Kiskon ainoa tappo

Halikossa vihittiin lokakuun puolivälissä 1727 Peksalasta kotoisin ollut Maria Henriksdotter ja Kiskon Toijan kylän Mellerin ratsutilan isäntä Christer Matsson. Tuoreen morsiamen vanhemmat olivat Henrik Johansson ja vaimonsa Anna Thomasdotter. Tytär Maria syntyi huhtikuussa 1706, neljä vuotta myöhemmin kuin vauvana kuollut myöskin samanniminen isosiskonsa. Peksalan kylä sijaitsee suuren Kemiönsaaren koillispäässä, entisen Angelniemen kunnan alueella.

Rusthollari Christer oli puolisoaan kuusi vuotta vanhempi. Hänen vanhempansa olivat Mellerin edellinen isäntä Mats Jöransson ja tämän Perniön Haarlan kartanosta kotoisin ollut puoliso Karin Axelsdotter. Christer oli syntynyt järjestyksessä neljäntenä perheen kahdeksasta lapsesta. Hänen siskojaan oli emäntänä mm. Kurkelan Arkkilan talossa sekä Perniön Tilkkalan ratsutilalla.

Christerille ja Marialle syntyi kuusi lasta vuosien 1729-1745 välisenä aikana. Kaikki näytti siis suosivan tätä pariskuntaa ja heidän perhettään.

Toijan kylä oli luultavasti yksi vilkkaimmista koko pitäjässä ja lisää väkeä sinne toi vuonna 1744 perustettu sahalaitos. Tämä vähänkin isommassa pitäjässä tuiki tarpeellinen teollisuuden haara aiheutti sinänsä rauhallisessa pitäjässä eräitä ongelmiakin. Toijan Mellerin isäntä Christer Matsson ja sahan kirjuri Johan Östedt olivat lopulta osallisina tapauksessa, joka teki murheellisella tavalla lopun edellä kuvatusta perheidyllistä.

Vuoden 1745 lopulla kirjuri Östedt ja isäntä Christer ryyppäsivät itsensä umpijuovuksiin. Käyttämäni lähteet eivät sen tarkemmin kerro, missä tämä kyseenalainen ilonpito tapahtui ja oliko muita henkilöitä paikalla. Joka tapauksessa Östedt sai juovuksissa ollessaan käsiinsä miekan, jolla hän sitten pisti kuoliaaksi rusthollari Christerin.

Tapaus meni luonnollisesti käräjille ja tuomio oli armoton. Helmikuun kuudentena päivänä vuonna 1746 Johan Östedt sai painaa päänsä pyövelin pölkylle. Koska hän kuoli kunniattomana, kertoo Kiskon haudattujen luettelo hänen tulleen kuopatuksi "på norra sijdan i Kyrckiogården". Tämä osa hautausmaata oli varattu murhamiehille, itsemurhan tehneille ja muille seurakunnan kannalta jumalattomasti kuolleille.

Vain hieman aikaisemmin murhan uhri, isäntä Christer Matsson oli haudattu hiljaisuudessa, "i stilhet", kirkon ristikäytävän alla olleeseen hautaan.

Leskeksi jäänyt Maria Henriksdotter meni seuraavan vuoden lokakuussa naimisiin Kiikalan pitäjän Kruusilasta tulleen Christer Jacobssonin kanssa. Tästä avioliitosta syntyi tytär Regina, joka meni aikanaan naimisiin turkulaisen porvarin, Henrik Andsteenin kanssa. Tämä liitto päättyi miehen kuoltua pilkkukuumeeseen toukokuussa 1794.

Christer Jacobssonin kuoltua Mellerin isäntänä jatkoi murhatun Christerin poika Erik, joka oli syntynyt 1741. Nuorukainen oli käynyt hakemassa emännän Suomusjärven kirkonkylän Ylhäisten talosta. Morsian Lisa Mårtensdotter oli miestään kolmisen vuotta vanhempi.

Heidän poikansa Elias otti käyttöön sukunimen Meller ja oli naimisissa tenholalaisen Eva Lisa Österbäckin kanssa. Heidän pojistaan Johan ja Karl olivat molemmat ammatiltaan maanmittareita ja siis kouluja käyneitä miehiä. Lisäksi veljesten setä Herman oli päässyt ylioppilaaksi Turussa 1804. Setä Herman ei kuitenkaan lähtenyt laajentamaan opintojaan, vaan avioitui ja asui kotitalossaan kuolemaansa saakka.

Ylimmässä kuvassa Mellerin tila vuoden 1930 paikkeilla - pienemmässä kuvassa ote Kiskon haudattujen luettelosta alkuvuodelta 1746.

Lähes täydellinen fiasko Pusulassa

1830-luvulle tultaessa oli Pusulan kappeliseurakunnan vanha kirkko tullut tiensä päähän. Lukuisista korjauksista huolimatta se oli jo suorastaan vaarallinen kirkon portaidenkin ollessa lahonneet. Linnut lensivät vapaasti kirkon sisällä, koska seinissä oli pahoja aukkoja. Kirkonvaivaisia määrättiin korjaustöihin ja samalla heiltä saatiin näppärästi perittyä takaisin osa annetusta köyhäinavusta.

Päätös täysin uuden kirkon rakentamisesta tapahtui pitäjänkokouksessa 7.9.1834. Uusi herran huone tulisi nousemaan vanhan kirkon pohjoispuolelle ja näin rakennustöiden aikana seurakuntalaisilla olisi kirkko käytössä. Seuraavana vuonna pitäjänmakasiinista myönnettiin 100 tynnyriä rukiita rakennusavuksi. Seurakuntalaisten nähdessä 1836 kirkon piirustukset, pitivät he rakennusta liian suurena. Onneksi valtaosan mielestä ristikirkoksi tarkoitettu kirkko oli vain hieman entistä tilavampi. Loppujen lopuksi päätettiin tilata piirustukset vieläkin isompaa rakennusta varten. Sisällä piti mahtuman jopa 1000 henkeä.

Senaatin toimitettua kivikirkon piirustukset jäivät ne pitäjänkokoukselta hyväksymättä. Keskustelun jälkeen kirkosta päätettiin sittenkin tehdä yksinkertainen, suorakaiteenmuotoinen puukirkko. Työn sai tehtäväksi helsinkiläinen muurari ja rakennusmestari Henrik Andsten 6800 ruplan hinnalla.

Työt aloitettiin vauhdilla 1836 ja uusi kirkko valmistui kaksi vuotta myöhemmin. Valitettavasti se oli täydellinen fiasko. Mittasuhteet olivat surkeat ja rakennuksesta tuli todella ruma. Rakennustyön jälki oli erinomaisen surkea ja jo muutaman vuoden päästä seinät pullistuivat voimakkaasti ulospäin katon painosta kattotuolien painuessa maata kohti. Korjauskustannuksiksi arveltiin peräti 2000 ruplaa eli lähes kolmannes koko kirkon alkuperäisestä hinnasta.

Tätä onnetonta "latoa" yritettiin korjata tukemalla seiniä paksuilla parruilla, mutta siitä ei ollut juurikaan apua. Oli lähdettävä kokonaan uuden kirkon suunnitteluun. Tähän raukesi yksinkertaisesti rahapulaan. Rakennusmestari Westerlund saikin lähes mahdottoman tehtävän, herra Andstenin tekeleen korjaamisen jonkinlaiseen kuntoon. Hän aloitti työtä 1858 ja ne päätökseen vuotta myöhemmin. Tässä yhteydessä kirkko sai mm. täysin uuden katon.

Andstenin pitäjäläiset vetivät käräjille korvauksen saamiseksi. Tämä ei onnistunut helpolla, koska koko mies oli kadonnut. Vetkuttelua kesti aina vuoteen 1854 ja vasta tuolloin rakennusmestari Andsten tuomittiin keisarillisella päätöksellä maksamaan 1559 ruplaa korvauksia. Hänellä ei tietenkään ollut tuollaisia rahoja taskussaan ja ne saatiin kasaan myymällä Andstenin Helsingissä omistama kivitalo.