analytics

Aatelistosta uusi kirja

Aatelin historia (toim. Janne Haikari, Marko Hakanen, Anu Lahtinen ja Alex Snellman) Suomessa luo uuden ja monivivahteisen kuvan säädystä, joka läpi historian oli tapahtumien polttopisteessä. Aatelin historia on häikäilemätöntä lahjontaa ja aitoa jaloutta, kylmiä naimakauppoja virkaurien hyväksi ja puhdasta rakkautta, yhteiskunnallista vastuunkantoa ja talonpoikien kurittamista. Aateluuden ytimessä ovat aina olleet kysymykset eliitin muodostamisesta ja ylläpidosta. Millaisia ihmisiä halutaan vallankäyttäjiksi? Miten johtajia palkitaan?

Tilaa klikkaamalla TÄSTÄ





Sukututkijan perjantailuennot keväällä 2021

 UUTTA: Viiden etäluennon sarja keväällä 2021 - joka kuukauden toinen perjantai klo 17.30-19.00 Tilaa nyt koko luentosarja edulliseen yhteishintaan 30 euroa - yksittäiset luennot 10€/kerta - säästä reilusti ja hanki samalla mukavaa sukututkimustietoutta itsellesi.  Huom: hinta nousee 1.1.2021!

TILAA TÄSTÄ


Aiheet keväällä 2021:


Ruotsin arkistot:

Etäluennolla käsitellään sukututkijoille tärkeitä arkistolähteitä Ruotsin puolella. Mukana ovat Riksarkivetin lisäksi monet muut tietokannat ja yhteisöt, joiden kautta sukututkija voi laajentaa selvityksiään naapurimaamme kamaralle. Etäluento 8.1.2021 klo 17.30-19.00


Avioton lapsi:

Etäluennolla perehdytään aviottoman lapsen isän etsintään liittyviin lähteisiin ja käytäntöihin. Saat tietoa mistä lähteä etsimään mahdollista isää ja mitkä lait sekä säädökset olivat kulloinkin voimassa. Lyhytkurssi antaa eväitä omatoimiseen etsintään tässä sukututkijalle niin tyypillisessä tilanteessa. Etäluento 12.2.2021 klo 17.30-19.00


Avioliitoista:

Tällä etäluennolla saat tietoa kihlauksen ja vihkimisen historiasta maassamme. Perehdymme lakeihin, tapoihin ja perinteisiin aina 1400-luvulta 1900-luvulle saakka. Luento antaa käsityksen avioliitosta instituutiona. Etäluento 12.3.2021 klo 17.30-19.00


Ruukkihistoriaa:

Millaisia rautaruukkeja erityisesti Uudeltamaalta löytyi ja millaisia sukuja niillä työskenteli? Tämä etäluento käy läpi niitä lähteitä, joilla ruukkilaisten ja ruukkien elämää pääsee tutkimaan tarkemmin. Etäluento 9.4.2021 klo 17.30-19.00


Sukutietojen julkaisu netissä:

Etäluento kertoo, miten voit julkaista sukutauluja ja/tai sukutarinoita netissä helposti ja nopeasti. Et tarvitse teknistä kokemusta seurataksesi tätä luentoa, sillä asiat käydään läpi selkeästi ja monipuolisesti. Luento käy läpi erityisesti blogin eli verkkopäiväkirja hyödyntämistä osana sukutietojen julkaisu. Etäluento 14.5.2021 klo 17.30-19.00


Kaikki luennot tallennetaan ja voit katsoa ne uudelleen kuukauden ajan! Koulutus järjestetään etänä MS Teamsin kautta. Sinun tarvitsee vain klikata ennen koulutusta saamaasi linkkiä ja pääset mukaan!


Joka kuukauden toinen perjantai eli 8.1.2021, 12.2.2021, 12.3.2021, 9.4.2021 ja 14.5.2021 Etäluento pidetään klo 17.30-19.00

Joululahjaksi

Oletko koskaan vieraillut tämän blogin tekijän verkkokaupassa? Jos et, niin nyt on hyvä aika siihen. Uutuustuotteina mm. hiirimatto sukututkijalle sekä A2-koon itsetäytettävät esipolvkaaviot.

Pääset verkkokauppaani klikkaamalla oheista kuvaa!



Perinnönjakoa

Jahtivouti oli entisaikaan eräänlainen nimismiehen apulainen, jonka tehtäviin kuului mm. suurpetojen metsästyksen koordinointi. Yksi paimiolaisista jahtivoudeista oli Pakurlassa rengin poikana keväällä 1848 syntynyt Frans Fredrik Fredriksson, joka myöhemmin käytti sukunimeä Salmberg. Tällä kertaa sukunimi näyttäisi tulleen äidin puolelta, sillä samalla nimellä mainitaan Frans Fredrikin kasteen yhteydessä hänen äitinsä Otteliana Karolina.

Pakurlassa Frans Fredrik asui silloinkin, kun hän helmikuussa 1872 vei vihille Vähä-Moisiossa asuneen piika Amanda Vilhelmina Helinin. Tämä oli rippikirjan mukaan syntynyt sulhasensa tavoin vuonna 1848 Paimiossa. Pariskunnalle syntyi Pakurlassa neljä tytärtä, Amanda Aleksandra, Anna Amanda, Olga Gabriella ja Alma Alina. Ikävä kyllä kaksi vanhinta sisarusta menehtyi vain muutaman kuukauden iässä. Vuoden 1880 alussa myös äiti Amanda Vilhelmina kuoli. Vielä saman vuoden aikana Frans Fredrik Salmberg meni naimisiin piika Karoliina Taurenin kanssa, joka oli tuolloin töissä Inkilässä.

Ennen avioliiton solmimista piti kuitenkin selvittää Amanda Vilhelminan perinnönjako. Se tapahtui elokuussa 1880. Perinnönsaajia olivat puolison lisäksi tyttäret Olga Gabriella ja Alma Alina. Näiden alaikäisten pienokaisten etua tuli valvomaan rusthollari Johan Helin Vähätalo Hirvonpään kylästä. Pesänkirjoitus oli tehty jo maaliskuussa ja olipa sen jälkeen erinäisiä tavaroita myyty huutokaupallakin. Loppupesän jako tapahtui siten, että jahtivouti Salmberg sai itse arvioida jäljellä olevan omaisuuden arvon, jota sitten korotettiin perinnönjaon yhteydessä kolmanneksella. Näin koko kuolinpesän summaksi tuli noin 552 markkaa.

Tästä summassa leskimiehen piti maksaa perintöosuudet kahdelle tyttärelleen. Lisäksi Frans Fredri pyysi vaatimattomasti, että hän saisi pitää ”yhden wuoteen makaus-waatteineen niin kuin pesäkirjoituksessa oli se myönnetty hänelle”. Tähän myös ilman muuta suostuttiin, jotta jako saatiin kunniallisesti tehtyä. Leski sai lopulta rahassa noin 191 markkaa ja molemmat tyttäret 47 markkaa kumpikin. Todistajina piirsivät nimikirjoituksensa ja puumerkkinsä Paimion kirkonarkistossa säilyneeseen perinnönjakoasiakirjaan Kaarlo Söderlund sekä Vistan seppä Johan Vilhelm Hammaren. 

Frans Fredrik Salmbergin elämä jatkui tämän jälkeen Karoliina Taurenin kanssa. Heillä oli ainakin kolme yhteistä lasta, Frans Aksel sekä kaksoset Signe Maria ja Hilda Karolina. Frans Aksel kuoli vajaan kahden vuoden iässä. 


Metsämies

Angelniemen Båtsholmin Alhaisten puustellissa 1823 syntyneestä Johan Gustafista tuli isänsä Samuelin jälkeen Piikkiön Sauvolan kornetinpuustellin vuokraaja vuodesta 1873 alkaen. Hänen vaimonsa Serafia Selander oli kotoisin Hämeestä, Hattulan pitäjästä. Perheen lapsista Rosa ja Gustaf olivat syntyneet Janakkalassa, kun taas Lydia ja Johan Vesilahdella. Vasta kaksi nuorimmaista, tytär Ida Suoma ja erittäin eksoottisen nimen saanut poika Bonifarius Tääle syntyivät perheen asuessa Sauvolassa. Surua perheeseen toi esikoispojan kuolema, joka aiheutui itseaiheutetusta ampumahaavasta.

Puustellin eli virkatalon vuokraaja käytti sukunimeä Sawola. Hänet tunnettiin pitäjässä hyvänä maanviljelijänä, mistä oli osoituksena mm. Varsinais-Suomen maanviljelysseuran kilpailuujn syyskuussa 1885 saatu kutsu toimia koeojituksen tuomarina. Nämä sinänsä ansiokkaat tehtävät eivät kuitenkaan tehneet hänestä oman aikansa kuuluisuutta, sillä hän osoitti mestarismiehen otteita ennen kaikkea metsästyksessä. 

Piikkiön kuntakokous käsitteli joulukuussa 1881 lähipitäjien petoeläintilannetta. Tietoon oli tullut useita tapauksia, joissa pedot olivat joko ahdistelleet ihmisiä tai käyneet jopa kiinni lapsiin. Huhuttiin susien myös syöneen lapsia. Kaikki kokousedustajat olivat yksimielisiä siitä, että jotain piti tehdä tälle tilanteelle. Kokous päätti lähettää Johan Gustaf Sawolan ”niihin kuntiin, joissa sudet näinä aikoina ovat tehneet hirveitä tuhotöitänsä”. Pehtori Sawolan arvioitiiin ampuneen tai muuten pyydystäneen kolme karhua, 38 sutta ja noin 200 ilvestä uransa aikana. Hänestä todettiin, ettei mies ole ”mikään ensikertainen metsästäjä eikä ainoastansa paljas jäneksien ja lintujen pyytäjä”. Matkarahaksi pehtori Savolalle luvattiin kunnan varoista 150 markkaa sekä lisäksi tapporahaa jokaisesta sudesta 50 ja ilveksestä 25 markkaa. Nämä summat hän tulisi saamaan kaikista ennen seuraavaan kesäkuun ensimmäistä päivää kaadetuista pedoista.

Samaan aikaan uutisoitiin Yläneellä ”kaikkien aikojen suurimman” suden kaadosta, jonka ansiosta pedon ampuja, torpparinrenki Vilho Samuelinpoika tuli saamaan runsaat rahapalkkiot. Hankoniemellä sijainneen kylpylän vieraat olivat nimittäin keränneet keskuudestaan 200 markkaa, joka nyt tultaisiin antamaan Vilholle. Lisäksi senaatti antoi omasta puolestaan hänelle saman summan.


Levanus

Sauvon Kihtilän rälssilampuoti Michel Bertilsson ja puolisonsa Karin laittoivat vuonna 1670 poikansa Johanin Turun katedraalikouluun. Vanhemmat tuskin osasivat aavistaa, mihin kaikkeen tämä opintielle lähteminen vielä suvun jälkipolvissa johtaisi. Johan, joka ylioppilaaksi tultuaan 1673 otti käyttöön sukunimen Levanus, tuli Sauvon pitäjänapulaiseksi 1676. Viisitoista vuotta myöhemmin hänet määrättiin kotipitäjänsä kappalaiseksi. Tätä tointa hän sitten hoitikin aina kuolemaansa saakka 1710. Vaimonsa Helena Michelsdotter Lundin kanssa hänellä oli ainakin yksi tytär ja viisi poikaa. 

Määrätietoinen kappalaisemme johdatti kaikki em. poikansa Turun Akatemiaan loistavin lopputuloksin.  Vanhin pojista, Johan, pääsi ylioppilaaksi 1703 Turussa. Tämän lisäksi hänen tiedetään opiskelleen myös Rostockissa. Johan Levanus nuorempi vihittiin papiksi Tallinnan hiippakunnassa 1707, jonka jälkeen hän toimi armovuodensaarnaajana samassa kaupungissa. Muutamaa aikaa myöhemmin hänet nimitettiin Lihulan ja Kiriveren kirkkoherraksi. Hän oli myös 1721 Tallinnan tuomiokapitulin jäsenenä. Johan kuoli jo 1726.

Nuoremmista veljistä Anders oli isänsä tavoin kappalaisena Sauvossa, mutta menehtyi 1727. Hänen tilalleen tuli veljessarjan nuorin, vuonna 1699 syntynyt Henrik, joka oli naimisissa Paltamon kappalaisen tyttären, Magdalena Cajanuksen kanssa. Henrikin ja Magdalenan pojista kaksi antautui pappisuralle. Erik Johan Levan oli kirkkoherrana Vanajan pitäjässä ja veli Henrik Gustaf Sauvon kappalaisena. Viimeksi mainitun poika Johan Henrik Levan oli puolestaan Oriveden kirkkoherra.

Johan Levanuksen ja Helena Lundin pojista on vielä mainitsematta Gustaf, joka kastettiin Sauvossa 1692. Hän pakeni isovihaa Tukholmaan ja pääsi siellä ylioppilaaksi 1719. Papiksi hänet vihittiin Viipurissa 1726. Hetken aikaa Gustaf työskenteli veljensä saarna-apulaisena Lihulassa. Hänet mainitaan myös vapaaherra Magnus Nierothin lastenkodin ja Albun koulun opettajana Virossa. Oltuaan vielä tovin Viipurin tuomiorovastin saarna-apulaisena sai Gustaf Levanus nimityksen Toksovan kirkkoherraksi Inkerissä 1726. Lopulta hän siirtyi Pietarin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan johtoon ja kuoli siellä 1749. Hänen etunimeltään tuntematon poikansa muutti Viipurista Saksaan 1750-luvulla. Vävyinä Gustafilla olivat mm. Pietarin kirkkoherra Isak Hougberg, viipurilainen kauppias ja raatimies Karl Gustaf Melart sekä Spankkovan kirkkoherra Tomas Elgeen.

Näin rälssilampuodin eli rälssitilan vuokraajan perillisistä muodostui huipputason kansainvälisiä pappismiehiä, joiden jälkipolvet levittäytyivät laajalle nykyisen Suomen rajojen ulkopuolelle.


Aviokriisiin apua

Karunan kirkkoraati joutui kesäkuussa 1897 ratkomaan perheriitaa. Nykyisin samat asiat hoidetaan kahden kesken kodin sisällä, jos kohta valveutuneimmat hakevat apua vaikkapa terapeutilta. Joka tapauksessa 120 vuotta sitten kappalainen Anton Vilhelm Sederström joutui kutsumaan ”Karunan kappelin kunnan huoneeseen” raadin jäsenet sekä tietysti nuhdeltava pariskunta. Kyseessä olivat Kasklahden torppari Johan Johansson ja vaimonsa Maria Markuksentytär Toivola. He olivat muuttaneet Karunaan vuonna 1881 Tampereelta. Johan olikin syntynyt Teiskossa, kun taas vaimo Maria Utajärvellä. Johanin isä oli torppari Riihiniitty Tuhrian kylästä. Karunassa Johan ja Maria asettuivat Kärkniemen kylään esikoistytär Marian kera. Sieltä he muutaman kuukauden päästä muuttivat Kasklahden Rantalan torppaan.

Syy kirkkoraadin eteen joutumiseen oli eripuraisuus avioliitossa. Kirkkoraati antoi heille kesäkuun ensimmäisellä viikolla 1897 vakavan varoituksen, että ”he seuraten Herran Jeesuksen käskyä toinen toiselleen anteeksi antaisi ne kanteet, joita heillä oli toinen toistansa vastaan”. Lisäksi Johanin ja Maria kehotettiin elämään elämäänsä yksimielisyydessä.  

Pariskunta sai kaksi viikkoa aikaa, jonka jälkeen heidät käskettiin uudestaan kirkkoraadin eteen kertomaan tilanteesta. Näin myös tapahtui, sillä kesäkuun 20. päivä kappalaisen johdolla Johan ja Maria saivat kertoa, olivatko päässeet elämässään sopuisaan yhteiseloon. Johan oli ilmeisesti järkkymättömämpi, sillä surukseen kirkkoraati sai havaita, että mitään muutosta ei ollut tapahtunut. Niinpä Johan Johansson tuomittiin kirkkolain kahdeksannen pykälän mukaan olemaan ilman niitä ”kristillisiä oikeuksia”, mitä mainittu pykälä sisällään kantoi. Raati lausui julki toivomuksensa, että Turun Tuomiokapituli ottaisi edes Johanin ”eteensä saamaan mahdollisesti paremmin koskevan neuvon ja ojennuksen tahi ryhtyäksensä niihin toimenpiteisiin, jotka asianhaarat ja heidän mielentilansa saattaa vaatia”.

Saman vuoden syyskuussa Karunan kappeliseurakunta sai Tuomiokapitulilta kirjelmän diaarinumerolla 1215. Sen mukaan piti kirkkoraadin antaa uudestaan säädetty varoitus Johan Johanssonille ja Maria Toivolalle. Rippikirjaan tehdyistä merkinnöistä selviää, että ainakin Maria on välillä ottanut ns. hatkat. Hän on käynyt 1890-luvulla ehtoollisella mm. Kiimingissä, Maariassa ja Oulussa. Näin ”hyvät välit” eivät siis saaneet aikaan sopua Johanssonien perheessä.


x

101 -vuotias

Turkulaisen merimiehen, Anders Birkelin pojasta, Mikaelista tuli Rymättylän ns. armovuodensaarnaaja vuonna 1786. Muutamia vuosia myöhemmin hän pistäytyi kirkkoherran apulaisena Kokemäellä vain palatakseen takaisin Rymättylään 1799. Hän oli ensin naimisissa Katarina Maria Juslenin kanssa. Tämän kuoltua 1802 vei Mikael jo seuraavana vuonna vihille Maria Sofia Lööfin. Sukunimensä Mikael kirjoitti muotoon Birckelin.

Mikaelilla oli useita lapsia kahden vaimonsa kanssa. Pojista Anders Joakim ja Pehr Mikael Adrian olivat Turun Akatemian opiskelijoita isänsä tavoin. Anders Joakim hyväksyttiin ylioppilaaksi 1823, mutta hän ei antautunut sen kummemmin akateemiselle alalle. Kävi lähes päinvastoin, sillä nuorukainen pestautui merille. Sinne hän myös katosi ja eräiden tietojen mukaan Anders Joakim Bircklin olisi kuollut Lontoossa. Kuolinajasta ei ole tietoa.

Velipuoli Pehr Mikael Adrian pääsi ylioppilaaksi 1826 Turussa. Hän opiskeli maanmittausta saaden varamaanmittarin arvon 1839. Pehr oli naimisissa Hedvig Segercrantzin kanssa, mutta kuoli melko nuorena 1842 Viipurissa.

Perheen tyttäristä Katarina Elisabet Bircklin oli vuodesta 1826 lähtien naimisissa toimitusvouti Lars Lydenin kanssa, joka asui Huittisissa. Toisen tyttären, Sofia Vilhelminan tie vei aikanaan Paimioon. Vuonna 1805 syntyneen Sofian äiti oli em. Maria Sofia Lööf. Isä Mikael kuoli jo 1810.  Sofia Vilhelminalle ei koskaan löytynyt puolisoa, vaan asusti Rymättylässä naimattomana ja lapsettomana muuttaen vasta heinäkuussa 1892 Paimioon.

Paimiossa hän asettui Pappilaan, mikä oli aina hyvä valinta säätyläis- tai pappisneidille ikään katsomatta. Paimioon muuttaminen käy heti mielekkäämmäksi, kun tietää tuolloisen kirkkoherra Aksel Richard Creutleinin puolison nimen. Tämä oli Katharina Maria Sofia Lyden, jonka isä oli em. toimitusvouti Lars. Kirkkoherran puolison äiti taasen oli Sofia Vilhelminan sisko Katarina Elisabet Bircklin. Näin vanhus pääsi omien lähisukulaisten turviin.

Sofia Vilhelmina Bircklin kuoli Paimion Pappilassa vasta tammikuussa 1907 erittäin korkeassa 101 vuoden iässä. Hänen kerrottiin olleen viimeiseen asti virkeän ja reippaan. Vain muutamia vuosia aiemmin hän oli jaksanut vielä liikkua ulkosallakin ottaen osaa paikalliseen seuraelämään. Ennen kuolemaansa hän ehti sairastaa noin viikon ajan. 


Kuva: Turun Sanomat, 06.11.1906, nro 555, s. 2, Kansalliskirjasto


Lapsi murhaajana

 Paimion Kauhalan rusthollissa kävi eräänlaisella ranskalaisella visiitillä piika Leena Kaisa Erkintytär Grön Maarian pitäjästä vuosina 1832-1834. Palvelusväki teki yleensä sopimuksen vuodeksi kerralla, jonka jälkeen syystä tai toisesta oli etsittävä uusi isäntäväki. Vähän ennen lähtöään Kauhalasta eli elokuussa 1834 synnytti Leena Kaisa aviottoman tyttölapsen, jolle antoi nimen Maria Serafia. Äiti ja tytär asettuivat Maariassa Pitkämäen Östermanin torppaan. Maariassa Leena Kaisa Grön avioitui renki Kustaa Toppin kanssa ja tästä aviosta Maria Serafian seuraksi syntyi useita sisarpuolia.

Heti ripille päästyään noin 15 vuoden iässä lähti Maria Serafia omille teilleen eli piiaksi Räntämäkeen. Moninaisten muuttojen jälkeen Maria Serafian, joka käyttää nyt sukunimeä Mansner, löytää Turusta, kolmannen kaupunginosan korttelista numero 13. Siellä hän menee naimisiin renki Kustaa Bergmanin kanssa, joka myöhemmin ryhtyy salvumiehen kisälliksi. Pariskunnalle syntyy useita lapsia, joista yksi oli poika August Arvid. Lapsi syntyi syyskuun ensimmäisenä päivänä, mutta hänet on Turun rippikirjoissa merkitty kuolleeksi jo toisena päivänä marraskuuta.

Kuolinsyy ei selviä rippikirjasta, mutta muista lähteistä kylläkin. Kesäkuun alussa 1871 muuan 12-vuotias tyttönen, Maria Matilda Kristiansson kävi kirkkoherra Antero Wareliuksen talossa Maariassa. Siellä hän kertoi eräälle toiselle lapselle tehneensä murhan. Kun tämä tieto kantautui Wareliuksen korviin, vaati hän Maria Matildaa tekemään tarkan selonteon tapahtuneesta.  Nyt Maria Matilda kertoi, miten hän oli ollut edellisenä syksynä lapsenpiikana salvukisälli Kustaa Bergmanin luona Turussa. Siellä oli kuristamalla tappanut perheen yhdeksän viikkoa vanhan pojan, August Arvidin. Tämän jälkeen oli Maria Matilda mennyt töihin kaupunginkasööri Fredrik Stenbergin luo. Siellä hän oli tammikuussa 1871 kuristanut hengiltä perheen reilun kahden kuukauden ikäisen poikalapsen, Hjalmar Fredrikin.

Warelius hälytti luonnollisesti poliisit ja seuranneessa tutkinnassa Maria Matilda kertoi samat asiat. Mitään syytä ei murhiin löytynyt. Nuori murhaaja itse sanoi kylmästi ”koska minä kerran olin niin tehnyt niin saatoin sen tehdä toisenkin kerran”. Katumusta ei Maria Matilda osoittanut, mutta vankeudessa lapsi oli parkunut ikäväänsä. Sanomia Turusta -lehden artikkelin mukaan Maria Matilda oli ”muodoltaan kaunis, antamat vastauksensa ovat selvät, niin ettei hänessä mielenvirhettä voi havaita”.


Eräs Juho Forsman

Yläneen Kirkonkylässä sijainneen kruununtalon eli valtion omistuksessa olleen tilan osti vuonna 1806 itselleen Köyliöstä kotoisin ollut Jaakko Henrikinpoika. Hän oli mennyt jo 1770 naimisiin Joen talossa syntyneen Riitta Simontyttären kanssa. Pariskunnalla oli useita lapsia. Itseasiassa tuo Joen tila jaettiin kahtia 1700-luvun lopulla, jolloin vapaaherratar Lybecker osti toisen puolen itselleen. Maanmittaushallituksen maakirjoista vuodelta 1875 löytyy tarkka päiväkin tälle ns. perinnöksi ostolle. Jaakko hankki oman osuutensa 11. päivänä maaliskuuta 1806. Rippikirjoissa 1800-luvun alkupuolella nämä tilan puolikkaat mainitaan nimillä Jaakonpuoli ja Matinpuoli.

Jaakolla ja Riitalla saivat peräti 11 lasta vuosien 1770-1793 välisenä aikana. Tosin kolme näistä pienokaisista syntyi kuolleena. Jaakkoa kutsutaan ensin talon vävyksi, mutta 1781 hänestä on tuolloin tuolloisen kruununtalon isäntä. Hän lienee ollut pitäjäläisten mieleen, sillä 1790-luvulla tämä Köyliön Karhian kylän Jaakkolassa syntynyt miehemme hoiti myös kirkonisännän tointa. Kirkonisäntä eli kirkkoväärti oli seurakunnan korkein luottamustehtävä ja ennen kunnallishallinnon tuloa 1860-luvun lopulla hänen työnsä vastasi suurin piirtein kunnanjohtajan nykyisiä tehtäviä.

Jaakko Henrikinpoika kuoli vanhuuden mukanaan tuomiin vaivoihin marraskuussa 1820.  Leskivaimo Riitta jäi asumaan taloon omaan kuolemaansa saakka syksyllä 1827. Isän kuoltua oli perheen ainoa kotona vielä asunut perillinen, Juho Jaakonpoika ehtinyt jo naimisiin Euran pitäjässä syntyneen Justiina Juhontyttären kanssa. He eivät jääneet Yläneelle, vaan pari vuotta isän kuoleman jälkeen hän pakkasi vaimonsa kanssa omaisuutensa muuttaen Uuteenkaupunkiin. Mukana seurasi pariskunnan renki, Juho Mikonpoika.

Vielä ei ollut autotehtaiden aika, mutta Juho sai työnjohtajan paikan jossain päin kaupunkia. Hän asui ensi alkuun Piukan korttelin talossa numero 50, josta pariskunta muutti pian Pentin korttelin taloon 14. Sen omisti herra Renvall. Tässä vaiheessa Juho oli jo jonkin aikaa käyttänyt sukunimeä Forsman. Lapsia hänellä ja Justiinalla oli vain yksi, mutta tämä Yläneellä syntynyt Loviisa kuoli punatautiin jo parin vuoden iässä.

Juho Forsman onnistui elämänsä aikana työllistämään myös oikeuslaitosta, sillä 1830-luvun puolivälissä hän sai 12 päivä vesileipärangaistuksen väkivaltaisuudesta ja kiroilusta. Lisäksi kirkko antoi oman julkiripityksensä tästä rötöksestä. 

Juho Forsman erkani tästä ajasta marraskuussa 1849. Leski Justiina eli vielä yli 20 vuotta kuollen kevättalvella 1873. Yläneeltä muuttaneesta pariskunnasta ei jäänyt näkyviä jälkiä Uudenkaupunkiin.

Yläneen Joen tilan uudeksi isännäksi tuli 1820-luvulla Oripään mies Juho Matinpoika yhdessä vaimonsa Maria Heikintyttären kanssa.  Tämä oli syntynyt Säkylässä. Tilaa kutsutaan rippikirjoissa tuohon aikaan Alajoeksi. Juhon isännyyttä kesti kymmenisen vuotta eli hänen kuolemaansa saakka 1838. Leski Maria kuoli 1845 ja uudeksi isännäksi tuli Matti Antinpoika. Näin myös Yläneen suunnalla Juho Forsmanin sukulaiset katosivat täydellisesti Kirkonkylän Alajoen talosta.


Kaarlo Värristä

Huittisissa syntynyt, mutta nykyisessä Pöytyän pitäjässä elämäntyönsä tehnyt Kaarlo Värri oli talollinen, valtiopäivämies ja talonpoikaissäädyn puhemies valtiopäivillä. Tässä ominaisuudessa hän oli mm. Suuren lähetystön jäsenenä pyrkimässä Venäjän tsaarin puheille vuonna 1899. Edelleen hän puhemiehenä osallistui sekä Aleksanteri III:n hautajaisiin että tämän seuraajan, Nikolai II:n kruunajaisiin. Vuoden 1924 Kansanvalistusseuran kalenterissa Niilo Liakka kirjoitti Värristä (23.2.1839-12.1.1923) seuraavat muistosanat;

"Ani harva suomalainen talonpoika on sopusuhtaisessa henkilöllisessä kehityksessä, menestyksellisessä toimellisuudessa ja monipuolisessa sangen hedelmällisessä kansalaistoiminnassa kunnan ja seurakunnan, maakunnan, valtion ja kirkon palveluksessa kohonnut niin korkealle kuin ratsutilallinen Kaarle Wärri, joka vanhuudesta raihnaana pääsi lepoon kotonaan Pöytyällä 12. tammik. 1923."

Esimerkkinä Värrin ajatuksista olkoot hänen 17.5.1886 Kupittaan ravintolassa pidetyssä maanviljelyskokouksessa esittämänsä mietteet - kysymyksessä oli lainarahastojen hankkiminen pienille maatiloille;

"Maassamme on tänlaisista rahastoista puute. Säästöpankkeja löytyy kyllä muutamissa kunnissa, mutta ne eiwät oikein wasta tarkoitustansa, jonka tähden olisi suotawaa, että otettaisiin ajateltawaksi niitä käytännölllisiä muotoja, joilla woitaisiin saada tämä tuuma toteutetuksi. Tämä auttaisi ei ainoastaan aineellista waan myöskin siweellistä tilaa.

Saksassa Rheinin maakunnassa oli w. 1847 katowuodet. Siellä ruwettiin ensin miettimään lainakassan perustamista. Tänlaisen kassan hawaittiin jälestäkin olewan tarpeellisen. Sillä oli alussa kyllä waikeutta, sentähden kun asiaa wastustettiin, mutta 1849 perustettiin yleinen lainarahasto. Saksasta löytyy niitä nyt jo 700 eri kunnassa. Warsinaisista säästöpankeista eroaa se siinä suhteessa että se työskentelee suletussa piirissä. Tuuma on siellä nyt jo niin suuresti kehittynyt että kukin mieluisesti antaa sinne rahansa, koska ei yhtään sen jäsenistä ole tullut tappiolle.

Siellä hoitawat kunnan etewimmät miehet kassaa, ja ne ei pyydä toimestansa mitään korwausta, rahastonhoitaja ainoastaan saa pienen palkan...."

Kaarlo Värristä puhuttaessa harvemmin muistetaan mainita hänen kaksoisveljensä Fredrik. Hän jäi Huittisten Loiman kylän Ali-Jaakkolan talon isännäksi. Poika Juho Jaakolasta tuli tämän suvun omistuksessa jo vuosisatoja olleen tilan isäntä vuodesta 1913 lähtien Ala- ja Yli-Jaakola syntyivät Isovihan jälkeen, kun silloinen rustholli jaettiin kahtia. . Talon aikanaan varustaman ratsusotilaan miekka ja satula ovat säästyneet halki vuosien. Yhdessä veljiensä Kallen ja Kustaan kanssa nämä Kaarlo Wärrin kolme veljenpoikaa jakoivat Ala-Jaakolan siirtäen sen Jokisivulle. Samalla talot saivat pitäjäläisten suussa nimet Janne-Jaakola, Kurjenoja ja Mäki-Jaakola. Veljesten päivittäin tekemiä muistiinpanoja on käytetty hyödyksi paikallisissa pitäjä- ja kylähistorioissa.


Kuva: Suomalainen : Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton albumi, 01.01.1912, nro III, s. 101, Kansalliskirjasto


Rautateillä

Halikkolainen nimimerkki Teppo kirjoitteli Uusi Aura -lehteen tammikuussa 1898 kertoen tuolloin rakenteilla olevan rantaradan edistymisestä. Halikonjoen ylittävä silta tuli hänen mukaansa kulkemaan noin 19 metrin korkeudessa. Kirjoittaja arveli ”Höyryhewolla laskettelemisen sillan yli ehkäpä tuottavan jo hurjillekin huimapäille jonkinlaista huwitusta”. Paimiossa ja Salossa olivat siltojen kivipylväät jo lähes valmiit. Turussa paikallinen Rautateolllisuusyhtiö ahkeroi ankarasti Piispanpellolle pystytettävän junanvaunutehtaan kanssa. 

Tuon ajan jo tehtyjä matkustajavaunuja päästiin tarkastamaan samaan aikaan tammikuussa 1898. Sen pituus tuli olemaan 17 metriä. Eteisen avulla vaunu jaettiin kahteen osaan, joista toinen oli III luokan ja toinen II luokan matkustajia varten. Kolmas luokka oli jaettu väliseinällä kolmeen 4-makuusijaa käsittävään osaan. Tämä vaunumalli oli siis yöjunia varten. Kunkin sohvan selkälaudan saattoi noistaa ylös ja laittaa näin makuupaikaksi varsinaisen sohvan yläpuolelle. Näin saatiin yhteen III-luokan osastoon peräti 24 makuusijaa. Keskellä vaunua kulki matolla peitetty käytävä. 

Toisen luokan osastossa käytävä oli vaunun sivulla ja vaunu oli jaettu tältä osin kolmeen erilliseen osastoon. Yhdessä näistä oli kaksi sohvaa ja yhdessä vain yksi. Sielläkin oli käytössä em. tuplausmenetelmä. Vaunuissa oli lattialämmitys sekä kaasuliekkivalaistus

Turun ja Karjaan välinen osuus rantaradasta avattiin väliaikaisesti liikennöinnille huhtikuun ensimmäisenä 1899 ja lopullisesti yleiseen käyttöön 1.11.1899. Paimion Vistalle rakennetun aseman ensimmäiseksi ”inspektoriksi” tuli tamperelainen Oskar Ernst Georg Brander, joka saapui uuteen toimipaikkaansa Viipurin maaseurakunnasta. Mukanaan hän toi Haminassa syntyneen vaimonsa Sally Sjöbergin sekä pariskunnan esikoistyttären, Marya Hellin Charlottan. Paimiossa perheeseen syntyi poika Kurt Oskar Aleksander keväällä 1901. Herra Brander oli ollut asemapäällikkönä jo Viipurin vuosinaan. Rippikirjaan hänet on merkitty asepalvelukseen kelpaamattomaksi. Tähän voi olla monia syitä, joista yksi oli hänen asemansa perheen ainoana elättäjänä.

Toinen Paimioon tullut rautatien virkamies oli Hämeenlinnasta syntyisin ollut Aksel Theodor Nystedt. Hän muutti Vistan Paltalle Hausjärveltä 1901 tuoden mukanaan vaimonsa Linda Maria Holmbergin, joka puolestaan oli kotoisin Akaasta.  


Rovastin rouva Boijer

 Turkulaisen saaristoperämiehen Erik Boijen ja vaimonsa Elisabet Pahkalinin poika Engelbrekt syntyi joulukuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1800. Hieman yli 10-vuotiaana hän aloitti opiskelut Turun katedraalikoulussa ja pääsi ylioppilaaksi 1819. Hänet vihittiin papiksi kolmea vuotta myöhemmin. Lopulta hänet nimitettiin Mouhijärven kirkkoherraksi ja tässä virassa hän myös kuoli vajaan 50 vuoden iässä. Ensimmäisen vaimonsa Sara Rabdeniuksen kanssa hänellä oli mm. pojat Uno Leonard ja Gustaf Magnus. Ensin mainittu loi uraa varatuomarina ja Gustaf Magnus nimitettiin Pöytyän kirkkoherraksi 1894. 

Kirkkoherra Gustaf Magnuksen ensimmäinen vaimo Ulrika Spoof oli kuollut jo kauan ennen hänen Pöytyälle tuloaan ja vuodesta 1881 lähtien hänen puolisonaan oli Julia Palmqvist.  Tarmokkaana ja taitavana kirkonmiehenä Boijer sai rovastin arvon 1894. Yksi heidän lapsistaan oli tytär Julia, joka asui vielä aikuisiällään kotonaan Pöytyän pappilassa.

1800-luvun lopulta lähtien maassamme toimi runsaasti erilaisia raittiusyhdistyksiä, joista osa jäi hyvin lyhytikäisiksi toisten toiminnan kestäessä jopa nykypäivään saakka. Myös Pöytyällä oltiin näissä riennoissa innokkaasti mukana.  Niinpä vuonna 1905 lehdissä raportoitiin mm. seuraavaa;

"Juomalakkohomma on käynnissä Pöytyälläkin. Kansalaiskokouksen asettama toimikunta, jonka puheenjohtajana toimii rovastin rouva Boijer ja kirjurina ylioppilas Julia Boijer, on jo laatinut lakkolistat ja kutsunut joukon apulaisia pitäjän eri kulmilla niitä kuljettamaan. On päätetty kysyä jokaisen 16 vuotta täyttäneen mieltä ja merkitä muistiin nekin, jotka eivät lakkoon yhdy. Asian selvittämiseksi levitetään kirjallisuutta, toimitetaan kokouksia ja juhlia.”

Ensimmäinen raitiusiltama oli joulukuun 27. päivänä Mustanojan kansakoululla. Pitäjäläisiä motivoitiin paikalle kertomalla, että kyseessä on ensimmäinen, vakituinen raittiusiltama paikkakunnalla, mitä moniin vuosiin on pidetty, niin on syytä senkin vuoksi sinne saapua. Iltaman ohjelma tulee olemaan vakavan asian arvoinen ja pääsymaksu mitättömän alhainen, joten sekin kehottaa runsaaseen osanottoon."

Syytä kehotukseen olikin, sillä raittiustilaisuudet keräsivät yleensä heikosti väkeä. Niinä Karinaisten Korvan talossa pidettyyn "Raittiuden Ystäwien" tilaisuuteen elokuisena lauantai-iltana 1901 tuli väkeä "vähänpuoleisesti, ei täyttä sataakaan". Oli nimittäin käynyt niin, että paikkakunnan puusepät pitivät samana iltana tanssiaiset kylän arvokkaimmille neitosille "jossakin werstaan nurkassa tai eteisessä". Tästä riennosta eivät pitäjän miehenpuolet saattaneet olla poissa, sillä peräti neljä miestä oli käynyt hakemassa Turusta "päänpäristystä" juhlien kunniaksi.

Tanssiaisten jälkeen kylän kohteliaat miehet pitivät laulajaiset kestikievarin edustalla. Vaikka tämä kylän naisille osoitettu konsertti kesti kolmesta neljään tuntia, olivat yleisönä lähinnä kievarin nukkumaan pyrkineet vieraat. Heidän kerrotaankin lähettäneen nimismiehen välityksellä lämpimät kiitokset kuorolaisille.

Samoihin aikoihin edellä mainittujen tapahtumien kanssa suunniteltiin Kyrön asemaseudulla oman raittiusyhdistyksen perustamista. Edelliset hankkeet Karinaisissa olivat vaipuneet unohduksiin, ja aikalaisten mukaan ainoa yhteistyön muoto oli viinaksien hankkiminen Turusta sunnuntaiden varalle. Suunnitellun yhdistyksen ahkerimmat puuhamiehet löytyivät Kyrön sahalta ja rautatieläisten johtohenkilöistä.


Hyvin vanha mies

Kuopiossa kuoli Juhannuksena 1733 hyvin vanha mies....hyvin hyvin vanha mies....107 vuotta tai vähän enemmän

gl sld Per Tolvainen * före 1626 bgr 24.6.1733 107å ellr något mehr

‘Född i Raumo Stad, var under Gustaf Adolfs tid sld i Polen, under Karl X Regering, lefvat under 6 Konungars tid.’



Kuopion maa- ja kaupunkiseurakunnan arkisto
Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1691-1693 (I Ca:2), jakso 295: 1732 - 1733

Etäkursseista

 Tmi Juhan Suku tarjoaa tänä syyskautena myös muutamia etäkursseja, jotka ovat täten taatusti koronavapaita!  Aiheina ovat sukututkimusohjelmat ja sukututkimuksen perusteet. Löydät tarkemmat tiedot klikkaamalla TÄSTÄ. Tervetuloa mukaan!




Kuva: Paraisten Kotiseutumuseon kokoelmia : (c) J Vuorela 2020

Puuristin kertomaa

Karjaan keskiaikaisen kirkon vierellä levittäytyvällä vanhalla hautausmaalla on monia kauniita    muistomerkkejä. Yksi niistä on hauraan harmaa, kallellaan oleva puuristi, jossa tekstikin alkaa jo kadota. Tarkkaan tutkimalla pienestä metallikilvestä erottuu nimi Selma Sandholm. Hän syntyi hautamerkin mukaan 1891 ja kuoli 1905.

Karjaan seurakunnan haudattujen luettelosta löytyykin tämä nuorena kuollut tyttö. Hän oli Svidjan kylässä asuneen vouti Karl Gustaf Sandholmin ja vaimonsa Adolfina Wilhelmina Fromin tytär Selma Wilhelmina, joka oli syntynyt elokuussa 1891. Hän menehtyi johonkin tulehdukseen helmikuun lopulla 1905 ja haudattiin maaliskuun alussa kirkkomaalle. 

Sandholmien runsaslapsinen perhe oli muuttanut Svedjaan Sannäsin Ersin talon mailta, jossa isä Karl Gustaf oli ollut torpparina vuodesta 1886 lähtien. Hän oli syntynyt Karjaalla 1859 samoin kuin puolisonsa, Selman äiti Adolfiina From. Karl Gustafin vanhemmat taasen olivat hänen syntymänsä aikaan Visanbackassa asuneet lampuoti Karl Adam Sandholm ja vaimonsa Erika Wilhelmina Sandberg. 

Sandholmien suoraa isälinjaa voi seurata Karjaalla vuonna 1725 syntyneeseen Henrik Henrikssoniin saakka. Hänen pojallaan Jacobilla oli poika Gustaf, joka sitten oli em. Karl Adamin isä. Tämän vuonna 1799 syntyneen Gustaf Sandholmin puoliso oli Kirkkonummen Bondarbyssä syntynyt Ulrika Ramstedt, jonka isä Adolf oli syntynyt Fagervikin ruukilla. Adolfin isä Anders Ramstedt oli tullut Suomeen Ruotsista

Anders Ramstedt syntyi Ruotsin Norssjön Ramsbergillä. Hänen äitinsä oli vallonisukuinen Anna Doja/Doija/Doya. Luultavasti Anders johti sukunimensä synnyinpaikkansa nimestä. Hän oli syntynyt kesäkuussa 1730 ja muutti 18 vuoden iässä Fellingsbrohon. Samaan aikaan hänen siskonsa meni naimisiin Fellingsbron Österhammarsin ruukille. Anders Ramstedt mainitaankin kyseisellä ruukilla yhdessä siskonsa Susannan ja tämän miehen, rautatankojen takoja Anders Lundgrenin kanssa. 

Mennessään naimisiin vaimonsa Elisabet Valentinsdotterin kanssa hän kutsutaan sukunimellä Ramstedt ja hänen kerrotaan tulleen Österhammarsin ruukilta. Tyttärensä Annan kastemerkinnän yhteydessä Andersin patronyyminä on Andersson, joka vahvistaa Ramsbergin Anders Anderssonin ja Österhammarsin Anders Ramstedtin olevan yksi ja sama henkilö. Andersin vanhempien perheessä työskenteli muuan Kristina Valentinsdotter, joka oli luultavasti Andersin vaimon sisar.

Andersin vaimo Elisabet oli kotoisin Söderbystä. Pariskunta muutti Österhammarsin ruukilta lopulta Suomeen heinäkuussa 1754. Suomessa Anders Ramstedtin työpaikaksi tuli ensin Euran Kauttuan ruukki, jonka jälkeen hän muutti  Fagervikin ruukille. 

Kun Elisabet Valentinsdotter oli kuollut, meni Anders Ramstedt uudelleen naimisiin kevättalvella 1789 itseään 21 vuotta nuoremman Sara Hellströmin kanssa. Tämä oli myös leski. Anders Ramstedt kuoli Fagervikissä vuonna 1811. Kuolinsyynä on koruttomasti vanhuuden raihnaus.

Näin vanhasta puurististä kehkeytyi tarina, joka johti melko pitkälle menneisyyteen. Mainittakoon vielä, että em. Anders Ramstedtin jälkeläisiä ovat Selma Sandholmin lisäksi Tasavallan Presidentin puoliso Jenni Haukio ja muusikko Sebastian Rejman.

Nuorisolle tekniikkaa

Emil Hoff, joka käytti pseudonyymiä Emil Holan, oli suosittu tieteen popularisoija nuorelle väelle. Hän syntyi vuonna 1904 Böömissä ja kuoli Auschwitzin keskitysleirillä loppuvuodesta 1944. Vuoteen 1939 mennessä hän oli ehtinyt julkaista kymmenen kirjaa. Niistä suomennettuja oli Jiskra, ktera dobyla šveta eli "Sähkökipinä, joka valloitti maailman".

Kirja on tarinan muotoon puettu opastus sähkötekniikan perusteisiin. Teksti on luontevaa, mutta toivottoman vanhanaikaista nykylukijalle. Kuvituksena on selkeitä piirroksia ja tiedemiehen sekä oppilaana olevan pojan matkaa kidekoneesta alkeelliseen televisioon on mukava seurata.

Turvaton tytär

Joulukuun 16. päivänä vuonna 1872 syntyi Piikkiössä Johan Hildenin ja Karolina Öfverbergien perheeseen tytär, joka sai nimekseen Ida Aleksandra.  Kummeina hänellä olivat renki Antti Simonpoika ja tämän vaimo Kustava Kustaantytär. Ida Aleksandran äiti oli kotoisin Angelniemeltä, kun taas isä Johan oli Paattisilta. Perhe on Piikkiön rippikirjoissa merkitty irtolaisväen joukkoon, vaikka isä joitain rengin töitä tekikin. Ikävä kyllä Ida Aleksandra menetti äitinsä hyvin varhain, sillä Carolina Öfverberg kuoli tyttären ollessa noin kolmen vuoden ikäinen. Samoihin aikoihin rippikirja tietää kertoa, että isä Johan lähti merille ilman muuttotodistusta tai vastaavaa. Tytär jäi siis käytännössä orvoksi, vaikkakin tuohon aikaan hänet on jatkossa merkitty termillä ”turvaton”.

Onneksi sukulaiset riensivät apuun ja pieni tyttönen sai kodin tätinsä eli äidin sisaren luota Angelniemeltä. Kokkilan kylän Ylistalon mailla asunut täti Vilhelmina Öfverberg otti tytön kasvatikseen. Siellä Ida Aleksandra sai varttua turvallisessa kodissa. Toukokuussa 1888 kasvattiäiti Vilhelmina sai aiheen kirjoittaa Piikkiön silloiselle kirkkoherralle, Johan Heiniselle. Neiti Öfverberg pyysi Heiniseltä seuraavaa; ”Pyydän nöyrimmästi, jos herra Kirkkoherra olisi hyvä ja lähettäisi tänne turvattoman tytön, Ida Aleksandra Hildenin muuttoatestin (muuttotodistus) ja mitä pikemmin sitä parempi. Tyttö alkoi tänään rippikoulun käyntinsä joten olisi mainetodistus tarpeen, mutta kun hän luultavasti rupee täällä enemmä aikaa viipymään niin on se parasta että kokonaan muuttaa pois sieltä”

Heininen ilmeisesti lähetti atestin, sillä Ida Aleksandra suoritti rippikoulunsa normaaliin tapaan. Angelniemelle hän ei kuitenkaan jäänyt, sillä vajaa vuosi rippikoulun jälkeen tyttönen muutti Turun kaupunkiin rippikirjojen perusteella. Ida Aleksandran äiti ja täti olivat kotoisin Angelniemen Toppjoelta, jossa heidän isänsä Daniel Öfverberg oli muonatorpparina 1830 -luvulta eteenpäin. Äiti Anna Lisa Eldberg oli ollut vihkimisen aikaan Kanamäen rusthollin piikana, kun taas sulho Daniel oli saman talon torpparin poika. Ida Aleksandra Hildenin tai hänen isänsä, merille lähteneen Johan Hildenin myöhemmistä vaiheista en ole toistaiseksi löytänyt tietoja.

Hautaristin kertomaa Raision kirkon viereltä

Harvat asiat, jos mitkään, ovat maailmassa ikuisia. Näin on myös hautausmailla. Ikuisiksi leposijoiksi tarkoitetut paikat otetaan uusiokäyttöön nykyisin hyvinkin nopeasti. Kaikkia menneen maailman hautamuistomerkkejä ei voida millään pelastaa, mutta onneksi seurakunnissa säästetään ainakin osa takorautaisista risteistä. Niitä saatetaan sijoittaa erillisiin ryhmiin kirkon seinustalle tai muuhun sopivaan paikkaan. Näin ainakin esivanhemmista säilyy joku jälki meille nykyisin eläville.

Yksi alkuperäiseltä paikaltaan poistettu risti löytyy oheisesta kuvasta. Se on nyt nojallaan kauppias Matias Cavenin kappelin takaseinällä. Cavenin kappeli on nykyisin tyhjillään, mutta aikoinaan tämä Hintsan kartanon omistajan rakennuttama kappeli palveli mm ruumishuoneena ja ruumiinavauksien pitopaikkana.

Risti pystytettiin keväällä 1908 kuolleen vuokraajan lesken, Fredrika Maria Abramintytär Hurmerinnan muistoksi. Kuollessaan Fredrika asui miehensä Henrik Dominikus Efraiminpojan kanssa Vaisaaren Ylhäisillä, jonka vuokraajana sukunimen Hurmerinta myöhemmin omaksunut miehemme oli. Henrik Dominikus oli syntynyt 1857 Vehmaalla, kun taas rippikirjan mukaan Fredrika Maria syntyi 1854 Kivimaalla. Tämä nimi voi kummastuttaa sitä tutkijaa, joka ei tunne Varsinais-Suomea. Nykyisin tuo pitäjä tunnetaan nimellä Kustavi.

Vaimonsa kuoltua Henrik Dominikus muutti seuraavan vuoden syksyllä Lietoon. Mukaan lähtivät lapset Hilma, Henrik, Aksel, Anna, Elsa, Viktor ja Fanny. Lisäksi joukon jatkona oli Hilman avioton tytär Hilma Annikki. Hurmerinnan perhe oli ennen Raisioon tuloaan asunut Ahvenanmaan Föglössä, jossa olivat syntynyt Viktor ja Fanny. Kaikki muut lapset syntyivät Kustavissa.

Liedossa Henrik Hurmerinta tuli Laition kylän Länsitalon isännäksi. Hän oli tehnyt kaupasta tästä talosta maanviljelijä Frans Länsitalon ja tämän vaimon Idan kanssa joulukuussa 1908. Kauppahintaa ei lehtitiedoissa mainita, mutta sen sijaan kerrotaan välittäjänä toimineen Suomen kiinteistötoimiston.

Fagernäsin onnettomuus


Silloisen Karunan seurakunnan Päisterpään kartanon Fagernäsissä asui 1840-luvun lopulta lähtien torppari Anders Nordlund perheineen. Anders oli isä Samuel N. oli ollut hänkin torpparina Päisterpäässä, Källnäsin torpassa. Andersin puoliso Gustava Vilhelmina oli miestään viitisen vuotta nuorempi. Hän oli syntynyt vuoden 1827 lopulla Sauvon Vähäpalikkeen kylässä lampuodin tyttärenä.  Naimisiin pariskunta meni marraskuussa 1848. Perhe kasvoi tasaisin välein aina 1870-luvun alkuun saakka. Vuoteen 1871 mennessä olivat Fagernäsissä nähnyt päivänvalon viisi poikalasta ja kaksi tyttöä. Perheen kuopus oli vasta parin vuoden ikäinen, kun esikoispoika Gustaf Adolf ehti jo vihille Fredrika Lundstedtin kanssa. Samalla nuorukainen lähti kotitorpastaan omaa pesää rakentamaan. Matka ei ollut kovin pitkä, sillä ensi alkuun Gustaf Adolf Nordlund asusti Päisterpään mailla työskennellen mm. muonarenkinä.

Karunan rippikirjaan 1868-1877 on merkitty Anders Nordlundin ja Gustava Vilhelminan toiseksi nuorimman pojan, Ludvigin kohdalle risti. Rippikirja-aukeaman toiseen laitaan on koruttomasti kirjattu 19.10.1874 drunknad. Mitä sitten mahtoi tapahtua? Haudattujen luettelossakaan ei tapausta avata sen tarkemmin.

Noin kuusivuotiaan poikasen kohtalosta saa lisätietoja vanhoista sanomalehdistä. Lokakuun lopulla 1874 Finlands Allmännä Tidning kertoo tapauksen yksityiskohdista. Lehti mainitsee onnettomuudesta, joka tapahtui 21. päivä lokakuuta, mutta todellisuudessa Fagernäsin torpparinpoika menehtyi jo kahta päivää aiemmin. Ludvig, joka oli tuolloin noin kuuden vuoden ikäinen, lähti sisarensa kanssa saattamaan isä Andersia merelle. Isä otti veneensä soutaen merelle. Lapset jäivät vilkuttamaan isälle, mutta hetken päästä tämä oli jo kadonnut näköpiiristä.

Sisarukset päättivät kiivetä läheiselle korkealle kalliolle, josta avautui parempi näköala merelle. Kallio laski hyvin jyrkästi mereen päin. Ludvig ei osannut varoa askeleitaan ja äkkiä hän syöksyi vauhdilla kohti jyrkännettä päätyen lopulta veteen. Sisko huusi hätääntyneenä apua isältään, mutta tämä ei kuullut niitä. Niinpä sisko lähti juoksemaan hädissään kotitorppaan päin. Äidin kiiruhti välittömästi paikalle vain löytääkseen poikansa hengettömänä vedestä.

Karunan haudattujen luetteloit vuosilta 1704-1860, jotka löytyvät HisKi-palvelusta helposti haettavassa muodossa, kertovat tuolta ajalta kahdesta muusta Päisterpäässä tapahtuneesta hukkumisesta. Vuoden 1754 viimeisinä päivinä torppari Simon Jöransson kuoli Österön rannalla ja tammikuun ensimmäisenä päivänä 1858 itsellisen leski Anna Sofia Seger tarkemmin määrittelemättömässä paikassa.



Nuorten Liitto


Piikkiössä perustettiin maaliskuun 19. päivänä vuonna 1909 Kansallismielisten Nuorten Liitto Kansallismielisen Nuorisoliiton keskushallinnon vahvistamien sääntöjen alaisena. Itseasiassa tämä liitto oli syntynyt jo paria vuotta aiemmin eli toukokuussa 1907. Tuolloin asiasta kiinnostuneet nuorukaiset olivat valinneet sen ensimmäiset toimihenkilöt. Alkuaikoina järjestö toimi Piikkiön Suomalaisen seuran, Ponnen, säännöillä. Omien tilojen puute ja ihmisten tottumattomuus yhdistyselämään tuotti monia vaikeuksia. Kuitenkin nuoret saivat toimintansa hyvälle alulle viettäen ”kesät talollisten avaroissa heinäladoissa ja puimahuoneissa, talvet rattoisissa perheiltamissa kansallismielisten kodeissa”. Vuoden 1911 tienoilla Nuorten Liitto sai kokoontumispaikakseen Pontelan eli suomalaisen puolueen talon. Liitto keskittyi nimensä mukaisesti ”kansallishengen tulen vireillä pitämiseen”.

Eräs Nuorten Liiton alkuaikojen toimihenkilöistä oli sen sihteeri, Fanni Amanda Jussila. Hän oli syntynyt Viuhkalan Jussilassa kevättalvella 1888 vanhempiensa esikoisena. Isä Juha Rikhard Berndtinpoika oli mennyt hänen äitinsä, Amanda Henrika Juhantyttären kanssa naimisiin kesällä 1887. Johan Rikhard oli Jussilan edellisen isäntäparin lapsi, kun taas Amanda Henrika oli kotoisin Paimion puolelta, Tammiston yksinäistalosta.

Fanni Amandan sisaruksien nimet olivat sangen suomalaisia; Hilma, Niilo, Hilja, Nuutti ja Nestor. Jussilan isännyys ei kulkenut 1800-luvulla suoraan isältä pojalle. Talon isäntänä oli 1800-luvun alussa Juho Matinpoika, jonka jälkeen isännyys siirtyi hänen vanhimmalle pojalleen, Juho Vilhelmille. Tämä meni aikanaan naimisiin Uskelan Haukkalan kylän Rauneen talon tyttären, Karoliina Juhontyttären kanssa. Juho Vilhelm kuoli 1856, jonka jälkeen Karolinan vei vihille Piikkiön Moision Alitalossa syntynyt Berndt Anders Juhonpoika. Karolinalle tämä tarkoitti melkoista muutosta puolison iän suhteen. Juho Vilhelm oli syntynyt 1813, kun Berndt Anders vuonna 1837. Ikäeroa kahdella miehellä oli peräti 24 vuotta. Ensimmäisestä liitosta Karoliinalla oli kolme tytärtä. Berndt Andersin kanssa perhe kasvoi vielä yhdellä pojalla ja tyttärellä. 

Tarinoita kirjoittaessa tapahtuu aina yllätyksiä. Tällä kertaa huomasin, että Jussilan emännäksi tullut Karoliina Juhontytär onkin itselleni sukua. Tosin yhteys on hyvin kaukainen, sillä yhteinen esiäitimme Maria syntyi Haukkalan Rauneelle vuoden 1699 paikkeilla.

Lukkarin palkka


Piippolan pitäjästä kotoisin ollut Kuusiston lukkari Isak Eskola muutti pois seurakunnasta vuoden 1885 alussa. Näin ollen tarvittiin Piikkiöön uusi lukkari, joka samalla toimisi ”siirtokoulun” opettajana. Käytännössä tällä tarkoitettiin kansankoulunopettajaa. Näiden kahden toimen yhdistämisestä oli syntynyt muutamia vuosia aikaisemmin riita, jonka sovitteleminen oli edennyt aina senaattiin saakka. Senaatti päätti, että Piikkiössä kansakoulunopettajan ja urkuri/lukkarin virat piti yhdistää. Asiasta sanomalehti Auraan kirjoittanut nimimerkki ”Suomalainen” oli sitä mieltä, että kyseinen riita oli peräti harvinainen muuten sopuisassa seurakunnassa.

Piikkiön pitäjänkokous otti uuden lukkarin asettamisen asialistalleen huhtikuun puolivälissä 1885. Valituksi tuli Moision Ylitalon isännän, Kustaa Antinpojan poika Juho Kustaa. Hän oli isänsä tavoin paljasjalkainen piikkiöläinen, mitä nyt äitinsä Kustava Juhontytär oli kotoisin Angelniemeltä.
Toimeen astuessaan Juho Kustaa Moisio oli noin 27 vuoden ikäinen. Hänen palkkansa noudatti edeltäjien mallia. Puhdasta rahaa maksettaisiin 300 markkaa vuodessa, minkä lisäksi Moisio saisi kolme tynnyriä rukiita seurakunnan omasta jyvävarastosta. Edelleen hän sai kerätä lapsilta perittävät kuukausimaksut itselleen ja vielä lopuksi kolme kolehdin tuotot vuodessa.

Moisiolle annettiin mahdollisuus palkata itselleen apulainen, mikäli hän ei haluaisi hoitaa molempia toimia. Siinä tapauksessa lukkari/urkuri saisi 200 markkaa rahassa, kolehdit ja jyvätynnyrit. Opettajalle jäisi 100 markkaa palkkaa vuodessa sekä kuukausimaksut.

Varat palkan maksamiseen saatiin Tuorlan rahaston korkotuotoista kunnan omien varantojen keralla. Tätä asia käsittelleen pöytäkirjan allekirjoitti kirkonkokouksen puolesta Johan Heininen ja sen tarkastivat Piikkiön Pappilassa muutamia päiviä myöhemmin Kustaa Wanha-Seppälä sekä Henrik Seppälä.

Kesäkuussa 1885 Juho Kustaa Moisio ilmoitti, että hän ei itse aikonut hoitaa opettajan tointa. Siihen palkattiin hänen omasta esityksestään entinen vt. opettajatar Sofia Lehtonen. Hänen palkkaehtojaan heikennettiin huhtikuussa sovitusta esityksestä jonkin verran. Yhdeltä oppilaalta hän sai itselleen vain 50 penniä kuukaudessa. Jos lapsi toisaalta kävi koulua alle puoli vuotta, ei tältä oppilaalta peritty lainkaan maksua.

Paimion vaivaistalolta


Paimion Auvolassa ollut vaivaistalo kävi 1880-luvun loppupuoliskolla ahtaaksi. Näin seurakunta joutui miettimään uuden kiinteistön hankintaa. Lukuisten selvittelyjen jälkeen kohteeksi tuli Askalan Nummentalo, jonka silloinen isäntä Juho Juhonpoika suostui myymään kunnalle 22,000 markan hinnasta. Tilastokeskuksen rahanarvonkertoimella tuo summa vastasi noin 125,000 euroa. Juho Juhonpoika muutti vaimonsa Sofian kanssa Turkuun kaupat tehtyään.

Muutostöiden jälkeen vuonna 1891 taloon muuttivat ”kunnanvaivaiset”.  Rippikirjan mukaan ensimmäisenä sisään otettiin Huson kylässä asunut Johanna Kustava Fredrikintytär, joka oli syntynyt 1855. Hänen mukanaan tulivat lapset Kustaa Vilhelmin, Otto Jalmari ja August Hemminki, joista nuorin oli syntynyt vain muutamaa viikkoa aikaisemmin. Seuraa tämä pesue sai 1848 syntyneestä Kustava Kustaantyttärestä ja tämän Hilda-tyttärestä. Kaikki edellä mainitut lapset olivat aviottomia. Lisäksi Nummentaloon joutui 1875 syntynyt, orvoksi jäänyt Juho Lehti Meisalasta.

Toiminta vakiintui vähitellen ja vaivaistalolle palkattiin erilliset johtajat sekä muuta henkilökuntaa. Vouti Kaarle Hakala ja johtajatar Hilda Olivia Sevon olivat ensimmäisiä talon päivittäisestä toiminnasta vastanneita. Vaihtuvuus oli melko suurta sillä 1890-luvulla Askalassa työskentelivät myös johtaja Frans Lehtonen, työjohtaja Erland Lähteenmäki ja vouti Juha Lund. Ennen vuosisadan vaihtumisesta palkattiin myös lastenhoitajatar Elsa Lovisa Westerlund.

Vaivaisia sitten riittikin peräti viiden rippikirjan sivun verran. Vaikka valtaosa oli syntynyt Paimiossa, oli mukana runsaasti muualla syntyneitä. Lähialueen seurakuntien lisäksi väkeä oli mm. Hiittisistä, Säkylästä, Tammelasta, Somerolta, Raisiosta, Punkalaitumelta, Alahärmästä ja Uudestakaupungista.

Tuolle ajalle tyypilliseen tapaan rippikirjaan merkittyyn myös henkilöiden fyysiset ja henkiset vajavaisuudet. Askalan asukeista moni on kirjattu raajarikkoiseksi ja halvaantuneeksi. Joukossa on myös tylsämielisiä ja mielenvikaisia. Onpa vaivaisissa yksi ”kaatuvainen mielipuoli”. Eräästä on tullut ”vanhempana mielipuolinen”.  Diagnoosit ovat varmaankin olleet 1890-luvun tasolla kurantteja, mutta esimerkiksi muistisairauksia ei vielä tuossa vaiheessa osattu tunnistaa.

Eräänlaisena pikanttina ajankuvana voidaan mainita erään sauvolaissyntyisen, halvaantuneen leskimiehen kohdalle tehty kirjaus; ”omasta pyynnöstä ripitetty yksinkertaisesta huoruudesta”. Hänellä oli siis ollut suhde avioliitossa olleen naisen kanssa.


Poikamies

Sauvon Marikkeen kylä Seppälän talon isäntäpari Emanuel Gabrielsson ja Lena Johansdotter saivat lokakuussa 1812 poikalapsen, jolle antoivat nimen Adolf. Äiti Lena oli ollut naimisissa talon edellisen isännän, Kristian Ångblomin kanssa, mutta jäänyt leskeksi. Tästä avioliitosta oli syntynyt kaksi tytärtä, mutta Adolf oli Seppälän ensimmäinen miespuolinen perillinen omassa sukupolvessaan. Hän jäi myös ainoaksi, sillä muita lapsia ei perheeseen ilmaantunut.

1840-luvulle mennessä oli Adolf Emanuelsson tai kuten hän itse nimensä kirjoitti, Adolf Immanuelinpoika tullut Seppälän isännäksi vanhempien ikääntyessä. Isä Emanuel Gabrielsson mainitaan 1850-luvulla kuudennusmiehenä. Hän kuoli tammikuussa 1861 leskenä, sillä Lena menehtyi jo 1859. Samana vuonna päätti Adolf laittaa synnyinkotinsa myyntiin. Pitkä ja perusteellinen myynti-ilmoitus julkaistiin mm. Sanomia Turusta -lehdessä kesäkuussa.  Sen mukaan kihlakunnan tuomarin ”laskun jälkeen arwattu” hinta olisi 3500 hopearuplaa, mutta tämä perinötalo tulisi myyntiin vapaaehtoisella huutokaupalla. Vuosikylvöä talossa oli yhdeksän tynnyriä rukiita, yksi ohraa, 20 kappaa herneitä, kahdeksan tynnyriä perunoita, ja 10 tynnyriä kauraa. Lisäksi uudelle kylvöalalle laitettiin vielä viisi tynnyriä ruista  ja loppu niittyä, joista saisi 75 aamia heiniä.

Metsää luvattiin olevan kaikkiin talon tarpeisiin ja karjalaidunkin oli ruohoinen. Asuinrakennus itsessään oli tiilisen kivijalan päällä kahdessa kerroksessa. Lisäksi oli holvattu kellari, viisi valmista asuinhuonetta alakerrassa ja yläkerrassa tilaa yhtä moneen. Rakennuksessa oli 34 lasi-ikkunaa. Päärakennus ja talousrakennukset olivat kaikki ”hywässä ruokossa”.  Lopulta ”vähäinen tiiliruukki” valmisti vuosittain 20000 tiiltä talon maan sannasta ja savesta. Järvenkylän maasta olisi mahdollisuus saada kalkkikiveä ja kahdesta maatorpasta maksettiin yhteensä 60 ruplaa vuosiveroa. Talon pienen manttaaliluvun takia oli kruununvero vain 50 hopearuplaa vuodessa.

Valitettavasti kiinnostuneita ostajia ei lopulta tainnut löytyä, sillä Adolf Immanuelinpoika asui Seppälässä poikamiehenä aina kuolemaansa saakka vuonna 1887. Adolf oli kyllä mennyt 1853 kihloihin Kuggbölen Isotalon rusthollarin tyttären kanssa, mutta ilmeisesti purkanut myöhemmin naimakaupat. Tästä erheestä, tappelusta ja juopottelustakin Seppälän isäntä joutui istumaan käräjille.
Seppälän talo palaa sanomalehtien sivuille ainakin 1906, kun Mariken kartano meni kuolemantapauksen johdosta myyntiin. Tuolloin kartanoon kuuluivat Seppälän, Heikkilän ja Tuomolan yhdysviljelyksessä olevat verotalot.

Neitsyen testamentti

Yläneen kirkonkokouksessa tammikuun viimeisenä päivänä 1874 oli vain yksi kohta. Kirkonmenojen jälkeen Pappilassa kokoontunut väki käsitteli paria vuotta aiemmin kuolleen Ulrika Granrothin sukulaisten antamaa tietoa perinnöstä. Granrothin oikeudenomistajat suostuivat nimittäin antamaan kuusisataa (600) markkaa kynttiläkruunun ostoa varten Yläneen kirkkoon.
Kirkonkokous ”päätti tyytyä” tähän anteliaisuuteen, mutta samaan hengenvetoon se halusi mainittujen omaisten antavan asiasta kirjallisen vakuutuksen tästä suostumuksestaan. Tämä paperi haluttiin ”mitä pikemmin tänne lähettäisiksi”.
Koska Ulrikan sukulaisia ei tunnettu eikä kirjallista testamenttia ollut, jouduttiin asia viemään jo syyskuussa 1874 käräjille, jotka tuolloin pidettiin Kärrin rusthollissa Pöytyällä. Yläneen kappalainen, Juhana Lauren antoi oikeudelle tiedon Ulrika Granrothin suullisesta testamentista. Siinä ”palvelustyttö” oli määrännyt, että hänen jäämistöstään oli otettava päältäpäin rahat kynttiläkruunua varten. Samoin Granroth pyysi Laurenia toimimaan testamentin valvojana. Tämä em. todistuksen Lauren antoi käräjiä varten Yläneen kartanossa 4.7.1874 tuomari Hällforsille.
Testamenttia ei kukaan riitauttanut, mutta oikeus määräsi kuultavaksi kolmea eri todistajaa; Juhana Lindströmiä, Juhana Wikströmiä ja Maria Lindrothia. Sekä Wikström että Lindroth vahvistivat Lindströmin kertomuksen; vainaja oli useaan kertaan sanonut, että hänen jälkeensä jäävästä omaisuudesta oli otettava vähintään kuusisataa markkaa ”hyvän, lasisen kynttiläkruunun” ostoon Yläneen kappelin kirkkoon.
Näiden tietojen perusteella kihlakunnanoikeus määräsi Laurenin painattamaan tiedon testamentista kolme kertaa Finlands Allmänna Tidningiin ja Suomalaiseen Wiralliseen Lehteen. Vuoden ja yhden yön kuluttua tästä voisi kirkko saada varat haltuunsa ellei kukaan laillinen perijä tulisi tuona aikana testamenttia moittimaan.
Ulrika Granroth oli tullut Yläneelle Turusta vuonna 1835. Hänestä tuli Yläneen kartanon piika ja siinä työssä hän olikin aina kuolemaansa saakka helmikuussa 1874. 1840-luvun puolivälin paikkeilla hän ehti mennä kihloihinkin, mutta suhde purkautui ennen vihkimistä. Rippikirjan mukaan Ulrika oli myös syntynyt Turussa helmikuun viidentenä päivänä 1810. Turussa oli tuohon aikaan ruotsalaisen ja suomalaisen seurakunnan lisäksi Linnan seurakunta. Ulrika eli Ullan syntymää ei kuitenkaan löydy mistään niistä.
Onneksi Suomen Sukututkimusseuran ylläpitämän HisKin avulla on helppo haarukoida Ulrikan mahdollisia vanhempia. Turun läheisyydestä, Piikkiöstä löytyykin sopiva Ulla, joka syntyi nimenomaan 5.2.1810. Hänen vanhempansa olivat Kokolahden Ylistalon Juho Juhonpoika ja vaimonsa Maria Juhontytär. Kokolahden kylä on jo hävinnyt peruskartalta, mutta se sijaitsee Harvaluodon saaren koillisnurkassa. Ylistalo on edelleen tilana olemassa. Nykyään Harvaluotoon voi huristaa siltaa pitkin, mutta pitkälle 1900-luvulle saakka Hiirsalmi ylitettiin lautalla.
Juho ja Maria muuttivat pienen tyttärensä kanssa jo 1810 Turun kaupunkiin, missä isä ansaitsi jatkossa elantonsa kirvesmiehen kisällinä. Hän myös ottaa käyttöön sukunimen Granroth, jonka sitten myös tytär omaksuu itselleen.  Perheeseen syntyy 1821 poika Erkki Juho (Erik Johan kastettujen luettelossa). Isä Juho menehtyy ”frossaan” eli horkkaan 50 vuoden iässä alkukesästä 1832.

Ulrikan lahjoittamilla ostettiin lopulta kynttiläkruunu Yläneen punamullattuun, korkeaseinäiseen puukirkkoon. Sen oli rakentanut yksi maan arvostetuimmista rakennusmestareista, turkulainen Mikael Piimänen. Edellinen kirkko oli ollut 1660-luvulta, mutta ensimmäinen kirkko pitäjään oli luultavasti rakennettu jo keskiajalla. Siitä on muistona Kappelniitty, muinaisjäännösalue Yläneenjoen itäpuolella, Vanhankartanon peltoalueen reunamilla. Kappelniityllä sijainnut kartanon keskiaikainen kappeli mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran jo vuonna 1432. Ensimmäinen Ylänettä koskeva tieto on puolestaan syyskuulta 1392. Vanhakartano itsessään palautuu 1200-luvulle.
Museoviraston sivuilta voi lukea Kappelniityn arkeologisista kaivauksista, jotka paljastivat esinelöytöjen lisäksi mm. Suomen neljännen tunnetun muinaispellon. Nimi Kappelniitty tavataan lähteistä ensimmäisen kerran 1500-luvulla ja uusimpien tutkimusten mukaan alue on ollut niittynä tai laitumena aina siitä lähtien.
Ps. Aprillipäivänä ilmestyneessä Sukanvarressa oli virhe – Siperiassa käyneen Jaakon äiti Maria Kaapontytär oli kotoisin Ordenojan Junnilasta. Kiitos palautteen antajalle!

Tourulan onneton renkivouti

Suomen maatilat III osa, v. 1932 - Tourulan rakennuksia
Pöytyän Juvan Haapalan torpassa syntyi toukokuun viimeisenä poikalapsi renki Kustaa Aataminpojan ja Maija Mikontyttären perheeseen. Nimekseen tämä pienokainen sai Juho. Isän johdolla perhe muutti useasti mökistä toiseen lähinnä Juvalla. Aikuisiällä Juho Kustaanpoika lähti itse rengin töihin. Kierreltyään Auranmaata pitkin ja poikin saapui hän lopulta Yläneelle 1871 Oripäästä. Mukana tuli vaimo Heta Loviisa Jaakontytär, joka oli rengin tytär Yläneen Mäentaan torpasta.
Tuoreen pariskunnan esikoislapi Juho Vilhelmi syntyi Tourulan kartanon mailla sijainneessa mökissä. Muutama vuosi myöhemmin hän sai seuraa pikkusisko Iida Sofiasta. Tämä iso maatila tarjosi työpaikan isä Juholle. Tuohon aikaan Tourulan omistivat kreivit Kaarle ja August Armfelt, joilta sen hankki 170000 markan kauppahintaan heidän sukulaisensa kreivi Kustaa Filip Armfelt. Tämä kauppa astui kuitenkin voimaan vasta 1.1.1889.

Pätevänä miehenä Juho Kustaanpoika sai ylennyksen Tourulan renkivoudiksi. Hänen tehtävänään oli piikojen ja renkien sekä muiden työläisten päivittäiset työt mahdollisimman tehokkaasti. Renkivoutia voi useasti pitää tilanomistajan oikeana kätenä.

Asiat eivät kuitenkaan menneet onnellisten tähtien alla, sillä äiti Heta Loviisa menehtyi vain kaksi kuukautta tytär Iida Sofian syntymän jälkeen. Syynä lienee ollut synnytykseen liittyneet komplikaatiot. Renkivoutimme oli tietysti murtunut mies, mutta jo saman vuoden syksyllä hänet ehdittiin kuuluttaa kahdesti avioliittoon erään talontyttären kanssa. Tämä nuorikko alkoi kuitenkin katumaan tekemäänsä naimakauppaa hyvin pian.

Tästä koitui todella traagiset seuraukset. Vuoden 1875 huhtikuun alkupäivinä oli renkivouti Juho Kustaanpoika todennut eräille tuttavilleen ”mun asiani ovat niin sekaisin, etten tiedä, koska ne selkiäksi saan”.  Seitsemäntenä päivänä mainittua kuuta Juho oli sitten lähtenyt alusvaatteisillaan kotoansa. Kyläläiset löysivät hänet myöhemmin kuolleena. Vaikka Yläneen tuon ajan haudattujen luettelosta puuttuvat kuolinsyyt, oli Juho Kustaanpoika mitä ilmeisemmin riistänyt hengen itseltään.
Lapset Juho Vilhelmi ja Iida Sofia jäivät ns. turvattomiksi. Tuohon aikaan Tourulan mailla asui neljä muutakin turvatonta lasta, joiden vanhemmat olivat siis kuolleet. Juho Vilhelmi aloitti itsenäisen elämän Keihäskosken Prusilan verotalon renkinä vuonna 1887. Kolme vuotta myöhemmin pääsi sisko Iida Sofia leivänsyrjään kiinni piikomalla Vainionperän kylässä.

Jos palaamme lopuksi näiden sisarusten isoisään, Kustaa Aataminpoikaan, voimme todeta hänen syntyneen Pöytyän Juvan Tanelin piikana tuolloin olleen Maria Simontyttären aviottomana lapsena. Marian isä taasen oli Juvalla 1700-luvun loppupuolella asunut sotilas Simo Hörnsten. Vaikka hän rippikirjojen mukaan asui Juvalla, oli hän Turun läänin jalkaväkirykmentin Loimaan komppanian Kumilan ruodun nro 110 sotilas. Katselmuksessa vuodelta 1782 hänen kerrotaan olleen hyvässä kunnossa ja palvelleen jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänet oli tuon pääkatselmuksen mukaan otettu väkeen jo helmikuussa 1763.

Pastori Ervo

Museoviraston kuvakokoelmat

Kiteellä syntyi lokakuussa 1859 räätäli Karl Henrik Engströmin ja Anna Härkäsen perheeseen poika, jolle vanhemmat antoivat nimen Ernst Edvard. Räätälin poika ei aikonut seurata isänsä jalanjälkiä ammatillisesti, vaikka käsityöammatti hyvin usein periytyi. Sen sijaan Ernst lähti opiskelemaan päästen ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta alkeisopistosta ja saaden pappisvihkimyksen Turussa vuonna 1893.

Saman tien tuomiokapituli määräsi hänet Ahvenanmaan Saltvikin vt.kappalaiseksi. Kun Ernst oli ehtinyt hoitaa tätä tehtävää viitisen vuotta, tehtiin hänestä vt. kirkkoherra. Saltvikin jälkeen miehemme työskenteli mm. Hammarlandissa, Karjaalla, Harjavallassa, josta hän sai siirron Oripäähän 1903. Titteliksi Engströmille tuli ylimääräinen pappi. Oripäässä hän viihtyi noin 14 vuotta. Suuren suomalaisuusaallon myötä isänmaallinen pappismies ei enää halunnut käyttää sukunimeään, vaan suomensi sen Ervoksi.

Pastorimme joutui todella ikävän asian eteen 1910-luvun tienoilla. Oripään entinen lukkari-urkuri P. Pohjola nosti kunnianloukkausjutun Ervoa vastaan. Lukkari-urkuri oli esiintynyt taannoin useita kertoja juopuneena työtehtävissään. Erään kerran jopa niin päihtyneenä, että aiotut lauluharjoitukset piti jättää väliin. Pohjola ei yksinkertaisesti pysynyt pystyssä. Samoin hänen tiedettiin hoiperrelleen pitkin maanteitä Oripäässä.

Kun pastori Ervo oli sitten keväällä 1908 ilmiantanut Pohjolan tästä kaikesta, nosti tämä 1913 kunnianloukkaussyytteen pastoria vastaan. Oikeudessa lokakuussa samana vuonna kuitenkin todettiin, että ilmianto oli toteen näytetty ja asiallinen, kanne hylättiin. Lisäksi Pohjola tuomittiin kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen ja korvaamaan 400 markalla pastorin kulut sekä todistajien palkat. Pohjola ilmoitti heti tyytymättömyyteensä päätökseen. Jo heinäkuussa Turun raastuvanoikeus oli käsitellyt samaa asiaa. Siellä Ervo kertoi, että Turun tuomiokapituli, hovioikeus ja senaatti olivat jo tuominneet Pohjolan virasta erotettavaksi juopottelun sekä aviorikoksen tähden.  Pastori ei omien sanojensa mukaan koskaan ollut väittänyt Pohjolaa juopoksi, vain juoppouteen meneväksi ja väkiviinalta haisevaksi.

Vuonna 1913 Ervo haki Dragfjärdiin kappalaiseksi tullen myös valituksi. Siellä eräs vanhus puki monien ajatukset sanoiksi todetessaan Ervon kertovan Kristuksen rakkaudesta ja totuudesta, jota entinen kappalaisemme ei ollut usein tehnyt.

Dragsfjärdistä Ernst Ervo siirtyi Kiskon kappalaiseksi ja siellä hän myös kuoli 1928. Muistosanoissa aikalaiset pitivät häntä hiljaisena, vaatimattomana, nöyrämielisenä ja palvelushaluisena pappina. Oripään vuosilta muisteltiin, miten hän oli ollut tukemassa maamiesseuraa sekä paikallista pankkielämää. Sekä yksityishenkilönä että kirkonmiehenä Ervo saavutti ystävällisellä luonteellaan yleisen suosion. Hän osallistui mielellään erilaisiin kansallista edistystä koskeviin kokouksiin ja tuon ajan kansalliseen kulttuuritaisteluun.

Vuosina 1890-1896 Ervo oli naimisissa Lopella syntyneen Eva Degerthin kanssa ja tämän kuoleman jälkeen hän nai 1899 porilaisen Eva Josefina Forsenin. Aivan viimeisiin elonpäiviinsä työtehtäviään hoitanutta kappalaista jäivät lähinnä kaipaamaan leski, kaksi poikaa ja yksi tytär.


Pietarista tullut

Alie Lindberg

Turussa asunut rykmenttinsä oboensoittaja Rudolph Christoffer Jahn oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäisen vaimonsa Sophia Aurinin kanssa hänellä oli mm. tytär Maria Fredrica, josta tuli yksi maamme ensimmäisistä kätilötutkinnon suorittaneista naisista. Rudolph Jahnin toinen vaimo oli Fredrika Charlotta Claesson. Tästä avioliitosta syntyi Turussa viisi lasta vuosien 1797-1807 välillä.  Yksi heistä oli marraskuussa 1799 syntynyt Seraphia Carolina. Turussa tämä tytär ehti saada Maria Selina -nimisen aviottoman lapsen ennen kuin koko perhe muutti Pöytyän Viialan kylään. Isä Rudolph kuoli 1825 leski Fredrika Charlottan jäädessä kolmen tyttärensä ja kahden lapsenlapsensa Viialaan. Armeijasta perhe sai 75 ruplan vuosittaisen eläkkeen seuraavana kesänä. Leskivaimo kuoli 1843 noin 75 vuoden iässä.

Seraphia Carolinan siskon, Sophia Fredrikan kohdalle on rippikirjaan kirjattu maininta jonkinlaisesta heikkomielisyydestä. Seraphia muutti 1830-luvun puolivälissä Pietariin Viialan kylästä. Mukana seurasivat aviottomat lapset Maria Selina ja Augusta. Siellä äiti kuoli jossain vaiheessa ja toukokuussa 1860 tuli Pöytyään seurakuntaan kruununvoudin virkakirje. Sen mukaan Suomen Passilaitos Pietarissa on kuvernöörin kautta lähettänyt Pöytyälle ”jo kuolleen kersanttityttären, Serafia Karoliina Jahn’in jälkeenjääneen mielipuolityttären Maria Selina Jahnin”.
Pöytyän kirkonkokouksessa kirkkoherra kysyi seurakuntalaisilta, otettaisiinko tämä tytär vastaan pitäjään. Tämä sopi kaikille läsnäoleville, vaikka mitään pakkoa ei pöytyäläisillä olisi ollut tämän henkilön muuton suhteen. Vankivartijalle, joka oli kaitsenut Maria Selinaa 11 vuorokauden ajan, maksettiin 77 kopeekkaa hopeassa palkkioksi. Vanginvartijan vaivoiksi tämä jäisi niin kauan kuin joku hänet kotiinsa holhottavaksi ottaisi.

Lopulta tähän tehtävään ryhtyi Pappilan torppari Juha Heikinpoika Karjanoja. Korvaukseksi tästä hän tuli saamaan kaksi tynnyriä rukiita ja neljä hopearuplaa vuodessa vaivaishoidon kassasta. Samoihin aikoihin eli 1859 kuoli Maria Selinan täti, edellä mainittu heikkomielinen Sofia Fredrika Jahn.
Sivujuonteena voisi mainita Agata Wilhelmina Jahnin, Maria Selinan toisen tädin. Hän oli naimisissa Kastelholman voudin, Karl Lindbergin kanssa. Tämän pariskunnan tyttäristä Amanda opiskeli pianonsoittoa kapellimestari Strunckin johdolla. Amandan nuorempi sisko Alie tuli jo varhaisella iällä tunnetuksi musikaalisuudestaan. Hänestä kehittyi yksi 1800-luvun merkittävimmistä suomalaisista pianisteista, jonka repertuaari oli kapea, mutta virtuoosimainne. Alie Lindberg eli Maria Selinan serkku pääsi soittaamaan pianoa jopa Franz Lisztille, joka tunnusti naisen soittotaidon. 

Alie Lindberg esiintyi 1870-luvulta lähtien mm. Berliinissä, Lontoossa, Bergenissä, Kölnissä ja Firenzessä saakka. Yhteistyötä hän teki mm. Edvard Griegin ja sopraanolaulaja Christine Nilssonin kanssa. Aviomies Severin Larsen oli norjalainen kauppias ja laulaja. Pariskunta esiintyi myös yhdessä. Ura loppui reumatismin myötä 1900-luvun alkuun mennessä ja Lindberg vaipui unohduksiin. Hän eli Helsingissä viimeiset vuotensa. Alien käyttämä flyygeli on esillä Maarianhaminan Åland Museumin tiloissa.

Kovin erilaiset olivat siis paitsi sisarusten niin myös serkusten elämänpolut.





Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus