Fransin elämästä

Turkulaisen oikeusraatimies Adolf Reinhold Sjöstedtin ja vaimonsa Gustava Bonsdorffin poika Frans Gustaf Reinhold syntyi maamme entisessä pääkaupungissa huhtikuun puolivälissä 1819[1]. Pienokaisen äidinisä oli aikanaan yksi maamme johtavista pappismiehistä, sillä äiti Gustavan isä oli Jakob Bonsdorff. Hänen ansiolistansa on koko lailla huikea;

Viipurilaisen osakunnan kuraattori 1788–96, kunniajäsen (1818). — Turun akatemian (vuodesta 1828 Aleksanterin yliopiston) itämaisen kirjallisuuden dosentti 1786, ylim. kirjaston amanuenssi 1787, teologian dosentti 1788, teologian apulainen 1791, kolmas teologian professori 1807, toinen 1812, eksegetiikan professori 1829, ero täysinpalvelleena s.v. Samalla teologisen seminaarin johtaja 1822 sekä palkkapitäjänsä Piikkiön kirkkoherra 1794, Marttilan 1807, Maskun 1808. Turun tuomiokapitulin jäsen 1794–1828. Lääninrovasti 1825[2]. Frans Gustaf Reinholdin isänisä oli puolestaan Vesilahdelta kotoisin ollut turkulainen kauppias Johan Sjöstedt.

Tätä taustaa varten ei ole ihmeellistä, että Frans Gustaf Reinholdin kummien joukosta löytyy tuomiorovasti ja ritari Gustaf Gadolin, Turun tuomiokapitulin jäsen Johan Adam Ekman ja myöhempi valtioneuvos, silloinen senaatin talousosaston kamarikirjuri Johan Gabriel Bonsdorff monen muun silmää tekevän lisäksi.  

Kaiken kaikkiaan oikeusraatimies Sjöstedtillä ja Gustava Bonsdorffilla oli kahdeksan lasta. Perheen pojista ylioppilaaksi pääsivät Frans Gustaf Reinholdin lisäksi hänen vuonna 1827 syntynyt pikkuveljensä Otto Fridolf Wilhelm, joka toimi aikanaan mm. Ylä-Satakunnan alisen kihlakunnan henkikirjurina. Hänen oma poikansa antautui pappisuralle ollen lopulta Kauvatsan kirkkoherrana[3].

Frans Gustaf Reinhold pääsi ylioppilaaksi Helsingissä kesäkuussa 1839 arvosanalla approbatur. Seuraavan vuoden helmikuussa hänestä tuli Turkulaisen osakunnan jäsen, mutta kuutisen vuotta myöhemmin miehemme oli yksi Länsisuomalaisen osakunnan perustajajäsenistä. Tosin samoihin aikoihin hän lopetti opiskelunsa eikä koskaan valmistunut varsinaiseen ammattiin[4]. Sen sijaan elämä alkoi liukua jollain tapaa raiteiltaan, jopa niin pahasti, että vanhempien oli puututtava asiaan.

Vuonna 1851 asiat olivat edenneet niin pahaan suuntaan, että Fransin äiti joutui tekemään seuraavan anomuksen Turun raastuvanoikeuteen:

Allekirjoittaneet, jotka huolestuneina ovat saaneet tietää, että poikamme ja veljenpoikamme, entinen opiskelija Frans Sjöstedt, vaikka hän onkin saavuttanut täysi-ikäisyyden, puuttuu edelleen tarvittavaa vakaata luonnetta ja ajattelutapaa sekä erityisesti harkintakykyä ja elämänkokemusta, jotka olisivat hänelle tarpeen voidakseen oikein hoitaa itsensä ja omat asiansa, pyydämme nöyrimmästi Herra Kaupunginjohtajan ja Arvokkaan ja Korkeasti Kunnioitetun Raastuvanoikeuden kautta, että mainittu Frans Sjöstedt julistetaan alaikäiseksi ja kyvyttömäksi hoitamaan itseään ja hänet asetetaan väliaikaisesti holhoukseemme, jonka hoitajaksi haluaisimme nimetä rakkaan vävymme, kauppias Fredrik Spoofin[5] (vapaa suomennos).

Kauaa ei raastuvanoikeuden korkea-arvoisten herrojen tarvinnut asiaa miettiä. Päätös kuuluu suurin piirtein seuraavasti:

Raastuvanoikeus katsoo hyväksi nimetä Rådmanska Sjöstedtin ja kauppias Spoofin Frans Sjöstedtin edunvalvojiksi, koska he ovat sopivia ja halukkaita tähän tehtävään. Edunvalvojina heidän tulee valvoa Frans Sjöstedtin oikeuksia ja asioita, ja tästä asiasta ilmoitetaan Finlands Allmänna Tidingissä, kuten kuninkaallisen asetuksen mukaan 11. toukokuuta 1774. Tämä päätös tehdään ja siitä laaditaan pöytäkirja, joka annetaan hakijoille ilmoituksena, ja se julkaistaan seitsemäntenätoista (17.) päivänä tässä kuussa kello yksitoista aamupäivällä[6].

Näin myös tehtiin eli oheinen ilmoitus löytyy Finlands Allmänna Tidningistä päivämäärällä 01.04.1851.

Näin Frans Sjöstedt joutui elämään kuolemaansa saakka holhouksen alaisena. Edellä mainittu kauppias, Fransin holhooja oli Fredrik Ferdinand Spoof, joka isännöi 1850-luvulla Paraisten Kappelinrannan tilaa. Hänen puolisonsa oli Fransin pikkusisko Maria Jakobina Fredrika. Herra Spoof kuoli 1891 ja Franssin äiti Gustava 1856. Frans Gustaf Reinhold Sjöstedt kuoli Turussa syyskuun lopulla 1865, mutta viimeisen leposijansa hän sai Karkun Pyhän Marian kirkon hautausmaalta. Hautausmerkintä löytyy Karkun muihin seurakuntiin kuuluneiden luetteloista[7].

---

[1] Turun ruotsalainen syntyneet 1804-1827 (AP I C2:3)  Sivu 230-231  ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=26821&pnum=121 / Viitattu 03.09.2023

[2] Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Jakob Bonsdorff. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=9660>. Luettu 3.9.2023.

[3] Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Otto Fridolf Vilhelm Sjöstedt. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=16744>. Luettu 3.9.2023.

[4] Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Frans Gustaf Reinhold Sjöstedt. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=15674>. Luettu 3.9.2023.

[5] Turun raastuvanoikeuden renovoidut tuomiokirjat - RO b:13 Ilmoitusasioiden pöytäkirjat 1850-1851, sivu 871.

[6] Turun raastuvanoikeuden renovoidut tuomiokirjat - RO b:13 Ilmoitusasioiden pöytäkirjat 1850-1851, sivu 873.

[7] Karkku vierasseurakuntalaisia 1850-1884 (AP)  Sivu 140-141 1850-1884 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=19483&pnum=1 / Viitattu 03.09.2023

Spoof

Spoof-suku, joka tuli Lempäälän pitäjään 1600-luvun lopulla, katsoi saaneensa alkunsa eräästä Matti Erikinpojasta. Tämä oli toiminut Turun linnankirjurina sekä Ylisen Satakunnan henkikirjurina. Hänen kolmesta pojastaan Erik omisti Kukkolan ja Kuljun tuolloiset ratsutilat Lempäälässä. Hänestä tuli aikanaan kruununvouti sekä Spoof-suvun jatkaja. Veli Joonaksella oli vain tyttäriä ja toisella veljellä, Johanilla ei ollut miespuolisia lapsenlapsia. Toisaalta hän perusti Sotavallan kartanon Lempäälään ja sai virka-ansioistaan aatelisarvon nimellä Spofvenhielm.

Erikin pojanpoika Joonas nuorempi oli Spoof -suvun varsinainen kantaisä. Hän omisti Kukkolan rusthollin ja laittoi poikansa Jonaksen opintielle. Tämä valmistui maanmittariksi, vaikka lopulta työskenteli tilityskomissaarina kotiseudullaan. Toisella pojalla, Mathiaksella oli peräti kahdeksan lasta, joiden joukosta löydämme mm. kappalaisen, sotilaan ja turkulaisen kauppiaan. Perheen kuopus Sophia Margareta tuli avioliiton kautta ruustinnaksi Hämeenkyröön.

Edellä mainittujen lisäksi voidaan esitellä perheen järjestyksessä seitsemäs lapsi, Anders Wilhelm, joka värväytyi klarinetinsoittajaksi Porin läänin jalkaväkirykmentin Vesilahden komppaniaan. Suomen sodan jälkeen 1809 hän asettui asumaan Tarvasjoen Mäentaan Junnilan rustholliin. Sotaväessä hän oli ylennyt vänrikiksi. Tarvasjoen vuosina hän kävi Kangasalan pitäjässä naimassa korpraali von Hausenin tyttären, Sofia Elisabetin. Pariskunnalle syntyi vuosien 1820-1832 välillä yhteensä seitsemän lasta. Tosin vain osa kastettiin Tarvasjoella, sillä perhe asui välillä myös Kangasalalla.

Tästä pesueesta on mielenkiintoista nostaa esiin kevättalvella 1821 syntynyt Karl Kristian, jota tosin ei löydy sen kummemmin Euran kappelin kuin Kangasalan kastettujen luetteloista. Hän seilasi merillä vajaan 20 vuoden iässä. Hän pestautui laivaan Turussa ja mitä sopivimmin laivan nimi oli Åbo.

Naituaan Someron Talvisillan kylän Yli-Nikkarin talosta kotoisin olleen Kristiina Katariinan, tuli hänestä hetkeksi 1850-luvun alussa mainitun tilan omistaja. Sen jälkeen perhe asui lähinnä Tarvasjoen Juvan kylässä, tosin vieraillen ainakin kerran Paattisilla. Karl Kristian Spoof kuoli helmikuussa 1899. Hänen viimeisinä vuosinaan jonkinasteinen seikkailijan veri veti häntä tien päälle, sillä mies mainitaan mm. Atle Wilskmanin ”Släktbok II” -teoksessa kulkurina.

Kristina Katarinan kanssa hänellä oli viisi lasta, joista kaksi ehti kasvaa aikuisiksi. Tytär Maria Karolina sai aviottomat pojat Juho Vernerin ja Ilmari Edvinin. Sisko Vendla Sofian vei vihille raisiolainen seppä Henrik Lindgren.

Kuten edellä käy ilmi, oli Karl Kristianin isä väessä klarinetinsoittajana. Vielä enemmän musiikkia taisi harrastaa Karl Kristianin setä Erik Ulrik Spoof, joka veljensä tavoin palveli Vesilahden komppaniassa. Hänen nuottikirjansa on säilynyt meidän päiviimme saakka ja 1969 siitä teki väitöskirjansa suomalainen musiikintutkija ja filosofian maisteri Eero Nallinmaa. Paitsi nuotteja, sisältyy Erik Ulrikin nuottikirjaan vieraskirjasivu vuodelta 1822. Tämän perusteella saadaan hyvä käsitys vesilahtelaisista musiikkipiireistä 1820-luvun alussa. Kaiken kaikkiaan kirjasessa on peräti 128 viulusävelmää.

Tarina meriltä

Tarvasjoen Mäentaan kylässä asui 1820-luvulta lähtien kersantti Anders Wilhelm Spoof puolisonsa Sophia Elisabeth von Hansenin ja lastensa kanssa. Kersantti Spoof, joka sai lopulta ylennyksen vänrikiksi, oli kotoisin Lempäälän pitäjän Kukkolan ratsutilalta. Hänen veljenpoikansa Otto Reinhold Spoof työskenteli 1830-luvulla perämiehenä porilaisella laivalla Dygden. Tämän laiva joutui niin hurjiin seikkailuihin vuoden 1837 syksyllä.

Kun Dygden seilasi marraskuun yhdeksäntenä päivänä 1837 Atlantilla, törmäsi englantilaisen prikiin nimeltä Caledonian. Tämä laiva oli joutunut haaksirikkoon, jonka jälkeen se oli ajelehtinut avuttomana Irlannin länsipuolisilla vesillä. Ruokavarojen huvetessa oli laivalla ryhdytty epätoivoisiin tekoihin. Heikoimmassa kunnossa olevat miehet olivat antaneet muille luvan heidän murhaamiseksi. Jäljelle jääneet olisivat sitten juoneet tapettujen veren selvitäkseen itse. Juuri kun nuori laivapoika James Rimer oli tulossa vuoroon, ilmestyi Dygden paikalle ja nuorukainen säästi henkensä.

John Bonner Bristolista julkaisi tarinan lentolehtisessään "The Horrible Shipwreck of the Caledonia" vain kuusi päivää sen jälkeen, kun Otto Reinhold Spoof tovereineen oli tuonut kuusi henkiinjäänyttä kyseiseen satamakaupunkiin. Perämies Spoofin kerrottiin oman henkensä uhalla pelastaneen nuo onnettomat merimiehet varmalta kuolemalta. Laivan kapteenia David Cockia tai ketään muutakaan ei lopulta syytetty tapahtumista. Varsinaisia tappojakaan ei olisi ollut kuin yksi.

Sanomalehti Mercury puolestaan raportoi kahdesta murhasta. Lehti myös organisoi keräyksen turman uhreille ja pelastajille sekä antoi kunniaa Dygdenin kapteeni Thornbergille ja erityisesti Otto Reinhold Spoofille. Thornbergilta ja Spoofilta pelastusoperaatio oli erittäin rohkea päätös, sillä tuohon aikaan kauppalaivoilla ei ollut yhtään ylimääräistä miestä. Niinpä pieninkin erehdys pelastustoimissa olisi saattanut Dygdeninkin pulaan. Spoof saikin lopulta melkoisen summan rahaa kiitollisilta englantilaisilta.

Dygdenin tultua Bristolin satamaan 24. päivänä marraskuuta, oli vastassa ollut lähes koko kaupungin väestö. Erityisesti laivojen vuokraajat ja merenkulkijat kunnioittavat urheita suomalaisia. Tasan kaksi kuukautta myöhemmin pidettiin kirkossa suuri juhla, jota varten sinne oli tehty oma "ylenevä tila" kapteenia, perämies Spoofia ja kaupungin virkamiehiä varten. Pormestarin pidettyä puheen annettiin kapteenille koristeltu kukkaro, jossa oli 30 puntaa (lähes 800 silloista markkaa) kultarahassa. Näistä kymmenen puntaa oli tarkoitettu jaettavaksi Dygnenin miehistön kesken. Spoof sai kiikarin sekä 90 puntaa sisältäneen kukkaron. Monia muitakin puheita pidettiin ja jopa pormestarin rouva halusi sanoa sanansa antaen lopuksi Spoofille pronssisen kunniarahan. Thornberg ja Spoof saivat vastaanottaa runsaasti muitakin kunnianosoituksia ja vakuutusyhtiö Lloyd muisti muiden mukana taitavia merenkävijöitä kunniarahalla. Taitelijoitakin tämä tragedia innoitti ja niinpä miehemme saivat kivipiirroksen, johon oli kuvailtu pelastusoperaatio.

Otto Reinhold oli jo 13 vuoden iässä osoittanut taipumusta hurjapäisyyteen. Hänen isäänsä nimittäin puri susi Someron Talvisillassa 1827, mutta Otto ei jäänyt tilanteessa neuvottomaksi. Hän surmasi kylmäpäisesti suden kirveellään. Valitettavasti isä menehtyi jonkin ajan päästä saatuaan puremasta vesikauhun.

Otto Reinhold Spoof työskenteli merillä koko ikänsä, lopulta kapteenin arvolla. Hän kuoli Turun kaupungissa vuonna 1879.