analytics

Näytetään tekstit, joissa on tunniste susi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste susi. Näytä kaikki tekstit

Kiista sudennahasta

Episodi Kiskon ja Kiikalan syyskäräiltä vuodelta 1735:


Rekijokilainen sahuri Johan Johansson nosti kasvattipoikansa Jöran Johanssonin puolesta kanteen kruununtilallinen Henrich Andersson Kääriä vastaan Hitolasta. Kanne koski osuutta suteen, jonka Jöran oli tappanut viime syksynä ollessaan Henrichin palveluksessa. Johan katsoi, että hänen kasvattipoikansa olisi oikeutettu saamaan maksua suden nahasta tai osuutta sen arvosta.

Henrichin vaimo Maria Bertilsdotter vastasi sairaan miehensä puolesta. Hän kertoi, että kun susi havaittiin pihassa, hän käski Jöranin juosta ulos, ja itse meni myös yhdessä miehensä kanssa ulos. Kun he saapuivat paikalle, koira oli jo saanut suden kiinni ja piti sitä kiinni. Maria tarttui sutta hännästä, ja Jöran löi sitä kirveen lappeella. Lopulta Henrich tappoi suden. Koska koira oli tehnyt suurimman työn, ja Jöran oli vain renki ja velvollinen auttamaan, Maria katsoi, ettei Jöranille kuulunut osuutta.

Kuitenkin, sovinnon nimissä, Maria tarjoutui antamaan yhtenä lahjana lanttukuorman, mutta Johan ei ollut tähän tyytyväinen, vaan vaati oikeuden päätöstä, erityisesti koska hänen kulujaan ei ollut korvattu näin vähäisellä tarjouksella. Koska myös myönnettiin, että koira oli saanut suden kiinni, päätettiin, että Henrichin koiran ansiosta susi saatiin kiinni, eikä muut olleet ratkaisevalla tavalla siihen osallistuneet. Siksi sekä Henrichin kasvattipoika että tämän vaimo olivat kyllä auttaneet, mutta Jöran ei ollut oikeutettu saaliin osaan, kun hänen kasvatti-isänsä ei myöskään ollut hyväksynyt Marian tarjoamaa vapaaehtoista lahjaa.


Lähde - Piikkiön ja Halikon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat - KO a:43 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1735-1735, jakso 571, sivu 559: 29.-31.10.1735

Sotilas metsästäjänä

Länsi-Uudenmaan Inkoossa asui 1780-luvulta lähtien jalkaväen sotilas Henrik Ren yhdessä vaimonsa Anna Johansdotterin kanssa. Heidän esikoispoikansa syntyi Kärrin kylässä 1781, mutta sisarukset Eva, Anna ja Maria Billskogissa. Näistä Eva ja Anna menehtyivät 1790-luvun puolivälissä[1]. Henrikin ja vaimonsa Annan vihkiaika- ja paikka jäävät toistaiseksi selvittämättä, samoin molempien syntymäpaikat.

Henrik oli Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentin Inkoon komppania ruodun 87 sotilas. Tätä ruotua ylläpidettiin Billskogin kylässä. Kesäkuun 26. päivänä vuonna 1795 pidetystä katselmuksesta[2] saamme tietää, että miehemme on 39½ -vuotias, ollut palveluksessa 12½ vuotta sekä pituudeltaan viisi jalkaa ja 10 tuumaa pitkä. Edelleen hänen kerrotaan olevan naimisissa ja olleen sairaalassa hoidettavana. Kumminkin hän on em. katselmuksessa läsnä.

Ehkäpä juuri armeijassa Henrik Ren, jonka sotilasnimi on väliin muodossa Rehn, harjaantui metsästyksessä ja/tai ampumisessa. Hän nimittäin ilmaantui Inkoon talvikäräjien istuntoon[3] seitsemäntenä päivänä helmikuuta vuonna 1797. Siellä hän pyysi palkkiorahoja pyytämistään sudesta sekä kahden ketusta. Nämä hän sanoi pyydystäneensä omin avuin ja niinpä käräjäoikeus katsoi parhaaksi antaa hänelle sudesta 32 killinkiä ja kahdesta ketusta kahdeksan killinkiä. Yhteensä tämä teki täyden riikintaalerin, rahan, jonka Kustaa III oli ottanut käyttöön 20 vuotta aikaisemmin.

