Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

28.9.2018

Nälkäkylän ihmisiä

Liedon, Auran ja Tarvasjoen rajamailla on kolme pientä kylää, joiden kuuluminen hallintokuntiin ja seurakuntiin on ollut melkoisen vaihtelevaa viimeisten 400 vuoden aikana. Hungerla, Satopää ja Jauhola olivat joka tapauksessa alun perin silloisen Liedon viimeisiä kyliä Savijoen rantamailla. Näiden kylien talot sijaitsivat aikanaan paljon lähempänä tuota pientä jokea kuin mitä nykyiset tonttipaikat antavat ymmärtää.

Näistä kylistä silloisen Prunkkalan kappelin Hungerlaan muutti 1851 Turusta ylimääräinen lääninkanslisti Johan Wilhelm Rangell, joka oli syntynyt Paimiossa vuonna 1818. Mukanaan Nummenpään eli Markkulan taloon hän toi vaimonsa Eeva Sofia Forsbergin, joka oli Tammelan nimismiehen tytär. Perheen lapsia, jotka kaikki olivat syntyneet Tammelassa, olivat koululainen Karl Wilhelm, Sofia Constantina ja Johan Constantin. Edelleen mukana muuttokärryillä olivat Turussa syntyneet Hilda Johanna ja Jakob Werner. Muuttoa seuranneena vuonna syntyi vielä perheen kuopus, Ernst Emil. Näistä kuudesta lapsesta Karl Wilhelm ja Hilda Johanna kuolivat lapsuusiässä Hungerlassa. Myös Ernst Emil kuoli nuorena, mutta perheen jo muutettua edelleen Hämeenlinnaan. Siellä isä Johan Wilhelm työskenteli Hämeen ruotuväkipataljoonan sairaalanvalvojana ja myöhemmin vanhempana kirjurina. Kun pataljoona lakkautettiin 1867, muutti Rangellien perhe Hattulaan. Johan Wilhelm Rangell kuoli Hauholla 1864 ja leskivaimo Eeva Forsberg Hattulassa 1883.

Hungerlassa syntyneen Sofia Constantinan vei aikanaan vihille lennätinreviisori ja kollegia-asessori Gustaf Hedman. Tämä pariskunta asui Hämeenlinnassa, mutta herra Hedman yksinkertaisesti katosi jossain vaiheessa. Lopulta hänet julistettiin kuolleeksi Hämeenlinnan raastuvanoikeuden päätökselle, jotta perilliset saivat asian hoidettua mallikkaasti.

Jukka Rangell

Johan Wilhelmin ja Eevan pojan, Jakob Wernerin sekä tämän vaimon, Alma Eklöfin lapsista kolme eli aikuiseksi. Tytär Esterin vei vihille tuleva Suomussalmen kirkkoherra, kansanedustaja ja rovasti Toivo Janhonen Jyväskylästä. Esterin veljistä Jaakko oli 1. maailmansodan aikana perämiehenä Englannin kuljetuslaivastossa. Suomessa hän hoiti monia tehtäviä Merenkulkuhallituksen alaisuudessa ja eron saatuaan oli sillinpyynnissä Islannin vesillä Huhtamäki-yhtymän palveluksessa. Nuorempi veli Jukka Rangell olikin sitten maamme pääministerinä jatkosodan vuosina 1941-43. Hänen luottamus- ja työtoimistaan voisi kirjoittaakin kokonaisen kirjan. Mainittakoon vain, että hän oli tiettävästi viimeinen suomalainen, joka näki elävänä marsalkka Mannerheimin tammikuussa 1951.

Tällä Rangell-suvulla on kerrottu olleen baskilaista verta juurissaan, mutta totuus on paljon proosallisempi. Sukunimi Rangell johtuu nimittäin Turun luostarikorttelin talon numero 407, jolla oli nimi Ranki. Noin vuodesta 1655 alkaen aina vuoteen 1730 sen omisti Rancken -suku, joka siis antoi talolle nimensä. Turun Akatemian kirjaston renkimies Gabriel Mikonpoika osti aikanaan puolet talosta. Vaimonsa Kaisan kanssa heillä oli ainakin kolme poikaa, jotka Turun katedraalikouluun mentyään ottivat sukunimen Rangelius.

Hungerlan kylän nimeä yritettiin ennen viime sotia muuttaa suomalaisempaan muotoon, mutta syystä tai toisesta Nälkäkylä ei viehättänyt kaikki alueen asukkaita. Sota-aika hautasi nimenmuutoshaaveet ja Liedonperäntien varrella levittäytyvä kylä on yhä edelleen Hungerla.

27.9.2018

Leikittelyä sukulaisuuksilla

Maailman sukupuun eli Geni -palvelun kautta voi hauskuttaa itseään etsimällä sukulaisuuksia muiden ihmisten kanssa. Hieman yllättäviä tuloksia tuli, kun tarkistin biologista sukulaisuuttani Suomen Tasavallan Presidentteihin......tai oikeastaan tällä hetkellä vain Sauli Niinistö on Tasavallan Presidentti, Ahtisaari ja Halonen presidenttejä.

Niinistö mukaan lukien presidenttejä on ollut maassamme 12 kappaletta ja heistä olen sukua peräti kymmenelle. Tämä ei sinänsä ole näin pienessä maassa kovin ihmeellinen asia ja toimii tällä kertaa pienenä kevennyksenä blogissani. Varsinainen pressamagneetti tuntuu muuten olleen, isoäitini Esteri!











25.9.2018

Karjanoja

Kun Pöytyän pitäjän Pappilassa ja Kolkkisten yksinäistalossa tehtiin isojako vuosina 1779-1790, kirjattiin siitä tehtyyn karttaan Karjanojan torppa noin kilometrin päähän silloisesta kirkosta. Naapureinaan Karjanojalla olivat mm. Kolkkisten reservin rakuunan, varsinaisen rakuunan sekä Lapinmaan torpat. Karjanoja oli Pappilan omia torppia.
Maanmittaushallituksen uudistusarkisto; 
Pöytyä, Pappila; Isojako tässä ja
Kolkkisten yksinäistalolla 1779-1790 (A89:25/1-13)

Samoihin aikoihin Karjanojan torpparina on Matti Mikonpoika puolisonaan Maria Juhontytär. Heille syntyi yhteensä seitsemän lasta vuosien 1787-1804 välisenä aikana. Torpassa asuivat myös entisen torpparin, Juho Joonaksenpojan tyttäret Justiina ja Valpuri.

Näistä kahdesta tyttärestä Valpuri oli sokea ja täten yksi pitäjän ruotuvaivaisista. Tämä ei estänyt häntä synnyttämästä aviotonta tytärtä alkuvuodesta 1802. Johanna -nimen saanut lapsi menehtyi kuitenkin alle kuukauden ikäisenä johonkin lastensairauteen. Valpurin siskon Johannan synnyttämä poikalapsi, Juho nimeltään, kuoli myös imeväisiässä. Ajalle tyypilliseen tapaan ei kuolinsyytä pystytty määrittelemään.

Torppari Matti Mikonpoika menehtyi 1815 ja uudeksi torppariksi tuli Heikki Heikinpoika, joka oli kotoisin Nousiaisista. Tosin Karjanojan torppia oli itseasiassa kaksi, sillä kiinteistö oli jaettu kahtia. Matti Mikonpojan aikaan toisena torpparina oli ollut Simo Tuomaanpoika. Hänen isänsä, suntio ja unilukkari Tuomas Kallenpoika oli ollut 1700-luvun puolivälissä Karjanojalla torpparina. Edellä mainitun Heikin aikaan toisena torpparina oli Matti Mikonpojan oma poika Antti. Äiti Maria Juhontytär kuoli Karjanojalla ”kivitautiin” syksyllä 1827.

Kun Karjanojalla siirrytään ajassa eteenpäin, löytyy torpparina Juho Heikinpoika Jalkalan kylästä. Hänen puolisonsa Ulla oli syntynyt Taipalsaaren torpassa aivan lähellä Karjanojaa. Toisena Karjanojan torpparina oli 1840-luvulla edellä mainittu Antti Matinpoika, jonka vaimo Juliana Jaakontytär oli ilmeisesti kotoisin Yläneeltä. Juho ja Ullan lapsista Joeli syntyi 1841. Hän otti sukunimekseen torpan nimen, ja Joeli Karjanojan johdolla torppa siirtyi 1900-luvulle.  Joelin puoliso Maria Mikontytär löytyi Loimaalta. Heidän poikansa Juha Kustaa otti käyttöön sukunimen Järvinen.
Joeli Karjanojasta löytyy muutamia merkintöjä vanhoista sanomalehdistä. Helmikuussa 1894 hän laittoi Aura-lehteen ilmoituksen, kun joku oli varastanut häneltä hevosen. Vaalean ruunin tammahevosen, jonka korkeus oli yhdeksän korttelia ja joka ontui vasenta etujalkaansa, löytäjä luvattiin palkita kiitollisena.

Toinen Karjanojan torppari oli 1900-luvun alussa Juha Matinpoika, jonka isä oli poikansa syntymän aikaan 1831 ollut torpparina Riihikosken Kuurnanmaassa. Vaimo Justina Antintytär olikin sitten tuttu nainen, sillä hän isänsä oli tekstissä aiemmin mainittu Antti Matinpoika. Hän Karjanojalla oli saman suvun edustajia vähintään 140 vuoden ajan. Olihan Justinan isänisän äiti syntynyt torpassa 1765 ja tämän isä Juho Joonaksenpoika asui siellä jo 1762.
Pöytyän Pappilan maiden vuokraajat, joukossa mm. Kalle Koivusaari eli Karjanoja, valittivat 1920-luvulla Korkeimpaan oikeuteen Turun maanjako-oikeuden päätöksestä. Joskus 1910-luvun alussa silloinen Pöytyän rovasti tuli Pappilan eli virkatalon haltijaksi. Hän laati tiloista noin 40 erilaista palstaa, joita vuokrasi eri henkilöille. Kun torpparilaki 20-luvun alussa tuli voimaan, olisivat vuokralaiset halunneet sen perusteella nämä palstatilat itselleen. Asiasta käytiin siis oikeutta ja lopulta KO linjasi, etteivät valittajat olleet esittäneet syytä muuttaa maanjako-oikeuden päätöstä. Vuokraajat eivät saaneet palstoja itselleen.

24.9.2018

Lybecker

Finlands Allmänna Tidning 3.3.1823

Åbo Tidningar -sanomalehti tiesi kertoa huhtikuun alussa 1823 jalosukuisen neiti Helena Catharina Lybeckerin kuolleen 57 vuoden iässä Yläneen säterikartanolla. Naimattomana ja lapsettomana koko ikänsä pysytellyt aatelisneito oli syntynyt Mietoisten pitäjän Lehtisten kartanossa. Tuon kartanon oli perustanut Herman Fleming jo 1575 yhdistämällä useita ostamiaan tiloja Tiirolan, Uhlun ja Rantavakkisten kylistä sekä liittämällä nämä jo aiemmin omistamaansa Kaskisten kartanoon.
Helena Catharinan vanhemmat olivat hovijunkkari, paroni Carl Bleckert Lybecker ja hänen toinen puolisonsa Helena Margareta Hising. Äidin veli oli Carl Hising, jonka jälkimaailma tuntenee paremmin hänen myöhemmin saamansa aateloinnin myötä tulleella sukunimellä Hisinger. Sekä äidin että isän puolelta Helena Catharinalla oli mitä ylhäisimpiä henkilöitä esivanhempiansa joukossa. Hising, aateloituna siis Hisinger -suku katsoo saaneensa alkunsa Ruotsin Bohusin läänissä sijaitsevassa Hisingin saaressa asuneesta Olof Hisingistä, joka palveli Eerik XIV:n armeijassa luutnanttina ja vara-amiraalina.

Lybeckerit olivat puolestaan vapaaherrallista sukua numero 119, joka on mieslinjaltaan kuollut nykyisin. Suku introdusoitiin Ruotsin aatelishuoneeseen 1719 ja Suomen 1818 numerolla viisi. Sukulinja loppui Suomessa 1914. Lybecker -suku sai alkunsa aatelisesta suvusta numero 516, joka sai tämän arvon 1650. Varhaisin tunnettu esi-isä on Tylott Lybecker, joka työskenteli virkamiehenä Westfalenin Ravensbergissä joskus 1500-luvulla. Yläneen vanha neiti oli Tylottin suora jälkeläinen.
Hovijunkkari Bleckert Lybeckerillä oli kahden vaimonsa kanssa yhteensä peräti 17 lasta, joista tosin moni kuoli pienenä. Ensimmäinen vaimo oli ollut hänen veljensä vaimon sisar, vapaaherratar Charlotta Yxkull. Perheellä oli siis moninaiset yhteydet maan korkeimpaan sotilaalliseen eliittiin ja virkamiehistöön tätäkin kautta.

Helena Catharinan oma sisko Eleonora Christina meni naimisiin sukulaisensa Reinhild af Spurilan kanssa, joka yleni sotilasurallaan aina kapteeniksi saakka Turun läänin jalkaväkirykmentissä. Hän kuoli kartanossaan Yläneellä kesällä 1821. Leski Eleonoraa tituleerattiin kuolemaansa saakka 1834 sotaneuvoksettareksi, koska aviomies oli saanut kyseisen arvon ansioistaan armeijassa.

Siskosten veli Kristlieb Lybecker oli sotilasarvoltaan kersantti palvellessaan Porin läänin jalkaväkirykmentissä ja lopulta luutnantti aatelislipullisessa. Hän omisti Askaisissa Autisen tilan ja kuoli naimattomana. Sisarussarjasta Elisabet Charlotta Lybeckerin nai Keuruulla kuollut kapteeni Johan Otto von Knorring. Anna Renata Lybeckerin puolisoksi osui edellä mainitun kapteeni sukulaismies, Anjalan liittoon sekaantunut Karl Fredrik von Knorring. Hänellä oli onnistumisia sotilasurallaan, mutta antauduttuaan kauppiaaksi Turussa joutui von Knorring ongelmiin.

Petkutettuaan eräitä velkojiaan, tuomittiin mies kaakinpuuhun sekä 14 päiväksi vedelle ja leivälle. Samalla von Knorring menetti aatelisoikeutensa, mutta sai sen takaisin Venäjän keisarilta 1810. Ikävä kyllä hän kuoli ennen asian virallistamista syksyllä 1810.

22.9.2018

Tappava tauti


Lue Lönnrotin lääkärikirjaa
klikkaamalla kuvaa
Yksi tappavimmista sairauksista aikain kuluessa on ollut punatauti eli bakteerin aiheuttama verensekainen ripuli. Siitä on mainintoja jo antiikin ajalta, kun kreikkalainen historioitsija Herodotos mainitsee Persian kuninkaan menettäneen Salamiin taistelun aikoihin vuonna 480 eKr puoli miljoonaa miestä vatsatauteihin. Näistä yleisimpänä olisi ollut juuri punatauti.

Suomessa punatautia esiintyi lähinnä satunnaisina epidemioina 1700-luvun puolivälistä eteenpäin noin sadan vuoden ajan. Edelleen nimenomaan sotajoukot olivat erityisen alttiita taudille, sillä se levisi äärimmäisen helposti huonosti hoidetuista käymälöistä tai vesipisteistä. Kun peseytymismahdollisuuksia ei juurikaan ollut, epidemioille oli erinomaiset lähtökohdat. Elias Lönnrot kirjoitti 1837, että ”punataudin  saapi epätasaisesta elämästä tahi muusta huolettomuudesta lämpiminä kesinä ja syyspuolella, warsinki iltawilusta lämpimäin päiwäin perästä, ensimäisen alkunsa ja lewenee siitä pian kulkutaudiksi."

Kosken kappeliseurakuntalaisia tämä koetteli moneen otteeseen rankalla kädellä. Vuoden 1852 punatautiepidemia Suomessa ei iskenyt Auranmaalle erityisen voimallisesti, mutta kahta vuotta myöhemmin tilanne oli aivan toinen. Punatautia eli dysenteriaa ilmeni lähinnä heinä- ja marraskuun välisenä aikana. Kuolleisuus oli prosentuaalisesti epidemioissa jopa 15 prosentin luokkaa. Kokonaan punataudista ei ole vieläkään päästy eroon, sillä se on tuhoisa sairaus tropiikin maissa.
Kosken kappelissa ensimmäinen punatautiin kuollut vuonna 1854 oli Kosken kartanon erään torpparin tytär Vilhelmiina, joka kuoli heinäkuun viimeisenä päivänä. Heti seuraavana päivänä tauti vei naapuritorpasta Nummelin tyttären, Amandan ja kahta päivää myöhemmin rengin tyttären Hulda Charlottan.

Sen jälkeen tauti levisi epidemian tavoin lähinnä Hongiston, Katteluksen, Vähä- ja Isosorvaston, Partelan, Tuimalan, Talolan sekä Tapalan kyliin. Lähes kaikki kuolleet olivat pieniä lapsia, sillä marraskuun loppuun mennessä haudattiin kirkkomaalle yhteensä 48 alle 10-vuotiasta. Heistä alle vuoden vanhoja oli kuusi. Aikuisväestöä punatauti ei verottanut samalla raakuudella, mutta silti heitäkin kuoli kahdeksan. Yhteensä epidemia vei 1854 peräti 56 koskelaisen hengen. Lisäksi pitäjään haudattiin yksi turkulainen ja yksi lietolainen punataudin uhri. Merkittävin osa eli 27 vainajista oli koskelaisten torppien väkeä. Kahdeksan lapsen isä oli renki. Punatauti ei katsonut säätyä, sillä myös Kosken kartanon omistajan, herra de Pontin tytär Hulda Josefina Henrika kuoli elokuun puolivälissä 1854.

Kosken kappelissa oli ennenkin ollut vuosia, jolloin punatauti kehittyi epidemiaksi saakka. Viimeisen kerran tämä taisi tapahtua 1858, kun lähinnä syksyn aikana 26 pitäjäläistä menehtyi tähän rajuun tautiin. Punatautiin ei olemassa vieläkään rokotetta, mutta sairastuneita voidaan hoitaa menestyksellisesti lääkkeillä. Vielä 1700-luvun Ruotsin Collegium medicum vuonna 1754 kuulutti maaherrojen välityksellä kansalle, että ihmisten oli käytettävä punataudin ehkäisemiseksi vatsansa suojana irtonaista, selän puolelta kiinnitettävää nahkaa. Myös kylmän veden tai happaman kaljan katsottiin suojaavan tartunnalta.

13.9.2018

Ruotsalainen mylläri


Raision Huhkonkosken mylläri Johan Alfred Lundgren muutti Pöytyän Kuuskoskelle mylläriksi vuonna 1884. Mukanaan tämä ruotsalaissyntyinen herra toi vaimonsa Anna Charlotta Wahlgrenin sekä tyttäret Anna Alfridan, Linda Ottelian ja Signe Petronellan. Anna Charlotta oli miehensä tavoin ”Ruotsin alamainen”, mutta tyttäret olivat syntyneet Jokioisilla, Eurassa ja Raision isän muuttaessa ahkerasti työn perässä.

Pöytyän Kuuskoskella he viihtyivät aina vuoteen 1891 saakka, jolloin uudeksi asuinpaikaksi tuli Turku. Kuuskoskella perheeseen syntyivät tytär Tora Cissilia sekä poika Bruno Åke Benevento. Mahtoiko isä Johan Alfredilla olla jotain mieltymystä saapasmaan suuntaan vai oliko kyse pienestä muoti-ilmiöstä perheen kuopuspojan suhteen. Turussa Lundgren otti vuokralle Samppalinnan myllyn alkaen harjoittaa mylläri- ja leipuriliikettä toiminimellä Lundgren & Nordström. Samoihin aikoihin osui murheellinen tapaus, kun Lundgrenin ja Wahlbergin vain parin kuukauden ikäinen poika Arwid Oskar menehtyi. Myös Bruno Åke Benevento kuoli perheen Pöytyän vuosina muutaman kuukauden ikäisenä. Turussakaan eivät Lundgrenit kauaa olleet, sillä vuoden 1896 alusta Helsingin kaupunki vuokrasi hänelle Vanhankaupungin myllyn kolmeksi vuodeksi 3500 markan hintaan per vuosi. Tuon ajan kuluttua myllärimme olisi halunnut tehdä ”arennin” vielä viideksi vuodeksi, mutta kaupungin rahatoimikunta ei tähän jostain syystä suostunut.
Aura 22.7.1890
Kansalliskirjasto


Kuuskoskella riitti sielläkin töitä, sillä kesällä 1890 Lundgren sai melkoisen urakan voitettuaan Turun lääninkonttorin pitämän huutokaupan. Hän otti vastuulleen jauhatuksen ja ryynien teon seuraaville sotilasosastoille ja määrille;

Toiselle Turun tarkk’ampujapataljoonalle 934 tynnyriä rukiita hintaan 2,60 markkaa tynnyriltä sekä 166 tynnyriä ohria ryyneinä hintaan 2,20 markkaa tynnyriltä. Edelleen Kolmannelle Vaasan Tarkk’ampujapataljoonalle 934 tynnyriä rukiita kolmesta markasta per tynnyri sekä 70 tynnyrin edestä ohraryynejä samaan hintaan. Lopuksi tulivat vielä Seitsemännelle Hämeenlinnan Tarkk’ampujapataljoonalle menneet 1200 tynnyriä rukiita ja 140 tynnyriä ohraryynejä samaan kolmen markan yksikköhintaan. Vilja näihin tuotteisiin tuli Kuuskoskelle Turun kruununmakasiineilta. Luvassa oli siis melkoinen kärryralli Kuuskosken myllyltä eri puolille Suomea. Tämän kaiken oli tarkoitus tapahtua vuoden 1891 aikana.

Lundgrenien pesueen jätettyä Kuuskosken taakseen, tuli uudeksi mylläriksi marraskuussa 1891 lietolaissyntyinen Juho Koskinen. Vaimonsa Maria Hellströmin kanssa hänellä oli lapset Amanda Aleksantra, Fanny Matilta, Anna Emilia ja Elin Eleonora. Myös Koskiset lähtivät Turkuun jo 1892 ja mylly siirtyi Kaarinassa syntynelle August Fridolf Parqvistille ja jälleen seuraavana vuonna edelleen Raisiosta tulleelle Henrik Vilhelm Lindgrenille.  Edellisten miesten vaimot olivat Auranmaalta. Ensin mainitun puoliso oli Emilia Kallentytär Pöytyältä ja jälkimmäisen Vendla Spoof Tarvasjoelta.
Kuuskosken mylly oli olemassa ainakin jo 1720-luvulla ja 1898 siellä aloitettiin sähkön tuotanto kantatilan tarpeisiin. Myllyn lisäksi koskessa oli myös Kuuskosken saha, joka muutettiin 1800-luvun lopulla höyrysahaksi.


11.9.2018

Kuningas kylässä

Marttilan erittäin pitkäaikainen kirkkoherra Johan Hortelius oli virassaan 1738-1781. Hän oli syntynyt jo 1688 Keuruulla, joten kuollessaan hän oli jo yli 90-vuotias. Ennen Marttilaan tuloaan hän ehti olla saarnaajana ja kappalaisena Turussa. Marttilan vuosiin mahtui luonnollisesti merkittävä määrä tapahtumia, joista muutamat ovat jääneet toista suurempina elämään.

Eräs näistä tapauksista oli Ruotsin hallitsijana vuosina 1751-1771 olleen Adolf Fredrik vierailu Suomessa ja erityisesti Marttilassa. Adolf Fredrik kuului Tanskaa hallinneen Oldenburgin suvun erääseen sivuhaaraan. Hänen isänsä oli Lyypekin ruhtinaspiispa Kristian August Holstein-Gottorp. Komeista nimistä ja titteleistä huolimatta Adolf Fredrik jäi historiaan melko vaatimattomana hallitsijana, lähinnä valtaoikeuksien puolesta.

Marttilaan kuningas Adolf Fredrik tuli matkustaessaan Härkätietä pitkin Hämeenlinnasta Turkuun. Kirkkoherra Hortelius kirjasi tapahtuman kirkonkokouksen pöytäkirjaan kertoen suurin piirtein seuraavaa; Kun kaivattu tieto Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa Adolf Fredrikin matkasta Tukholmasta meritse Helsinkiin, Porvooseen ja sen jälkeen Hämeenlinnaan tuli hän kesäkuun 10. päivänä matkustaneeksi Marttilan kautta Turkuun. Edellisen yön lepäsi kuningas majuri Martin de Pont -vainajan kartanossa Someron Pitkäjärvellä. Hänen Majesteettiaan vastaan lähti koko Marttilan papisto, nimittäin kirkkoherra Hortelius, kappalaiset Bergius ja Säkylensis sekä apulaiset Betulin ja Becksten.

Adolf Fredrik vid tiden för trontillträdet.
Kun Hänen Majesteettinsa valtaneuvoksien Ekebladh ja Löfwenhjelm kanssa saapui pitäjän rajalle, oli paikalla myös maaherra Jean Georg Lilienberg. Hän tuli paikalle, koska Turun ja Porin läänin ulottui juuri tähän kohtaan. Maaherra oli laitattanut kunniaportin kuusenoksista ja lehtipuista. Molemmin puolin tietä oli myös pystytetty kuusia kylien ja siltojen kohdille. Yhdessä papistomme kanssa maaherra toivotti Hänen Majesteettinsa tervetulleeksi Suomeen ja tähän pitäjään. Hänen Majesteettinsa armollisesti otti tervehdyksen vastaan jatkaen matkaansa maaherra Lillienbergin saattamana. Papisto sai luvan lähteä kotiseudulleen. Kuningas jatkoi matkaa Prunkilan kylään, jossa oli joukko rakuunoita sijoitettuna. Siellä hän söi päivällistä teltassa. Tämän jälkeen hän jatkoi matkaa edelleen Turkuun, josta Hänen Majesteettinsa aikoi lähteä Vaasaan ja pohjoista tietä kotiin Tukholmaan.

Nämä muistelut kirkkoherra ja rovasti Johan Hortelius merkitsi pöytäkirjaan 10. päivänä heinäkuuta vuonna 1752. Horteliuksen pojista isänsä kaima tuli aikanaan varapastoriksi ja filosofian maisteriksi asuen naimattomana Marttilassa. Josef Hortelius, myöhemmin Hortell oli Rautalammin tuomiokunnan tuomari ja kuoli Ähtärissä. Nuorin veljeksistä, Isak Hortelius, samoin myöhemmin Hortell, työskenteli Turun hovioikeuden ylimääräisenä kanslistina. Vanhimman veljensä tavoin hän pysyi naimattomana. Sekä Johan että Isak menehtyivät ennen isäänsä ja Josef vain kolme vuotta tämän kuoleman jälkeen. Yksi osoitus siitä, miten tavattoman iäkkääksi rovasti Johan Hortelius tuohon aikaan eli.

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...