Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

8.6.2020

Nuorisolle tekniikkaa

Emil Hoff, joka käytti pseudonyymiä Emil Holan, oli suosittu tieteen popularisoija nuorelle väelle. Hän syntyi vuonna 1904 Böömissä ja kuoli Auschwitzin keskitysleirillä loppuvuodesta 1944. Vuoteen 1939 mennessä hän oli ehtinyt julkaista kymmenen kirjaa. Niistä suomennettuja oli Jiskra, ktera dobyla šveta eli "Sähkökipinä, joka valloitti maailman".

Kirja on tarinan muotoon puettu opastus sähkötekniikan perusteisiin. Teksti on luontevaa, mutta toivottoman vanhanaikaista nykylukijalle. Kuvituksena on selkeitä piirroksia ja tiedemiehen sekä oppilaana olevan pojan matkaa kidekoneesta alkeelliseen televisioon on mukava seurata.

1.6.2020

Turvaton tytär

Joulukuun 16. päivänä vuonna 1872 syntyi Piikkiössä Johan Hildenin ja Karolina Öfverbergien perheeseen tytär, joka sai nimekseen Ida Aleksandra.  Kummeina hänellä olivat renki Antti Simonpoika ja tämän vaimo Kustava Kustaantytär. Ida Aleksandran äiti oli kotoisin Angelniemeltä, kun taas isä Johan oli Paattisilta. Perhe on Piikkiön rippikirjoissa merkitty irtolaisväen joukkoon, vaikka isä joitain rengin töitä tekikin. Ikävä kyllä Ida Aleksandra menetti äitinsä hyvin varhain, sillä Carolina Öfverberg kuoli tyttären ollessa noin kolmen vuoden ikäinen. Samoihin aikoihin rippikirja tietää kertoa, että isä Johan lähti merille ilman muuttotodistusta tai vastaavaa. Tytär jäi siis käytännössä orvoksi, vaikkakin tuohon aikaan hänet on jatkossa merkitty termillä ”turvaton”.

Onneksi sukulaiset riensivät apuun ja pieni tyttönen sai kodin tätinsä eli äidin sisaren luota Angelniemeltä. Kokkilan kylän Ylistalon mailla asunut täti Vilhelmina Öfverberg otti tytön kasvatikseen. Siellä Ida Aleksandra sai varttua turvallisessa kodissa. Toukokuussa 1888 kasvattiäiti Vilhelmina sai aiheen kirjoittaa Piikkiön silloiselle kirkkoherralle, Johan Heiniselle. Neiti Öfverberg pyysi Heiniseltä seuraavaa; ”Pyydän nöyrimmästi, jos herra Kirkkoherra olisi hyvä ja lähettäisi tänne turvattoman tytön, Ida Aleksandra Hildenin muuttoatestin (muuttotodistus) ja mitä pikemmin sitä parempi. Tyttö alkoi tänään rippikoulun käyntinsä joten olisi mainetodistus tarpeen, mutta kun hän luultavasti rupee täällä enemmä aikaa viipymään niin on se parasta että kokonaan muuttaa pois sieltä”

Heininen ilmeisesti lähetti atestin, sillä Ida Aleksandra suoritti rippikoulunsa normaaliin tapaan. Angelniemelle hän ei kuitenkaan jäänyt, sillä vajaa vuosi rippikoulun jälkeen tyttönen muutti Turun kaupunkiin rippikirjojen perusteella. Ida Aleksandran äiti ja täti olivat kotoisin Angelniemen Toppjoelta, jossa heidän isänsä Daniel Öfverberg oli muonatorpparina 1830 -luvulta eteenpäin. Äiti Anna Lisa Eldberg oli ollut vihkimisen aikaan Kanamäen rusthollin piikana, kun taas sulho Daniel oli saman talon torpparin poika. Ida Aleksandra Hildenin tai hänen isänsä, merille lähteneen Johan Hildenin myöhemmistä vaiheista en ole toistaiseksi löytänyt tietoja.

29.5.2020

Hautaristin kertomaa Raision kirkon viereltä

Harvat asiat, jos mitkään, ovat maailmassa ikuisia. Näin on myös hautausmailla. Ikuisiksi leposijoiksi tarkoitetut paikat otetaan uusiokäyttöön nykyisin hyvinkin nopeasti. Kaikkia menneen maailman hautamuistomerkkejä ei voida millään pelastaa, mutta onneksi seurakunnissa säästetään ainakin osa takorautaisista risteistä. Niitä saatetaan sijoittaa erillisiin ryhmiin kirkon seinustalle tai muuhun sopivaan paikkaan. Näin ainakin esivanhemmista säilyy joku jälki meille nykyisin eläville.

Yksi alkuperäiseltä paikaltaan poistettu risti löytyy oheisesta kuvasta. Se on nyt nojallaan kauppias Matias Cavenin kappelin takaseinällä. Cavenin kappeli on nykyisin tyhjillään, mutta aikoinaan tämä Hintsan kartanon omistajan rakennuttama kappeli palveli mm ruumishuoneena ja ruumiinavauksien pitopaikkana.

Risti pystytettiin keväällä 1908 kuolleen vuokraajan lesken, Fredrika Maria Abramintytär Hurmerinnan muistoksi. Kuollessaan Fredrika asui miehensä Henrik Dominikus Efraiminpojan kanssa Vaisaaren Ylhäisillä, jonka vuokraajana sukunimen Hurmerinta myöhemmin omaksunut miehemme oli. Henrik Dominikus oli syntynyt 1857 Vehmaalla, kun taas rippikirjan mukaan Fredrika Maria syntyi 1854 Kivimaalla. Tämä nimi voi kummastuttaa sitä tutkijaa, joka ei tunne Varsinais-Suomea. Nykyisin tuo pitäjä tunnetaan nimellä Kustavi.

Vaimonsa kuoltua Henrik Dominikus muutti seuraavan vuoden syksyllä Lietoon. Mukaan lähtivät lapset Hilma, Henrik, Aksel, Anna, Elsa, Viktor ja Fanny. Lisäksi joukon jatkona oli Hilman avioton tytär Hilma Annikki. Hurmerinnan perhe oli ennen Raisioon tuloaan asunut Ahvenanmaan Föglössä, jossa olivat syntynyt Viktor ja Fanny. Kaikki muut lapset syntyivät Kustavissa.

Liedossa Henrik Hurmerinta tuli Laition kylän Länsitalon isännäksi. Hän oli tehnyt kaupasta tästä talosta maanviljelijä Frans Länsitalon ja tämän vaimon Idan kanssa joulukuussa 1908. Kauppahintaa ei lehtitiedoissa mainita, mutta sen sijaan kerrotaan välittäjänä toimineen Suomen kiinteistötoimiston.

2.5.2020

Fagernäsin onnettomuus


Silloisen Karunan seurakunnan Päisterpään kartanon Fagernäsissä asui 1840-luvun lopulta lähtien torppari Anders Nordlund perheineen. Anders oli isä Samuel N. oli ollut hänkin torpparina Päisterpäässä, Källnäsin torpassa. Andersin puoliso Gustava Vilhelmina oli miestään viitisen vuotta nuorempi. Hän oli syntynyt vuoden 1827 lopulla Sauvon Vähäpalikkeen kylässä lampuodin tyttärenä.  Naimisiin pariskunta meni marraskuussa 1848. Perhe kasvoi tasaisin välein aina 1870-luvun alkuun saakka. Vuoteen 1871 mennessä olivat Fagernäsissä nähnyt päivänvalon viisi poikalasta ja kaksi tyttöä. Perheen kuopus oli vasta parin vuoden ikäinen, kun esikoispoika Gustaf Adolf ehti jo vihille Fredrika Lundstedtin kanssa. Samalla nuorukainen lähti kotitorpastaan omaa pesää rakentamaan. Matka ei ollut kovin pitkä, sillä ensi alkuun Gustaf Adolf Nordlund asusti Päisterpään mailla työskennellen mm. muonarenkinä.

Karunan rippikirjaan 1868-1877 on merkitty Anders Nordlundin ja Gustava Vilhelminan toiseksi nuorimman pojan, Ludvigin kohdalle risti. Rippikirja-aukeaman toiseen laitaan on koruttomasti kirjattu 19.10.1874 drunknad. Mitä sitten mahtoi tapahtua? Haudattujen luettelossakaan ei tapausta avata sen tarkemmin.

Noin kuusivuotiaan poikasen kohtalosta saa lisätietoja vanhoista sanomalehdistä. Lokakuun lopulla 1874 Finlands Allmännä Tidning kertoo tapauksen yksityiskohdista. Lehti mainitsee onnettomuudesta, joka tapahtui 21. päivä lokakuuta, mutta todellisuudessa Fagernäsin torpparinpoika menehtyi jo kahta päivää aiemmin. Ludvig, joka oli tuolloin noin kuuden vuoden ikäinen, lähti sisarensa kanssa saattamaan isä Andersia merelle. Isä otti veneensä soutaen merelle. Lapset jäivät vilkuttamaan isälle, mutta hetken päästä tämä oli jo kadonnut näköpiiristä.

Sisarukset päättivät kiivetä läheiselle korkealle kalliolle, josta avautui parempi näköala merelle. Kallio laski hyvin jyrkästi mereen päin. Ludvig ei osannut varoa askeleitaan ja äkkiä hän syöksyi vauhdilla kohti jyrkännettä päätyen lopulta veteen. Sisko huusi hätääntyneenä apua isältään, mutta tämä ei kuullut niitä. Niinpä sisko lähti juoksemaan hädissään kotitorppaan päin. Äidin kiiruhti välittömästi paikalle vain löytääkseen poikansa hengettömänä vedestä.

Karunan haudattujen luetteloit vuosilta 1704-1860, jotka löytyvät HisKi-palvelusta helposti haettavassa muodossa, kertovat tuolta ajalta kahdesta muusta Päisterpäässä tapahtuneesta hukkumisesta. Vuoden 1754 viimeisinä päivinä torppari Simon Jöransson kuoli Österön rannalla ja tammikuun ensimmäisenä päivänä 1858 itsellisen leski Anna Sofia Seger tarkemmin määrittelemättömässä paikassa.



29.4.2020

Nuorten Liitto


Piikkiössä perustettiin maaliskuun 19. päivänä vuonna 1909 Kansallismielisten Nuorten Liitto Kansallismielisen Nuorisoliiton keskushallinnon vahvistamien sääntöjen alaisena. Itseasiassa tämä liitto oli syntynyt jo paria vuotta aiemmin eli toukokuussa 1907. Tuolloin asiasta kiinnostuneet nuorukaiset olivat valinneet sen ensimmäiset toimihenkilöt. Alkuaikoina järjestö toimi Piikkiön Suomalaisen seuran, Ponnen, säännöillä. Omien tilojen puute ja ihmisten tottumattomuus yhdistyselämään tuotti monia vaikeuksia. Kuitenkin nuoret saivat toimintansa hyvälle alulle viettäen ”kesät talollisten avaroissa heinäladoissa ja puimahuoneissa, talvet rattoisissa perheiltamissa kansallismielisten kodeissa”. Vuoden 1911 tienoilla Nuorten Liitto sai kokoontumispaikakseen Pontelan eli suomalaisen puolueen talon. Liitto keskittyi nimensä mukaisesti ”kansallishengen tulen vireillä pitämiseen”.

Eräs Nuorten Liiton alkuaikojen toimihenkilöistä oli sen sihteeri, Fanni Amanda Jussila. Hän oli syntynyt Viuhkalan Jussilassa kevättalvella 1888 vanhempiensa esikoisena. Isä Juha Rikhard Berndtinpoika oli mennyt hänen äitinsä, Amanda Henrika Juhantyttären kanssa naimisiin kesällä 1887. Johan Rikhard oli Jussilan edellisen isäntäparin lapsi, kun taas Amanda Henrika oli kotoisin Paimion puolelta, Tammiston yksinäistalosta.

Fanni Amandan sisaruksien nimet olivat sangen suomalaisia; Hilma, Niilo, Hilja, Nuutti ja Nestor. Jussilan isännyys ei kulkenut 1800-luvulla suoraan isältä pojalle. Talon isäntänä oli 1800-luvun alussa Juho Matinpoika, jonka jälkeen isännyys siirtyi hänen vanhimmalle pojalleen, Juho Vilhelmille. Tämä meni aikanaan naimisiin Uskelan Haukkalan kylän Rauneen talon tyttären, Karoliina Juhontyttären kanssa. Juho Vilhelm kuoli 1856, jonka jälkeen Karolinan vei vihille Piikkiön Moision Alitalossa syntynyt Berndt Anders Juhonpoika. Karolinalle tämä tarkoitti melkoista muutosta puolison iän suhteen. Juho Vilhelm oli syntynyt 1813, kun Berndt Anders vuonna 1837. Ikäeroa kahdella miehellä oli peräti 24 vuotta. Ensimmäisestä liitosta Karoliinalla oli kolme tytärtä. Berndt Andersin kanssa perhe kasvoi vielä yhdellä pojalla ja tyttärellä. 

Tarinoita kirjoittaessa tapahtuu aina yllätyksiä. Tällä kertaa huomasin, että Jussilan emännäksi tullut Karoliina Juhontytär onkin itselleni sukua. Tosin yhteys on hyvin kaukainen, sillä yhteinen esiäitimme Maria syntyi Haukkalan Rauneelle vuoden 1699 paikkeilla.

28.4.2020

Lukkarin palkka


Piippolan pitäjästä kotoisin ollut Kuusiston lukkari Isak Eskola muutti pois seurakunnasta vuoden 1885 alussa. Näin ollen tarvittiin Piikkiöön uusi lukkari, joka samalla toimisi ”siirtokoulun” opettajana. Käytännössä tällä tarkoitettiin kansankoulunopettajaa. Näiden kahden toimen yhdistämisestä oli syntynyt muutamia vuosia aikaisemmin riita, jonka sovitteleminen oli edennyt aina senaattiin saakka. Senaatti päätti, että Piikkiössä kansakoulunopettajan ja urkuri/lukkarin virat piti yhdistää. Asiasta sanomalehti Auraan kirjoittanut nimimerkki ”Suomalainen” oli sitä mieltä, että kyseinen riita oli peräti harvinainen muuten sopuisassa seurakunnassa.

Piikkiön pitäjänkokous otti uuden lukkarin asettamisen asialistalleen huhtikuun puolivälissä 1885. Valituksi tuli Moision Ylitalon isännän, Kustaa Antinpojan poika Juho Kustaa. Hän oli isänsä tavoin paljasjalkainen piikkiöläinen, mitä nyt äitinsä Kustava Juhontytär oli kotoisin Angelniemeltä.
Toimeen astuessaan Juho Kustaa Moisio oli noin 27 vuoden ikäinen. Hänen palkkansa noudatti edeltäjien mallia. Puhdasta rahaa maksettaisiin 300 markkaa vuodessa, minkä lisäksi Moisio saisi kolme tynnyriä rukiita seurakunnan omasta jyvävarastosta. Edelleen hän sai kerätä lapsilta perittävät kuukausimaksut itselleen ja vielä lopuksi kolme kolehdin tuotot vuodessa.

Moisiolle annettiin mahdollisuus palkata itselleen apulainen, mikäli hän ei haluaisi hoitaa molempia toimia. Siinä tapauksessa lukkari/urkuri saisi 200 markkaa rahassa, kolehdit ja jyvätynnyrit. Opettajalle jäisi 100 markkaa palkkaa vuodessa sekä kuukausimaksut.

Varat palkan maksamiseen saatiin Tuorlan rahaston korkotuotoista kunnan omien varantojen keralla. Tätä asia käsittelleen pöytäkirjan allekirjoitti kirkonkokouksen puolesta Johan Heininen ja sen tarkastivat Piikkiön Pappilassa muutamia päiviä myöhemmin Kustaa Wanha-Seppälä sekä Henrik Seppälä.

Kesäkuussa 1885 Juho Kustaa Moisio ilmoitti, että hän ei itse aikonut hoitaa opettajan tointa. Siihen palkattiin hänen omasta esityksestään entinen vt. opettajatar Sofia Lehtonen. Hänen palkkaehtojaan heikennettiin huhtikuussa sovitusta esityksestä jonkin verran. Yhdeltä oppilaalta hän sai itselleen vain 50 penniä kuukaudessa. Jos lapsi toisaalta kävi koulua alle puoli vuotta, ei tältä oppilaalta peritty lainkaan maksua.

27.4.2020

Paimion vaivaistalolta


Paimion Auvolassa ollut vaivaistalo kävi 1880-luvun loppupuoliskolla ahtaaksi. Näin seurakunta joutui miettimään uuden kiinteistön hankintaa. Lukuisten selvittelyjen jälkeen kohteeksi tuli Askalan Nummentalo, jonka silloinen isäntä Juho Juhonpoika suostui myymään kunnalle 22,000 markan hinnasta. Tilastokeskuksen rahanarvonkertoimella tuo summa vastasi noin 125,000 euroa. Juho Juhonpoika muutti vaimonsa Sofian kanssa Turkuun kaupat tehtyään.

Muutostöiden jälkeen vuonna 1891 taloon muuttivat ”kunnanvaivaiset”.  Rippikirjan mukaan ensimmäisenä sisään otettiin Huson kylässä asunut Johanna Kustava Fredrikintytär, joka oli syntynyt 1855. Hänen mukanaan tulivat lapset Kustaa Vilhelmin, Otto Jalmari ja August Hemminki, joista nuorin oli syntynyt vain muutamaa viikkoa aikaisemmin. Seuraa tämä pesue sai 1848 syntyneestä Kustava Kustaantyttärestä ja tämän Hilda-tyttärestä. Kaikki edellä mainitut lapset olivat aviottomia. Lisäksi Nummentaloon joutui 1875 syntynyt, orvoksi jäänyt Juho Lehti Meisalasta.

Toiminta vakiintui vähitellen ja vaivaistalolle palkattiin erilliset johtajat sekä muuta henkilökuntaa. Vouti Kaarle Hakala ja johtajatar Hilda Olivia Sevon olivat ensimmäisiä talon päivittäisestä toiminnasta vastanneita. Vaihtuvuus oli melko suurta sillä 1890-luvulla Askalassa työskentelivät myös johtaja Frans Lehtonen, työjohtaja Erland Lähteenmäki ja vouti Juha Lund. Ennen vuosisadan vaihtumisesta palkattiin myös lastenhoitajatar Elsa Lovisa Westerlund.

Vaivaisia sitten riittikin peräti viiden rippikirjan sivun verran. Vaikka valtaosa oli syntynyt Paimiossa, oli mukana runsaasti muualla syntyneitä. Lähialueen seurakuntien lisäksi väkeä oli mm. Hiittisistä, Säkylästä, Tammelasta, Somerolta, Raisiosta, Punkalaitumelta, Alahärmästä ja Uudestakaupungista.

Tuolle ajalle tyypilliseen tapaan rippikirjaan merkittyyn myös henkilöiden fyysiset ja henkiset vajavaisuudet. Askalan asukeista moni on kirjattu raajarikkoiseksi ja halvaantuneeksi. Joukossa on myös tylsämielisiä ja mielenvikaisia. Onpa vaivaisissa yksi ”kaatuvainen mielipuoli”. Eräästä on tullut ”vanhempana mielipuolinen”.  Diagnoosit ovat varmaankin olleet 1890-luvun tasolla kurantteja, mutta esimerkiksi muistisairauksia ei vielä tuossa vaiheessa osattu tunnistaa.

Eräänlaisena pikanttina ajankuvana voidaan mainita erään sauvolaissyntyisen, halvaantuneen leskimiehen kohdalle tehty kirjaus; ”omasta pyynnöstä ripitetty yksinkertaisesta huoruudesta”. Hänellä oli siis ollut suhde avioliitossa olleen naisen kanssa.


25.4.2020

Poikamies

Sauvon Marikkeen kylä Seppälän talon isäntäpari Emanuel Gabrielsson ja Lena Johansdotter saivat lokakuussa 1812 poikalapsen, jolle antoivat nimen Adolf. Äiti Lena oli ollut naimisissa talon edellisen isännän, Kristian Ångblomin kanssa, mutta jäänyt leskeksi. Tästä avioliitosta oli syntynyt kaksi tytärtä, mutta Adolf oli Seppälän ensimmäinen miespuolinen perillinen omassa sukupolvessaan. Hän jäi myös ainoaksi, sillä muita lapsia ei perheeseen ilmaantunut.

1840-luvulle mennessä oli Adolf Emanuelsson tai kuten hän itse nimensä kirjoitti, Adolf Immanuelinpoika tullut Seppälän isännäksi vanhempien ikääntyessä. Isä Emanuel Gabrielsson mainitaan 1850-luvulla kuudennusmiehenä. Hän kuoli tammikuussa 1861 leskenä, sillä Lena menehtyi jo 1859. Samana vuonna päätti Adolf laittaa synnyinkotinsa myyntiin. Pitkä ja perusteellinen myynti-ilmoitus julkaistiin mm. Sanomia Turusta -lehdessä kesäkuussa.  Sen mukaan kihlakunnan tuomarin ”laskun jälkeen arwattu” hinta olisi 3500 hopearuplaa, mutta tämä perinötalo tulisi myyntiin vapaaehtoisella huutokaupalla. Vuosikylvöä talossa oli yhdeksän tynnyriä rukiita, yksi ohraa, 20 kappaa herneitä, kahdeksan tynnyriä perunoita, ja 10 tynnyriä kauraa. Lisäksi uudelle kylvöalalle laitettiin vielä viisi tynnyriä ruista  ja loppu niittyä, joista saisi 75 aamia heiniä.

Metsää luvattiin olevan kaikkiin talon tarpeisiin ja karjalaidunkin oli ruohoinen. Asuinrakennus itsessään oli tiilisen kivijalan päällä kahdessa kerroksessa. Lisäksi oli holvattu kellari, viisi valmista asuinhuonetta alakerrassa ja yläkerrassa tilaa yhtä moneen. Rakennuksessa oli 34 lasi-ikkunaa. Päärakennus ja talousrakennukset olivat kaikki ”hywässä ruokossa”.  Lopulta ”vähäinen tiiliruukki” valmisti vuosittain 20000 tiiltä talon maan sannasta ja savesta. Järvenkylän maasta olisi mahdollisuus saada kalkkikiveä ja kahdesta maatorpasta maksettiin yhteensä 60 ruplaa vuosiveroa. Talon pienen manttaaliluvun takia oli kruununvero vain 50 hopearuplaa vuodessa.

Valitettavasti kiinnostuneita ostajia ei lopulta tainnut löytyä, sillä Adolf Immanuelinpoika asui Seppälässä poikamiehenä aina kuolemaansa saakka vuonna 1887. Adolf oli kyllä mennyt 1853 kihloihin Kuggbölen Isotalon rusthollarin tyttären kanssa, mutta ilmeisesti purkanut myöhemmin naimakaupat. Tästä erheestä, tappelusta ja juopottelustakin Seppälän isäntä joutui istumaan käräjille.
Seppälän talo palaa sanomalehtien sivuille ainakin 1906, kun Mariken kartano meni kuolemantapauksen johdosta myyntiin. Tuolloin kartanoon kuuluivat Seppälän, Heikkilän ja Tuomolan yhdysviljelyksessä olevat verotalot.

29.3.2020

Neitsyen testamentti

Yläneen kirkonkokouksessa tammikuun viimeisenä päivänä 1874 oli vain yksi kohta. Kirkonmenojen jälkeen Pappilassa kokoontunut väki käsitteli paria vuotta aiemmin kuolleen Ulrika Granrothin sukulaisten antamaa tietoa perinnöstä. Granrothin oikeudenomistajat suostuivat nimittäin antamaan kuusisataa (600) markkaa kynttiläkruunun ostoa varten Yläneen kirkkoon.
Kirkonkokous ”päätti tyytyä” tähän anteliaisuuteen, mutta samaan hengenvetoon se halusi mainittujen omaisten antavan asiasta kirjallisen vakuutuksen tästä suostumuksestaan. Tämä paperi haluttiin ”mitä pikemmin tänne lähettäisiksi”.
Koska Ulrikan sukulaisia ei tunnettu eikä kirjallista testamenttia ollut, jouduttiin asia viemään jo syyskuussa 1874 käräjille, jotka tuolloin pidettiin Kärrin rusthollissa Pöytyällä. Yläneen kappalainen, Juhana Lauren antoi oikeudelle tiedon Ulrika Granrothin suullisesta testamentista. Siinä ”palvelustyttö” oli määrännyt, että hänen jäämistöstään oli otettava päältäpäin rahat kynttiläkruunua varten. Samoin Granroth pyysi Laurenia toimimaan testamentin valvojana. Tämä em. todistuksen Lauren antoi käräjiä varten Yläneen kartanossa 4.7.1874 tuomari Hällforsille.
Testamenttia ei kukaan riitauttanut, mutta oikeus määräsi kuultavaksi kolmea eri todistajaa; Juhana Lindströmiä, Juhana Wikströmiä ja Maria Lindrothia. Sekä Wikström että Lindroth vahvistivat Lindströmin kertomuksen; vainaja oli useaan kertaan sanonut, että hänen jälkeensä jäävästä omaisuudesta oli otettava vähintään kuusisataa markkaa ”hyvän, lasisen kynttiläkruunun” ostoon Yläneen kappelin kirkkoon.
Näiden tietojen perusteella kihlakunnanoikeus määräsi Laurenin painattamaan tiedon testamentista kolme kertaa Finlands Allmänna Tidningiin ja Suomalaiseen Wiralliseen Lehteen. Vuoden ja yhden yön kuluttua tästä voisi kirkko saada varat haltuunsa ellei kukaan laillinen perijä tulisi tuona aikana testamenttia moittimaan.
Ulrika Granroth oli tullut Yläneelle Turusta vuonna 1835. Hänestä tuli Yläneen kartanon piika ja siinä työssä hän olikin aina kuolemaansa saakka helmikuussa 1874. 1840-luvun puolivälin paikkeilla hän ehti mennä kihloihinkin, mutta suhde purkautui ennen vihkimistä. Rippikirjan mukaan Ulrika oli myös syntynyt Turussa helmikuun viidentenä päivänä 1810. Turussa oli tuohon aikaan ruotsalaisen ja suomalaisen seurakunnan lisäksi Linnan seurakunta. Ulrika eli Ullan syntymää ei kuitenkaan löydy mistään niistä.
Onneksi Suomen Sukututkimusseuran ylläpitämän HisKin avulla on helppo haarukoida Ulrikan mahdollisia vanhempia. Turun läheisyydestä, Piikkiöstä löytyykin sopiva Ulla, joka syntyi nimenomaan 5.2.1810. Hänen vanhempansa olivat Kokolahden Ylistalon Juho Juhonpoika ja vaimonsa Maria Juhontytär. Kokolahden kylä on jo hävinnyt peruskartalta, mutta se sijaitsee Harvaluodon saaren koillisnurkassa. Ylistalo on edelleen tilana olemassa. Nykyään Harvaluotoon voi huristaa siltaa pitkin, mutta pitkälle 1900-luvulle saakka Hiirsalmi ylitettiin lautalla.
Juho ja Maria muuttivat pienen tyttärensä kanssa jo 1810 Turun kaupunkiin, missä isä ansaitsi jatkossa elantonsa kirvesmiehen kisällinä. Hän myös ottaa käyttöön sukunimen Granroth, jonka sitten myös tytär omaksuu itselleen.  Perheeseen syntyy 1821 poika Erkki Juho (Erik Johan kastettujen luettelossa). Isä Juho menehtyy ”frossaan” eli horkkaan 50 vuoden iässä alkukesästä 1832.

Ulrikan lahjoittamilla ostettiin lopulta kynttiläkruunu Yläneen punamullattuun, korkeaseinäiseen puukirkkoon. Sen oli rakentanut yksi maan arvostetuimmista rakennusmestareista, turkulainen Mikael Piimänen. Edellinen kirkko oli ollut 1660-luvulta, mutta ensimmäinen kirkko pitäjään oli luultavasti rakennettu jo keskiajalla. Siitä on muistona Kappelniitty, muinaisjäännösalue Yläneenjoen itäpuolella, Vanhankartanon peltoalueen reunamilla. Kappelniityllä sijainnut kartanon keskiaikainen kappeli mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran jo vuonna 1432. Ensimmäinen Ylänettä koskeva tieto on puolestaan syyskuulta 1392. Vanhakartano itsessään palautuu 1200-luvulle.
Museoviraston sivuilta voi lukea Kappelniityn arkeologisista kaivauksista, jotka paljastivat esinelöytöjen lisäksi mm. Suomen neljännen tunnetun muinaispellon. Nimi Kappelniitty tavataan lähteistä ensimmäisen kerran 1500-luvulla ja uusimpien tutkimusten mukaan alue on ollut niittynä tai laitumena aina siitä lähtien.
Ps. Aprillipäivänä ilmestyneessä Sukanvarressa oli virhe – Siperiassa käyneen Jaakon äiti Maria Kaapontytär oli kotoisin Ordenojan Junnilasta. Kiitos palautteen antajalle!

9.3.2020

Tourulan onneton renkivouti

Suomen maatilat III osa, v. 1932 - Tourulan rakennuksia
Pöytyän Juvan Haapalan torpassa syntyi toukokuun viimeisenä poikalapsi renki Kustaa Aataminpojan ja Maija Mikontyttären perheeseen. Nimekseen tämä pienokainen sai Juho. Isän johdolla perhe muutti useasti mökistä toiseen lähinnä Juvalla. Aikuisiällä Juho Kustaanpoika lähti itse rengin töihin. Kierreltyään Auranmaata pitkin ja poikin saapui hän lopulta Yläneelle 1871 Oripäästä. Mukana tuli vaimo Heta Loviisa Jaakontytär, joka oli rengin tytär Yläneen Mäentaan torpasta.
Tuoreen pariskunnan esikoislapi Juho Vilhelmi syntyi Tourulan kartanon mailla sijainneessa mökissä. Muutama vuosi myöhemmin hän sai seuraa pikkusisko Iida Sofiasta. Tämä iso maatila tarjosi työpaikan isä Juholle. Tuohon aikaan Tourulan omistivat kreivit Kaarle ja August Armfelt, joilta sen hankki 170000 markan kauppahintaan heidän sukulaisensa kreivi Kustaa Filip Armfelt. Tämä kauppa astui kuitenkin voimaan vasta 1.1.1889.

Pätevänä miehenä Juho Kustaanpoika sai ylennyksen Tourulan renkivoudiksi. Hänen tehtävänään oli piikojen ja renkien sekä muiden työläisten päivittäiset työt mahdollisimman tehokkaasti. Renkivoutia voi useasti pitää tilanomistajan oikeana kätenä.

Asiat eivät kuitenkaan menneet onnellisten tähtien alla, sillä äiti Heta Loviisa menehtyi vain kaksi kuukautta tytär Iida Sofian syntymän jälkeen. Syynä lienee ollut synnytykseen liittyneet komplikaatiot. Renkivoutimme oli tietysti murtunut mies, mutta jo saman vuoden syksyllä hänet ehdittiin kuuluttaa kahdesti avioliittoon erään talontyttären kanssa. Tämä nuorikko alkoi kuitenkin katumaan tekemäänsä naimakauppaa hyvin pian.

Tästä koitui todella traagiset seuraukset. Vuoden 1875 huhtikuun alkupäivinä oli renkivouti Juho Kustaanpoika todennut eräille tuttavilleen ”mun asiani ovat niin sekaisin, etten tiedä, koska ne selkiäksi saan”.  Seitsemäntenä päivänä mainittua kuuta Juho oli sitten lähtenyt alusvaatteisillaan kotoansa. Kyläläiset löysivät hänet myöhemmin kuolleena. Vaikka Yläneen tuon ajan haudattujen luettelosta puuttuvat kuolinsyyt, oli Juho Kustaanpoika mitä ilmeisemmin riistänyt hengen itseltään.
Lapset Juho Vilhelmi ja Iida Sofia jäivät ns. turvattomiksi. Tuohon aikaan Tourulan mailla asui neljä muutakin turvatonta lasta, joiden vanhemmat olivat siis kuolleet. Juho Vilhelmi aloitti itsenäisen elämän Keihäskosken Prusilan verotalon renkinä vuonna 1887. Kolme vuotta myöhemmin pääsi sisko Iida Sofia leivänsyrjään kiinni piikomalla Vainionperän kylässä.

Jos palaamme lopuksi näiden sisarusten isoisään, Kustaa Aataminpoikaan, voimme todeta hänen syntyneen Pöytyän Juvan Tanelin piikana tuolloin olleen Maria Simontyttären aviottomana lapsena. Marian isä taasen oli Juvalla 1700-luvun loppupuolella asunut sotilas Simo Hörnsten. Vaikka hän rippikirjojen mukaan asui Juvalla, oli hän Turun läänin jalkaväkirykmentin Loimaan komppanian Kumilan ruodun nro 110 sotilas. Katselmuksessa vuodelta 1782 hänen kerrotaan olleen hyvässä kunnossa ja palvelleen jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänet oli tuon pääkatselmuksen mukaan otettu väkeen jo helmikuussa 1763.

29.1.2020

Pastori Ervo

Museoviraston kuvakokoelmat

Kiteellä syntyi lokakuussa 1859 räätäli Karl Henrik Engströmin ja Anna Härkäsen perheeseen poika, jolle vanhemmat antoivat nimen Ernst Edvard. Räätälin poika ei aikonut seurata isänsä jalanjälkiä ammatillisesti, vaikka käsityöammatti hyvin usein periytyi. Sen sijaan Ernst lähti opiskelemaan päästen ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta alkeisopistosta ja saaden pappisvihkimyksen Turussa vuonna 1893.

Saman tien tuomiokapituli määräsi hänet Ahvenanmaan Saltvikin vt.kappalaiseksi. Kun Ernst oli ehtinyt hoitaa tätä tehtävää viitisen vuotta, tehtiin hänestä vt. kirkkoherra. Saltvikin jälkeen miehemme työskenteli mm. Hammarlandissa, Karjaalla, Harjavallassa, josta hän sai siirron Oripäähän 1903. Titteliksi Engströmille tuli ylimääräinen pappi. Oripäässä hän viihtyi noin 14 vuotta. Suuren suomalaisuusaallon myötä isänmaallinen pappismies ei enää halunnut käyttää sukunimeään, vaan suomensi sen Ervoksi.

Pastorimme joutui todella ikävän asian eteen 1910-luvun tienoilla. Oripään entinen lukkari-urkuri P. Pohjola nosti kunnianloukkausjutun Ervoa vastaan. Lukkari-urkuri oli esiintynyt taannoin useita kertoja juopuneena työtehtävissään. Erään kerran jopa niin päihtyneenä, että aiotut lauluharjoitukset piti jättää väliin. Pohjola ei yksinkertaisesti pysynyt pystyssä. Samoin hänen tiedettiin hoiperrelleen pitkin maanteitä Oripäässä.

Kun pastori Ervo oli sitten keväällä 1908 ilmiantanut Pohjolan tästä kaikesta, nosti tämä 1913 kunnianloukkaussyytteen pastoria vastaan. Oikeudessa lokakuussa samana vuonna kuitenkin todettiin, että ilmianto oli toteen näytetty ja asiallinen, kanne hylättiin. Lisäksi Pohjola tuomittiin kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen ja korvaamaan 400 markalla pastorin kulut sekä todistajien palkat. Pohjola ilmoitti heti tyytymättömyyteensä päätökseen. Jo heinäkuussa Turun raastuvanoikeus oli käsitellyt samaa asiaa. Siellä Ervo kertoi, että Turun tuomiokapituli, hovioikeus ja senaatti olivat jo tuominneet Pohjolan virasta erotettavaksi juopottelun sekä aviorikoksen tähden.  Pastori ei omien sanojensa mukaan koskaan ollut väittänyt Pohjolaa juopoksi, vain juoppouteen meneväksi ja väkiviinalta haisevaksi.

Vuonna 1913 Ervo haki Dragfjärdiin kappalaiseksi tullen myös valituksi. Siellä eräs vanhus puki monien ajatukset sanoiksi todetessaan Ervon kertovan Kristuksen rakkaudesta ja totuudesta, jota entinen kappalaisemme ei ollut usein tehnyt.

Dragsfjärdistä Ernst Ervo siirtyi Kiskon kappalaiseksi ja siellä hän myös kuoli 1928. Muistosanoissa aikalaiset pitivät häntä hiljaisena, vaatimattomana, nöyrämielisenä ja palvelushaluisena pappina. Oripään vuosilta muisteltiin, miten hän oli ollut tukemassa maamiesseuraa sekä paikallista pankkielämää. Sekä yksityishenkilönä että kirkonmiehenä Ervo saavutti ystävällisellä luonteellaan yleisen suosion. Hän osallistui mielellään erilaisiin kansallista edistystä koskeviin kokouksiin ja tuon ajan kansalliseen kulttuuritaisteluun.

Vuosina 1890-1896 Ervo oli naimisissa Lopella syntyneen Eva Degerthin kanssa ja tämän kuoleman jälkeen hän nai 1899 porilaisen Eva Josefina Forsenin. Aivan viimeisiin elonpäiviinsä työtehtäviään hoitanutta kappalaista jäivät lähinnä kaipaamaan leski, kaksi poikaa ja yksi tytär.


8.1.2020

Pietarista tullut

Alie Lindberg

Turussa asunut rykmenttinsä oboensoittaja Rudolph Christoffer Jahn oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäisen vaimonsa Sophia Aurinin kanssa hänellä oli mm. tytär Maria Fredrica, josta tuli yksi maamme ensimmäisistä kätilötutkinnon suorittaneista naisista. Rudolph Jahnin toinen vaimo oli Fredrika Charlotta Claesson. Tästä avioliitosta syntyi Turussa viisi lasta vuosien 1797-1807 välillä.  Yksi heistä oli marraskuussa 1799 syntynyt Seraphia Carolina. Turussa tämä tytär ehti saada Maria Selina -nimisen aviottoman lapsen ennen kuin koko perhe muutti Pöytyän Viialan kylään. Isä Rudolph kuoli 1825 leski Fredrika Charlottan jäädessä kolmen tyttärensä ja kahden lapsenlapsensa Viialaan. Armeijasta perhe sai 75 ruplan vuosittaisen eläkkeen seuraavana kesänä. Leskivaimo kuoli 1843 noin 75 vuoden iässä.

Seraphia Carolinan siskon, Sophia Fredrikan kohdalle on rippikirjaan kirjattu maininta jonkinlaisesta heikkomielisyydestä. Seraphia muutti 1830-luvun puolivälissä Pietariin Viialan kylästä. Mukana seurasivat aviottomat lapset Maria Selina ja Augusta. Siellä äiti kuoli jossain vaiheessa ja toukokuussa 1860 tuli Pöytyään seurakuntaan kruununvoudin virkakirje. Sen mukaan Suomen Passilaitos Pietarissa on kuvernöörin kautta lähettänyt Pöytyälle ”jo kuolleen kersanttityttären, Serafia Karoliina Jahn’in jälkeenjääneen mielipuolityttären Maria Selina Jahnin”.
Pöytyän kirkonkokouksessa kirkkoherra kysyi seurakuntalaisilta, otettaisiinko tämä tytär vastaan pitäjään. Tämä sopi kaikille läsnäoleville, vaikka mitään pakkoa ei pöytyäläisillä olisi ollut tämän henkilön muuton suhteen. Vankivartijalle, joka oli kaitsenut Maria Selinaa 11 vuorokauden ajan, maksettiin 77 kopeekkaa hopeassa palkkioksi. Vanginvartijan vaivoiksi tämä jäisi niin kauan kuin joku hänet kotiinsa holhottavaksi ottaisi.

Lopulta tähän tehtävään ryhtyi Pappilan torppari Juha Heikinpoika Karjanoja. Korvaukseksi tästä hän tuli saamaan kaksi tynnyriä rukiita ja neljä hopearuplaa vuodessa vaivaishoidon kassasta. Samoihin aikoihin eli 1859 kuoli Maria Selinan täti, edellä mainittu heikkomielinen Sofia Fredrika Jahn.
Sivujuonteena voisi mainita Agata Wilhelmina Jahnin, Maria Selinan toisen tädin. Hän oli naimisissa Kastelholman voudin, Karl Lindbergin kanssa. Tämän pariskunnan tyttäristä Amanda opiskeli pianonsoittoa kapellimestari Strunckin johdolla. Amandan nuorempi sisko Alie tuli jo varhaisella iällä tunnetuksi musikaalisuudestaan. Hänestä kehittyi yksi 1800-luvun merkittävimmistä suomalaisista pianisteista, jonka repertuaari oli kapea, mutta virtuoosimainne. Alie Lindberg eli Maria Selinan serkku pääsi soittaamaan pianoa jopa Franz Lisztille, joka tunnusti naisen soittotaidon. 

Alie Lindberg esiintyi 1870-luvulta lähtien mm. Berliinissä, Lontoossa, Bergenissä, Kölnissä ja Firenzessä saakka. Yhteistyötä hän teki mm. Edvard Griegin ja sopraanolaulaja Christine Nilssonin kanssa. Aviomies Severin Larsen oli norjalainen kauppias ja laulaja. Pariskunta esiintyi myös yhdessä. Ura loppui reumatismin myötä 1900-luvun alkuun mennessä ja Lindberg vaipui unohduksiin. Hän eli Helsingissä viimeiset vuotensa. Alien käyttämä flyygeli on esillä Maarianhaminan Åland Museumin tiloissa.

Kovin erilaiset olivat siis paitsi sisarusten niin myös serkusten elämänpolut.





Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus

Carlos II de España. Juan Carreño de Mirand via Wikimedia Commons Genin avulla voi tietyin varauksin tarkastella mielenkiintoisia asioit...