Juhan suku-uutiset

 

Kiskon Kirkonkylän Viikarin talo putkahtaa lähteisiin ensimmäisen kerran Raaseporin läänin kymmenysluettelossa vuodelta 1552 [i] . Tuolloin taloa isännöi Matti Pentinpoika. Hänet mainitaan isäntänä aina vuoteen 1574, jonka jälkeen hänen poikansa Simo otti Viikarin ohjat käsiinsä. Tämän jälkeen talon isännyys vaihtui ensin Simo Tuomaanpojalle ja hänen jälkeensä vuoden 1619 sitä hallitsi Halikon Vuorentaan kartano. Seuraavaksi isäntänä oli Heikki Simonpoika vuosina 1625-1634 ja 1642-1656 mainitaan läänintileissä Viikarilla hänen leskensä Annan uusi puoliso, Sipi Matinpoika. Nämä kaikki tiedot löytyvät joko Uudenmaan voutikuntien asiakirjoista tai Uudenmaan ja Hämeen läänin tileistä. Vihdoin 1662 alkaa talossa selkeämpi isäntälinja, kun em. Heikin poika Martti saadaan Viikarin isännäksi. Tämän poika Heikki on talollisena 1691-1694, kunnes Martti Heikinpoika ottaa pitkän rupeaman isäntänä. Hän kuolee vasta 1742 [ii] , mutta ehti luovuttaa talon pojalleen edellisenä vuonna. Martti Martinpoi

Kiskon Toijan Mellerin rusthollin omistajaksi tuli vuonna 1846 [i] Perniössä 1810 syntynyt Vilhelm Lindholm, jolle ehti tapahtua vähän kaikenlaista elämänsä aikana. Sukunimensä Lindholm hän lienee saanut kotikylänsä Lintilän mukaan. Mellerin edellinen isäntä, Elias Meller kuoli 1847 ja hänen poikansa, insinööri Johan Meller muutti aatelissukuisen vaimonsa Anna Sofia von Brakelin kanssa Perniöön samoihin aikoihin myyden jo hieman aiemmin Mellerin sekä siihen yhdistetyn Maunun tilan. Lindholm maksoi tiloista 6857 ruplaa ja 44 kopeekkaa hopeassa. Vilhelm Lindholmin elämään mahtui vähän kaikkea. Jo ennen Kiskoon tuloaan, vuonna 1843 hänen oli pitänyt avioitua sauvolaisen rusthollarintyttären, Lovisa Grönbergin kanssa. Tämä kihlaus meni syystä tai toisesta puihin. Pariskunnan pitikin lähettää yhdessä Turun tuomiokapitulille anomus kihlauserosta heidän välille aiotusta liitostaan [ii] .   Sauvosta kesäkuussa 1843 Turkuun lähetettyyn anomukseen entiset rakastavaiset saivat myönteisen vasta

Säkylän Iso-Säkylässä syntyi vuonna 1838 poikalapsi, jolla vanhemmat Johan Sjönberg ja Catarina Sofia antoivat nimen August Fabian. August Fabianista tuli aikanaan Merimaskun kuuluisa kanttori. Äitinsä puolelta hänen esi-isiinsä kuului mm. pietarsaarelainen kauppias Erik Tawast, joka aateloitiin 1687 nimellä Tawaststjerna. Tämä suku esiteltiin pari vuotta myöhemmin Ruotsin ritarihuoneelle numerolla 107. Suomen ritarihuoneella sama suku sai 1818 numeron 81. Erik Tawast kuului Tawast-suvun samaan turkulaiseen sukuhaaraan, jonka eräät muut edustajat saivat 1756 käyttöönsä aiemmin sammuneen aatelisen hauholaisen sukuhaaran edustusoikeuden ritarihuoneella (Suomessa aatelissuku nro 3). Hänen veljensä Henrik puolestaan aateloitiin vuonna 1664 nimellä Tawastén. Varsinkin suvun nuorempi sukuhaara profiloitui 1700- ja 1800-luvuilla aikana sotilassukuna, ja siihen kuului useita kenraaleita. Näistä erään Venäjälle asettuneen sukuhaaran jälkeläisistä tuli 1900-luvulla useita valkoisia emigrantteja.

