Juhan suku-uutiset

Reilut sata vuotta sitten Marttilan pitäjän jakoi suurin piirtein puoliksi paitsi Hämeen Härkätie, niin myös Paimionjoki. Koko kunnassa ei nimittäin ollut ainuttakaan siltaa, vaan liikenne hoidettiin pienillä lautoilla. Tämä oli luonnollisesti äärimmäisen hankalaa, sillä varsinkin eläinten kuljettaminen joen ylitse oli vaarallista. Joen rannat ovat hyvin jyrkät ja lautalle tulo erityisesti eläinten kanssa oli äärimmäisen hankalaa. Hevosten jalat jäivät lautan jatkosten väliin ja välillä joku elukka saattoi ottaa kylmän kylvyn joessa. Talvella päästiin kulkemaan helposti jäätä pitkin, mutta syksyisin ja keväisin oli muutama viikko todella vaikeaa aikaa. Kaikki joen eteläpuolisten kylien asukkaat myönsivät auliisti siltojen tarpeellisuuden, mutta ainoastaan Palaisissa oli ryhdytty vuoteen 1906 mennessä tositoimiin. Neljän talon yhteisvoimin saatiin rakennetuksi asiallinen silta melko vuolaaseen virran kohtaan. Samaan aikaan valistuneimmat pitäjäläiset ihmettelivät, miksi huomattavasti vä

Vuodenvaihteessa 1851/52 kerrottiin Turussa hurjaa kummitustarinaa. Koska tarina kokonaisuudessaan antaa hauskan kuvauksen kansamme taikauskoisuudesta, on se syytä kertoa nykypolvillekin. Eräässä kaupungin pohjoispuolella olevassa talossa kuoli eräs itsellismies, joka oli asunut vuokralaisena talossa. Miehen hautaamisen väitettiin olevan mahdotonta, sillä arkkuun pantuna mies nousi sieltä aina uudestaan ja uudestaan ylös. Yhtenä aamuna talon väki oli mennyt kynttilänvalossa siihen huoneeseen, missä ruumista säilytettiin. Heidän tarkoituksenaan oli laittaa vainaja asianmukaisesti arkkuunsa. Kun he olivat avanneet kyseisen kamarin oven, olikin vainaja juossut heitä vastaan vuoteeltaan. Sisään tulossa olleet eivät jääneet ihmettelemään outoa näkyä, vaan painelivat pää kolmantena jalkana pakoon kiittäen Luojaansa päästessään ehjänä pois. Pakenijoiden huudot ja vauhti herättivät naapuritalojenkin asukkaiden huomion, sillä he luulivat talon olevan tulessa. Niinpä kuolleen miehen asunnolle ko

Joulun jälkitunnelmissa palanen suomalaista kulttuurihistoriaa Helsingin Wiikko-Sanomista vuodelta 1883; Arwoisassa lehdessänne pyydän sijaa lausuakseni nöyrän, sydämmellisen kiitokseni niille tuntemattomille ja kunnioitetuille antajille täällä, jotka jalomielisesti owat ottaneet osaa kalliiseen ja ikäni muistettawaan joululahjaani, lahjoittamalla minulle aiwan uuden Pianinon ynnä nuotteja. Tästä rakkaasta lahjasta en woi sanoilla kyllin lausua sydämmellistä kiitostani; waan haluni on wähäisellä kyvylläni koettaa täyttää ne toiwomukset, joita jalot antajat tällä lahjalla owat tarkoittaneet. Helsingissä 27 päivä Joulukuuta 1883 Teidän nöyrin kiitollinen nuorukaisenne Frans Oskar Merikanto Tuolloin vasta 15 vuoden ikäinen Oskar Merikanto oli syntynyt Helsingissä ylikonduktööri Frans Ferdinand Ala-Kannon ja Anna Helena Tammelinin perheeseen. Isä Frans oli kotoisin Jalasjärveltä, kun taas Anna Helena syntyi Nastolassa. Frans Oskar menetti äitinsä jo toukokuussa 1885, kun Anna Helena meneht

Näin joulun jälkeen on syytä muistaa, mitä Oulun Lehti kirjoitti vuonna 1884 " Raswan synnystä ja häwiämisestä ihmisruumiista ". "Kun iloitsemme nähdessämme lasten pyöreitä poskia, kun ihmettelemme naisten kauniita ruumiinmuotoja, ei meidän silmäämme silloin miellytä lihasten pyöreys , vaan näiden lihaksien ja nahan välillä makaava rasva, joka täyttää ne nurkat ja pyöristää ne särmät, jotka kauhistuttavat meitä laihojen ihmisten kasvoissa. Jonkun tutun ulkonäkö kauhistuttaa meitä usein, kun hän on parantunut kovasta taudista. Näemme hänen silmänsä kuopallansa, poskipäitten pistävän esiin ihan kuin pääkallosta, otsan kulmikkaana ja ulkonevana, nenän suippona, ikäänkuin olisi se pidennyt, posket velttona ja lontollansa, suun ja leuan esiinpistävänä, ihon kurttuisena, koko laihtuneen ruumiin ryhdin kokoon kutistuneena. Näemme hänet, kauhistumme ja kysymme; kuinka on mahdollista, että niin lyhyen aikaa kestävä tauti voi matkaan saada tämmöisen hävityksen ja niin turmella luj

Mäntsälän kartanossa vuonna 1785 syntynyt Catharina Charlotta Möllersvärd oli parin vuoden ikäisenä käymässä Tukholmassa runoilija Bengt Lidnerin vieraana. Tyttösen äiti Charlotta L'Estrade oli tämän taiteilijan harras mesenaatti ja suojelijatar. Yksi Lidnerin parhaista runoista, Unohtus , on omistettu rouva L'Estradille. Catharina Charlottan isä taasen oli majuri ja myöhempi maaherra Carl Adolf Möllersvärd. Perheen lapsista tytär Ulrica Ottiliana tuli kuuluisaksi Venäjän keisari Aleksanteri I:n ihastuttua tähän Porvoon valtiopäivien aikaan 1809. Väitetäänpä hänen ylhäisyytensä jopa suudelleen Ulricaa l. Ullaa lähtiessään Mäntsälän kartanosta siellä järjestettyjen maalaistanssiaisten jälkeisenä päivänä. Catharina Charlottan lapsuudesta on säilynyt eräs hellyttyvä tekstinpätkä. Alussa mainitulla Tukholman matkallaan hän lähetti äidilleen kirjeen tammikuun 11. pävänä 1787, jonka toki kirjoitti tytön puolesta herra Lidner; Min ömna mor! det var nu nyss utaf din mor jag fick e

Talvi Jo tuli talwi Pohjolaan, Jo peittää lumi maamme, Ei enää linnut lauluillaan huvita luontoamme. Ne pienet laululintuset, Ku kesän pohjolassa On huviksemme laulelleet, Nyt owat muissa maissa. Nyt luonto näyttää kuolleelta Lumisen waipan alla, Waan kenpä woipi kumoa Sen suuren Luojan wallan? Hän kyllä kewään lähettää, Sen kanssa lintusetki, Ne laulujansa wisertää Luojamme kiitokseksi. Frans F. Ahlman

Joskus ihan pienikin löytö ilahduttaa mukavasti. Olin joskus 2005 etsinyt edellisen kerran Lohjan Varolan W arelius -sukuun vuonna 1770 syntyneen Anna Kreetan myöhempiä vaiheita. Lohjan rippikirjat kyseiseltä vuosisadalta ovat käytännössä tuhoutuneet eikä vihittyjen tai haudattujen luetteloistakaan ollut apua. Ainoa vihje oli eräs Anna Kreetta Wareljus, joka vuonna 1813 vihittiin Tammisaaressa porvari Fredric Styfverin kanssa. Ilman tarkempia tietoja ei häntä voinut varmuudella todeta juuri oikeaksi henkilöksi, jonka isä olisi ollut suora esi-isäni räätäli Niilo Warell. Niilo asui perheineen Varolassa. Onneksi suurenmoinen Digiarkisto saapui selventämään Anna Kreetan tapausta. Viime viikon lopulla yhdistyksen nettisivuille ilmestyi joukko Tammisaaren rippikirjoja ja niistä paikantui nopeasti Niilo Warellin veli, porvari Isak Warelius perheineen. Joskus 1800-luvun taitteessa em. Anna Kreetta ilmestyykin Isakin perheen piiaksi ja heidän talostaan hänet vie lopulta vihille porvari Styfver

Arno Forsius kirjoittaa nettisivuillaan fysiologi Robert Tigerstedtistä artikkelissaan " Robert Tigerstedt (1853—1923) — maailmankuulu suomalainen fysiologi " mm. seuraavaa; " Robert Adolf Armand Tigerstedt (1853—1923) on ollut kautta aikain merkittävimpiä suomalaisia tiedemiehiä. Hän syntyi 28.2.1853 Helsingissä ja kuoli siellä 2.12.1923. Hänen vanhempansa olivat historiantutkija, lehtori Karl Konstantin Tigerstedt ja Evelina Theresia Degerman. Robert Tigerstedt avioitui vuonna 1878 serkkunsa Ljubov Ludmilla Martinaun (K 1935) kanssa. Avioparin poika Carl Christian Oskar Robert Tigerstedt (1882—1930) opiskeli lääkäriksi ja oli isänsä jälkeen Helsingin yliopiston fysiologian professori vuosina 1920—1930. Robert Tigerstedt kuoli 70 vuoden ikäisenä Helsingissä 2.12.1923. Hän oli energinen, työkykyinen ja tieteelle omistautunut tutkija, joka oli aikanaan eräs koko maailman etevimmistä ja arvostetuimmista fysiologeista. Hän harjoitti fysiologian eri alueilla menestyksellist

Englannissa 1837 rakennettu höyrylaiva Storfursten tuotiin toukokuussa samana vuonna Turkuun, mistä se saman tien lähti esittelymatkalle Helsinkiin. Jatkossa laiva liikennöi näiden kahden kaupungin väliä, kunnes vuoden lopulta lähtien se siirrettiin kulkemaan Tallinnan ja Kronstadtin väliä aina vuoteen 1849. Kesäkuussa 1849 omistajayhtiö meni konkurssiin ja laiva siirtyi pakkohuutokaupassa turkulaiselle Åbo Nya Ångfartygsbolagille. Storfurstenin uudeksi reitiksi tuli Turku-Degerby-Tukholman vuodesta 1850 lähtien. Krimin sodan aikaan laivaa piiloteltiin englantilaisilta. Toimettomuuden jäljiltä alus oli niin huonossa kunnossa, että se päätettiin romuttaa 1856. Höyrykoneet ja siipirattaat myytiin 15000 ruplalla Päijäntelle, jossa ne asennettiin Suomi-laivaan. Koneiden siirrosta kirjoittelin muutama aika sitten - tarinan voit lukea tästä . Rehtori Gabriel Rein teki kerran matkan Storfurstenilla Helsingistä Turkuun. Hän oli sijoittunut laivan salonkiin, jossa oli myös ylioppilaita, joiden

Pöytyältä raportoitiin seuraavaa joulukuun 23. päivänä vuonna 1905; " Juomalakkohomma on käynnissä Pöytyälläkin. Kansalaiskokouksen asettama toimikunta, jonka puheenjohtajana toimii rovastin rouva Boijer ja kirjurina ylioppilas Julia Boijer, on jo laatinut lakkolistat ja kutsunut joukon apulaisia pitäjän eri kulmilla niitä kuljettamaan. On päätetty kysyä jokaisen 16 vuotta täyttäneen mieltä ja merkitä muistiin nekin, jotka eivät lakkoon yhdy. Asian selvittämiseksi levitetään kirjallisuutta, toimitetaan kokouksia ja juhlia. Ensimmäinen iltama on joulukuun 27. päivänä Mustanojan kansakoululla. Kun se taas on ensimmäinen, vakituinen raittiusiltama paikkakunnalla, mitä moniin vuosiin on pidetty, niin on syytä senkin vuoksi sinne saapua. Iltaman ohjelma tulee olemaan vakavan asian arvoinen ja pääsymaksu mitättömän alhainen, joten sekin kehottaa runsaaseen osanottoon. " Syytä kehotukseen olikin, sillä raittiustilaisuudet keräsivät yleensä heik osti väkeä. Niinä Karinaisten Korv

Vuonna 1825 syntyi Suomusjärven Lemulan ratsutilalla poikalapsi, joka sai vanhemmiltaan nimen Gustaf Johan. Hänen isänsä oli rusthollarin poika Gustav Lönngren ja isoisänsä Niilo Lemberg, joka lienee muodostanut sukunimensä kotikylän perusteella. Gustaf Johanin äiti oli Kiskon Kurkelasta kotoisin ollut Maria Christina Ljufström. Gustavin l. Kustaan kuoltua "Maja Stina" uusiin naimisiin sammattilaisen torpparin, Gustaf Henrik Lönnrotin kanssa, joka oli Elias Lönnrotin setä. Maja Stina muutti Sammattiin 1837 ja vei mukanaan ensimmäisestä aviosta syntyneet lapset, Gustaf Johanin, Ulrika Johannan ja Lena Gustavan. Sammattilainen Reino Silvanto kertoo Sammatti -kirjasessaan Gustaf Johan Lönngrenin myöhemmästä elämästä seuraavaa; " Sammatin takasaloilla on Lihavan järven ja Tytylammen puolivälissä ollut Lönngrenin (Ali-Kottarin torpparin) jalkamylly (putous pari metriä), joka joutui rappiolle 1890 - 95. Tämän myllyn vesivaraston lisäämiseksi kaivoi Johan Lönngren ainakin n. 70

- Mies rukka, sanoi lääkäri eräälle tavattoman taipuisalle sairaalle. Voitteko mainita minulle mitään syytä mielisairauteenne? - Kyllä, sanoi sairas. Tulin tuntemtaan erään lesken, jolla oli täysikasvuinen tytär, ja menin naimisiin lesken kanssa. Muutama aika sen jälkeen meni isäni naimisiin tytärpuoleni kanssa ja silloin tuli vaimoni appiukkonsa anopiksi, tytärpuoleni tuli minun äitipuolekseni ja isäni minun vävykseni. Mutta sitten sai äitipuoleni, vaimoni tytärpuoli, pojan ja se poika oli luonnollisesti minun veljeni, koskapa hän oli isäni poika. Mutta hän oli myöskin vaimoni tyttären poika, joten minä jouduin velipuoleni äidin isäksi. Sitten sai minun vaimoni pojan ja siitä tuli minun lankoni...Minun poikani sisarpuoli oli hänen isoäitinsä, sillä poikani on hänen poikapuolensa lapsi. Isäni on minun lapseni lanko, kun hänen sisarpuolensa on isäni vaimo. Minä olen siten oman poikani veli ja hän on isoäitinsä lapsi. Itse olen äitini lanko, vaimoni on oman lapsensa täti, poikani on isän

Lokakuun 13. päivän aamuna vuonna 1875 tapahtui Paimion Huson kylässä todellinen suuronnettomuus. Tuomolan ratsutilan olkiladosta alkunsa saanut tulipalo tuhosi täysin sekä Tuomolan että Pietilän talot piharakennuksineen. Ainoastaan taloista hieman etäämmällä olleet riihet ja aitat pelastuivat. Tuomolan karjasta kuolivat kaksi härkää, kuusi lehmää ja yksi sika. Muut eläimet ehdittiin pelastaa kyläläisten riennettyä yhtenä miehenä apuun. Avun tullessa rakennukset paloivat kauttaaltaan ja niiden sammuttaminen olisi ollut mahdotonta kahden paikalla olleen ruiskun avulla. Yhteisin ponnistuksin pystyttiin kuitenkin estämään tulen leviäminen kylän muihin taloihin. Tulen voima oli niin raju, että jopa perustuksien nurkkakivet murentuivat.Asukkaat saivat pelastettua vain muutamia parhaimmista huonekaluista sekä vaatteensa. Tuomola oli vakuutettu Paimion palovakuusyhtiössä, mutta Pietilän omistajat eivät olleet valmistautuneet millään tavalla yllättävän tilanteen varalta. Näin vaivalla rakenne