 

Kuvassa[4] komeilee Jacob Gillbergin piirtämä Uudenmaan jalkaväkirykmentin sotilas paraatiasussaan.



[1] Inkoo rippikirja 1793-1798 (AP I Aa:9)  Sivu 554 Soldater R ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=27714&pnum=280 / Viitattu 27.10.2024

[2] Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentti Pääkatselmusluettelo 1795-1795 (54953 UJR 355)  85-93 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15392&pnum=137 / Viitattu 27.10.2024

[3] Raaseporin läntisen tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat - KO a:3 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1797-1797, jakso 96, sivu 96: <Vinterting 1797 Ingå, Talvikäräjät 1797 Inkoo>; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6725987631&aineistoId=656473414 / Viitattu 27.10.2024

[4] Ej fjärrlån. Uniformsritningen ingår i ett skinnband med 72 st. ritningar (0429:0001-0072), framställande svenska och finska uniformer från ca. 1765.

Suden metsästyksestä

Kuningas Kristofferin maanlaki oli ensimmäinen laki, joka koski sekä maaseutua että kaupunkeja. Kuitenkin Ruotsin Itämaassa eli nykyisen Suomen alueella annettiin tuomioita edelleen muihinkin lakeihin viitaten. Esimerkiksi Ulvilan käräjillä vuonna 1639 määrättiin, että jokaisen talon tuli ylläpitää neljän sylen mittaista susiverkkoa ajojahtia varten. Tällainen velvoite koski ainoastaan Maunu Eerikinpojan maanlakia vuodelta 1347 sekä Södermanlannin, Vestmanlannin ja Itä-Göötanmaan maakuntalakeja. 

Kuitenkin Södermanlannin laissa määrättiin susiverkon pituudeksi kaksi syltä ja Itä-Göötanmaan laissa kolme syltä, joten määräys neljän sylen mittaisesta verkosta ei perustu niihin.Luultavasti tämä Ulvilan tuomio perustui tuolloin jo 300 vuotta vanhaan Maunu Eerikinpojan lakiin.

Vuonna 1628 Hämeenkyrön käräjillä päätettiin, että jahtivoudit vastaisuudessa valvoisivat, että jokaisella talonpojalla olisi kolmen sylen pituinen susiverkko ajojahtia varten. Tämä määräys näyttää perustuvan Itä-Göötanmaan lakiin. Kristofferin maanlaissa vastaavat säännökset olivat, että kaikkien pitäjässä asuvien, niin aatelisten kuin aatelittomien, tuli pitää varalla neljän sylen mittainen susiverkko. 

Mielenkiintoinen luettelo löytyy Maskun tuomiokunnan pöytäkirjoista vuodelta 1625.  Pöytyän käräjiä istuttiin toukokuun toisena päivänä ja kyseisestä seurakunnasta peräti 39 isäntää oli syytettyjen penkillä. Nämä talolliset eivät olleet huolehtineet asianmukaisesti susiverkoistaan ja niinpä oikeus langetti kullekin kolmen kuparitaalarin sakon. Koko Pöytyällä oli tuohon aikaan noin 100 taloa, joten melkoinen osa taloista ei noudattanut voimassa olleita lakipykäliä. 


Syli = 1,78m eli sormenpäiden välinen etäisyys kun kädet levitetään.


Kuvan lähde - Maskun tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat - I KO a:1 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat, 1620-1621, 1623-1625, 1627-1629 1620-1629, jakso 161, sivu 152: 30.9.1625 - Römmettöö; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6800601396&aineistoId=635406802 / Viitattu 18.10.2023

Sudentappaja Elg

Kaukainen sukulaiseni Greta Stina syntyi Kiskon Kajalan Pakkan eli Kuokan rälssitilalla syksyllä 1821[1]. Hänen isänsä Johan Michelsson oli tuohon aikaan talon lampuotina. Äiti Lisa Pehrsdotter oli kotoisin Vähä-Kiskon talosta. Noin 21 vuoden iässä Greta Stinan vei vihille Haapaniemen myllärin poika Isaac Pihlström. Tämä Pihlström suku oli lähtöisin viereisestä Pohjan pitäjästä, mutta Isaac oli syntynyt Haapaniemessä vuonna 1817. Vuosien 1842–1851 välisenä aikana Pihlströmin perheeseen syntyi seitsemän lasta[2]. Kevättalvella 1853 Isaac kuitenkin menehtyi vain 35 vuoden iässä.

Uusi puoliso löytyi pikaisesti omasta pihapiiristä, sillä myllärin renki Abraham Elg ja Greta Stina vihittiin vuoden 1854 viimeisenä päivänä. Vihkiminen tapahtui heidän kotimökissään ja sen suoritti kirkkoherran apulainen Gustaf Oskar Aspelin[3]. Tästä avioliitosta syntyi kaksi lasta. Abraham Elgin isä Abraham oli ollut töissä Orijärven kaivoksilla, äiti Anna Emanuelsdotter Lindström oli puolestaan kotoisin Haapaniemen Lankilan talosta.

Torppariksi siirtyi vähitellen poika Karl Isak Pihlström, mutta Greta Stina ja Abraham asuivat edelleen samassa mökissä vielä siirrettäessä uudelle vuosisadalle[4]. Abraham Elg siirtyi ajasta ikuisuuteen joulukuussa 1900 ja Greta Stina maaliskuussa 1904. Abrahamin ja Greta Stinan poika Johan Evert otti käyttöön J.V. Snellmanin 100 -vuotissyntymäjuhlan yhteydessä 12.5.1906 sukunimen Hirvi. Hänet mainitaan rippikirjassa 1900-luvun alussa entisenä teurastajana.

Abraham Elg pääsi oikein sanomalehteen heinäkuussa 1881. Tuolloin Sanomia Turusta[5] lehdessä kerrottiin seuraavaa:


Tapettuja petoja.

Kiskosta kirjoitetaan meille, että ent. torppari Abraham Elg Haapaniemen säterin mailla oli wiime maaliskuun 27 p:nä ehtoolla ampunut sutta sillä seurauksella että peto pahasti haawoittui waan ei kuitenkaan kuollut. Silloiselta pyryilmalta ei sen jälkiä saattanut seurata, mutta kesäk. 15 p:nä tawattiin kuollut susi noin wenäjän wirstan matkassa siitä paikasta, missä yllä kerrottu tapahtui. Haaskaa tutkittaissa huomattiin kylkiluissa kaksi luotia, jotka oliwat samanlaisia kuin Elgin käyttämät. Samaan aikaan tawattiin toinenkin kuollut susi Lopen kylän metsässä. Sen luullaan kuolleen myrkystä, mutta ei woida saada selwille kenen ansioksi se on luettawa, sillä moni oli myrkkykapsuloita ulkona pitänyt.




[1] Kiskon seurakunnan arkisto - I Ca:2 Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1796-1852, jakso 150, sivu 292-293: 1821; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5919905045&aineistoId=1256662704 / Viitattu 16.7.2023

[2] Kiskon seurakunnan arkisto - I Aa:21 Rippikirja, Nyländska delen 1849-1855, jakso 22, sivu 20: Haapaniemi Rå och Rörs hemman Emanuel Emanuelsson Lindström; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5855754661&aineistoId=1256409534 / Viitattu 16.7.2023

[3] Kiskon seurakunnan arkisto - I Eb:1 Vihittyjen luettelot 1683-1874, jakso 121, sivu 20-21: 1854; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5919830077&aineistoId=1256714966 / Viitattu 16.7.2023

[4] Kisko rippikirja 1900-1910 (AP I Aa:11)  Sivu 59 Haapaniemi

[5] Sanomia Turusta, 19.07.1881, nro 83, s. 2

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/494268?page=2

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Kuva - sudenraudat, Valonen, Niilo, kuvaaja 1948 - Museovirasto

Metsämies

Angelniemen Båtsholmin Alhaisten puustellissa 1823 syntyneestä Johan Gustafista tuli isänsä Samuelin jälkeen Piikkiön Sauvolan kornetinpuustellin vuokraaja vuodesta 1873 alkaen. Hänen vaimonsa Serafia Selander oli kotoisin Hämeestä, Hattulan pitäjästä. Perheen lapsista Rosa ja Gustaf olivat syntyneet Janakkalassa, kun taas Lydia ja Johan Vesilahdella. Vasta kaksi nuorimmaista, tytär Ida Suoma ja erittäin eksoottisen nimen saanut poika Bonifarius Tääle syntyivät perheen asuessa Sauvolassa. Surua perheeseen toi esikoispojan kuolema, joka aiheutui itseaiheutetusta ampumahaavasta.

Puustellin eli virkatalon vuokraaja käytti sukunimeä Sawola. Hänet tunnettiin pitäjässä hyvänä maanviljelijänä, mistä oli osoituksena mm. Varsinais-Suomen maanviljelysseuran kilpailuujn syyskuussa 1885 saatu kutsu toimia koeojituksen tuomarina. Nämä sinänsä ansiokkaat tehtävät eivät kuitenkaan tehneet hänestä oman aikansa kuuluisuutta, sillä hän osoitti mestarismiehen otteita ennen kaikkea metsästyksessä. 

Piikkiön kuntakokous käsitteli joulukuussa 1881 lähipitäjien petoeläintilannetta. Tietoon oli tullut useita tapauksia, joissa pedot olivat joko ahdistelleet ihmisiä tai käyneet jopa kiinni lapsiin. Huhuttiin susien myös syöneen lapsia. Kaikki kokousedustajat olivat yksimielisiä siitä, että jotain piti tehdä tälle tilanteelle. Kokous päätti lähettää Johan Gustaf Sawolan ”niihin kuntiin, joissa sudet näinä aikoina ovat tehneet hirveitä tuhotöitänsä”. Pehtori Sawolan arvioitiiin ampuneen tai muuten pyydystäneen kolme karhua, 38 sutta ja noin 200 ilvestä uransa aikana. Hänestä todettiin, ettei mies ole ”mikään ensikertainen metsästäjä eikä ainoastansa paljas jäneksien ja lintujen pyytäjä”. Matkarahaksi pehtori Savolalle luvattiin kunnan varoista 150 markkaa sekä lisäksi tapporahaa jokaisesta sudesta 50 ja ilveksestä 25 markkaa. Nämä summat hän tulisi saamaan kaikista ennen seuraavaan kesäkuun ensimmäistä päivää kaadetuista pedoista.

Samaan aikaan uutisoitiin Yläneellä ”kaikkien aikojen suurimman” suden kaadosta, jonka ansiosta pedon ampuja, torpparinrenki Vilho Samuelinpoika tuli saamaan runsaat rahapalkkiot. Hankoniemellä sijainneen kylpylän vieraat olivat nimittäin keränneet keskuudestaan 200 markkaa, joka nyt tultaisiin antamaan Vilholle. Lisäksi senaatti antoi omasta puolestaan hänelle saman summan.


Susijahdissa


Varsinais-Suomen susikeskustelu kävi kuumana jo 130 vuotta sitten. Tuolloin Hangon kylpylöissä oleskelevat säätyläiset kokosivat keskuudestaan ns. "Hankoniemen palkinnon", jonka he sitten antoivat läänin kuvernöörin haltuun. Tämä rahalahja oli tarkoitettu mm. erityisen ansioituneille metsästäjille.

Auranmaan Yläneen pitäjässä, joka tuolloin oli Maskun kihlakuntaa, lähti marraskuun 23. päivänä Kolinummen Aspholman torpan renkimies Vilho Samuelinpoika tarkastamaan pyydyksiään lähimetsiin. Eräästä ansastaan, joka oli "kruunun mailla", hän yllättäen löysi suurimman koskaan näkemänsä suden. Tämä oli vanhanpuoleinen koiras, jonka pituus kuonosta hännän päähän oli puoli seitsemättä jalkaa eli  noin kaksi metriä.

Vilho Samuelinpojan onneksi tämä hänen nappaamansa susi oli ensimmäinen sen jälkeen, kun Hankoniemen palkinto oli ehditty julistaa. Niinpä hän sai tuon kylpylävieraiden kokoaman rahasumman, mutta sen lisäksi kunnan myöntämän susien tapporahan ja vielä lisäksi Keisarillisen senaatin 200 markan palkinnon. Näihin hän Vilho oli oikeutettu annettuaan viranomaisille kunnallislautakunnan puheenjohtajan kirjallisen todistuksen saalistaan sekä petoeläimen nahan.


Suden pyytämiseen voitiin käyttää useita eri tapoja, joista suosituimpia olivat raudat, loukut ja verkot. Eläimelle tuskallisin lienee ollut susionki. Tämä sidottiin rautalangalla puun kylkeen sopivaan paikkaan. Syötiksi laitettiin lihakimpale. Kun eläin otti syötin suuhunsa, laukesi jousinen mekanismi ja monihaaraiset koukut tunkeutuivat pedon leukoihin. Raudat olivat alun perin oman yleisesti oman kylän seppien tekemiä, mutta myöhemmin 1800-luvulla niitä saattoi ostaa tehdasvalmisteisina. Rautoja asetettiin syötiksi jätetylle haaskalle johtaville poluille ympyräiseen muotoon vähintään viisi ja enintään 10 kappaletta. Niitä ei kannattanut laittaa liian lähelle raatoa, sillä sudet eivät epäluuloisina eläiminä useinkaan tulleet kovin lähelle syöttiä. Menetelmä oli hyvin tehokas, sillä


Vaikka senaatti oli antanut määräyksen palkintorahojen maksamisesta susien pyydystäjille, ei asian todistaminen aina ollut yhtä helppoa kuin Vilho Samuelinpojan tapauksessa. Talvella 1881-82 oli eräs Koskella Tl asunut mies saanut myrkyllä saaliiksi suden. Asiasta lähetettiin senaattiin tieto kunnallislautakunnan pöytäkirjaotteen kera. Muutamassa viikossa tuo anomus singahti käsittelemättömänä takaisin Turun ja Porin läänin kuvernöörin työpöydälle. Mukana seurasi senaatin käsky, jossa vaadittiin papereiden palauttamista, kunhan ne olisi ensin "väännetty" ruotsiksi. Epäselväksi jäi se, kenelle tämä käännöstyö kuuluisi; koskelaisille tai kuvernöörille itselleen.

Hullu susi

Kesä-heinäkuun vaihteessa vuonna 1857 tapahtui Viipurin ja Lappeenrannalla välisen tien varrella sijainneessa pikkukylässä kauheita. Erään talon kuusi lasta istui kartanon pihamaalla leikkien lampaiden kanssa. Lapsista vanhin, kolmentoista ikäinen tyttö oli samalla paimenena elikoille. Sanan-Lennätin -sanomalehti kuvaili päivän tapahtumia suurin piirtein seuraavalla tavalla;

Siinä he istuivat kesälämmössä ja surusta tietämättä, kun selkeänä päivänä susi rynni kartanolle, sieppasi lampaan ja vei sen läävään. Paimentyttö tästä huutamaan ja sutta läävästä karkoittamaan. Susi karkasi ulos ja hyppäsi tytön niskaan, siitä toiseen sisareen ja edelleen kolmanteen lapseen purren näitä pahasti. Samalla vauhti susi ennätti purra myös kolmea muutakin pikkuista. Vanha ukko tuli jostain hätiin ja koitti suden kanssa taistelua huutaen minkä jaksoi talon miehille, jotka olivat pellolla. Sieltä tulikin pian mies, joka seipäällä tappoi suden.

Mutta apu tuli jo liian myöhään. Kaksi nuorinta lasta makasivat nurmella hengettöminä ja muilta lapsilta olivat niskasuonet poikki. Lisäksi vanhan ukon käsi oli sudenpuremilla. Ukon haavoja ei talon väki katsonut pahoiksi ja hänet jätettiin kotiin samalla, kun elossa olleita pienokaisia alettiin hoivata. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi heidän kuljettaminen Viipurin sairaalaan hurstissa. Surullista oli nähdä neljä hurstia perätysten kannettavan pitkin maantietä ja neljä henkeä, joka hurstia pitämässä. Lapsiraukat olivat niin huonoina, että tokkopa niistä kukaan enää eloon virkistyy. Kuinkahan mahtaa lisäksi ukon kanssa olla, sillä suden puremat haavat ovat kuolettavia, vaikka pieniä olisivatkin.



Der Wolf und der Fuchs. Digital ID: 1577631. New York Public Library

Blogitekstisuositus

Kidnapattu kreivi – 1700-luvun uskomaton perintöriita