Kirkon aarteet hukassa

jatkoa eiliselle ja toissapäiväiselle tarinalle....

Näin Tapani Löfving itse kirjoitti asiasta näin:

Näin löimme Tammelan pitäjässä kaksi rakuunaa Kesäk. alussa; toisella oli posti, jonka hän aikoi viedä luutnantti Bruselle. -- Saman kuun loppupuolella menimme yhden luutnantin ja 58 miehen kimppuun, jotka olivat erään välskärin ja hänen kirstunsa saattojoukkona. Nämät tulivat Hämeenlinnasta kun me karkasimme heihin ennenmainitussa pitäjässä. Mutta siinä paikassa oli iso aukio ja venäläiset ampuivat 3 laukausta meitä kohden, josta, Jumalalle kiitos, ei kuitenkaan mitään vahinkoa tullut. Välskäri ja 8 miestä pääsi pakoon. Luutnantti ja alaupseeri jäivät 50 sotilan kanssa kentälle. Kappalainen Oxenius Tammelan pitäjässä kysyi olinko kadottanut monta miestä, mutta minä vastasin: ei ainoatakaan. Pappi sanoi tahtovansa, kenenkään huomaamatta, saarnastuolissa kiittää Jumalaa, joka näin harvain miesten kautta oli niin suuren voiton antanut. -- Me saimme sota-arkun sekä kaikkien päällystakit, tavarat ja hevoset.


(Stefan Löfving'in Päiväkirja. Mukailemalla suomentanut E.
Toinen painos. Ensimmäisen kerran julkaissut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino 1874. Digitalisoitu 1882 ilmestyneestä toisesta painoksesta)

Johan kuoli 14.12.1720, ennen rauhan tuloa ja haudattiin kirkontilien mukaan 9.7.1722. Miehittäjien ve-täydyttyä käytiin paljon käräjöintiä miehityksen aikaisista tapahtumista. Vuoden 1723 talvikäräjillä esitti uusi khra Henrik Malm kappalaisen leskelle Sofialle vaatimuksen, että tämä viime rovastintarkastuksen päätöksen mukaisesti todistaisi oikeudessa venäläisten vieneen seurakunnalle kuuluneen yhden hopeakannun ja kullatun pateenin, jotka hän oli kätkennyt ja antanut hävitä tai suorittaisi niiden arvon sekä tekisi tiliä seurakunnan varoista, 1.500 kuparitaalarista, jotka olivat olleet hänen miehensä hoidossa. Vävy Jakob Ilmeenin mukaan leski Sofia ei ollut saanut kutsua käräjille ajoissa, joten tämä ei ollut paikalla.

Seuraavilla talvikäräjillä, 1724, vastasi Sofia syytöksiin. Edellä olevien, ison vihan aikaisten tapahtumien selostus on hänen silloiseen todistukseen perustuva. Kirkkoherra Malm huomautti, että kappalaisen olisi tullut neuvotella pitäjänvanhempien ja kirkon isännän   kanssa, kun asia oli niin tärkeä. Leski kertoi, että siten olikin tapahtunut mm. Kaharlan Jakob Erikinpojan kanssa, mutta siihen aikaan ihmiset oliskelivat siellä täällä metsissä eivätkä tulleet koolle. Mutta he olivat heti siitä saaneet tietää, kuten ratsumestari Rennerfelt totesi.
Kun vielä muutamat henkilöt olivat todistaneet, lykättiin asia vielä seuraaviin käräjiin. Näissäkään se ei vielä päättynyt, sillä kulkupuheena oltiin saatu tietää, että Lohjan Roution ratsutilallinen Henrik Michelinpoika oli antanut Oxeniukselle lainan jotakin hopeaesineitä vastaan ja että häntä olisi kuultava asiassa. Muuten päätettiin asiassa että kirkon rahoihin oli lesken suoritettava, minkä hänen miehensä oli pitäjäläisiltä kantanut, sekä vaadittava loput heiltä, jollei hän itse tahtonut olla niistä vastaamassa.

Asian lopullista päätöstä ei ole tiedossa, sitä ei ehkä koskaan tehtykään, tai asia sovittiin käräjien ulkopuolella. Muun ohessa mainitaan kirkonkalustoluettelossa kuitenkin vielä 1729, että Oxenius oli pantannut kirkon hopeakannun Lohjan Routioon, josta sitä ei milloinkaan saatu takaisin  .
Miehityksen jälkeen tehtiin katselmuksia, jonka perusteella arvioitiin tilojen tarvitsemia verohelpotuksia. Vuonna 1722 arvioitiin leski Sofian tila. Havaittiin, että siinä ei ollut muita kelvollisia rakennuksia kuin pakarintupa ja toinen pientupa; ruoka-aitta ja talli karjapihassa olivat aivan kelvottomat samoin kuin olkilato ja riihi, joka oli vielä rakenteilla. Pellot ja niityt olivat vihollisen tallomat, niin että ne antoivat sangen vähän satoa; osa pelloista oli sitä paitsi nurmena. Ojat olivat niinikään vihollisjoukkojen umpeen tallaamat ja aidat olivat poltetut. Metsää oli vain haloiksi asti, laidunmaa kuiva, kalavesi vihollisen turmelema eikä ollut myllyä eikä humalistoa. Sitä paitsi oli leskeltä mennyt irtaimistoa 1.200 taalarin edestä. Kihlakunnanoikeus harkitsi Sofian tarvitsevan 6:n vuoden verovapauden, mutta sitä myönnettiin vain 4 vuotta.

Sofia kuoli 1747. Hänellä ja Johanilla oli lapset  :

1.    Margareta Oxenia, s. 20.12.1696 Karjalohjan Immola; lienee sama kuin Margeta Oxenia, joka avioitui ja sai lapsia 1717-21(25) nimismies Andreas Haalin kanssa Karjalohjan Immolassa  .
2.    Maria Oxenia, pso. 14.10.1723 Jakob Ilmeen.
3.    Anna Sofia Oxenia, s. 14.11.1698 Niuhala, pso. 1729 menn. Johan Johaninpoika Palm, Vanhalan Ylöstalo ratsutilallinen.
4.    Brita Oxenia, s. 15.9.1701 Niuhala.
5.    Elisabet Oxenia, s. 30.5.1703 Niuhala.
6.    Stina Oxenia, pso. 22.7.1730 kersantti, rälssimies Eggert Johan Enrot Tuusulasta.
7.    Johan Oxenius, k. 6.5.1787 (77 vuoden iässä), Niuhalan Myyrin ratsutilallinen, pso. 4.10. 1750 Anna Elisabet Wichtman Oravalasta, synt. n. 1728.
8.    Jonas Oxenius, Ruskealan kirkkoherra, k. 1757.

Oxenius -suvun jälkeläisistä löytyy perusteellisempi esitys kotisivujeni Tallqvist -taulustosta.

Kiitos RR!