 Terhi A:n kokoamia tietoja, toivottavasti on jollekin lukijalleni hyödyksi. Taulu 1.   I. Lars Pålsson Carlström . Synt. (RK) 1720. Mf 55007 Toikkala GM 14.4.1750 sld no48 Lars Pålsson Carlström, 18å, ogift. Perukirja 10.4.1804 Muurasjärvi, kuoll. 3. Febr. -   Pso 2.2.1752 Vsri Lisa Mattsdr Niskanen/Hjort . Synt. (RK) 1721.     II. Lapsia:   Pål Paananen . Synt. 2.12.1752 Vsri Alvajärvi Puurula, kast. 12/12 (T: Pål Paananen, Pål Backman, Pål Paananen, Lisa Savotar, Valborg Panatar, Karin do). Lisa Paananen . Synt. 25.4.1754 Vsri Alvajärvi Puurula, kast. 23/5 (T: Matts Paananen, Anders och Matts Pekkarinen, Agneta Paananen, Karin Hassinen, Sofia Sverd ). Greta Paananen . Synt. 11.12.1756 Vsri Alvajärvi Raikonlahti, kast. 11/12 (T: Matts Pekkarinen, Lars Sverd, Lisa Hjort, Brita Stina Svärd). Kuoll. (åld.br. 75.1.17) 17.1.1834 Lohtaja Marinkainen p320, haud. 9/2. -   Pso Johannes Erikinpka . Synt. (RK) 27.10.1752,   kuoll. (nervfeber 56.9) 25.6.1809 Lohtaja Marinkainen

Mikko Katila (4. lokakuuta 1863 Seinäjoki – 30. heinäkuuta 1924 Savitaipale) oli suomalainen pappi ja runoilija. Katilan vanhemmat olivat maanviljelijä Kustaa Arvid Katila (ent. Logren) ja Justiina Absalomintytär Katila. Hän pääsi ylioppilaaksi 1891 Vaasan yksityislyseosta, ja hänet vihittiin papiksi 1897. Katila toimi 1897 ja 1898 Oulun tuomiokirkkoseurakunnan vt. kappalaisena, 1899–1902 Naantalin sijaiskirkkoherrana ja 1907–1924 Savitaipaleen kappalaisena. Katilan kirjoittamia runoja julkaistiin muun muassa Hengellisessä kuukausilehdessä. Katila on kirjoittanut sanat Siionin virsiin 137, 173 ja 244.  Tuo edellä on otettu suoraan Wikipediasta. Tämä seuraava on puolestaan Roopertti Rainion muistopuhe rakastetulle pappismiehelle vuonna 1924.   MIKKO KATILA Omaisten, ystävien, koulutoverien on raskasta ajatella,ettei enää ole tavattavissa hänkään, jonka kuvaa tässä julkaisussa katselemme. Pidin määränäni käydä kerran kesässä Savitaipaleen kappalaispappilassa. Viimeksi kuluneena kesänä

Kiskon Jylyn kylässä oli aikoinaan kolme ns. kantataloa: Jaakola, Kauppila ja Finnari. Vanhimmat säilyneet verotusasiakirjat, esimerkiksi Raaseporin läänin nokkaveroluettelot [i] vuodelta 1553 kertovat isänniksi seuraavat miehet: Finnarilla Erkki Heikinpoika, Kauppilassa Mikko Jussinpoika ja Jaakolassa Mikko Uotinpoika. Tuohon aikaan kylässä oli tosin vielä neljäskin, myöhemmin kadonnut talo. Sen isäntänä on em. luettelossa Tuomas Manunpoika. Erkki Hannunpojan talo maksoi nokkaveroa neljä markkaa,   Mikko Jussinpoika taasen yhdeksän ja Mikko Uotinpoika kahdeksan markkaa. Periaatteessa jokainen ehtoollisella käyvä maksoi tätä veroa yhden markan, joten maksettu kokonaissumma referoi talon aikuisväestön määrää. Tässä määrässä ei kuitenkaan ollut mahdollinen palvelusväki mukana. [ii] Kaikkia näitä kolmea talo tuli paljon myöhempinä aikoina yhdistämään sama asia. Jaakolan, Kauppilan ja Finnarin omistus siirtyi Fiskarin ruukille. Jaakolassa tämä tapahtui jo 1766, Kauppilassa 1837 ja Fin

  Suomalaisia Uuteloita Ensimäinen vihko Turussa, painettu J. W. Lillja & Co:n kirjapainossa 1858 .     s67   Pappi ja Pahantekijä .   1.   Suomen maan sydämessä, jossa kolmen läänin rajat sattuvat yhteen, Waasan, Hämeen ja Kuopion läänin rajat, lepää Laukaan pitäjä, jota suuret vedet, tullen Wiitasaarelta, Saarijärveltä ja Rautalammilta, monin tahoin leikkelevät mennessänsä mainion Päijäneen järveen, tämä Suomen suuri sininen silmä, joka ylöllisyytensä Kymin kautta Suomen lahteen tyhjentää. Laukaan pitäjä oli tämän vuosisadan alussa vielä enimmäksi osaksi erämaana. Siihen aikaan eli Arvidson Laukaan kirkkoherrana. Arvidson oli mies, joka täydellisesti nautti pitäjäläistensä kunnioituksen ja luottamuksen; hän oli totinen sielujen paimen, joka ei uupunut maalliseen talouden hoitoon, mutta ei myöskään yksitoikoisessa hengellisyydessä tavoitellut taivaita, eriten ihmisten jokapäiväisistä maallisista vehkeistä; hän eleskeli ja oleskeli kan- s68 san keskell