Vehkalahden maisemista

Jaakko Nuutinpojan sinetti

Vehkalahti on maamme vanhimpia seurakuntia, ensimmäiset maininnat siitä löytyvät vuodelta 1336. Seurakunnan kirkko mainittiin 1396 ja kirkkoherra vuonna 1427. Suur-Vehkalahden kirkko- ja hallinto-pitäjä käsitti katolisena aikana lähes koko nykyisen Kymenlaakson.
Eräs Vehkalahden kylistä oli Metsäkylä. Kylän nimi viittaa siihen, että se oli alkujaan ollut jonkun muun kylän ulkomaita. Sopiva alkukylä on Reitakalli hieman Metsäkylän eteläpuolella, myös se Summa-joen varrella. Tätä voisi vahvistaa se, että Reitkallin ja Metsäkylän rajariidat olivat pitkiä ja sitkeitä, erästä 120 vuotta kestänyttä riitaa ehtivät olla ratkaisemassa niin Ruotsin kuin Venäjän kruunukin.  Molemmat olivat Vehkalahden suuria kanta-asutuksia, jotka mainittiin omina jakokuntina jo 1458.

Metsäkylä oli jo varhain Vehkalahden suurimpia kyliä. Metsäkylässä oli myöhemmin kolme kylänosaa, joista kaakkoiskulmaa kutsuttiin Sutelaksi. Kylänosan talot olivat myöhemmin nimeltään Susi eli Lautala, Klemola, Sipola sekä Riivari. Sutelassa oli vielä 1500-luvun keskivaiheilla useita tiloja. Eräs talojen isännistä oli vuosina 1546-73 Nuutti Heikinpoika (Knut Hendersson). Vuoden 1551 maakirjassa hänen viljelmänsä veroluku oli 1/6; se ei siis noussut pitäjän keskitasoa suuremmaksi. Samoin vakuutettiin vuoden 1571 hopeaveroluettelossa Nuutin maallisen mammonan määrä jääneen verrattain vähäiseksi.
Nuutin elinaikana venäläiset hyökkäilivät Vehkalahdellekin, ryöstivät pappilan 1571 ja 1581 sekä polttivat kirkon 1581. Vuosina 1570-95 käyty kuluttava sota, pitkä viha, oli kurjaa aikaa ja taloja jäi autioiksi. Tämä mahdollisti myöhemmin myös autiotilojen liittämisen eloon jääneisiin taloihin.

Kovin merkillinen ei siis ollut se viljelys, jonka Jaakko Nuutinpoika Susi (Jakob Knutsson Susi) joskus vuoden 1574 seutuvilla peri todennäköiseltä isältään, Nuutti Heikinpojalta. Kuusi vuosikymmentä myöhemmin, Jaakon jättäessä omaansa seuraajilleen 1634 oli tilanne muuttunut. Koko Sutela oli hänen omistuksessaan yhtenä ainoana tilana, joka kylvöltään ja karjavarallisuudeltaan eräinä vuosina mainittiin koko Kymenlaakson alueen suurimpana talonpoikaisviljelyksenä.

Jaakko Susi oli epäilemättä merkittävä mies, Vehkalahden historian voimahahmoja. Omalta vuosisadalta Jaakon rinnalle nousi vain hänen nuorempi aikalaisensa ja naapurinsa Yrjö Olavinpoika Suutari.
Tiedot Jaakko Suden vaiheista jäivät niukoiksi. Lähteiden avulla ei yksityiskohtaisesti ole voitu seurata hänen maaomistuksensa karttumista, mutta 1500-luvun loppujaksolla hän liitti viljelyksiinsä useampia autioituneita naapuritaloja. Vuonna 1600 oli veroluku jo 1/3 ja 1609 alkaen tila ryhtyi rustholliksi 4. Viimeinen laajennus tapahtui 1626. Silloin Jaakon nimiin kirjattiin 1/4 veroa eli suurehkon talonpoikaistilan verran autiona ollutta maata.
Isännän on täytynyt olla poikkeuksellisen tarmokas mies, joka taitavasti osasi käyttää hyväkseen tarjoutuneet tilaisuudet. Lopulta Jaakko Suden tilalla oli peltoa n. viisi ja niittyä n. neljä kertaa enemmän kuin tavallisella vehkalahtelaisella viljelmällä. Pitäjän säätyläisistä Jaakko Nuutinpojan kanssa pystyivät kilpailemaan vain Reitkallin isäntä sekä kirkkoherra. Vuonna 1606 oli Jaakko muuten toinen kahdesta takaajasta, kun kirkkoherra otti viljelykseen erään 27 vuotta autiona olleen tilan.

Suuri talo vaati paljon työvoimaa. Tarkkoja tietoja Suden tilan asukkaista ei ole, mutta esim. myöhemmin, 1638, asui Jaakko Nuutinpojan entisillä mailla 12 henkirahaa maksavaa aikuista. Lapset, vanhukset ja muut luetteloista jääneet muistaen väkeä lienee ollut kolmisenkymmentä henkeä, luultavasti enemmän. Jaakon arvovalta ei rajoittunut kotikylään, vaan vuosisadan alusta hänet mainittiin pitäjän lautamiehenä.
Jaakko Nuutinpojan suuri maaomaisuus jaettiin vielä kokoojansa eläessä kahtia. Ei ole tiedossa, mitä sukua tilanosien perijät, Mikko Eerikinpoika ja Klemetti Matinpoika, olivat Jaakko Sudelle. Ehkä molemmat olivat iäkkään isännän lapsenlapsia tai vävyjä.



jatkuu......