Isovihan ajoilta kerrotaan Hauhon kirkon saaneen kokea kovia. Syyskuun 29. päivä vuonna 1713 murtautui Hämeenlinnasta tullut venäläinen sotajoukko Hauhon kirkkoon. Aluksi miehet pyrkivät kirveillä rikkomaan eteläisen oven, mutta vankka uksi esti nämä yritykset. Sisälle miehet kuitenkin pääsivät ja eteisessä olleeseen pyhän Bartholomeuksen kuvaan olivat sotilaat hakanneet miekoillaan jälkiä. Perimätiedon mukaan joukot ol ivat tuon häpäisyn lisäksi tehneet korvaamatonta vahinkoa polttamalla kirkonmäellä pitäjän kirkonkirjat ja koko joukon muita vanhoja "todistuskappaleita". Isovihan aikaan Hauholta hävisi näiden dokumenttien lisäksi ainakin messu- ja muistiinpanokirjoja. Jotain 1700-lukua vanhempaakin Hauholla on toki säilynyt. Kirkon arkistossa oli vielä 1800-luvun lopulla eräs " kirkkomaan jakokirja " vuodelta 1615. Se sisälsi tiedot siitä, miten monta syltä maata kullakin kylällä oli kirkkomaalla. Maa oli siis jaettuna eri osiin kylien välillä ja erotuksena siellä

Maxamillian Christopher Miller syntyi Leipzigin kaupungissa, nykyisessä Saksassa. Herra Miller tuli tunnetuksi aikalaistensa keskuudessa pituudestaan. Mies venyi lopulta kahdeksan englannin jalan mittaan eli lähes 2,5 metrin pituiseksi. Hän vietti elämänsä kierrellen Euroopassa ja erilaisissa näytöksissä Milleriä esiteltiin Jättiläisenä. Vuonna 1733 hän matkusti Englantiin, missä hän herätti huomiota paitsi pituudellaan ja päänsä koolla, niin myös erinomaisella pukeutumistyylillään. Maxamillian Christope r Millerin käsi oli valtava ja sormien sanotaan olleen yhdeksän tuumaa pitkien. Miller kuoli Lontoossa 1734 noin 40 vuoden ikäisenä.

- Tiedätkö, nuorimies, neuvoa missä on Sörnäisten apteekki? - Juu, ku herra dallaa tost kuppilan höörnestä vensteriin pari korttelikulmaa ja sitten höögeriin Römperin Jalin röökibudjuun ja siitä viikaa taas snadisti höögeriin kunnes tulee Elannoh rohdis miss on se kiva böönä fönsteriss, siit vielä litski matkaa eteenpäin ja siin staijaa tavallisest bamari jollt voi froogata ellei se ole föraamas jonkkaa boseen - juu ja tää neuvo tekis sitt huggefimtsikan jos herrall sattu olee fikkas snadii pesetaa.

Janakkalan Koverolta kerrotaan seuraavaa tarinaa; Siellä oli muinoin linna, kuten Ryömässäkin Tuuloksessa, suurine rautaisine portteineen, joita suljettaessa jyskyvä rämy kajahteli aina Hämeenlinnaan saakka. Linnassa sanotaan asuneen hyvin huonoa väkeä, joka kätki varkaita ja muita pahantekijöitä. Pyydettiinpä kerran pappia tänne sairasta ripittämään, mutta pantiinkin sänkyyn koira, joka papin tultua hyppäsi hänen kasvoilleen, jotta ripitysastiat sekä kaikki, mitä niissä oli, putosivat maahan. Siitä rupesi pappi manaamaan, että vihdoin huone tavaroineen ja kalpineen lensi ilmaan, paitsi palkki, jolla pappi seisoi. Kalut hajailivat mikä minnekin; lusikka lensi Viralan järven taakse, mutta hirret putosivat maalle vasta Hausjärven Ryttylän tienoilla, josta Hirsimäen nimi vielä todistaa. Silakat, makkarat ja muut ruoat menivät samaa tietä ja niistä saivat Silakka-, Makkara- ja Kiulumäet nimensä. Edellä mainitun Ryömän linnan väitetään sijainneen Toivaniemen kartanon mailla. Linnasta ei 180

Laurence Lideardin hautausmaalla The man that rests in this grave has had 8 wives, by whom he had 45 children, and 20 grand- children. He was born rich, lived and died poor, aged 94 years, July 30th, 1774 Born at Bewdley in Worcestershire in 1650. Ann Jennings, Wolstanton Some have children - some have none - Here lies the mother of twenty-one. Hedon, Holderness, East Yorshire Here lyeth the body of William Strutton, of Patrington Buried the 18th of May 1734 Aged 97 Who had, by his first wife, twenty-eight children, And by a second seventeen; Own father to forty-five Grand-father to eighty-six, Great grand-father to ninety-seven, And Great, great-grand-father to twenty-three; In all two hundred and fifty-one. Joskus 1700-luvun lopulla tuli tavaksi leikitellä englannin sanoilla siten, että kirjaimia järjestämällä se saatiin muistuttamaan latinaa. Kuvassa näkyvällä epitafilla oli tarkoitus kiusoitella Oxfordin, Cambridgen ja Etonin oppineita. Hautakiven tekstin saa melko nopeasti selvill

