Juhan suku-uutiset

Kiskon Orijärven kaivoksen toiminta hiipui 1800-luvun lopulla malmivarojen käydessä liian pieniksi silloisille rikastusmenetelmille sekä maailmamarkkinahintojen painuessa alaspäin. Viime vaiheissa 1880-luvulla tämä keskellä metsää sijainnut kaivos työllisti suoraan ja välillisesti jopa satoja paikallisia asukkaita.Työn sitten loppuessa olivat monet nuoret miehet pulassa. Maanviljelys tarjosi mahdollisuuksia osalle, mutta koko joukko joutui elämään enemmän tai vähemmän tilapäisillä töillä. Näin ollen ei ollut kovin ihmeellistä, että Orijärven ja läheisten Jylyn sekä Karjalohjan puolella sijainneen Kärkelän kuparihytin nuoriso kulutti aikaansa vähintäänkin arveluttavissa merkeissä. Aikakauden sanomalehdissä tilannetta luonnehditaan 1890-luvun alussa suorasukaiseen tapaan; "Tuskin on missään seudussa maassamme niin turmeltunutta nuorisoa kuin Jylyn ja Orijärven kulmalla Kiskossa. Ei siinä kyllin, että nämä maankuulut puukkosankarit mellastavat kotiseuduillaan, waan tuon tuostakin te

Kiskon Orijärven kaivoksella sattui kuolemaan johtanut tapaturma keväällä vuonna 1823. Työmies Daniel Lindstedt oli huhtikuun kuudentena päivänä auttamassa kaivoskuilun tyhjentämisessä vedestä. Tämä tapahtui siten, että kaivoskäytävässä ollut mies täytti tynnyrin, jonka Daniel sitten hinasi kallioon louhitusta reiästä ylös. Työn tiimellyksessä piti hänen vaihtaa tämä aukon puolelta toiselta, mutta jalan livetessä hän putosi kymmeniä metrejä alas kaivoksen pohjalle. Sieltä hänet toki heti löydettiin, mutta Daniel Lindstedt oli kuollut välittömästi pahoihin ruhjevammoihin. Jotta pahemmilta tapaturmilta vastaisuudessa oltaisiin vältytty, rakennettiin onnettomuuden jälkeen mainitun aukon ympärille tukeva puuaita. Turun Wiikko-Sanomat toukokuulta 1823 tiesi kertoa, että "wuoren työwäki on ilman kenenkään anomatta yksimielisesti keskenänsä koonnut rahasumman antaaksensa sen Lindstedti wainajan leskelle". Voi siis hyvällä syyllä sanoa, että suomalaiset ovat jo vuosisatoja pitäneet

Puhelimen tultua Suomeen sen käyttöä pidettiin tarpeellisena ainoastaan kaupalliselta kannalta. Niinpä Satakunta -sanomalehti kirjoitti artikkelissaan 25.2.1882 seuraavasti; "Telefooni eli äänilankajohdon on, kuten Helsingin sanomalehdet kertowat, sähkölennätinlaitoksen mekanikko D.J. Waden aikeissa perustaa Poriin sekä useoihin muihin maamme rantakaupunkeihin. Herra Waden on jo hankkinut luwan tätä tarkoitusta warten Keisarilliselta Senatilta. Wuotista maksua wastaan pääsee, kuka sitä tahtoo, telefooni yhteyteen, joten kotonansa mukawasti istuen woipi keskustella tuttawansa kanssa tarpeellisista asioista. Tämä uusi puuha tietysti etupäässä hyödyttää kauppaliikettä ja on kaikin puolin toiwottawa asia, kuten jokahinen muukin liikkeen ja kaupan edistymis-puuha." Artikkelissa mainittu mekaanikko oli Inkoossa syntynyt Daniel Johannes Waden, jonka vanhemmat olivat Karkun kirkkoherraksi valittu, mutta ennen virkaanastumistaan kuollut Frans Josef W. ja vaimonsa Laura Maria Wadenstje

Tasavallan Presidentti Tarja Halosen isoäidin, Ida Öfverströmin eräs pikkuserkku oli helsinkiläinen teurastajamestari Ernst Anton Sahrberg. Ernst oli syntynyt Kirkkonummen Ingvalsbyn Västergårdin rusthollissa heti joulun jälkeen vuonna 1855 rusthollari Karl Sahrbergin ja Lovisa Hinströmin perheeseen. Molemmat vanhemmat olivat paljasjalkaisia kirkkonummelaisia, mutta Ernstin isoisä Nils Saarberg oli ollut kotoisin Karjalohjalta. Nilsin sukujuuret löytyvät ajassa taaksepäin mennessä mm. Kiskon, Pusulan ja Sammatin vauraimmista taloista. Onpa mukana Ruotsinmaalta Suomeen tullut von Lund -sukukin. Ernst Anton Sahrberg jätti hänkin oman jälkensä maamme historiaan. Vuonna 1889 hän oli Ruotsalaisen Puolueen ehdokkaana Helsingin kaupungin taksoituslautakuntaan. Tämä lautakunta oli yksi ensimmäisiä kunnallisen hallinnon yksiköitä. Sen tehtävänä oli vuosittain määrätä kaupungissa perittävät verot ja maksut. Lautakunnan määräminen oli aluksi harkinnanvaraista, mutta vuodesta 1898 lähtien se oli l

Syyskuussa 1890 kuoli entinen Turun kehruuhuoneen katsantamies ja kruununnimismies Gustaf Adolf Juselius reilun 65 vuoden iässä. Hän oli ollut naimisissa itseään 21 vuotta nuoremman Anna Karolinan Bouvinin kanssa vuodesta 1880 lähtien. Kaipaamaan jäivät paitsi vaimo, niin myös tytär, kaksi poikaa ja vävy muiden sukulaisten ja tuttavien lisäksi. Anna Bouvin oli Juseliuksen kolmas vaimo. Kruununnimismiehen tehtävät olivat välillä vaarallisiakin, jos kohta jännittäviäkin. Eräästä seikkailusta, johon Gustaf Adolf Juselius osallistui, kertoi Sanomia Turusta -lehden numero 22 kesäkuun kolmannelta päivältä vuodelta 1870 seuraavaa - tekstiä on stilisoitu blogin pitäjän toimesta; Österholmin kiinniottamisesta on Raision nimismies Springert antanut kertomuksen. Kun varkauksia tapahtui melkein joka yö Raision pitäjässä ja lähellä Naantalin kaupunkia, niin niistä oli arveltava Österholmin niillä paikoilla oleskelevan. Sen vuoksi mainittu nimismies Springert ja Turun kaupunginviskaali Achren Turust

Sain tämän blogin kirjoittajalta "Bloggaamista tarkoituksella" kunniaplakaatin, mistä suuri kiitos! Jaan samalla plakaattia eteenpäin seuraaville verkkopäiväkirjoille; http://www.parnasso.fi/ http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/ http://kemppinen.blogspot.com/ ja tietysti myös http://sedis.blogspot.com/

Eräänä syksyisenä päivänä vuonna 1638 erään kultasepän luona asuneet kisällit Otto Bremers ja Christopher Bonstar kertoivat Turun kaupungin raadille tulleensa kesken uniensa hyökkäyksen kohteiksi parin sotilaan toimesta. Todisteina päällekarkauksesta näytti Bonstar rikkinäistä puseroaan. Christopher Bonstar on ilmeisesti ollut sama henkilö kuin 1640-luvulla Ouluun asettunut kultaseppä Christopher Bunstorp. Oulusta Christopher löysi puolisokseen paikallisen porvarin tyttären, Karin Tyrisdotter. Karin kuului ns. Hourun sukuun. Kultaseppä Bunstorp jätti jälkipolvien ihailtavaksi useita käsityönsä jälkiä, esimerkiksi oheisessa kuvassa näkyvän hopeisen kastemaljan. Perinnetiedon mukaan Bunstorp olisi ollut kotoisin joko Luneburgista tai Pfaltzista, jossa hänen oletettu isänsä Christian Petter olisi ollut kultaseppänä. Edelleen perimätieto kertoo Christopherin kuuluneen saksalais-tanskalaiseen Bernstorffin aatelissukuun. Tämä tiedon todenperäisyyttä on syytä epäillä. Kultaseppä Bunstorp ei

