Pellavankutojia Prunkilassa

Tehdessäni erästä pientä selvitystyötä hyvän päivän tutulle, törmäsin Varsinais-Suomen Marttilan pitäjän Prunkilan kylässä 1700-luvun puolivälissä asuneisiin pellavankutojiin. Heihin kuuluivat kisällit Juho ja Olavi Kallenpoika sekä Tuomas Yrjönpoika ja Simo Matinpoika sukulaisineen.

Kuva kirjasta Cotton and linen (1922)

Läheisessä Juvan kartanossa, nykyisen Tarvasjoen puolella oli ollut kutojia ainakin jo 1740-luvulla. Missä mahtoivat työskennellä Prunkilan miehet? Tiedossani ei ole, että kyseisessä kylässä olisi koskaan ollut mitään sellaista laitosta, joka oli heitä työllistänyt. Toki teollisen tuotannon aika oli vielä edessä päin, mutta joku syy tällä pienellä keskittymällä on täytynyt olla.

Ruotsinvallan aikaan vuosina 1634-1792 Suomen pellavankudonnan keskuspaikka oli Porvoo. Suurin kysyntä oli purjekankaista, joita kudottiin vientiä varten suuria määriä. Maaseudulla kierteli myös ilman virallista lupaa kankureita, jotka sitten opettivat mm. damastikankaiden tekoa paikallisille. Teollinen pellavakankaiden valmistus alkoi suuremmassa mitassa vasta 1890-luvulla Tampellan myötä.

Prunkilasta ei ole säilynyt perimätietona mitään erikoisempaa tietoa juuri kankaiden valmistuksesta. Ehkä kyseessä on vain hauska yhteensattuma. Tuotokset saattoi myydä em. Juvan kartanoon tai sitten markkinoiden aikaan Turussa. Prunkila on säilyttänyt viehättävällä tavalla vuosisataisen luonteensa ja talot ovat pysyneet suurelta osin entisillä sijoillaan. Arvailujen varaan jää, minkä tyyppisessä rakennuksessa pellavankutoja työskenteli. Äkkiseltään tulee mieleen suuri tilantarve, sillä ainakin purjekankaat olivat erittäin kookkaita. Liinoja, pyyhkeitä ja muita kotitalouden tarpeita on toki voitu tehdä missä tahansa mökissä.

Tämän maanantain tarinan voi päättää mielenkiintoiseen löytöön Marttilan vihittyjen luettelosta. Marraskuussa 1853 vihittiin Prunkilan naapurikylän, Karvelan Isotalon piika Anna Stina Hagström turkulaisen "purjelaivakankaidenkutoja" Efraim Wileniuksen kanssa. Näin Paimionjoki varren yhteydet kankureihin saivat jatkoa ja olihan samoihin aikoihin ylempänä virran varrella erityinen vanutuslaitos.