Turun linnan aarre

Tämä tarina ilmestyi Turun Wiikko-Lehdessä vuonna 1822.

"Ennen oli täällä Turussa se luulo, että Turun linnassa piti olla arteen, joka wanhoina aikoina, kuin linna wihollisilta piiritettiin, olis sinne tulut kätketyksi. Tämän luulon tähden tapahtui kerran seuraawa lysti asia.

Wuonna 1730 kuljeskelivat ilta puolella kiwaljeri Petter Ahlström ja pari kolme muuta miestä linnan kiwi-trapuja myöten kirkon tienoissa ja kuin he kaikellaista puheillessansa tuliwat yhteen paikkaan, sanoi yks heistä, hawainneensa sen kumman, että kuin siinnä pakassa paiskaa eli helkyttää kätensä yhteen, niin kuuluu helisewä kajahus, ikäänkuin hopealta.

Tätä nyt kaikilta koetettua, päätettiin aiwan wissiksi, että näistä tienoista oli se uskottu aarre. Mutta Ahlströmi kielsi toisten miesten puhumasta mitään, ettei Linnan Wahtmestari, siitä kuultuansa, menisi öisenä aikana ja salaisesti kaiwais sen pois. Seuraawana päiwänä menee hän Maaherra Yxkullin tykö, ilmottaa hänelle nyt löytäneensä sen niin usiasti puhutun aarteen ja tinkaa itellensä edeltäkäsin hänelle laillisesti tulewan löytöpalkan. Maaherra lähetti heti työwäkiä kiwi-muuria ylösrepimään ja kaiwamaan aarteen perään, niin myös Kamreerin ja Räntmestarin, että he tarkasti kirjottasiwat ylös kaiken löytyn tawaran. Täällä hakataan ja kaiwetaan ja haetaan, eikä löydy mitään, jossa ei ole mitään. Muutamista paikoista on nimittäin kiwimuurin kaju helisewä kuin hopian kalina.

Wahtmestari, jonka nimi oli Olof Edhner teki nyt pilkkaa toisista, mutta wiimen antoi hänkin narrata itsensä aarretta hakemaan ja tuli pahaan hätään. Wuonna 1758 oli nimittäin linnassa suuri pahantekiä ja murhamies, Antti Tyllinen Mäntyharjusta, ja pidettiin yksinään eri kamarissa, jota kutsutaan Jordanin kamariksi. Tämä, joka eli suuri konna, mietti kuinka hän pääsis karkuun. Sanoo sen tähden Wahtmestarille kuulewansa wälistä öillä hirmusen kohinan ja helinän likellä kamariansa, ja että siellä mahtaa olla aarret kätkettynä, jota entinen omistaja käwi öillä katselemassa ja piti semmosta jytyä.

Tämän asian hän puhui niin yhtäwakaisesti, että Wahtmestari täyttä päätä uskoi onnellisen tapauksen kautta saawansa aarteen käsiinsä; ja koska Mäntyharjulaisia pidettiin suurina noitina ja tietäjinä, niin hän uskoi sen wielä warmemmaksi. Sentähden päästi hän wangin irti rautapulteistansa, ja molemmat rupesiwat hakemaan ja kaiwamaan. Pari, kolme päiwää näin tehtyä, sanoo Tyllinen Wahtmestarille: mitä te, wanha mies, itsiänne waiwaatta kaiwamisella? kyllä minä sen teen yksin, älää peljätkö etten ole uskollinen. Wahtmestari oli kyllä löyhä eli herkkä uskomaan, ja jätti Tyllisen yksin ja irranaisna kaiwamaan.

Tämä kokosi kaikenlaisia riepuja ja köyden palasia, joista hän wäänsi itellensä köyden, ja kätki sen kamariin. Illalla sanoo hän Wahtmestarille jo ennättäneensä niin kauas että arkun kansi näkyy. Tästä warsin iloinen paneisse Wahtmestari maata, koska hän kuitenkin ensin oli lukinnut ja salwannut wanki-kamarin porstuan oven. Aamulla, koska jo Linnankin portit olivat awaistut, lähti hän katsomaan Tyllistä ja aarretta, mutta woi kuinka hän hämmästyi, sisälle tultuansa kamariin ja nähtyänsä sen olewan tyhiän: Tyllinen oli poisa, raha-arkkua ei näkynyt, eikä merkkiäkään, jos kuinka olis hakenut.

Kuin hän sitten murheessansa meni alas Linnan kartanolle, sai hän nähdä kuinka Tyllinen tuli nilkuttain eli liikate, talutettuna yhdeltä mieheltä, Linnaan päin. Se konna oli porstuanakkunasta köyttänsä myöden laskeunut alas, mutta ennenkuin hän ennätti maahan katkesi köysi, ja hän taittoi jalkansa. Kuitenkin koska hän oli irti, koki hän karata, mutta saatiin kiini ja tuotiin takasin sanotulta mieheltä. Niin toki pääsi Wahtmestari hädästänsä; ja näin loppui aarteen hakeminen Linnasta.


Kyseinen Anders Tyllinen oli luultavasti Mäntyharjun Mynttilän kylän Tyllilässä asunut Abraham Tyllisen poika, joka oli naimisissa Maria Montosen kanssa. Perheessä oli ainakin kaksi lasta. Oheinen rippikirjaleike on vuosien 1739-46 rippikirjasta.