Kolme miestä kolme vaimoa vai miten se nyt olikaan?

Omien virheiden korjaaminen on hyvin hankalaa. Ensin täytyy tunnistaa, että on joskus taannoin erehtynyt. Sen jälkeen pitää tutkia miten on erehtynyt ja lopuksi vielä pitää korjata erehdyksensä.

Vielä 20 vuotta sitten tutkiminen ylipäätänsä oli paljon työläämpää. Ajan varaaminen arkistokäynnille oli ensimmäinen toimenpide ja siihen saattoikin kulua viikkoja tai pahimmillaan kuukausia. Arkistossa paikan päällä piti sitten löytää oikeat mikrofilmit ja kelailla niitä. Yleensä haluttu kohta löytyi sieltä rullafilmin ääripäästä, jonka jälkeen filmi piti taas kelailla alkuasentoonsa ja viedä takaisin arkistolaatikkoon seuraavaa toiveikasta sukututkijaa varten.

Kun näin löysi jonkun haluamansa henkilön, oli seuraavassa vaiheessa kelailtava filmeiltä esiin kyseisen pitäjän kohdalta oikea kylä ja talo. Kylät taasen saattoivat olla alkuperäisessä kirjassa jossain muussa kuin aakkosjärjestyksessä, joten rullafilmille joutui antamaan välillä kyytiä oikein kunnolla.

Kun tähän lisää aloittelevan tutkijan olemattoman taidon lukea vanhoja käsialoja, saattoi lopputuloksen arvata. Vääriä sukujohtoja, epämääräisiä päivämääriä ja lapsia väärille vanhemmille. Näiden perkaaminen vuosia myöhemmin oli työlästä ja lykkääntyi uudempien löytöjen alle. Jossain vaiheessa sitä sitten törmää uudestaan samoihin ihmisiin ja alkaa ihmettelemään mm. Digiarkiston myötä niitä omia virheitä.

Tässä päivänä muutamana sai kuvatun kaltainen tapahtumasarja välitilinpäätöksen. Kiskon Tieksmäen rusthollin, saman pitäjän Metsolan kylän Tilkkalan tilan ja edelleen Kaukurin kylän Uotilan rusthollin sekä Salon Kavilan yksinäistalon väen kesken syntyi pieni piirileikki, jossa punainen lanka oli katkennut aikoja sitten. Kiskon ja Salon Digiarkistosta löytyvien rippikirjojen selaaminen oli paitsi helppoa niin myös sukututkimuksellisesti hyödyllistä. Eräs herra nuorentui 10 päivää, toinen herra katosi kokonaan ja kolmas mies sai kolmannen vaimon!

Yhdistävänä tekijänä tässä sekava lankakerässä on Kiskon Tieksmäellä 12. päivä heinäkuuta vuonna 1798 syntynyt Helena, joka aikuisena käytti sukunimeä Manelius. Hän meni ensimmäisen kerran vihille suhteellisen varttuneena nykyisenkin mittapuun mukaan. Vasta lähes 40-vuotiaana hän vihittiin Kaukurin Uotilan talon rusthollarin, Michel Michelssonin kanssa. Tämän "Mikon" kotitalo oli ilmeisesti Metsolan kylän Tilkkala, mutta jo 1810-luvulla hänet tavataan nimenomaan Uotilan isäntänä. Mikolle avioliitto Helenan kanssa oli jo kolmas. Ensimmäinen puoliso, Kaukurin Uotilan talon tytär Katarina oli kuollut vuoden 1806 tienoilla. Sen jälkeen hän oli mennyt naimisiin läheisen Sillanpään yksinäistalon tyttären, Lovisan kanssa. Lovisa kuoli 1820-luvun puolivälissä ja tuolloin kolmanneksi vaimoksi tuli siis Helena Manelius.

Avioliitto päättyi Michel Michelssonin kuoltua 1830-luvun alussa. Helenan toiseksi mieheksi tuli Salon pitäjän Kavilan talossa vuonna 1809 syntynyt Christopher Ljufström, joka oli vaimoaan 20 vuotta nuorempi. Helena muutti Christopherin mukaan Kavilaan, jossa mies kuoli 10 vuoden kuluttua. Tällöin leskivaimo löysi vielä vuotta nuoremman miehen, Perniön Stor-Gesterbyssä syntyneen Henrik Johan Lindholmin. Herra Lindholmista tuli samalla Kavilan uusi isäntä. Kavilan tila sijaitsee yhtä edelleen Tammisaaresta Saloon päin tultaessa tien oikealla puolella jyrkässä rinteessä, maantien ja rautatien välissä.

Omistuksen suhteen Kavilassa oli kuitenkin eräitä epäselvyyksiä. Christopher Ljufströmin sukulaiset riitauttivat ilmeisesti Lindholmin osuuden tilaan ja niinpä Vähä-Äijälän puolikkaan ratsutilan isäntä, Kristoffer Ljufström laitatti mm. sanomalehti Auraan oheisen ilmoituksen heinäkuussa 1885. Sen mukaan Kavilan "hyvä rustholli" myydään, koska omistaja on jo iäkäs ja monien kymmenien vuosien oikeudenkäyntien uuvuttama.