Kiskon Viikarilla

Kiskon Kirkonkylän Viikarin talo putkahtaa lähteisiin ensimmäisen kerran Raaseporin läänin kymmenysluettelossa vuodelta 1552[i]. Tuolloin taloa isännöi Matti Pentinpoika. Hänet mainitaan isäntänä aina vuoteen 1574, jonka jälkeen hänen poikansa Simo otti Viikarin ohjat käsiinsä. Tämän jälkeen talon isännyys vaihtui ensin Simo Tuomaanpojalle ja hänen jälkeensä vuoden 1619 sitä hallitsi Halikon Vuorentaan kartano. Seuraavaksi isäntänä oli Heikki Simonpoika vuosina 1625-1634 ja 1642-1656 mainitaan läänintileissä Viikarilla hänen leskensä Annan uusi puoliso, Sipi Matinpoika. Nämä kaikki tiedot löytyvät joko Uudenmaan voutikuntien asiakirjoista tai Uudenmaan ja Hämeen läänin tileistä.

Vihdoin 1662 alkaa talossa selkeämpi isäntälinja, kun em. Heikin poika Martti saadaan Viikarin isännäksi. Tämän poika Heikki on talollisena 1691-1694, kunnes Martti Heikinpoika ottaa pitkän rupeaman isäntänä. Hän kuolee vasta 1742[ii], mutta ehti luovuttaa talon pojalleen edellisenä vuonna. Martti Martinpoika jäi tämän suvun viimeiseksi isännäksi Viikarilla kuollen 1785. Leski Maria Simontytär emännöi sen jälkeen taloa hetken, kunnes sen joutui viereisen Immusen talon alaisuuteen. Nämä molemmat talot osti lopulta perinnöksi vääpeli Henrik Strandberg[iii], joka oli naimisissa Kristina Juliana Muhrin kanssa. Perinnöksioston päivämäärä oli 4. syyskuuta 1793, joka vahvistettiin ajan tavan mukaan Tukholman Kamarikollegion konttorilla. Viikari toimi Ruotsin vallan aikaan augmenttina eli apuverotilana Raaseporin komppanian rusthollille numero 83 eli Karjalohjan Särkijärven Ylhäisille[iv]. Itseasiassa on hieman väärin puhua talollisista ja isännistä, sillä em vuoteen 1793 saakka Viikari oli ns. kruununtila. Sen omisti valtio ja tilaa hoiti haltija, jolla oli kruunun myöntämä imissiokirja. Sen perusteella hän saattoi hallita taloaan miten halusi, mutta hän ei itse omistanut sitä. Kruununvouti tarkkaili kruununtilojen hoitoa ja viime kädessä maaherra päätti haltijasta.

Vuodesta 1793 talo ostettiin verolle eli siitä tuli perinnöllistä omaisuutta. Henrik Strandberg ja hänen jälkeläisensä saivat siis tehdä tilallaan mitä halusivat. Vääpeli Henrik Strandberg kuoli 1804, jonka jälkeen isännyyttä hoiti leski Kristina Muhr aina vuoteen 1834. Samalla hoituivat myös Immusen asiat, sillä perhe omisti molemmat tilat. Kristinan kuoltua poika Magnus Nathanael isännöi kolmisen vuotta ja edelleen hänen hänen veljensä Karl Henrik sekä Albert Hieronymous vuoteen 1844 saakka. Tuolloin tila siirtyi perikunnalle.  Vihdoin 1869 seurakunnan uusi lastenopettaja Frans Viktor Berglöf vuokrasi Viikarin itselleen. Siellä asui vielä em. veljesten sisko, ikäneito Carolina Serafina Strandberg. Hän kuoli talossa syksyllä 1876[v].

Mainittakoon lopuksi, että 1800-luvun lopulla Viikarin perintötilalla asui maakauppias Hjalmar Hahnsson puolisonsa Matilda Lindholmin sekä lastensa kanssa. Matidan isästä kirjoittelin muutama päivä sitten Mellerin talon yhteydessä.  Hjalmar asui talossa vielä vuonna 1919, mutta Matilda menehtyi 1916[vi].

Kuvituksena osa Kiskon Kirkonkylää koskevasta isojakokartasta vuosilta 1760-1779[vii]. Siinä näkyvät kauniilla tavalla kirkon ympäristön tiet ja kantatilat.

---

[i] Uudenmaan voutikuntien tilejä - Raaseporin läänin kymmenysluettelo 1552-1552 (3003), jakso 20

[ii] Kiskon seurakunnan arkisto - Kuolleiden ja haudattujen luettelot 1689-1839 (I F:1), jakso 22, sivu 34: 1740-1742

[iii] Maanmittaushallituksen maakirjat ja kruununmaaluettelot -arkisto - Turun ja Porin läänin maakirja 1875-1875 (46:1, III; Halikon kihlakunta), jakso 57

[iv] Maanmittaushallituksen maakirjat ja kruununmaaluettelot -arkisto - Turun ja Porin läänin maakirja 1875-1875 (46:1, III; Halikon kihlakunta), jakso 57

[v] Åbo Underrättelser, 07.09.1876, nro 207, s. 1

[vi] Kisko rippikirja 1910-1919 (AP I Aa:12)  Sivu 227

[vii] Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Kirkonkylä; Isojako, käsittäen myös Pappilan yksinäistalon 1760-1779 (A38:10/1-10), jakso 1