myös kotoisin Messukylästä. Helposti tulee mieleen, että nuorten vanhemmat ovat aikanaan tunteneet toisensa. Fanny Dagmar oli syntynyt 1875 Raumalla.

Pöytällä syntyi heidän esikoisensa Kaarlo Ilmari syksyllä 1897. Kovin kauaa poikanen ei ehtinyt Vistolan maisemiin tutustua, sillä Palkonen valittiin vuonna 1898 Akaan pitäjän kunnanlääkäriksi.  Akaa oli saanut oman kunnanlääkärin viran vasta 1897, mutta toimeen ensimmäiseksi valittu Julius Frisk lähti muualle lähes saman tien. Kaarlo Palkonen sen sijaan viihtyi virassaan kuolemaansa saakka vuonna 1918. Lisäksi miehemme työskenteli myös Toijalassa rautatielääkärinä. Palkkauksesta oli kunnassa ensin kiistaa, vaikka kuntalaiset pitivät lääkäriä tarpeellisena. Niinpä Palkonen määrättiin tarkastamaan vuodesta 1910 alkaen kansakoulun oppilaat kahdesti vuodessa ja hoitamaan veloituksetta köyhäinapua saavat.

Kunnanlääkäri Palkonen oli toimen mies, sillä erään lapsena sairastuessa isorokkoon vuonna 1903, järjesti hän suojarokotuksen koko pitäjässä. Päätehtäväksi tulikin erilaisten kulkutautien estäminen. Koska tulirokko oli yksi yleisimmistä epidemioista, ehdotti Palkonen sairastuneiden huoneiden puhdistamista erityisellä fomaaliaineella. Näin ollen rokotuksia tehostettiin ja huoneiden puhdistamisen tuli pakolliseksi sakon uhalla.

Kaarlo Anton Palkonen oli perheensä esikoinen. Hänen pikkusiskonsa Hilma Olivia oli kuitenkin ehtinyt jo 1893 naimisiin Turun läänin Uudeltakirkolta kotoisin olleen Anton Anshelm Wirtasen kanssa. Tämä herra oli vihitty papiksi 1892. Vaimonsa ja perheensä keralla hän oli merimieslähetyspappina Yhdysvalloissa vuosina 1901-1906. Sieltä hänet kutsuttiin Karinaisten kappalaiseksi 1907-12. Viimeksi mainittuna vuonna Anton Wirtasesta tuli Karinaisten kirkkoherra. Rovastin arvon hän sai 1924. Anton Wirtanen kuoli Karinaisissa marraskuussa 1938. Karinainen oli saanut emäseurakunnan oikeudet 1908, mutta käytännössä tämä toteutui vasta 1912. Niinpä Wirtanen oli sekä seurakunnan ensimmäinen kappalainen, että ensimmäinen kirkkoherra.

Toisaalta kahta Auranmaalla vaikuttanutta miestä, kunnanlääkäriä ja kirkkoherraa yhdistivät samat appivanhemmat!

10.1.2018

Karl Helenius eli Kaarlo Simonpoika

Kansallisarkiston - Maanmittaushallituksen
uudistusarkisto
Pappila; Isojako tässä ja Kolkkisten
yksinäistalolla 1779-1790 (A89:25/1-13)
Messukylästä kotoisin ollut Simo Helenius oli ollut Turun tuomiokirkon taloudenhoitajan apulaisena 1781 ja tullut sen jälkeen Yläneen vt. kappalaiseksi vuoden 1784 paikkeilla. Samana vuonna hän nai majoittaja Karl Daniel Tallqvistin tyttären, Kristina Katarinan. Pariskunnan ainoat lapset, pojat Karl ja Nils syntyivät molemmat Yläneellä. Heistä nuorempi, Nils opiskeli Turun katedraalikoulussa ja pääsi ylioppilaaksi 1804.

Muutamia vuosia myöhemmin hänet vihittiin papiksi, jonka Nils Helenius työskenteli hetken Hämeenlinnan kirkkoherran apulaisena. Vuodesta 1812 lähtien hänet nimitettiin Porin triviaalikoulun apologistaksi eli kirjuriksi. Naimattomana ja lapsettomana pysytellyt Nils menehtyi 1816 ollessaan matkalla Turussa.

Velipoika Karl kävi veljensä tavoin Turun triviaalikoulua päästen ylioppilaaksi 1803. Papiksi vihkiminen oli vuorossa 1808, jonka jälkeen hän toimi ylimääräisenä pataljoonansaarnaajana Suomen ensimmäisessä jääkärirykmentissä vuosina 1813-1824. Pöytyän vt. kirkkoherraksi hän sai nimityksen jo 1818 ja virka vakinaistettiin 1824. Rovastin arvon Karl Helenius sai 1829. Pöytyällä miehemme myös kuoli lokakuussa 1855. Puolisonsa Renata Bangen kanssa hänellä oli useita lapsia, joista peräti neljä poikaa antautui pappisuralle. Lisäksi tytär Karolina Helenius meni naimisiin Askaisten kappalaisena toimineen Johan Tammelinin kanssa. Karolina tutustui tulevaan mieheensä tämän ollessa isä Karlin apulaisena Pöytyällä 1834-1834.

Karlin ja Renatan poika Otto hukkui purjehdusmatkalla Turun lähistöllä nuorena miehenä perheen muiden lasten kuollessa jo vauvaiässä. Edellä mainituista pappispojista isänsä kaima Kalle Helenius tavataan 1840-luvulla mm. Narvassa kirkkoherranapulaisena. Hänen vaimonsa Wilhelmina Hebert oli kotoisin Sveitsistä.

Renanta Karolina oli syntynyt Rauman Unajalla äitinsä Renata Östmanin ollessa ainoastaan 18 vuoden ikäisen. Aatelissukuinen isä, kornetti Carl Bange oli hänkin vasta 21 vuoden ikäinen esikoistyttären syntyessä.

Karl eli Kaarlo Helenius ei kuitenkaan jäänyt historiankirjoihin pelkästään kirkonmiehenä. Työn ohessa Kaarlo nimittäin suomenteli virsiä ja kirjoitteli runoja. Viimeksi mainittuja julkaistiin 1820-luvulla Turun Wiikko-Sanomissa, jossa ne ilmestyivät nimimerkillä Kaarlo Simon poika, Kirrin Simon Poika ja C. H. s. Runot olivat lähinnä saarnaavia ajalle tyypilliseen tapaan. Vuonna 1825 Helenius kutsuttiin silloiseen virsikirjakomiteaan. Valitettavasti tämän komitean 1826 julkaisu Uudet suomalaiset kirkko-virret ei herättänyt erityisempää mielenkiintoa. Hänelle myönnettiin kuitenkin tästä työstä 1830 teologian tohtorin arvo.

Suurin menestys Pöytyän kirkkoherran osaksi tuli hänen viimeisen työnsä kohdalla. Suomalainen ja ruozalainen sanakirja, joka ilmestyi 1838, saavutti menestystä. Siinä oli ensi kertaa hakusanat myös ruotsista suomeen. Runoistaan huolimatta Karl Heleniusta ei ole koskaan arvostettu kirjailijana. Julius Krohn, joka aikanaan toimitti Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet -kirjan, piti Heleniuksen runoja arvottomina. Hän meni niin pitkälle, että arvioi niiden alittaneen jopa oman aikakautensa vaatimukset.

2.1.2018

Karjataudin uhrit

Naaranoja oli aikanaan kahden talon muodostama kylä tai pikemminkin yksinäistalo, joka oli jaettu kahtia. Kun kirkkoherra aloitti vuosina 1878-1887 käytössä olleen rippikirjaniteen täyttämisen, merkitsi hän toisen talon isännäksi Juha Kustaa Juhanpojan, kun taas toisen puolikkaan isäntänä tavataan Samuel Aleksanterinpoika. Viimeksi mainittu oli syntynyt 1812 ja Juha Kustaa 1855. Kyseisessä rippikirjassa on Samuelin kohdalla nimen edessä synkän oloinen risti, sillä hän kuoli heinäkuussa 1880. Haudattujen luettelon on kuolinsyyksi merkitty karjatauti.

Sanomalehti Uusi Suometar kertoi Naaranojan isännän kuolemasta elokuisessa numerossaan samana vuonna. Pöytyän nimismiehen mukaan heinäkuun 10. päivänä oli Naaranojan rusthollissa huomattu erään lehmän olevan vakavasti sairaana. Tämän takia Juha Kustaa ja Samuli Naaranoja päättivät teurastaa elukaan. Kolmanneksi lahtariksi tuli Samuelin vaimo Liisa Heikintytär. Kun lehmän nahka oli sitten saatu käsiteltyä ja liha suolattua, alkoivat Samuelin ja Liisan kädet ns. ajettumaan. Muutamia päiviä myöhemmin talosta kuoli sika, joka oli teurastuksen jälkeen syönyt lehmän sisälmyksiä. Samuli Naaranoja teurasti vielä toisenkin lehmän sian kuoleman jälkeen. Tämä lehmä ilman nahkaa ja sika kaivettiin nyt heti kuoppaan. Kuitenkin vasta 10 päivää myöhemmin eli 24. päivä heinäkuuta päätettiin maahan kätkeä myös suolattu liha ja vuodat. Tässä vaiheessa rusthollari Samuli Naaranoja oli jo vainaa. Hän oli saanut lehmästä jonkun tartunnan teurastuksen yhteydessä. Tartuntareitti oli hänen kädessään ollut näppylä.

