Höyrypannujen matka

Lähinnä sotilaallista näkökohdista perustettu Vääksyn Anianpellon telakka sai ensimmäisen höyrykäyttöisen aluksensa valmiiksi kesäkuussa 1856. Telakka oli saanut alkunsa Krimin sodan myötä, mutta rauhan tultua uusi laiva joutui tavalliseen siviililiikenteeseen. Sen nimeksi tuli aikakaudelle sopivasti "Suomi".

Höyryalus Suomi oli puurunkoinen ja sen pituus oli 46 metriä leveyden ollessa seitsemän metriä. Syvästä
aluksella oli vajaat kaksi metriä. Höyrykone laivaan hankittiin käytettynä Turussa olleesta englantilaisesta Storfursten -aluksesta, joka oli tuotu Suomeen joskus 1840-luvulla. Koneen teho oli noin 80 hevosvoimaa, jolla saatiin aikaiseksi yhdeksän solmun nopeus.

Itse laivarungon kasaus sujui Vääksyssä joutuisasti, sillä sitä tekemään oli palkattu ammattimiehiä Pohjanmaata myöten. Varsinainen vesillelasku tapahtui toukokuun 31. päivä kello 12.00 päivällä Päijänteen rannalla. Tilaisuus oli koonnut suuren joukon katsojia ja erityisesti ihmeteltiin valmiiksi asennettua höyrykonetta. Tosin höyrypannut kytkettiin vasta aluksen ollessa vesillä. Tykinlaukausten jylistessä aloitti höyrylaiva Suomi liikennöintinsä Saimaalla.

Liikennöinti ei ollut kovin vauhdikasta, sillä siipirataskoneistossa ei ollut lainkaan pakkia. Tämän takia vauhtia piti hiljentää jo paljon ennen laituriin tuloa. Kääntymiseen taasen tarvittiin kankia, tukkeja, köysiä ja runsaasti työvoimaa.

Vuosisadan suureksi matkaksi voisi luonnehtia em. höyrypannujen tuontia Turusta telakalle vuonna 1853.. Kumpaistakin pannua varten tarvittiin 20 hevosta ja miestä viitenä valjakkona. Matkanteko oli hankalaa alusta saakka ja lopulta isot kattilat tukkivat kapeat tiet. Mäkien kohdalla huomattiin nopeasti, että hevoset eivät soveltuneet tähän työhön. Niinpä oli turvauduttava pelkkään ihmisvoimaan.

Matka kesti lopulta kuukauden verran ja kirkkojen tehtäväksi jäi kuuluttaa pannujen kulusta sekä työvoiman tarpeesta. Kattiloiden päällä istui yleensä joku työnjohtaja tai muu herra, joka vahti mahdollisia pinnareita. Marttilan pitäjästä on säilynyt pieni kuvaus siitä, mitä kaikkea kulkue tien varsien kylissä sai aikaan;

"...laitos oli sijoitettu rekeen, jonka jalaksina olivat suuret hirret. Jalasten takapäässä oli reikä, josta lyötiin rautakanki lävitse jarruttamista varten alamäessä. Pöytyäläiset vetivät pannun hevosilla läpi Liedon pitäjän ja Marttilan miehet veivät sen miesvoimalla Hovirinnan kestikievariin Somerolla.

Maantie oli pitkän matkan vallan mustana miehistä muisteli kansa 1900-luvun alussa. Somerolaiset veivät pannut oman pitäjänsä läpi härjillä. Vastamäessä käytettiin taljoja apuna ja eräässä paikassa oli taljan toinen pää pantu kiinni ladon seinään. Vedettäessä kuorma ei liikahtanutkaan, mutta lato sen sijaan lähti sijoiltaan.

Kansa piti aikanaan sekä itse pannua, jonka kerrotaan olleen huoneen korkuisen ja tavattavoman raskaan, että itse kuljetusta merkillisenä tapahtumana. Yleinen mielipde vanhoilla ihmisillä oli se, että viranomaiset tekivät jotain vääryyttä kansalla laittaessaan sen sotaväentyyliin rahtia vetämään."

Höyryalus Suomi lopetti liikennöintinsä jo 1864, kun kolme jyväskyläläistä liikemiestä osti sen. Heidän halllussaan se ehti olla vain hieman aikaa, sillä valtavan työmäärän aiheuttanut maamme ensimmäinen järvihöyryalus poltettiin 1866.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit