Henrik oli Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentin Inkoon
komppania ruodun 87 sotilas. Tätä ruotua ylläpidettiin Billskogin kylässä. Kesäkuun
26. päivänä vuonna 1795 pidetystä katselmuksesta[2]
saamme tietää, että miehemme on 39½ -vuotias, ollut palveluksessa 12½ vuotta
sekä pituudeltaan viisi jalkaa ja 10 tuumaa pitkä. Edelleen hänen kerrotaan
olevan naimisissa ja olleen sairaalassa hoidettavana. Kumminkin hän on em. katselmuksessa
läsnä.
Ehkäpä juuri armeijassa Henrik Ren, jonka sotilasnimi on väliin
muodossa Rehn, harjaantui metsästyksessä ja/tai ampumisessa. Hän nimittäin ilmaantui Inkoon
talvikäräjien istuntoon[3]
seitsemäntenä päivänä helmikuuta vuonna 1797. Siellä hän pyysi palkkiorahoja
pyytämistään sudesta sekä kahden ketusta. Nämä hän sanoi pyydystäneensä omin
avuin ja niinpä käräjäoikeus katsoi parhaaksi antaa hänelle sudesta 32 killinkiä
ja kahdesta ketusta kahdeksan killinkiä. Yhteensä tämä teki täyden
riikintaalerin, rahan, jonka Kustaa III oli ottanut käyttöön 20 vuotta
aikaisemmin.
Kuvassa[4]
komeilee Jacob Gillbergin piirtämä Uudenmaan jalkaväkirykmentin sotilas
paraatiasussaan.
[1] Inkoo
rippikirja 1793-1798 (AP I Aa:9) Sivu
554 Soldater R ; SSHY
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=27714&pnum=280
/ Viitattu 27.10.2024
[2] Uudenmaan
läänin jalkaväkirykmentti Pääkatselmusluettelo 1795-1795 (54953 UJR 355) 85-93 ; SSHY
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15392&pnum=137
/ Viitattu 27.10.2024
[3] Raaseporin
läntisen tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat - KO a:3 Varsinaisten asioiden
pöytäkirjat 1797-1797, jakso 96, sivu 96: <Vinterting 1797 Ingå,
Talvikäräjät 1797 Inkoo>; Kansallisarkisto:
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6725987631&aineistoId=656473414
/ Viitattu 27.10.2024
[4] Ej fjärrlån. Uniformsritningen
ingår i ett skinnband med 72 st. ritningar (0429:0001-0072), framställande
svenska och finska uniformer från ca. 1765.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti