Iäkkäitä ihmisiä

Auranmaalla on viime vuosina asunut ja asuu edelleen muutamia yli 100 -vuotiaita henkilöitä. Pitkän elämän salaisuus on luonnollisesti aina kiinnostunut ihmisiä, joten näiden tervaskantojen edesottamuksiakin on esitelty lehdistössä jo hyvin varhain. Ensimmäinen sanomalehti ilmestyi maassamme 1771 ja tätä aikaisemmin eläneistä iäkkäistä auranmaalaisista täytyy etsiä jälkiä esimerkiksi haudattujen luetteloista. Merkillistä kyllä, Marttilan emäpitäjässä kuoli vuosina 1747-1750 aikana peräti kolme 103 -vuotiasta henkilöä. Huhtikuussa 1747 haudattiin Suurilasta leskivaimo Anna ja kaksi vuotta myöhemmin Ollilasta niin ikään leski Anna. Molempien vainajien patronyymikin sattui olemaan sama, Pertuntytär. Huhtikuussa 1750 Euran kappelissa menehtyi pitkään sairastettuaan unilukkari Lauri Juhonpoika, jolle rippikirjaan on merkitty syntymäajaksi vuosi 1646.

Sanomalehti Aura tiesi puolestaan kesäkuussa 1886 Pöytyän kunnan toiseksi vanhimman asukkaan, kunnanvaivaisen Justiina Lähteenojan kuolleen 91 vuoden iässä. Rippikirjassa hänen nimenään on yksinkertaisesti Justiina Matintytär, mutta hän asui Pihlavan Lähteenojan torpassa. Samassa kylässä hän oli myös syntynyt joulun alla 1799. Isä Matti Jung oli ollut ruotusotilas eikä hänen sotilasnimensä jäänyt jälkipolvien käyttöön. Justiina Matintyttären puoliso oli ollut Lähteenojan torppari Juho Samulinpoika. He saivat vuosien 1822-1841 välillä yhteensä seitsemän lasta. Juho Samulinpoika kuoli 1854 eikä Justiina mennyt koskaan uudelleen naimisiin.

Hänen kuoltuaan Pöytyän vanhimpana asukkaana mainitaan samaisessa Aura -lehdessä Valpuri Simola, joka oli syntynyt kahta vuotta aiemmin, 1797. Hän asui Ellisten kylän Simolan talossa. Siellä hän olikin asustanut jo vuodesta 1829 lähtien tultuaan tuolloin emännäksi Simolaan kotipitäjästään Vampulasta. Puolisonaan hänellä oli rusthollari Erkki Tuomaanpoika. Tosin sekä Vampulan vihittyjen luettelossa että Valpurin muuttokirjassa on merkitty puolisoksi Erkin velipoika Henrik. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä Henrik kuoli jo 1827. Erkki menehtyi keuhkotautiin jo kesällä 1832, jonka jälkeen Valpuri asui koko loppuelämänsä leskenä Simolassa. Hän kuoli kunnioitettavassa 94 vuoden iässä toukokuussa 1892. Hänen kastettaan ei löydy Vampulan syntyneiden luetteloista, mutta hänen vanhempansa olivat Soinilan kylän Harakan talon vävy Henrik Mikonpoika ja vaimonsa Maria Matintytär.

Todellinen ikänestori olisi ollut Pöytyällä helmikuussa 1697 haudattu Henrik ”Kuutis”, mutta hänen kuolinikänsä 130 vuotta tuntuu aivan liian korkealta. Sen sijaan Aurassa eli silloisessa Prunkkalan kappelissa vuosina 1697 ja 1700 haudatut 100 -vuotiaat ”vanhat ukot” ovat mahdollisuuksien rajoissa. Edellisen vainajan kohdalla ei ilmoiteta edes hänen nimeään, mutta lokakuussa 1700 haudattu ”ålderstigen gubbe” oli nimeltään Martti Tapaninpoika.

Rippikirjat alkavat pääosin Auranmaalla vasta 1700-luvun puolella eikä vanhimmista löydy välttämättä syntymätietoja. Täten monen iäkkään henkilön todellinen ikä jää lähinnä arvailujen varaan. Virallisesti maamme vanhimmaksi elänyt asukas oli vuonna 2000 kuollut Lempi Rothovius, joka oli syntynyt 1887. Hän ehti elää kolmella eri vuosisadalla ja nähdä Suomen sekä suuriruhtinasmaana että itsenäisenä kansakuntana. Helsingissä vuoden 1946 paikkeilla kuolleen Maria Anderssonin väitetään olleen reilusti yli 117 ikäisen. Tästä ei kuitenkaan ole olemassa varmoja todisteita. 

Ranskalaisia visiittejä

Auranmaalla asui 1800-luvulla paljon henkilöitä, jotka tulivat muualta, piipahtivat täällä hetken ja jatkoivat taas matkaansa. Eräs tällainen tapaus on värjärikisälli Carl Sylvester Westerholmin ja Euphemia Hellstedtin ranskalainen visiitti Kosken kappeliseurakunnan Partelan kylässä. Rymättylän Valtaisten kylässä 1825 syntynyt Carl Sylvester oli päätynyt 1850 Länsi-Uudenmaan Nummelle, Mäntsälän Åvikin vaatetehtaalle värjärikisälliksi. Samaan aikaan kylässä asui myös ”mademoiselle” Euphemia Hellstedt, jonka isä, kersantti Erik Hellstedt oli asunut perheineen Someron Terttilässä tyttärensä syntymän aikaan vuonna 1800. Avioparilla oli siis ikäeroa neljännesvuosisata.

Tästä johtuen ei heillä ollut yhteisiä lapsia. Kosken Partelaan he tulivat Turusta 1856 asuttuaan tätä ennen mm. Tammisaaressa. Sinne heidät oli luultavasti kutsunut värjäri Gustaf Weckström, joka oli aiemmin työskennellyt Åvikissa. Eikä asiaa tietenkään haitannut se tosiseikka, että Weckströmin vaimo Renata Hellstedt oli Euphemian pikkusisko. Tämä sanan suurimassa merkityksessä, sillä siskosten ikäero oli 17 vuotta.

Partelaan tullessaan Westerholm toi mukanaan virallisen muuttotodistuksen, joka sisälsi normaalien muodollisuuksien lisäksi maininnan vuoden 1851 episodista. Tammisaaressa värjärikisällimme sekaantui jonkinlaiseen tappeluun palveluspaikassaan. Tästä seurasi sakkoa neljä ruplaa ja 80 kopeekkaa. Tämän tiedon Kosken Tl kappalainen kirjasi asianmukaisesti myös rippikirjaan.  Partelassa asui samoihin aikoihin toinenkin hieman kauempaa tullut, nimittäin pitäjänräätäli Elias Lindroos Paraisilta.

Euphemia Hellstedt tai kuten hänen nimensä väliin kirjoitetaan, Eufemia kuoli elokuun alussa 1859. Seuraavana vuonna leski Carl Sylvester muutti Turkuun. Näiden kahden avioliiton motiivia on tietysti hauska pohtia. Oliko kyseessä puhtaasti rakkausliitto, vai saavuttiko kumpikin jotain taloudellista hyötyä yhteiselolla? Luultavasti kyse on ollut ainakin morsiamen puolelta myös jälkimmäisestä, sillä ilman vakituisia tuloja olevan vanhan piian kohtalo ei ollut aina kovin kaunis.
Merkillistä kyllä, vuodenvaihteessa 1860/1861 Carl Sylvester Westerholmin lisäksi Partelasta muutti toinenkin henkilö Turkuun. Kyseessä oli avioliiton satamaan purjehtinut Paavolan talon tytär, Vilhelmina Eufrosyne. Hänet vei vihille puuseppäkisälli Anders Adolf Nyman Turusta. Edellä mainittu pitäjänräätäli Elias Lindroos tuli asumaan ilmeisesti samaan mökkiin kuin missä Westerholm oli asunut. Hän viihtyi Partelassa yhdessä lietolaissyntyisen vaimonsa Liisa Kustaantyttären kanssa vain vuoden verran, sillä jo 1862 perhe muutti Turkuun. Mukana kulki Kaarinassa syntynyt poika Kustaa Adolf ja Kaarinasta Lindroosit olivat Partelaan tulleetkin.

Saman ajan muita käsityöläisiä Partelan kylässä olivat mm. seppäoppilas Samuel Ahlgren Tammelasta sekä seppä Antti Heikinpoika Sundström samoin Tammelasta. Ensin mainittu kiiruhti 1870 Länsi-Uudenmaan Kirkkonummelle jättäen mökin Sundströmille, joka tuli samana vuonna Somerolta Partelaan. Hän viihtyi pidempään Koskella Tl työskennellen pitäjänseppänä viimeistään 1870-luvun puolivälin jälkeen.

Karjataudin uhrit

Naaranoja oli aikanaan kahden talon muodostama kylä tai pikemminkin yksinäistalo, joka oli jaettu kahtia. Kun kirkkoherra aloitti vuosina 1878-1887 käytössä olleen rippikirjaniteen täyttämisen, merkitsi hän toisen talon isännäksi Juha Kustaa Juhanpojan, kun taas toisen puolikkaan isäntänä tavataan Samuel Aleksanterinpoika. Viimeksi mainittu oli syntynyt 1812 ja Juha Kustaa 1855. Kyseisessä rippikirjassa on Samuelin kohdalla nimen edessä synkän oloinen risti, sillä hän kuoli heinäkuussa 1880. Haudattujen luettelon on kuolinsyyksi merkitty karjatauti.

Sanomalehti Uusi Suometar kertoi Naaranojan isännän kuolemasta elokuisessa numerossaan samana vuonna. Pöytyän nimismiehen mukaan heinäkuun 10. päivänä oli Naaranojan rusthollissa huomattu erään lehmän olevan vakavasti sairaana. Tämän takia Juha Kustaa ja Samuli Naaranoja päättivät teurastaa elukaan. Kolmanneksi lahtariksi tuli Samuelin vaimo Liisa Heikintytär. Kun lehmän nahka oli sitten saatu käsiteltyä ja liha suolattua, alkoivat Samuelin ja Liisan kädet ns. ajettumaan. Muutamia päiviä myöhemmin talosta kuoli sika, joka oli teurastuksen jälkeen syönyt lehmän sisälmyksiä. Samuli Naaranoja teurasti vielä toisenkin lehmän sian kuoleman jälkeen. Tämä lehmä ilman nahkaa ja sika kaivettiin nyt heti kuoppaan. Kuitenkin vasta 10 päivää myöhemmin eli 24. päivä heinäkuuta päätettiin maahan kätkeä myös suolattu liha ja vuodat. Tässä vaiheessa rusthollari Samuli Naaranoja oli jo vainaa. Hän oli saanut lehmästä jonkun tartunnan teurastuksen yhteydessä. Tartuntareitti oli hänen kädessään ollut näppylä.

Kaulansuun kylässä, Kaarlo Heikkilän luona kuoli myös lehmä 23. päivä heinäkuuta. Lehmä avattiin, mutta kuopattiin saman tien maahan. Nimismiehen mukaan tätä karjatautia oli Naaranojan ja Kaulansuun kylien lisäksi tavattu Kosken kappelissa. Siellä kuoli neljä lehmää ja kaksi sonnia. Näin elukoiden menehtymisen aiheutti hyvin luultavasti pernarutto. Nimismies päättikin kutsua alueesta vastaavan eläinlääkärin tekemään tarkempia tutkimuksia.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Auranmaata kohtasi karjaa tappava kulkutauti. Tasan 10 vuotta aikaisemmin oli maamme itäosista levinnyt Turun lääniin hevoselle kohtalokas sairaus. Tuolloin Pöytyällä ja Yläneellä ainakin 13 hevosta kuoli tautiin.  Tartunta huomattiin siitä, että hevonen ei muutamaan päivään halunnut syödä. Sen jälkeen silmät alkoivat turvota vuotaen limaista nestettä. Koko eläin hikoili kylmää hikeä. Kävely muuttui hoiperteluksi ja takapää rampautui.

Eläinlääkäri opasti tuolloin omistajia huolehtimaan rehun tuoreudesta. Homeista tai ummehtunutta rehua ei saanut antaa. Jos kuitenkaan muuta ei ollut saatavilla, piti rehua liottaa keittosuolaliuoksessa. Hevoset täytyi myös pitää lämpiminä eikä niillä saanut teettää kovaa työtä. Jos tallissa oli useita hevosia, piti lopuksi ilmanvaihtoa tehostaa.

Suomen ensimmäinen eläinlääketieteen tutkinnon suorittanut eläinlääkäri oli tiettävästi Mårten Lindforss. Lindforss sai tutkintonsa Tanskan Kuninkaallisesta eläinlääkärikoulusta. Tutkintoon sisältyi hevostieteitä, kotieläinten anatomiaa, sairauksia ja kirurgisia leikkauksia sekä lääkeaineoppia ja hevosen kengittämistä. Hän tosin asui melko kaukana Auranmaalta, Kuopiossa.

Rahvaaseen vajonneet ja muita kertomuksia Auranmaalta

Lokakuun alkupuolella ilmestyy LC Tarvasjoen kustantamana kirja "Rahvaaseen vajonneet ja muita kertomuksia Auranmaalta".

Kirjan hinta on 10 euroa ja tämä summa käytetään kokonaisuudessaan paikallisiin hyväntekeväisyyshankkeisiin Lions -periaatteiden mukaisesti.

Sijoittamalla kympin viisaasti saat samalla itsellesi n. 160 sivua kivaa lukemista menneiltä vuosisadoilta Auranmaalla!




Ennakkotilaukset sähköpostitse osoitteeseen palaute@varola.fi

Raittiusaatteesta Yläneellä

Reilut sata vuotta sitten raittiusliike eli voimakkainta kasvuaikaansa. Jokaiseen pitäjään, kauppalaan ja kaupunkiin perustettiin yhdistyksiä, joiden tarkoituksena oli valistaa sivistymätöntä kansaa alkoholin vaaroilta. Alkuvoimana liikkeellä oli Leevi Laestadiuksen perustama raittiusseura sekä edelleen Raittiuskirjallisuuskomitea vuodelta 1853. Turun seudulla tämä uudenaikainen valistus alkoi 1881 vapaakirkollisten toimesta. Jo runsaat parikymmentä vuotta aiemmin "Kohtuuden ystävät" ja "Raittiuden ystävät" saivat omat yhdistyksensä, joille sääntöjä olivat luomassa mm. J.V. Snellman ja Frans Schauman. Myös Elias Lönnrot julkaisi kirjoitelmia, joiden pääpaino oli raittiuden vaalimisessa.

Auranmaalla näitä yhdistyksiä oli useita, joskin niiden vaikutuksesta maaseudun isäntien ja renkien viinan nauttimiseen voidaan olla montaa mieltä. Pitäjien pääteiden varrella olleissa krouveissa voitiin nauttia olutta. Kuten pari viikkoa sitten kirjoittelin, tilattiin mm. Oripäähän viinaksia Turusta. Juopottelu tietysti vaikutti entisaikain hyvin työvoimavaltaisessa yhteiskunnassa merkittävästi; elukat jäivät hoitamatta, pellot niittämättä ja halot hakkaamatta miesten ja myös naisten keskittyessä tuoppien tyhjentämiseen.

Pohjoisella Auranmaallakin oli huomattu tämä ongelma ja niinpä Yläneen kartanon vuodesta 1892 lähtien omistanut Frans Fredrik Björni kutsui helmikuun lopulla 1895 pitäjäläisiä keskustelemaan "yleistä hyötyä tarkoittawista asioista". Näiden keskustelujen lomassa sivuttiin myös raittiusasiaa. Herra Björni, Yläneen karhu, oli paikkakuntansa merkittävin vaikuttaja ja 1900-luvun alkupuolella Suomen suurin talonpoikainen maanomistaja. Hän oli syntynyt Satakunnan Eurassa 1850 ja kuoli Yläneellä 1930. Björnin poika Onni Rantasalo itsenäisen Suomen ensimmäisen eduskunnan kansanedustaja, minkä lisäksi hän hoiti kymmeniä eri luottamustoimia Yläneellä ja Varsinais-Suomessa yleisemmin.


Helmikuisessa kokouksessa kehotti herra Björni perustamaan raittiusseuran ja 32 paikalla ollutta henkilöä noudattikin tätä toivomusta. Seuran sääntöjen laatijaksi valittiin itseoikeutetusti Björni, joka sai vahvistusta opettaja Matti Nukkiselta ja kartanonsa pehtoorilta.

Yläneellä oli jo tätä ennen toiminut raittiusseura, mutta sen toiminta hiipui ajan myötä. Tämän vuonna 1887 Raittiuden Ystäviin liittyneen paikallisyhdistyksen puheenjohtajana toimi opettaja Knuuti ja muun johtokunnan muodostivat räätäli Åkerman, torppari Konsti, ylimetsänvartija Rehnfors ja puuseppä Lindfeldt. Kyseessä ei siis ollut millään tavalla pelkkä säätyläisluokan seura, vaan sillä oli jäseniä yhteiskunnan joka tasolta, yhteensä 24 henkilöä. Björni osallistui myös tämän seuran toimintaan. Hän lahjoitti 1890 sen hyväksi 20 markkaa ja piti saman vuoden joulukuun kuukausikokouksessa "erittäin walaisewan ja ainerikkaan esitelmän kansakoulun tarkoituksesta ja sen synnystä maahamme".

Kuva kirjasta World book of Temperance, 1909