Juhan suku-uutiset

Kirjoittelin muutama päivä sitten Järnström -suvusta. Siinä yhteydessä törmäsin Pohjan pitäjän Bölen kylään, kun Anders Järnström nai sieltä erään Hedvig Matsdotterin. Sama kylä ja Hedvigin isä Mats Matsson sukeltavat esiin myös Etelän Uutiset -sanomalehden tämän viikkoisen artikkelin taustalta. Pohjan pitäjässä nimittän julkistettiin Pohjan Faberge -projektin toimesta muistolaatat pitäjässä syntyneiden Faberge-kultaseppien, Knut Oskar Pihlin, hänen tyttärensä Alma Pihlin sekä Erik Kollinin kunniaksi. Näistä muistolaatoista kaksi ensin mainittua ovat Pohjan kirkon kellotapulin luona ja Kollinin Brödtorpin kartanolla. Knut Oskar Pihl syntyi vuonna 1860 Pohjan pitäjän Bollstadin kylässä pitäjänräätäli Johan Gustaf P:n ja vaimonsa Eva Lovisa Al(l)eniuksen perheeseen. Myös Knutin isoisä Johan Jakob Pihl ja setä Carl Pihl olivat räätäleitä, joten kädentaitoisia suvusta löytyi runsaasti. Johan Jakob oli syntynyt kesäkuussa 1794 Pohjan pitäjässä Fiskarsin ruukin räätälin, Bengt Jakob P:n ja

Karl Evert Ruda (28. tammikuuta 1892 Lohja – 11. marraskuuta 1949) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat Frans Viktor Ruda ja Augusta Adolfina Warelius. Hänet vihittiin ensimmäisen kerran avioliittoon vuonna 1923 Hjördis Coustanec Erikssonin kanssa (kuoli vuonna 1926). Toisen kerran hän avioitui vuonna 1932 Aini Raatikaisen kanssa. Isä Frans Viktor oli ollut Mustion ruukilla puuseppänä naidessaan räätälintytär Augusta Wareliuksen vuonna 1887. Tuoreen perheen ensimmäinen lapsi syntyi vuotta myöhemmin Mustiolla, mutta neljä vuotta myöhemmin perhe oli jo siirtynyt Lohjalle. Siellä isä Frans mainitaan mm. rakennusmestarina. Augusta kuuluu suureen Wareliusten sukuun, joka oli lähtöisin Lohjan Varolan yksinäistalosta. Karl Evert kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti kuudennen luokan Helsingin uudessa ruotsalaisessa oppikoulussa vuonna 1921. Taktiikan soveltamiskurssi oli vuorossa Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1927 ja edelleen hän suoritti komentaj

Museovirasto tietää kertoa tästä Liedon ja Kaarinan rajalla,Turku-Hämeenlinna maantien varrella olevasta kohteesta mm. seuraavaa; Kotokallio on suhteellisen jyrkkäseinäinen, ympäristöstään hyvin erottuv a kalliomäki, joka sijaitsee Aurajoesta n. 250 m itään Turku-Hämeenlinna maantien itäpuolella, noin 50 m tiestä. Kalliolta on upea näköala Auranjokilaaksoon ja horisontissa siintää mm. Turun Tuomiokirkon torni. Kallioisen mäen länsirinteessä sijaitseva kooltaan n. 15 x 12 m:n suuruinen röykkiö, joka on tutkittu vuosina 1965-66. Kaivaushavaintojen perusteella röykkiössä on ollut sekä reunakehä että sisäkehä. Siitä on löydetty 3-5 polttohautauksen jäännökset. Vainajista ainakin kaksi on ollut 20-30 -vuotiaita naisia. Röykkiöstä on löydetty pronssikauden II periodille ajoittuva pronssitikari ja neula . Paikka onkin vanhin tunnettu ajanjakson esineellinen hauta koko Suomessa. Hautauksen aikoihin Kotokallio sijaitsi kapean salmen itärannalla, mutta nykyisin meri on lähes 10 kilometrin pääs

Eräästä pääkaupunkiimme Helsinkiin 1840-luvun lopulla tulleesta nuoresta miehestä tuli karvarimestari Gardbergin kisälli. Tässä työssä hän oli kaiken kaikkiaan 19,5 vuoden ajan, kunnes mestari joutui takaustensa kautta vararikkoon. Mies, etunimeltään Henrik, käytti tuolloin sukunimeä Rautell muuttaen nyt Gardbergin luota karvarimestari Lindgrenin palvelukseen. Hänen luonaan Henrik viihtyi sitten kuolemaansa saaakka eli 26 vuoden ajan. Henrik Rautell kuoli 24.9.1889 ja useissa sanomalehdissä huomioitiin hänen poismenonsa. Syynä ei ollut niinkään hänen ammattitaitonsa ja uutteruutensa, jotka nekin toki noteerattiin. Erityisesti vainajaa muistettiin hänen hyväntekeväisyytensä takia. Sekä karvarimestari Lindgrenin että työtovereiden kerrottiin suuresti kunnioittaneen sitä työtä, mitä Henrik Rautell oli tehnyt köyhien hyväksi. Vuosina 1867-1868, kun "kova köyhyys oli maassamme, auttoi Rautell tarwitsewia, jakaen heille koko säästönsä ja kaikea ansionsa, jotka eiwät suinkaan olleet nii

Suomessa on ollut ja on yhä edelleen tapana, että jos jostain asiasta on mahdollisuus tehdä kaksi eri versiota, n äin myös tehdään. Samalla puolet ihmisistä asettuu sen ensimmäinen vaihtoehdon ja tasan puolet sen toisen vaihtoehdon taakse, oli kyse mistä tahansa. Historiallisesti nämä asiat ovat tulleet esiin erityisen hyvin ns. pitäjänmakasiinien kohdalla. Jo 1600-luvun lopulla Ruotsin kuningas määräsi perustettavaksi laitoksia, joihin hyvinä vuosina kerättäisiin viljaa ja josta sitä huonoina lainattaisiin tai annettaisiin tarvitsijoille. Suomessa tämä idea toteutui hyvin hitaasti ja kuninkaan hallinto joutui tuon tuosta muistuttamaan asiasta. Vihdoin 1755-56 valtiopäivillä asiasta annettiin tiukka määräys. Kiskon pitäjässä ei varsinaisesti aikailtu ja jo 1780-luvulla pystytettiin ensimmäinen pitäjänmakasiini. Sen sijaintipaikaksi tuli Toijan kylä. Kiskon pitäjän ikiaikainen ongelma oli sen kuuluminen kahteen eri lääniin eli Uudenmaan ja Turun lääniin. Näistä Uudenmaan puolella puhut

Tenholan Kelkkalan kylässä asui 1700-luvun loppupuoliskolla renkinä, sotilaana ja lopulta lampuotina muuan Anders Johansson Kellgren. Sukunimi tosin esiintyy useissa muissakin muodoissa kuten Kiellgren ja Kjellgren. Hän oli mennyt vuonna 1749 naimisiin piika Anna Hansdotterin kanssa. Perheeseen syntyi kahdeksan lasta ennen Annan kuolemaa vuoden 1768 paikkeilla. Anders Kellgren asuinpaikka vaihtui ensimmäisen vaimon kuoleman jälkeen Kullaan kylän Västergårdiin ja samoihin aikoihin hän meni uudelleen naimisiin Finbyn puustellin piian, Anna Matsdotterin kanssa. Hänen kanssaan Andersilla oli viisi lasta. Lapsista olen selvitellyt vuosina 1755 ja 1779 syntyneiden sisarpuolten, Danielin ja Carolinan vaiheita. Ensin mainittu nai 1778 Hedvig Gustafsdotterin, jonka kanssa muutti Pohjan pitäjän Järnvikin kylän Östergårdin taloon. Sieltä perheen matka jatkui vuonna 1803 Kiskon Haapaniemen säterikartanoon, jossa Danielista tuli yksi tilan neljästä lampuodista. Pohjan pitäjässä pariskunnalle oli

Turun Itäharjulla sijaitsee puistomainen, hyvin hoidettu hautausmaa. Muistomerkkejä sieltä löytyy vain muutamia. Tämän ns. kolerahautausmaan taustalla on Venäjältä Suomeen vuonna 1831 tullut kulkutautiepidemia, joka niitti silloisen Turun 11000 asukkaasta peräti 234 vain muutaman syksyisen kuukauden aikana. Kolera ei katsonut ihmistä säätyyn tai asemaan ja niinpä kuolleiden joukossa oli yhtä hyvin raatimiehiä kuin köyhäinhuoneen piikoja. Koleran leviämistä pelättiin - eikä aivan syyttä - paljon ja taudin uhreja ei haudattukaan samaan paikkaan muiden vainajien kanssa. Itäharjulle ja Kakolanmäelle perustettiin erilliset hautausmaat. Itäharju valittiin lähinnä sen etäisen sijainnin takia, olihan se siihen aikaan kaukana kaupungista. Edes omaisia ei päästetty saattamaan rakkaimpiaan viimeisellä matkalla, vaan ruumiit haudattiin öiseen aikaan viranomaisten toimesta. Kakolanmäen kolerahautausmaata ei ole enää olemassa, mutta Itäharjulla on jäänyt pystyyn viisi kivistä ja kaksi rautaista muis

Karjalohjan Kärkelän kylän kuparihytti palveli lähinnä läheisen Orijärven kaivoksen tarpeita. Sulatto perustettiin vuonna 1765 kauppaneuvos Robert Finlayn toimesta ja se suljettiin lopullisesti 1882. Sulaton suuruuden aikaa oli von Julinin kausi 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Hän omisti Kärkelän l isäksi muutamien kilometrien etäisyydellä sijainneet Antskogin, Fiskarsin, Orijärven ja Kosken ruukit tai kaivokset. Karjalohjan rippikirjoissa Kärkelä esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1768 aloitetussa niteessä. Tuolloin laitoksen kirjanpitäjänä on herra Nils Hedgreen, joka oli naimisissa Anna Lisa Faberin kanssa. Ensimmäisten työntekijöiden joukossa olivat mm. sulattaja Nils Lindgren, seppä Anders Winter, raudanvääntäjä Gabriel Gallenius ja apumies Carl Murberg. Kuten nykypäivänä, olivat ammattitaitoiset työmiehet jo 1700-luvulla kysyttyjä tekijöitä. Niinpä Kärkelän väkeä lähti töihin mm. Antskogiin, Orijärvelle ja Pinjaisiin (Billnäs). Kuparihytin yhteydessä toimi myös sahalaitos,

Magnus Brenner 1900-luvun alussa julkaisemassa Brennereitten sukukirjassa hän kertoo Isokyrön kirkkoherrasta, Isak Brenner uksesta seuraavaa; Isaacus Henrici Brennerus född i Mustasaari 1.1.1603, vistades från hösten 1616 i två års tid hos Johan Messenius på Kajaneborg, inskrefs 1618 i Åbo katedralskola, student i Upsala 11.7.1625, prestvigd 1627, kapellan i Mustasaari 1628, bosatt i Helsingeby, kyrkoherde och prost i Storkyro 1644, riksdagsman 1650, bosatt i Wendelä by, hvarest han på sitt från öde upptagna hemman Lauroila med framgång idkade jordbruk samt på lediga stunder sysselsatte sig med att måla taflor, bland annat sitt eget porträtt 1661, som ännu förvaras if Ylistaro kyrka. Död i Wendelä 31.7.1670. Gift i Wörå 1629 med Susanna Werenberg, född i Wörå 1609, död i Storkyrö 10.2.1685, dotter till lagläsaren i Österbotten Gabriel Pavelsson Werenberg, född i Raumo, död i Wörå¨över 100 år gammal och hans hustru Barbro Viloides, prostdotter från Wörå. Isakin ja Susanna lapsia oliva

Suomen järjestyksessä toinen paperitehdas perustettiin Järvijoen varrelle nykyisessä Auran pitäjässä. Järvijoki laskee Pöytyän puolelta sijaitsevasta Savojärvestä Aurajokeen. Järvijoen partaalla oleva Järvenojan kylä taasen sijaitsee Vanhan Tampereentien ja Turku-Tampere -junaradan välisessä maastossa, Järvijoen länsipuolella. Auran pappila oli aikoinaan yksi kylän merkittävimmistä rakennuksista. Nykyisin maisemaa hallitsee Käyrän työsiirtola. Vuonna 1764 Turun ja lopulta koko Suomen rikkaimmaksi mieheksi päätynyt kauppias Jacob Bremer sai idean paperimyllyn perustamisesta paikkanaan Järvenojan kylän kohdalla Järvijoessa sijaitseva pieni koski. Jo tätä ennen Bremer oli ollut mukana perustamassa sokeri-, tupakka- ja lasitehtaita. Näin tästä Turussa uransa vuonna 1727 kauppa-apulaisena aloittaneesta miehestä kasvoi yksi aikansa merkittävimmistä teollisuusmagnaateista. Auran l. entisen Prunkkalan seurakunnan kastettujen luettelossa paperitehtaan työntekijöitä vilahtaa jo vuoden parin ku

Suomessa pidettiin vielä historiallisella ajalla keväisin ns. Henkien Päiviä. Uskomusten mukaan vainajien henget kävivät tuolloin tervehtimässä elossa olevia sukulaisiaan ja tuttaviaan. Liikenteessä olivat erityisesti ne henget, jotka aikaan elivät jumalattomasti maan päällä. He tekivät niin suuria rikoksia etteivät saaneet kuolemassakaan rauhaa ja lepoa. Eloo n jääneiden piti tällöin elää vastavuoroisesti siivolla ja kiitettävällä tavalla samalla sovittaen vainajan rikkomukset. Ristin päivänä, jolloin henget ensimmäiset kerran tulivat esiin kätköistään, piti jokaisen olla äänettä. Työn tekeminen tai muu metelöinti oli kielletty, koska muuten henget olisivat paenneet takaisin yhdeksi lisävuodeksi. Myös elävät olisivat saaneet kärsiä jotain pahaa. Aattoiltana tuvan lattia peiteltiin oljilla, jotta askeleetkaan eivät kuuluisi. Oviin, kynnyksiin ja saranoihin käärittiin ohuet liinat, jotta henget eivät pelästyisi niistä lähteviä ääniä. Henkien päiviä vietettiin Keski-Suomessa luultavasti

Rautalammin pitäjän Konnekoskella sattui kesäkuun 17. päivä vuonna 1860 hirvittävä onnettomuus. Pitäjän kirkolle oli tuona päivänä kokoontunut "puoli pitäjää" tuoreita rippilapsia katsomaan. Koska Rautalammilla on runsaasti vesistö jä, suurin osa kirkkokansasta oli tullut paikalle veneillään. Näin olivat tehneet myös Varismäen kyläläiset, jotka olivat kulkeneet matkansa suurella kirkkoveneellä. Kaikkiaan kerrottiin ainakin 40 venheen seilanneen pitkin Hankaveden selkää. Paluumatkalla Varismäen kirkkovene matkasi Konnekoskea pitkin, koska sitä kautta matka kotiin oli useita kilometrejä lyhyempi. Muutamat vaimoihmiset olivat huutaneet kosken kohdalle tultaessa perämiehelle, että tämä laskisi heidät maihin. Perämies yritti rantautua kulkusuunnassa oikean puoleiselle rannalle ja muutamat naiset olivatkin jo pääsemässä kuivalle maalle, kun perämies huomasi kauhukseen ison veneen peräpään nousseen liian korkealle. Samassa virta tarttui veneeseen ja riuhtoi sen voimakkaasti poikkipä

Pyhäjärven Ul eli nykyisin Karkkilana tunnetun pitäjän Haaviston kylässä tapahtui aikalaisia syvästi järkyttänyt tapahtumaketju lokakuun alussa vuonna 1866. Tuolloin pitäjänseppä Kaarle Aron Bergman Haaviston Riddaren talosta oli saanut Helsingin köyhäinhuoneesta erään vaimoihmisen hoidettavaksi 12 markasta kuukaudessa. Seppä Bergman oli pyytänyt torpparinpoika Stenbergiä kyyditsemään tämän naisen Haavistolle, kun sepällä itsellään ei kulkupeliä ollut. Seuraavana päivänä Bergman saapui noutamaan tätä naishenkilöä Stenbergien torpasta vieden hänet kotiinsa. Lokakuun kahdeksannen päivän aamupuolella lähti Bergman perunan nostoon muutaman sadan metrin päähän kodistaan. Siellä hän työskenteli puolille päivin, jolloin hänen vaimonsa Henrika Vilhelmina toi hänelle päivällistä. Tämän jälkeen pariskunta jatkoi töitä yhdessä aina iltapäivän kello neljään saakka. Tuolloin Henrika Bergman lähti ensin kotiin päin miehensä seuratessa perästä hetken kuluttua. Kaarle Bergman tapasi matkallaan erään

Nykyisen Tarvasjoen kunnan, entisen Euran kappelin alueella sijaitsevan Juvan kartanon ylimyllärinä toimi 1780-luvulta aina vuoteen 1801 Kustaa Pertunpoika, joka oli naimisissa Maria Matintyttären kanssa. Myllärin taidot Kustaa oli saanut jo äidinmaidossa, koska myös hänen isänsä Perttu Erkinpoika oli ollut kartanon myllärinä aina 1740-luvulta lähtien. Kustaa oli syntynyt Pertun ja tämän ensimmäisen puolison, Valpuri Erkintyttären toisena lapsena Juvalla 27.5.1750. Rippikirjoissa tämä syntymäaika muuttui vuosiluvuksi 1751. Kustaa Pertunpoika vei vuonna 1784 vihille Marttilan emäseurakunnan Laurilan kylän Vanhatalon tyttären, Marian. Miestään kymmenen vuotta nuorempi Maria Matintytär toi kapionsa Juvalle, missä perheeseen syntyi kahdeksan lasta seuraavien 16 vuoden aikana. Myllärin raskas työ jäi taakse, kun Kustaa uuden vuosisadan alussa siirtyi vaimonsa kotitalon isännäksi eli ratsutilalliseksi. Vuosien 1803-09 Marttilan rippikirjassa on paikallinen kirkkoherra käyttänyt luovaa kirjoi

Tarvasjoen Juvan kartanoon eli kapteeninpuustelliin tuli vuonna 1867 vuokraajaksi Karl Robert Lindström. Hän oli syntynyt kesällä 1833 Kiskon Hongiston kylän Mattilan rusthollissa talon isännän, Reginan aviottomana lapsena. Paria vuotta myöhemmin Regina Arvidsdotter Hammar meni naimisiin Pohjan pitäjän Fiskarsin ruukilta tulleen kapakoitsija Christopher Lindströmin kanssa. Perhe muutti saman tien Helsinkiin, missä Christopher mainitaan puutarhurina. Siellä myös syntyi pariskunnan tytär Sophia, joka kuitenkin menehtyi alle kolmivuotiaana. Myös Regina kuoli Helsingissä, vuoden 1848 syksyllä. Karl Robert käytti siis sukunimeä Lindström, mutta Kiskon kastettujen luettelossa hänet mainitaan aviottomana. Mikään mahdottomuus ei toki ole, että Christopher olisi ollut hänen isänsä. Reginan isän, Arvid Hammarin suku oli ollut jo yli 100 vuotta Hongistossa rusthollareina, mutta aivan alunperin Hammarit olivat tulleet Kiskoon Marttilan pitäjän Tilkaisten kylästä. Niinpä ympyrä tavallaan sulkeutui,

Mustion ruukin runsaslukuisen työväestön keskuudessa jotkut ammatit periytyivät usein isältä pojalle, mutta muunlaistakin kehitystä toki oli. Yhtenä esimerkkinä voisi toimia hiilirenki Anders Lindströmin perhe. Ruukin hiilirenki Anders Lindström meni vuonna 1789 naimisiin mustiolaisen torpparin tyttären, Kaisa Vestermanin kanssa. Pariskunta asui ruukkiyhteisössä ja heille syntyi yhteensä seitsemän lasta vuosien 1790-1803 välillä. Vuosien 1792-94 välillä Anders sai ikäänkuin ylennyksen. Hänestä tuli nyt hiilien kantamisen sijaan todellinen ammattimies, vasaraseppä. Myös Andersin isoveli Axel oli vasaraseppä, joten suvusta löytyi kädentai toja runsaasti. Mustion ruukilla näitä ammattilaisia oli 1800-luvun alussa vajaat kymmenen henkeä. Kun ruumiinvoimat eivät enää olleet entisensä, löytyi mm. Axel Lindströmille silti töitä. 1820-luvulla hänet nimittäin mainitaan tulivahtina, joten varsinaisia eläkepäiviä hän ei ehtinyt juuri viettää. Anders Lindströmin ja Kaisa Vestermanin vanhin poika,

Kuten jo Atle Wilskman 1900-luvun alkupuolella totesi Släktbok -kirjassaan, on Suomessa ollut aikain kuluessa useita eri Tallqvist -sukuja. Näistä useampia oli lähtöisin Karjalohjalta, lähinnä Tallaan (ruots. Tallnäs) kylästä. Tallaan kylässä oli 1700-luvulla neljä tilaa eli Torsti, Kylänpää, Pöykäri ja Ällä. Näistä Torstin ja Kylänpään isännät olivat keskenään samaa Tallqvist -sukua. Ällän talossa oli 1760-luvulta lähtien ollut isäntä vuonna 1733 syntynyt Jöran Henriksson puolisonaan kolme vuotta nuorempi Maria Henriksdotter. Jöran jälkeen isännäksi tuli hänen poika Henrik (s. 1763), jonka jälkeläiset käyttivät sukunimeä Tallgren. Tallaan kylässä asui 1700-luvulla myös useita sotilaita, joilla oli sama, kylännimestä johdettu sukunimi. Luovuttuaan jostain syystä isännyydestä lähti Henrik Jöransson perheineen Siuntion kautta Vihdin Haapkylään torppariksi. Siuntioon tuli perheineen 17.1.1815 ja mainitaan tuolloin kestikievarinpitäjäksi.Ällän uudeksi talolliseksi tuli lyhyeksi aikaa Lån

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 1863 Helsingissä julkaisemassa teoksessa "Suomi - Kirjoituksia isän-maallisista aineista" kerrotaan mm. Nokian kartanosta. Tämä jakso sisältyy apteekkari Daniel Skogmanin pitkillä maakuntamatkoillaan kokoamiin aineistoihin. Herra Skogman oli Elias Lönnrotin aikalaisia ja piti huolen hänen lääkkeistään sekä postinkulusta. Historialliseen Pirkkalan pitäjään tultuaan Skogman matkasi mm. Emäkosken ohitse. Kosken eteläpuolella hän asteli Nokian kartanon maille. Nokia kuului tuohon aikaan Laukon kartanon herra Adolf Törnqrenille. Skogman jatkaa matkakertomustaan seuraavasti; "Kosken etelä-puolella on Nokian kuuluisa kartano, joka nykyjään on Laukon Herran A. Törngrenin oma. Nokian puutarhassa on kivi semmuotoinen ja sellaisilla ihmisen hakkaamilla piiruilla kuin kuvasta näemme (katso kuvassa C n:o 1). Se oli ennen ollut kumossa ja sen vieressä oli toinen kivi (N:o 2), johon ei ollut mitään piirretty. Muutamia vuosia takaperin kaivettiin

Mustion ruukin kirjanpitäjänä oli 1850-luvulta lähtien herra Carl Magnus Dahm. Hänen vaimonsa Vendela Fredrika Åbergin sukujuurista osa vie Vihdin kautta Karjalohjan Tallaan kylän Tallqvist -sukuun, mistä myös isä Jacob Å. oli kotoisin. Hänestä tuli 1700-luvun lopulla Karjaan pitäjän postimestari tätinsä aviomiehen, Erik Olinin jälkeen. Wendlan äiti Agneta Charlotta Ahlefeldt oli aatelista sukua - isä Wilhelm von A. asui tyttärensä syntymän aikaan Tammisaaressa puolisonaan Elsa Ekebom. Pikanttina yksityiskohtana voisi mainita, että Vendela Fredrika oli Tenholassa vuonna 1771 syntyneen tätinsä täyskaima. Carl Magnuksen vanhemmat olivat Carl Fredrik D. ja vaimonsa Maria Helena Bouct. Perhe asui Karjaan Starkomin kylässä sijainneessa virka-asunnossa ja rippikirjan perusteella isä Carl Fredrik oli syntynyt Viaporissa eli Suomenlinnassa. Äiti Maria Helena taasen oli kotoisin Tuusulasta ja syntynyt Karjaan rippikirjan mukaan 1777. Harmillisesti HisKistä puuttuu juuri tuo vuosi, mutta onneksi

Salo-Uskelan kivikirkon hautausmaalta löytyy oheinen tummanpuhuva muistomerkki. Sen alla lepäävät insinöörin rouva Flora Mathilda Ferrin ja hänen tyttärensä Flora Maria Sofia Forsten. Flora Ferrin oli syntynyt Tohmajärvellä 1816 insinööri Petter F:n ja vaimonsa Charlotta Aschanin perheeseen. Isä Petter oli syntynyt Hauhon Kirkonkylän Vanhalassa 7.2.1781 pitäjänapulainen Erik Ferrinin ja Eva Sofia Herkepaeuk sen kuusilapsisen perheen kolmantena poikana. Äiti Charlotta taasen oli syntynyt kruununvouti Nils A:n ja tämän toisen puolison, Christina Alopaeuksen perheeseen Tohmajärven Kemien kylässä. Flora Matilda Ferrinin vei Viipurin ruotsalaisessa seurakunnassa vihille vuonna 1835 silloinen maanmittausauskultantti, myöhempi maanmittari Frans Mikael Forsten. Frans oli syntynyt Kontiolahdella lokakuussa 1809. Hänen isänsä Mikael F. oli tuolloin pitäjässä kappalaisena. Hänen puolisonsa Fredrika Sofia Alopaeus oli Tohmajärven kirkkoherran, Jakob A:n tytär. Mikael Forsten ja Fredrika Sofia asu

Pusulan Kaukelan kylän Vanha-Sippalan tuleva rusthollari Johan Jacobsson ja Hattulan kylän Nikkarin talon tytär Sophia Jacobsdotter menivät naimisiin kotipitäjässään lokakuun 14. päivä vuonna 1777. Vanha-Sippalassa heille syntyi kolme lasta mikäli maanmainiota HisKiä on uskominen; Anna (1779), J ohan (1781) ja Fredrik (1783). Mutta yllätys odottaa rippikirjaan tutustujaa. Samalle pariskunnalle Vanha-Sippalan ratsutilalla on merkittykin vuosien 1800-1805 rippikirjassa kaksi muutakin lasta; Greta (1786) ja Sophia (1790). Miksi näitä tyttäriä ei sitten löydy HisKistä? Takaisin Suomen Sukututkimusseuran sivuille ja hakuavaimeksi Pusulan kastettujen luetteloon lapsen etunimi Greta ja vuosiluku 1786. Näin löytyy eräs Greta, joka tuli tähän maailmaan tammikuun ensimmäisenä päivänä mainittua vuotta. Seuraava ihmetyksen aihe onkin kyseisenä päivänä syntyneen Gretan vanhemmat. HisKin ja samalla myös alkuperäisten Pusulan kastettujen luettelon mukaan kyseessä olisi Kaukelan kylän Sippalassa asun

Tulevassa Raaseporin kaupungissa sijaitsevan Raaseporin linnan läheisyydessä tehdään parhaillaan arkeologisia kaivauksissa kahdessa eri kohteessa. Tutkimusten johtajana Georg Haggren pitää ns. linnanmalmin aluetta aivan vanhan linnan kupeessa "arkeologien unelmakohteena". Kaivauksissa saatiin jo ensimmäisenä päivänä esiin lukuisia löytöjä. Näistä erikoisin oli palanen keskiaikaista ikkunalasia. Tämä löytö saattaa mutkistaa nykyisiä ajoituksia Raaseporin vaiheista. Linnanmalmi, joka sijaitsee parin sadan metrin päässä itse päälinnasta, on ollut aikoinaan linnan rakentamiseen liittyvä tuotantokeskus ja/tai kauppapaikka. Koko linnahan on ilmeisesti tehty nimenomaan kaupallisia päämääriä ajatellen, koska sotilaallisesti se sijaitsee parisen kilometriä väärässä suunnassa vartioidakseen muinaisia vesireittejä Suomenlahdelta Hämeeseen päin. Toinen kaivauskohde löytyy Snappertunan kirkon alapuolisilta pelloilta. Siellä on tarinoiden mukaan sijainnut keskiajalla Tunan kaupunki , jost