Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2011.

Nuhdeltu eripuraisuudesta avioliitossa

Suomusjärven Kirkonkylän Alhaisten talon mailla asui 1840-luvun puolivälistä eteenpäin seppä Erik Johan Lindström vaimonsa Hedda Stina Widbergin kanssa. Seppä Lindström oli perinyt ammattinsa isältään Iisakilta, joka oli poikansa syntyessä vuonna 1818 ollut tuossa varsin arvostetussa ammatissa Haalin kartanossa, Perttelissä. Siellä hän myös edelleen asui 1830-luvun alussa yhdessä vaimonsa Ulrikan kanssa. Isak oli syntynyt Kiskon Haapaniemessä, jossa hänen isänsä Erik Eriksson oli 1780-luvun lopulta lähtien lampuotina.

Hedda Stinan vanhemmat olivat Suomusjärven Rautsuolla tyttärensä syntymän aikaan asustanut jahtivouti Carl Johan Widberg ja vaimonsa Stina. Herra Widbergin isä oli Lemulassa asunut "Hortus Botanicus" Johan W. Kasvitieteellistä puutarhaa tarkoittava termi saa selityksensä ainakin osittain Turun suomalaisen seurakunnan vihittyjen luettelossa. Kun Stina ja Johan vihitään vuonna 1762, on miehen ammatiksi merkitty puutarharenki. Luultavasti hän siis oli töissä Turun…

Verityön Kuopion kupeessa

Kuopion kaupunkiin ilmestyi lokakuun lopulla 1865 kahdella hevosella eräs pariskunta, mies noin 24 vuoden ja vaimo 40 vuoden iässä. He olivat ennen keskustaan tuloa vaihtaneet toisen hevosistaan Siippalan mökissä lähellä kaupunkia ja tulleet sitten ostamaan jauhoja, rommia ja paloviinaa sekä muuta pientä. Kahta päivää myöhemmin pariskunta löytyi Hiltulanlahden kestikievarista, jossa he olivat yrittäneet tuloksetta kaupitella uusinta hevostaan eteenpäin mainitun kievarin isännälle. Koska kauppoja ei siis tullut, lähtivät he Hiltulan ja Vehmasmen välillä olleeseen uudismökkiin vieraiksi. Siellä vaimo oli ryhtynyt leiväntekoon.

Seuraavan launtain tullessa pariskunta tuli uudelleen kestikievarille hevostaan myymään. Tällä kertaa isäntä osti kuin ostikin sen kahdella taskukellolla ja neljällä markalla. Mies ja vaimo olivat tehneet kaupat "yksituumaisesti ja aina rakkaita silmäyksiä toisiinsa luoden". Täten kaikki läsnäolijat olivat uskoneet heidän olleen naimisissa.

Mies oli tava…

Kirkkoherra Horteliuksen kirje rovasti Melartopeukselle vuonna 1753

Tammikuun lopussa 1753 päätti Marttilan kirkkoherra Juhana Hortelius kirjoittaa Uskelan rovastille, Carl Melartopeukselle seurakuntansa oloista;

"Vanhemmat opettavat lapsilleen Jumalan sanaa ja -pelkoa, kuten pidetyillä lukusilla voidaan huomata. He opettavat lapsilleen myös käsitöitä, ja taitoja kaikissa sellaisissa töissä, jotka sekä heille itselleen että lapsille ovat hyödyksi tässä elämässä. Mutta muuan osa lapsista kuolee jo ensivuosinaan ja suurimpana syynä tähän kuolevaisuuteen on heikko ravinto, joka pääasiassa on valmistettu tampuista, oljista, vehkasta, puunkuorista ja kaikellaisista ruohoista ja yrteistä. Tällaista ravintoa täytyy kansan syödä; ravintoa, joka paremmin sopisi eläimille kuin ihmisille. Sen vuoksi äitien maito on perin heikkoa ja sen vuoksi pienokaiset menehtyvät ja kuolevat."
Hortelius jatkaa kirjettään kertomalla seurakuntansa kirkoista ja muista merkittävistä asioista.;

"Pitäjän, jota kutsutaan Pyhän Martin pitäjäksi, sanotaan saaneen nimensä P…

Kustaa Pellonpään läksiäiset

Perttelin Vihmalon Pellonpään isäntä Kaapo Samuelinpoika ja vaimonsa Eeva Jaakontytär tuskin aavistivat, kuinka tärkeää tehtävää heidän maaliskuussa 1839 syntynyt Kustaa Vilhelm poikansa ajan mittaan pääsi hoitamaan.

Hänestä nimittäin leivottiin lopulta pitäjän kunnallislautakunnan esimies vuonna 1884 ja tätä luottamustoimea hän hoiti aina vuoden 1908 loppuun saakka. Tuolloin hän otti eron esimiehen tehtävistä ikänsä takia. Kiitolliset Perttelin asukkaat päättivät järjestää Uudenvuoden päivänä 1909 juhlat Suomalaisen Seuran talolla kunnioittaakseen Kustaan elämäntyötä. Mies asui tuohon aikaan lapsineen Vihmalon Kylän- eli Pellonpään talossa numero kolme. Suureksi surukseen hänen vaimonsa oli kuollut paria vuotta aiemmin.

Turun Sanomista tammikuulta 1909 löytyy pieni kertomus tästä juhlasta;

"Seuran talo oli aistikkaasti köynnöksillä koristettu, sekä suuri joulukuusi palavine kynttilöineen, mikä  oli asetettu salin perälle, valaisi salia mitä juhlallisemmin. Kunniavanhus, joka koh…

Gustaf "Gösta" Armfeltin Halikon Joensuun kartanosta

Kenraaliluutnantti ja kamariherra, kreivi Gustaf Magnus Armfeltin ja hänen vaimonsa Maria Gustava Armfeltin poika Gustaf eli suomalaisittain Gösta syntyi Halikon Joensuun kartanossa vuonna 1848. Isä Gustaf Magnus kuoli 1880 ja näin poika Gustafista tuli heti aikuisikään ehdittyään sukukartanon hoitaja. Hänen  sisaruksiaan olivat varatuomari ja ministerivaltiosihteerin apulainen Carl Alexander sekä Hedvig Lovisa. Venäjän keisarin hovin hovimestarina toiminut kreivi Carl Alexander kuoli Halikossa 1925. Kreivitär Hedvig Lovisa oli menehtynyt Helsingissä paria vuotta aiemmin.

Gustaf Armfelt ehti isännöidä Joensuuta parinkymmenen vuoden ajan ennen kuolemaansa elokuussa 1887. Hän sai sydänkohtaukseen ollessaan matkalla maanviljelyskokoukseen Viipurissa. Häntä jäi lähinnä kaipaamaan puoliso Clara Mathilda Creutz, jonka kanssa Armfelt oli mennyt naimisiin 1875. Lapsia ei pariskunnalla ollut. Täten Joensuu siirtyi Carl Alexanderille.

Seuraavan vuonna eli kesäkuun 11-12. päivä Joensuun kartanon…

Pari Rautellia


 Lohjan Routiolta lähteneen Rautell -suvun Tenholaan aikoinaan joutuneisiin jälkipolviin kuului mm. tilanvuokraaja ja kauppalaivan perämies Johan Reinhold Rautell, joka eli vuosina 1804-1865. Hänen vaimonsa oli kirjanpitäjä Julius Hagemannin tytär Engla Juliana. Johan Reinhold muutti 1829 Siuntioon, jossa hänestä tuli "arrendaattori" eli tilanvuokraaja Malmin rustholliin.

Malmin rustholli oli yksi Siuntion vanhimmista tiloista ja lisäksi vauras. Siellä perheeseen syntyi kahdeksan lasta, joista vanhin oli Johan Julius. Hänestä tuli myöhemmin kruununnimismies Inkoon pitäjään. Hänen nuorin veljensä Ivar Reinhold mainitaan siuntiolaisena tilanomistajana 1800-luvun loppupuolella, kun taas aiemmin syntyneiden Carl Wilhelmin ja Joseph Napoleonin tarkemmista edesottamuksista ei itselläni ole paljoa tietoa. Carl Wilhelm pistäytyi nuorena miehenä Tammisaaressa, mutta palasi Malmille 1855. Joseph Napoleon lienee saanut isänsä peruina kaipuun merelle, sillä hänestä tuli merimies. Geor…

Marttilan kirkkoherroja

Marttilan kirkkoherrana vuosina 1615-1631 ollut Jaakko Matinpoika Platesse (Platesas) sai seurakuntalaisiltaan lempinimen Suur-Jaakko. Nimityksen takana oli miehen pituus, tukevuus ja varakkuus.

Hänen aikakaudelleen osui suuri kurjuus, sillä mm. Jättälän, Tuimalan, Harmaan, Siutilan ja Vähä-Sorvaston kylissä oli "niin rutiköyhiä, ettei heillä ollut lammastakaan eikä hengen hiiskahtavaakaan. Kuningas sai vastaanottaa valituksen, jossa marttilalaiset totesivat "hallan vieneen rukiin, ohran ja kauran, kaiken sen mitä Jumala oli ihmisille siunannut". Vuoden sato oli niin heikko, ettei asukkailla ollut mahdollisuutta maksaa veroja, koska omaan käyttöönkään ei jäänyt mitään. Pitäjäläisten mukaan "ei ole muuta kuolema odotettavana". Vuonna 1630 rakeet ja ankarat sateet tekivät tuhoja eikä pelloista taaskaan saatu mitään.


Herra Platessen jälkeen Marttilan kirkkoherraksi tuli eräiden tietojen mukaan Jakobus Johannes, jota erotuksena edeltäjästään kutsuttiin pikku-Jaak…

Mannerheim ja Tarvasjoki

Jatkosodan melkeissä vuonna 1941 tarvasjokelaiset lähettivät sotamarsalkka Mannerheimille kaksi eri kirjettä, joista toiseen saatiin myös vastausta itse ylipäälliköltä.

Tarvasjoen komppania 1/JR 35 oli nimittäin taistellut käytännössä levähtämättä Ivanselän, Kutisman, Villavaaran, Kenjakin ja Muntjärven kautta saapuen lopulta Suununjoen Viiksitsan kylään lokakuun 16. päivänä. Tähän Itä-Karjalassa olevan paikkaan kommpania jäi yhdeksäksi päiväksi, minkä aikana miesten ja kaluston huolto saatiin hieman paremmalle tolalle.

Komppania oli taistellut määrätietoisesti ja voitokkaasti, mutta yhteistyö ennestään kaikille tuntemattoman komppanian päällikön kanssa ei onnistunut. Miehet eivät luottaneet häneen. Niinpä em. yhdeksän päivän aikana miehet puivat tapahtumia yhä uudelleen todeten hyvien monien aseveljiensä kaatuneen tai haavoittuneen. Vähitelleen jutut ja mielipiteet alkoivat kulminoitua johonkin ennen näkemättömään. Neuvottelussa 21. päivä lokakuuta päättivät epätoivoiset tarvasjokela…

Perttelin kirkon lattian alta

Kesällä 1888 Perttelin kirkossa tehtiin korjaustöitä joiden yhteydessä vanhat sisustukset purettiin pois. Lattialautojen alta saatiin tuolloin esiin satamäärin matalaan hiekkaan haudattuja ruumisarkkuja, joista osa oli jopa aivan peittämättä.

Eräät arkut olivat työmiesten mukaan kuin eilispäivänä tehtyjä ja muutkin valtaosalta erittäin hyvin säilyneitä. Jotkut ruumiit olivat säilyttäneet ihmismuotonsa, mutta toki suurin osa oli jo aikoja sitten mädännyt. Asiasta uutisoineet sanomalehdet kertoivat, että tarkkaa aikaa lattian alle hautaamisesta luopumiseen ei Perttelissä osattu enää sanoa.

Arkuista löytyneistä vuosiluvuista varhaisin oli 1698, kun taas yhdestä saatettiin lukea teksti "Fru Probstinnan Christina Wallenius Helsingfors 8 Aprill 1775, 56 År Gammals". Christina Walleniuksen mies oli ollut Espoon kirkkoherrana kuollut rovasti Elias Cajander. Christinan isä taasen oli Akaan kirkkoherra Johan Wallenius. Rouva Wallenius oli kuollut ja haudattu Espoossa ym. päivämäärällä…

53 vuotta vieraalla maalla

Alatorniossa syntyi joulukuussa 1817 poikalapsi Johan Michelsson Oukan ja Greta Brita Kysterin perheeseen. Pienokainen sai nimekseen Emanuel. Hänen äidinpuoleiset isovanhempansa olivat Johan Hartvig Kyster ja vaimonsa Maria Katarina Montel. Viimeksi mainittu oli nimismiehen tytär Tornion kaupungista, kun taas Johan Oukka asui perheineen Alatornion Alavojakkalassa.


Tieto Emanuelin isoäidistä on hyvin merkityksellinen, sillä nuorukainen otti Oukka -nimen sijasta käyttöön sukunimen Montell. Tällä nimellä hän myös muutti siirtolaiseksi Amerikan Yhdysvaltoihin vuoden 1840 paikkeilla. Reilut kymmenen vuotta myöhemmin ilmoitettin Finlands Allmänna Tidning -lehdessä M.B. Oukan toimesta Emanuelin perään, josta ei siis oltu kuultu muutoin. Kyseessä oli perinnönjakoon liittyvä asia, sillä isä Johan oli kuollut 1840-luvun lopulla. Luultavasti Emaueliin ei tuolloin saatu yhteyttä, sillä seuraavan he tapasivat hänet vasta vuonna 1893. Tuolloisten lehtitietojen mukaan Emanuel Montell oli ollut Ameri…

Kauppias Ludvig Tallqvist

Eilen esittelemäni tamperelaisen leipuri Tallqvistin vanhin lapsi oli poika Karl Ludvig, joka syntyi tammikuussa 1849. Hän aloitti työuransa kauppa-apulaisena Helsingissä, mutta jo alle 20-vuotiaana hän oli palannut kotikaupunkiinsa. Siellä hän perusti oman kaupan, jonka kuitenkin sulki vuoden 1884 vaiheilla. Mainittu liike oli ensin ollut sekä Tallqvistin että erään herra Ososen omistuksessa, mutta huhtikuussa 1877 yhtiö siirtyi kokonaan Ludvigin omistukseen.


Jo 10 vuotta aiemmin hän oli aloittanut ns. agentuuri- eli välitysliikkeen, jolta saattoi ostaa paitsi tavaroita niin myös erilaisia huolintapalveluita. Myöhemmin liikkeestä saattoi ostaa myös henki- ja palovakuutuksia. Liiketoimintansa lisäksi etunimellä Ludvig esiintynyt miehemme oli innokas yhteiskunnalliseen elämään osallistuja.
Hänestä tuli Tampereen kaupungin ensimmäinen palopäällikkö ja luonnollisesti Tallqvist oli paikallisen vapaapalokunnan perustajajäseniä. Hänet nimitettiin sekä terveyslautakunnan että rahakamarin jä…

Leipurimestari Carl Gustaf Malakias Tallqvist Tampereelta

Tampereen kaupungissa vaikutti 1840-luvulta eteenpäin leipurina ja kondiittorina elantonsa perheelleen hankkinut Carl Gustaf Malakias Tallqvist. Hän oli mennyt vuonna 1846 naimisiin Maria Matilda Sevonin kanssa kaupungin tuomiokirkkoseurakunnassa. Koska Tallqvist-suku on jo pitkään kuulunut mielenkiintoni kohteisiin, huvitti minua ajankuluksi etsiä tämän leipurin sukujuuria.

Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan rippikirja 1846-1852 sisältää noin 400 aukeamaa, joten sitä ei tee mieli lähteä selaamaan edes Arkistolaitoksen mainiosta digitaaliarkistosta. Sen verran hitaasti sivut ainakin omassa käytössäni olevilla koneille vaihtuvat. HisKin avulla sitten löytyykin nopeammin tuon leipurin syntymä. Lehtitiedot vuoden 1893 maaliskuun alusta tietävät nimittäin kertoa, että Carl Gustaf Malakias menehtyi 71 vuoden ja 20 päivän iässä. Näin ollen hänen on täytynyt syntyä vuoden 1822 helmikuun alussa.

Muutaman turhan haun jälkeen keksin kirjoittaa nimen Malakias muotoon Malachias ja tuolloin tärppäs…

Tarmokas piispamme

Pitäjänapulaisen poikana Alastaron Männistöllä vuonna 1821 syntynyt Anders Johan Hornborg teki merkittävän uran luterilaisen kirkkomme palveluksessa. Hän tuli ylioppilaaksi 1841 ja kolmea vuotta myöhemmin hänestä leivottiin jo maisteri. Paria vuotta myöhemmin hän sai nimityksen varanotaariksi Turun tuomiokapituliin.

Työnsä ohessa hän opiskeli valmistuen jumaluusopin kandidaatiksi 1858 sekä edelleen lisensiaatiksi 1860. Vuonna 1863 hänet juhlallisesti vihittiin tohtoriksi ja pian hän sai kreikan kielen lehtorin viran Turun lukiossa. Sieltä tie vei 1867 Mikkelin ja edelleen 1876 Helsingin kaupungin kirkkoherraksi. Tällä välin eli 1870-73 hän ehti työskennellä myös Porvoon tuomiokapitulin asessorina. Vuonna 1878 Anders Johan Hornborg tuli Porvoon tuomiorovastiksi ja uran huipennuksena hänet äänestettiin Porvoon hiippakunnan piispaksi marraskuussa 1878. Oman pappissäätynsä edustajana hän istui vuosina 1872, 1877-78 ja 1882 valtiopäivillä ollen viimeksi mainittuna aikana myös puhemiehenä.

Keksijä Juho Salonen

Alastaron pitäjässä kuoli loppuvuodesta 1898 omaperäinen maalari Juho Salonen. Hän oli paitsi erittäin taitava ammatissaan, niin myös tunnettu erilaisten keksintöjen mestari. Vuosien kuluessa hänen kynästään ja työpajastaan ilmestyi ihmisten ilmoille neljäkymmentä enemmän tai vähemmän käytännöllistä laitetta.

Ilman teknillisiä opintoja ja varojen puutteessa nämä ihmeelliset joutuivat kuitenkin suurelta osin romukoppaan. Ainoastaan yhden Salonen sai myytyä suoraan turkulaisen kauppias Edvard Åströmin ostettua hänen ideoimansa välikaton pinkopahvikoneen. Tässä työssä tarvittiin aina kaksi miestä, sillä yhden oli mahdotonta ylettyä pitelemään pahvin molempia päitä. Salosen koneen ansiosta yksi mies saattoi nyt tehdä koko homman helposti. Konetta käyttäneet maalarit antoivat siitä kiittäviä lausuntoja.

Julkisuutta saivat lisäksi pikakamiina, joka oli tarkoitettu erityisesti kirkkoihin tai isoihin huoneistoihin. Kapine oli hyödyllinen missä tahansa, johon tarvittiin tilapäisesti lämmintä i…

Kirottu Päärnefeltti

Marraskuun 21. päivänä vuonna 1909 ilmestyi Uusi Aura -lehdessä Suomen oloissa lähet ainutlaatuinen "kuolinilmoitus". Takasivun mainosviestien joukossa oli nimittäin tilanomistaja Ruskmanin allekirjoittama viesti, joka alkoi tekstillä "Sanomattomalla ilolla saan ilmoittaa, että entinen lastenopettaja ja ent. elinkautinen kuritushuonevanki herra P. O. Baernefeldt kuoli t.k. 15 p. Maariassa".  Tämän pöyristyttävän ilmoituksen kohteena oli Yläneen lukkarina vuosikausia toimineen Petter Baernedeldtin ainoa poika, Petter Oskar B. Hän oli syntynyt vuonna 1844 Merikarvialla ja tullut Yläneen Kirkonkylään vanhempiensa mukana 1859.

Aikuisiällä hänestä tuli kiertävä kansakoulunopettaja, joka kaitsi lapsia mm. Raisiossa. Hänen pedagoginen uransa ei suinkaan ollut se, josta aikalaiset hänet em. tavoin muistivat. Vaikka lukkari-isä oli ollut varmaankin syvästä uskonnollinen periaatteen mies, tuli Petter Oskarista "seudun suurimpia pettureita ja rettelelöitsijöitä, joka vap…

Lukkarista ja kansan sivistämisestä Heinijoella

Kun kirkkoherra Viktor Adrian Bergroth oli pitämässä lukusia Yläneen Heinijoen kylässä keväällä 1861, otti hän puheeksi omasta mielestään erittäin tärkeän asian. Herra Bergrothin totesi heinijokelaisten asuvat kaukana kirkosta ja kaiken lisäksi heillä ei ollut edes maantietä, mitä pitkin kulkea sinne. Tämä oli kirkkoherran mukaan suureksi vahingoksi ja esteeksi "hengellisessä ja ajallisessa edistymisessä". Maantie oli tärkeä eritoten sen takia, että sen kautta lapset voisi lähettää sunnuntaikouluun, jota pitäjän lukkari tuohon aikaan piti.
Kinkeripiirin eli yökunnan jäsenet totesivat olevansa samaa mieltä kirkkoherransa kanssa tästä asiasta. Itseasiassa he olivat hakeneet esivallalta jo "20 ajastaikaa" lupaa maantien rakentamiseen, mutta turhaan. Heinijokilaisten mukaan Yläneen mahtavimmat olivat juonitelleet koko hanketta vastaan ja ehdottaneet tien tekemistä "mitättömään metsään, rahkain, soitten ja nevain ylitse". Hakemus oli ollut esillä syyskäräjillä…

Nousiaisten Allenius/Alleen -suvun tarinan loppu

Gustaf Allenius syntyi 18.12.1700 Nousiaisissa ja tuli ylioppilaaksi Turun koulussa 1722. Hän oli Kurun kappalainen vuodesta 1725 ja lienee avioitunut melko pian sen jälkeen. Gustafin vaimo oli papin tytär Anna Katarina Florin, joka ol syntynyt vuonna 1707 Hämeenlinnassa.
Kurun aikoina syntyi kuusi lasta. Vanhin lapsi Susanna Gertrud Allenius, 1726 – 1804, sai puolisokseen  Virtain kappalaisen Johan Långhjelmin. Pojasta Gustaf Alleniuksesta, 1730 – 1808, tuli aikanaan Ahvenanmaan Föglön kirkkoherra. Katarina Allenius syntyi 1732 ja kuoli naimattomana 1810-luvulla. Eva Kristina Allenius, 1736 – kuollut ennen 1787, avioitui ensin Tampereen saarnamiehen, fil.maist. Nils Widbomin kanssa ja  myöhemmin maanmittari Georg Hartlin kanssa. Johan Allenius, myöhemmin Alléen, 1738 – 1805, oli Tampereen rykmentin Vesilahden komppanian katselmuskirjuri, postimestari, kaupunginvanhin ja Tampereen kasööri. Märta Maria Allenius, 1741 – 1811, avioitui ensin komissiomaanmittari Carl Krusellin kanssa, myö…

Eino Leinon räväkkä runo

Eino Leino oli aikoinaan kantavieras jo ammoin puretussa ravintola Centralissa Keskuskadulla Helsingissä. Leinon hartaisiin ihailijoihin kuului eräs kappalainen Pohjois-Suomesta, joka tavan takaa muisti runoilijaa rahakirjeellä tasoittaakseen siten Leinon vaivalloista tietä.

Hänen korviinsa kantautui kuitenkin tieto, että rahat joutuivat pikemminkin käytetyiksi Centralin antimiin kuin porvarillisen elämän tarpeisiin, joihin ne lähinnä oli tarkoitettu. Niinpä kappalainen kirjoittu nuhtelukirjeen kehottaen Leinoa vastedes pysyttelemään kaidalla tiellä.

Tämän paimenkirjeensä hän osoitti Centraliin, koska arveli, että se sitä kautta tavoittaisi runoilijan nopeimmin.

Kirje tuotiin Leinolle pöytään. Hän luki sen kulmiaan rypistellen ja kirjoitti oikopäätä vastauksen postikortille. Se oli tietysti runomittainen;


Liirum laarum lappalainen
haista paska kappalainen
siinä sulle paras keino
ystäväsi Eino Leino

Nousiaisten Allenius/Alleen -suvun tarina jatkuu

Myös Gustavin ja Marian vanhin poika Johannes Allenius tähtäsi papinvirkaan Nousiaisissa. Hän syntyi Nousiaisten Santamalan kylässä 7.10.1673 ja oli Turun katedraalikoulussa 1686-1691, ylioppilaaksi hän tuli 1691. Pappisvihkimyksen hän oli saanut viimeistään silloin, kun hänet 2.6.1695 nimitettiin Nousiaisten pitäjänapulaiseksi, apupapiksi.
Johannes avioitui Naantalissa 6.3.1697, morsian oli nimeltään Katarina Fordell Katarina oli Släktbok I mukaan syntynyt Kemiön Nyckelborgissa 3.6.1679, hänen vanhempansa olivat Johan Mattsinpoika Fordell (23.1.1619 Kemiö? – 19.1.1691 Merimasku) ja Brigitta Jakobintytär (16.4.1649 Laitila? – 16.4.1694 Merimasku). Johanneksen ja Katarinan häissä toimi sulhasen äiti morsiamen pukijana ja hän oli lainannut tehtäväänsä varten majoitusmestari Fälbomin leskeltä Sannaisista kruunun ja muita koristuksia. Naantalista morsiamen saattue ajoi Nousiaisiin, jossa ilmeisesti pidettiin toiset pidot morsiusparin kunniaksi.

Släktbok I antamien tietojen mukaan olisi…

Laukka l. Allenius Nousiaista

Henrik Georgii Lauck tuli Nousiaisten kappalaiseksi 1631 mennessä. Hän oli mahdollisesti Nousiaisten kirkkoherran Gregorius Henricin, k. 1630, poika.
Gunanr Suolahden arvion mukaan  tuli sukunimi turkulaisesta porvarisukunimestä Kynsilaukka. Turussa asuikin sopivasti 1500-luvun lopulla eräs Henrik Jakobinpoika Kynsilaucka, jonka tyttären muuten tiedetään avioituneen viimeistään 1622 Vihdin tulevan kirkkoherran, Jacobus Petri Boteruksen kanssa, joka ajallisesti saattoi olla Gregorius Henricin opiskelukaveri.

Henrik Georgiin jälkeläiset käyttivät sukunimeä Allenius, joka perustuu sanamuunnokseen laukka eli sipuli, lat. allium. Laukka-nimi lienee kuitenkin johdos keskiajan suosituimmasta pyhimysnimestä Laurentiuksesta. Sukunimi Laukka voisi mahdollisesti liittyä myös Perniön Laukan kylään tai Liedon (Auran) Laukkaniityn kylään. Henrikillä oli nimettömäksi jäävä sisko, joka ensin oli naimisissa turkulaisen räätälin Kristoffer Enckellin kanssa (2 lasta) ja myöhemmin, nähtävästi 1636 räätä…

Pellavankutojia Prunkilassa

Tehdessäni erästä pientä selvitystyötä hyvän päivän tutulle, törmäsin Varsinais-Suomen Marttilan pitäjän Prunkilan kylässä 1700-luvun puolivälissä asuneisiin pellavankutojiin. Heihin kuuluivat kisällit Juho ja Olavi Kallenpoika sekä Tuomas Yrjönpoika ja Simo Matinpoika sukulaisineen.

Läheisessä Juvan kartanossa, nykyisen Tarvasjoen puolella oli ollut kutojia ainakin jo 1740-luvulla. Missä mahtoivat työskennellä Prunkilan miehet? Tiedossani ei ole, että kyseisessä kylässä olisi koskaan ollut mitään sellaista laitosta, joka oli heitä työllistänyt. Toki teollisen tuotannon aika oli vielä edessä päin, mutta joku syy tällä pienellä keskittymällä on täytynyt olla.

Ruotsinvallan aikaan vuosina 1634-1792 Suomen pellavankudonnan keskuspaikka oli Porvoo. Suurin kysyntä oli purjekankaista, joita kudottiin vientiä varten suuria määriä. Maaseudulla kierteli myös ilman virallista lupaa kankureita, jotka sitten opettivat mm. damastikankaiden tekoa paikallisille. Teollinen pellavakankaiden valmistus a…