Ilmakanavien Pahlman totesi olevan riittävän tiiviiden ja tarkasti nahoitettujen. Kun vielä todettiin, että Thulella oli ollut sekä taitoa että kykyä toimittaa ”samannäköistä ja pienimpiin osiinsa huolellista työtä”, voitiin urut ottaa käyttöön suurella mielihyvällä. Ensimmäinen kanttori seurakuntaan saatiin herra Karl Emil Seleniuksesta, joka tosin suomensi nimensä Sauraksi muutamia vuosia myöhemmin. Hän oli kotoisin Sääksmäeltä, mutta Pöytyälle tultuaan hän myös jäi sinne kuolemaansa saakka 1948. Tässä varmaan auttoi puolisoksi löytynyt Pöytyän tyttö Ida Eufemia Ketola.
Urkujen rakentaja Bror Axel Thulen oli saanut urkujen rakentamisen taidon jo verenperintönä, sillä myös hänen isänsä Anders oli tehnyt lukuisia soittimia. Hän myös perusti legendaarisen Kangasalan urkutehtaan, joka oli ensimmäinen laatuaan maassamme. Siellä ehdittiin valmistaa urkuja neljässä sukupolvessa vuosien 1844-1983 välillä.
Bror Axel syntyi Kangasalan pitäjässä syksyllä 1847. Hänen piti lähteä Turun tuomiokirkon urkurin, herra Boströmin oppilaaksi, mutta opettajan kuolema esti tämän suunnitelman. Sen sijaan hän työskenteli em. tehtaalla mm. virittäen urkuja. Ensimmäisiä itsenäisiä töitä olivat Hollolan ja Oriveden kirkkojen urut.
Isä Anders menehtyi melko nuorena ja monista epäilyksistä huolimatta Bror Axel pystyi kehittämään tehtaan toimintaa edelleen. Kaiken kaikkiaan miehemme rakensi 195 urut, joista nelisenkymmentä oli yksiäänikertaisia koulu-urkuja.
Hänen poikansa Martti, joka suomensi sukunimensä Tulenheimoksi, otti tehtaan johdon haltuunsa 1911. Tuohon aikaan tulivat tuotantoon myös harmonit. Martti Tulenheimon aikakaudella tehdas ylsi kenties hienoimpaan saavutukseensa rakentaen Lapuan kirkkoon maamme suurimmat urut.
Pöytyän urut olivat kyseisen kirkon ensimmäiset ja rakentajan poika Martti uudisti ne täysin vuonna 1928. Nykyiset urut ovat vuodelta 1983 ja niissäkin on saman suvun jälki. Ne ovat nimittäin konkurssiin menneen Kangasalan urkutehtaan viimeiset urut. Alussa mainittu tarkastaja, johtaja Oscar Pahlman oli suomalainen kirkkomuusikko. Hän oli perustanut 1878 Turun lukkari- ja urkurikoulun, jonka johdossa hän oli aina vuoteen 1928 saakka.
Urkujen tulo vauhditti jumalanpalveluksia melkoisesti, sillä aikaisempi verkkainen veisaustyyli muuttui säestyksen myötä. Kansantarinoissa kerrotaan, miten hitaampi mökin emäntä oli virren loppuessa pari säkeistöä jäljessä, vaikka kuinka oli yrittänyt pitää vauhtia yllä.
Kuva; Kotimainen työ : Kotimaisen työn liiton äänenkannattaja, 01.08.1925, nro 8-9, s. 25
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/970753?page=25
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti