Susijahdissa

Varsinais-Suomen susikeskustelu kävi kuumana jo 130 vuotta sitten. Tuolloin Hangon kylpylöissä oleskelevat säätyläiset kokosivat keskuudestaan ns. "Hankoniemen palkinnon", jonka he sitten antoivat läänin kuvernöörin haltuun. Tämä rahalahja oli tarkoitettu mm. erityisen ansioituneille metsästäjille.

Auranmaan Yläneen pitäjässä, joka tuolloin oli Maskun kihlakuntaa, lähti marraskuun 23. päivänä Kolinummen Aspholman torpan renkimies Vilho Samuelinpoika tarkastamaan pyydyksiään lähimetsiin. Eräästä ansastaan, joka oli "kruunun mailla", hän yllättäen löysi suurimman koskaan näkemänsä suden. Tämä oli vanhanpuoleinen koiras, jonka pituus kuonosta hännän päähän oli puoli seitsemättä jalkaa eli  noin kaksi metriä.

Vilho Samuelinpojan onneksi tämä hänen nappaamansa susi oli ensimmäinen sen jälkeen, kun Hankoniemen palkinto oli ehditty julistaa. Niinpä hän sai tuon kylpylävieraiden kokoaman rahasumman, mutta sen lisäksi kunnan myöntämän susien tapporahan ja vielä lisäksi Keisarillisen senaatin 200 markan palkinnon. Näihin hän Vilho oli oikeutettu annettuaan viranomaisille kunnallislautakunnan puheenjohtajan kirjallisen todistuksen saalistaan sekä petoeläimen nahan.

Suden pyytämiseen voitiin käyttää useita eri tapoja, joista suosituimpia olivat raudat, loukut ja verkot. Eläimelle tuskallisin lienee ollut susionki. Tämä sidottiin rautalangalla puun kylkeen sopivaan paikkaan. Syötiksi laitettiin lihakimpale. Kun eläin otti syötin suuhunsa, laukesi jousinen mekanismi ja monihaaraiset koukut tunkeutuivat pedon leukoihin. Raudat olivat alun perin oman yleisesti oman kylän seppien tekemiä, mutta myöhemmin 1800-luvulla niitä saattoi ostaa tehdasvalmisteisina. Rautoja asetettiin syötiksi jätetylle haaskalle johtaville poluille ympyräiseen muotoon vähintään viisi ja enintään 10 kappaletta. Niitä ei kannattanut laittaa liian lähelle raatoa, sillä sudet eivät epäluuloisina eläiminä useinkaan tulleet kovin lähelle syöttiä. Menetelmä oli hyvin tehokas, sillä

Vaikka senaatti oli antanut määräyksen palkintorahojen maksamisesta susien pyydystäjille, ei asian todistaminen aina ollut yhtä helppoa kuin Vilho Samuelinpojan tapauksessa. Talvella 1881-82 oli eräs Koskella Tl asunut mies saanut myrkyllä saaliiksi suden. Asiasta lähetettiin senaattiin tieto kunnallislautakunnan pöytäkirjaotteen kera. Muutamassa viikossa tuo anomus singahti käsittelemättömänä takaisin Turun ja Porin läänin kuvernöörin työpöydälle. Mukana seurasi senaatin käsky, jossa vaadittiin papereiden palauttamista, kunhan ne olisi ensin "väännetty" ruotsiksi. Epäselväksi jäi se, kenelle tämä käännöstyö kuuluisi; koskelaisille tai kuvernöörille itselleen.