Nykyisessä Kiskon pitäjässä, josta kohta on tulossa osa Salon kaupunkia, on ollut aikain kuluessa useampia kirkkoja. Näistä kerrotaan mm. paikkakunnalta muistiin merkityissä taruissa. Vuodelta 1753 on olemassa silloisen Kiskon kirkkoherran, Elias Roos'in tekemä lyhykäinen kertomus Kiskon pitäjästä.
Sen mukaan Kajalan kylän ja Pohjan Skogbölen välinen tienoo oli nimeltään Papinkangas. Nimensä se oli saanut siitä, että siellä oli ensimmäisen kerran saarnattu kiskolaisille. Kisko oli alkujaan Pohjan pitäjän kappeliseurakunta ja tuolloin oli pieni saarnahuone Kirkkoniemellä, vähän matkaa etelään päin nykyisestä kirkosta. Ensimmäisen kerran nimi Kisko putkahtaa esiin jo vuonna 1347.
Kappeliseurakunnasta itsenäiseksi Kisko oli tullut 1500-luvun puolivälin tienoilla. Vuoden 1738 aikana purettiin vanha kirkko, josta kerrottiin, että sen ja Piikkiön vanhan kirkon oli tehnyt sama rakentaja samaan tapaan "jokin aika sitten". Samalla aloitettiin uuden puukirkon rakennustyöt. Tuosta vanhemmasta rakennuksesta on jäljellä kirkon kivinen sakasti, joka lienee tehty juuri 1500-luvulla. Samoin keskiajalta ovat muutamat puuveistokset. Vuoden 1738 puukirkko savusi ilmaan tulipalossa vuonna 1807. Uusi ja vielä nykyään jäljellä oleva ristinmuotoinen puukirkko on tehtiin ennen vuotta 1810.
Elias Roosin suku toimi Kiskossa kirkkoherroina vuodesta 1696 aina vuoteen 1783. Tämän kunniaksi teetti seurakunta heille muistomerkin kellotapulin alapuoliseen rinteeseen. Kellotapuli itsessään kätkee sisälleen mukavan aarteen. Kolmesta kirkonkellosta keskimmäinen on saanut kylkeensä oheisessa kuvassa näkyvän kirjoituksen. Suomennettuna tämä teksti kuuluu;
Sen mukaan Kajalan kylän ja Pohjan Skogbölen välinen tienoo oli nimeltään Papinkangas. Nimensä se oli saanut siitä, että siellä oli ensimmäisen kerran saarnattu kiskolaisille. Kisko oli alkujaan Pohjan pitäjän kappeliseurakunta ja tuolloin oli pieni saarnahuone Kirkkoniemellä, vähän matkaa etelään päin nykyisestä kirkosta. Ensimmäisen kerran nimi Kisko putkahtaa esiin jo vuonna 1347.
Kappeliseurakunnasta itsenäiseksi Kisko oli tullut 1500-luvun puolivälin tienoilla. Vuoden 1738 aikana purettiin vanha kirkko, josta kerrottiin, että sen ja Piikkiön vanhan kirkon oli tehnyt sama rakentaja samaan tapaan "jokin aika sitten". Samalla aloitettiin uuden puukirkon rakennustyöt. Tuosta vanhemmasta rakennuksesta on jäljellä kirkon kivinen sakasti, joka lienee tehty juuri 1500-luvulla. Samoin keskiajalta ovat muutamat puuveistokset. Vuoden 1738 puukirkko savusi ilmaan tulipalossa vuonna 1807. Uusi ja vielä nykyään jäljellä oleva ristinmuotoinen puukirkko on tehtiin ennen vuotta 1810.
Elias Roosin suku toimi Kiskossa kirkkoherroina vuodesta 1696 aina vuoteen 1783. Tämän kunniaksi teetti seurakunta heille muistomerkin kellotapulin alapuoliseen rinteeseen. Kellotapuli itsessään kätkee sisälleen mukavan aarteen. Kolmesta kirkonkellosta keskimmäinen on saanut kylkeensä oheisessa kuvassa näkyvän kirjoituksen. Suomennettuna tämä teksti kuuluu;
Katso, Jumalan karitsa
joka kantaa maailmansynnit,
Joh. 1. Herran vuonna 1570
Muut kellot ovat vuosilta 1744 ja 1754. Kellotapuli on kuuluisan kirkonrakentajan, Antti Piimäsen käsialaa. Kiskon seurakunnasta tarkemmin kiinnostuneiden kannattaa hankkia Olli Ruskeepään ja Ilkka Lietzenin kirja "Paimenmuisto Kiskon seurakunnassa" - se sisältää mm. kirkkoherrojen puheita 1900-luvulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti