Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

13.8.2019

Torppalöytöjä

Salon Kaakelitehdas
Vanhan torpan hankkimisen hauskimpia puolia kaiken muun lisäksi on paikkojen perusteellinen nuohoaminen. Tässä yhteydessä voi löytyä vaikka mitä. Tällä kertaa yläpohjan pehkuista osui käteen palasia vanhasta kaakelista, mutta ensimmäisen fragmentin perusteella tarkempi ajoittaminen oli mahdotonta - ainakin amatöörille.

Sen sijaan tänään löytynyt toinen palanen sisälsi yksiselitteisen vastauksen uunin tekijästä. Tämä tehdas aloitti toiminnan vuonna 1903. Omistajina olivat A Tapio, K Ahlgren, K Nummelin ja J Kajander. Tehtaan tarui päättyi viimeistään 1923.


Fragmentti 1
















Fragmentti 2






























14.7.2019

Outo nimi

Suomalaiset etunimet muodostuivat kristillisenä aikana lähinnä raamatullisin perustein. Todella vanhoja, pakana-aikaisia nimiä on ollut käytössä sangen niukasti. Toisaalta koko etunimistö oli hyvin vaatimaton. Mielenkiintoista onkin aina hieman erikoisemman nimen putkahtaessa esiin miettiä sen alkuperää. Koska pappien oli pakko käyttää virkakielenään ruotsia, voivat kirjoitetut muodot olla erittäin persoonallisia. Nykyisen suomen kielen muotoa on toisinaan haastavaa selvittää.

Yksi näistä harvinaisemman nimen kantajista oli Tammelassa vuoden 1817 lopulla syntynyt Syrach Jacobsson Teur, kuten hänet nimensä rippikirjoissa esitetään. Kyse on täysin suomenkielisestä perheestä, joten ns. normalisoitu versio hänen nimestään olisi Siirak Jaakonpoika Teur. Sukunimi Teur on perua Siirakin syntymäkylästä, sillä hän oli kotoisin Tammelan Teurolta.

Siirak tuli 1840-luvun alussa Marttilan Loven pitäjän Knaapille rengiksi. Heti seuraavana vuonna hän löysi vaimon Knaapin talon Hakalan torpasta, jossa Anna Antintytär oli jäänyt leskeksi 1841. Anna ei ollut mikään nuori neito, sillä hän oli Siirakkia peräti 29 vuotta vanhempi. Olipa Anna ehtinyt saada haasteen käräjillä 1838. Syy oli mitä tyypillisin tuon ajan tapahtuma, luvaton viinanpoltto. Tämä sakoilla sovitettu synti jäi elämään Marttilan rippikirjoihin vuosi vuoden jälkeen, kuten tapana oli.

Pariskunta asettui vihkimisen jälkeen Knaapin Kankareen torppaan. Pariskunnalle ei omia lapsia ilmaantunut perin yksinkertaisesta syystä, sillä olihan morsian vihkimisen aikaan jo kypsässä 65 vuoden iässä. Turusta 1854 Marttilaan muuttanut Amalia Alm tuli perheen piiaksi. Hän oli tosin syntynyt samaisessa Loven kylässä piian aviottomana lapsena 15 vuotta aikaisemmin. Amalia ei viihtynyt kauaa Teurin perheessä, vaan muutti pois jo seuraavana vuonna. Anna Antintytär menehtyi helmikuussa 1865 ja Siirak otti saman tien uuden puolison. Euran kappelin Seppälän kylän Myllyholman torpasta kotoisin ollut Maria Kristiina Juhontytär vihittiin Siirakin kanssa muutama kuukausi Annan hautajaisten jälkeen. Maria Kristina oli ehtinyt saada aviottoman pojan reilu vuosikymmen aiemmin ja tästäkin tehty merkintä siirtyi muuttotodistuksen myötä Marttilan rippikirjoihin. Siirakin ja Maria Kristinan elämät päättyivät samana vuonna 1884. Rippikirjaan ilmestyi vielä viime vuosina maininta siitä, että vaimo oli puolisokea. Ehtipä Siirak saada Marttilan rikosluetteloon merkinnän jostain rötöksestä hieman ennen kuolemaansa.

Mistä Teuron kylän torpparipariskunta sitten sai idean antaa pojalleen nimen Siirak (ruots. Syrach). Nimi juontaa juurensa ns. apokryfikirjoihin Vanhassa testamentissa. Sen kirjoittajaksi sanotaan Jeesus Siirakinpoikaa, joka eli vajaat 200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Alkuperäinen teksti oli hepreaksi, mutta Jeesus Siirakinpojan lapsenlapsi käänsi sen kreikaksi. Kirja on kooste erilaisista eettisistä opetuksista hieman Raamatun Sananlaskujen tapaan. Kaikki tekstit ovat kuitenkin yhden kirjoittajan tekemiä. Tämä Sirakin kirja ei ole mukana evankelisluterilaisen kirkon käyttämässä Raamatussa, mutta ortodoksit ja katoliset käyttävät siitä osia messuissa.

7.7.2019

Rautateiden historiasta

Pohjankurun asemaa 2019
Lähinnä omaksi iloksi lista maamme leveäraiteisista rautateistä käyttöönottovuosineen;


LähtöasemaPääteasemaVuosiPituus
HelsinkiHämeenlinna1862108 km
RiihimäkiLahti186959 km
ViipuriPietari1870129 km
LahtiViipuri1870183 km
HyvinkääHanko1873150 km
KeravaPorvoo187434 km
HämeenlinnaTampere187679 km
ToijalaTurku1876128 km
TampereVaasa1883306 km
SimolaLappeenranta188519 km
SeinäjokiOulu1886334 km
PännäinenPietarsaari188711 km
KouvolaKuopio1889273 km
SuonenjokiIisvesi18897 km
KouvolaKotka189051 km
KouvolaKuusankoski18924 km
ViipuriImatra189272 km
AntreaSortavala1893139 km
SortavalaJoensuu1894133 km
ImatraVuoksenniska18957 km
TamperePori1895135 km
PeipohjaRauma189749 km
HaapamäkiJyväskylä189778 km
JyväskyläSuolahti189741 km
PoriMäntyluoto189920 km
TurkuKarjaa1899113 km
LappiRaahe190029 km
InkeroinenHamina190127 km
KuopioIisalmi190285 km
PasilaKarjaa190383 km
Oulu (Tuira)Tornio1903129 km
IisalmiKajaani190483 km
ElisenvaaraSavonlinna190882 km
LaurilaRovaniemi1909106 km
JoensuuLieksa1910104 km
LieksaNurmes191156 km
SeinäjokiKaskinen1913112 km
PeräläKristiinankaupunki191323 km
KiukainenKauttua191413 km
PieksämäkiSavonlinna1914106 km
HuutokoskiVarkaus191418 km
TerijokiKoivisto191673 km
JyväskyläPieksämäki191879 km
HiitolaRautu1919107 km
TornioKarunki192327 km
TurkuNaantali192314 km
MatkaselkäSuojärvi1924108 km
JänisjärviHarlu19249 km
KajaaniKontiomäki192425 km
RaisioUusikaupunki192457 km
HarluLäskelä19248 km
LiimattaKoivisto192543 km
IisalmiYlivieska1925154 km
KaislahtiUuras192613 km
KontiomäkiVuokatti192624 km
VuokattiSotkamo19266 km
KymiKarhula19277 km
SuojärviNaistenjärvi192732 km
JoensuuOutokumpu192848 km
KarunkiKauliranta192849 km
LohjaLohjan satama (Pitkäniemi)19285 km
VilppulaMänttä19299 km
VuokattiNurmes192985 km
LiimattaValkjärvi193070 km
OuluKontiomäki1930166 km
LahtiHeinola193238 km
LäskeläAlaluuksu193355 km
RovaniemiKemijärvi193483 km
LappeenrantaTainionkoski193439 km
ToijalaValkeakoski193717 km
TainionkoskiElisenvaara193764 km
PoriHaapamäki1938193 km
KontiomäkiHyrynsalmi193946 km
VarkausViinijärvi1939101 km
KoriaVoikka194012 km
SuojärviÄänislinna1941139 km
KemijärviSalla194286 km
SuolahtiÄänekoski19427 km
UuksuMäkriä1943110 km
SimpeleParikkala194719 km
KovjokiUuskaarlepyy19498 km
OrivesiJämsänkoski195160 km
MurtomäkiOtanmäki195226 km
JämsäOlkkola19527 km
VihantiRistonaho195312 km
HyrynsalmiPesiökylä195528 km
PesiökyläÄmmänsaari195518 km
SiilinjärviJuankoski195742 km
JoensuuKovero195844 km
LahtiValko196077 km
ÄänekoskiHaapajärvi1960163 km
PesiökyläTaivalkoski196183 km
LuumäkiLappeenranta196227 km
TuupovaaraHerajärvi19639 km
KaulinrantaPello196442 km
PelloSieppijärvi196543 km
SäkäniemiPuhos196528 km
SieppijärviKolari196521 km
PuhosParikkala196665 km
ParikkalaOnkamo196693 km
HerajärviIlomantsi196718 km
KolariÄkäsjoki196717 km
JuankoskiLuikonlahti196825 km
LuikonlahtiSysmäjärvi197031 km
SeinäjokiParkano197084 km
ParkanoLielahti197170 km
OlliSköldvik197211 km
Vuonoksen haararata19723 km
NiesaRautuvaara197310 km
VuokattiLahnaslampi197412 km
HuopalahtiMartinlaakso19758 km
KontiomäkiVartius197694 km
MynttiläPellos197921 km
JämsänkoskiJyväskylä197753 km
JuurikorpiSalmenkylä198414 km
MäntyluotoTahkoluoto198411 km
LautiosaariElijärvi19858 km
HovinsaariMussalo19895 km
MartinlaaksoVantaankoski19914 km

5.7.2019

Hurja rakuuna

Euran kappelin eli Tarvasjoen Euran kylän Vanhatalon Kuoppamäen torpassa asui Suomen Sodan 1808-1809 jälkeen muuan Jaakko Wacker.  Jo hieman ennen sotaa tämä Kuninkaallisen Henkirakuunarykmentin Maskun komppanian sotilas oli mennyt naimisiin Kankareen Isotalossa tuolloin piikana olleen Ulrika Juhontyttären kanssa. Perheeseen oli syntynyt kuolleen yksi lapsi 1808. Paria vuotta myöhemmin syntyi tytär Maria ja 1812 poika Henrik. Viimeksi mainittu kuoli vuosikymmenen lopulla. Sama kohtalo tuli 1819 syntyneen poikalapsen kohtaloksi. Vaimo Ulrika menehtyi Kuoppamäen torpassa elokuussa 1829 keuhkotautiin. Uusi vaimo löytyi Killalan kylästä, Sätin torpasta, jossa muuan Anna Matintytär oli jäänyt hiljattain leskeksi.

Jaakko Wacker itse kuoli joulukuussa 1859. Perunkirjoitus pidettiin vain kuusi päivää myöhemmin. Sen lopputuloksena voitiin huomata Jaakon jättäneen 26 ruplan ja 55 kopeekan suuruisen perinnön, kun kaikki pesän kulut oli vähennetty. Anna Matintytär oli kuollut jo 1857.

Nämä Jaakko Wackerin siviilielämän asiat saavat uudenlaista syvyyttä, kun perehdytään hänen sotilasuraansa. Varamiehenä Maskun komppanian ruodussa numero 48 aloittanut rakuuna Wacker määrättiin Suomen Sodan alussa Viaporiin. Tämän komennuksen aikana hän ehti nähdä sen antautumisen viholliselle. Koko maailman mittakaavassa ainutlaatuisen lujaa linnoitusta pommitettiin maaliskuun 28. päivästä alkaen viisi päivää. Tuloksettomien neuvotteluiden jälkeen Viaporin komentaja Cronstedt päätti antautua venäläisille.

Jaakko Wacker pääsi kotimatkalle, mutta ei viihtynyt torpassaan kauaa. Aikalaismuisteluiden mukaan hänestä ”murhaavat kuulat ja tykin räiske” olivat rattoisampaa ajankulua kuin pienen torpan ylläpito. Jaakko lähti Ahvenanmaalle liittyen Gyllenbögelin vapaaehtoisjoukkoihin. Sieltä hän riensi Kaskisten taisteluun sekä edelleen Lappväärtiin ja Uudenkaarlepyyn koitoksiin. Lopulta hän matkasi joukkojen mukana aina Tornioon saakka talvileiriin. Taisteluiden tiimellyksessä hänet otettiin venäläisten toimesta vangiksi, mutta päästettiin pian vapaaksi. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että Wacker käveli Torniosta kotiin Tarvasjoelle.

Vielä 50 vuotta myöhemmin, kun maassamme kerättiin Suomen Sodan veteraanien kokemuksia, aiheutti Viaporin komennus ongelmia rakuunallemme. Hän oli erittäin arka ja vapiseva luonteeltaan myöhemmällä iällä. Sen Jaakko Wacker itse sanoi johtuvan siitä, että hän eräänä päivänä vei kahvia Tawaststjerna -nimiselle upseerille päävahtihuoneeseen. Matkalla Jaakko pysähtyi rupattelemaan erään sotamiehen kanssa, jolta vihollisen laukaus lennätti koko pään tiehensä kauhistuneen rakuunamme silmien edessä.

Itseasiassa sanaa veteraani ei vielä tuolloin käytetty, vaan vanhat rakuunat ja sotilaat olivat sotauroita tai sotaurhoja. Mitään kovin kummoista eläkettä eivät nämä miehet saaneet, sillä Wackerille maksettiin Suomen sotaväen vanhuskassasta kolme ruplaa vuodessa. Eipä ollutkaan ihme, että 1850-luvun lopulla hänen asumaansa torppaa luonnehdittiin huonoksi. Perukirjassa tämän mökin arvoksi laskettiin vain neljä ruplaa.

Aulis Ojan Tarvasjoen historiateoksessa Wackerin etunimeksi on merkitty Johan eli Juho, mutta todellisuudessa hän oli syntymästä kuolemaansa saakka Jaakko. Virkakielenä ruotsia käyttäneet kirkonmiehet kirjoittivat nimen muodossa Jakob. Mainittakoon lopuksi Jaakon olleen Euran kylässä asuneen siltavouti Helinin poika.


Kuva - Suomen sota wuosina 1808-1809
Kivekäs, K. F. (kirjoittaja.) (Helsingissä: [Kansanwalistus-seura], 1876), Kansalliskirjasto

8.6.2019

Zervitski

Auran Pitkäniityn kylän Ylitalon renkimiehenä oli 1840-ja 1850-luvuilla Fredrik Zervitsky, joka oli naimisissa Johanna Mikontyttären kanssa. Sukunimi Zervitsky kuulostaa sukututkijan korviin hieman itään päin vivahtavalta, mutta oliko tosiaan näin? Kun Johanna ja Fredrik vihittiin huhtikuussa 1850, oli sulhanen ollut jo jonkin aikaa Pitkäniityllä. Pikainen silmäys vuosien 1847-1853 Prunkkalan eli Auran rippikirjoihin kertoo Fredrikin syntyneen Turussa kesäkuussa 1812.

Turun ruotsalaisen seurakunnan kastetuista hänet löytääkin helposti. Isä Petter Ulrik työskenteli tuohon aikaan vaununtekijäkisällinä. Äidin nimi oli Maria Cajalin. Petter Ulrik ja Maria oli vihitty Turun suomalaisessa seurakunnassa maaliskuussa 1791 ja he asuivat avioliiton solmimisen jälkeen Eteläisen kaupunginosan talossa numero 119. Kyseinen rakennus tunnettiin myös nimellä Kauris.
Tuon ajan rippikirja ei kerro Maria Cajalinin syntymäaikaa, mutta vaununtekijäkisällimme syntymävuodeksi on merkitty 1768. Paikkakuntaa ja/tai maata ei rippikirja myöskään kerro, mutta onneksi internetin kautta on helppoa sekä nopeaa hakea tietoa mitä moninaisimmista lähteistä. Niinpä tie vie google-haun kautta Rötter –sivustolle, jota ylläpitää Sveriges Släktforskarförbunds. Yhdistys vastaa omaa Suomen Sukututkimusseuraamme.

Mainitulla sivulla on hakukone materiaaliin, jonka otsikkona on ”Barnhus-Sök”. Tämä tietokanta sisältää Tukholman lastenkodin asukkaiden tiedot vuosilta 1713-1802. Tuona aikana lastenkodissa asui yli 7000 henkilöä. Tästä joukosta löytyy vuodesta 1777 lähtien myös tuleva kisälli Petter Ulrik, joka on joutunut lastenkotiin isänsä, peruukintekijä Jan Peter Zervitskin kuoltua. Lastenkodin tiedoista selviää myös Petter Ulrikin äiti, Ulrika Sophia Brandt sekä tarkka syntymäaika. Petter Ulrik (ruots. Peter Ulric) asusti lastenkodissa aina vuoteen 1784, kunnes hänet lähetettiin setänsä, puuseppä Johan Conrad Zervitsken luo Turkuun. Ikävä kyllä, puuseppä Johan Conrad menehtyy jo seuraavana vuonna kivitautiin ja näin Petter Ulrik jää tavallaan toisen kerran orvoksi.

Joka tapauksessa Petter Ulrik taisi elää Turussa onnellisen elämän. Hän kuolee ”vanhuuteen” 72 –vuoden iässä elokuussa 1840. Puoliso Maria Cajalin puolestaan menehtyi aiemmin samana vuonna ja tuli haudatuksi Auran kirkkomaahan maaliskuussa 1840. Petter Ulrikin ja Maria Cajalinin muista lapsista voi mainita poika Johanin, jonka kohtaloksi tuli sairastuminen epilepsiaan. Ilmeisesti samaa sukua oli asunut jo 1730-luvulla Turussa, sillä 1770 kaupungissa kuoli puuseppä Johan Petter Zervitsky, jonka vaimo Margareta oli menehtynyt vuotta aiemmin.  Pariskunnan poika, isänsä kaima, oli syntynyt Turussa 1738. Luultavasti tämä poika oli em. peruukintekijä Jan Peter, sillä Johan ja Jan ovat synonyymeja keskenään. Isä Johan Petter muutti Turkuun Tallinnasta 1736 ja toimi sittemmin puuseppien oltermannina 1746-1770. Hänen kättensä työtä voi ihailla Piikkiön kirkossa, jonne hän teki yhdessä veistäjä Gabriel Malmbergin kanssa alttaritaulun kehykset.

Renki Fredrik Zervitskillä ja Johanna Mikontyttärellä oli ainakin kaksi lasta, vuonna 1851 syntynyt Maria sekä paria vuotta aiemmin syntynyt sekä lapsena kuollut Agneta. Fredrik kuoli Pitkäniityllä kesällä 1868 ja leski Johanna 1875.

Marian vei vihille maaliskuussa 1872 Simolan yksinäistalon renki Jaakko Mikonpoika Grönberg. Tämän pariskunnan esikoislapsi Aina Maria syntyi jo samana vuonna Pitkäniityn Veräjänkorvalla. Vuoteen 1880 mennessä perhe kasvoi kolmella pojalla; Juho Oskari, Kustaa Adolf ja Antti Jaakko.  Perhe asui Pitkäniityllä mm. Heikalla ja Veräjänkorvalla. Katraan täydensi huhtikuussa 1886 syntynyt Vilhelm Kristian. Isä Jaakko kuoli saman vuoden lopulla. Maria Zervitsky sai aviottoman Nikolai –pojan joulun alla 1890. Nelisen vuotta myöhemmin loimaalainen Kaarlo Reinhold Kaarlenpoika Hakala vei Marian vihille ja pariskunta sai Irene Albertina –nimen saaneen tyttären keväällä 1894. Kaarlo Reinhold toi mukanaan Heikan torppaan edellisestä avioliitosta syntyneen tyttärensä, Maria Josefinan.

6.6.2019

Kihla Waiva Elisabet


Loimaan Hattulan kylän Ketolan torpasta kotoisin ollut Robert Henrikinpoika nai 1881 Marttilan Pappilan karvarintyttären, Olga Maria Lundenin. Heidän yhteinen lapsensa Arno Toivo Gabriel ehti syntyä tasan vuotta ennen avioliiton solmimista, kesäkuun alussa 1880. Niinpä Marttilan kastettujen luettelon on kirjattu tieto isästä; ”Karvarinkisälli Robert Aaltonen Turusta tunnusti itsellisen Oskar Palmroosin ja rengin Kustaa Alpertti Kustaanpojan, molemmat pappilasta, läsnäollessa, että mainittu Olga Luden on hänen kihlattu morsiamensa sekä että tämä edellä mainittupoika Arno Toivo Gabriel on hänen lapsensa”.

Olga Marialla oli ennestään avioton tytär Eine Olga, joka oli syntynyt 1878. Robert Aaltosen kanssa hän sai vielä toisenkin lapsen, jolle pariskunta antoi hämmästyttävät etunimet Kihla Waiva Elisabeth. Tämä 1881 syntynyt tytär menehtyi vain muutaman kuukauden ikäisenä. Seuraavana vuonna 1882 perhe muutti Pöytyälle, Mustanojan kylään. Siellä syntyi tytär Lahja Olga Peninna. Samoihin aikoihin Olga Maria Lundenin em avioton tytär Eine annettiin kasvatiksi karvarinleski Maria Grönholmille Marttilaan. Ikävä kyllä Olga Maria kuoli helmikuussa 1887. Robert Aaltonen löysi uudeksi puolisokseen Karinaisten Kyrön kylän Nopolan rusthollarin tyttären, Olga Marian. Ajat olivat lopullisesti muuttumassa ja hieman epäsäätyinen avioliittokin oli täysin mahdollinen. 


Aikaisempina vuosikymmeninä ja -satoina naimakaupat tehtiin pääsääntöisesti omasta säädystä.
Robert Aaltosen ja Olga Maria Juhantyttären lapsia olivat mm. Alku Aarre Aatami, Arvo Artturi, Ahti Arvid, Kosti Robert, kaksoset Vilho ja Katri sekä toisen kaksoset Aino ja Paavo. Heistä 1900-luvun alussa ehti avioon Lahja Olga Peninna, jonka nai marttilalainen renkimies Karl August Jokinen.

Isä, nahkuri Robert Aaltonen jätti aikakirjoihin merkinnän mm. hyvästä eläintenkohtelustaan. Niinpä vuonna 1991 Turun Eläinsuojeluyhdistys palkitsi Aaltosen monen muun tavoin 10 markalla ”kotieläinten lempeästä kohtelusta”.

Lapsista kansallisesta kuulusimmaksi nousi ilman muuta Aarre Alku Aatami. Hän lähti opiskelemaan Turun Taideyhdistyksen piirustuskouluun päästen Victor Westerholmin oppiin. Hänen teoksiinsa koulun näyttelyssä tutusti mm. Emil Wikström, joka pani merkille Aaltosen taitavuuden. Wikström ottikin nuorukaisen omaksi oppipojakseen. Aarre Aaltonen oli Wikströmin opetuksessa Sääksmäen Visavuoressa pari vuotta. Jatko-opinnot veivät hänet aina Italiaan saakka. Hänen vaimonsa oli taidemaalari Margit Aarnio. Kun viipurilaisen liikemiehen, Juho Lallukan ja hänen vaimonsa Marian perustaman säätiön varojen pohjalta rakennettiin Helsinkiin Taitelijakoti Lallukka, tuli Aaltosista sen ensimmäisiä asukkaita.

Robert Aaltonen vietti 1928 entisenä nahkurimestarina 70-vuotisjuhliaan Pöytyän Mustanojalla. Nahkurimestarilla on riittänyt kädentaitoja, mutta ehkäpä poikansa taiteellisuus oli perua pikemminkin äidin puolelta. Yrjö Liipola oli Olga Marian serkku ja Väinö Aaltosen äidin pikkuserkku. Kotioloistaan Aarre Aaltonen paljasti Nuoren Voiman haastattelussa 1926 seuraavaa; ”Työhön totuin kotonani jo pienestä pitäen, mutta aikaa riitti taiteellisiinkin askarteluihin, varsinkin talvisin”.

2.5.2019

Traaginen hahmo

26.4.1928
Valkeakosken ja
Sääksmäen Sanomat
Tammelan Mustialan maanviljelyslaitoksen ”tutkimuksen läpikäynyt aliluokan” oppilas Aleksander
Ollonberg muutti Yläneen Vanhakartanoon vuonna 1874. Hänestä tuli hetkeksi aikaa jonkinlainen tarkastaja tuohon ikivanhaan kartanoon, jonka isännäksi oli edellisenä vuonna saapunut Helsingistä hovioikeudenneuvos Reinhold Ernst Peter Jägerhorn. Noin vuoden päästä vuonna 1847 Nurmijärven Palojoella muonatorpparin poikana syntynyt Ollonberg kuitenkin muutti työskentelemään Uudenkartanon puolelle. Näihin aikoihin Tammelan muuttokirjaan kirjattu sukunimi Ollonberg muuttuu muotoon Ollenberg. Samaisessa muuttokirjassa, joka toimii myös eräänlaisena mainetodistuksena, Ollenbergin kerrotaan lukeneen sisältä ”jotenki puhtaasti” ja ymmärtäneen kristinoppia auttavasti. Aapiskirja, Lutherin katekismus ja selitykset sujuivat häneltä myös auttavasti.
Lukusilla mies oli käynyt säännöllisesti ollen ulkonaisessa elämässään hyvämaineinen.

Kun Yläneen rippikirjoja vuodesta 1878 alkaen kirjoitettiin suomeksi, oli Aleksanderin titteliksi tullut pehtori. Lopulta 1883 hän kuitenkin lähti Auranmaalta asettuen Urjalaan, Matkun rustholliin pehtooriksi. Paria vuotta myöhemmin tapaamme maanviljelijäksi ryhtyneen Ollenbergin Akaan pitäjän Konhon säterikartanon isäntänä. Vaimo Emma Vilhelmiina Akkola oli kotoisin Honkilahdelta. Pariskunnalla oli ainakin kaksi Urjalassa syntynyttä tytärtä, Laina Alice ja Linda Vilhelmiina.

Konho oli iso maatila, joten Ollenbergin palveluksessa oli työnjohtaja ja karjanhoitaja sekä suuri joukko muuta palvelusväkeä. Konhon kartanon historian synkintä aikaa oli sisällissota reilu sata vuotta sitten. Sääksmäen Pietolan rusthollin isäntä Kustaa Laine murhattiin ampumalla Konhon metsässä huhtikuussa 1918. Tämän jälkeen samassa metsässä joutui uhriksi Jaakkolan isäntä Eemeli Jaakkola, jonka ruumis löydettiin vasta noin kolmen kuukauden kuluttua murhasta. Molkan talollinen Jalmari Salonen yritti paeta, mutta joutui ammutuksi omalla pihalla. Myös Aleksander Ollenberg,

joka tuolloin oli 70 vuoden iässä, joutui punaisten ampumaksi. Hän ei enää tuossa vaiheessa omistanut Konhoa, mutta häneltä kiristettiin rahoja kapinallisten toimesta. Kaksi esikunnan lähettämää vartijaa saikin noin 8500 markkaa Ollenbergilta, jonkavjälkeen hänet ammuttiin erään aution mökin seinustalle Konholta Nuuttilaan johtavan tien varrella. Ennen tätä tragediaa oli häntä kuulusteltu punaisten esikunnassa syytettynä vakoilusta valkoisen armeijakunnan hyväksi.

Leskivaimo Emmi säilyi fyysisesti vahingoittumattomana. Täyttäessään 60 vuotta häntä muistettiin sanomalehdissä. Lehtikirjoituksissa ylistettiin rouva Ollenbergin olevan niitä uhrautuvia talonemäntiä, jotka antavat elämänsä työn ja kodin hyväksi. Aikalaiset totesivat myös harvoin nähtävän niin hyvin hoidettua taloutta kuin mitä Konhon tilalla oli.  Tätä voinee kuvastaa sekin, että miehensä murhan jälkeen heinäkuussa 1918 leski järjesti asianmukaisen perunkirjoituksen Konholla. Apunaan hänelle tosin oli tamperelainen asianajotoimisto K.O. Laitinen & Viljo Sainio.

Vaikka Aleksander Ollenbergin aika Yläneellä jäi melko lyhyeksi vaiheeksi hänen elämässään, oli hän yksi pitäjän kartanoiden puutarhoihin ja viljelyksiin vaikuttaneista Mustialan kasvateista. Suuren maailman trendejä kartanoille toivat myös Ruotsin tulleet puutarhamestarit.

12.3.2019

Löysä

Pöytyän pitäjästäkin löytyi vielä 1900-luvun alussa muutamia löysiä. Tämä eri puolilla Suomea käytössä ollut termi tarkoitti henkilöä, joka ei omistanut kiinteää omaisuutta. Hän asusti muiden nurkissa eikä hän välttämättä ollut ns. vähempiosainen. Jopa kotona asuvia talollisen veljiä on saatettu nimittää löysäläisiksi, sillä he eivät omistaneet maata. Löysiä eli löysäläisiä on nimitetty myös kesteiksi, kotureiksi, huonemiehiksi, loisiksi ja löytyypä jostain päin maatamme sana purlakka kuvaamaan näitä henkilöitä.

Yksi näistä löysistä oli 1900-luvun alussa Auvaisten kylän mailla asunut maalari Kalle Evald Karitamäki, joka tosin oli muuttanut sukunimensä Koskiseksi. Hän oli syntynyt Ordenojan Luolajan talon piian, Maria Samuelintyttären aviottomana lapsena lokakuussa 1873. Marian omat vanhemmat olivat olleet torppareita Pöytyän Vähä-Juvalla. Kalle Evaldin äidinisä Samuel Erkinpoika mainitaan välillä sukunimellä Karitamäki, joka oli heidän asumansa torpan nimi. Samuel puolestaan oli syntynyt Haverin yksinäistalossa, mutta perheen nuorimpana poika oli joutunut etsimään asuinsijansa muualta kuin kotitilaltaan. Kyseessä oli mitä tyypillisin yhteiskunnallisessa asemassa vajoaminen. Haverin puolikkaan tilan isännyys siirtyi muualle Samuelin siskon Eevan mentyä naimisiin Loimaalta tulleen Henrik Matinpojan kanssa.

Marian äidin, Johanna Jaakontyttären juuret löytyvät Hypöisten Simolan talosta. Isä Jaakko oli kotoisin Simolasta ja äiti Valpuri Henrikintytär oli vihkimisen aikaan vuonna 1805 ollut piikana Viilalan Äärin talossa. Valpurin vanhemmat olivat Tanskilan Pietilän isäntäpari.
Vuonna 1905 olisi Auranmaalla ja sen liepeillä ollut paljon töitä kunnolliselle maalarille. Esimerkiksi heinäkuussa mainittua vuotta Alastaron kirkon ulkomaalauksen öljyäminen olisi annettu huutokaupalla pätevälle tekijälle, joka myös olisi täyttänyt takuuehdot.

Tämä ei kiinnostanut vähimmässäkään määrin Auvaisilla asunutta Kalle Evaldia. Sen sijaan hän vietiin Eurajoen ym. pitäjien välikäräjille kuun alussa syytettynä kolminkertaisesta törkeästä varkaudesta. Maalari Koskinen oli kevättalvella 1905 murtautunut useisiin kiinteistöihin Lapin pitäjän Kirkonkylässä ja Kaukolassa sekä Rauman maaseurakuntaan kuuluneessa Kollan kylässä. Näistä kaikista varkauksista hänet tuomittiin käräjillä yhdeksäksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja tämän jälkeen olemaan 12 vuotta vailla kansalaisluottamusta. Valtiolle hänet määrättiin korvaamaan todistajanpalkkioita noin 120 markkaa. Koska kyse oli näin kovasta tuomiosta, se alistettiin vielä Turun hovioikeuden käsittelyyn. Siellä tuomiosta karsittiin yksi vuosi kuritushuonetta pois, mutta muutoin välikäräjien päätös jäi voimaan.

Tuomion kärsittyään hän syyllistyi uusiin rikoksiin saaden lopulta vuonna 1923 elinkautisen tuomion murhasta. Tätä hän joutui istumaan Turun keskusvankilaan. Tarina päättyi hyvin onnettomasti, sillä Kalle Koskinen löydettiin maaliskuisena iltapäivänä 1925 elottomana sellistään. Hän oli tehnyt päättänyt päivänsä oman käden kautta eikä entisen maalarin hyväksi voitu tehdä enää yhtään mitään. Tekoaan varten hän oli puusepänverstaalta saanut käsiinsä sahan jännitysnuoran, johon onneton kuristi itsensä.

Kyseisen ryöstömurhan Koskinen oli tehnyt jossain päin Rengon pitäjän metsiä jo 1921. Pöytyän mies joutui heti epäilysten alaiseksi, mutta hän oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Vihdoin marraskuussa 1922 eräs poliisi Hämeenlinnan kaupungissa huomasi Koskisen kadulla pidättäen tämän saman tien. Epäilty tunnusti em. rikoksen, mutta edes murhatun henkilöllisyys ei vielä tuossa vaiheessa selvinnyt. Siitä ei saatu selkoa edes oikeudenkäynnissä, vaikka Koskinen sanoi murhanneensa turkulaisen talonomistaja Sulo Emil Rannan. Tuollaista henkilöä ei ollut kateissa ja metsästä löytyneen vainajan salaisuus säilyi.

26.2.2019

Rautalammilla helmikuussa 1794

Rautalammin kastettujen luettelossa on helmikuun yhdeksännen päivän kohdalla vuonna 1794 tavallista enemmän tekstiä. Tuolloin syntyi talollinen Pekka Liimataisen ja vaimonsa Anna Markkasen perheeseen kaksostytöt, joista toinen kuolleena ja toinen menehtyi vedettyään kolme kertaa henkeä.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen merkintä siamilaisista kaksosista maassamme. Nämä tytöt olivat vatsoistaan kasvaneet yhteen, mutta pää sekä jalat olivat erillään. Kädet olivat syntyessä toinen toisensa kaulan ympärillä.

Pekan ja Annan perheessä oli kaksi muutakin tyttöä, mutta nämä olivat tiettävästi täysin normaaleja lapsia. Siamilaisten kaksosten syntymisen taustalla ei ole perinnöllisyyttä.



2nne fl.b. med sammanvuxna magor, men hufvuden ochfötter åtskilda med händerna om hvarandras halsamage rörde sig, men denne död redan vid födelsen_och den andre efter nämde 3ne andedrag

21.2.2019

Kuralan Kallesta

Kenties halutuin pöytyäläinen vuonna 1923 oli Kuralan Kalle, Ordenojan kylässä syntynyt nuorimies. Hänen perässään oli erityisesti virkavalta, sillä mies oli karannut vartijoiltaan Hämeenlinnan asemalla mainitun vuoden tammikuussa. Tuntomerkkeinä oli 180 sentin pituus, ruskeat silmät ja vaaleat hiukset. Hänen omallatunnollaan oli runsaasti rötöksiä ja niinpä valtio lupasi maksaa 500 markan palkkion pidättämiseen johtavista tiedoista.

Kuralan Kalle oli oikealta nimeltään Kalle Sjöblom. Hän oli syntynyt Pöytyän Ordenojan Kuralan torpassa vuoden 1894 viimeisinä päivinä. Hänen isänsä Kalle Vihtori oli Kaulanperän Ylijaakolan piian, Justiina Liisantyttären aviottomana lapsena. Kuten äidin nimestä voi päätellä, oli Liisakin avioton lapsi. Kalle äiti Johanna Helena Matintytär oli kotoisin Raisiosta rippikirjojen mukaan. Tosin hänen isänsä Ville Lähteenmäki oli viettänyt sangen matkustelevaista elämää.

Tämä vietti lienee kulkeutunut myös Kalle Sjöblomille, sillä hän ei aikuisiällä ehtinyt pahemmin asettua aloilleen. Sisällissotamme vuonna hän syyllistyi rikoksiin enemmän tai vähemmän, mutta tämän jälkeenkin hänen näyttää olleen mahdotonta elää kunniallista elämää. Hänet saatiin kiinni vuoden 1918 lopulla, mutta Kalle pääsi melkein välittömästi karkuteille. Sen jälkeen Sjöblom asusteli Oripään metsäkulmilla varastaen sieltä täältä haluamansa tavarat. Poliisit olivat pitkään voimattomia, mutta lokakuun loppupuolella 1919 hänet napattiin Kankaanpään torpasta Oripäässä. Mies lähetettiin saman tien Turun lääninvankilaan.

Kiven sisässä Kalle Sjöblom ei kauaa viihtynyt, sillä esimerkiksi syksyllä 1922 häntä syytettiin etsiväpoliisi Kallion ampumisesta, luvattomasta sotilaspuvun käytöstä ja luvattomasta ampuma-aseen halllussapidosta. Sjöblom myönsi syytteet osin, mutta Kalliota hän ei myöntänyt koskaan ampuneensa. Hämeenlinnan raastuvanoikeus päätyi todistajien kuulemisen jälkeen samaan tulokseen. Hänelle rapsaistiin 300 markan sakot luvattomasta aseesta ja kaksi kuukautta vankeutta sotilaspuvun käyttämisestä. Muista rötöksistä Sjöblom joutui Tampereen raastuvanoikeuden eteen.
Muita miehemme ”urotekoja” olivat olleet polkupyörävarkaus Loimaalla, kolme samanlaista Tampereella, viljavarkaus Vampulassa, luutnantin virkapuvun anastaminen ja Siurossa tapahtunut 12000 markan arvoisen omaisuuden varastaminen eräältä opettajalta. Tässäkin oli vain osa rikoksista, joista hän myös oli saanut useita kuritushuonetuomioita. Näistä osan hän sovitti istumalla kiven sisässä, mutta suurimman osan ajasta virkavalta sai olla hänen kintereillään. Suomen Kuvalehti julkisti Kalle Sjöblomin kuvan helmikuussa 1823 luonnehtien häntä samalla nykyajan Matti Haapojaksi.

Kuralan Kallella, kuten hänen lempinimensä siis kuului, saattoi olla myös auervaaramaisia ominaisuuksia. Pirkkalan välikäräjillä talvella 1923 sai Loimaalta kotoisin ollut irtolaisnainen Elli Aleksandra Salmi kahdeksan kuukauden kuritushuonetuomion Kallen karkaamisen avustamisesta. Elli oli ostanut rautakaupasta terässahan, jonka sitten toimitti leivän sisässä Sjöblomille. Tämän avulla miehen onnistui sahata kahleensa poikki. Salmen lisäksi tuomiolle joutui Pirkkalan vanginvartija huolimattomuutensa takia. Tämä erhe katsottiin 600 markan sakon arvoiseksi.

11.2.2019

Kiertävä opettaja

Vuonna 1887 saapui Tarvasjoella Taivassalosta 26 vuotias nuorukainen David Alfred Seppälä, joka oli syntynyt Hylkilän Sepällä. Hänen isänsä oli kyseisen talon rusthollarina tuohon aikaan. Nuorukaisemme päätti lähteä tai lähetettiin opiskelemaan Jyväskylän seminaariin. Tämän opetuslaitoksen, joka oli perustettu 1863, ensimmäisenä johtajana toimi itse Uno Cygnaeus. Vuosien mittaan Jyväskylän seminaarista valmistui 4500 kansakoulunopettajaa ennen sen lakkauttamista 1938.

David Seppälä osallistui siihen ”julkiseen vuositutkintoon”, joka järjestettiin seminaarissa kesäkuun puolivälissä 1886. Hänen kanssaan samaan aikaan valmistui 31 opettajatarta ja 24 opettajakokelasta. Tämän jälkeen olikin vuorossa muutto Euran kylän kansakoululle. Koulun edellinen opettaja Frans Kivimäki muutti marttilalaissyntyisen vaimonsa Matilda Bromanin kanssa 1888 Vesilahdelle. Samalla Vesilahdelta tuli Tarvasjoelle David Seppälä morsian, Suoma Gustava Salvin. Tarvasjoella pariskunnalle syntyivät tyttäret Suoma Helena ja Anna Kyllikki.

Kansakoulunopettaja Seppälä vuosiin Tarvasjoella osui merkittävä seurakunnallinen tapahtuma. Kirkkoon päätettiin hankkia uudet urut, jotka sitten vuonna 1887 saatiin vedettyä paikalle Kyrön aseman kautta. Kirkkoväärti Kaarle Vähätalo ja isäntä Otto Tahila hoitivat kuljetuksen rautatieltä kirkkoon 1,50 markkan maksulla per hevonen. Yhteensä työhön tarvittiin peräti kahdeksan hevosta, joten mistään ihan pienestä paketista ei ollut kyse.

Kuntakokouksen esimies Anton Ahlroth kertoi kesäkuun neljäntenä päivänä kokoontuneelle kirkkoraadille kahden henkilön hakeneen urkupolkijan tointa. Hakemuksensa olivat jättäneet itsellismies Iisakki Oksanen sekä torpparinpoika Augusta Scharlin Kirkonkylältä. Valituksi tuli kirkkoraadin toimesta herra Oksanen 15 markan vuosipalkkaa vastaan. Kyseessä oli toistaiseksi voimassa ollut työsuhde. Samalla päätettiin ehdottaa tulevalle kirkonkokoukselle, että uusia urkuja tarkastamaan otettaisiin Turun kaupungista herra Oscar Pahlman. Heinäkuinen kirkonkokous päätti myös urkuparven rappusten, pilarien ja seinien maalauksesta.

Myöhemmin samana kesänä päästiin käsittelemään v.t. urkurin palkkaamista. Tähän tehtävään haluttiin kansakoulunopettaja David Seppälä. Asia ei kuitenkaan ollut mikään läpihuutojuttu, sillä kirkonkokous joutui ensin tarkastamaan hänen todistuksensa urkujen soittamis- ja hoitamistaidoista sekä takauskirjan. Sen Seppälä oli antanut vastaanottaessaan urut. Koska Seppälällä ei vielä ollut ensin mainittuja, lykättiin käsittelyä myöhemmäksi.

Heinäkuun lopulla 1888 nämä todistukset olivat vihdoin saatavilla. Turun tuomiokirkon kanttori oli antanut todistuksen, jonka mukaan David Seppälä omistaa tyydyttävät tieteellisen opin taidot ja riittävät käytännölliset voimat soittaakseen kirkkouruilla messut, kirkkovirret ja ”tavalliset etusoitot”. Samoin oli urkujen rakentaja Johan Zachariasson antanut Seppälälle todistuksen välttävistä taidoista mitä tulee uusien urkujen hoitoon. Maanviljelijät Anton Ahlroth ja Karl Lindström toimittavat 500 markan takauskirjan, joka myöskin tarvittiin.

David Seppälä muutti perheineen Iitin pitäjään 1896 ja myöhemmin Lehtimäelle. Toukokuun puolivälissä 1907 hänelle annettiin elinikäinen 1000 markan suuruinen vuosieläke. Seppälä kuoli Taivassalossa joulun alla 1922. Hän oli ostanut sieltä vanhuuden päivikseen Rauhamäki -nimisen tilan. Hänet opittiin tuntemaan puutarhurina ja mehiläisten hoitajana. Taivassalossa hän ehti työskennellä myös Ingerannan kansakoulussa käsitöiden opettajana.


Kuva :
Euran kirkko
Vuori Kaarlo, 1885
Museovirasto - Musketti

7.2.2019

Kuusamon sulhanen


Pöytyän Lankkisten takamailla asusteli 1800-luvun alkupuoliskolla entinen sotilas ja reserviläinen Henrik Holm yhdessä poikansa Matin perheen kanssa. Henrikin käyttämää nimeä Holm on pidettävä sotilasnimenä pikemminkin kuin sukunimenä. Ruotusotilaaksi tulleessaan mies sai säädöksien mukaan liikanimen, jota kutsutaan myös sotilasnimeksi. Nimi saattoi myös välillä vaihtua ja niinpä Henrik tunnettiin nuorempana nimellä Orm, käärme. Sotilasnimet tulivatkin monesti luonnosta, mutta myös miesten varusteista ja ulkonaiseen olemukseen liittyvistä seikoista.

Kuusamon rk 1857-1866, osa II
Henrik Ormin l. Holmin ja hänen vaimonsa Valpurin vanhin poika Matti ei käyttänyt sukunimeä lainkaan, vaan hänet mainitaan rippikirjoissa pelkällä patronyymillä. Puolisokseen tämä 1795 syntynyt Matti otti itseään yhdeksän vuotta nuoremman Maija Juhontyttären, joka vihkimisen aikaan oli ollut piikana Leisalan yksinäistalossa. Kuten niin usein kävi, oli myös Maijan isä Juho Alm ollut Ruotsin armeijan palveluksessa rakuunana asuen perheineen Auvaisissa.

Matilla ja Maijalla oli yhteensä neljä lasta; Maijastiina, Liisa, Samuel ja Johanna vuosien 1828-1846 välillä. He asuivat ensin Leisalan talon mailla, mutta viimeistään 1840-luvun lopulla perhe on kirjattu rippikirjassa Lankkisten takamaiden sivuille. Pöytällä asui tuohon aikaan muitakin sukunimeä Holm käyttäneitä henkilöitä, kuten Pappilassa asunut räätäli Jaakko Holm. Heillä ei kuitenkaan ollut sukusiteitä Henrik Holmiin.  Pappilassa asui toinen räätäli, Juho Holm. Haudattujen luettelon mukaan hänet haudattiin kirkon pohjoissivulle, vaikka kuolinsyynä olikin paleltuminen. Joka tapauksessa tätä räätäliparkaa kohdeltiin epäkristillisenä hänen kuoltuaan.

Edellä mainituista Henrik Holmin pojanlapsista Liisa lähti heti kohta ripille päästyään omille teilleen. Hänet löytää mm. Prunkkalan Järykselän kylän Alitalosta 1848-1849, missä Liisa oli piikana yhden palvelusvuoden palatakseen sitten Pöytyän puolelle. Siellä hän sai palveluspaikan Auvaisten kylän Jaakkolan talosta. Sitten tapahtui jotain erittäin harvinaista koko Auranmaan historiassa, vähintäänkin tuohon ajankohtaan verrattuna. Liisa Matintyttären vei vihille peräti Kuusamosta saakka tullut itsellismies Risto Kyllisen poika Yrjö. Häitä vietettiin morsiamen kotitorpassa maaliskuun lopulla 1852. Ensimmäinen yhteinen lapsi, Juho Risto syntyi jo kesäkuun puolivälissä samana vuonna. Kummeikseen tämä vanhempiensa kanssa Kuusamoon saman tien muuttanut lapsukainen sai Naaranojan itsellisvaimon Liisa Mikontyttären, Auvaisten Jaakkolan piian, Maija Matintyttären sekä suutarioppilas Samuel Matinpojan.

Kuusamossa Liisa perheineen asettui Poussun kylään. Rippikirjaan hänet on 1850-luvun lopulla merkitty sukunimellä Jaakkola, joka siis on luonnollisesti perua Pöytyän ajoilta. Perheessä oli useita lapsia ja suku on heidän kauttaan jatkunut aina tähän päivään saakka. Liisa Matintytär oli yksi pisimmän muuttomatkan 1800-luvulla tehneistä pöytyäläissyntyisistä naisista. Oli erittäin harvinaista, että sulhanen tuli kauempaa kuin omasta seurakunnasta tai sen naapureista. Esimerkiksi vuosien 1750-1850 välisenä aikana solmituissa 1999 liitossa vain 330 tapauksessa sulhanen oli kotoisin muualta kuin Pöytyältä.



5.2.2019

Pappien touhuja

Vuonna 1736 teki 16 talollista nykyisen Tarvasjoen ja Pöytyän pitäjistä, silloisista Euran ja Karinaisten kappelista Turun Tuomiokapituliin valituksen. Sen mukaan Marttilan silloinen kirkkoherra Mathias Riman ei noudattanut konsistorin päätöstä vuodelta 1686, jonka mukaan Euran kirkossa pidettäisiin joka kolmas ja Karinaisten kirkossa joka neljäs saarnapäivä jumalanpalvelus. Tuolloin saarnaajan tuli kyseisen päätöksen mukaisesti saada kirkon läheisyydessä olevasta talosta näitten seurakuntien kustannuksella ruokaa ja hevoselleen apetta. Kuitenkin kyseinen saarnaaja vaati laittomia veroja, kuten heiniä, olkia, päivätöitä ja jopa joulupaistia. Kun kappeliseurakuntalaiset kieltäytyivät näistä, jätti Riman heidät jopa kahdeksaksi saarnapäiväksi ilman herran sanaa.
Kirkkoherra kertoi vastineessaan valituksen olevan aiheettoman. Hän selitti, että hän on katsonut näissä seurakunnissa toimittamiensa vihkiäisten yhteydessä pitämiensä saarnojen korvanneen jumalanpalveluksen kirkossa ja jos joskus olisikin tapahtunut, että saarnavuoro näissä seurakunnissa oli laiminlyöty, ovat seurakuntalaiset siihen itse syypäitä, kun eivät ole antaneet saarnaajalle ruokaa, vaan hänen on itse täytynyt nälissään palata kotiin niin pitkän matkan takaa. Mutta mitä tulee hänen laittomaan valituksessa mainittuun seurakuntalaisten verottamiseen, niin kieltää hän koskaan mitään pyytäneensä, vaan ovat seurakuntalaiset mielensä mukaan antaneet hänelle erityisiä tarveaineita kuten villoja, pellavia ja kauroja.

Käsittelyn lopputuloksen kirkkoherra Riman ja kappelilaiset löivät kuvainnollisesti kättä päälle sekä lupasivat molemmin puolin noudattaa vuoden 1686 päätöstä. Tuomiokapituli ohjeisti lisäksi, että saarnapäiviksi luetaan sunnuntaipäivät ja juhlapäivät, paitsi joulua, pääsiäistä ja helluntaita kuin myöskin rukouspäiviä, jolloin kappelilaisten tuli saapua emäkirkkoon, Marttilaan. Sen sijaan apostolien päivät ja saarnat kärsimisestä eivät ole saarnapäiviksi luettavia, vaikka Euran ja Karinaisten kappelien väki niin olisi halunnut.

Matias Riman oli syntynyt nykyisessä autopääkaupungissamme eli Uudessakaupungissa. Hänen isänsä oli täkäläinen kirkonisäntä ja porvari Yrjö Riman. Sieltä hänet oli lähetetty Turkuun opiskelemaan. Matias sais pappisvihkimyksen hieman ennen Isovihan alkua 1708, jonka jälkeen hänet määrättiin apulaispapiksi Kokemäelle. Sieltä matka jatkui 1716 Luvian kappalaiseksi ja edelleen 1721 Marttilaan. Vuoden 1730 pappeinkokouksessa hän toimi saarnaajana, joka oli vähintäänkin jonkinlainen virkakunnan kunnianosoitus hänelle. Matias Rimanin ja hänen vaimonsa Magdalena Paulinuksen tyttäristä neljä nai aikanaan pappismiehen. Niinpä hänen vävyjään olivat Säkylän kappalaiset Tomas Lindqvist ja Simo Fonselius sekä Kiikalan kirkkoherra Mikael Wanonius. Kvartetin täydensi Auran kappalainen Johan Zelonius.

Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin eli 1790 Turun Hovioikeus langetti Kosken kappeliseurakunnan kappalaiselle, Henrik Hammarenile ja lukkari Yrjö Rothbergille jumalanpalveluksen laiminlyönnistä rukoussunnuntaina 1788 rajut sakot eli kuudennen osan heidän vuotuisista tuloistaan. Sakoista puolet lankesi pitäjän köyhien kassaan ja toinen puoli kirkolle.

30.1.2019

Palvelijatar ja testamentti

Turun kaupungissa lokakuussa 1815 syntyi räätäli Henrik Sevonin ja hänen vaimonsa Stinan perheeseen tytär, jolle vanhemmat antoivat nimen Stina Henrika. Äiti Stina oli kotoisin Perniön pitäjästä, kun taas Henrikin sukujuuret ovat todennäköisesti Paimiion Sievolassa. Stina Henrika viihtyi Turussa aina vuoteen 1841 saakka, kunnes löysi työpaikan Yläneeltä.




Hänestä tuli Yläneen Vanhakartanon omistajan, alikapteeni Johan Reinhold Jägerhornin ja vapaaherratar Henrietta Kristina Lybeckerin palvelijatar. Alikapteeni oli saanut kartanon omistukseensa vuonna 1837.

Hän oli syntynyt Mietoisissa sotaneuvos Reinhold Ernst Jägerhorn (af Spurila -sukua) lapsena. Suomen sodan jälkeisinä vuosina nuori Johan Reinhold palveli kersanttina 1. Suomen jääkärirykmentissä. Hän yleni alikapteeniksi ja otti eron väestä 1831. Hänen veljensä Blechard Gustaf toimi senaatin protokollasihteerinä ja lanko Blechard Johan Lybecker kersanttina samaisessa jääkärirykmentissä kuin edellä on mainittu.

Vaimo Henrietta Kristina oli miehelleen sukua. Hän kuoli Yläneen kartanossa 1879. Puolisonsa Johan Reinhold oli menehtynyt kunnioitettavassa 80 vuoden iässä jo 1874 Mietoisissa. Kauan ennen tätä, tammikuussa 1859 olivat molemmat puolisot tehneet yhteisen testamentin. Siinä he ilmaisivat viimeisenä tahtonaan, että jälkimmäisen heistä kuoltua on pariskuntaa 17 vuotta tuolloin palvellut Kristina Sevon saava kartanoon kuuluvista Lietsan talosta ja Lietsan torpasta vuosittain elämänsä loppuun saakka kaksi tynnyriä rukiita, tynnyrin ohria, yhdeksän kappaa nisuja, kuusi kappaa herneitä, kuusi nelikkoa potaatteja, yhden leiviskän voita, puhdasta rahaa 12 ruplaa hopeassa, neljä syltä koivu- ja yhden sylen mäntyhalkoja sekä vihdoin kaksi kannua ”rievää maitoa” viikossa Maarian päivästä Mikonpäivään. Tämän lisäksi uskolliselle palvelijattarelle testamentattiin asuttavaksi kahden huoneen mökki tarpeellisine ulkohuoneineen. Tämän testamentin todistivat Yläneellä Oripään välisaarnaajat Nils Helenius Oripäästä ja Karl Hagelberg Pöytyältä.

Tämä kaunis testamentti ei kuitenkaan koskaan tavoittanut saajaansa, sillä Kristina Sevon kuoli ennen hyväntahtoisia työnantajiaan vuonna 1870. Tämän jälkeen Jägerhorn ja Lybecker tekivät uuden testamentin, jonka sisältö pysyi samana kuin edellä. Tällä kertaa edunsaajaksi tuli heidän kasvattityttärensä Venla Sofia Iisakintytär. Tämä oli syntynyt kartanoon kuuluneessa Keskitalon torpassa joulun alla 1856 renki Iisakille ja tämän vaimolle Maijalle. Jostain syystä lapsi oli sitten annettu kartanon omistajien kasvatiksi. Omia lapsia heillä ei ollutkaan. Uuden testamentin todistivat sen kirjoittaja, Anders Lunden, kartanon palvelusneiti Ester Pihl sekä renki Johan Wikström, kaksi viimeksi mainittua puumerkeillään.

Venla Sofia käytti sukunimeä Lybeck, jonka alkuperä ei tarvitse selittää. Vuonna 1876 hän muutti Yläneeltä Porin kaupunkiin ja meni naimisiin sahatyömies Ernst Grandellin kanssa. Heidän ensimmäinen lapsensa, elokuussa 1877 Porissa syntynyt tytär sai nimen Heleni Henriette, kasvattiäidin muistoa kunnioittaen. Grandellien perhe asui tuossa vaiheessa neljännessä kaupunginosassa.

Kuva; Yläneen kartanon päärakennus - Museovirasto - Musketti


27.1.2019

Armovuodensaarnaaja

Marttilan kirkko 2010 - kuva JP Vuorela
Armovuodensaarnaaja oli pappismies, joka ilmestyi seurakuntaan kirkkoherran kuoltua. Armovuosi myönnettiin kuolleen perheelle ja tämän aika he saivat nauttia kyseisen vainajan palkkaetuja. Tuon ajan papin tehtäviä hoiti em. armovuodensaarnaaja. Usein tämä henkilö oli sukua edesmenneelle kirkkoherralle ja saattoipa armovuodensaarnaaja joskus naida kirkkoherran lesken. Armovuosi perustui alun perin papiston erioikeuksiin vuodelta 1723. Vainajan leski ja tämän mahdolliset lapset olivat toisaalta velvollisia huolehtimaan viran hoitamisesta johtuneista kuluista.

Marttilan kirkkoherra Jakob Ziden kuoli 1801 ja hänen seuraajakseen aiottu Johan Ytter menehtyi ennen virkaan astumistaan. Tällöin Marttilan Pappilaan riensi Uudenmaan Pyhäjärveltä Anders Henrik Schaeffer, joka oli valmistunut papiksi joulukuussa 1799. Hän oli syntynyt 1773 em. pitäjässä ja käynyt Turun katedraalikoulua päästen ylioppilaaksi 1795. Isä Johan Kristoffer Schaeffer oli saanut pappisvihkimyksen 1750-luvun alussa, jonka jälkeen hänet nimitettiin Pyhäjärven kappalaisen apulaiseksi sekä edelleen varsinaiseksi kappalaiseksi vuonna 1759. Pyhäjärvellä hän myös kuoli 1799. Hänen vaimonsa, Anders Henrikin äiti oli Brita Sofia Schytterus, jonka isä Johan S. oli Pyhäjärven edellinen kappalainen. Tämä herra oli muuten syntynyt Liedossa ja suvun juuret vievät turkulaiseen porvari Martti Markuksenpoika Skyttiin. Johan Schytteruksen puolison, Helena Coreliuksen ensimmäinen aviomies oli myöskin saman seurakunnan kappalaisena. Kuviot olivat hyvin pienet, mitä tuli pappissäätyyn kuuluneiden naimiskauppoihin.

Armovuodensaarnaaja Anders Henrik Schaeffer oli Marttilassa vuoteen 1805 saakka, jolloin hänet määrättiin vt. pitäjänapulaiseksi Vihtiin. Siellä hän myös kuoli naimattomana ja lapsettomana paria vuotta myöhemmin.

Melko nuorena kuolleen armovuodensaarnaajamme sukujuuret ovatkin osin myös Marttilassa. Isänisä Johan käytti sotilasnimeä Schefer palvellen kuninkaallisen henkirakuunarykmentin Maskun komppania kengitysseppänä. Tämän arvonsa kautta hän sai perheineen asua Tiipilän kylän Lammin puustellissa. Hänen ja vaimonsa Anna Yrjöntyttären lapsenlapsista toinenkin antautui papilliselle uralle. Anders Henrikin veli Karl Johan Schaeffer kuoli 1840 Lempäälän kirkkoherrana. Kengitysseppä Scheferin ja Annan toinen poika Karl taasen työskenteli pappisvihkimyksen jälkeen kappalaisena Kullaalla ja Harjavallassa. Vuonna 1791 hänestä tuli Someron kirkkoherra, mutta valitettavasti hän kuoli jo helmikuussa 1792. Hänen ja vaimonsa Gertrud Bährin poika Karl Johan syntyi Paimiossa 1761 ja tuli nimitetyksi Rymättylän kappalaiseksi 1798. Hän kuitenkin kuoli ennen virkaan astumistaan Somerolla, jossa hän oli työskennellyt kirkkoherran apulaisena.

Tiipilän Lammin puustelli näki seuraavina Maskun komppanian kengitysseppinä Jakob Malmstedtin ja hänen jälkeen Fredrik Wallin. Viimeksi mainitun herran aikaan Ruotsin vallan alta siirryttiin Venäjän autonomiseksi osaksi. Samalla Fredrik Wall jäi puustellin viimeiseksi aliupseeriksi henkirakuunarykmentissä.

Blogitekstisuositus

Julmaa vanhuksen hoivaa

Liedon Ankan kylän Ryngöllä syntyi tammikuussa 1821 rusthollari Matti Heikinpojan ja Ulrika Jaakontyttären perheeseen tytär, jolle annettiin...