Loimaan Juvalla ulkoilukeskuksen huoltorakennukseen on kerätty näyttelyksi parisataa suksiparia, hiihtosauvoja, monoja, suksivoiteita, hiihtoasuja, kansanhiihto- ja kilpailujulisteita, valokuvia, kelkkoja ja 1900-luvun ensimmäisen puoliskon luistimia. Näyttely oli viime talvena auki säännöllisesti lumiajan sunnuntaisin klo 12 - 16 ja arkisin tilauksesta koululaisille ja järjestöille. Opastus on hoitunut talkoolaisten voimin kuten muukin näyttelyn pyörittäminen. Tällä tavalla on tarkoitus jatkaa tänäkin talvena. Aiomme esim. antaa koululaisryhmien kokeilla vanhoja Voitto- tai Y-siteillä varustettuja sälesuksia. Näyttelyyn tarvitaan täydennystä Näyttely elää ja täydentyy jatkuvasti ja siksi lähestymme Teitä. Voisitteko ystävällisesti tuttavapiirissänne pistää sanaa kiertämään, josko ullakoilta löytyisi vanhoja hiihtotamineita tai alussa lueteltujen näyttelyesineiden joukkoon täydennystä? Suksia ja ruokosauvoja meillä on jo aika mukavasti, mutta esimerkiksi - nahka- tai kumipohjaisia mono

Turun ja Toijalan välinen rautatie valmistui 1876 ja samalla Kyrön asemaseutu sai nopeasti vilinää raitilleen. Aseman kautta kulki viereisen sahan tavaraliikenne, kauppiaat toimittavat hankintansa rautateitse ja matkustavaiset pääsivät nopeasti asioilleen Turkuun tai Loimaalle. Myös marttilalaiset olivat kovasti toivoneet rautatien vetämistä pitäjänsä läpi. Useissa sanomalehtiartikkeleissa hehkutettiin sitä, kuinka edullista olisi ollut vetää Helsingistä Turkuun kulkev aksi suunniteltu rantarata Salon jälkeen Marttilaan. Paimio ja Piikkiö eivät junaa tarvinneet, sillä näistä pitäjistä pääsi Kuninkaantietä pitkin helposti Turun suuntaan. Puuhamiesten mukaan rautatie pitäisi linjata Salosta Halikon Hajalaan ja sieltä edelleen Kumion kautta Marttilaan. Paimionjoki ylitettäisiin Laurilan ja Prunkilan kylien rajamailla, missä ”jokirannat ovat lantot, mutta kuitenkin kallioperäiset”. Raiteet jatkuisivat Yrjäntilän ja Horisten kautta kohti nykyistä Auran keskustaa, jossa rata liitettäisiin Tu

Olen kirjoitellut useampaan eri otteeseen Lohjan Roution rusthollista lähteneen Rautell -suvun jälkeläisistä. Tämän suvun lisäksi olen hieman tutkaillut Turun kaupungissa 1700-luvulta lähtien vaikuttaneita Rautelleita, mutta heistä näyttäisi löytyvän yhteyttä Lohjan väkeen. Lisäksi mm. Somerolla ja Suomusjärvellä on ollut sepän ammattiin viittaava sukunimi käytössä. Kun Historiallinen Sanomalehtiarkisto antoi vinkin Oulussa sata vuotta sitten kuolleesta ylikonduktööri David Rautellista, heräsi kiinnostukseni välittömästi. Lohjan suvun Tenholaan ja Siuntioon siirtyneillä jälkeläisillä oli käytössä tämä etunimi silloin tällöin. Ehkäpä rautateidemme edesmennyt virkamies oli muuttanut pohjoiseen kaupunkiin Uudeltamaalta. Helsingin Sanomien kuolinilmoituksessa heinäkuulta 1909 hänen kerrotaan syntyneen 3.5.1844, mutta paikkakuntaa ei mainita. Vainajaa oli jäänyt kaipaamaan muiden sukulaisten ja tuttavien lisäksi kaksi poikaa, tytär sekä leski Maria Paananen. Näillä tienoilla ja ilman Oulun

Marttilan ensimmäisen kahvipannun omistajan kerrotaan olleen Simalan Tapanin talon leskiemäntä Eevan vuoden 1834 paikkeilla. Ilmeisesti tällä tarkoitetaan Eeva Loviisa Lindströmiä, jonka puoliso Heikki Yrjönpoika oli kuollut 1833. Eeva Lovisa oli Purhalassa asuneen siltavouti Fredrik Lindströmin tytär. Vuonna 1835 Eeva Loviisa muutti Pöytyän Naaranojan Alatalon, jossa hänestä tuli isäntä Aleksanteri Saurenin kolmas puoliso. Eeva kuoli 1842 ja herra Saurenin ehtiessä vielä neljännenkin kerran naimisiin. Kahvin juomisesta tuli kansan keskuudessa nopeassa tahdissa todella suosittua, mutta tätä eivät kaikki sivistyneistön edustajat hyväksyneet. Vielä 1880-luvun loppupuolella nimimerkki Kaffe halusi Kaiku -sanomalehden sivuilla kertoa muutamia sanoja kahvinjuonnin turmiollisuudesta; Kahvinjuonti on nykyaikoina tullut tavaksi kautta koko maamme ja tuskinpa löytyy niin pientä perhettä, jolla ei ole tuota hyvää, rakasta tuttavaa kahvipannua. Monesti on tilaisuudessa näkemään sellaisia perheitä

Heikki Klemetti piti tuleville papeille lukuisia esitelmiä "asian vierestä". Niissä hän lausui huolestumisensa pappissivistyksen alhaisesta tasosta höystäen puhettaan monenmoisin vertauksin ja sanakääntein. Moitteissaan hän alati vihjasi keksimäänsä Patajärven kappalaiseen, joka oli kehnojen pappismiesten vikojen ruumiillistuma. Peloitukseksi ja ojennukseksi hän sellaisen maalasi "papinsällien" silmien eteen. Patajärven kappalainen oli mies, joka puhuu mitä sylki suuhun tuo, hänen knallinsa vihertää, hän on isoleerattu kaikesta työstä ja pyörii akkain tiellä. Klemetti toivoi, että se edes tutkisi oman kirkkonsa vanhoja arkistoja löytääkseen kirkkomusiikin aarteita. Erään luentonsa alussa Klemetti kuulutti riemullisesti; " Olen julkaissut uuden kirjan, jossa olen kertakaikkisesti hylännyt sanan äänijänne ja ottanut käytäntöön sen sijasta sanan äänihuuli, tietäen hyvin, että Patajärven kappalainen saa halvauksen ja viisi lukkaria kuolee päälle. "

Juvan kartano Tarvasjoella oli vuosisatoja tämän entisen Euran saarnahuonekunnan sydän. Se toi pieneen maaseutupitäjään suuren maailman kaikuja säätyläisten ja sotilasvirkamiesten mukana. Itse tilaa hoitivat monesti lampuodit eli oman aikansa vuokraviljelijät. Kartanon laajat pellot, niityt ja metsät tarvitsivat luonnollisesti runsaasti työvoimaa. Renkien ja piikojen lisäksi apua saatiin mm. torppareilta. He saivat kartanon mailta pienen maapalasen torppaa ja viljelyksiä varten. Olipa joillain torppareilla lehmä ja muutama kanakin. Torpat toimivat myös kasvavan väestön ja esimerkiksi ikääntyvien sotilaiden eduksi. Niissä asuivat talollisten nuoremmat veljet tai aikuistuvat pojat. Torppien väki saattoi vaihtua tiheään, mutta päinvastaistakin kehitystä on ollut. Saattoipa eräissä tapauksissa syntyä eräänlaisia torpparisukuja, joissa sukupolvesta toiseen pojat seurasivat isiensä jalanjälkiä ja veljet sekä serkut olivat hekin torppareita. Esimerkiksi Karjalohjan eräässä kylässä oli torppia

Vuonna 1674 heinäkuun 6, 7 ja 8 päivänä pidettiin tavallisia laillisia kihlakunnan kesäkäräjiä Pieksämäen pitäjän rahvaan kanssa, nimismiehen Pietari Markuksenpojan talossa, kruunun vallesmannin, hyvin uskotun Juhana Croellin ja lautamiehien Olli Isosen Lauri Hännisen Antti Tiihosen Heikki Väisäsen Eerik Janhusen Mikkel Äijäläisen Matti Vauhkosen Mikkel Kiiskisen Heikki Jäppisen Lauri Pulkkisen Paavo Janhusen Antti Janhusen läsnä ollessa. Tuomas Jaakonpoika Hänninen syytti Eerik Ylöistä siitä, että hän tahtoo laajentaa tuomiotaan yli sen, mitä siinä myönnytetään ja pyrkii muutaman notkon yli omistamaan jota kuta osaa hänen Kunnonmäessä; pyytäen oikeutta asiasta. Tätä vasten näytti Ylönen tuomionsa, julistettu 1658 tammikuun 26, 27 ja 28 päivänä, jossa tuomitaan Erik Ylönen pitämään sitä niemeä mikä on yhtä maata Särkimäen kanssa ja ne notkot kummallakin puolella, jotka erottavat Hännisen Kunnonmäen yhdeltä ja Eteläahon toiselta puolelta oikeaksi rajaksi ja erotukseksi; anoen saada jääd

Vuonna 1910 amerikkalainen George Edward Congdon julkaisi sukututkimuksellisesti ehkä kaikkien aikojen pisimmän esipolvilinjauksen. Kirjassaan "One Hundred Thirty-eight Generations From Adam" hän osoitti vääjämättä suoran esivanhempain linjan itsestään aina Aatamiin saakka. Tämä teoksen edessä kuka tahansa sukututkija voi tuntea suurta nöyryyttä. Hera Congdon oli jo aiemmin askarrellut kokoon esipolvilinjauksen Skotlannin keskiaikaisiin kuninkaisiin saakka, mutta nyt joutui "sukulaisten ja ystävien" pyynnöstä julkaisemaan tutkimuksensa uudelleen. Hän kuitenkin päätti tehdä siitä kunnianhimoisemman ja käyttäen eri lähteitä hän onnistui kattamaan koko tunnetun ihmishistorian. George Congdon tosin toteaa esipuheessaan, että hän on tehnyt kirjasensa pelkästä uteliaisuudesta. Hän ei oletakaan lukijan luottavan tekstiin kaikilta osin. Tarina alkaa siis Aatamista, jolla oli Eevan kanssa pojat Kain ja Abel. Sukua jatkoi Kain, joka tunnetuin seurauksin oli tappanut Abelin. K

Tällä hetkellä Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Etelä-Afrikassa, Kanadassa, Norjassa ja Ruotsissa on sallittu samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitot. Lisäksi muutamat yksittäiset osavaltiot Yhdysvalloissa ovat hyväksyneet tämän Suomessa vielä tuntemattoman aviomuodon. Monissa maissa asia kaatuu jo siihen, että avioliitto on lainsäädännössä määritelty vain eri sukupuolta oleville pareille. Onpa maita, joissa vihkimisestä seuraisi kuolemanrangaistus. Ensimmäisenä samaa sukupuolta olevien avioliitot laillistettiin Alankomaissa ensimmäisenä päivänä huhtikuuta vuonna 2001. Siellä ei todennäköisesti tiedetty, että melkein täsmälleen sata vuotta aiemmin oli Espanjan Madrisissa tapahtunut kenties ensimmäinen kahden naisen vihkiminen. Asiasta uutisoitiin myös Suomessa heinäkuussa 1901. " Awioliitto kahden naisen kesken. Madridissa on äskettäin saatu selwille, että kaksi naista on solminut keskenään laillisen awioliiton. Toinen heistä, joka oli pukeutunut mieheksi, saapui wiime

