Henkien Päivä

Suomessa pidettiin vielä historiallisella ajalla keväisin ns. Henkien Päiviä. Uskomusten mukaan vainajien henget kävivät tuolloin tervehtimässä elossa olevia sukulaisiaan ja tuttaviaan. Liikenteessä olivat erityisesti ne henget, jotka aikaan elivät jumalattomasti maan päällä. He tekivät niin suuria rikoksia etteivät saaneet kuolemassakaan rauhaa ja lepoa. Eloon jääneiden piti tällöin elää vastavuoroisesti siivolla ja kiitettävällä tavalla samalla sovittaen vainajan rikkomukset.

Ristin päivänä, jolloin henget ensimmäiset kerran tulivat esiin kätköistään, piti jokaisen olla äänettä. Työn tekeminen tai muu metelöinti oli kielletty, koska muuten henget olisivat paenneet takaisin yhdeksi lisävuodeksi. Myös elävät olisivat saaneet kärsiä jotain pahaa. Aattoiltana tuvan lattia peiteltiin oljilla, jotta askeleetkaan eivät kuuluisi. Oviin, kynnyksiin ja saranoihin käärittiin ohuet liinat, jotta henget eivät pelästyisi niistä lähteviä ääniä.

Henkien päiviä vietettiin Keski-Suomessa luultavasti vielä 1700-luvulla ja vuonna 1852 E. Salmelainen merkitsi muistiin Suomi-vuosikirjaan seuraavan kansantarinan Viitasaaren Kolimajärveltä;

"Kolimajärven eteläpäässä on Varis-niminen talon paikka juuri sen kosken niskoilla, joka Kolimasta laskee Keiteleeseen. Tässä Variksen talossa, joka tiettävästi onkin vanhimpia seudulla, varusteltiin perhe muinoin Henkien Päiviä viettämään ja kaikki oli pyhän takeen tarkasti valmistettu, kuni vanhuudesta oli tapana.

Vaan olipa talossa viinaan menevä poika, joka Ristinpäivänä humalapäissään rupesi ylellisesti meiskaamaan ja kaikenlaista kurjuutta pitämään. Vanhemmat, jotka pyhän rikonnasta pelkäsivät jumaloiden kostoa, kokivat hillitä poikaansa. Vaan siitä nousi tämä niin pahaan intoonsa, jotta surmasi vanhempansa. Kauaa ei kostokaan viipynyt, sillä tuossa paikassa muuttui pyhän rikkoja varikseksi ja lensi lakeisesta pellolle.

Monta aikaa, sanotaan, eli hän sitte variksena asuen kesät talvet yhä talon tienoilla ja rääkyen surkeasti. Vaan Ristinpäivänä lensi hän lakeistorvelle istumaan ja pysyi ääneti siinä. Niin kauan kuin henkien liikunta-aikaa kesti. Tästä pojan varikseksi muuttumisesta olisi talolle pitänyt tulla se Variksen nimi. "

Salmelainen toteaa, että tarinalla on tarinan arvo, mutta toisaalta se osoittaa, miten kalliina näitä pyhiä pidettiin.

Variksen talon myöhempiin vaiheisiin mahtuu mm. pakkohuutokauppa vuoden 1889 joulukuussa.