Se toinen yli 100 -vuotias

1820-luvun alussa oli tuolloisten lehtitietojen mukaan Suomessa vain kaksi yli 100 vuoden ikäistä henkilöä. Näistä toinen oli Perniön Pääristen kylän torpassa asunut leskivaimo Kaisa Martintytär (Caisa Mårtensdotter), joka kuoli vanhuuden heikkouteen helmikuun 20. päivänä 1823.

Perniön ripppikirjoista olen hänet ensimmäisen kerran noteerannut vuonna 1751, jolloin hänet mainitaan Mäkisaurun Isoperheen talon palvelusväen joukossa. Talon isäntänä oli tuolloin varakruununvouti ja Perniön kirkonisäntä Gabriel Carpaeus, joka oli naimisissa Margareta Lindebergin kanssa. Seuraavien vuosien aikana Kaisa on piikana lähiseudun taloissa, kunnes lokakuun lopulla 1758 torppari Erik Johansson menee hänen kanssaan naimisiin.

Nuori pariskunta asettuu Pääristen kylään torppareiksi ja siellä Kaisa sitten asuukin koko loppuelämänsä. Pienen torpan nimi on Ajontaka, mutta välillä perhe asuu myös Anttilan torpassa. Ensimmäinen lapsi syntyy syksyllä 1760 ja saa nimen Kirstin. Tyttären ollessa noin viiden vuoden ikäinen, kuolee Erik Johansson vatsakipuihin. Kaisa avioituu uudelleen erään Johan Jacobssonin kanssa. Tästä avioliitosta syntyy Kaisan toinen tytär, Maria.

Rippikirjaan on tuossa vaiheessa merkitty säännöllisesti myös henkilöiden syntymävuosi ja niiden mukaan Kaisa olisi syntynyt 1720. Ensimmäisen lapsensa syntymän aikaan Kaisa olisi siis ollut jo 40 -vuotias ja Marian saadessaan peräti 47 -vuotias. Näiden tietojen pohjalta voisi arvella Kaisan syntyneen vasta 1730. Perniön ja lähiseutujen tienoilta ei löydy kummaltakaan vuodelta sopivaa lasta, joten Kaisan sukuperä sekä todellinen ikä jäävät rippikirjassa ilmoitettujen tietojen varaan.

Kaisan tyttäristä Kirstin vei vihille Henrik Andersson, joka sitten jatkoi Ajontakan torpparina appipuolensa jälkeen. Tässä perheessä oli useita lapsia. Toinen tytär Maria lähti nuorella iällä piikomaan eri puolille kotipitäjäänsä ja hänen jälkensä olen kadottanut vuoden 1785 paikkeilla. Tuolloin Maria lähtee Asteljoelta jonnekin.

Vaikka Kaisa Martintytär oli ollut kuollessaan "vain" 92 vuoden ikäinen, olisi se silti ollut maininnan arvoinen seikka. Torpparin vaimo osa ei ollut kadehdittava, mutta Turun Wiikko-Sanomien julkaiseman kuolinuutisen mukaan Kaisalla oli ollut "raitis ruumis ja hyvä terweys wimeisiin elämänsä aikoin asti. Wähä ennen kuolematansa meni hän wielä puolen penikulman matkaa omin woimin kirkkoon." Ei hullummin suurin piirtein satavuotiaalta!

Pääkallon heittäjä

Halikon seurakunnassa käytiin kesällä 1729 ensimmäinen lukkarinvaali, josta on säilynyt jälkipolville tietoja. Edellinen lukkari Christer Pietarinpoika oli kuollut vuonna 1728 ja uutena virkaan olivat pyrkimässä Henrik Carpaeus ja eräs herra Salin, jonka isän sisko oli naimisissa Uskelasta kotoisin olleen Jaakko Simonpojan kanssa. Jaakko oli jostain päättänyt saada Salinin lukkariksi uudelle kotipaikkakunnalleen ja turvautui suorastaan rikollisiin keinoihin. Hän käytti luvattomasti hyväkseen Joensuun kartanon inspehtori Wallersteenin nimeä. Tämä oli nimittäin itse Salinin kannalla.

Jaakko Simonpoika kirjoitti myös papereihin luvatta toisten ihmisten nimiä. Henrik Carpaeus voitti kuin voittikin vaalin, mutta silti Jaakko valitti tuloksesta Turun tuomiokapituliin sanoen kirkkoherra Aeimelaeuksen nimittäneen luvatta ja vastoin seurakunnan tahtoa Carpeauksen. Asia vedettiin oikeuteen ja siellä Jaakko Simonpojalle lankesi sakko vaaleihin liittyvistä epäselvyyksistä. Carpaeus jäi virkaan.

Toinenkin asia varjosti Henrikin lukkariuran alkua. Edellisen lukkarin leski Annika Matintytär ei halunnut häntä virkaan ja kiersi talosta taloon haukkumassa Carpaeusta nimittäen tätä mm. hevosvarkaaksi. Kun Henrik oli saanut viralleen lainvoimaan, veti hän nyt puolestaan Annikan tilille puheistaan. Oikeus sovitteli asian siten, että leskivaimo maksaa Carpaeukselle 12 vaskitaalaria, jotka tämä sitten samantien luovuttaa lukkarinkapoistaan takaisin. Oikeus kehoitti Annikaa vastaisuudessa hillitsemään suutansa.

Lopulta virkansa aloittamaan päässyt Henrik oli syntynyt 14.1.1699. Hänen isänsä Simon C. oli toiminut Paimiossa lukkarina ja isänisä oli turkulainen porvari Nils Karpi. Henrikin setä oli taasen viereisen Sauvon pitäjän pitäjänapulaisena. Toinen setä Matias oli kuollut ylioppilaana Turussa jo 1701.

Annika Matintytär ei jättänyt Henrik Carpaeusta rauhaan virantoimituksessakaan. Uusi riita syntyi vuonna 1736 hyvin pöyristyttävästä asiasta. Keväällä 1736 oli Vartsalan vuokraaja Jaakko Mikonpoika kuollut ja lukkarin tehtäväksi jäi etsiä tälle hautapaikka kirkon lattian alta ajalle tyypilliseen tapaan. Etsintä tapahtui pistämällä miekalla lattialautojen välistä ja näin tunnustelemalla josko jossain vielä olisi tilaa. Apureina tässä työssä olivat talollisen poika Simo Yttelän kylästä sekä talollinen Mikko Mikonpoika Paavolasta. Näitä olivat vainajan lapset pyytäneet hautaa avaamaan.

Eräässä kohdassa kirkon lattiaa tilaa tuntui sitten löytyvän, mutta melko pian kaivajat törmäsivät lahonneeseen arkkuun. Tämä arkku lyötiin rikki ja luut vietiin kirkon luuhuoneeseen. Tämä oli aivan etiketin mukaista. Annika Matintytär väitti kuitenkin, että kyseinen vainaja olisi ollut hänen edesmennyt miehensä. Llukkari Carpaeus olisi ottanut vainajan pääkallon ja heittänyt sen halveksuen seinään sanoen samalla "tuollaisten vuoksi ihmisiä vaivataan käräjiin".

Nyt oli selvitettävä, oliko arkussa maannut mies todellakin pitäjän entinen lukkari. Annika todisti, että hänen miesvainajansa toinen jalka oli ollut toista pidempi. Näin oli myös jo maatuneiden jäännösten kohdalla. Asia vedettiin oikeuteen, jossa lukkari Carpaeus väitti leskivaimo Annikan sanoneen häntä murhaajaksi. Tämä taas loukkasi hänen kunniaansa ja vaati luonnollisesti hyvitystä. Oikeus koetti istunnossaan marraskuun 9. päivänä 1736 rakentaa sovintoa kiistakumppanian välille, mutta ei tässä onnistunut.

Carpaeuksen nimi sukeltaa kirkon tileistä esiin esimerkiksi kirkon korjaamisen yhteydessä vuonna 1733 ja edelleen lehteriä korjattaessa 1749. Hän oli ottanut haltuunsa autioituneen Keravuoren Sepäntalon rälssitilan 1730 ja saanut sille samalla yhdeksän vuoden verovapauden. Kuusi vuotta myöhemmin hän luovutti Sepäntalon eräälle Simo Juhonpojalle. Joensuun kartanon tuolloisen inspehtori Abraham Hemelinin tekemien laskelmien mukaan Carpaeus oli hoitanut taloaan niin huonosti, että oli velkaa peräti 444,14 vaskitaalaria. Tästä velkaa jouduttiin perimään parikin kertaa.

Raha-asiat eivät olleet lukkarimme vahva puoli. Vuonna 1746 hänet vei käräjille Karl Tuomaanpoika Muurlasta, joka sanoi lukkarin 15 vuotta aiemmin lainanneen häneltä 15 kappaa ohria Halikon kymmenysvarastosta. Tästä oli todisteena Karlin langon, väliaikaisen kruununvoudin Johan Himbergin merkintä varaston tileissä. Lukkari Carpaeus vannoi oikeudessa itsensä vapaaksi tästä velasta.

Henrik Carpaeus kuoli 30.12.1749 ja tuli haudatuksi ilmaiseksi kirkon lattian alle 5. päivä tammikuuta seuraavana vuonna. Leskivaimo Maria Kustaantytär kuoli vasta talvella 1780 elettyään leskenä yli 30 vuotta. Perheen lapsista poika Kustaa oli kuollut ennen isäänsä, kun taas tytär Christina meni naimisiin melko tarkalleen vuoden päästä isänsä kuolemasta seurakunnan seuraavan lukkarin, Antti Caireniuksen kanssa.