Nummen pitäjän Lukkarin talossa syntyi huhtikuun 11. päivänä 1807 poikalapsi, jolle annettiin nimi Henrik. Hänen vanhempansa olivat rusthollari Erik Eriksson ja vaimonsa Eva Greta Tötterman. Isä Erik oli kotoisin Lukkarilta, kun taas äiti Eva Greta oli syntynyt Pusulan Kaukelan kylän Kauhalassa. Molempien vanhempien esipolvista löytyy lähinnä Nummen ja Pusulan ratsutiloja. Näitä olikin näissä Lohjan kappeliseurakunnissa runsaasti. Henrik Eriksson asui kotitalossaan, kunnes 1820-luvun puolenvälin tienoilla ryhtyi tienaamaan leipänsä renkimiehenä muuttaen talosta taloon lähes vuosittain. Elämä rauhoittui vasta avioliiton myötä. Tammikuun toiseksi viimeisenä päivänä 1831 Henrik purjehti avioliiton satamaan piika Anna Silenin kanssa. Jo puolta vuotta aiemmin he olivat saaneet ensimmäisen yhteisen lapsen. Vuoden 1832 aikana syntyi poika Henrik Johan, jonka kastemerkintää ei näyttäisi löytyvän mistään. Henrik ja Anna muuttivat Helsinkiin viimeistään 1834, sillä seuraavat lapset syntyvät siel

Tracing genetic genealogy on a global scale | PRI.ORG

Toukokuussa 1660 Turun tuomiokapitulin pöytäkirjoihin merkittiin eräs tapaus, jota ei nykyaikana aiheuttaisi edes kulmakarvojen kohoamista oikeuslaitoksesta puhumattakaan. Pöytyäläinen renkimies Antti oli kosiskellut jo jonkin aikaa Karinaisten Mäenpään kylässä asunutta piikaa, Marketta Yrjänäntytärtä. Lopulta he olivat Marttilan kirkkossa lupautuneet toinen toiselleen eli menneet kihloihin. Entisaikaan tämä oli hyvin vakavamielinen lupaus eikä sen purkaminen ollut yhtä yksinkertaista kuin nykyisin. Joka tapauksessa Antti ja Marketta olivat lopul ta tilanteessa, että kihlaus haluttiin muiden taholta purkaa. Renki Antti joutui sitten tulemaan Turkuun, konsistorin eteen selittämään asiaa. Mukaansa hän oli ottanut erään pöytyäläisen talollisen. Marketan serkku (tai sisaren lapsi) kertoi, että he olivat muuten ottaneet Antin hyvin vastaan perheessä, mutta kornetti Tilkasen vaimo Riitta oli toista mieltä. Hän ei ollut koskaan antanut suostumustaan mokomalle kihlaukselle. Riitta joutui tosin

Kuningatar Margareetan aikaan 1300-luvun lopulla eli lappalaisista vanhemmista syntynyt nainen, jonka nimi oli sama kuin kuningattarella. Lapin Margareeta oli kastettu kristityksi ja hän oli näyssä saanut kutsumuksen käännyttää pakanoita kristinuskoon. Tämä kutsumus oli niin voimakas, että se vaivasi häntä päivin ja öin. Margareetan pyynnöstä Lundin arkkipiispa ja kuningatar laativat vuonna 1389 latinankielisen kirjeen lappalaisille. Siinä heille kuvattiin lyhyesti syntiinlankeemus ja Vapahtajan autuaaksi tekevä oppi. Lappalaisia kehoitettiin luopumaan käsintehtyjen epäjumalankuvien palvonnasta, sillä he tuottaisi vain ikuisen kadotuksen. Kirjeen lopussa kehoitettiin Upsalan arkkipiispaa ja Korsholman linnaläänin voutia pitämään huolta lappalaisten käännyttämisestä. Kirje ei ainakaan vakaumuksellisen Margareetan mielestä täyttänyt hänen toiveitaan, sillä hän kiersi jatkuvasti Norjan, Ruotsin ja Tanskan hoveja sekä luostareita rukoilllen ruhtinaita ja ylimyksiä pitämään parempaa huolta

Perttelin Kaukolan kylän Mikkolan rusthollissa syntyi tammikuun viidentenä päivänä 1749 poikalapsi, jolle annettiin nimi Kustaa. Hänen vanhempansa oli isäntä Matti Kaarlenpoika ja Stiina Matintytär. Isä Matti oli ollut aiemmin naimisissa Hähkänän kylästä kotoisin olleen Kirsti Juhontyttären kanssa ja tämän kuoltua lapsivuoteeseen nainut Stiinan. Isänsä jälkeen Kustaasta tuli Mikkolan uusi rusthollari. Puolisokseen hän sai Uskelan Lopen kylän Pertun rusthollarin tyttären, Annan. Tämä oli miestään kolmisen vuotta nuorempi. Annan äiti oli Pertun tyttäriä ja isä Heikki oli tullut sinne Sauvon kirkonkylästä. Kustaa käytti 1700-luvun lopulla kotitalonsa nimeä sukunimen tapaisesti. Annan kanssa heille syntyi yhteensä kymmenen lasta, mutta vain yksi tytär oli elossa vanhempiensa kuoltua. Anna menehtyi 1826 ja Kustaa kolme vuotta myöhemmin. Vaikka Kustaa piti kotitalonsa kunnossa, muistaa jälkimaailma hänet ennen kaikkea talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehenä Norrköpingin valtiopäivillä vuonna

Tammikuu 1899 Influenssa raivoaa pelottavasti New Yorkissa, yksin lääkärienkin joukossa! Columbia-yliopiston lääkeopillinen osasto on suljettu, koska kolme professoria makaa sairaana. Afääriliikkeet siitä myös pahasti kärsivät. Yhdestä ainoasta henkivakuutusyhtiön pääkonttorista on 300 naispuolista apulaista sairaana. New Jerseystä kerrotaan, että terveyslautakunta on yleisellä julistuksella kie ltänyt suutelemisen, koska se on tarttumaa levittävää. Tämä kielto tuli mm. hyvin sopimattomaan aikaan insinööri Hobsonille, Santiagon sankarille, joka juuri on kiertomatkalla tässä valtiossa. Hän on näet tukuttain saanut naisilta suosionosoituksia suutelojen muodossa. Kansasissa on hän suudellut 700 naista, mutta ei ole vielä sittenkään tyytyväinen. Siitä syystä ovat hänen esimiehensä nyt päättäneet lähettää hänet Manilan varusväkeen Filippiineillä. Kuvassa sotasankari Hobson, joka jäi ilman lisäsuudelmiaan.

Ainakin jälkipolvien silmin katsottuna ilmestyi eräs Fordell-niminen (Fordel, Fordeel) suku keskiajan lopulla Pohjanmaalle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Suvusta tuli merkittävä kauppias- ja voutisuku alueella. Heidän alkuperää ei tiedetä ja on arveltu kantaisä Jönsin olleen kotoisin Suomesta tai Tukholmasta (koska monet suvun jäsenet viettivät siellä paljon aikaa ja suvulla selvästi oli sinne yhteyksiä) tai jopa Saksasta. Nimi Fordell kirjattiin ensimmäisen kerran aikakirjoihin Tukholmassa 1485, kun eräs Knut Fordell sai sakkoja yöllisestä häiriköinnistä. Tämän Knutin mahdollisesta sukulaisuudesta Pohjanmaan Fordelleihin ei ole tiedetä. Kantaisä Jöns Fordell oli 1499 Pohjois-Pohjanmaan laamannikunnan edustajana kuningasvaalilautakunnassa, kun etsittiin Kristian II:lle jatkajaa. Jöns osti samana vuonna 150:llä markalla valtionhoitaja Sten Sture vanhemmalta Turun piispalle kuuluneen tilan Saloisten (Salon; nyk. Raahen alue) pitäjästä. Sen edustalla sijaitsi satama ja markkinapaikka,

Schultz-nimiset (Schult, Schultz, Schoultz, Schultze etc.) suvut ovat hyvin levinneitä ja mm. sen nimisiä kauppiassukuja on vaikuttanut laajasti Itämeren alueella. Turussa 1600-luvulla eläneiden Schultzien kantaisä oli lyypekkiläinen kauppias Jochim Schultz, joka mahdollisesti itsekin ehti asua Turussa, jossa 1611 mainittiin eräs Jochim Skult tai Skultz. Turun suvun vanhin tunnettu jäsen oli kuitenkin Jochim Schultz (mahdollisesti edellisen poika), joka syntyi Lyypekissä 24.11.1605. Hän aloitti työuransa kotikaupungissaan sukulaisensa Reggert von Dykin palveluksessa 1621. Turkuun hän tuli 1624 “jotta oppisi jotain suomen ja ruotsin kielistä”. Turussa hänen työnantajansa oli "rehellinen ja ymmärtäväinen" Reggert von Munster. Seuraavana vuonna hän oli Petter Jesenhausenin katupuotirenki ja kauppa-apulainen samaisen luona 1631. Jonkin aikaa Jochim näyttää olleen Porissakin, kunnes hän aloitti oman, Kuurinmaahan suuntautuneen, kauppatoimintansa. Vuonna 1634 hän sai porvarioikeude

Paavi Leo X:nen aikaan saapui hänen yliasiamiehensä Arcimboldus, joka toimi myös Milanon arkkipiispana, Ruotsiin tekemään mm. anekauppaa. Hän siis myi ihmisille näiden entiset ja tulevat synnit anteeksi keräten samalla melkoisen kassan vietäväksi Roomaan. Tuo rahaa ja arvotavaroita sisältänyt omaisuus tosin ryöstettiin Archimboldukselta Tanskan tyrannikuninkaan, Kristianin toimesta. Paavilla oli kova rahantarve, sillä hänen hovinsa kulutti surutta edeltäjien keräämiä varoja. Sanotaankin Leo X:nen käyttäneen rahaa yhtä paljon kuin kolme edellistä paavia yhteensä. Niinpä aneita myytiin aggressiivisesti kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Samaan aikaan Martti Lutherin aloittama uskonpuhdistus kohdistui pitkälti paavinvallan epäkohtiin. Vastineeksi syntiensä myymisestä sai kyseinen henkilö erityisen anekirjan. Näitä dokumentteja on säilynyt vain muutamia ja e räs niistä on liimattu aikoinaan Naantalin kirkonarkistossa olleeseen paavin ajan psalttariin eli laulukirjaan. Kyseinen kappale on lyypek