Pohjan pitäjässä syntyi 14.10.1809 Eva Borgströmille avioton poika, joka sai nimen Otto. Aikuisikään tultuaan hän otti käyttöön sukunimen Rautell, mutta yhteyttä Lohjan Routiolta 1600-luvun lopulla Pohjan Trädbollstadiin haarautuneeseen samannimiseen sukuun en ole toistaiseksi onnistunut löytämään. Otto Rautelli lähti Helsinkiin parikymppisenä nuorukaisena. Siellä hänestä tuli kelloseppä Adolf Fahlströmin oppipoika ja 18.8.1832 virallinen kisälli. Hän työskenteli Fahlströmillä vuoden ja neljä kuukautta kunnes muutti Pietariin kelloseppämestari Johann Fichterin palvelukseen. Siellä hän opiskeli alaansa aina huhtikuun lopulle 1835. Palattuaan takaisin Helsinkiin hän vuokrasi Adolf Fahlströmin leskeltä tämän verstaan kahdeksi vuodeksi. Kelloseppämestariksi Otto tuli 3.9.1837 ja seuraavana vuonna hän sai porvarinoikeudet. Kaupungin maistraatti otti vastaan Oton porvarivalan ja antoi hänelle erityisen porvarikirjan. Ilman näitä hän ei olisi voinut harjoittaa ammattiaan. Mestarityönään kello

Vuoden 1888 keväällä herra C(G)alenius päätti luopua vuodesta 1869 Turussa, nykyisellä Yliopistonkadulla toimineen "Wähittäin- ja paljoittain-myymis-kauppaliikkeen" osuudesta. Samalla hän luovutti koko yrityksen monivuotiselle kauppakumppanilleen, herra Johan Robert Hartzellille. Tässä liikkeessä myytiin tuon ajan sanomalehti-ilmoitusten mukaan Juvankosken ja Tertilän paperiruukkien tuotteita, mm. paperipusseja ja makulatuuria. Johan Robert oli syntynyt Nummen pitäjässä, Uudellamaalla, Miemolan talossa. Hänen isänsä Casper H. oli mennyt naimisiin Leppäkorven kylän Pellukan rusthollarin lesken, Anna Serafian kanssa. Casper itse oli syntynyt Oinolan Yli-Nupuisilla vuonna 1815 ja Anna Serafia Pusulan Hyönölän Takalan talossa yhdeksän vuotta myöhemmin. Johan Robertin lisäksi perheessä oli kuusi muuta lasta, joista ainakin yksi tytär kuoli lapsena. Muiden viiden sisaruksen myöhempiä vaiheita en ole selvittänyt. Turussa herra Hartzellista tuli mitä luultavammin yleisesti luotettu m

Turkulaisen apteekkari Johan Jacob Julinin ostettua Fiskarsin ruukin toiminnan vuonna 1822 alkoi paikkakunnalla määrätietoinen uudistustyö. Erityisesti pyrittiin kehittämään raudan jalostusta. Näin saivat alkunsa mm. haarukoiden ja saksien valmistus. Järeämmällä puolella perustettiin 1837 koko Suomen ensimmäinen konepaja. Sen saavutuksiin kuuluu mm. ensimmäinen maassamme valmistettu höyrykone. Myöhemmin von Julin -nimellä aateloitu ruukinpatruuna ymmärsi myös erinomaisesti ruukkien sosiaaliset ongelmat. Niinpä Fiskarsiin perustettiin oma sairaala ja oma koulu. Viimeksi mainittu sai oman talonsa jo 1826, jossa seitsemän vuotta myöhemmin aloitti toimintansa Englannista alkunsa saanut Bell-Lancaster -koulu. Sen opetusmenetelmät olivat uudenaikaisia - pidemmälle ehtineet oppilaat osallistuivat tovereittensa opetukseen. Koulua käytiin viikon jokaisena päivänä ja näin se saattoi tarjota sivistystä myös jo työssä käyville nuorukaisille. Itseasiassa ruukin oppipojat aloittivat työt jo alle 10

Perniön Kosken ruukilla pohjoispuolen ruotutorpassa nro 46 asui 1730-luvulla Mats Törnqvist, joka oli kuulunut Perniön komppanian kolmanteen korpraalikuntaan. Sen olivat muodostaneet Tarkkilan ja Kondolan ruodut. Mats erosi komppanian palveluksesta vuonna 1739 ja meni töihin ruukille. Siellä hänen ammattinimikkeensä oli "mjölnare", joka oli eräs raudanvalmistukseen liittyvä toimi. Matsista ja hänen vaimostaan Maria Johansdotterista alkoi todellinen ruukkityöläisten suku. Heidän jälkipolvensa vaikuttivat pitkälle 1800-luvun lopulle eri puolilla Suomea toimineissa rautaruukeissa. Yksi sukuhaara lähti jo varhain Itä-Suomeen ja asettui siellä mm. Ilomantsin tienoille. Tämän kantaisä oli Tenholan Barkkalan kylässä 1779 syntynyt Carl Törnqvist, joka oli kolme kertaa naimisissa. Ensimmäinen puoliso Catharina Skog oli syntynyt Ruotsissa, mutta tullut perheensä kera Perniöön, Kirjakkalan ruukille. Carl T. oli vihkimisen aikaan 1802 merimiehenä, mutta avion myötä hän muutti nuorikkoine

Perniön pitäjässä sijainneen Teijon tehtaan omistajaksi eli ruukinpatruunaksi tuli 1800-luvun alkupuolella hyvin värikäs hahmo, herra Robert Bremer. Hän oli aloittanut elämänsä jotakuinkin vauhdikkaasti. Isä Josef Bremer oli turkulainen tukkukauppias ja äiti Anna Charlotta Kijkin isä oli omistanut Teijon ja läheisen Kirjakkalan ruukit vuodesta 1743 lähtien aina kuolemaansa saakka. Robert Bremer pääsi 21. päivä toukokuuta vuonna 1788 yhdessä veljiensä Jakob Reinholdin ja Karl Oton kanssa ylioppilaaksi. Tuohon aikaan Robert oli alle 12 -vuotias ja veljetkin vain muutamia vuosia vanhempia. Heidän mainitaan Helsingin Yliopiston matrikkelissa ruotsalaisen osakunnan jäseniksi. Veli Karl Otosta tuli lopulta Suomen vt. ylimasuunimestari ja Jakob Reinholdista kauppias sekä verkatehtailija. Jakob teki konkurssin 1799 ja kuoli lopulta tapaturmaisesti hukkumalla vuonna 1830. Karl Otto perusti puolestaan Angelniemelle Päärnäspään nahkatehtaan 1802. Hän asui perheineen Salon kaupungissa kuolemaansa

Nykyisten Tammisaaren, Pohjan, Perniön ja Kiskon pitäjien rajamailla oli 1700-luvulla useampiakin pieniä malmikaivoksia ja masuuneja. Näistä eräs oli Kullaanjärven eteläpuolella sijainnut Kullaan masuuni. Siinä rikastettiin mm. Kelkkalan kylästä kaivettua rautamalmia. Kullaa toimi myös Fiskarsin ruukin apuna. Ongelmaksi em. rautamalmin kohdalla muodostui liiallinen rikkipitoisuus. Kullaa perustettiin vuoden 1728 aikana ja se lopetettiin tarpeettomana jo 1754. Rippikirjoista ja kirkollisista luetteloista voisi kuitenkin päätellä masuunin jatkaneen toimintaansa vielä pari vuosikymmentä tämän ajankohdan jälkeen. Joka tapauksessa masuuni työllisti runsaasti työvoimaa ja monet lähitalojen jälkeläiset löysivät tiensä tähän raskaaseen ja likaiseen työhön. Tuolta ajalta parhaita dokumentteja olisivat vuorikäräjien pöytäkirjat. Ruotsin valtakunta perusti 1700-luvulla vuorioikeuden ruukkien ja raudantuotannon hallintaan. Tämä byrokratian huipulla oli Tukholmassa sijainnut vuorikollegio. Maakunta

Sammatin pitäjän Haarjärven kylän Paikkarin talon Valkjärven torppariksi tuli ensimmäisenä päivänä marraskuuta vuonna 1890 Henrik Johan Stenfelt, jonka isä oli ollut pojan syntymän aikaan torpparina Kiikalan kylän Junnin talossa. Äiti Maria Lindströmin isä Gustaf L. oli tyttärensä syntymävuotena tullut Paikkarille tilanvuokraajaksi. Henrik Johan S. ja Maria Lindström menivät naimisiin Sammatissa talvella 1864 ja ensimmäinen lapsi, poika Henrik Bernhard, syntyi säädyllisesti saman vuoden syksyllä Turun kaupungissa. Hänen sai vuoteen 1880 mennessä kuusi sisarusta, joista ainakin neljä kuoli aivan pienenä. Sisaruksista Erik, Amanda ja Hilda lisäksi päivän välein juuri joulun alla 1881. Perhe oli palannut vuoden 1867 aikana Turusta Sammattiin. Esikoispoika Henrik löysi puolison läheisestä Nummen pitäjästä ja vei 1890 vihille muonatorppari Erik Liljebergin tyttären, Matildan. Tämä oli ollut jo aiemmin aviossa erään Jaakko Lindenin kanssa, mutta jäänyt leskeksi. Henrikiä viisi vuotta nuorem

Silloiseen Iisalmen maaseurakuntaan kuuluneessa Valkeisten l. Valkiamäen kylässä asui 1700-luvulla Kiiskisten perhe. Perheenpäänä toimi varmaankin aina kuolemaansa saakka vanha isäntä Lauri K., joka oli syntynyt rippikirjan mukaan vuonna 1699. Talon emäntä Anna Nissinen oli vuoden nuorempi samaisen rippikirjan perusteella, mutta haudattujen luettelon ilmoittaman kuoliniän perusteella hän olisi ollut muutamia vuosia nuorempi. Pariskunnalla oli ainakin kaksi poikaa; Erasmus ja Paavo. Erasmuksen puolisona oli Helena Remes ja Paavon vaimona Liisa Huttunen. Koko suku asui talossa numero yksi, joskin rippikirjassa esiintyy useita tiloja samalla numerolla. Paavolla ja Liisalla oli mm. pojat Petteri (s. 1766) ja Paavo (1765). Näistä viimeksi mainittu vei aikanaan vihille Eskelisen Kaisan, joka oli miestään kolme vuotta vanhempi. Paavo ja Liisa vanhenivat lapsikatraansa kera Valkeisilla. Näistä lapsista nuorimmaisesta päästä oli vuonna 1798 syntynyt Ulla Kiiskinen. Ulla vihittiin huhtikuun 9. p

Suomessakin tunnetaan erittäin hyvin Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincoln ja hänen traaginen kohtalonsa sisällissodan jälkeisissä vaiheissa. Sen sijaan hänen vaimonsa myöhempää elämää en ole ainakaan itse huomannut käsiteltävän laajemmin. Niinpä tänään teen lyhyen katsauksen Mary Todd Lincolniin ja "vanhojen vaatteiden skandaaliin". Pari vuotta Abraham Lincolnin murhan jälkeen leskirouva Lincoln asui Chicagon kaupungissa, West Washington Streetin talossa numero 375. Hänen elämänsä sanotaan olleen tuohon aikaan yksinäistä ja surullista, lähinnä valtavien velkojen takia. Kongressi oli antanut hänelle 20,000 taalaa eli presidentin yhden vuoden palkan. Tällä summalla Mary Todd oli ostanut ja kalustanut em. kauniin huoneiston. Hän eli äärimmäisen säästäväisesti, mutta silti rahat eivät tuntuneet riittävän. Oli siis tehtävä radikaaleja ratkaisuja. Niinpä hän lopulta päätti myydä osan arvokkaista puvuistaan ja koruistaan. Hän päätteli, ettei enää tarvitsisi edustusasuja. Jo Valk

Sudet ovat kautta aikain herättäneet kauhua metsän keskellä asuneissa suomalaisissa. Vuonna 1858 Sanan Lennätin -aviisiin lähetetyn artikkelin esipuheessa maalailtiin asian tiimoilta seuraavaa; " Miten raiwosti sudet, nämä raatelewat pedot, liikkuvat ja tekewät pahojansa, näkyy walituksia ja kertoelmia melkein yltäympäri maatamme. Näitä kaikkia kuullen, näihin kaikkiin katsoen woipi päättää, että nämä mainiot raateliat ja taloutemme sekä koko warallisuutemme häwittäjät saawat tehdä pahojansa melkeen estämätä. Jahtiwoutia kyllä useammista seurakunnista lienee walvomassa ja auttamassa suden pyyntöä, mutta työläs on heidänkin pysyä joka pedon kantapäillä, kun muu kansa on niistä aiwan huoleta. Wielä lisäksi on hengen ottaisiksi paikottain määrätty jokuu summa annettawaksi, mutta ei tämäkään näytä mitään waikuttavan niiden wahingoin wähentämiseksi, mitä sudet wuosittain tekewät maassamme ." Artikkelin jatkuu lainauksilla ruotsalaisesta kirjasta "Anteckningar öfver jagt och s

Puutarhamestari Elias Norlin saapui Halikon Åminnen l. Joensuun kartanoon Tukholmasta lokakuussa 1804. Häntä tarvitsi kartanon silloinen isäntä Gustav Mauritz Armfelt puu- ja hedelmäistutusten tekoon. Ruotsin edustajana Wienissä tuolloin toiminut kreivi oli päättänyt uudistaa tilansa puutarhat. Norlin oli leski tullessaan Suomeen, mutta avioitui jo samana vuonna viereisessä Viurilassa asuneen Helena Enbomin kanssa. Ensimmäisestä aviosta puutarhamestari toi mukanaan kolme poikaa, Karl Fredrikin, Eliaksen ja Erik Gustavin. He kaikki jatkoivat isän viitoittamalla tiellä toimien puutarhamestareina mm. Mustiolla, Fiskarsin ruukilla, Urjalan Hongolassa ja Maskun Kankaisilla. Liitosta Helena Enbomin kanssa syntynyt poika kuoli vajaan kolmen vuoden iässä. Näistä kolmesta nuorukaisesta Erik Gustav muutti Halikosta Mustion ruukille syksyllä 1815. Siellä hän piti huolta kartanon valtavasta puistoalueesta yhdessä renkiensä kanssa. Vaimo Eva Lindström löytyi lähes pihapiiristä. Vasarasepän tytär j

Aloittaessani sukututkimusharrastustani aika tarkkaan 20 vuotta sitten, oli merkittävimpänä lähteenä eräs suvun piirissä säilynyt virkatodistus vuodelta 1915. Siinä lueteltiin isoäitini isänpuoleisia esivanhempia peräti neljä sukupolvea taaksepäin. Näistä ensi alkuun jäi epäselvimmäksi myöhemmin muonatorppariksi osoittautunut Otto Fredrik Warelius ja erityisesti hänen vaimonsa Eva Erika Antintytär. Alkuinnostuksen ollessa suurta ei aikaa jäänyt sukututkimusoppaisiin tutustumiseen eikä näkökulman laajentamiseen. Näitä molempia asioita olen sittemmin yrittänyt petrata. Esiäitini Eva Erikan syntymäajaksi mainittu virkatodistus kertoo ensimmäisen päivän huhtikuuta vuonna 1819 Karjalohjalla. Koska 1988 ei vielä ollut käytettävissä HisKin kaltaista järjestelmää, oli etsiminen aloitettava Kansallisarkistossa mikrokortteja ja filmejä rullaamalla. Karjalohjalta ei tuntunut millään löytyvän Eva Erikaa, joka olisi syntynyt em. päivämäärällä. Sama koski Lohjan kastettuja. Oletusarvona minulla siis

Amerikan sisällissodassa 1860-luvulla taisteli muutamia kymmeniä suomalaisiakin sotureita. Heistä merkittävimpiin lukeutui Otto Maunu Geers, jonka sanotaan syntyneen Euran pitäjässä. HisKin perusteella ei vuosien 1822-1850 välillä syntynyt yhtään sopivaa lasta ao. seurakunnassa. Ainoa lähitienoilta löytyvä Otto Maunu tai Otto Magnus on Eurajoen Kaukomäellä vuonna 1837 syntynyt seppä Otto Reinhold Pihlmanin poika, jonka äiti oli Helena Jakobsdotter. Euran pitäjässä vilahtaa muutamia Giers -nimisiä henkilöitä, mutta käytettävissä olevien lähteiden perusteella ei tämän sotasankarin syntyperä varmuudella selviä. Syntymävuosi muuten perustuu itselläni Yhdysvaltain väestönlaskentakaavakkaisessa 1880-luvulla esitettyihin tietoihin, jonka mukaan Otto M. Geers oli syntynyt vuonna 1837 Venäjällä. Tämä tietysti saattoi tarkoittaa myös Suomea. Amerikkaan, tarkemmin Bostonin kaupunkiin Otto Maunu lähti merimiehenä vuoden 1860 tienoilla. Seuraavana vuonna hän sisällissodan juuri alkaessa hän liittyi

Raision kirkon ympärillä levittäytyvän hautausmaan eteläiseltä rinteeltä löytyy muutamia 1800-luvulta peräisin olevia muistokiviä. Aikakaudelle tyypillisiä maassa makaavia, punaisesta graniitista tehtyjä hautakiviä on pari kappaletta, joista toisen alla lepää maalari Kaarle Fredrik Lönn. Kaiverruksen mukaan hän oli syntynyt 25.7.1825 ja kuollut 29.1.1888. Näillä tiedoilla hänen vanhempiaan kannattaa ensiksi lähteä hakemaan Suomen Sukututkimusseuran HisKistä. Haun voi aloittaa rajoittamalla sen Varsinais-Suomeen, koska tuskinpa maalarimme kovin kaukaa Raisioon on päätynyt. Poikkeuksia toki on, mutta tutkimusta voi nopeuttaa ja helpottaa rajaamalla selvitettävää aluetta. Hakuavaimena käytin tässä tapauksessa etunimiparia Carl Fredrik ja syntymävuotta 1825. Näilä tiedoilla HisKi listasi noin kolmisenkymmentä potentiaalista lasta, jotka voisivat tulla kysymykseen. Listan loppupäästä löytyivät Turun suomalaisen seurakunnan kastetut. Näistä samana päivänä eli 25. heinäkuuta oli syntynyt piik

1730-luvulla Lohjan Laakspohjan kartanonseppänä oli eräs Johan Palin, joka oli syntynyt 1710-luvulla. Hänen sukuperästään ei ole selvyyttä. Yksi mahdollisuus olisi Laakspohjan Haagan torppari ja seppä Sigfred, joka mainitaan Lohjan kastettujen luettelossa vuonna 1724 vaimonsa Margetan ja poikansa Carlin kera. Seppä Palin asui nimittäin nimenomaan ao. torpassa. Saman vuosisadan loppupuolella Haagan torpassa asusti edelleen seppä perheineen. Johan Palin löysi vaimonsa Lohjanjärven rantamailta, Karkalinniemen Varolan kylän yksinäistalosta. Kreetta Niilontytär ja Johan vihittiin Lohjalla marraskuun lopulla 1738 molempien ollessa 18 ikävuoden tienoilla. Paria vuotta myöhemmin syntyi perheen esikoinen, Gustaf -nimen saanut poikalapsi. Seuraavien 22 vuoden aikana lapsia ilmestyi maailmaan peräti tusinan verran Gustaf mukaan luettuna. Äiti Kreetta ja isä Johan kuolivat molemmat toukokuussa 1767. Tuolloin perhe oli asunut jo muutamia vuosia Sammatin Myllykylän Arvelassa. Isä Palin toimi näihin

Suomen tärkeimpiä historiantutkimuksen henkilöitä on ehdottomasti ollut Johan Richard Danielson-Kalmari, vuoteen 1906 Danielson. Hän syntyi Hauholla vuonna 1853 Hartolan kirkkoherran Johan Filip Danielsonin ja Amanda Lovisa Palanderin perheeseen. Danielson-Kalmarin sukujuuret muodostavat melkoisen läpileikkauksen Ruotsin ja Suomen historiaan. Hänen isoisänsä isoisä Daniel Jönsson oli ollut vaatimaton torppari Skatelövin Hunnassa 1700-luvun puolivälin tienoilla. Hänen pojastaan tuli komissiomaanmittari Vaasan lääniin vuonna 1783. Puoliso Anna Helena Costianderin isoisäksi löytyy Venäjän armeijassa palvellut Sergei Leontewicz, joka lienee ollut puolalaista sukuperää. Toisaalta Amanda Lovisan sukujuuria voidaan seurata Vihdin Procopaeus -suvun kautta mm. Jägerhorn af Storby- ja Lindelöf - sukuihin, jotka olivat voimakkaasti vaikuttamassa Suomen historiaan 1600-luvulla. Naantalin Luonnonmaan Isokylän Jägerhornien avioiden välityksellä esipolvista löytyy Baltiassa jopa jo keskiajalta lähtie

Karjalohjan Katteluksen ratsutilan isäntänä 1630-luvulta toimineen Henrik Svenssonin kuoltua hänen leskensä Sofia Andersdotter nai vouti Jesper Perssonin. Hänen sukuperänsä on itselleni jäänyt tuntemattomaksi, mutta nimiä Jesper ja Per käyttivät mm. lähistöllä sijainneen Saarenpään rusthollin haltijat. Sofia oli kahden eri Tallqvist -suvun kantaäiti. Ensimmäinen puolison jälkeläiset siirtyivät Katteluksesta Tallaan kylään ja asuttivat siellä useita eri ratsutiloja osin aina 1900-luvun alkuun saakka. Jesperin kanssa Sofialla oli ainakin kolme lasta, joista pojat Johan ja Daniel syntyivät noin kymmenen vuoden välein 1650-luvun puolivälistä alkaen. Johanin vuonna 1714 syntyneen saman nimisen pojan jälkipolvia löytyy mm. Sipoosta, minne tämä oli kappalaisena kuollut herra oli tullut jo 1740-luvulla. Johan nuoremman veljen Danielin sanotaan olleen sairaalloisen. Hän kuoli naimattomana ja lapsettomana Kirkkonummen Abramsbyssä toukokuussa 1731. Sofian ja Jesperin nuorimmainen sai etunimen Dan