Lietniemen torpasta nämä kolme muuttivat Loukinaisten Iso-Heikkilän maille. Juho Kustaa muutti nuorena miehenä Turkuun ja näin äiti sekä tytär jäivät kahden. Tytär Kustaava alkoi tienaamaan leipää lähtemällä töihin Tampereelle 1870-luvulla viideksi vuodeksi. Tampereen vuosien jälkeen hän kävi töissä Littoisten verkatehtaalla. Tuossa vaiheessa Kustaava nuorempi otti käyttöön sukunimen Hummelin. Toukokuussa 1882 Paattisilta Lietoon muuttanut Setälän renki Antti Joelinpoika Salonen vei tehtaantytön vihille. Pariskunta asettui erääseen Iso-Heikkilän torppaan asumaan. Sinne joutui myös äiti Kustaava Johanna, joka oli jo ikääntynyt sekä huonokuntoinen. Tuon ajan tapaan kunta maksoi palkkiota 100 markkaa vuodessa ”kirkonvaivaisen” hoidosta. Siitä eteenpäin tapahtumat lähtivät ns. käsistä, sillä tytär ei todellakaan hoitanut äitiään kunniallisesti.
Kustaava Johanna menehtyi heinäkuun alkupuoliskolla 1889. Kyläläisten suusta alkoi kuitenkin kuulua puheita, että Antti Salonen vaimoineen olivat edesauttaneet vanhuksen kuolemaa. Kuitenkin vasta kolme viikkoa Kustaava Johanna kuoleman jälkeen kunnallislautakunnan puheenjohtaja ilmoitti asiasta Liedon nimismiehelle. Tämä nostikin kanteen Salosen pariskuntaa vastaan. Syyynä oli ihmisrääkkäys. Todistajiksi nimismies saikin puolenkymmentä henkilöä, jotka olivat vierailleet Salosten mökissä. Heidän kertomansa asiat eivät sovi herkimmille.
Todistajien kertomukset oli johdonmukaisia. Kustaava Johanna valitteli usein, ettei saa tarpeeksi ruokaa ja se vähäkin on huonointa mitä voi olla. Vähän perunoita, kalaa ja pieni pala leipää silloin tällöin. Jos äiti yritti pyytää tyttäreltään jotain liemiruokaa, oli tämä lyönyt häntä millä tahansa käteensä osuneella esineellä.
Äidin sänkyä ei siivottu koskaan, joten vanhus joutui makaamaan ulosteidensa ja muun lian päällä. Hän oli nimittäin liian sairas noustakseen itse ylös. Koska tytär löi häntä, ei Kustaava Johanna uskaltanut pyytää edes tätä kääntämään itseään sängyssä. Niinpä vanhuksen molemmat jalat olivat jäykistyneet polvista selkää vastaan koukkuun. Molemmat kyljet olivat täynnä nykytermein sanottuna painehaavoja eli ns. makuuhaavoja. Monesta haavasta näkyi ”matoja niin että kiehui”. Myös luut olivat tulleet esille. Selkäkin oli samanlaisten matoisten haavojen peitossa, joista suurin osa oli ristiluiden kohdalla. Jos joku satunnainen kävijä joskus oli yrittänyt nostaa naisen päällä ollutta peittoa, oli hänen heti täytynyt päästää se kädestään kuvottavan hajun takia. Kaikkien sängyssä olevien syöpäläisten ja matojen lisäksi muurahaiset kulkivat pitkin Kustaava Johannan kehoa. Kyläläiset ottivat heinäkuun alussa 1889 vanhuksen pois tyttärensä luota ja toimittavat tämän suutarinleski Justina Snellmanin hoiviin. Tästä ei enää ollut mitään apua, vaikka leskirouva Snellman teki kaikkensa.
Loppujen lopuksi tapaus käsiteltiin Liedon ja Maarian kihlakunnanoikeuden välikäräjillä vuodenvaihteessa 1889/1890. Antti Salonen jäi ilman rangaistusta, mutta tytär Kustaava tuomittiin 1,5 vuoden kuritushuonerangaistukseen ”laiminlyömisestä hoitaa äitiänsä ja kunnianloukkauksesta.
Antti Salonen ja Kustaava muuttivat rangaistuksen kärsimisen jälleen Turkuun huhtikuussa 1892. Perheen nuorin lapsi, Emil Antti syntyi Turun linnassa tammikuun lopulla 1890. Näin ollen Kustaava oli viimeisillään raskaan joutuessaan kiven sisään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti