Vähän hankalampi tapaus

Eräs rakuunaesi-isistäni on aina jäänyt hieman vähemmälle huomiolle eikä vähiten sen takia, että hänen tutkimisensa on ollut työlästä. Se ei myöskään ole onnistunut omin avuin, vaan mm. Ylioppilasmatrikkelin koostaja Yrjö Kotivuori ja Suku Forumin vakiokäyttäjät antoivat kymmenisen vuotta sitten olennaiset tiedot.

 Aikoinaan ongelmana oli löytää isä kahdelle veljekselle Juholle ja Yrjölle, jotka toimivat räätäleinä Karjalohjalla. Heidän isänsä identiteettiin saadaan vihje Pohjan ja Karjalohjan käräjien pöytäkirjoista vuosilta 1737, 1745 ja 1756. Ensin mainittu[1] kertoo Juhon olleen nuoren rengin Kiskon Leilästä ja toinen paljastaa hänen sukunimekseen Leijel. Vuonna 1756 pidetty oikeudenistunto kertoo Juhon ja Yrjön olleen veljeksiä. Nämä tiedot ovat oleellisia oikean sukujohdon varmistukseksi. Lisävihjeenä on tieto nimestä Leijel, joka yhdistää miehemme erääseen rakuunaan Kiskon Leilässä. Kyseinen Yrjö Sipinpoika Leijel tai Lägel (nimiasu vaihtelee eri lähteissä) oli rakuuna Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentin Raaseporin komppaniassa. Sotilasnimi lienee muodostunut asuinkylästä, Leilästä. Edellä mainitun rykmentin pääkatselmusrullasta[2] vuodelta 1728 selviää, että Yrjö otettiin palvelukseen vuonna 1723. Hänen kerrotaan syntyneen Karjalohjalla, mutta sotilasrullien ilmoittamiin tietoihin on syytä suhtautua pienellä varauksella. Toisaalta pitää muistaa, että aikoinaan Leilän kylä oli osa Karjalohjaa ja liitettiin vasta myöhemmin Kiskoon.

Rakuuna Yrjö Leijel/Leijell/Lägel mainitaan kolmannen korpraalikunnan ruodun 85 miehenä. Tuon ruodun rakuunan palkkasi Leilän silloinen rusthollari Abram Lunderberg. Yrjön kerrotaan palvelleen 5.9.1747 saakka. Hän kuoli Leilän rakuunan torpassaan huhtikuun viimeisenä 1752. Hänen viimeinen leposijansa oli kirkon lattian alla ja kellojakin soitettiin neljästi.

Yrjön tarkka sukuperä on toistaiseksi epävarma, sillä rippikirjojen mukaan hän olisi syntynyt 1688. Mennessään naimisiin Kiskon Pappilan piian, Kirstin kanssa vuonna 1714, hänen patronyyminsä on Sipinpoika. Kaikista luultavimmin hänen vanhempansa olivat Sipi Yrjönpoika ja vaimonsa Valpuri Jaakontytär. Sen sijaan näiden kahden henkilön vaiheet ovat todella hankalasti jäljitettäviä. Sipi kuoli Leilän naapurissa, Malmbergetillä vuonna 1712. Hänen kuoliniäkseen on merkitty 62 vuotta. Toisaalta 1704 Leilässä kuoli renki Sigi Yrjönpojan vaimo Hebla Abrahamintytär 50 vuoden iässä. Edelleen Sipi meni 1687 naimisiin em. Valpurin kanssa, jonka kuolinaikaa ei tuntuisi löytyvät. Kaiken lisäksi Leilässä vihitään 1709 Sipi Yrjönpoika ja ratsumiehen leski Valpuri Jaakontytär.

Viimeisen kappaleen luettuasi ymmärrät varmaan, miksi tämä tapaus on jäänyt yli kymmeneksi vuodeksi hautumaan. Kiusallisen paljon keskenään hieman ristiriitaisia tietoja yhdistettynä mm. rippikirjojen puuttumiseen tekee selvittämisen todella ikävän hankalaksi. Aina ei tietoa ole tarpeeksi ja silloin on syytä olla tekemättä spekulaatioita suuntaan tai toiseen – ainakaan näin julkisesti!

 

 

---

[1] Raaseporin tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat - II KO a:38 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1737-1737, jakso 1333; Kansallisarkisto - kts kuva!

[2] Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentti Pääkatselmusluettelo 1728-1728 (54955 URR 392)  Sivu 685

Kapteeni 1500-luvulta

Tarinat suorista esivanhemmistani, jotka olivat sotilaita, tuntuvat jatkuvat loputtomiin. Tällä kertaa matkataan Länsi-Uudenmaan Karjalohjalle, Katteluksen kylään tutustumaan hieman erääseen Sven Erikssoniin, joka oli tullut sinne Ruotsista saakka. Sven oli syntynyt ennen vuotta 1540.  Sven Erikinpoika oli jo vuonna 1566 länsigöötanmaalaisen jalkaväkiampujien lippukunnan päämies eli käytännössä kapteeni arvoltaan.

Jos hieman taustoitetaan aikaa, niin Ns. pitkä viha, 25-vuotinen sota Venäjää vastaan oli menossa 1570–1595 päättyen Täyssinän rauhaan 1595. Turun piispana oli 1583–1625 Eerik Sorolainen, jonka pöytäsaarnaajana toimi naapurikylän Tavian poika Petrus Matinpoika, sittemmin Nummen kappalainen ja Karjaan kirkkoherra. Ruotsin kuninkaana oli Juhana III:n poika Sigismund 1592–1599 ja hänen jälkeensä 1599–1611 setänsä Kaarle IX eli Kaarle-herttua, aluksi valtionhoitajana.

Tuohon aikaan Katteluksen kylässä oli maakirjojen perusteella neljä taloa, joita voidaan nimittää, vaikka kirjaimilla A, B, C ja D. Näistä viimeksi mainittu joutui Sven Erikssonin haltuun 1586. Hän oli järjestyksessä neljäs talon nimeltä tunnettu isäntä. Hän sai 2.4.1586 kreivi Axel Leijonhufvudilta vapautuksen kaikista apuveroista yhteen Katteluksen kylän neljästä talosta. Kylä joutui vähitellen yksiin käsiin ja muodostui erääksi Karjalohjan menestyvimmistä ratsutiloista. Pitkinä sotavuosina 1500-luvun lopulla verorasitus kasvoi, mutta naapurien köyhtyessä nihtipäällikkönä sodassa palvellut isäntä menestyi verovapautensa turvin. Kylän kaksi muuta taloa (B ja A) joutui vähitellen hänen haltuunsa. Hän sai 3.10.1605 kaksi Katteluksen kylän taloa vapaaksi veroista niin pitkään kuin hän on käytettävissä kruunun palvelukseen[1]; ” Swenn Eriksonn Knehte Hofwisman - 3 Heman Hafwer Konung Maitz Breff ther opå”. Sven Erikinpoika selvisi sotilaana useista taisteluista kuollen vuoden 1610 tienoilla. Oheinen kuva on viitteenä oleva voudintilin pätkä. 

Tuon ajan lähteistä ei Sven Erikssonin sotataivalta voi juurikaan selvittää, mutta hyvin varmasti hän osallistui ns. pitkään vihaan ja kenties myös Nuijasodan taisteluihin. Luultavasti hän kuoli kotitalossaan, sillä 1600 -luvun alkuun mennessä hän oli jo iäkäs mies tuon ajan mittapuun mukaan.

 

---

[1] Uudenmaan voutikuntien tilejä - 3513 Raaseporin läänin maantarkastuskirja 1604-1604, jakso 4; Kansallisarkisto

Sisällissodan uhri

Omissa, suorissa esivanhemmissani näitä sotamiehiä tuntuu riittävän enemmän kuin osasin arvatakaan tätä juttusarjaa aloittaessani. Tällä kertaa tarina päättyy itsenäisyytemme vuosiin, mutta aloitetaan alusta.

Kirjoitin aiemmin Suomen sodassa kuolleesta Mikko Ahlbergista. Hänen pojanpoikansa poika Aukusti Aleksanteri syntyi Varsinais-Suomen Kiskon pitäjän Hongiston kylässä kevättalvella 1889. Hänen isänsä oli tuolloin Kylänpään talon Nummilan torpparina. Leikkikavereita lienee riittänyt, sillä perheessä oli 1890-luvun puolenvälin tienoilla yhteensä kahdeksan lasta. Yksi heistä oli isän aiemmasta avioliitosta. Isä Adolf Fredrik ja vaimonsa Matilda Maria lienevät mieltyneet A-kirjaimeen, sillä perheestä löytyivät mm. Albert Alarik, Aksel Anselm, Anna, Aukusti Aleksander, Arvo Aadolf ja Aarne Arthur sekä heidän velipuolensa Aadolf Walfrid! Vain Adolf Fredrikin ja Matilda Marian yhteinen esikoinen, tytär Olga Maria sai ns. sarjasta poikkeavan nimen.

Päähenkilömme Aukusti Aleksanteri lähti omaa leipää tienaamaan vuonna 1904 muuttaen rengiksi Metolan kylän Sonnin taloon. Vuoteen 1906 saakka Aukusti käytti sukunimeä Ahlberg, mutta kymmenien tuhansien suomalaisten tavoin hän otti itselleen suomalaistetun nimen toukokuun 12. päivänä 1906. Tuolloin oli tullut kuluneeksi sata vuotta J.V. Snellmanin syntymästä ja tämä innoitti kansalaisia muuttamaan sukunimiä tai ottamaan sellaisen. Uudeksi nimekseen mies otti Vantanen.

Lähes huomaamaton merkintä Kiskon rippikirjassa 1900-1909 kertoo meille, että Aukusti Aleksanteri oli käynyt kansakoulun. Vuonna 1906 hän muutti lähelle synnyinkotiaan, Hongiston Kylänpäähän rengiksi. Velipoika Aksel Anselm lienee antanut vinkin, sillä tämä oli ollut saman talon renkinä muutamia vuosia aiemmin. Saattaa tosin olla, että tässä vaiheessa Aukusti Aleksanteri asui jo synnyintorpassaan. Seuraavassa rippikirjassa hänet on nimittäin merkitty sinne. 

Tässä vaiheessa miehen elämä lienee jollain tapaa suistunut raiteiltaan. Rippkirjan mukaan häntä ripitettiin törkeästä varkaudesa toukokuussa 1916. Mitä sitten oli tapahtunut?

Sanomalehtitietojen mukaan Aukusti Aleksanteri oli tehnyt todellisen ryöstöreissun. Edellisen vuoden kesällä eli 1915 häntä nimittäin syytettiin Uudenmaan Karjaan pitäjän käräjäkunnassa siitä, että hän oli yksin tai yhdessä jonkun muun kanssa 15.9.1914 murtautunut räätäli Widgrenin taloon Karjaan Kiilan kylässä. Sieltä oli varastettu valmiita pitovaatteita ja kankaita sekä 25 vaateripustinta. Yhteensä näiden anastetun omaisuuden arvoksi arvioitiin 2892 markkaa ja 25 penniä. Myöhemmin vaateripustimet oli saatu takaisin sekä osa vaatteista, mutta kateisiin jäi yhä 1385 markan edestä tuotteita.

Kihlakunnanoikeus tuomitsi Vantasen ensikertaisesta törkeästä varkaudesta yhdeksäksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen, sekä menettämään kansalaisluottamuksensa neljäksi wuodeksi yli rangaistusajan. Son ohessa welwoitettiin Wantanen 1385 markalla korwaamaan Widgrenille anastetun omaisuuden arwon. Tästä kihlakunnanoikeuden päätöksestä walitti Wantanen Turun howioikeuteen, joka kuitenkin on jättänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen woimaansa.

Rangaistuksen kärsittyään ei elämä juuri helpottanut. Sisällissotamme alkoi ja Aukusti Aleksanteri lähti mukaan punaisten puolella. Hänen kohtalokseen koitui ilmeisesti Lavialla 2.3.1918 käyty Susikosken taistelu. Siinä punaiset kohtasivat Vaasan pataljoonan Ericssonin komennuskunnan sekä Frackin räjäytyskomennuskunnan. Punaisilla oli kaksi tykkiä ja neljä kuularuiskua, joista kaksi hajosi heti taistelun alussa. Valkoisten joukkojen oli tällä kertaa pakko perääntyä punaisten vallatessa lähes koko Lavian. Lavia joutuikin kokemaan monia vaiheita punaisten ja valkoisten vuorotellen taistellessa tiensä alueen valtiaaksi.

Sotasurmaprojektin selvitysten mukaan Aukusti Aleksanteri Vantanen kaatui maaliskuussa 1918 Lavialla. Tästä ei aikalaisilla ollut tietoa, sillä Vantasen sukulaiset joutuivat 1940-luvussa hakemaan miehen kuolleeksi julistamista. Tämä päätös saatiin Oikeusministeriöstä 25.8.1941 ja kuolinpäiväksi määrättiin 1.1.1922. Tuolloin oli tullut neljä vuotta siitä, kun joku omainen oli Vantasen nähnyt elossa. 

Sisällissodassa kadonneista liikkui monenlaista tietoa. Esimerkiksi 11.6.1921 julkaistiin "Luettelo suomalaisista valtiollisista pakolaisista". Sen mukaan Vantanen oli sekatyömies Kiskon pitäjässä. Lisäksi todettiin seuraavaa: "punakapinallinen, lienee ollut P.K:n Kiskon kompp. os. pääll., ulkomailla". Ainakaan viimeinen tieto ei pitäynyt paikkaansa, sillä hänen elämänsä sammui Lavialla. 

Aukusti Aleksanteri Vantanen ei koskaan ehtinyt naimisiin, mutta sai yhden aviottoman lapsen, isoisäni vuonna 1908. Minulla on siis vähän hurjempi isopappa...

Kuvassa Susikosken silta vuonna 1918. Lähde: Suomen Kuvalehti, 20.07.1918, nro 29, s. 10

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/877701?page=10

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Suvun amiraali

Sotilaita on monelaisia; rakuunoita, tykkimiehiä, jalkaväkeä, jääkäreitä, laivamiehiä, laivatykkymiehiä jne jne. Lisäksi tulevat tietysti ali-upseerit ja upseerit. Yksi erittäin kaukaisista omista esi-isistäni (ja samalla muutamien tuhansien muiden suomalaisten) eteni aikoinaan armeijan arvoasteikon huipulle jo yli 400 vuotta sitten.

Pentti Severinpoika syntyi luultavasti 1530-luvun puolivälissä Viipurissa. Hänen perheensä oli jo tuolloin maan merkittävimpiä, sillä isä Severin toimi Hauhon kirkkoherrana 1549-1578, kun taas isoisä Pietari oli Viipurin pitäjästä lähtöisin olleen rälssisuvun kantaisä. Pietari omisti jopa kivitalon heti Viipurin luostarikirkon vieressä. Monet teistä ovatkin tämän herraan tutkimuksissaan törmänneet, sillä hänet tunnetaan paremmin sukunimellä Juusten. Jos Sursillien sanotaan olevan sukua lähes kaikille, niin eipä jää Juusten -suku kovin paljoa jälkeen.

Palatkaamme kuitenkin vielä Pietarin pojanpoikaan, Pentti tai kuten hänet aateloituna tunnettiin, Bengt Söfgfringsson Gyllenloodiin. Tämä ehti elämänsä aikana osallistua Suomenlahdella ja Laatokolla ns. Pohjoismaiseen, 25-vuotiseen sotaan, olla Käkisalmen linnanpäällikkönä vuodesta 1589 lähtien ja ylivarusmestarina kahta vuotta myöhemmin. Bengt Gyllenlood oli Sigismundin kannattajia jääden Turun linnan antautumisen yhteydessä 1597 Kaarle-herttuan vangiksi. 

Vangitsemista seurasi usein kymmenien läänitystilojen peruuttaminen kruunulle, joita hänellä oli ollut Helsingin pitäjässä. Lopulta 1602 Gyllenlood sai armahduksen. Vielä paria vuotta ennen kuolemaansa, joka tapahtui 1609, hän sai tehtäväkseen Saimaan kanavan kaivattamisen. Tämä työ jäi kesken monistakin eri syistä. Hämeenkylän kartano silloisessa Helsingin pitäjässä on hänen perustamansa. Kartano muodostettiin yhdistämällä kolme verotilaa.

Pentti Severinpoika sai aateliskirjeensä 13.8.1591 ja suku introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneelle vuonna 1634. Se sammui 24.11.1756. kun Axel Johan Gyllenlood, Svean hovioikeuden sihteeri kuoli Kristianstadissa Ruotsissa. Axel Johan, joka kuoli naimattomana, oli amiraali Gyllenloodin pojanpojan pojanpoika.

Kuvassa Gyllenlood -suvun vaakuna.

Savolaisia sotilaita

Juttusarja sotilaista jatkuu. Äidinäitini äidinäidin äidinäidin isänisä oli vuosina 1739-1806 elänyt Heikki Pekanpoika Remes. Ruotuväessä hänelle annettiin sotilasnimi From. Henrik From oli ruotusotilaana Iisalmen komppaniassa 1756-1778. Hän seurasi Matts Tallqvistia Ruodussa 51 ja asui Luupualla talossa 5. Henrik otti sukunimekseen tuon edellä mainitun sotilasnimen From. 

Tästä ruotusotilaasta vastasivat lapinsalolaiset Paavo ja Pekka Kämäräinen ja näläntöläinen Niilo Niiranen. Pekka From ei saanu palvelusaikanaan moitteita eikä häntä rangaistu mistään.  Kutsuntaluetteloissa hänet on merkitty naimisissa olevaksi. Lapinsalossa mainitaan uudisrakentajaksi ja (sotilas-) torppariksi myös Henrik From samanaikaisesti. Kiuruveden vanhimmassa kirkonkirjassa, vuosilta 1732 - 1734 on sotilaiden luettelossa numerolla 51 Henrik From ja puoliso Sesilia Karell (s. 1734, k. 1809). Heikki näyttäisi olevan Ruomin tilan perustaja. Ruomin (”Fromin talo” kääntyi savolaisessa kielenkäytössä ”Ruomin taloksi”) talo sijaitsee nykyisin Lapinsalon kylässä, Kiuruveden kaupungin pohjoisosassa. Heikki kuoli kesällä 1806.

Heikin puoliso oli Iisalmen Niemisjärvellä syntynyt 1734 Sesilia Karell. Hän olikin ruotusotilaan tytär, joten esivanhemmistani löytyi taas yksi sotamies. Sesilian isä, Ander Karel oli syntynyt 1700-luvun alussa. Tämä voidaan päätellä Pielaveden haudattujen luettelon ilmoittamasta kuoliniästä. Anders Karel saattoi sotilasnimen perusteella olla kotoisin jostain Karjalan suunnalta, mutta tähän on mahdotonta saada enää varmistusta.  

Anders Karel oli Savon läänin jalkaväkirykmentin Iisalmen komppanian ruodun numero 44 sotamies vuosina 1725-1758. Hän voi sanoa olleen täysin palvelleen noin pitkän rupeaman jälkeen. Loppuelämänsä hän viljeli Pielaveden Sulkavan talon numero kolme, jossa myös kuoli vuonna 1781.  

Kuvassa Savon läänin jalkaväkirykmentin paraatiasu. Lähde: RA Ej fjärrlån. Uniformsritningen ingår i ett skinnband med 72 st. ritningar (0429:0001-0072), framställande svenska och finska uniformer från ca. 1765.

Suomen sodan uhri

Seuraava henkilö lyhyessä blogijuttusarjassani sotilasesi-isistäni on isänisäni isänisän isänisä, ruotusotilas Mikko Ahlberg silloisesta Perttelin seurakunnasta. Hän syntyi syyskuun 15. päivänä 1768 Perttelin Tiskarlan l. Diskarlan kylässä. Myöhemmin eli 1800-luvun lopulla kylä oli osa Kuusjokea ja nykyisin sitten Salon kaupunkia. Vanhempina olivat venesotilas Erik Johan Sarin ja Liisa Matintytär, joka puolestaan oli Tiskarlan Hakon talollisen tytär. Mikon puolisoksi vihittiin lokakuussa 1791 Leena Simontytär Perttelin Kanungin kylän Ali-Jaatin talosta.

Mikosta tuli vuoden 31.5.1791 tyhjänä olleen Turun läänin jalkaväkirykmentin Perniön komppanian Diskarlan ruodun numero 101 sotamies. Asiaa koskeva sotilasrulla päivättiin Turun kaupungissa seuraavan vuoden maaliskuussa. 

Pääkatselmuksessa vuodelta 1795 Mikosta todettiin seuraavat tiedot: Uskelan Diskarlan no 101 sotamies Mikko Ahlberg, syntynyt Uskelassa, 25-vuotias, kunnostautunut palveluksessa, oli läsnä ja hyväksyttiin.  Lähes samat tiedot saadaan vuoden 1804 pääkatselmuksesta, toki ikä oli muuttunut ja samalla mainitaan hänen olleen palveluksessa 13 vuoden ajan.

Turun läänin jalkaväkirykmentin Perniön komppanian sotilaana hän joutui 1808 alkaneeseen Suomen sotaan. Suomen armeijan jalkaväen vahvuus oli 13000 miestä sodan alkuvaiheessa. Heidän lisäkseen oli saatu värvättyä väkeä noin 6400 miestä. Kun mukaan lasketaan jääkärit, rakuunat, tykkimiehet, meritykkimiehet ja laivamiehet, tuli kokonaisvahvuudeksi reilu 23000 miestä.

Venäjän armeija vyöryi Kymijoen yli ilman virallista sodanjulistusta 21.2.1808. Ensimmäiseksi ne kohtasivat Uudenmaan 1. pataljoonan ja 21-22.2.1808 kuolivat ensimmäiset Ruotsin sotilaat. Tästä tilanne eskaloitu nopeasti, sillä käytännössä Ruotsin armeija perääntyi jatkuvasti kohti pohjoista. Syksyllä 1808, tarkemmin 29. päivä syyskuuta Ruotsin armeijan ylipäällikkö Wilhelm Mauritz Klingspor solmi venäläisten kanssa aselevon. Paikkana oli Lohtaja. Tämän aselevon rikkoivat venäläiset Savon osalta 27.10.1808 ja kokonaan neljää päivää myöhemmin.  

Tätä ei Mikko Ahlberg enää nähnyt, sillä hän kuoli 19.10.1808. Tämä tieto selviää Suomen palkkarästikomitean asiakirjoista. Suomen palkkarästikomitean tehtävänä oli selvittää Suomen sodan 1808–1809 aikana maksamatta jääneet suomalaisten joukkojen saatavat. Perttelin seurakunnan haudattujen luettelossa Mikkoa ei mainita. Ohjeistuksen mukaisesti haudattujen luetteloihin piti kirjata vain oman kirkkomaan multiin haudatut vainajat. Sen sijaan rippikirjasta vuosilta 1806–1811 löytyy äärimmäisen askeettinen maininta Mikon kuolemasta - ”död i fält”, kuollut kentällä. Tämä siis tarkoittaa tässä yhteydessä taistelukenttää. Koska aselepo alkoi 29.9.1808, on Mikko todennäköisesti haavoittunut taistelussa tätä ennen ja kuollut myöhemmin.

Kaipaamaan jäi vaimo Leena sekä kolme lasta. Yhteensä Mikolla ja Leenalla oli yhdeksän lasta, joista muut kuolivat pieninä, Ulrika -tyttönen yhdeksän päivää ennen isäänsä lokakuussa 1808. Leena avioitui kesällä 1810 renki Matti Mikonpojan kanssa. Tästä liitosta syntyi kaksi lasta. Matti kuoli elokuussa 1828 murhan uhrina ja Leena rippikirjan mukaan joulukuun lopulla 1835.

Kuvassa Turun läänin jalkaväkirykmentin paraatiasu. Lähde: RA Uniformsritningar, Jacob Gillberg: svenska och finska uniformer, SE/KrA/0429/001/09 (1765]), bildid: K0038342_00001

Suvun upseeri

Viimeisimmässä blogijutussani käsittelin muutamia 1700-luvulla eläneitä sotilasesivanhempiani. Tarinassa eivät kuitenkaan olleet mukana kaikki Ruotsin valtakuntaa tavalla tai toisella palvelleet esi-isäni. Tässä ja jatkopostauksissa kerron vielä muutamista herroista, jotka tosin eivät keskenään muodostaneet läheisiä sukupiirejä.

Aloitamme Suuren Pohjan sodan ajalta. Tämä sota eskaloitu nykyisen Suomen alueelle 1710-luvun alussa. Helsinkiin vihollinen saapui 1713 ja seuraavana vuonna käytiin kuuluisa Napuen taistelu Isossakyrössä. Helmikuun 19. päivänä riehunut taistelu oli viimeinen Suuren Pohjan sodan kenttätaistelu Suomessa. Siinä ruhtinas Mihail Golitsynin johtama venäläisarmeija sai vastaansa kenraali Carl Gustaf Armfeltin komentaman Ruotsin karoliinijoukon sekä pohjalaisen nostoväen. Napuen taistelusta alkoi isonvihan aika, joka päättyi lopulta Uudenkaupungin rauhaan 1721.

Ruotsin joukot koostuivat 3000 miehen vahvuisesta jalkaväestä, 1500 miehen ratsujoukoista sekä 1086 nostoväkeen kuuluneesta talonpojasta. Nämä oli hätäisesti saatu kokoon lähialueen pitäjistä. Venäläisillä oli ylivoima miehistön suhteen, sillä pelkkää ratsuväkeä oli 4307 miestä ja jalkaväkeä 5588. Lisäksi tulivat monisatapäiset upseerit ja aliupseerit. Ruotsalaisista kaatui taistelussa 2 645 miestä, ja venäläisten tappiot olivat heidän oman ilmoituksensa mukaan 421 kaatunutta ja 1 057 haavoittunutta. Itseasiassa taistelu käytiin Laurolan kylän alueella ja pitkään siitä puhuttiin Kyrön tappeluksena – slaget vid Storkyro.

Yksi Ruotsin armeijan upseereista oli suora esi-isäni, majuri Torsten Jägerhorn af Storby. Hän oli syntynyt Naantalissa Isokylässä (Storby) helmikuun 27. päivä vuonna 1681. Puolisonaan hänellä oli Lohjan Laakspohjan kartanossa ensi kerran päivänvalon nähnyt Ebba Wellingk. Ebban isä Otto oli Uudenmaan ja Hämeen läänien kavaljeerirykmentin ratsumestari. Torstenilla ja Ebballa oli neljä lasta: Otto Mauritz, Beata Charlotta, Johanna Catarina ja Ulrika Christina. Heistä nuorin eli viimeksi mainittu syntyi helmikuun neljäntenä 1714, joten isä Torsten ei ehtinyt häntä koskaan näkemään.

Torsten oli ollut vänrikkinä Turun läänin jalkaväkirykmentissä, ylennyt 1701 luutnantiksi, toiseksi kapteeniksi 1708 ja ensimmäiseksi kapteeniksi 1710. Heinäkuussa 1713 hänestä tehtiin Viipurin läänin rykmentin majuri. Tässä ominaisuudessa hän osallistui Napuen taisteluun ja kaatui yhtenä kymmenistä upseereista. Tämä kuolema ei pelottanut Torstenin poikaa, vuonna 1710 syntynyttä Otto Mauritzia. Hän meni vapaaehtoisena Uudenmaan läänin jalkaväkirykmenttiin ja yleni aina kapteeniksi saakka.

Kuvassa Jägerhorn af Storby (adliga ätten 226) suvun vaakuna. Suku introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneeseen 1634 ja se kuoli mieslinjaltaan 1928. Suvun kantaisä oli Naantalin Luonnonmaan Isokylässä 1400-luvulla asunut Filpus Jönsson. 

Suvun sotilaita

Eräissä esipolvilinjoissani on runsaasti rakuunoita ja sotamiehiä, jotka kytkeytyvät mielenkiintoisesti toisiinsa. Aloitetaanpa muutaman tuollaisen miehen esittely matkaamalla Ruotsin Södermanlandiin, jossa noin vuonna 1687 syntyi heistä eräs.  Olof Andersson oli tämän herran nimi, joka ruotuväkeen värväytyessään vuonna 1702 otti sotilasnimekseen Wahlberg. Niin sanotun vanhemman Henkirakuunarykmentin tietyn komppaniat miehet siirrettiin tiettyyn Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentin komppaniaan, joka rykmentti sittemmin muutettiin rakuunakannalle ja nimettiin Henkirakuunarykmentiksi. Tämä siksi että se vanhempi, luonteeltaan puhtaasti ruotsalainen Henkirakuunarykmentti lakkautettiin syksyllä 1721. Rakuuna taasen oli mies, joka taisteli jalan, mutta liikkui paikasta toiseen hevosella. 

Tuon vanhemman Henkirakuunarykmentin yksi katselmus pidettiin 2.11.1716 Lundin pitäjässä. Tuolloin Olof Walhberg oli everstiluutnantin komppanian kolmannen korpraalikunnan ruodun 85 mies.  Kyseisen pääkatselmusluettelon mukaan hän oli palvellut jo 14 vuotta, oli iältään 29-vuotias ja kotoisin Södermanlandista. Hevosena hänellä oli seitsemän vuoden ikäinen valakka eli kastroitu uroshevonen. Kastraatio teki hevosesta helpommin hallittavan ja ryhmään sopeutuvan.

Ikävä kyllä, tuon vanhempia kyseisen rykmentin asiakirjoja ei ole käytettävissä, joten tarkat rekrytointitiedot jäävät selvittämättä. Suomeen miehemme tuli Suuren Pohjan sodan jälkeen, kun isovihan aika oli vienyt maamme armeijan lähes perikatoon. Olof Wahlberg sijoittui asumaan Suomusjärven Kettulan kylään, Härkälän rusthollin rakuunatorppaan. Puoliso Liisa Yrjöntytär löytyi läheisesti Laidikkeen kylästä, jossa myös sijaitse tämän Kiskon kappeliseurakunnan kirkko. Rakuunatorpassa syntyivät perheen lapset Maria, Brita, Anna, Simo ja Elias. Heistä tosin Anna menehtyi jo pari viikkoisena. Ilmeisesti myös esikoistytär Maria kuoli lapsena. Wahlbergit muuttivat vuoden 1740 paikkeilla Nummen pitäjään Uudellamaalla.

Brita oli ensin naimisissa sotilas Henrik Lindqvistin kanssa ja tämän kuoltua hänet nai torppari Abraham Abrahamsson. Simosta tuli ensin veljensä Eliaksen kanssa torppari Nummen Röhkölän Lisulle ja myöhemmin Hyvelän kylän Krissille. Hänen vaimonsa nimi oli Leena.  Olofin ja Liisan kuopus Elias lähti isänsä tavoin sotilasuralle. Hän palveli Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentin Lohjan komppanian Mettulan ruodussa numero 57. Sotilasnimekseen, joka on siis eri asia kuin varsinainen sukunimi, Elias sai Willig. Vaimonsa Annan kanssa heillä oli peräti kymmenen lasta, joista yksi, Simon Willig ryhtyi isänsä ja isoisänsä tavoin sotilaaksi. Tosin hän ei ilmeisesti koskaan joutunut tositoimiin, koska oli ruodun varamiehenä.

Jos sitten tarkastelemme viimeksi mainitun Simo Willigin veljeä, Samuel Wileniusta, huomaamme hänen menneen naimisiin erään Hedvig Hyrsbergin kanssa. Hedvigin isä oli rakuuna Johan Hyrsberg Nummen Hyrsylästä. Hän oli Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentin ruodun 22. rakuuna. Palvelukseen hänet oli hyväksytty 26.6.1779. Ikävä kyllä häneksen osakseen tuli kuolla suhteellisen nuorena punatautiin helmikuussa 1789. 

Rakuuna Johan Hyrsbergin puoliso eli em. Hedvigin äiti oli ruotusotamies Jakob Reimanin tytär Anna. Jakob Reiman oli syntynyt vuoden 1716 tienoilla ja tullut Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentin Lohjan komppanian ruodun 56 sotilaaksi. Tämän ruodun mies asui Remalan kylässä, jossa lähtöhenkilömme Olof Wahlberg oli kuollut 1762. Hämmästyttävän kiinteästi näiden perheiden kohtalot siis kiertyvät toisiinsa. Jakob Reimanin tiedämme katselmusrullien mukaan osallistuneen Pommerin sotaan ”alusta loppuun saakka”. Tätä sotaa käytiin vuosina 1757–1762. Yksityiskohtana voidaan mainita vuoden 1758 katselmus, jossa Reiman mainitaan sairaana. Eron Jakob Reiman sai 27.6.1778 ja ruodun uudeksi mieheksi palkattiin Simon Blad. Tämän jälkeen Reiman eli torpparina lopun ikäänsä.

Palataan vielä lopuksi hieman ajassa taaksepäin. Edellä mainitun rakuuna Johan Hyrsbergin isä Anders oli hänkin rakuuna. Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentin luettelon mukaan mies syntyi Lammin pitäjässä noin 1728, koska oli vuoden 1746 katselmuksessa 18-vuotias. Sotilasnimi Hyrsberg on mitä ilmeisimmin muodostunut asuinkylästä, joka oli Nummen Hyrsylä. Sopimuksen hän oli tehnyt Hyrsylän Lonkalan talon rusthollari Gabriel Salinin kanssa.

Vai lisätäänkö sukuryppääseen vielä yksi lanka? Samuel Wileniuksen ja Hedvig Hyrsbergin poika Samuel nai Lohjan Moision Pelrikon torpassa syntyneen Eva Christina Lågströmin. Tämän isänisä oli ollut Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentin Karjaan komppanian ruodun 25 sotilas. Hän asui perheineen Kasabyn kylässä Pohjois-Karjaalla. Kustaa kolmannen sodassa hän joutui osallistumaan Ruotsinsalmen taisteluun elokuun 24. päivänä 1789. Pääkatselmusluettelon mukaan hän joutui tuolloin venäläisten vangiksi eikä enää koskaan palannut kotiinsa. Hän saattoi kuolla tuona päivänä, mutta tätä tietoa ei voi enää vahvistaa mistään.

Kuvassa vanhemman henkirakuunarykmentin lippu, josta kerrotaan Wikipediassa seuraavaa:

Förfärdigad 1718 efter ritning av NicodemusTessin. Duk av enkel dubbel vit damast, lika broderad på båda sidor, dubbelt C under slutenkunglig krona omgivet av lagerkransar med bär. Utmed kanterna en bård. Frans av guld,dubbel, 80 mm bred. Stång av furu, åttkantig. Räfflad med förstärkande järnskenor. Svart målad. Spets avförgylld mässing.

Tässä myös pienenä kaaviona edellä mainittuja henkilöitä!

Rikalanmäen talojen nimistä

Nykyisessä Salon kaupungissa, entisessä Halikon kunnassa sijaitseva Rikalan kylä on ollut pitkään monenlaisten tutkimusten kohteena. Perimätieto puhuu jopa Rikalan mahtavasta kaupungista, jonne hämäläiset tulivat myymään ja vaihtamaan tuotteitaan ulkomaalaisten kauppiaiden kanssa. Kerrotaanpa läheisen linnavuoren rinteiltä löytyneen suuren rautaisen renkaan, joka oli tarkoitettu laivojen kiinnittämistä varten.

Rikalanmäen muodostaa lounais-koillinen -suuntainen harjanne, joka on kallioinen. Mäen itäpuolella juokseen Halikonjoki, luoteessa Kihistenmäki ja koillisessa Kirkkomäki, kaikki runsaita rautakautisten löytöjen paikkoja. Rikalanmäellä on runsaasti kiinteitä muinaisjäänteitä, osaa niistä on tutkittu, osa on aikain kuluessa ehtinyt tuhoutua erilaisissa rakennustöissä. Vanhimmat löydöt kertovat pronssikauden asutuksesta, kun taas nuorimmat ajoittuvat rautakauden loppuvaiheisiin. Voidaan edelleen olettaa, että Rikalanmäki on ollut asuttuna läpi keskiajankin. Käytännössä ainakin lounaisosassa mäkeä on ollut ihmisen toimintaa esiroomalaiselta rautakaudelta aina merovingiaikaan.

Tässä jutussa ei mennä arkeologisiin löytöihin, vaan pysytään tuossa em. kaupunkiteemassa. Perimätiedolla on oma arvonsa, jota alueen osalta lisää melko runsas Häme -tyyppinen nimistö. Tämä voisi tarkoittaa kiinteitä siteitä Rikalan ja Hämeen välillä. Sauvosta löytyy Hämälä, Halikosta Hämeenkylä, Kuusjoen Hämäläistenkylä, Uskelassa Hämmäinen, Salossa Hämeenoja ja Perniössä vielä Hämeenkylä. Nämä kaikki löytyvät jo 1500-luvun voudintileistä, joten nimet ovat hyvin vanhoja. Nimenomaan kaupunkimaisuutta on pyritty todistelemaan Rikalan kylän pelto- ja niittykartalla vuodelta 1782. 

Kuva 1

Tuon kartan mukaan Rikalanmäellä sijaitsevien talojen nimiä olivat mm. Kylänlapsi, Räntmästare, Fiskaali, Tullnääri ja Borgmästare. Nämähän todella tuntuisivat viittavaan suoraan kaupunkimaiseen asutukseen jossain vaiheessa kylän historiaa.  Oheisen karttaleikkeen talot: 1. Kylänlapsi, 3. Fiskaali, 4. Tullnääri ja 5. Borgmästare. Nämä tiedot komissiomaanmittari Carl Peter Zierman (1738-1789) kirjasi em. karttaan vuonna 1782.

Ovatko edellä mainitut nimet sitten esimerkiksi keskiaikaisia tai kenties vielä vanhempia? Vastaus on melko varmasti kielteinen, sillä Rikalasta tehtiin tiluskartta vuonna 1695. Myös tuolloin talot piirrettiin sievästi kartalle tietoineen kaikkineen, mutta vastaavia nimiä ei karttaselityksestä löydä. Myöskään Halikon ensimmäisistä rippikirjoista tai vaikkapa 1700-luvun alun henkikirjoista ei näitä nimiä löydy. 

Kuva 2

Näin ollen nuo nimet on otettu käyttöön vasta 1700-luvun kuluessa, mutta tämähän ei vähennä Rikalanmäen arvoa millään tavalla. Vaikka kyse ei ole ollut varsinaisesta kaupungista, oli Rikala pitkään merkittävä kaupantekopaikka. Sinne ei koskaan muodostunut pysyvää, kiinteää kaupunkirakennetta, koska sille ei ollut tarvetta. Kauppaa käytiin ajoittain ja Turku sai pysyä alueen ainoana kaupunkina pitkään. Salon kaupunki perustettiin vasta 1960, tosin epäitsenäinen kauppala siitä oli tullut jo 1887.

Tilus- ja isojakokarttoja on jännittävää käyttää yhdessä tietyn kylän tai alueen nimistön sekä historian tutkimisessa. Kun tietoja lisäksi yhdistää rippikirjoihin ja erilaisiin verotusluetteloihin, avautuu esivanhempien asuinpaikkoihin aivan uudenlainen näkökulma. 

Kuva 1 - KA: Maanmittaushallituksen uudistusarkisto  - A9:67/1-4 Rikala; Rikalan kylän pelto- ja niittykartta 1782-1782

Kuva 2 - KA: Maanmittaushallituksen uudistusarkisto  - A2a:7 Rikala; Tiluskartta ja asiakirjat 1695-1695

Elämän jana

 Tämä on työn alla oleva juttu eli teen aikajanaa yli 100 vuotiaaksi eläneestä, hyvin kaukaisesta esisukulaisestani.

Office timeline

Warkaita!

 Maaliskuussa 1883 vangittiin Turussa Uudenmaan tullin ulkopuolella asuneet naisihmiset Karolina Friberg ja Ulrika Silwander. Heidän mökistään löydettiin kasapäin naisten vaatteita, anturanahkoja, seteleitä ja sekalaista muuta vaatetavaraa. Asunnosta löytyi myös todisteita kellovarkaudesta, joka oli tehty hieman aiemmin Paimiossa.

Edellisenä vuonna oli nimittäin sekä Paimiossa että Piikkiössä ollut lukuisia varkauksia lyhyen ajan sisällä. Pitäjäläisiltä oli kadonnut vaatteita, villoja, vällyjä, jauhamatonta viljaa ja leipiäkin. Mitään johtolankoja varkaiden henkilöllisyydestä ei tuntunut löytyvän, kunnes eräällä kerralla varkaat veivät hevosiakin. Kun nämä eläimet löydettiin Turun kaupungin läheisyydestä, saatiin ensimmäisen kerran pieni vihje rikollisten pesäpaikasta.

Kukaan ei kuitenkaan nähnyt sitä vaivaa, että olisi lähtenyt tarmokkaammin varkaiden jäljille. Vasta joulupäivän vastainen yö vuonna 1882 sai muutoksen aikaan. Tuolloin Vistan kylän väki oli lähtenyt joulukirkkoon. Myös kelloseppä Söderholm oli lähtenyt joulusaarnaa kuulemaan jättäen asuntonsa tyhjilleen. Kirkon jälkeen kotiin tultuaan Söderholm huomasi välittömästi, että hänen luonaan oli käynyt varkaita. Kamarin ikkuna oli rikottu ja suurin osa kelloista oli viety. Kelloseppämme tarkasti tietysti omaisuutensa välittömästi huomaten varkauden tapahtuneen kaikessa kiireessä. Rikotun ikkunan vieressä ollut hopeinen pikari oli jäänyt paikoilleen samoin kuin paremmat kellotkin.

Eräs ohikulkija oli nähnyt kirkkoon mennessään kolme miestä Söderholmin pimeällä pihalla, mutta siinä olivatkin kaikki tiedot varkaista. Söderholmin oli lähdettävä joulupäivästä huolimatta Turun poliisikamarille. 

Varkaiden pesä paljastui yllättäen vain pari päivää myöhemmin. Rikolliset olivat pyytäneet erästä Lindberg-nimistä työmiestä hakemaan viinaa ja antaneet tälle Söderholmilta varastetun taskukellon. Kellolla oli ollut tarkoitus maksaa viinakset. Lindberg olikin sen sijaan maksanut alkoholit omilla rahoillaan. Sen jälkeen hän oli oma-aloitteisesti mennyt poliisin puheille kertomaan, millaista vaihtokauppaa hänet oli pyydetty tekemään. Kun Lindberg johdatti poliisit rötösjoukon mökille, saatiin näistä pidätetyksi kaksi kolmannen päästessä karkuun. Karkulainenkin löytyi kaksi päivää myöhemmin em. Lindenin luota. 

Koko rikollisjoukkio oli ennestään poliisin kirjoissa, syytettynä jos jonkinlaisista rötöksistä. Asia kertonut sanomalehti Aura mainitsi yhden miehistä olleen erittäin isomahaisen, mutta arveli samalla tuon mahan kutistuvan huomattavasti linnassa. 

Karjaan ensimmäinen asemapäällikkö

Hyvinkään ja Hangon välille rakennettiin yksi maamme varhaisimmista junaradoista vuosien 1871–1873 välillä. Myöhemmän Karjaan kauppalan kohdalla vilkkain asema oli ensi alkujaan Mustio, sillä sinne sijoittui mm. kyseisen ruukin liikenne. Kun Helsingin ja Turun välinen rata avattiin liikenteelle kokonaisuudessaan vuonna 1903, tuli Karjaasta keskeinen risteysasema. Turkuun menevä osuus oli tosin valmistunut jo 1899, mutta Helsinkiin yhteys saatiin vasta 1903. Ensimmäiset vuosikymmenet Karjaan aseman suurin asiakas oli Billnäs tehdas kaikki yksiköineen. Bruno Granholm sai tehtäväkseen suunnitella uuden asemarakennuksen, joka valmistui 1898. Entinen, Hanko-Hyvinkää radan asemarakennus purettiin vuonna 1970. Aikaa myöten Karjaasta tuli alueen merkittävin asema Mustion jäädessä vähitellen pienemmäksi ja pienemmäksi.

Rautateillä oli tuohon aikaan runsaammin työntekijöitä kuin automatisoituna nykyaikanamme. Mutta kuka olikaan Karjaan ensimmäinen asemapäällikkö? Perehtykäämme ensin lyhyesti hallinnolliseen puoleen. Rautatiehallitus perustettiin maahamme 1877 keskusvirastoksi, jonka tehtävänä oli johtaa rautatieverkoston operointia siihen liittyvine toimintoineen. Se oli samalla Valtionrautateiden ylin päättävä elin. Uusien rautateiden rakentaminen siirtyi sen vastuulle Tie- ja vesirakennusten ylihallitukselta vuonna 1922. Harvat yksityiset radat, kuten juuri Hyvinkää-Hanko, joutuivat monesti valtion hallintaan. Niinpä maamme rautateiden rakentamisesta vastasi lähes yksinomaan valtio. Ratahankkeet käsiteltiin valtiopäivillä.

Rautateihin liittyviin arkistoihin sisältyy diaareja, pöytäkirjoja, luetteloita, kirjeenvaihtoa, tiliasiakirjoja, palkkalistoja ja lehtileikkeitä sekä jonkin verran karttoja, piirustuksia ja kuvia. Arkistossa on myös yksittäisiä rautatieläisiä koskevia tietoja. Esimerkiksi Rautatiehallituksen II arkisto sisältää henkilökuntamatrikkeleita. III arkistossa puolestaan on rautatieläisten henkilökortisto. Karjaan ensimmäisen asemapäällikön löydämmekin juuri em. matrikkeleista, sillä ”Rautatiehallitus matrikkeli 1868–1889” sisältää mm. Karjaata koskevaa informaatiota. Niinpä saamme tietää, että vuonna 1848 syntynyt Johan Gustaf Sundvall on päässyt ylioppilaaksi toukokuussa 1868 ja on toiminut kirjanpitäjän rautateiden liikenneosastolla vuoteen 1873. Sundvall otti eron syyskuussa 1873 ja nimitettiin heti miten väliaikaiseksi ja sitten vuodesta 1875 vakinaiseksi asemapäälliköksi Karjaalle. Karjaalle hän myös jäi koko työuransa loppuun saakka, joka päättyi Sundvallin kuolemaan huhtikuun lopulla vuonna 1907. Kaipaamaan jäivät puoliso Aina Elvira Silfverberg sekä Johan Gustafin ensimmäisestä avioliitosta syntyneet pojat John ja Gustaf Adolf. Mutta katsotaanpa vielä tarkemmin perheen vaiheita.

Johan Gustaf Sundvall syntyi 21.8.1848 Uudessakaupungissa porvari Johan Henrik Sundvallin ja Maria Juliana Sundvikin perheeseen.  Tuossa vaiheessa Sundvall asui Suurikkalan korttelissa, josta perhe muutti Pentin kortteliin. Siellä isä Johan Henrik kuoli vuoden 1854 alussa. Johan Gustaf lähti opiskelemaan ja valmistui ylioppilaaksi toukokuussa 1868. Lopullisesti hän muutti Helsinkiin 1873. Tuolloin hän oli jo ehtinyt naimisiin ortodoksiuskoa tunnustaneen Olga Parastchukin kanssa. Heidän ensimmäinen lapsensa John syntyi Karjaalla 1874. Toinen lapsi syntyi kuolleena kevättalvella 1877 ja Olga menehtyi seuraavan vuoden joulukuussa keuhkotautiin vain 25 vuoden ikäisenä. Tuossa vaiheessa perheessä Karjaan Kiilan kylän asemamiljöössä asui myös Olgan äiti, Karoliina Parastchuk.

Uuden puolisonsa asemapäällikkö Sundvall löysi samoilta kulmilta, sillä 1885 hän vei vihille Aina Elvira Silfverbergin. Aina Elviran sukujuuret löytyvät mm. Tammisaaresta, jossa hänen isänsä Adolf oli syntynyt nahkurin poikana vuonna 1800. Aina Elvira itse syntyi Karjaalla 1855. Johan Gustafin ja Aina Elviran liitosta syntyi yksi poika, Gustaf Adolf vuonna 1887.

Poika John Sundvall lähti merille ja 1910-luvulla hän oli jo merikapteeni. Vaimonsa Anna Aljusehkinan kanssa hän meni ortodoksisin menoin naimisiin nykyisen Azerbaidžanin pääkaupungissa, Bakussa vuonna 1903. Heillä oli yksi lapsi, Olga. Olga syntyi Turussa 1918, mutta menetti jo hyvin pienenä isänsä. Merikapteeni John Sunvall kuoli huhtikuussa 1920. Äiti Aina Elvira Silfverberg kuoli vuonna 1939.

Kuvituksena Karjaan Lions Clubin hyväntekeväisyysmyynnistä hankkimani Karjaan vanhan aseman pienoismalli, joka saattaa olla paikkakunnalla aikoinaan vaikuttaneen puuseppä Anderssonin kädenjälkeä.

Eläköön

Pienen pieni valokuva johdatti mielenkiintoisen tiedon äärelle. Oheisessa kuvassa hymyilevät erään laivan keittäjättäret. Taustalla näkyvästä pelastusrenkaasta käy ilmi laivan nimi, Eläköön. 

Kyseessä on Tukholman Finnbodan telakalta vuonna 1886 valmistunut alus, joka oli varustettu kahdella potkurilla. Nimensä se sai hyvin korkealta taholta, sillä itse keisari Aleksanteri III antoi sen. On kerrottu, että "alus edusti vanhaa laivanrakennustyyliä parhaimmilaan". Eläköön oli maamme korkeimpien virkamiesten käytössä itsenäisyyden ajalla. Samoin se toimi edustusaluksena, kun tarvittiin kyytiä ulkomaisten merkkihenkilöiden vieraillessa maassamme.

Esimerkiksi 1930-luvulla laivan silloinen kapteeni Arnold Nyström näytti lehtitoimittajalle aluksen vieraskirjaa. Siitä löytyivät mm. Norjan kruununprinssi Olavin, hänen puolisonsa Märthan, presidentti Relanderin ja P.E. Svinhufvudin eli Ukko-Pekan nimikirjoitukset. Mainittu vieraskirja oli kapteenin yksityisomaisuutta ja hän oli pyytänyt nimet kaikilta vierailtaan. Nyström oli tullut laivalle perämieheksi vuonna 1918 ja ylennyt myöhemmin kapteeniksi. Vuonna 1936 laiva täytti 50 vuotta ja tuolloin juhliminen sai jäädä työmatkan alle. Eläköön oli Naantalin satamassa valmistautumassa viemään Ruotsin kuninkaan Kustaan Turkuun. 

Jo kapteeni Nyström arveli laivan merkkipäivänä, että alus oli tulossa tiensä päähän. Vaikka sen koneista lähti 670 hevosvoimaa ja huippunopeus 14 solmua, oli suurin ongelma laivan koko. Tuon ajan vaatimuksiin laivan 15-16 hyttiä olivat aivan liian pieni määrä, sillä esimerkiksi presidentilliseen seurueeseen saattoi kuulua tuplasti enemmän väkeä.

Eläköön jäi pois merikäytöstä 1950-luvun alussa, kun siitä poistettiin koneet. Kymmenisen vuotta se ehti sen jälkeen toimia 1. merenmittausretkikunnan asuntoaluksena ja lopullinen käytöstä poisto tapahtui vuonna 1963.

Niin muuten, miksi juuri nimi Eläköön? Nimen taustalla on keisarin vierailu Lappeenrannassa ja Saimaalla elokuussa 1885:

"Kun keisari oli tarjonnut korkeille upseereille ja tärkeille virkamiehille päivällisen jälkeen, keisaripari astui Saimaan laivasillalta keisarilliseen huvijahti Marevoon. Muu seurue seurasi perässä toisella ja soittokunta kolmannella aluksella. Huvimatka tehtiin Lauritsalan kautta Saimaan kanavan kolmannelle sululle eli Mustolaan saakka. Retkeläiset nousivat maihin ja kävelivät takaisin toiselle sululle Mälkiään. Matkan varrella keisari kiinnitti huomiota naiseen, joka huusi innokkaasti kovalla äänellä ”eläköön!”. Keisari pani sanan mieleensä ja antoi myöhemmin valtion uudelle höyrylaivalle nimeksi Eläköön. Keisarinna nimesi toisen samalla kertaa valmistuneen laivan Willmanstrandiksi, joka on Lappeenrannan ruotsinkielinen nimi."

Tarinan tarjoili meille Etelä-Karjalan Museo, muut tiedot Wikipedia ja aikakauslehti Seura, 19.8.1936. Valokuva omasta kotialbumista, valitettavasti henkilöiden nimiä ei ole jäljellä...

Loistava viuluniekka Enqvist

Sammatin Lohilammen Uusitalossa syntyi vuonna 1817 poikalapsi, jolle vanhemmat antoivat nimeksi Gabriel. Yhteensä rusthollari Johan Enqvistillä ja vaimollaan Annalla oli 10 lasta, joista tosin yksi kuoli aivan pienenä. Isän kuoleman jälkeen isäntänä jatkoi sisarussarjan vanhin, Henrik Johan Enqvist puolisonaan Eva Ulrika. Henrik Johanin kuoltua vuonna 1865 oli Gabriel vuoro ryhtyä huolehtimaan Uusitalosta. Vasta pari vuotta aiemmin tämän aikalaistensa mielestä komean miehen onnistui päästä naimisiin. Puoliso oli Siuntion Karlskrogin kylässä syntynyt ummikkoruotsalainen Sofia Nyström. Hän menehtyi 1883, jonka jälkeen Gabriel nai Suomusjärven Salmen kylästä leskivaimo Gustava Berghällin.  Kummastakaan aviosta ei syntynyt lapsia.

Gabriel Enqvist herätti huomiota jo nuorukaisena "nopealla ja rotevalla ruumiinkasvulla". Hänen kerrotaan pystyneen korkean kotitupansa katonrajasta olleista leivänvartaista helposti murtamaan mieluisan palasen. Edelleen hänen kuvaillaan olleen kasvoiltaan kauniin ja ruumiiltaan komean - "oikia kuin pilli". Gabriel oli parhaimmillaan "12 leiviskän ja viiden naulan" painoinen ja ruumiinvoimiltaan neljän lähipitäjän väkikapulassa voittamaton.

Gabriel isä Johan oli ollut varsin maineikas viulunsoittaja ja tätä oli myös vanhempi veli, edellä mainittu Henrik Johan. Gabrielista tuli kuitenkin perheen paras pelimanni. Hän oli jo 25 vuoden iässä täydellinen mestari, joka herätti huomiota Sammatin lähipitäjissäkin. Enqvist oli erittäin suosittu soittaja häissä, hääpelmanninna, kuten paikallinen murre asian ilmaisi. Omien sanojensa mukaan hän oli soittanut 12 eri pitäjässä, niistä kaukaisimpa Parainen. Erityisesti luonnikkaasti häneltä sujui marssien soitto, joskus toisen kuuluisan paikallisen viuluniekan, Sammatin Myllykylän Isopousun pojan, Kristoffer  Walleniuksen kanssa.

Myöhemmällä iällä pelimannin sormet olivat jo menettäneet voimansa eikä Sammattiin enää koskaan tullut hänen kaltaistaan viuluniekkaa. Vuonna 1886 hän luopui korkean ikänsä takia talonpidosta eläen loppuelämänsä sisarentyttärensä hoivaamana, loppuun saakka reippaana. Gabriele Enqvist kuoli 2.5.1901. Oheinen kuolinilmoitus julkaistiin Uusimaa -lehdessä muutamia päiviä myöhemmin. 

Ensimmäinen suomalainen nuorallatanssija?

Ensimmäinen suomalainen ns. silmänkääntäjä oli sanomalehti Helsingin Uutisten mukaan vuonna 1863 Kuopion markkinoilla esiintynyt renkimies David Ulmanen. Hänen arveltiin vetävän vertoja parhaille italialaisille nuorallatanssijjoille ja ruumiinsa notkeutta esittäville taitureille. Myös hänen sukkeluutensa eli verbaalinen lahjakkuutensa oli vertaansa vailla.

Kuopion markkinoille oli häntä kokoontunut katsomaan runsaasti väkeä nimenomaan hänen suomalaisuutensa takia. Pääsylippu maksoi viisi kopeekkaa. Helsingin Uutiset kertoi, että "parempi on kuitenkin nähdä omain suomen miesten tekevän näitä konstia, kuin niiden tavallisten ulkomaan juoksian, jotka ovat useimmin suurimpia roistoja, mitä olla taitaa". Artikkelin kirjoittaja totesi, että luonnostaan kohteliaan Ulmasen pitäisi saada itselleen ja tovereilleen siistimmät sekä puhtaammat vaatteet. Edelleen toivottiin avarampaa ja siistimpää "kortteeria" sekä oikeita, painettuja mainoslehtisiä. Kuopion markkinoille Ulmanen myi itseään "sekavasti kirjoitetuilla pikkuisilla paperilipuilla, mitkä olivat kovin naurettavia.

David Ulmanen oli esiintynyt jo edellisenä talvena Joensuun markkinoilla, mutta ei vielä silloin ollut osannut oikein mainostaa itseään. Tuohon aikaan mm. edellä mainitut italialaiset kävität torven kanssa talojen edustoilla kuuluttamassa tulevista näytöksistä. Joensuussa yleisömenestys oli jäänyt kovin heikoksi, kunnes eräs paikallinen herrasmies oli antanut hänelle jahtitorvensa! Tämän jälkeen oli alkanut tapahtua ja Ulmanen sai koottua noin 280 markkaa Joensuun esityksistään. Kuopiossa hänen rinnallaan esiintyi kaksi viuluniekkaa ja Ulmanen itse tööttäile torveaan. Väkeä olikin rientänyt koko ajan paikalle.

David Ulmasen ura jatkui vielä vuosia. Esimerkiksi kesällä 1874 hän mainosti Hämäläinen -lehdessä tulossa olevaa esitystään Nordinin teatteri-salissa. Luvassa oli nuorallatanssia, "putellien päällä hyppäämistä" ja "kyyppärin kujeita". Esitystä säesti luultavasti em. viuluniekat.

Harmillisesti en ole onnistunut löytämään tietoa siitä, mikä oli David Ulmanen tai kuten nimi myös kirjoitettiin, Ullmanin sukuperä. Iisalmesta toki löytyy esimerkiksi HisKi -haulla kaksi samannimistä lasta, mutta kummankaan vaiheet eivät oikein sovi tähän varhaiseen varietee -hahmoomme.

Kuva - Hämäläinen, 04.06.1874, nro 22, s. 4

Lähde - Helsingin Uutiset, 19.10.1863, nro 83, s. 4

Suurpetojahtia

Toukokuussa 1797 kokoontui Kosken kappelissa kirkonkokous huolestuneissa tunnelmissa. Muutaman viikon kuluessa olivat suurpedot tai suurpeto, jota myös karhuksi arveltiin, tappaneet viisi hevosta ja kuusi lehmää. Kokousta istuneet Marttilan kirkkoherra ja rovasti Jakob Ziden, Kosken kappalainen Gabrgiel Gottleben, Kosken kartanon omistaja, vapaaherra Gustaf Armfelt sekä tilalliset Kristian Isotalo ja Jaakko Simola lähettivät viestin maaherra von Willebrandille Turkuun. Sen sisältönä oli huoli petojen aiheuttamasta tuhosta sekä siitä, mitä asialle pitäisi tehdä.

Samalla kirkonkokous kääntyi nimismies Kristoffer Hahnssenin puoleen. Tältä pyydettiin, että hän viran puolesta järjestäisi mahdollisimman nopeasti yleisen ajojahdin. Paitsi Kosken kappelin väkeä, arveltiin siihen tarvittavan myös emäseurakunnan miehiä. Kokous ehdotti nimismiehelle jahtikatselmuksen järjestämistä tarkoituksena löytää sopivat miehet työhön. Tämä kokoontuminen tapahtuisi Marttilan Tuimalan ”malmilla”. Lopuksi kokous päätti pyytää nimismies Hahnssenia itseään jahtia johtamaan. Kappelin oma jahtivouti, jonka tehtäviin näiden asioiden järjestäminen kuului, ohitettiin kokonaan. Tuohon aikaan kappelin jahtivoutina oli jo hieman iäkkäämmän puoleinen Jaakko Luxenfeldt. 

Nimismies Hahnssen ei saanut asiaa hoidettua aiottuna päivänä, vaan vasta viikkoa myöhemmin. Lopputulos oli surkea, sillä yhtään karhua ei nähty eikä näin ollen kaadettu. Muutaman ajan perästä Mäntsälän kylässä asunut Marttilan jahtivouti Simo Palmroos ampui yhden otson ja haavoitti toista. Mäntsälän rusthollin maille oli pystytetty tätä varten erillinen metsästyslava. Tämän episodin jälkeen ei karhuista nähty jälkeäkään ja karjakin sai olla rauhassa.

Edellä mainittu Jaakko Luxenfeldt kuoli vuonna 1811. Hän oli asunut perheineen Värmälässä. Vaimonsa Riitan kanssa Jaakolla oli lapset Liisa, Simo, Antti ja Maria. Samassa kylässä, ehkä jopa naapuritorpassa asiu räätäli Matti Luxenfeldt, mutta samasta lisänimestä huolimatta he eivät olleet ainakaan veljeksiä. Löytyypä kylästä samalla ajanjaksolla kolmaskin Luxenfelt,Matin veli Juho. Tämä ansaitsi ainakin jonkin aikaa elantonsa lasimestarin töillä. 

Mitä tulee emäpitäjän jahtivouti Simo Palmroosiin, oli hän naimisissa Karvelan kylästä kotoisin olleen rusthollarin tyttären kanssa. Heillä oli yksi poika, Juho. Hänestä tuli myöhemmin Marttilan Pappilan Santalan torppari. Puoliso Liisa Jaakontytär oli kotoisin naapuritorppa Jaakkolasta. Juho Simonpoika, jota ei enää 1820-luvun jälkeen mainita nimellä Palmroos, kuoli Santalassa heinäkuussa 1866. Kaipaamaan jäivät lähinnä leski Liisa sekä vielä kotona asuneet pojat Henrik ja Mikko sekä tytär Vilhelmiina. Perheeseen kuului myös Liisan avioton, Paimiossa syntynyt tytär Amalia Vilhelmina. Juhon ja Liisan poika Simo oli jo ehtinyt aloittaa oman elämänsä. Hänen oma poikansa Kaarle Alpertti löytyy myöhemmin itsellisenä Tarvasjoen Euran kylän Uudentalon mailta.

Jahtivouti Simo Palmroos oli kuollut 1807. Kuolinsyy ”tuntematon” on tuttu monien seurakuntien haudattujen luettelosta. Sukunimen Marttilan pappismiehet kirjoittivat välillä myös muodossa Palmros.

Podcast - mitä sukututkimus on?

Muutaman minuutin podcastissa pohdiskelua sukututkimuksen olemuksesta ja tekemistä.

 

Anders Gustaf Thitz

Helsingin kaupungin arkistotoimi on kunnostautunut hyvin pitkään digitoinnin saralla. Kaupuginarkisto digitoi ja laittaa myös saataville kaiken, mikä lakiteknisesti on mahdollista. Eräs sukututkijaa erityisesti ilahdattanut aineistokokonaisuus ovat Helsingin maistraatin pöytäkirjat 1700-luvulta. Tällä kertaa katse osui maaliskuun 27. päivänä vuonna 1790 pidettyyn istuntoon ja sen kolmanteen pykälään. 

Vapaasti suomentaen tuona päivänä käsiteltiin seuraavaa asiaa:

Luettiin maalarinkisällin Anders Gustaf Titzin (s16.1.1767 Ruotsin Norassa) hakemus saada Helsingin kaupungin porvarioikeudet sikäli kuin hän on todistanut ammattitaitonsa, joita hän kehittänyt Kuninkaallisen taideakatemian maalaus- ja piirustusosastoilla. Hän haluaisi matkustaa Helsinkiin heti vesiteitten avauduttua.

Asiaa hetken harkittuaan totesi maistraatti, etenkin kun maalarimestari Malachias Clarberg juuri äskettäin oli kuollut eikä kaupungissa siis ollut maalaria, aiheelliseksi myöntää Titzille oikeuden asettua kaupunkiin. Tätä varten hänen elokuun 27. päivänä 1720 annetun kuninkaallisen ammattikuntajärjestyksen IV kappaleen 4:nen pykälän mukaan tuli valmistaa asiaan kuuluva mestarinäyte. Täksi työksi Titzille määrättiin pormestari Byströmin kilpa-ajoreen maalaaminen!

Saman vuoden syyskuussa Anders Gustaf Titz oli sitten saanut tämän mestarinäytteensä valmiiksi ja se käsiteltiin hyvin tarkkaan maistraatissa. Titz oli lakannut reen "aito kilpikonnavärillä", jossa osittain näkyi kilpikonnan värisiä läikkiä ja osittain taas ei mitään, koristeena orjantappurakiemura, kullalla varjostettuna. Sisältä reki oli maalattu kangaspohjalle sinisellä värillä, listoitukset olivat kullatut oikealla lehtikullalla.

Maistraatti totesi työn olevan hyvän ja näin hänet ylennettiin mestariksi 9.9.1790 pidetyssä istunnossa. Tämän jälkeen Titz toimi maalarimestarina Helsingissä vuoteen 1799, jolloin hän irtisanoi porvarioikeutensa. Syynä olivat hänen oman ilmoituksensa mukaan toimeentulon vaikeudet. Pahat kielet kertoivat tosin hänen viettäneen "epäsäännöllistä elämää". Maalausurakoiden jäädessä taakse, harjoitti Titz ns. magnetismia eli ajatuksensiirtoa madame Lindemannin avustamana. 

Anders Gustaf Thitz, kuten hänen nimensä virallisemmin kuului, oli vuodesta 1791 lähtien naimisissa kuuromykän Sofia Christina Stichhaeusin kanssa, joka menehtyi 1820. Vuonna 1828 Anders Gustaf vei vihille Anna Sofia Kajanderin. Ensimmäisestä avioliiton lapsia olivat mm. kartanonomistaja ja kapteeni Gustav Fredrik Thitz (1794-1864) ja tyttökoulun omistaja Anna Charlotta Thitz (1799-1889).  Gustav Fredrikin poika oli Venäjän laivastossa palvellut kontra-amiraali, jolla oli ehdottomasti maamme historian legendaarisimmat etunimet: Ernst Gustav Julius Caesar Fredrik Wilhelm Atos Porthos Aramis Romulus Remus! Tämä mies eli vuosina 1826-1889.

Luovuttuaan porvarinoikeuksista Helsingissä, muutti Anders Gustaf Loviisaan. Pelkkien maalausurakoiden lisäksi hän maalasi muutamia alttaritauluja ja muita uskonnollisia kuvi. Valkealan kirkkoon tehtyä "Ristiltäotto" -maalausta pidettiin aikaan pahennusta herättävänä ja se siirrettiin 1898 pitäjän kellotapuliin. Kun itse kirkko sitten tuhoutui tulipalossa 1920, palautettiin Thitzin taulu uuteen kirkkoon alttaritauluksi.

Mainittakoon vielä, että Titz/Thitz oli käynyt 1778-1782 Turun triviaalikoulua ja olipa hän hetken aikaa merilläkin. Kuten edellä jo mainittiin, opiskeli hän Tukholman taideakatemiassa piirustusta. Tukholman vuosina ennen Helsinkiin tuloaan hän ehti tehdä viitisen vuotta miniatyyrejä. Maalarimestariksi hänet ylennettiin sekä Helsingissä että Tukholmassa.

Aika paljon siis löytyy mukavia ihmiskohtaloita maistraattien pöytäkirjojen toimiessa lähtökohtana.

Kuvan lähdeviite : Helsingin kaupunginarkisto - Maistraatin pöytäkirjat 1790 Ca:96

Sukuretriitti 2022

Juhan Suku järjestää luentotilaisuuden Valkeakoskella, Päivölä opistolla 5-7.8.2022 yhteistyössä Lahden seudun sukututkijoiden kanssa. Lue tästä ohjelma, klikkaa kuvaa ja tule mukaan!

​

Tilaisuuden ohjelma on seuraava:

​

pe 5.8.2022
saapuminen Päivölään klo 15.00 alkaen
klo 16.30: FT Tiina Miettinen – Sukujen ruusut ja ruusujen suvut.
- Suomalaisten ruusujen sukuja ja sukujemme ruusujen historiaa kiehtovalla tavalla
klo 17.30: Päivällinen Päivölän opistolla
klo 19.00: FM Mikko Kuitula - Prinsessoja ja ruhtinaita
- Ensimmäiseen maailmansotaan asti Eurooppa oli täynnä monarkioita, keisarikuntia, kuningaskuntia ja pienempiä ruhtinaskuntia. Vaikka sota kaatoi valtaistuimia, suvut ja sukuverkostot elävät edelleen. Luento käsittelee eurooppalaisten dynastioiden historiaa ja nykypäivää.

la 6.8.2022
klo 9.15: FT Kari-Matti Piilahti – Nimistö sukututkimukseen innoittajana
- Mikä on sukunimiemme tausta? Mikä on vaikuttanut etunimiemme valintaan? Esityksessä sukelletaan etu- ja sukunimiemme historiaan ja kehityspiirteisiin.
klo 10.15: Sukututkija Juha Vuorela - Pappissukujen kummalliset yhteydet
- Suomalaisten pappissukujen jännittävät sisäpiirit
klo 11.30: Lounas Päivölän opistolla
klo 13.00: Retki Sääksmäen kirkkoon/kirkkomaalle ja Voipaalan kartanoon.
Molemmissa paikoissa opastettu kierros. Retkelle jokainen tulee omalla kyydillään.
klo 17.00: Päivällinen Päivölän opistolla
klo 18.30: Lahden seudun sukututkijoiden puheenjohtaja Riitta Kokko-Parikka:
Paikallisyhdistysten anti sukututkijalle
- Miten paikallisyhdistykset voivat olla avuksi jokaiselle sukututkijalle
klo 19.00: FM Mervi Lampi – Eläimellinen sukututkimus
- Mervi etsii eläimiä arkistojen kätköistä ja pohtii, voiko kotieläimistäkin tehdä sukututkimusta
klo 19.50: Sukututkija Juha Vuorela - Rockin sukupuut
- Rokataan yhdessä suosituimpien bändien yhteisiä juuria sukupuiden merkeissä
klo 20.30: Vapaata seurustelua ja yhdessä oloa

​

su 7.8.2022
klo 9.30: Yhteinen seminaari – mitä toivot sukututkimukselta
klo 12.00: Lähtö kotiin hyvillä mielin

​

Järjestäjä pidättää oikeuden ohjelman muutoksiin.

Eräs Appelgren

 Kosken Tl Patakosken Sarjan talon Kankareen torpassa syntyi heinäkuun lopulla 1815 tyttölapsi, jolle vanhemmat antoivat nimen Helena Karolina.  Isä Kustaa Kristerinpojalla ja äiti Kaisa Liisa Appelgrenilla oli useita lapsia, mutta jostain syystä Helena Karolinan kohtaloksi tuli joutua kasvattilapseksi Kosken kartanoon. Kovin huonosti asiat eivät voineet mennä, sillä kasvatti-isä oli aatelissukuinen Gustaf Armfelt ja kasvattiäiti vaimo Helena Kristerintytär Armfelt.

Helena Kristerintytär käytti miehensä sukunimeä, vaikka hän ei ollutkaan millään muotoa aatelinen. Kyseessä olikin, jos ei ainutlaatuinen, niin ainakin harvinainen avioliitto. Aatelisilla oli yleensä suuri tarve naida omasta säädystään, mutta mitään lakiteknistä syytä tähän ei tietenkään ollut. Epäsäätyinen Helena Kristerintyttären ja Gustaf Armfeltin liitto toki oli. Ehkäpä tätä häivyttääkseen Helena käytti miehensä sukunimeä. Pääsääntöisesti vaimo säilytti tyttönimensä, mikäli hänellä tällainen oli ollut käytössä.

Gustaf Armfelt oli vaimoaan yli 20 vuotta vanhempi. Pariskunnan ainoa lapsi, tytär Gustava Elisabeth syntyi 1797. Valitettavasti lapsi menehtyi jo seuraavana vuonna. Rippikirjassa on äiti Helena sukunimen jälkeen merkitty teksti ”född Christophersdr (synt. Kristerintytär)”. Kastettujen luettelossa Helenan eteen on kirjattu teksti ”välborne” eli jalosukuinen. Tätä hän ei siis ollut.

Helena Karolinan kasvattityttäreksi ottaminen käy erittäin selkeäksi, kun tietää Helena Kristerintyttären ja Kustaa Kristerinpojan olevan sisaruksia. Helena Karolina, joka käytti äitinsä sukunimeä Appelgren, oli siis yksinkertaisesti tätinsä hoivissa. 

Vuonna 1837 Helena Karolina Appelgrenin vei vihille Somerniemen Palikaisten kartanon isäntä Otto Emil Leonard Carlstedt.  Hän oli syntynyt Kiskon Martilan puustellissa luutnantin poikana. Äiti Ebba Bremer kuului sukuun, jota aikanaan pidettiin Suomen vauraimpana perheenä. Otto Emil ja Helena Karolina lähtivät Somerniemeltä Urjalaan, Ikaalisten Kartun Kauppilaan ja edelleen Viipuriin 1840- ja 1850-luvuilla. Vuosien mittaan pariskunnalle syntyi kaksi poikaa ja kolme tytärtä. 

Tyttäristä Olga Emilia Carlstedt teki uraa Sortavalan maaseurakunnassa sijainneessa mallikoulussa eli seminaarinharjoituskoulussa. Kymölän eli Siitoisten kansakoulun lastentarha, joka perustettiin 1864, oli ensimmäinen Cygnaeuksen ihanteen mukainen kansakoulu. Sen perustajat Elisabeth ja Herman Hallonblad lahjoittivat koulun vuonna 1880 perustetun Sortavalan seminaarin mallikouluksi. Kyse ei siis ollut muotimaailmasta!

Helena Karolina Appelgren asui leskenä Olga Emilian luona. Kun hän kesäkuussa 1899 kuoli, julkaisi mm. sanomalehti Laatokka hänestä kauniita muistosanoja. Niiden mukaan vainaja oli ”vanhan kansan ihmisiä sanan kauniimmassa merkityksessä”. Hänet kuvailtiin olleen uskossaan loppuun asti lujan ja toivossaan järkähtämättömän. Rakkaudessa hän käytti periaatetta kaikki toiselle, itselle ei mitään. Sortavalassa hän ehti asua lähes 20 vuotta. Erityisen vaikutuksen hän teki niihin jopa satoihin opettajiin, jotka olivat valmistuneet seminaarista. Samoin koulun oppilaat olivat oppineet arvostamaan rouva Appelgrenia laajalti. Hän ehti ennen kuolemaansa sairastaa vain hetken. Kaipaamaan jäivät omien lasten lisäksi 10 lastenlasta sekä yksin lapsenlapsenlapsi.

Isännät ja emännät kartalle

 Olen kokeillut viime päivinä Googlen My Maps -palvelun käyttöä sukututkimuksessa. Yhdistelin siis kartan sijaintietoja taloissa olleeseen isäntäväkeen. Tätä täytyy vielä viritellä jonkin verran, mutta ihan asiallisen tuloksen tuntuu saavan!

Kiskon Kajalan kylä 1872

 

Hedvig Nyström, Säästöpankin ensimmäinen tallettaja

Historian kuvakokoelma
M. L. Carstensin kokoelma
Museovirasto

Suomen ensimmäinen Säästöpankki perustettiin Turkuun 200 vuotta sitten, tarkemmin sanottuna 21.8.1822. Se oli ensimmäinen suomalainen pankki Suomen Pankin perustamisen jälkeen 1811. Helsinkiin Säästöpankki saatiin neljä vuotta Turkua myöhemmin. 

Turun Säästöpankissa ensimmäisen talletuksen teki laivavarustaja ja kauppaneuvos Gabriel Gestrinin piika, Hedvig Nyström. Hänen talletuksensa oli kuusi ruplaa ja se tapahtui tammikuun neljäntenä päivänä 1823. Piikamme asui tuolloin samassa talossa työnantajansa kanssa eli Brahenkadulla, numerossa 160. Tämä osoite kuului Pohjoiskortteliin tuohon aikaan. Gabrie Gestrinillä ja hänen ensimmäisellä vaimollaan Magdalena Lovisa Ståhlströmillä oli kolme lasta: Agatha (1796), Sophia Magdalena (1797) ja Anna Charlotta (1799). Ensimmäisen puolisonsa kuoleman jälkeen Gestrin nai Susanna Claessonin. Tästä liitosta syntyivät Axel Gabriel (1801), Antoinne Christiana (1804) ja Susanna Antonette (1805). Susanna Claessonin kuoltua nai kauppaneuvoksemme Christina Margareta Petterssonin, jonka kanssa hän sai yhden pojan, Peh Gabrielin (1816). 

Entäs sitten piikamme Hedvig Nyström? Hän oli syntynyt Inkoon Gumbölessä 10.3.1783 ja tullut Turkuun vuoden 1807 maaliskuussa. Hänen isänsä Henrik Hansson oli Gumbölen Stackotsin talollinen ja syntynyt ao. paikassa vuonna 1748. Äiti Maria Olofsdotter oli taasen kotoisin Inkoon Maggbölen Spofvasin talossa. Hän oli puolisoaan kolme vuotta vanhempi. Hedvig, joka myöhemmin siis käytti sukunimeä Nyström, oli sisarussarjansa toiseksi nuorin. Hänellä oli sisarukset Anna (1772), Anna Margareta (1774), Eric (1776), Maria (1777), Eva (1780) ja Agneta (1785).  Heistä ainakin Agneta kuoli aivan pienenä. Lisäksi perheeseen syntyi yksi lapsi kuolleena vuonna 1786. 

Hedvig eli Hedda Nyström kuoli naimattomana ja lapsettomana Turussa 28.12.1857. Kuolinsyyksi on kirjattu koruttomasti halvaus. Kuollessaan hän asui Turussa, toisen kaupunginosan korttelin 14 talossa numero 2. 

Tärkeitä päivämääriä sukututkijalle

 Tärkeitä päivämääriä sukututkijalle

tammikuu     

                        1     Festum circumcisionis Domini
                      2/1 - 5/1  Dominica proxima a circumcisione
                        5     Vigilia Epiphaniorum
                        6     Dies Epiphaniae/III magis
                      7/1 - 13/1  Dominica I post Epiphaniae
                        7     kuningas Knut
                      10     Paulus
                      12     Dies infra octavum Epiphaniae
                      13     In octavis Epiphaniae
                      13     Knut;  Hilarius & Remigius
                      14/1 - 20/1  Dominica II post Epiphaniae
                      18/1 - 22/2  Dominica Septuagesima/Circum-
                                dederunt
                      19     Henrikus
                      20     pyhä Henrik
                      21     Agnes;  Matteus
                      21/1 - 27/1  Dominica III post Epiphaniae
                      23     Emerentia
                      24     Pyhän Eerikin translatio
                      25     apost. Paavalin kääntymys
                      25/1 - 29/2  Dominica Sexagesima/Exurge
                      28/1 - 3/2  Dominica IV post Epiphaniae

helmikuu

                         1/2  7/3  Dominica Qvinquagesima/esto mihi
                        2     Marian puhdistus
                      4/2 - 10/2  Dominica V post Epiphaniae
                      4/2 - 10/3  Feria IV in capite jejunii
                      8/2 - 14/3  Dom. Qvadragesima/Invocavit
                        9     Simeon
                      11/2 - 17/2  Dominica VI post Epiphaniae
                      15     Sigfrid
                      15/2 - 21/3  Dom. II Qvadrages.r./Reminiscere
                      22/2 - 28/3  Dom. III Qvadrages./Oculi
                      24     Matteus apostoli

maaliskuu

                      1/3 - 4/4  Dom. IV Qvadrages./Laetare
                        7     Tomas Aqvinolainen
                      8/3 - 11/4  Dom. V Qvadrages./Judica/Dom.
                                passionis
                      12     Gregorius
                      15/3 - 18/4  Dominica palmarum
                      22/3 - 25/4  Pascha
                      21     Benedictus
                      24     Annunciatio Mariae
                      29/3 - 2/5  Dom. Quasi modo geniti

huhtikuu  

                         4     Ambrosius
                      5/4 - 9/5  Dom. Misericordia
                      12/4 - 16/5  Dom. Jubilate
                      14     Tiburtius, Valerianus & Maximus
                      19/4 - 23/5  Dom. Cantate
                      23     Georgius
                      25     Markus evankelista
                      26/4 - 30/5  Dom. Rogate/Vocum jocunditatis
                      28     Vitalis
                      29     Petrus
                      30/4 - 3/6  Festum Ascensionis

toukokuu 

                        1     apost. Filip & Jakob;  Valborg
                        3     ristin löytäminen
                      3/5 - 6/6  Dom. Exaudi
                        6     Johannes Anteportam Latinam
                        7     Pietarin translatio
                      10/5 - 13/6  Dom. Pentecostes
                      13/5 - 4/7  Dom. II post festum Trinitatis
                      17/5 - 20/5  Dom. St:ae Trinitatis
                      18     kuningas Erikin kuolema
                      24/5 - 27/6  Dom. I post festum Trinitatis
                      25     Urbanus
                      31     Petronella

kesäkuu

                        1     Nikodemus
                        3     Erasmus
                        5     Bonifacius
                      7/6 - 11/7  Dom. III post festum Trinitatis
                      11     Barnabas
                      12     Eskillus
                      13     Antonius
                      14/6 - 18/7  Dom. IV post festum Trinitatis
                      16     Markus & Marcellus
                      17     Turun srk:n perustaminen
                      18     Henrikin pyhimykseksi julistaminen
                      21/6 - 25/7  Dom. V post festum Trinitatis
                      24     Johannes Kastajan syntymä
                      26     Johannes & Paulus
                      28/6 - 1/8  Dom. VI post festum Trinitatis
                      29     Pietarin & Paavalin kuolema;  Olof

heinäkuu 

                         2     Marian tervehdys
                      5/7 - 8/8  Dom. VII post festum Trinitatis
                      10     Knut
                      12/7 - 15/8  Dom. VIII post festum Trinitatis
                      13     Margareta
                      19/7 - 22/8  Dom. IX post festum Trinitatis
                      22     Maria Magdalena;  Jakobus
                      26/7 - 29/8  Dom. X post festum Trinitatis
                      29     kuningas Olofin kuolema

elokuu          

                        2     Katarina Wastenensis
                      2/8 - 5/9  Dom. XI post festum Trinitatis
                        7     Donatus
                      9/8 - 12/9  Dom. XII post festum Trinitatis
                      10     Laurentius
                      11     Tiburtius
                      15     Maria
                      16/8 - 19/9 Dom. XIII post festum Trinitatis
                      23/8 - 26/9 Dom. XIV post festum Trinitatis
                      24     Bartolomeus apostoli;
                                Assumptio Mariae
                      28     Augustinus
                      30/8 - 3/10  Dom. XV post festum Trinitatis

syyskuu 

                        6/9 - 10/10 Dom. XVI post festum Trinitatis
                        8     Marian syntymä
                        9     pyhimysten jäännökset
                      13/9 - 17/10 Dom. XVII post festum Trinitatis
                      14     ristin korottaminen
                      16     Eufemia
                      20/9 - 24/10 Dom. XVIII post fest. Trinitatis
                      21     Matteus apostoli
                      27/9 - 31/10 Dom. XIX post festum Trinitatis
                      29     arkkienkeli Mikael


lokakuu     

                        4     Franciskus
                      4/10 - 7/11  Dom. XX post festum Trinitatis
                        7     Birgitan näyt;  Markus
                        9     Dionysius
                      11/10 - 14/11  Dom. XXI post fest. Trinitatis
                      18     Lukas evankelista
                      18/10 - 21/11 Dom. XXII post fest. Trinitatis
                      21     11000 milium virgines
                      25/10 - 26/11 Dom. XXIII post fest. Trinitatis
                      28     Simon & Judas

marraskuu  

                        1     Omnes Sancti
                      1/11 - 26/11 Dom. XXIV post fest. Trinitatis
                      8/11 - 26/11 Dom. XXV post fest. Trinitatis
                      11     Martinus
                      15/11 - 26/11 Dom. XXVI post fest. Trinitatis
                      22/11 - 26/11 Dom. XXVII p.f. Trinitatis
                      23     Klemens
                      25     pyhä Katarina
                      27/11 - 3/12  Dominica I Adventus
                      30     Andreas apostoli

joulukuu      

                        4/12 - 10/12  Dominica II Adventus
                        6     Nikolaus
                        8     Marian sikiäminen
                      11/12 - 17/12  Dominica III Adventus
                      13     Lucia
                      15     Anna
                      18/12 - 24/12  Dominica IV Adventus
                      21     Tuomas apostoli
                      23     Vigilia Vigiliae nativitatis Domini
                      24     Vigilia nativitatis Domini
                      25     Festum/Dies nativitatis Domini
                      26     Festum II nativitatis
                                Dominica St:i Stephani protomartiris
                      27     Festum III nativitatis
                                Dominica St:i Johannis evangelistae
                      28     Festum IV nativitatis
                                Dominica St:orum innocentium
                                Dominica post festum nativitatis
                      29     Tuomas piispa
                      31     Sylvester

Annuntatio Mariae / Marian ilmestys
Ascensio Domini / Kristuksen taivaaseen astuminen
Coena Domini / Kiirastorstai
Epiphania / Loppiainen
Esto mihi / Laskiaissunnuntai
Festum ascensionis / Helatorstai
Festum circumcisionis / Uudenvuodenpäivä
Festum nativitaris Domini / Joulupäivä
Palmarum / Palmusunnuntai
Parasceue / Pitkäperjantai
Pascha / Pääsiäinen
Passio dominica / Pitkäperjantai