Kaulansuun kylässä, Kaarlo Heikkilän luona kuoli myös lehmä 23. päivä heinäkuuta. Lehmä avattiin, mutta kuopattiin saman tien maahan. Nimismiehen mukaan tätä karjatautia oli Naaranojan ja Kaulansuun kylien lisäksi tavattu Kosken kappelissa. Siellä kuoli neljä lehmää ja kaksi sonnia. Näin elukoiden menehtymisen aiheutti hyvin luultavasti pernarutto. Nimismies päättikin kutsua alueesta vastaavan eläinlääkärin tekemään tarkempia tutkimuksia.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Auranmaata kohtasi karjaa tappava kulkutauti. Tasan 10 vuotta aikaisemmin oli maamme itäosista levinnyt Turun lääniin hevoselle kohtalokas sairaus. Tuolloin Pöytyällä ja Yläneellä ainakin 13 hevosta kuoli tautiin.  Tartunta huomattiin siitä, että hevonen ei muutamaan päivään halunnut syödä. Sen jälkeen silmät alkoivat turvota vuotaen limaista nestettä. Koko eläin hikoili kylmää hikeä. Kävely muuttui hoiperteluksi ja takapää rampautui.

Eläinlääkäri opasti tuolloin omistajia huolehtimaan rehun tuoreudesta. Homeista tai ummehtunutta rehua ei saanut antaa. Jos kuitenkaan muuta ei ollut saatavilla, piti rehua liottaa keittosuolaliuoksessa. Hevoset täytyi myös pitää lämpiminä eikä niillä saanut teettää kovaa työtä. Jos tallissa oli useita hevosia, piti lopuksi ilmanvaihtoa tehostaa.

Suomen ensimmäinen eläinlääketieteen tutkinnon suorittanut eläinlääkäri oli tiettävästi Mårten Lindforss. Lindforss sai tutkintonsa Tanskan Kuninkaallisesta eläinlääkärikoulusta. Tutkintoon sisältyi hevostieteitä, kotieläinten anatomiaa, sairauksia ja kirurgisia leikkauksia sekä lääkeaineoppia ja hevosen kengittämistä. Hän tosin asui melko kaukana Auranmaalta, Kuopiossa.

1.1.2018

Metsästäjät

Leander Engström
Metsästäjä
Kansalliskirjasto
Angelniemen Båtsholmin Alhaisten puustellissa 1823 syntyneestä Johan Gustafista tuli isänsä Samuelin jälkeen Piikkiön Sauvolan kornetinpuustellin vuokraaja vuodesta 1873 alkaen. Hänen vaimonsa Serafia Selander oli kotoisin Hämeestä, Hattulan pitäjästä. Perheen lapsista Rosa ja Gustaf olivat syntyneet Janakkalassa, kun taas Lydia ja Johan Vesilahdella. Vasta kaksi nuorimmaista, tytär Ida Suoma ja erittäin eksoottisen nimen saanut poika Bonifarius Tääle syntyivät perheen asuessa Sauvolassa. Surua perheeseen toi esikoispojan kuolema, joka aiheutui itseaiheutetusta ampumahaavasta.

Puustellin eli virkatalon vuokraaja käytti sukunimeä Sawola. Hänet tunnettiin pitäjässä hyvänä maanviljelijänä, mistä oli osoituksena mm. Varsinais-Suomen maanviljelysseuran kilpailuujn syyskuussa 1885 saatu kutsu toimia koeojituksen tuomarina. Nämä sinänsä ansiokkaat tehtävät eivät kuitenkaan tehneet hänestä oman aikansa kuuluisuutta, sillä hän osoitti mestarismiehen otteita ennen kaikkea metsästyksessä.

Piikkiön kuntakokous käsitteli joulukuussa 1881 lähipitäjien petoeläintilannetta. Tietoon oli tullut useita tapauksia, joissa pedot olivat joko ahdistelleet ihmisiä tai käyneet jopa kiinni lapsiin. Huhuttiin susien myös syöneen lapsia. Kaikki kokousedustajat olivat yksimielisiä siitä, että jotain piti tehdä tälle tilanteelle. Kokous päätti lähettää Johan Gustaf Sawolan ”niihin kuntiin, joissa sudet näinä aikoina ovat tehneet hirveitä tuhotöitänsä”. Pehtori Sawolan arvioitiiin ampuneen tai muuten pyydystäneen kolme karhua, 38 sutta ja noin 200 ilvestä uransa aikana. Hänestä todettiin, ettei mies ole ”mikään ensikertainen metsästäjä eikä ainoastansa paljas jäneksien ja lintujen pyytäjä”. Matkarahaksi pehtori Savolalle luvattiin kunnan varoista 150 markkaa sekä lisäksi tapporahaa jokaisesta sudesta 50 ja ilveksestä 25 markkaa. Nämä summat hän tulisi saamaan kaikista ennen seuraavaan kesäkuun ensimmäistä päivää kaadetuista pedoista.

Samaan aikaan uutisoitiin Yläneellä ”kaikkien aikojen suurimman” suden kaadosta, jonka ansiosta pedon ampuja, torpparinrenki Vilho Samuelinpoika tuli saamaan runsaat rahapalkkiot. Hankoniemellä sijainneen kylpylän vieraat olivat nimittäin keränneet keskuudestaan 200 markkaa, joka nyt tultaisiin antamaan Vilholle. Lisäksi senaatti antoi omasta puolestaan hänelle saman summan.

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...