Tehtailija Aspelund

Turkulaisen kauppiaan ja purjekangastehtailijan, Otto Olof Aspelundin poika Olof Fredrik syntyi 30.9.1827. Äiti Karolina Dickman oli syntynyt Hiittisissä, missä isä Fredrik D. oli ollut tuohon aikaan kappalaisena. Karolinan äiti oli Anna Kristina Sundelin. Myös isoisä Johan Dickman oli kappalainen, joka oli koko virkauransa töissä Bromarvin seurakunnassa. Isoisän isä Anders Dickman oli Pohjan ja Karjalohjan nimismies, jonka omisti talon Pohjan Hälskullassa.

Otto Olof Aspelundin vanhemmat taasen olivat Hiittisissä asunut luutnantti Olof Gustaf A. ja vaimonsa Lovisa Ulrika Björman. He olivat menneet naimisiin joulun alla 1778. Tuolloin sulhanen oli vielä ollut ammatiltaan purjekankaiden ja kompassien tekijä. Pariskunta asui ainakin vuoteen 1786 saakka Turussa ja tästä eteenpäin Lövön saaressa nykyisessä Dragsfjärdin pitäjässä. Olof Gustafin ammatti muuttui saaristossa ja haudattujen luettelossa vuodelta 1810 hänet mainitaan jahtiluutnanttina sekä sukelluskomissaarina. Lovisa Ulrika oli kuollut 1797 ja paria vuotta myöhemmin "tehtailija" Olof A. vei vihille Björkbodan ruukilla asuneen Margareta Christina Roosin.


Olof Fredrik Aspelund lähetettiin Turun triviaalikouluun, missä hän oli vuodet 1838-48. Turun lukion oppilas hänestä tuli syksyllä 1848 ja ylioppilaaksi nuori mies pääsi Helsingissä 18.6.1851. Hänet merkittiin oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan alkutalvesta 1852 ja kolmisen vuotta myöhemmin Olof Fredrik suoritti menestyksellisesti tuomarintutkinnon. Tämän jälkeen hän toimi Turun hovioikeuden auskultanttina ja ylimääräisenä notaarina. Varatuomari hänestä tuli 1859. Turun ja Porin läänin varalääninsihteerin viran hän otti vastaan 1861 ja neljä vuotta myöhemmin hänestä tuli kaupunin oikeusraatimies.

Olof Fredrik A. meni vuonna 1861 naimisiin kihlakunnantuomari Gustaf Adolf Branderin tyttären, Johanna Augustan kanssa. Gustaf Adolf oli vehmaalaisen nimismiehen poika, kun taas Johannan äiti, Vilhelmina Palanderin isä oli Turun läänin jalkaväkirykmentissä palvellut majuri Fredrik Vilhelm Palander.

Näistä sukuyhteyksistä johtuen Olof Fredrikillä ja puoliso Johanna Augustalla oli lukuisia sukuyhteyksiä turkulaisiin lakimiehiin ja kauppiaisiin. Johanna Augustan hautapaikasta ei itselläni ole tietoa, mutta Olof Fredrik Aspelund lepää Turun (uudella) hautausmaalla.

Kiskon keskimmäinen kello ja Jumalan karitsa

Nykyisessä Kiskon pitäjässä, josta kohta on tulossa osa Salon kaupunkia, on ollut aikain kuluessa useampia kirkkoja. Näistä kerrotaan mm. paikkakunnalta muistiin merkityissä taruissa. Vuodelta 1753 on olemassa silloisen Kiskon kirkkoherran, Elias Roos'in tekemä lyhykäinen kertomus Kiskon pitäjästä.

Sen mukaan Kajalan kylän ja Pohjan Skogbölen välinen tienoo oli nimeltään Papinkangas. Nimensä se oli saanut siitä, että siellä oli ensimmäisen kerran saarnattu kiskolaisille. Kisko oli alkujaan Pohjan pitäjän kappeliseurakunta ja tuolloin oli pieni saarnahuone Kirkkoniemellä, vähän matkaa etelään päin nykyisestä kirkosta. Ensimmäisen kerran nimi Kisko putkahtaa esiin jo vuonna 1347.

Kappeliseurakunnasta itsenäiseksi Kisko oli tullut 1500-luvun puolivälin tienoilla. Vuoden 1738 aikana purettiin vanha kirkko, josta kerrottiin, että sen ja Piikkiön vanhan kirkon oli tehnyt sama rakentaja samaan tapaan "jokin aika sitten". Samalla aloitettiin uuden puukirkon rakennustyöt. Tuosta vanhemmasta rakennuksesta on jäljellä kirkon kivinen sakasti, joka lienee tehty juuri 1500-luvulla. Samoin keskiajalta ovat muutamat puuveistokset. Vuoden 1738 puukirkko savusi ilmaan tulipalossa vuonna 1807. Uusi ja vielä nykyään jäljellä oleva ristinmuotoinen puukirkko on tehtiin ennen vuotta 1810.

Elias Roosin suku toimi Kiskossa kirkkoherroina vuodesta 1696 aina vuoteen 1783. Tämän kunniaksi teetti seurakunta heille muistomerkin kellotapulin alapuoliseen rinteeseen. Kellotapuli itsessään kätkee sisälleen mukavan aarteen. Kolmesta kirkonkellosta keskimmäinen on saanut kylkeensä oheisessa kuvassa näkyvän kirjoituksen. Suomennettuna tämä teksti kuuluu;

Katso, Jumalan karitsa
joka kantaa maailmansynnit,
Joh. 1. Herran vuonna 1570

Muut kellot ovat vuosilta 1744 ja 1754. Kellotapuli on kuuluisan kirkonrakentajan, Antti Piimäsen käsialaa. Kiskon seurakunnasta tarkemmin kiinnostuneiden kannattaa hankkia Olli Ruskeepään ja Ilkka Lietzenin kirja "Paimenmuisto Kiskon seurakunnassa" - se sisältää mm. kirkkoherrojen puheita 1900-luvulta.